Ensimmäisenä adventtina ollessani pitämässä adventtimessua, näin miten tämä afrikkalainen periaate käytännössä toimii. Seurakuntamme sudanilaisilla oli jumalanpalveluksensa meidän messun jälkeen. Jumalanpalveluksen oli määrä alkaa klo 15 mutta vartin yli kurkkasin sisälle kirkkosaliin ja siihen mennessä paikalle oli vasta saapunut kourallinen sudanilaisperheitä. Paikalla olevat laulelivat rummun säestyksellä lauluja ja koko ajan lappasi isoja sudanilaisperheitä sisään eteiseen, eikä kellään tuntunut olevan kiire aloittaa. Ilmeisesti kokoontuminen aloitettiin vasta sitten, kun kaikki olivat tulleet paikalle! Sudanilaisia on pakolaisina Vaasassa toista sataa ja suurin osa on liitetty seurakuntamme jäseniksi. Heillä on myös oma "pastorinsa", joka vastaa heidän kokoontumisistaan. Hienoa, että heillä on "hengellinen koti" täällä kaukana kotimaastaan. Paikka, jossa voi vapaasti kokoontua viettämään jumalalanpalvelusta kun tätä vapautta ei Sudanissa aina ole ollut.
Hieman toisenlainen kokoontumisen aloitusperiaate oli tänään itsenäisyyspäivän kaksikielisessä jumalanpalveluksessa, jossa olin liturgina. Kirkkoupseeri sotilasläänin esikunnasta nostatti väen ylös tarkalleen ohjelman mukaisesti 9:58 vastaanottamaan Suomen lipun. Muut liput olivat siirtyneet sitä ennen lippulinnaksi tervehtimään Suomen lippua.
Jumalanpalvelus loppui hyvin vaikuttavaan seppelkulkueen muodostamiseen Ylioppilaskuoron laulaessa Finlandiaa. Seppelkulkue lähti kaupunginjohtajan lähettämänä Suomen lipun johdolla kohti sankarihautoja lippujen seuratessa.
Itsenäisyys ja vapaus ovat todella suuria lahjoja, joiden arvoa ei voi edes ymmärtää. Niiden todellisen arvon tietää vain sellainen, joka on nähnyt, mitä on elää ilman vapautta.
Vesa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti