Antaudu!

Lapsistamme on tullut suuria. He ovat olleet lomailemassa Pellossa mummin ja papan luona melkein viikon ilman äitiä ja isää. Kummallista, miten hyvin he pärjäävät. Puhelimeen heitä on vaikea saada. Anttonin kännykkä on vähän väliä poissa päältä ja Lauralla on aina jotain tärkeämpää tekemistä. Mikael sentään yleensä tulee puhelimeen pyydettäessä ja malttaa vaihtaa muutaman sanan. Viihtyminen mummolassa ei sinänsä kummastuta minua. Mummiloissa saa tunnetusti paljon parempaa palvelua kuin kotona, karkkipäivistä ei pidetä kovinkaan tarkkaa selkoa ja mummolan pyörillä saa ajaa ilman kypärää. Voi sitä vapautta!

Käväisin itsekin Pellossa minilomalla tapaamassa lapsia ja nauttimassa muutamasta kesäisestä päivästä. Loman kaava oli tuttu ja turvallinen: rentoa oleilua kirja kourassa keinussa ja keittiön pöydän ääressä, lasten kanssa leikkimistä sekä äidin kanssa jutustelua tuntitolkulla. Perinteiseen ohjelmakonseptiin kuuluvat vakiovierailut kummilasten, sukulaisten ja ystävien luona jäivät tänä vuonna väliin ajan- ja autonpuutteesta johtuen. Ehdin ainoastaan Kyynellaaksoon nuoruuden ottoperhettä tapaamaan. Toivottavasti ensi kesänä saan sellaisen kesäloman, että ehdin taas tavata kaikki rakkaat ihmiset!

Tällä kertaa kaivoin vanhempieni lukuaarteistoista äidin suosikkeja, Wilfrid Stinissenin syvällisiä kirjoja. Sain paljon uutta ajateltavaa sielunhoitokeskusteluihin kirjasta "Hengellistä ohjaus". Huomasin taas, miten vasta-alkaja olen tällä saralla. Onneksi papin työssä ikä ei ole rasite, vaan elämänkokemuksen myötä työ saa aivan uusia ulottuvuuksia. Ehkä minustakin tulee vielä joskus vanha ja viisas!

Stinissenin kirja "Isä, sinun käsiisi minä jätän" oli minulle todella vaikuttava lukuelämys. Päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi ajatus siitä, miten meidän tulee antautua Jumalalle. Kristityn elämässä ei todellakaan ole keskeistä se, että suorittaisimme hyviä tekoja Jumalalle. Rukouskaan ei ole missään nimessä jokapäiväinen velvollisuus, joka meidän täytyy tehdä kelvataksemme Jumalalle. Rukous ei ole myöskään sitä, että me luettelemme Jumalalle tarkan listan ja suunnitelman asioista, joita hänen täytyy toteuttaa meidän tahtomallamme tavalla. Sen sijaan rukous on heittäytymistä Jumalan varaan. Se on olemista hänen lähellään ja suostumista hänen käyttöönsä.



Stinissenin mukaan Jumala kutsuu meitä olemaan täysin hänen käytössään ja toimimaan hänen työkaluinaan. Työkaluna oleminen on suostumista pienelle paikalle, jäämistä suuren Mestarin viisauden varaan. Työkalu ei välttämättä aina ymmärrä kaikkia Hänen suunnitelmiaan, mutta siitä huolimatta suostuu olemaan käytössä. Täydellinen antautuminen Jumalan varaan vapauttaa valtavasti voimavaroja. Silloin ei tarvitse murehtia asioita eikä kantaa järkälemäisiä taakkoja. Rukoileva ihminen saa lapsen tavoin jättää koko elämänsä Jumalan käsiin ja antautua. Sitäkö se Jeesuksen peräänkuuluttama lapsenkaltaisuus on!



Viime viikkojen aikana olen saanut taas kokea sitä, miten Mestari on heittänyt minut työkalukseen uuteen paikkaan. En tiedä, kuinka kauan Hän tarvitsee minua sillä paikalla. Mutta ei se haittaa, opettelen antautumaan Hänen viisautensa varaan päivittäin. Jo nyt olen saanut yhden rukousvastauksen, joka on antanut minulle uskoa siihen, että olen juuri oikealla paikalla oikeaan aikaan. Isä, sinun käsiisi minä annan myös tulevaisuuteni!

Elina