Free counter and web stats

keskiviikkona, syyskuuta 16, 2009

Aitoa palautetta

"Miksi täällä on näin siistiä?" kyseli Kuopus tullessaan ulkoa sisälle. Syykin löytyi: äiti oli järjestänyt paikkoja mummun tulon kunniaksi. Kuopuksen reaktio oli aito ja vilpitön, koska eteisemme on ollut siivouspäiviä lukuunottamatta viime aikoina harvinaisen surkeassa kunnossa. Mies voisi käyttää eteisemme perusolotilasta Pellon murteen suosikkisanaansa:ryöttä.

Olen tämän viikon koulutuksessa, jonka teemana on "Toimiva perhe". Kurssilla opiskellaan vuorovaikutustaitoja, joiden avulla perhe-elämästä voisi tulla sujuvampaa. Tähän mennessä suurin oivallukseni on liittynyt käyttäytymisen ikkunaan, jossa lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus jaetaan kolmeen osaan. Osat ovat ongelmaton alue, lapsen ongelman alue sekä vanhemman ongelman alue. Toimivan perheen tavoitteena on, että ongelmaton alue olisi mahdollisimman suuri. Ongelmatilanteissa on onnistuneen ratkaisun saavuttamiseksi tärkeää miettiä, kenen ongelmasta on oikein kysymys.

Viime aikoina olen päätynyt siihen, että sotkuinen eteinen kuuluu tällä hetkellä ongelmattomaan alueeseen. Niin kauan kun se ei ärsytä minua eikä ketään muutakaan perheenjäsentä suunnattomasti, se saa olla arkisin vähän hujanhajan tai sikinsokin. Sitten kun minulla on voimavaroja, laitan sen kuntoon siirtämällä kengistä noin 60% kellariin. Mikään pienempi toimenpide ei oikeasti auta kuin akuutteihin tilanteisiin, koska kenkien määrä on taas ihmeellisesti vähintään triplaantunut kesän aikana. Hankin kesällä jo yhden uuden säilytyslokeron kymmenelle kenkäparille, mutta se ei tuntunut auttavan asiaa kovinkaan paljon.

Kurssilla olo on aina sangen opettavaista, koska teorian ja harjoitusten lisäksi kuulee toisten kurssilaisten kokemuksia ja käytänteitä. Niinpä tänäänkin sain taas uutta ajateltavaa, kun neljän lapsen äiti puhui siitä, miten heillä kukaan perheenjäsenistä ei saa pitää eteisessä yhtä aikaa kuin yhdet tai parit kengät. Muuten eteinen on ihan kaaoksessa. Siinäpä on tavoitetta tällekin perheelle. Onneksi kohta tulee talvi; talvikenkiä on ihanan vähän verrattuna kesä- ja syyskenkiin!



4 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Kuulostaa hyvältä tuo kurssi. Eikös se kuulu Gordon-kurssien perheeseen, johon kuuluu myös Nuisku ja muut mukavat? Niissä on paljon sellaista, josta ammentaa. Ehkäpä me saamme vielä lisääkin tätä kautta, kun sie käyt kurssia ja jaat meille, mitä olet itse saanut. :)

mm kirjoitti...

"Tavoitteena on, että ongelmaton alue olisi mahdollisimman suuri."
Malli käyttäytymisen ikkunasta on tosi hyvä.

Jäin miettimään tätä asiaa tietysti äitinä, mutta myös vaimona. Luulen, että yksi pitkän avioliiton salaisuuksista löytyy myös tästä asiasta. Vähän kerrassaan nuo kummankin ongelma-alueet lipuvat sinne yhteisen ongelmattoman alueen puolelle. Se tarkoittaa sitä, että antaa toisen olla erilainen ihan rauhassa. Tätäpä pohdiskelen mielessäni lisääkin. Kiitos.

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos, Anu! Ehkäpä kirjoittelen teidänkin iloksi havaintojani ja kokemuskiani, kun olen saanut kurssin käytyä huomenna. tavoitteena on siis valmistua kyseisen kurssin ohjaajaksi, joten asian työstäminen blogissa olisi varmaan erinomainen tapa työstää omaa oppimista. Kyse on tosiaan Gordonin kursseista, joihin kuuluvat ToiPe;n lisäksi Nuisku ja Toimiva vuorovaikutus.

Kiitos mm oivaltavasta kommemntistasi! Loistava vertaus avioliitosta. Tuohon ajatukseen oli helppo samaistua.

MaMMeli kirjoitti...

Me olemme kanssa nauraneet, kun lapsemme olivat pieniä ja siivosimme kysyivät he heti, että ketä meille tulee? Tuli tunne, että siivotaanko meillä vain silloin, kun joku on tulossa :))