Free counter and web stats

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Hiljaisuus ja sisäinen vapaus

Olen tilannut Kotisatama-nettikaupasta viime viikojen aikana melkoisen kasan kirjoja työtäni varten. Syynä on ollut se, että kirjat ovat olleet superhalpoja, euron kappale. Suosittelen, että käyt katsomassa valikoimaa. Vaikka parhaat on jo viety päältä, on jäljellä mainioita kirjoja esim. lahjaksi tai vaikkapa arpajaisvoitoiksi, unohtamatta omaa hengellistä rakentumista. Tässä yhdestä kirjasta pätkä; sopii mielestäni kuin nenä päähän edelliseen kirjoitukseeni kiireestä.

Hiljaisuus ja sisäinen vapaus

"Arkista stressiä. Huolia, väsymystä, pettymyksiä. Minua orjuuttavat olosuhteet, joita ei voi muuttaa. Tarvitsen mahdollisuuden virkistymiseen, lepoon, vapauteen, rentoutumiseen. Pois kaikesta pakosta.

Mitä vapaus on? Ettei tarvitse väistää vihollista, että säilyttää sisäkenttäetunsa, että muuttaa sen, mikä on muutettavissa, ja hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, mutta ei hetkeksikään petä omaatuntoaan eikä luovu toivosta.

Evankeliumeista huomaamme selvästi, kuinka huolellisesti Jeesus hoitaa sisäistä vapauttaan. Hän vetäytyy autioille seuduille rukoilemaan (esim. Mark. 1:35). Hän löytää levon, sisäisen rauhan. Hän ei tee sitä paetakseen vastuutaan. Päinvastoin! Levossa hän löytää tien, jota hänen tulee kulkea, sopusoinnussa tehtävänsä kanssa.

Vaarallisin viholliseni ei ole arki eikä työ. Minusta tulee oma viholliseni ja menetän elämäniloni ja -haluni, kun kadotan sen lähtökohdan, jonka olen löytänyt rukouksen hiljaisuudessa, levätessäni Jumalassa. Vapaus on siellä, missä löydän sisäisen rauha."

Per Mases: Näin avautuu Hiljaisuus (s.13-14)

Ei kommentteja: