"Kosto on suloista" vai mitä se Jeesus opetti?

Amerikkalainen nainen, May, joka oli kveekari uskoltaan, avasi eräänä iltana huoneensa oven ja tyrmistyi nähdessään vantteran, tummahiuksisen miehen penkomassa hänen pöytälaatikoitaan. May astui hiljaa huoneeseen ja sulki oven perässään. Kuullessaan vaimean napsahduksen murtovaras pyörähti ympäri, pistooli kädessään. ”Laske tuo kapistus”, May sanoi, ”minä autan sinua, sillä varmasti tarvitset jotain, mitä minulla on, enemmän kuin minä, jos sinun täytyy varastaa se". Mykistynyt murtovaras katseli, kun May avasi salalokeron ja työnsi korunsa miehelle sanoen olevansa pahoillaan siitä, että mies tarvitsi jotain niin välttämättä. Yhtäkkiä mies pudotti aseensa ja pakeni eikä ottanut mitään mukaansa. Seuraavana päivänä Mayn postilaatikossa oli nimetön lappunen. Siinä luki: ”Rouva, en ole tuntenut kuin vihan ja pelon. Niitä pystyn käsittelemään. Mutta olin voimaton teidän ystävällisyytenne edessä.”

Kertomus Mayn rohkeasta, tai ehkä paremminkin hullunrohkeasta toiminnasta sopii mielestäni erinomaisesti päivän raamatunteksteihin (1. Joh. 3:11-18 ja Matt. 5: 43-48). Jeesus ja Johanneksen kirje eivät tarjoa meille teksteillään mitään mautonta pullamössöä, vaan päivän tekstien lukeminen vaatii todellista pureskelua, ja niiden ohjeiden noudattaminen vähintäänkin taivaallista apua. Jeesus tiivistää ohjeensa: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen”. Ei sen vähempää!

Kertomuksen May kuulostaa täydelliseltä kristityltä. Hän oli oppinut elämässään, että ystävällisyys ja rakkaus toimivat monissa tilanteissa paremmin kuin viha ja pelko. Kertomusta kertoessaan May sanoi: Jopa aseet vaimenevat rakkauden edessä. Murtovaras kohtasi Mayn tavatessaan samalla Jumalan, joka on rakkaus. Mayn ystävällisyys ei taatusti ollut hänen omaa ansiotaan tai hyvyyttään, vaan Pyhän Hengen synnyttämää hedelmää. Sen verran epäinhimillistä tuollainen toiminta vaaratilanteessa on.

Tekstimme edellä olevassa raamatuntekstissä Jeesus puhuu siitä, miten Hammurabin laki ”Silmä silmästä, hammas hampaasta” on kumottu niin, että kristityn tulee kääntää vasen poski häntä lyöneelle, paidan vieneelle antaa viittakin ja virstan matkaa mukaansa vaatineelle tarjota matkaseuraa kahdeksi virstaksi.

Mistä ihmeestä Jeesuksen opetuksessa on oikein kyse? Vaatiiko Jeesus meitä muuttumaan kynnysmatoiksi, jotka kestävät kaiken vaivalloisesti hymyillen ja hammasta purren? Ei varmaankaan. Jeesus tahtoo viedä meitä tielle, jossa me nousemme koston, vihan, väkivallan ja kaunan yläpuolelle. Kertomuksen May voitti kohtaamisen murtovarkaan kanssa, koska hän asettui henkisesti tämän yläpuolelle ystävyydellään ja rakkaudellaan. Väkivaltainen ja riitainen maailmamme on osoituksena siitä, miten vihan kylväminen ja pahan kostaminen pahalla ei tuota kenellekään mitään hyvää. Sen sijaan Jeesus tarjoaa meille erilaista tietä, jossa vihaan vastataan rakkaudella ja hyvyydellä.

Jeesuksen opetuslapset ottivat Jeesuksen sanat vihamiesten rakastamisesta ja vainoojien puolesta rukoilemisesta ihan kirjaimellisesti ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina. Kristityt kieltäytyivät sekä väkivallasta että vastarinnasta, mikä tuotti valtavaa siunausta seurakunnalle. Julmat vainot eivät suinkaan pienentäneet seurakuntia, vaan pidättäytyminen väkivallasta vainoajia kohtaan sai seurakunnan kasvamaan sekä kooltaan että voimaltaan. Kristityt eivät halunneet kostaa, koska he halusivat kohdella kaikkia ihmisiä samalla tavalla kuin Jumala oli heitä kohdellut: armahtamalla ja uskomalla siihen, että ihminen voi muuttua.

Jeesus kutsuu meitä Vuorisaarnassa tielle, jossa eletään aivan kuin lain yläpuolella. Hän ei kehota meitä kulkemaan siitä, mistä aita on matalin, vaan ylittämään itsemme. Suuri mestari tahtoo, että me teemme enemmän kuin velvollisuutemme ja saamme tällä tavalla eläen elämästämme enemmän irti. Jeesuksen tarkoittamassa rakkaudessa ei ole kyse toisen ihmisen pitämisestä, vaan elämäntavasta ja asénteesta. Kristittyä kutsutaan elämään, jossa hän tahtoo lähimmäisen parasta riippumatta siitä, pitääkö tästä vai ei. Laupias Samarialainen ei välttämättä pitänyt ollenkaan miehestä, jonka kohtasi matkallaan, mutta hän osoitti rakkautensa tekemällä kaikkensa tämän hyväksi. Samalla tavalla meitä kutsutaan ottamaan vastuuta toisista ihmisistä, vaikka siinä samassa menisikin vaatteet likaisiksi, aikataulut uusiksi tai maine tahraiseksi. Kostaminen ja lähimmäisen vihaaminen tuovat ehkä lyhyellä tähtäimellä elämään iloa, ainakin vahingoniloa, mutta pitkällä tähtäimellä elämästä tulee paljon onnellisempaa, iloisempaa ja vapaampaa, jos ei tarvitse vihata edes vihamiehiä.

Tällaisia periaatteita on hienoa julistaa saarnapöntöstä, mutta miten niistä voisi tulla osa tavallista arkeamme ja elämäämme enemmän tai vähemmän monimutkaisissa ihmissuhdesotkuissa ärsyttävien, rasittavien ja ilkeiden lähimmäisten seurassa. Omassa elämässäni olen taistellut ainakin muutaman kerran sydämessäni syvää katkeruutta vastaan, joka minulla on ollut vihamiehiäni kohtaan. En ole tahtonut pidemmän päälle kantaa katkeruutta enkä kaunaa, koska olen huomannut sen syövän omia voimavarojani sekä vievän elämästäni iloa ja rauhaa. Näissä tilanteissa olen kokenut rukouksen vainoojan tai vihamiehen puolesta toimivaksi keinoksi. Olen siunannut minua väärin kohdellutta ihmistä Herran siunauksella pidemmän aikaa päivittäin ja huomannut, miten rukous on vapauttanut minua kaikesta minua kahlinneesta pahasta.

Olen kokenut hyvänä myös sen, että Jumalalle voi turvallisesti huutaa, itkeä ja valittaa kaiken kokemansa vääryyden, loukkaantumisen ja suuttumuksen. Omien tunteiden purkaminen Jumalalle ja myös luotettavalle lähimmäiselle auttaa käsittelemään vaikeita ihmissuhteita, niin että rakkaus ja halu toimia vihamiehen hyväksi voisi tulla katkeruuden ja koston tilalle. Monestikaan tie ei ole helppo. Se vaatii nöyrtymistä Jumalan eteen, oman itsensä tutkimista, ehkä halua ymmärtää toista ihmistä ja paljon tahtoa antaa anteeksi.

Vihamiesten rakastaminen ja vainojien puolesta rukoileminen voi helposti johtaa siihen, että kristitty tulee ylpeäksi ja asettuu toisen ihmisen yläpuolelle sekä kokee uhrautuvansa toisen ihmisen vuoksi. Jeesus ei varmasti kuitenkaan tarkoita täydellisyyden kehotuksellaan tällaista marttyyrimaista ja itsekeskeistä rakkautta. Rakkauden kaksoiskäskyssä meitä kehotetaan rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseämme. Jeesus itse osoitti rakkautta asettumalla samalle tasolle kaikenlaisten ihmisten kanssa. Hän rakasti ns. julkisyntisiä nostamalla näitä itsensä kanssa samalle tasolle ja fariseuksia laskemalla näitä norsunluutorneista samalle tasolle muiden syntisten kanssaTuskin meistä kukaan haluaisi joutua asemaan, jossa meitä vihollisina pitävät ihmiset kuvittelevat rakastavansa meitä asettumalla meidän yläpuolelle ja osoittavansa sillä tavalla laupeutta. Sen sijaan rakkautta on se, että tahtoo oikeasti lähimmäisen hyvää, vaikka tämä olisi ilkeä vihamies.

Jeesuksen opetus vihollisen rakastamisesta on mahdollinen vain silloin, kun Jeesus on saanut muuttaa ihmisen sydämen. Tavallinen ihminen ei omassa voimassaan pysty rakastamaan vihollisiaan ja rukoilemaan vainoojien puolesta. Uuden testamentin tekstissä sanottiin: ”Siitä me olemme oppineet tuntemaan rakkauden, että Jeesus antoi henkensä meidän puolestamme.” (1.Joh. 3) Jumalan Poika, joka ei ollut tehnyt mitään pahaa, kuoli meidän puolestamme, jotta me saisimme kaikki pahat tekomme, ajatuksemme, sanamme ja laiminlyöntimme anteeksi. Vihollisen ja vainoojan rakastaminen saa uuden näkökulman, jos ajattelen sitä, kuinka paljon pahaa Jumala on antanut minulle anteeksi. Kun Jumala on antanut kaikki salaiset ja näkyvät synnit minulle anteeksi, eikö minulla olisi varaa antaa anteeksi lähimmäiselle hänen väärä tekonsa tai pahat sanansa minua kohtaan? Luulen, että olemme aika lailla samalla viivalla yhtä syntisinä - minä ja hän.