Me ollaan Gospel Junior

Lauantaina sain olla ylpeä perheestäni. Aamulla aivan liian aikaisin raahauduin Miehen ja Kuopuksen kanssa KD:n puoluekokoukseen, jonne Mies oli lupautunut paikkakunnan kirkkoherran asemassa pitämään aamuhartauden. Mukaansa hän keksi ottaa rumpalipojan, joka avusti virrensäestyksessä. Taktinen veto oli loistava: Mies sai kaikessa rauhassa rämpytellä kitaraansa, koska yleisön huomio oli tietysti afrikkalaista rumpua soittaneessa Kuopuksessa. Harvoinpa yhteislaulun jälkeen annetaan aplodit, mutta Kuopus sai ne aikaan loistavalla panoksellaan!

Puoluekokouksesta riensimme junalla Helsinkiin kauhealla kiireellä. Juna oli tietysti myöhässä, ja niinpä saavuimme Gospel Junior -sanajumikseen Johanneksenkirkkoon vasta ensimmäisen laulun lopussa. Ei se mitään haitannut. Myöhemmin kuulimme, että esiintyjien joukossa laulaneet lapsemme olivat tulleet paikalle Raamattuopiston leiriltä vain hetki ennen meitä.

Varhaisnuorten jumis oli taas meille mukava kokemus. Kuunneltuamme viikon levyä osasimme laulut jo todella hyvin. Välillä lauloin niitä Kuopuksen mielestä liiankin lujaa. Erään laulun kohdalla hän kielsi laulamiseni kokonaan, koska halusi kuunnella oikean solistin kaunista laulua. Solistien joukossa oli myös Esikoinen, joka lauloi toisen "omasta" levyllä olleesta biisistä yhdessä levytyskavereiden kanssa. Täytenä yllätyksenä meille tuli se, että Neitikin oli päässyt solistiksi yhteen lauluun. Häntä tosin hieman harmitti se, että levyllä laulanut solisti olikin saapunut kirkkoon paikalle eikä hänellä ollutkaan omaa säkeistöä. Eiköhän tuo apusolistin tehtävä ollut ihan sopiva kahdeksanvuotiaalle!

Kaksi kertaa Gospel Junioriin osallistuneena ihmettelen edelleen kovasti sitä, miten tylysti Kotimaan musiikkitoimittaja, Annmari Salmela, arvioi sitä. Blogissaan hän kirjoitti mm. näin

"Jos yhteislaulu ei suju, syitä voi olla useita: huono esilaulu, väärä "laulukorkeus", arkaileva joukko - tai sitten vaan mahdoton sävelmä. Harvoin nämä kaikki kohtaavat, mutta viime sunnuntaina kävi niin. - - -Gospel Junior -cd:llä ja -messussa esiintyvät varta vasten harjoitetut nuoret. Toivottavasti heille sanottiin, ettei vika ole heissä, kun "ei vaan osaa". En osannut minäkään, Sibelius-Akatemiasta valmistunut kirkkomuusikko. Tällä kertaa syynä ei todellakaan ollut perusväittämä "sibeliusakatemialaiset ei tajua yhtään mitään gospelista" - syy oli siinä, silmien edessä, nuoteissa."

Melkoisen tylyä tekstiä uudesta tuotteesta, jota pitäisi saada markkinoitua seurakuntiin. Lehden teksti ei ollut sen kannustavampaa, koska siinä kerta toisensa jälkeen (lyhyempääkin lyhyemmässä tekstissä) palattiin musiikin mahdottomuuteen, vaikka sanoituksia kehuttiinkin.

Sen vuoksi minä haluan rummuttaa kaikin voimin Gospel Juniorin puolesta. Emme ole oikeasti kuunnelleet sen ilmestymisen jälkeen kotona ja autossa oikeastaan mitään muuta musiikkia. Eikö se kerro siitä, että musiikki kestää kuuntelun? Laulettavuudesta taas kertoo se, että Kuopuskin osaa jo melkein kaikki laulut. Olemme siis ilmeisen lahjakasta väkeä :).

Tämän illan suosikkini, jota olen kuunnellut repeat-nappula päällä.

SINÄ TUNNET NIMENI

Taivaan Isä, ihmettelen:

hyvin sinä kaiken teet.

Ohjaat koko luomakuntaa,

ihmislasten askeleet.

Sinulta sain elämäni,

ajatukset, sydämen.

Kulje aina lähelläni,

silloinkin kun etsin, epäilen.

Sinä näet sisimpääni,

sinä tunnet nimeni.

Aina tiedät, missä kuljen,

sinä annat apusi.

Sinä näet kauemmaksi,

ihmeellinen Jumala.

Kiitos, että minuakin

tänään sinä tahdot siunata.

Sinä tahdot jokaiselle

antaa oman tehtävän.

Usein pelko valtaa mielen:

kuinka osaan, selviän?

Taivaan Isä, sinä tiedät,

mitä tänään tarvitsen.

Joka päivä näytät tietä,

luotan, että kuulet rukouksen.

Anna-Mari Kaskinen

Onnenhetkiä

Viime viikonloppuna vietimme Miehen kanssa luksusviikonloppua Jyväskylän kirkkopäivillä. Mies oli matkalla työnsä puolesta, ja minä olin mukana avecina. Oli ihanaa pitkästä, pitkästä aikaa kulkea useampi päivä ihan kahdestaan. Kulkeminen oli yksinkertaista, kun osallistuimme aina samoihin juttuihin eikä tarvinnut raahata lapsia omiin ohjelmiinsa. Lapsilla oli taatusti hauskempi viikonloppu mummulassa, jossa he saivat taas parin kuukauden edestä katsoa telkkaria, pyöräillä sedän kunnostamilla hauskoilla pyörillä sekä virkata metrikaupalla.

Kirkkopäivien kohokohta oli meille molemmille Gospel Junior -messu, jota vietettiin sunnuntaiaamuna. Kirkko oli tupaten täynnä lapsiperheitä, jotka saivat olla mukana uuden varhaisnuorille ja heidän perheillensä tarkoitetun jumiksen ensiaamussa. Minä nautin suunnattomasti uusista raikkaista Anna-Mari Kaskisen sanoituksista sekä menevästä musiikista. Kotimaa-lehdessä Gospel Junior -musiikkia pidettiin aivan liian vaikeana, mutta ainakin minä pääsin hyvin lauluihin mukaan jo ensiesityksessä.

Kotimatkalla kuuntelimme innoissamme Gospel Junior -levyä. Meitä jännitti kovasti, miltä ne kappaleet, jolla Esikoinen on yksi solisteista, kuulostavat. Kyyneleet alkoivat valua erityisesti toisen kappaleen aikana minulta ja myös Mieheltä. Sanoitus oli puhutteleva, melodia nykyaikainen ja oman lapsen laulu kuulosti vaan niin kertakaikkisen söpöltä.

Huomenna menemme Helsinkiin Gospel Junior -messuun, jossa sekä Esikoinen että Neiti ovat mukana kuorossa. Hauska nähdä, miten juniorit selviävät yksien yhteisharjoitusten jälkeen urakasta. Vanhempia taitaa taas jännittää enemmän kuin lapsia!

SUOJASSA ENKELIN

1. Mä tulen koulun jälkeen kotiin

ja heitän reppuni eteiseen.

Mä tulen koulun jälkeen kotiin

ja hiivin omaan huoneeseen.

On ajatuksia täynnä pää,

nyt kuka niitä ymmärtää?

Voiko joku selvittää

tätä kummaa elämää?

Tahtoisin olla tärkeä,

sinulle kaunis niin.

Tahtoisin saada järkeä

nyt näihin mietteisiin.

Tahtoisin rukoilla,

jos sanat löytäisin.

Tahtoisin vielä kulkea

suojassa enkelin.

2. Mä lähden surffailemaan nettiin

mä laitan auki telkkarin.

Mä katson rakkautta, sotaa

ja mietin, mitä tekisin.

Mä viestin chattiin lähetän,

jos joku huomaa ikävän.

Olen yksin kotona.

Kuuleeko kukaan minua?

Tahtoisin olla tärkeä,

sinulle kaunis niin.

Tahtoisin saada järkeä

nyt näihin mietteisiin.

Tahtoisin rukoilla,

jos sanat löytäisin.

Tahtoisin vielä kulkea

suojassa enkelin.

3. Mä avaan jääkaapin ja laitan

jotain mikroon kypsymään.

Mä mietin, mitä vielä kaipaan,

ja miksei nälkä lähdekään.

Mä laitan viestin äidille,

milloinka kotiin tulee se.

Olen yksin kotona.

Kuuletko sinä, Jumala?

Tahtoisin olla tärkeä,

sinulle kaunis niin.

