Bloggajan tarina

Kolme vuotta sitten en olisi uskonut, miten hauskaa blogin pitäminen on. En ollut itse asiassa kovinkaan innostunut siitä, että mieheni päätti tehdä perheellemme kotisivut. Se oli ollut hänen haaveensa jo useamman vuoden, mutta kirkkoherraehdokkaaksi lähteminen toi uutta pontta ajatukselle. Muistan, miten minua stressasi se, että minulla oli samaan aikaan kirjoitettavana esittelytekstit kotisivuillemme ja artikkelin kirjoittaminen äidistäni kertovaan kirjaan. Olinhan minä tottunut kirjoittamaan saarnoja, puheita ja tieteellistä tekstiä, mutta henkilökohtaisista asioista kirjoittamisen kynnys oli yllättävän korkea. 

Ensimmäiset blogikirjoitukseni olivat lyhyitä päiväkirjanomaisia kuulumisia sukulaisille ja ystäville. Muutaman kuukauden kuluttua jo huomasin, miten blogikirjoitusten kautta pystyin toteuttamaan itseäni. Aloin kirjoittaa sen hetkisten tapahtumien lisäksi ajatuksistani ja historiastani. Bloggaamisessani on ollut selkeästi erilaisia jaksoja. Välillä olen kirjoitellut paljon lapsuuteeni ja nuoruuteeni liittyvistä tapahtumista, välillä enemmän uskoon ja työhöni liittyvistä jutuista ja toisinaan lapsista ja perhe-elämästä. 

Muistan vieläkin äidinkielen opettajani antaman palautteen ensimmäisen ylioppilasaineeni jälkeen. Hän sanoi aineen olevan selvä laudatur, mutta toivoi sitä, että voisin vähän vapautua kirjoittajana. Uskon, että opettajani olisi tyytyväinen siihen muutokseen, mitä on tapahtunut kiltissä kympin tytössä. Varmasti hän löytäisi tekstistäni nyt paljon enemmän virheitä kuin viisitoista vuotta sitten, mutta samalla enemmän elämäniloa, rohkeutta ja itsenäistä ajattelua. 

Bloggaamiseni on saanut aivan uutta vauhtia viimeisten kuukausien aikana. Marraskuussa Mies asensi "Elinan blogiin" laskurin ja aivan yhtäkkiä tajusin, että minullahan onkin paljon lukijoita. Kirjoittamisintoa ovat lisänneet myös lukijoiden antamat positiiviset palautteet. Yksi ystävä kertoi tulevansa lukemaan tekstejäni silloin, kun työ Herran elovainioilla tökkii. Toinen taas kertoi, miten on lähettänyt blogistani löytämiänsä runoja tai rukouksia vaikeuksissa oleville ystäville. Useampi ystävä on puolestaan kertonut saaneensa "synninpäästön" jonkun kirjoittamani tekstin kautta. 

Luulen, että minusta tuli oikea bloggaaja vasta ihan äskettäin. Opin muistaakseni vasta tämän vuoden puolella tai aikaisintaan loppusyksystä liittymään lukijaksi toisten blogeihin. Olenhan minä lukenut muutamaa blogia jo useamman vuoden ajan, mutta koen vasta nyt tulleeni blogia kirjoittavien yhteisön jäseneksi. Se tuntuu tosi mukavalta!

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, motivaatiotekijänä ovat kaikki ne ihanat kommentit, joita te Rakkaat lukijat jaksatte kirjoitella teksteihini. En väsy niihin ikinä, vaan otan jokaisen kommentin ja kommentoijan ilolla ja kiitoksella vastaan. Tänään voin todeta, että "Elinan blogista" on tullut tärkein harrastukseni, ja että kirjoittamisesta on tullut intohimoni. Luulen, että Jumalalla oli tässäkin prosessissa sormensa pelissä.