Luopumisen tuskaa!

Tein ensimmäisen oman muuttoni komeasti lentokoneella. Matkatavarakontiin kuittasin Rovaniemen lentoasemalla yhden matkalaukun ja kaksi pahvilaatikkoa. Asuttuani jonkin aikaa Lestiksellä huomasin, että siinäkin tavaramäärässä oli melkein puolet liikaa. Omia astioita ei tarvinnut, kun Lestis tarjosi käyttökelpoisia astioita sekä lumoavia 60-luvun teekuppeja. Niitä samoja, joita vanhempani aikoinaan yhdessä tiskasivat hyvin seurauksin.

Nyt me valmistaudmme taas muuttoon. Olemme alkaneet vähitellen käydä läpi tavaroita, joita meillä on vaatehuoneessa ja ullakolla. Kirpputorille on päätynyt jo nyt 3 kassillista vaatteita ja kokoelma CD-levyjä. Vaatehuoneessa odottaa suuri kassi, joka on matkalla tuttavaperheeseen. Eteisen lipaston päällä on iso kasa kirjoja, jotka ovat menossa antikvariaattiin. Ja tämä on vasta alkua: tavoitteena on päästä eroon kaikesta turhasta rojusta ennen kesäkuista muuttopäivää.

Lapsiperheen tavarapaljoudessa kaipaan välillä Lestiksen aikoja, jolloin omaisuutta oli vielä vähän. En koe olevani mikään tavaroiden rohmuaja, mutta siitä huolimatta tavaraa pursuilee joka paikasta. Uskon hyvin sen, että nykyajan kaksiossa on yhtä paljon tavaraa kuin entisajan linnassa, kolmiosta puhumattakaan.

Anttonin vauva-aikana leluvalikoimamme oli hyvin niukka. Punainen Pringles-pakkaus ja Kesella-rahkapurkki kuuluivat esikoisemme suosikkeihin muutaman helsitimen ja jumppalaitteen lisäksi. Kahdeksan vuoden aikana synttärit ja joulut ovat tehneet lelukokoelmamme mittavaksi. Hyvän lisän siihen ovat tuoneet naapurit ja tuttavat, jotka ovat muovipussikaupalla ilahduttaneet lapsiamme käytetyillä leluilla. Ja aina kun yritän ehdottaa, että luopuisimme jostakin lelusta, kuuluu vastaus: "Ei! Se on mun lempilelu!" Vesan vaatevaraston läpikäyminen on lähes yhtä tuskallista. Työvaatteiden lisäksi pitää tietysti olla kotivaatteita ja lenkkivaatteita ja maalausvaatteita ja roolivaatteita. Ja jokaisen vaatekappaleen voi sisällyttää johonkin kyseiseen kategoriaan.

Itse tunnustan olevani uskomattoman surkea kirjoista ja muista painotuotteista luopuja. Vesa raahasi ullakolta laatikoita, jotka on viety sinne lähes 5 vuotta sitten muuton yhteydessä. Laatikoista lähti heti kävelemään mieheni toimesta tolkuton kasa suomalaisia ja ruotsalaisia vauvalehtiä sekä pari Lähetyssanomien vuosikertaa. Eteisessä kävimme sivistynyttä debattia siitä, mitkä kirjat lähtevät antikvariaattiin.

Vesa oli melko armoton näkemyksissään, melkein yhtä armoton kuin itse olen suhteessa maalaus- ja roolivaatteisiin. Minä taas yritin keksiä mitä vakuuttavimpia perusteluja sille, miksi tarvitsemme ehdottomasti kokoelmiimme kirjan, jossa kerrotaan Turun hiippakunnan keksiaikaisten messusävelmistöjen Gloria-melodioista, niiden tekstipohjasta ja käytöstä. Ilmeisesti perusteluni eivät olleet kovin tieteellisiä, koska kirja on nyt menossa antikvariaattiin.

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että pelastin kirjojen joukosta monta mainiota opusta. Siteerasipa Vesa tänään oikein radio-ohjelmassakin teosta, joka oli vahingossa joutunut mustalle listalle. "Ett annat yrke" kertoo kirkkoherran, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden näkökulmasta siitä, miten kirkkoherraksi ryhtyminen on aivan kuin uuteen ammattiin siirtymistä. Mainiota lukemista Vesalle loman ajaksi! Tämän löydön pidän mielessä tulevissa keskusteluissa kirjahyllyn tarpeettomista kirjoista. Koskaan ei voi tietää, milloin kirjalle on käyttöä.

Muuttoa on mukava tehdä vähitellen ja rauhassa. Samalla saa käydä läpi muistoja ja erilaisia elämänvaiheita. Jokaiseen leluun, vaatekappaleeseen ja kirjaan liittyy oma tarinansa. Siksi niistä luopuminen voi olla niin vaikeaa!
Elina