Ylpeä rouva kertoi uroteoistaan. Hänen miehensä oli ollut heidän seurustelunsa alkaessa "raamattubroileri". Rouva oli onnistunut mielestään hyvin kasvattamaan miehensä pois tästä kamalasta taudista. Hän selitti, miten hänen vieroittamisohjelmansa oli alkanut, ja miten hän oli edennyt kasvattakseen miehestään itselleen sopivan miehen. Nyt hän oli tyytyväinen!
Raamattu tuntuu olevan vaarallinen kirja 2000-luvulla. Raamatusta puhutaan hyvin usein negatiivisessa mielessä. "Raamatulla päähän lyöminen" on pahinta, mitä kristitty ihminen voi tehdä. Raamatun sanaan vetoaminen tuntuu olevan keskusteluissa ja mediassa päivänselvä merkki siitä, että ihminen on epäilyttävä fundamentalisti. Kummallisinta on se, että Raamattu tuntuu välillä olevan kirkon työntekijöillekin punainen vaate.
Minun on vaikea ymmärtää sitä, miksi Raamatun lukemisesta on tullut Suomessa tabu. Luen sitä itse julkisilla paikoilla enkä häpeä sitä yhtään. Sen sijaan luen sitä ylpeänä ja välillä oikein toivon ja rukoilen, että kanssamatkustajat innostuisivat etsimään omat pölyttyneet Raamattunsa ja etsimään niistä elämäänsä voimaa. Nuoruudessa suhtauduin asioihin kuitenkin eri tavalla. Kiinnostuessani Raamatusta rippikoulun alettua piilottelin sitä sänkyni tai patjani alla, jotta isosisarukseni eivät saisi selville outoa harrastustani. Siinä mielessä ymmärrän sen, että nuorille ja vanhemmillekin Raamatun lukemisesta kertominen ensimmäistä kertaa voi olla kova paikka.
Työssäni yritän mainostaa Raamattua, koska minulle se on tärkeä ilon ja voiman tuoja. Hautajaispuheissa puhun usein siitä, miten psalmeista saa surun keskellä lohtua, koska niissä ihmiset ovat tuoneet avoimesti kaikki kipunsa Jumalalle. Vihkimisissä minulla on tapana jollain tavoin tuoda esille, miten vihkiraamattu on tarkoitettu käyttöön eikä pölyttymään kirjahyllyyn. Meidän oma vihkiraamattumme kyllä pölyttyy hyllyssä. Se on ihan hyvä asia, koska kaikki käytössämme olevat viisi Raamattua ovat melkoisen huonossa hapessa ahkeran kuskaamisen ja suhteellisen ahkeran käytön seurauksena.
Joka tapauksessa haluan viestittää vihkipareille sitä, miten Raamatulla on annettavaa vielä 2000-luvunkin perhe-elämälle. Vakuudeksi siitä käytän vihkipuheissani yleensä muutamaa raamatunjaetta. Laulujen laulun eroottiset tekstit, Paavalin järkevät ohjeet sopuisaan elämään tai Johanneksen kirjeen ajatus "Jumala on rakkaus, täydellinen rakkaus karkottaa kaiken pelon" eivät vastaa sitä mielikuvaa, mikä ihmisillä on Raamatusta.
Välillä olen oikein miettinyt, mistä ihmisten negatiivinen asenne Raamattuun johtuu. Yksi selitys on ehkä siinä, että Raamattuun sisälle pääseminen voi tuntua tuskastuttavan työläältä. Aloittaessani oikean Raamatun luvun 14-vuotiaana teksti tuntui aika vaikealta, koska käännös oli vanhahtavaa ja juhlavaa kieltä. Uuden raamatunkäännöksen ilmestyessä 1992 tuntui siltä, että minulle avautui aivan uusi maailma. Ahmin Raamattuani ja luin sen kannesta kanteen kaksi kertaa vuodessa useamman vuoden ajan. En voi väittää, että vieläkään tajuaisin kaikkien Raamatun lukujen pointteja. Siitä huolimatta olen vakuuttunut siitä, että Jumala puhuu minulle Sanansa kautta. Raamatun lukeminen on ehdottomasti yksinkertaisin tapa oppia tuntemaan paremmin kristinuskon Jumalaa. Silloin kun ei jotakin ymmärrä, voi oppi-isämme tavoin nostaa hattua ja jatkaa matkaa. Laajasta kirjasta löytyy kyllä ymmärrettävää luettavaa vuoden jokaiselle päivälle.
Negatiiviset ajatukset Raamatusta voivat johtua siitäkin, että raamatunkertomuksia on pakkosyötetty jossain elämänvaiheessa. Raamattutiedon välittäminen uskonnonopetuken kautta on tietysti hyvä juttu. Välillä kuitenkin mietin sitä, tuleeko Raamatusta oppilaillekin pakkopullaa, jos opettaja ei itse ole innostunut Raamatusta eikä usko sen sanomaan. Ala-asteella meillä oli hetken aikaa opettajana vanha eläköityvä mies, joka rakasti Raamattua ja Israelia. Hänen aikanaan koko luokka oli sitä mieltä, että uskonnontunnit olivat kaikista mielenkiintoisimpia, koska hän kertoi meille vapaasti ja elävästi Vanhan testamentin jännittäviä kertomuksia. Aivan toisenlainen tunnelma oli niillä uskontotunneilla, joilla itse piti vain lukea kirjan teksti, ja sitten tehdä tehtävät.
Rippikoulussakin Raamattu voi jäädä vieraaksi ja hankalaksi kirjaksi, jos ryhmän pohjatiedot ovat hatarat. 15-vuotiaiden kanssa menee uskomattoman paljon aikaa siihen, että jokainen löytää edes oikean kohdan. Seitsemän tai kahdeksan päivän leirillä Raamattuun ei ehdi paneutua oppitunneilla kovinkaan syvällisesti. Sen sijaan Raamatusta innostuneet isoset voivat raamiksissa antaa sen kipinän, joka saa nuoret tarttumaan Raamattuun leirin jälkeen silläkin uhalla, että uusi tapa herättää perheessä tai ystäväpiirissä hämmennystä.
Lapsityön pappina iloitsen siitä, että kristilliset kirjakaupat ovat pullollaan ihastuttavia lasten Raamattuja. Ankeat ja pelottavatkin Ikuisten kertomusten piirrokset ovat saaneet väistyä iloisten, värikkäiden ja kauniiden hahmojen tieltä. Raamatunkertomukset ovat loistavia myös uusina piirroselokuvina. Olen onnellinen siitä, että tänä vuonna 3-vuotiaiden tenavakirkkoon osallistuneet saivat oman Uuden testamentin kertomuksia sisältävän DVD:n ja 5-vuotiaat oman Pienten Raamatun.
Meillä kotona on hyvin monta erilaista lasten Raamattua ja raamatunkertomuksia DVD:llä. Emme pakkosyötä Raamattua lapsille, vaan he saavat valita kertomuksia silloin, kun itse haluavat. Piirretyt raamatunkertomukset ja Popsikkaat-DVD:t, joissa vihannekset esiintyvät Raamatun hahmoina, ovat olleet perheessämme erityisen suosittuja. Viime aikoina Mikael on tahtonut kuulla kertomuksia erityisesti Jeesuksen kärsimyshistoriasta omasta Raamatustaan.
Voi, kun maahamme tulisi raamattuherätys!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Sain ensimmäisen oman raamattuni 10-vuotiaana ja äitini suosituksesta aloin lukea Johanneksen evankeliumia. Kyllästyin siihen aika pian. Kasvattajien pitäisi miettiä vähän, mikä raamatussa kiinnostaa eniten 10-vuotiasta poikaa... Seuraava raamattuni oli Aune Lehtisalon (Airutin perustaja) yo-lahjaksi antama raamattu. Luin sitä opiskeluaikana salaa, mutta se loppui siihen, kun äitini otti sen minulta pois. Yritin panna hanttiin, mutta en vielä tänä päivänäkään ymmärrä, miksi joku uskova ihminen varastaa lapsensa raamatun! Löysin kuitenkin jostain varastosta sen ihka ensimmäisen raamattuni ja luin myös Johanneksen evankeliumia... Tulin uskoon. Sittemmin olen lukenut monenlaisia raamattuja: eri käännöksiä, myös englanniksi, verkkoraamattua, mikrorabbia ja onpa mp3-soittimessani myös UT. Luen lukuraamattuna KR92-käännöstä (ehdottomasti paras!) ja ikäni takia isotekstistä versiota. Ostan kovakantisia raamattuja, niitä kaikkein halvimpia painoksia ja kulutan ne risoiksi - eipä ketään kiinnosta varastaa...
Meidän perheen lasten suosikki on tällä hetkellä Valveilla Silossa kertomus. Otsikon mukaisesti se on kertomus pienestä Samuelista. Minusta ihan perinteinen kertomus, mutta viehättää lapsia kovasti.
Olen juuri puhunut aikuisryhmän kanssa siitä, miten tuo kertomus on kamala, kun siinähän on äidin hylkäämä poika ja mahtaa olla yksinäistä pienellä pojalla... Niin erilailla lapsi lukee Raamattua kuin aikuinen.
Kiitos mielenkiintoisista kommenteista! Mukava kuulla, että Raamattu ja raamatunkertomukset ovat käytössä. Viisautta tosiaan tarvitaan siihen, että lapsille ja nuorille osattaisiin tarjota Raamattua mielenkiintoisella tavalla. Ruotsissa asuva pastoriystäväni on saanut loistavia tuloksia kouluissa uudella elämyksellisellä Raamatturäppi-menetelmällä, jossa Raamattu käydään läpi koko kehon liikkeillä ja iskusanoilla muutamassa tunnissa. Suomeenkin metodi on jo kantautunut, mutta on ilmeisesti vielä vähän keskeneräisen tuntuinen. Joka tapauksessa on hienoa, että kehitetään uusia metodeja. Päiväkodeissa ja pyhäkouluissa olen saanut pisteet kotiin nykyaikaisilla flanellokuvilla ja omalla kerronnalla. Nukketeatteritkin ovat mainio tapa elävöittää Raamattua. Kaikki keinot ovat toivottuja, jotta uusi polvikin oppii kaikki tärkeät kertomukset.
Oikein ilo lukea tämä kirjoituksesi. Olen samaa mieltä kanssasi että nykyisin Raamatun lukemista pidetään tabuna. Raamattua täytyisi osata lukea sillä tavalla että sen tapahtumat voisi liittää tähän päivään.
Lähetä kommentti