Työskentelen pappina seurakunnassa, jossa on Suomen alhaisin kirkkoonkuulumisprosentti, alle 60%. Se tarkoittaa sitä, että kohtaan toimituksissa viikottain kirkkoon kuulumattomia ihmisiä. Viime aikoina minulla on ollut hyvin mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja näiden ihmisten kanssa. Olen huomannut sen, ettei kynnys kirkkoon monellakaan heistä ole kovinkaan korkea. Onnistunut toimitus ja/tai ystävällinen kohtaaminen samalta tasolta on saanut jo useamman henkilön toteamaan minulle: "Ehkä liitynkin takaisin kirkkoon!"
En voi ottaa näistä kohtaamisista enkä tilaisuuksista kunniaa itselleni. Uskon siihen, että olen saanut kulkea valmistetuissa askelissa; Jumala on pehmittänyt jo maaperää. Siitä huolimatta uskon, että omalla asenteellanikin on ollut jonkinlaista vaikutusta. Yritän kohdata erityisellä rakkaudella ja kunnioituksella ne ihmiset, joilla tiedän tai aistin olevan jotakin kirkkoa vastaan.
Mielestäni kirkon työntekijöillä ja aktiiviseurakuntalaisilla on varaa olla rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun on itse saanut niin paljon rakkautta Jumalalta, voi sitä laittaa vähän kiertoon, vaikka toinen ei ansaitsisikaan sitä.
Muistan erään ärsyttävän vanhan miehen. Hän oli äänekäs jäsen piirissä, jossa kävin vierailulla. Mies suhtautui hyvin halveksivasti nuoreen naispastoriin. Hän ajatteli taatusti, ettei minulla ole mitään annettavaa hänelle. Kokoontumisen aikana mies kertoi kokemuksistaan sairaalassa. Hän oli vakavasti sairas ja tarvitsi sielunhoitajaa. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut ketään sairaalapapeista omaksi sielunhoitajakseen, vaan hän halusi tavata Suomen parhaan sielunhoitajan tai ainakin kuuluisimman. Vanhus esitti oudon pyynnön sairaanhoitajille, mutta nämä eivät ottaneet sitä todesta. Miksi he olisivatkaan toimineet kiukkuisen miehen pillin mukaan, jos sairaalassa oli tarjolla kasa omia pappeja?
Jumala ei kuitenkaan ajatellut samalla tavalla. Hän tahtoi palvella rakasta lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hän lähetti sairaalaan juuri silloin tunnetun sielunhoitajan, ja mies sai rauhan sydämelleen. Jumalalla on varaa rakastaa!
Vain Jumala
osaa oikeasti
rakastaa.
Leena Lehtinen
"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:10-11
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti