Kilpakosintaa

Perheessämme suunnitellaan häitä. Laura on korviansa myöten ihastunut isäänsä. Nyt hän on päättänyt viedä isän kirkkoon ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Joululahjaksi saatu upea ja kauan haaveiltu prinsessapuku sopii varmasti morsiuspuvuksi. Mietinnässä on tällä hetkellä, mitä kirkosta tullessa heitetään hääparin päälle. Riisin tilalle on harkittu muroja ja makaroneja, onpa karkitkin käyneet mielessä. Lauran päätös on niin varma, etteivät äidin ja isän vastaväitteet auta yhtään. Asia kun vain on niin, että Laura rakastaa isää enemmän kuin äiti. Laura on ehdottanut äidille lohdutukseksi avioitumista Anttonin kanssa, mikä sopisi kyllä kyseiselle sulhaskandidaatillekin mainiosti. Äiti ja isä ovat vielä kovassa kurssissa tässä perheessä. Saa nähdä, kuinka asiat ovat kymmenen vuoden päästä murrosiän kourissa.

Elämä lasten kanssa on kyllä huvittavaa! Vähemmän huvittavalta taas tuntui matkalla olleesta miehestä, jolle vaimo kertoi tekstiviestillä rakastavansa toista miestä enemmän. Hetken järkytyksen jälkeen kuitenkin selvisi, ettei vaimo ollutkaan jättämässä miestään. Hän oli rakastunut Jeesukseen! Se oli miehelle rukousvastaus.

Ostin Vesalle joululahjaksi Peter Halldorfin kirjan "Sielun hyvä vieras", jota aloin itse eilen lueskella kirjan omistajan nukuttaessa lapsia. Pääsin kirjassa aika pitkälle, kun nukutusoperaatio vähän venähti nukuttajan vaivuttua sikeään uneen kesken iltarukouksen. Ajatuksia herättävässä kirjassa Halldorf vertaa Jumalan ja ihmisen suhdetta naisen ja miehen suhteeseen. Hänen mukaansa Laulujen laulun kuvauksessa rakkaudesta on kaikkein parhaiten esitetty uskon salaisuus. Parhaimmillaan uskossa ihmisen sydän liittyy Jumalaan, kun ihminen sulautuu Jumalaan ja Jumala sulautuu ihmiseen. "Rukous on sydämen läheistä liittymistä Jumalaan. Tämä rakkaudellinen yhteys on kaiken rukouksen päämäärä. Kun se Jumala, jossa me elämme, liikumme ja olemme, elää, liikkuu ja syntyy sydämessä, olemme perillä. Emme siten kuin olisimme päätepisteessä, ikään kuin olisimme katkaisseet napanuoran ja olisimme päämäärässä, vaan nyt vain elämme sellaista elämää, johon meidät on luotu: elämää sopusoinnussa Jumalan kanssa. "(s.34)

"Tämä sydämen liittyminen Jumalaan, kun sulaudumme häneen ja hän sulautuu meihin, ei ole harvalukuisten mystikkojen tai hengellisesti lahjakkaiden etuoikeus. Se odottaa meitä kaikkia --ihminen ei koskaan ole niin vapaa, ei koskaan niin paljon oma itsensä kuin silloin, kun hän kadottaa itsensa Jumalaan. Neito laulaa: "Rakkaani on minun ja minä olen hänen." Tässä yhteydessä hänen kauneutensa on saavuttanut täydellisyytensä. Nyt hän on sille Ainoalle se Ainoa." (s. 35-36)

Usko Jumalaan ei todellakaan ole tylsä juttu. Se ei ole tiettyjen sääntöjen noudattamista, ei omaa pinnistelyä eikä muotomenoja. Usko on ihmisen ja Jumalan välinen rakkaussuhde. Jumalan syntyminen ihmissydämessä on Halldorfin (s. 14) mukaan yhtä suuri ihme kuin Jumalan syntyminen Betlehemissä. Jumala tulee ihmislapseksi ja ihmisestä tulee Jumalan lapsi Hengen työn kautta. Kasteen perusteella Jumala sanoo minulle ja sinulle: "Sinä olet minun rakas poikani! Sinä olet minun rakas tyttäreni." Rakastutaan Jumalaan!
Elina