Arjen ihmeitä

Kesken työpäivän olin saanut tekstiviestin. Esikoinen halusi heti viestittää äidille ilouutisen omasta ja pikkusiskon onnistumisesta koulun yleisurheilukilpailujen pituushypyssä. Hyppyjen onnistumisen kertoi tulosten lisäksi kolme superiloista hymiötä tekstin perässä. Eihän siitä voi olla ihan varma, että äiti tajuaa jotain pituushypystä.

Kuopus on yllättänyt vanhmpansa ja päiväkodin tädit täydellisesti syksyn alun kunniaksi. Hän on vapaaehtoisesti ollut mukana piirustushetkissä ja tehnyt koko perheen potretin. Iltapalapöydässä hän kertoi tarkasti piirustuksen tekemisestä: "Isille piirsin mustat hiukset, mulle keltaiset hiukset ja äidille mustakeltaiset hiukset." Piirustusinnostus on ollut jopa niin suurta, että hän oli halunnut jatkaa välipalan jälkeen piirtämistä, vaikka olisi saanut ihan luvan kanssa leikkiä vaikkapa autoilla: "Mä jatkan mun pelhepotlettia!"

Piirustuksen lisäksi Kuopus on innostunut yhtäkkiä kirjaimista. Siihen on varmasti innostanut päiväkodin viikkossuunitelma, johon viskarit saavat jäljentää kirjaimet pisteiden mukaan. Niinpä kotonakin on päästy kirjainten harjoittelemisen makuun: jääkaapin oveen on taas pienen tauon jälkeen kerätty magneettikirjaimet. Syötyään ruoan Kuopus kyselee minulta kirjaimia ja numeroita innokkaasti. Me olemme ihmeissämme lapsemme kehityksestä, vaikka Esikoinen tuossa iässä alkoi ihan itsestään huomaamattamme jo lukea. Silti jokaisen lapsen edistysaskeleet ja uudet taidot tuntuvat niin ihmeellisiltä.

Neiti on myöskin kehittynyt ja kypsynyt. Viime keväänä yksinoleminen tuntui ihan mahdottoman vaikealta: kymmenen minuutin sessio kotona kahdestaan pikkuveljen kanssa sai aikaan dramaattisia purkauksia. Niinpä meistä vanhemmista tuntui tosi turvalliselta tietää, että kakkosluokkalainenkin saa olla koko vuoden iltapäiväkerhossa.

Tällä viikolla Neiti sai yhtäkkiä päähänsä, että hän haluaisikin olla kotona yksin iltapäivisin. Ihmettelin asiaa, koska tiesin hänen viihtyvän todella hyvin seurakunnan iltapäiväkerhossa; monena vapaapäivänämme hän on oikein kerjännyt pääsevänsä iltikseen. "Joo, iltapäiväkerhossa on tosi hauskaa, mutta kotona on vielä hauskempaa, kun saa valita itse mitä syö välipalaksi. Mä olin kotona yksin kaksikymmentä minuuttia ennen kuin sä tulit kotiin, ja se oli tosi kivaa." Tästä on hyvä jatkaa kypsymistä ja kehittymistä isoksi koululaiseksi, joka pärjää jo pitkät iltapäivät yksin kotona. Onneksi harjoitteluun on vielä paljon aikaa!