Olin unohtanut täysin, kuinka tyhmäksi ihminen tuntee itsensä ensimmäisenä työpäivänä uudessa työpaikassa. Eilen sain sen kokea viiden vuoden tauon jälkeen. Vaikka Vaasan vuosien aikana hoidin lukemattomia erilaisia tehtäviä, perusasiat pysyivät samana. Tuttu ja turvallinen Koulukadun kiinteistö loi raamit koko elämällemme, tietokone toimi samalla tavalla seurakunnasta ja työtehtävästä riippumatta, menotositteet ja matkalaskut hoidettiin samalla kaavalla kielestä riippumatta.
Nyt kaikki on uutta! Uudet ihmiset, uudet tietokonejärjestelmät, monet uudet salasanat, uusi paikkakunta, uudet tavat ja käytännöt. Eilen kieltämättä vähän ahdisti. Tänään olen jo päässyt käsiksi käytännön työhön ja heti tuntui paremmalta. Käytännön asioissa tunnen itseni tumpeloksi, mutta varsinainen työ on tuttua ja turvallista. Työpaikalla ihmiset ovat myöskin ystävällisiä ja auttavaisia. Ainoa huono puoli on siinä, että suurin osa työntekijöistä on lomilla ja leireillä. Täällä on autiota ja tyhjää!
Suurin huolenaiheeni on ollut, miten selviän autolla kulkemisesta paikasta toiseen. Vantaankosken seurakunta on suuri pinta-alaltaan ja lisäksi toimituksia pidetään ympäri Vantaata sijaitsevissa kirkoissa ja myös Helsingin kirkoissa ja kappeleissa. Onneksi ystävällinen Juha-veljeni lupasi minulle lainaan navigaattorin. Suurkiitos! Puolet taakasta on poissa. Olen myöskin huomannut, etten ole niin onneton suunnistaja ja autoilija kuin olen luullut. Olen ensimmäisen kuukauden aikana huristellut vaikka kuinka paljon pitkin Uuttamaata. Olen mm. selvinnyt Helsingin keskustassa ajelemisesta ilman, että kukaan on edes tyytännyt. Taitaa olla kehityskelpoinen yksilö tämä tekoblondi!
Kotielämämme on sangen erilaista kuin Vaasassa. Kaupungilla shoppailu ja tietokoneella nysväily ovat vähentyneet huomattavasti. Internet ei ole toiminut viime päivinä ollenkaan, mutta jo aikaisemmin olemme vähentäneet huomattavasti tietokoneella notkumista. Muutenkin olemme siirtyneet lähes maalaismaiseen elämään. Vesa hakkaa pihalla puita ja minä putsailen sisällä paikkoja. Lapset viettävät huoletonta Melukylän elämää, ja me vanhemmat yritämme parhaan taidon mukaan luoda sopivia rajoja uudelle elämälle. Ennen lapsia sai työntää ulos kavereiden pariin ja nyt saa jo välillä rajoittaa, etteivät lapset mene aivan ylikierroksille. Uuden opettelu vie kaikilta voimia ja välillä hermot ovat itsellä kelläkin kireällä. Olemme kuitenkin onnellisia ja kiitollisia kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet. Tästä on hyvä aloittaa uusi elämä!
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti