Laura koulutielle

Olen ollut aina äidintyttö. Niinpä halusin elämäni ensimmäisenä koulupäivänä välttämättä äidin mukaani. Valinta ei ollut kovinkaan viisas, koska isän liukuvilla työajoilla kaikki olisi sujunut paljon helpommin. Isällä olisi ollut aikaa mennä minun kanssani kouluun ja olla siellä niin kauan kuin mahdollista. Sen sijaan äiti joutui käymään ilmeisesti ensin omalla koulullaan aamulla ja pyöräili sieltä ala-asteelle tai sitten hän vei ensin pikkuveljeni hoitoon.

Joka tapauksessa minä pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni Pellon kouluun isosiskoni kanssa. Matka meni hyvin, mutta koulun pihalla viidesluokkalainen kiirehti omien kavereidensa luokse ja jätti minut yksin. Mikä järkytys! En muista, mitä sitten tapahtui, mutta muistan pettymyksen siitä, että minun piti olla yksin. Oma syy, mutta kuitenkin.

Jollakin tavalla selvisin kuitenkin koulun jumppasaliin, jossa toimitettiin ekaluokkalaisten jako luokkiin. Siitä tapahtumasta minulle on jäänyt mieleeni toinen yksinäinen tyttö, josta tuli myöhemmin yksi kouluajan parhaimmista kavereistani. Hänen kutsumanimenään käytettiin toista nimeä. Niinpä hän ei ymmärtänyt mennä opettajan luokse, kun tämä käytti hänestä ensimmäistä nimeä. Onneksi paikalla oli naapurin reipas täti, joka sanoi kuuluvalla äänellään: "Häntä kutsutaan kyllä Maritaksi". Pienen tytön päivä oli pelastettu. Minunkin päiväni oli pelastettu, koska äiti saapui jossain vaiheessa aamua paikalle. Iloani lisäsi myös se, että samalle luokalle tuli monta tuttua tyttöä. Monet heistä ovat minulle vieläkin tärkeitä ihmisiä.

Huomenna on tyttäreni ensimmäinen koulupäivä. En lähde saattamaan häntä kouluun, koska minun on mentävä töihin. Onneksi Vesa on ottanut huomiseksi vapaapäivän ja pääsee suorittamaan tärkeää tehtävää. Minä sen sijaan olen yrittänyt tänään tehdä parhaani ekaluokkalaisen koulutien hyväksi. Äsken luin hänelle iltasaduksi "Mikko Mallikas menee kouluun". Kirjan sanoma on siinä, että kaikkia ekaluokkalaisia jännittää kamalasti, mutta opettajaa jännittää vielä enemmän. Uni ei tullut ihan heti silmään iltarukouksen jälkeen, mutta melko pian kuitenkin. Kaapin ovessa puolestaan roikkuu henkarissa ensimmäisen päivän kouluvaatteet, jotka oikein varta vasten silitin. Päädyimme lopulta kummien ostamiin vaaleanpunaisiin capri-housuihin ja pitkähihaiseen Eiffeltorni-paitaan, koska Järvenpäästä ei löytynyt sopivia uusia farkkuja. Ensi viikolla suuntaamme siis Jumboon.

Päivällä pidimme pienet juhlat teemalla "Laura koulutielle". Tuleva ekaluokkalainen suunnitteli itse ruokalistan sekä juhlien ohjelman. Iltamme huipentui Järvenpään kirkossa, jossa oli järjestetty ekaluokkalaisten siunaaminen. Joonas- ja Emma-nuket hauskuttivat lapsia miettimällä jälkkärin ja laiskanläksyn merkityksiä, tutut virret kaikuivat kauniisti ja äidit pyyhkivät silmäkulmiaan lasten ja aikuisten polvistuessa alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.

Koulun aloittaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi kuin vielä omassa lapsuudessani. Eskarissa Laura on saanut harjoitella monia taitoja, jotka minun ikäluokalleni opetettiin vasta koulussa. Lauran ryhmä on koko kevään käynyt kerran viikossa koululla syömässä, joten tarjottimen kanssa kikkailu on näille lapsille jo tuttua puuhaa. Lisäksi jumppahetket on pidetty koko eskarivuoden koulun salissa. Niinpä tämä äiti voi olla turvallisin mielin huomenna: tytär selviää koulupäivästä ainakin yhtä hyvin kuin äitinsä aikoinaan. Ainoa jännityksen aihe on siinä, kenestä tulee Lauran ope. Mutta se selviääkin vasta kahden viikon kulutua...


KUN KOULU ALKAA

Jumala, anna hyvä alku,
ja anna oppimisen ilon kestää
elämän loppuun saakka.
Aamen.