Free counter and web stats

tiistaina, heinäkuuta 15, 2008

Loman tarpeessa

Olen ollut lapsesta asti ylitunnollinen. Kouluaikoina sairastuin aina muun perheen iloksi loman alkaessa. Työelämässäkin olen ollut aika huono olemaan poissa töistä. Viime viikolla olin aika huonossa kunnossa. Kummallinen flunssa aiheutti kipuja, mutta töissä oli pakko olla muiden pappien lomien vuoksi särkylääkkeiden voimalla. Kummalliset kipukohtaukset tekivät olon välillä aivan sietämättömäksi. Kroppa janosi lepoa, mutta työpäivät olivat luvattoman pitkiä. Niinpä tauti ei ottanut talttuakseen.

Taudin pitkittyessä aloin tehdä Vesan ja ystävien kanssa taudista erilaisia diagnooseja. Kolmoishermosärky, viisaudenhampaiden tulehtuminen ja korvatulehdus olivat diagnoosivaihtoehtomme. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja kuvittelin jo, miten koko hammaskalustoni menee surkeaan kuntoon tulehduksen edetessä. Ajatus korvatulehduksesta tuntui mukavammalta ja suunnistin päivystykseen näyttämään korviani. Mukava nuori lääkäri totesi korvani aivan siisteiksi. Niinpä olin varma, että syy löytyy viisaudenhampaista. Eilen menin näyttämään hammaskalustoani hammaslääkärille. Hampaissani ei ollut ihme kyllä mitään vikaa. Ainoa ongelma on kuulema siinä, että puren hampaitani liikaa. Hoito-ohjeeksi sain purkkakiellon sekä kehotuksen välttää hampaiden puremista. Henkilääkärini Anna antoi minulle stressi-diagnoosin ja hoito-ohjeeksi lepoa. Ja kumma kyllä jo eilen, ensimmäisenä lomapäivänä, oireet alkoivat vähentyä. Tänään en ole ottanut vielä yhtään särkylääkettä.

Ihmisen ruumis on harvinaisen viisas, koska se on Jumalan hyvä luomistyö. Tällaiselle energiselle touhottajalle tekee hyvää, että välillä ruumis sanoo "Ei!", jos mieli ei siihen kykene. Nyt en suunnittele mitään suuria lomasuorituksia, vaan nautin lomailusta. Teen juuri sitä, mikä sattuu huvittamaan. Eilen luin Ulla-Christina Sjömanin kirjan, joka sisälsi hänen loistavia raamattuaiheisia puheitaan. Ne virkistivät ihmeellisesti sieluani. Illan kruunasi ihana lukuhetki lämpimällä terassilla auringonpaisteessa. Tänään olen pimputellut pianoa ja lauleskellut Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen "Lauluja särkyneille." Sieltä löysin runon, joka sopii mainiosti väsyneelle lomalaiselle. Kiitos rakas Jumala lomasta!

KIITOS LOMASTA

Näit, miten väsynyt olin. Terveyteni horjui.
Kiire oli ajanut minut nurkkaan, josta en enää
nähnyt ulospääsytietä.

Kiitos loman ihanasta väljyydestä. Kiitos, että kellonikin
meni rikki kuin merkiksi siitä, ettei minun tarvitse elää
sen mukaan.
Kiitos ihanasta unesta, jonka syliin saan heittäytyä
vailla pelkoa sen väkivaltaisesta loppumisesta
herätyskellon pärinään.


Kiitos, että olet kattanut ympärilleni kesän
ehtymättömän juhlapöydän: peipposen livertelyn päivällä
ja satakielen kujertelun yöllä, tuoksuvat liljat ja hehkuvat
päivänkakkarat, tuulen lempeän hyväilyn,
auringon suloisen lämmön.

Kiitos uudesta elämästä, joka virtaa minunkin suoniini.


Anna-Mari Kaskinen

2 kommenttia:

Maria Puotiniemi kirjoitti...

Mulla alkoi tänään loma leirirupeaman päätteeksi ja kyllä tuntuu hyvältä. Se on totta, että kroppa hälyttää välillä onneksi, kun mieli ei osaa pysähtyä. Näin leirin jälkeen oma sänky tuntuu kyllä kutsuvalta. Loma on tervetullut, hyvänkin leirin jälkeen.

Elina Koivisto kirjoitti...

Niinpä, oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa sulle!