Tahtoisin saada järkeä

nyt näihin mietteisiin.

Tahtoisin rukoilla,

jos sanat löytäisin.

Tahtoisin vielä kulkea

suojassa enkelin.

Anna-Mari Kaskinen

Rikkaita lapsia

Tänä kesänä perheessämme on esiintynyt aivan uusi ilmiö: rahan lainaaminen lapsilta. Lapset ovat olleet koko kesän niin varoissaan, että olemme monta kertaa johonkin tapahtumaan lähtiessä tai yllättävän pikkumenon vuoksi joutuneet lainaamaan heiltä rahaa. Pankkikorttiaikana käteistä ei muista ikinä nostaa tarpeeksi!

Muutama viikko sitten hämmästyin todella Miehen ja Esikoisen tullessa kauppareissulta. Himoitsin kauppakassissa olevia Pieniä pyöreitä, jotka olivat vielä lempisorttiani, seesamia. Sain kuitenkin kaupassakävijöiltä ankaran kiellon. Esikoinen oli ostanut omilla rahoillaan näkkileipää, joista hän on nautiskellut aivan yksikseen. Me muut näkkileipään kesän lopun kunniaksi hurahtaneet olemme saaneet tyytyä arkisempaan vaihtoehtoon.

Seuraavalla kauppareissulla olivat mukana Neiti ja Kuopus, jotka ottivat oitis mallia Esikoisen käyttäytymisestä. He olivat halunneet ostaa omilla rahoillaan keksiä, vaikka yläkaappiimme on kesän aikana kertynyt melkoisen loistava keksikokoelma. Eniten minua huvitti se tapa, jolla Neiti hoiti keksien maksun. Hän haki molempien keksiosakkaiden lompakosta euron ja totesi reteesti, että isä saa pitää vaihtorahat, 40 senttiä. Sekin oli isoveljen matkimista.

Mielenkiinnolla odotan, jatkuuko lasten kummallinen rahankäyttö. Aika nopeaa taitavat rahakirstut pieniltä tyhjentyä. Joka tapauksessa hauskoja muistoja kesältä, jolloin rahaa oli kuin roskaa.

Juhlan makua

"Me saimme kädet toimivat. Ja ajatukset rohkeat. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala. Hei!" raikui tänään Paavalinkirkossa, kun Vallilan ala-asteen koulu oli aloittamassa lukuvuottaan. Lapset olivat hienosti mukana kertosäkeen lauluissa, taputuksissa, naputuksissa ja tömistyksissä. Kirkkoon levisi laulun mukana mukavasti ilo heti koulukirkon alkuminuuteilla! Kuultiinpa koulukirkossamme naurun höristystäkin, kun oppilaita huvittivat muppet show -nukkejen Joonaksen, Emman ja mummon toilailut .

Olin taas todella iloinen siitä, että lähikoulumme tulee uskollisesti kolme kerta vuodessa kirkkoomme. Se on perinne, joka vanhalla koululla on ollut varmaan koko sen reilun satavuotisen historian aikana. Kuitenkaan koulukirkkoja ei voi pitää minään itsestäänselvyytenä alueella, jossa on Suomen alhaisin kirkkoonkuulumisprosentti, ja jossa suuri osa oppilaista osallistuu uskonnonopetuksen sijaan elämänkatsomustiedon opetukseen. Toivottavasti arvokas traditio saa jatkua vielä pitkään ja synnyttää pienten koululaisten sydämissä uskoa rakastavaan Jumalaan, joka on kiinnostunut jokaisesta lapsestaan!

Koulukirkkoihin liittyvät myös kirkkokahvit, jotka juodaan juhlallisesti koulun opettajainhuoneessa. Hienolta tuntuu se, että koulukirkon toteuttajat kutsutaan kahveille mukaan. Tarjolla on monenlaista herkkua, seurustelua koulun henkilökunnan kanssa, rehtorin linjapuhe sekä musisoivien opettajien johdolla yhteislaulua ja esityksiä. Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan!

Yhteistyö koulujen ja päiväkotien kanssa on mielestäni nykyaikaisen seurakuntatyön kulmakiviä. Se ei kuitenkaan aina ole näin helppoa ja juhlavaa. Toimivien yhteistyömuotojen löytäminen on aikaa ja vaivaa vievää puuhaa. Erityisen haastavaa se on Helsingissä, jossa vaihtuvuus on suurta sekä seurakunnissa että kouluissa ja päiväkodeissa. Oman ongelmansa tuovat tietysti matala kirkkoonkuulumisprosentti sekä se, että kaikkea muutakin ohjelmaa on tarjolla yllin kyllin. Sitäkin arvokkaammilta tuntuvat ne hetket, kun saa yhdessä innokkaiden lasten kanssa laulaa hengellisiä lauluja, rukoilla ja kertoa heille parhaimmasta ystävästä!

