Minulla oli lapsuudessani vanhat isovanhemmat. Toisen papan satavuotispäivää juhlittiin ollessani seitsemännellä luokalla. Pappa tosin oli jo maannut haudassa hyvän tovin, minkä vuoksi en ehtinyt nähdä häntä ollenkaan. Mummo, ämmi ja toinen pappa olivat vanhanajan ikä-ihmisiä, joiden elämäntahti oli hyvin verkkainen. Sieluni silmin näen mummon ja papan keinumassa keskellä pirttiä kiikkustuolissa Aavasaksalla ja Pellossa. Ämmillä ei ollut aikaa istuskeluun papan eläessä. Kun papan käsi vain vähän heilahti, ämmi haki ripeästi lisää kahvia. Palvelu pelasi! Kyllä mahtaisi olla ämmi kauhuissaan, jos tietäisi, kuinka kauaksi omena on puusta pudonnut.
Viime aikoina olen ollut todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että lapsillani on nuorekkaat ja hyväkuntoiset isovanhemmat. Mummu jaksaa istua koko päivän bussissa ja junissa tullakseen hoitamaan lapsiamme aina tarvittaessa Sysmästä Vaasaan. Silloin tämä perhe saa luksusta. Lapset palaavat koulusta ja päiväkodista pullan tai sämpylän tuoksuun, Vesa saa nauttia lapsuuden lihapadoista ja itse saan iloisin mielin viettää laatuaikaa lasten kanssa, koska mummu on vierailuillaan keittiömme sydän. Järvenpäähän muutto tuntuu mukavalta siinäkin mielessä, että Sysmään voi mennä vaikka vapaapäivänä keräämään marjoja, tekemään vaarin kanssa puita tai nauttimaan mummun täysihoidosta.
Pellon lomat ovat lapsille huippuelämyksiä, koska Pellolandian ympäristössä on mahtava porukka samanikäisiä lapsia. Tälläkin hiihtolomalla yli kymmenen lasta nautti yhdessäolosta Korteniemen päässä. Mummin tekemä hervoton lättykasa sujahti nopeasti nälkäisten ulkoilijoiden pieniin mahoihin, kun taas papan suunnitteleman Pellolandian liukumäki on aina yhtä suosittu.
Pellon erikoisuus on siinä, että vieraatkin otetaan mukaan kaikkeen toimintaan. Niinpä Aune-lastenohjaaja kutsui Lauran päiväkerhoon kahdelle kokoontumiskerralle, ja sosiaalinen neitimme löysi taas uusia kavereita. Heidän kanssaan oli mukavaa olla myös viikonloppuleirillä, jossa lapsemme ovat jo kanta-asiakkaita. Ehtipä Antton Pelkosen poikien kutsumana osallistua myös Ponnen urheilukouluun, jossa oli ollut niin hauskaa.
Torstai-illan kruunasi Ponnen karkkihiihdot, johon kaikki perheemme lapset osallistuivat. Antton oli todella ylpeä ensimmäisestä kullastaan. Laura oli tyytyväinen hopeaansa, vaikka palkinnoksi saadut karkit taisivat tuntua hopeaakin mukavammalta. Suurin yllättäjä oli kuitenkin Mikael, joka selvisi sadan metrin matkastaan loistavasti tuloksena viides ja samalla viimeinen sija P4-sarjassa viiden minuutin ajalla; voittajalla aikaa hurahti reilu minuutti.
Upeaksi Mikaelin saavutuksen teki hieman heikko harjoittelu: hän oli kisassa suksien päällä neljännen kerran elämässään. Ennen lähtöä hän oli sylissäni sukset jalassa puoli tuntia. Aina kun yritin laittaa hänet ladulle, alkoi hän vinkua: "Syliin!" Pelkosen Mari lohdutti minua, että aika moni hiihtäjä on saapunut vuosien varrella maaliin äidin kainalossa. Ajatus lohdutti!
Mikael kuitenkin skarppasi kovasti lähtöviivalle päästyään. Ensin hän ajatteli suoriutua matkasta ilman sauvoja, mutta muutti mieltään nähdessään muiden kilpailijoiden hiihtävän sauvat käsissään. Mikael lähti selvästi tekemään omaa suoritustaan ja onnistui vauhdinjaossaan mainiosti. Kuopuksemme, kisojen nuorin, eteni ladulla varmasti ja rauhallisesti. Matkaa siivitti iloinen lauleskelu. Ei yhtään kaatumista tai kompurointia, valitusta tai vaivaa. Kannustin pientä hiihtäjää matkalla muistuttamalla karkkihiihtojen palkinnosta: Hyvä Miksu! Karkkia! Karkkia! Sillä oli ehkä merkitystä, koska heti maaliviivan ylitettyämme iloinen hiihytäjä alkoi kysellä karkkien perään. Ne saatiin vasta palkintojenjaossa, mutta lämmin mehu ja pulla maistui rankan suorituksen jälkeen. Olemme hyvin ylpeitä pojastamme!
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti