Free counter and web stats

maanantaina, syyskuuta 26, 2011

Naisen monet roolit ja odotukset

Elän ihanaa elämänvaihdetta, kun saan kotiäitiyteen yhdistää pieniä ja innostavia työtehtäviä. Tänään johdin ensin aamulla Kuopuksen kanssa sylimuskarit-ryhmää, päivällä suunnittelin keväälle erästä pienryhmää toisen vetäjän kanssa ja illalla tuurasin paikallisia pappeja Naisten kahvilassa. Miehellä sattui olemaan vapaapäivä, joten kaikki meni paremmin kuin hyvin. Eräs ystävä pyysi minua referoimaan Naisten kahvilan luennoitsijan, avioeroista väitöskirjaa viimeistelevän, Hanna Ranssi-Matikaisen ajatuksia teemasta "Naisen monet roolit ja odotukset". Tässä muutamia helmiä luennosta.

Perheproblematiikkaa tutkineen Hannan mielestä naisen elämä on muuttunut harvinaisen vähän muinaisista ajoista siinä mielessä, että naisten täytyy esinaisiensa tavoin taipua elämässään moneen eri suuntaan. Nykynaisen elämää ovat tulleet kuormittamaan monet uudet haasteet. Globalisaatio ja informaatiotulva sekä uudet intormaatiokanavat ovat vieneet naisen valintaviidakkoon. Elämässä on helposti kiireen tuntua, jos ei osaa tai yksinkertaisesti pysty rajaamaan elämäänsä tarkasti. Työ- ja perhe-elämä vaativat monelta nykynaiselta todella paljon, mutta niiden lisäksi vaatimuksia voi tulla myös esimerkiksi ystäväpiiriin korkeista standardeista liittyen esim. asumiseen, ulkonäköön ja harrastuksiin. Kodinkoneidenkin piti tulla helpottamaan perheiden elämää, mutta nekään eivät anna perheille lisäaikaa, koska samalla vaatimukset esim. kotitöiden tekemisessä ovat nousseet korkeammalle. (Nykyään käytetään esim. pyykinpesuun enemmän aikaa kuin entisaikaan, jolloin vaatteet pestiin todella harvoin nyrkkipyykillä (toim.huom.))

Hanna kannusti naisia avioerotutkijan viisaudella pyrkimään kotitöiden jaossa tasajakoon, joka on tutkimusten mukaan toimivin ratkaisu. Lisäksi lapsillekin pitäisi antaa perheessä vastuuta erilaisista kotitöistä. Liian uhrautuva nainen tekee hallaa itselleen ja muille sekä on vaarassa uupua työtaakkansa alle.

Hanna kannusti sekä miehiä että naisia työn selkeään rajaamiseen . Kohtuullisten työpäivien lisäksi olisi tärkeää ottaa todesta kolmas käsky ja pyhittää yksi päivä viikosta perheelle, jottei elämästä tulisi liian raskasta. Hanna painotti myös sitä, miten valtti on malttia. Kaikkia elämän tavoitteita ei tarvitse saavuttaa nuorena ja innokkaana, vaan ruuhkavuosina on todella tärkeä miettiä perusteellisesti, mihin panostaa ja mitkä asiat voi tehdä sitten, kun on enemmän aikaa ja voimia.

Luennon pohjavireenä oli ajatus siitä, miten jokaisen naisen tulisi seisoa elämässään tiukasti omilla jaloillaan Jumalaan turvautuen. Usein kriisit ovat apuna naisen kasvuprosessissa, jossa hän parhaimmillaan itsenäistyy. Monet ongelmat naisen elämässä johtuvat nimittäin ainakin osittain siitä, että hän yrittää elää liikaa toisten ehdoilla. Jumalan ehdottomaan rakkauteen turvautuminen ja Häneltä saatu hyväksyntä auttavat naista vapautumaan muiden asettamista vaatimuksista, elämään oman näköistä elämää sekä rakastamaan muita ihmisiä vapaammin ja aidommin. Hanna kehotti käsittelemään loukkaantumisen tunteet, jotta voi antaa anteeksi ja päästää irti katkeruudesta. Sitä kautta voi voimaantua, kasvaa naisena ja kokea olevansa hyvä sellaisena kuin on.

Nainen, joka ymmärtää oman äärettömän arvonsa Jumalan silmissä, on vapaampi rakastamaan muita. Parhaimmillaan hänen ei enää tarvitse pelätä, että joku yrittää hyväksikäyttää hänen rakkauttaan, vaan hän voi vapaasti rakastaa, koska hänen arvonsa ei ole siinä, saako hän vastarakkautta. Hän tietää olevansa rakastettu ja tärkeä, vaikka puoliso, lapset tai muut ihmiset eivät osaisikaan sitä hänelle osoittaa.

Suhde puolisoon on monille naisille ongelmallinen, koska miestä kohtaan on niin paljon odotuksia. Kumppanilta odotetaan aivan erilailla kuin muilta ihmisiltä täydellistä hyväksyntää ja omien tarpeiden täyttämistä. Parisuhteesta voi tehdä ongelmallisen myös lapsuudesta nousevat kivut ja mahdolliset hylkäämisen kokemukset, vaikka toisaalta hyvässä liitossa voi myös vapautua menneisyyden painolasteista. Perheessä voi parhaimmillaan löytää puolison ja lasten kanssa elämään iloa ja nautintoa "lapsekkaasta" yhdessäolosta, jossa saa hupsutella ja pitää hauskaa.

Hannan mielestä naisilla on erityinen tehtävä olla perheensä esirukoilijoita, koska nimenomaan monelle naiselle rukous on luonteva tapa käsitellä vaikeita asioita ja etsiä niihin ratkaisuja. Rukous ja yhteys Jumalaan voivat olla monien paineiden ja taakkojen kanssa painiskelevalle nykynaiselle se juttu, joka kantaa ja antaa voimia elämään. Jumalan varassa nainen voi vapautua peloista ihanaan elämään.
(Perustuu muistiinpanoihini, jotka tein kahdelle pienelle lappuselle. Omaa tulkintaa voi siis olla reilusti mukana.)

Naisten kahvila oli todella hoitava kokonaisuus. Luennon lisäksi saimme laulaa mahtavan säestyksen tahdittamana, nauttia hyvästä iltakahvista, kauniisti koristellusta tilasta sekä kivoista ja koskettavista raamatunlauseita sisältävistä lappusista. Lopussa vielä Margaretha Melinin runo, jonka luin illassa teemaan liittyen.

Olen hieno,
sillä sinä olet minut luonut.
Olen arvokas,
sillä sinä rakastat minua.
Kaunis olen
silmissäsi,
jalokivi
kädessäsi.

Siksi ei ole väliä,
jos joku ei anna
minulle arvoa
tai pitää minua
typeränä.
Sydämeeni
kuiskaat totuuden:
olen kultaakin
arvokkaampi.

Olen silmäteräsi,
salainen aarteesi.
Iloitset minusta.
Tahdon kiittää sinua
niin kauan kuin elän
ja aina muistaa,
kuka minä olen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ajatuksia! Kiitos! Siunausta ja iloa elämääsi!

satu

Elina Koivisto kirjoitti...

joo, kiitos kuuluu Hannalle!

Henna Maria kirjoitti...

Hei, kommentoin tätä vanhaa postausta, kun löysin sen blogivirta.fi:n kautta. Lopussa oleva runo tarttui heti silmiini; olen sen joskus teini-iässä kopioinut Raamattuni väliin ja osasin sen ulkoa. Runoilijan nimeä en ollut siihen laittanut, nyt tuli sekin selville.
Mielenkiintoiselta kuulosti Hannan luento. Naisen osuus esirukoilijana tuli viime kesänä monen tuttavan suusta esille...se itkettää...se on arvokas ja kaunis osa.
Aloitin viime syksynä blogin naisille, lähdekirjana on Raamattu...tervemenoa vierailemaan!