Tunnelmallinen puistokirkko

Olen suvusta, jossa historiaa on arvostettu suuresti. Isäni ja hänen veljensä osaavat kotiseutunsa ja sukujensa historian valehtelematta etu- ja takaperin. Tätini taas teki suurtyön kirjoittaessaan puhuttelevan muistelma- ja historiateoksen äidistään eli mummostani. Minä en ole vielä saanut historiaherätystä, mutta aina välillä on mukava tuntea historian havinaa. Tänään sain kokea sitä puistokirkossa, jota vietimme Helsingin ensimmäisen kirkon paikalla. Aikaa ensimmäisen jumalanpalveluksen ja tämänpäiväisen välillä oli montasataa vuotta, muistaakseni 451 vuotta.

Puistokirkkomme oli tunnelmallinen ja mukava. Vahtimestarimme olivat luoneet kauniit puitteet ihanan luonnon keskelle. Väkeä oli paikalla mukava määrä, varmaan vähän enemmän kuin tavallisina kesäpyhinä kirkossamme. Ilma oli aurinkoinen, lämmin ja tuuli sopivasti. Oli aika metka tunne toimia liturgina, kun välillä laulua tai puhetta aloitellessani huomasin tuulen tuivertaneen puunlehden suuhuni. No, ei se mitään haitannut. Jakaessani ehtoollista dippaamalla huomasin yhtäkkiä, että leivän päällä oli vihreä ötökkä. Eipä auttanut muuta kuin laittaa leipä sivuun ja ottaa uusi tilalle.

Luulen, että puistokirkkomme oli lähempänä alkuperäistä jumalanpalveluksen ideaa kuin tavalliset jumalanpalveluksemme. Tunnelma oli rento, kun ihmiset istuskelivat istuinalustoillaan nurmikolla tai mukanaan tuomilla tuoleilla. Jumalan läsnäolo tuntui jotenkin luonnolliselta kauniin luonnon keskellä. Hyvältä tuntui myös se, että paikalla oli kuoron lisäksi muita maallikkoavustajia.

Jumalanpalvelus oli mukavan spontaani. Kun saarnan jälkeen laulatin Tuhlaajapoika-saarnaani sopivan laululeikin ilman etukäteissuunnittelua, ei mainio urkurimme ollut moksiskaan. Hän antoi minulle sopivan alkuäänen ja alkoi komppaamaan mukana. Aikuis- ja vanhusvoittoinen seurakuntakaan ei katsonut karsaasti laululeikkiäni, vaan lauloi ja leikki innokkaasti mukana.

Lapsenmieltä vaati myös saarnani, jonka esitin nukkeversiona. Erityisenä rukousvastauksena pidin eilen illalla tuhlaajapojan bilevaatteiden etsimistä. Löysin Anttonin unkarilaisen Czaba-nuken päältä ylisöpön aasi-kauluspaidan, jonka pikkuveljeni on aikoinaan saanut Amerikasta kummiltaan. Siitä tuli mieleeni Havaiji-paidat, ja sen vuoksi se sopi niin mainiosti tuhlaajapojan bailauspaidaksi. Ei siitä varmaan seurakuntalaisille kummempaa iloa ollut, mutta sen löytäminen toi minun päivääni riemua ja löytämisen iloa.

"Kiitos, Pyhä Henki Luoja!
Kiitos päivänliljoista,
kiitos päivän kestävistä kukista.
Kiitos, että olet luonut meidät
hetken lapsiksi.
Kiitos tuoksuista, joita emme voi tallettaa,
mutta joissa olet kokonaan läsnä.
Kiitos, että sinun ikuisuutesi on hetken
haihtuvassa tuoksussa."