Eilen töistä tullessani koin ikävän yllätyksen: suloinen, pinkki kaunottareni oli varastettu keskellä kirkasta päivää. Olin vähän ihmeissäni ja tutkailin pyörätelineitä useampaankin kertaan. Olin luottanut siihen, että lukittu pyörä on hyvässä tallessa päiväsaikaan, kun se on talvella sentään säilynyt aseman pyörätelineessä useamman yönkin peräjälkeen. Mutta ei, joku oli kokenut tarvitsevansa minun pyörääni enemmän kuin minä. Minun ei auttanut muuta kuin kävellä kiltisti kotiin ja samalla tutkailla läheisiä ojia, josko pyörä olisi vaikka kipattu sinne.
Ihme kyllä en ollut vihainen tapahtuneesta; ehkä minulla ei ollut kovinkaan syvää suhdetta pinkkiin Helkamaani. Lapsuudessa oman pyörän menetys olisi ollut varmaan paljon suurempi isku. Olen kyllä rukoillut, että pyörävaras tulisi synnintuntoon ja palauttaisi pyörän asemalle. Realistinen mieheni kyllä arveli pyörän jo menneen myyntiin. Ehdotin myös hänelle, että asiasta voisi laittaa ilmoituksen lehteen. Menin vähän sanoissa sekaisin ja luonnostelin vetävän ilmoituksen:"Kirkkoherran rouvan vaimo varastettiin..." Kaikki perheenjäsenet olivat sitä mieltä, että ilmoitus varmasti ylittäisi uutiskynnyksen.
Lomaileva mieheni on tehnyt ystävällisesti puörän katoamisesta rikosilmoituksen ja etsinyt minulle jo uutta pyörää. Tällä kertaa en lankea mihinkään kaunottareen, vaan tavoitteena on hankkia ruma käyttöpyörä, joka palvelee minua huristellessani kodin ja aseman väliä. Aina välillä mietin myös sitä, pitäisikö minun hankkia Helsingin päähän toinen asemapyörä, vieläkin rumempi. Ehkä silloin ei tarvitsisi laukkoa joka päivä asemalle henki hieverissä ja hiki päässä. Kiire taitaa kyllä johtua enemmän elämänasenteestani kuin kulkuneuvosta. Pieni jännitys piristää mukavasti päivää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Ellu-kummin pyörän varastaminen oli meillä niin suuri uutinen, että se raportoitiin isälle ensimmäisenä hänen saapuessa töistä kotiin. Nyt pieni pää miettii, kuka kumma sen on voinut viedä... Juho aikoo selvittää asian sitten kun hänestä tulee poliisi!
Hieno homma! Meilläkin on käyty vilkasta keskustelua aiheesta. Tällä hetkellä on mietinnässä, oliko se täti vai setä. Ehkä tulevalla poliisilla on jo vastaus...
Onpa kurjaa, että pyöräsi varastettiin! Toivottavasti se löytyy pian, ainakin tuntomerkit ovat vähän tavallisesta poikkeavat.
Muistan, kuinka yläasteikäisenä jätin pyöräni usein etuovemme eteen, en aina edes sitä lukinnut. Sitten kerran kun olin lähdössä iltapäivällä jonnekin, pyöräni oli hävinnyt. Toiminnan naisena kävin tekemässä rakkaasta Helkamastani rikosilmoituksen Kirkkonummen poliisille saman tien ja olin aika järkyttynyt siitä, että varas oli ollut niin röyhkeä.
Kotiin tultuani Helkamani oli taas paikallaan. Selvisi, että siskoni oli lainannut pyörääni, hän ei usein sitä tehnyt. Vähän hymyilytti häpeän lomassa: en ollut edes muistanut ajatella että joku omasta perheväestä olisi sitä saattanut lainata, tosin ilman lupaa. Se "rikos" selvisi pian. Joskus näinkin!
Talvisia terkkuja Australiasta!
Kaisa
Hih, onneksi ei sentään kirkkoherran vaimo ole kadoksissa, ainoastaan pyörä. :)
Marjut
Kiitos Kaisa hauskasta kertomuksesta! Meillä on yhdessä muutossa käynyt niin, että kuvittelimme jonkun varastaneen "hopeamme", mutta loppujen lopuksi ne olivatkin omassa varastossa. Kyllä hävetti!!! Siitä lähtien Vesa on laulannut innokkaasti vanhaa virttä "Hopeat, kullat Herran on...".
Marjutille: Niinpä, onneksi meni vaan pyörä! Nyt on jo "uusi" pyörä kotona odottamassa koeajoa. Sekin on lila ja varmasti ihan kelpo peli. Nyt täytyy vaan hankkia uusi lukko, jolla sen saa kiinni pyörätelineeseen. On ainakin vähän enemmän haastetta rosvoille.
Lähetä kommentti