Free counter and web stats

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa...

Tämän vanhan sananlaskun olen huomannut pätevän ainakin tilapäisesti uudelleen alkaneeseen luisteluharrastukseen. Täällä Pellossa lomaillessa olen aiemmin ollut vain lasten luisteluttajana ja auraillut "kunnan miehenä" lumiselle luisteluradalle mitä erikoisempia mutkareittejä.

Toissapäivänä löysin sitten varastosta jonkun vanhat ja suhteellisen sopivat luistimet. Niinpä päätin kokeilla, miten luistelu onnistuu ainakin 15 vuoden tauon jälkeen. Lukiossakin valitsin yleensä liikuntatunneilla nuoruuden kilpalajini hiihtämisen luistelun sijaan. Hyvin on luistelu sujunut, enkä ole tähän mennessä edes kertaakaan kaatunut :-)

Hiihtämisenkin makuun olemme päässeet jo pariin otteeseen kun lunta on sadellut pikkuhiljaa lisää. Laura hiihti eilen ennätyksensä, 2 kilometriä:-) Huomenna suuntaamme Ylläkselle vähän pidemmille laduille Anttonin ja papan kanssa.

Antton on myös innostunut kuntosalista käytyään eilen mummin ja papan kanssa salilla. Tänään on kuulemma ohjelmassa jälleen salilla käynti. Itse aloitin salilla käynnin sysmäläisten karpaasien kanssa (vasta) nelosluokkalaisena, kun työväen urheilijoiden punttisali muutti pappilan pihapiiriin. Siellä tulikin vietettyä runsaasti aikaa.

Onneksi kasvihuoneilmiö ei ole vielä tämän pahemmin levinnyt, kun täällä pohjoisessa sentään voi harrastaa talviurheilua.
Vesa














1 kommentti:

ihimis-tikkataulu kirjoitti...

juu...talvi on ihan kivaa aikaa. :)