Free counter and web stats

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Uutta sarastaa

"Älä pelkää, vaikka tuuli pohjoinen
vesiä jäätää halki merten kiitäen.
Älä pelkää, vaikka sydän hiljainen
kipua kantaa, lohdutusta etsien.
Aika on suurten surujen mieltä liikuttaa,
aika vain vaiti odottaa.
Aika, kun sanat katoaa.
Aika on tuulten pihamme puita riepottaa,
aika, kun myrsky raivoaa.
Lopulta sateet taukoaa.
Ja uutta sarastaa.
Älä pelkää, vaikka kylmä pakkasyö,
pihamme routaan saa ja nurmen huurteeseen.
Älä pelkää, vaikka viima vasten lyö,
veneemme kyllä vastavirtaan taistelee.

Älä pelkää sillä toivo meillä on:
Jumalan rakkaus meitä täällä kuljettaa.
Älä pelkää, sillä mieli levoton
lopulta lohdutuksen sekä levon saa."

Make Perttilä
(Exit: Cecilia)


Kuljin ystäväni kanssa pimeää metsätietä syksyisenä perjantai-iltana. Pitkän koulupäivän jälkeen olimme reippaina tyttöinä kävelleet partiomajalle katsomaan leirillä olevia ystäviä. Ilta venyi pitkäksi ja kotimatkan alkaessa yllätyimme siitä, miten pimeää ulkona oli. Emme uskaltaneet lähteä metsän halki sitä reittiä pitkin, jota olimme päivänvalossa tulleet. Metsätiellä kulkeminenkin tuntui tarpeeksi kammottavalta pienen taskulampun valossa. Eteenpäin näki vain muutaman metrin, ympärillä synkkä metsä ja lukiolaistyttöjen mielikuvitus vilkkaimmillaan. Ei auttanut muuta kuin ottaa ystävää kädestä kiinni. Toinen meistä alkoi laulaa: Maankorvessa kulkevi lapsosen tie. Lapsuuden tutun virren ja ystävän saattelemana oli paljon turvallisempaa kulkea. Pelko väistyi ja tilalle tuli luottamus siitä, että emme ole yksin.

Nuori sarajevolainen poika kertoi kokemuksistaan 90-luvulla Sarajevossa. Sodan keskellä hän oli kokenut Jumalan huolenpitoa. Kirjeessään ystävälle hän kertoi, miten Jeesus antaa joka päivälle uuden vahvistavan sanan. Jeesus ei ollut kaukana, vaan hän oli lähellä kärsiviä lapsiaan. Jeesus oli läsnä hirvittävän ja käsittämättömän vihankin keskellä.

Keskitysleirillä oli kaoottinen tilanne. Vangit pelkäsivät ja olivat hyvin levottomia. Vartijat huomasivat tämän ja puuttuivat asiaan. He löivät vankeja ja ampuivat laukauksia. Tilanne meni yhä kaaottisemmaksi ja tuska täytti keskitysleirin osaston. Silloin yksi vangeista alkoi hiljaa mielessään toistaa Jeesuksen nimeä. Hän ei päästänyt ääntäkään eikä rukouksellaan herättänyt millään tavalla huomiota. Mutta silloin tapahtui ihme. Rauha laskeutui miehen rukouksen kautta vankien ja vartijoiden keskuuteen. Jeesuksen nimi oli vahvempi kuin pahan valta. Jeesuksen nimi oli väkevämpi kuin vartijoiden väkivalta. Jeesuksen nimi mursi pelon ja ahdistuksen.

Tällä viikolla kirkoissa luetaan tekstejä, joissa puhutaan siitä, miten Jeesus on pahan vallan voittaja. Raamatussa on monia kohtia, jotka lohduttavat meitä pelon keskellä. Psalmissa 23 meille vakuutetaan Jumalan huolenpidosta:"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."

Saamme epäilysten ja erilaisten elämänahdistusten keskellä luottaa siihen, että me emme ole yksin. Kastekäskyssä Jeesus lupaa, että hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Hän on valo, joka valaisee pimeytemme. Hän on tie, joka johdattaa meitä monien vaihtoehtojen ja valintojen keskellä. Hän on täydellinen rakkaus, joka karkottaa kaiken pelon.
Me voimme huokailla kiireen, ahdistuksen ja paineen keskellä keskitysleirin vangin tavoin Jeesuksen nimeä. Rukous muistuttaa meitä siitä, miten me emme ole ikinä yksin. Uutta sarastaa!
Elina

Ei kommentteja: