Onni ja autuus

"Näitä karkkeja me aina ostethiin Pajalasta, ko käythiin uimahallissa", totesi pellolainen ystäväni Kalliossa sijaitsevassa kiinalaisessa ravintolassa. Yhteinen muisto oli suloinen, koska olin juuri edellisellä viikolla ajatellut lapsuuden uintireissuja. Ala-asteikäisenä vierailimme partioporukalla kaksi kertaa vuodessa uimahallissa "Ruottin puolella" Pajalassa, joka on tullut tunnetuksi Mikael Niemen kirjasta "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä".

Ystäväni kanssa mietimme yhdessä, mikä teki uintimatkoistamme niin nostalgisia. Tärkein syy oli varmaan se, että Pellossa ei ollut uimahallia. Niinpä reissut olivat useimmille meistä talvikauden ainoita mahdollisuuksia uida. Uiminenhan taas on parasta, mitä lapset tietävät. Lisäksi linkkari- eli bussimatkat kavereiden kanssa olivat aina yhtä hauskoja. Linkkarissa oli mukavasti aikaa jutella tai riehua yhdessä. Uintireissun kruunasi herkulliset irtokarkit sekä ruotsia puhuvien lasten luoma eksoottisuuden tunne.

"Se oli tosi kiva, että me aina perjantaisin käytiin Matarengissa uimassa", kiittelimme sisarusteni kanssa vanhempiamme. Äitiä muistikuvamme nauratti. Hänen mukaansa me emme loppujen lopuksi käyneet kovinkaan usein uimahallissa. Hyvät muistot lapsuudesta olivat meille niin tärkeitä, että aika kultasi ne.

Lapsuudenmuistoista viisastuneena olen ottanut tänä syksynä itseäni niskasta kiinni ja alkanut vierailla lasten kanssa säännöllisesti uimahallissa. Uima-allas on oiva paikka osoittaa lapsille jakamatonta huomiota, jos kaikki lapset eivät ole yhden aikuisen vastuulla. Altaalla ei ole häiritsevää kännykkäää, ei houkuttelevaa tietokonetta eikä edes kahvinkeitintä. Lämmin vesi rentouttaa ihanasti, ja oppimisen ilo loistaa lasten kasvoilta.

"Äiti, sano se ääneen!" pyysi Mikael tänään iltapalapöydässä. Suuri uutinen oli se, että seuraavalla kerralla Mikael pääsee yksin äidin kanssa uimahalliin. Mikä onni ja autuus!