Olimme aamulla lasten kanssa sateisessa puistossa. Leikimme eläinpeliä, jossa yksi yrittää arvata, mitä eläimiä toiset edustavat. Kun oikea eläin sattuu kohdalle, kilpailijat lähtevät juoksemaan luja, ja arvaaja yrittää ottaa kiinni. Eräällä kerralla olin arvausvuorossa ja sain Anttonin kiinni. Kiinniotetulla oli heti vastaus valmiina takataskussa: "Sai kiinni vain sen vuoksi, että mulla on kumpparit ja sulla on noin hyvät kengät juoksemiseen. Et varmasti olis saanut minua kiinni kumppareilla."
Tapahtuma toi elävästi mieleeni päiväkerhoajat. Kauniina keväisenä päivänä kokoonnuimme seurakuntatalon vieressä olevalle ala-asteen jalkapallokentälle juoksukilpailuihin. Mukana oli suuri määrä tyttöjä ja poikia, ja kaikki kilpailivat samassa sarjassa. Leikkimielisen juoksukilpailun voitti Teresa. Päivähoitokaverillani Tomilla oli heti selitys valmiina: "Teresa voitti vain sen vuoksi, että sillä oli verkkarit jalassa. Kyllä mie olisin varmasti voittanut, jos mullaki olis ollu verkkahousut." Häviäminen on niin vaikeaa. On paljon helpompi keksiä selityksiä kuin myöntää tosiasiat.
Tänään pelasimme lasten kanssa myös Afrikan tähteä ja Choco-peliä. Antton ja Laura yrittivät molemmat Afrikan tähdessä vähän huijata menestyäkseen paremmin pelissä. Ei auttanut, äiti voitti. Choco-pelissäkin Laura tunnusti, että oli salaa ottanut minulta yhden kirsikan. Onneksi omatunto alkoi kolkuttaa ja äiti sai kirsikkansa takaisin.
Lasten leikit ja pelit ovat kuin esimakua aikuisten maailmasta. Kestänkö sen, että toisella menee paremmin kuin minulla. Miten toimin, kun elämässä tulee pettymyksiä? Noudatanko sääntöjä silloin kun on mahdollisuus huijata? Onko minulle tärkeämpää voitto vai reilu peli?
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti