Tänään selasin vanhoja kirjoituksia vuodelta 2006 sen kunniaksi, että tämä kirjoitus on juhlakirjoitus. Olen nimittäin kirjoittanut Elinan blogiin 600 tekstiä reilun kuuden vuoden aikana. Olimme Miehen kanssa molemmat ihan ihmessämme löytäessäni kirjoituksen, jossa Neiti oli niin rakastunut isäänsä, että suunnitteli häitä. Näin olin kirjoittanut otsikolla "Kilpakosintaa" joulukuussa 2006:
"Perheessämme suunnitellaan häitä. Neiti on korviansa myöten ihastunut isäänsä. Nyt hän on päättänyt viedä isän kirkkoon ja mennä hänen kanssaan naimisiin. Joululahjaksi saatu upea ja kauan haaveiltu prinsessapuku sopii varmasti morsiuspuvuksi. Mietinnässä on tällä hetkellä, mitä kirkosta tullessa heitetään hääparin päälle. Riisin tilalle on harkittu muroja ja makaroneja, onpa karkitkin käyneet mielessä. Tytön päätös on niin varma, etteivät äidin ja isän vastaväitteet auta yhtään. Asia kun vain on niin, että hän rakastaa isää enemmän kuin äiti. Neiti on ehdottanut äidille lohdutukseksi avioitumista Esikoisen kanssa, mikä sopisi kyllä kyseiselle sulhaskandidaatillekin mainiosti. Äiti ja isä ovat vielä kovassa kurssissa tässä perheessä. Saa nähdä, kuinka asiat ovat kymmenen vuoden päästä murrosiän kourissa."
Näin kuuden vuoden jälkeen voin todeta, etteivät äiti ja isä ole enää yhtä kovassa kurssissa. Aika monesti saamme kuulla olevamme epäreiluja ja tyhmiä vanhempia. Aina välillä olemme tosi noloja vanhempia. Entinen sulhaskandidaattini ei enää olisi valmis astumaan alttarille minun kanssani. Kertoessani hänelle vanhoista hääsuunnitelmista sain lakonisen vastauksen: "LOL, äiti". Iltapusukin kuuluu nykyään kiellettyjen asioiden listalle. Yritän tosin välillä varastaa sen. Perustelen oikeutta iltapusuun sillä, että olen kantanut häntä 9 kk. Kyllä sillä luulisi jo joitakin oikeuksia ansainneensa :)
En silti kaipaa sitä aikaa, jolloin isot lapset olivat pieniä. Elämme nyt tosi mielenkiintoista aikaa, kun on neljä niin eri-ikäistä lasta perheessä. Teini-ikäisten kanssa voi puhua jo tosi monelaisista asioista, kun taas Kuopuksen kanssa saa nauttia läheisyydestä, leikistä ja lastenkirjoista. Rikasta elämää!
6 kommenttia:
Pidä vaan oikeuksista kiinni! Muuten voit menetttää nekin.
Vanhemmuus on tosi rikasta aikaa. Sekin on upeaa monelta kantilta, kun lapset oikeasti aikuistuvat ja alkavat elää omaa elämäänsä.
Mummu: Joo, yritän :)
mm: Uskon sen! Siinä kai se rikkaus onkin, että osaa nähdä kaikkien elämäntilanteiden hyvät puolet eikä jää haikailemaan jotain tiettyä aikaa.
Elina, kirjoitat tosi ihanasti <3
Kun omat neljä lastamme olivat pieniä, en uskonut ystävää, joka sanoi, että yhtäkkiä kaikki ovat isoja. Mutta totta hän puhui. Nyt on pelkät muistot siitä, että lapsemme olivat pikkuisia.
Sen sijaan on neiti 2v, lapsenlapsi, kasvamassa, mutta se onkin sitten jo toinen juttu ja vastuuta kantaa joku muu kuin mummo, joka ottaa vain parhaat palat päältä :)
Pau: Kiitos kommentistasi ja kehuistasi! Nyt oletkin päässyt varsinaiseen herkutteluvaiheeseen, kun lapsenlapsista saa vain parhaat palat ;)
Teinit, tuo universumin rokote aikuisten jäykkiskouristusta vastaan!
;)
Lähetä kommentti