Free counter and web stats

sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008

Ihanaa kesäelämää!

Olen nauttinut viime aikoina suunnattomasti kesästä, vaikka loman alkuun on vielä kuukausi eivätkä ilmatkaan ole olleet parhaat mahdolliset. Kesällä elämä on vain jotenkin niin paljon leppoisampaa. Tänä viikonloppuna tein tämän vuoden toimitusennätyksen, mutta siitä huolimatta minua ei väsytä yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat kesällä toimituksissakin jotenkin niin iloisia ja mukavia.

Kesäelämässä on loistavaa myös se, että töistä tullessa ehtii vielä tehdä jotain kotonakin, kun yllä ei ole synkkä kaamos. Lasten harrastusrumban loppuminen puolestaan rauhoittaa mukavasti elämää. Lapset eivät myöskään pyöri kesäisin äidin ympärillä valittamassa tekemisen puutetta tai kinuamassa videoita, koska ulkona on koko ajan kavereita ja hauskaa tekemistä. Kujamme elämä on sangen erilaista talvisin ja kesäisin. Talvella voi mennä viikkokausia, ettei näe joitakin naapureita. Kesäisin kujamme on täynnä elämää, kun kaikki lapset kulkevat leikkimässä toistensa pihoilla ja aikuiset juttelevat leppoisasti kaduilla ja pihoilla.

Kesäisin on myös ihanaa tehdä retkiä ja liikkua ulkona. Tämän kesän kohokohta minulle on ollut perheemme retki Suomenlinnaan, jossa kävimme Vesan kanssa näyttämässä lapsille paikkoja, joissa tapasimme ensimmäistä kertaa. Kyllä olikin romanttista! Antton otti meistä oikein kuvankin Suomenlinnan kirkossa, jossa Vesa bongasi minut aikoinaan kuorosta. Lapsista parasta retkessä oli tietysti se, että kaikille ostettiin paikallisesta kaupasta karkkipussit. No, en kyllä voi väittää, että olisin itsekään lapsuudessani arvostanut kulttuurihistoriallisia paikkoja. Tärkeintä joka tapauksessa, että välillä ollaan reissussa koko perheellä. Se on jo juhlaa!

T'änä kesänä minuun on taas iskenyt juoksukärpänen. Olen tosi onnellinen siitä, että olen pystynyt käymään jo kolmella juoksulenkillä ilman. Luulin nimittäin pitkään, etten voi enää koskaan juosta vaelluksella kipeytyneen polven vuoksi. Jos juoksulenkkini jatkuvat yhtä menestyksekkäästi, voin olla syksyn tullessa jo aivan hyvässä kunnossa. Kyllä tämä kesäelämä on niin mukavaa!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Oi ihanaa kesäelämää! Sama juttu täälläkin, että naapureita ei ole juurikaan nähny talven aikana. Nyt ollaan taas enemmän pihalla ja tulee juteltuakin naapureiden kanssa.