Avoimien ovien päivistä perheen yhteisiin hetkiin

Kesän loppumisessa on puolensa. Vaikka toisaalta lämmöstä ja vapaudesta luopuminen tuntuu vähän haikealta, koen vahvasti, miten luopuminen luo tilaa jollekin uudelle. Elämä siirtyy vähitellen, askel askeleelta, sisätiloihin. Eilen laitoin alakerran valkoisen WC:n maton takaisin paikalleen. Se oli selvä merkki siitä, että kesäinen ilman kenkiä juoksu on vähitellen loppunut. Toivottavasti naapurin kissakin nyt ymmärtää, ettei meillä ole enää avoimien ovien päivät. Tänään sain sen vielä hätistellä pois olohuoneesta, jonne se oli taas päässyt luikahtamaan.

Viime viikon aikana löysimme lasten kanssa kaksi harrastusta, jotka ovat olleet kesällä enemmän tai vähemmän unohduksissa, kirjojen lukemisen ja lautapelien pelaamisen. Oikeasti en muista, koska olisimme lukeneet yhdessä niin vähän kirjoja kuin tänä kesänä. Se on johtunut ensinnäkin siitä, että lapset ovat menneet nukkumaan iltakyläilyjen ja ulkoleikkien vuoksi paljon myöhemmin kuin talviaikaan. Toisena syynä on ollut se, että Mies on hoitanut nukutukset hyvin usein minun iltakävelyjeni vuoksi. Kyllä he varmaan ovat jotain lukeneet, mutta minä olen jäänyt liian usein paitsi yhteistä kulttuurihetkeä. Peppi Pitkätossun aloittaminen tuntui eilen juhlahetkeltä!

Odotan innolla syksyisiä pitkiä iltoja, koska kaikki lapsemme ovat nyt mainiossa pelailuiässä. Kukaan ei vielä valita sitä, että pelit olisivat liian lapsellisia; ja toisaalta Kuopuskin pysyy mukana jo melkein kaikissa peleissä. Pelikauden avauksemme oli lauantaina melkoisen äänekäs ja täynnä tunteita. En voinut taas kuin ihmetellä sitä, miten tosissaan lapset ottavat pelaamisen. Vaikka kinaaminen ja huutaminen välillä ärsyttikin minua, ajattelin, miten yhteinen pelaaminen on mitä parhainta kasvatustyötä. Pelissä lapset voivat turvallisesti kohdata epäonnistumisia ja pettymyksiä sekä oppia odottamaan vuoroaan. Mitäs siitä, vaikka välillä hermot menevät ja arpakuutio saa kyytiä!

Ihanaisia Jumalan naisia

Hengen uudistuksen kesäpäivillä Riihimäellä oli ihana puhujapariskunta Norjasta, Mette ja Bård Boye. Ihastuin kauniiseen pariskuntaan monien muiden tavoin jo kuvan perusteella, ja odotin kovasti erityisesti Metten esiintymistä. Enkä joutunut pettymään! Iloinen, energinen ja viehättävä nelikymppinen nainen piti puheen, joka jäi taatusti mieleen läsnäolijoille. Vai kuinka moni teistä on joskus ollut kirkossa tilaisuudessa, jossa puhuja on kesken kaiken laittanut makaamaan kirkon lattialle ja saanut houkuteltua vaakatasoon myös tulkkinsa?

Metten tempaus ei ollut kuitenkaan vain sirkustemppu. Hänen puheensa teema oli "Levollisena Jumalan läsnäolossa", ja lattialla makaaminen kuvasi sitä, miten meidän olisi hyvä välillä irrottautua kaiken tekemisen ja suorittamisen keskeltä lepäämään Jumalan läsnäoloon.

Mette puhui asiasta omien kokemuksensa perustella. Hän sanoi olleensa suorittaja, joka koki huonoa omaatuntoa siitä, ettei ollut mielestään tarpeeksi hyvä kristitty. Hän ei lukenut mallikristityn tavoin tarpeeksi Raamattua eikä varannut aikaa Jumalan kohtaamiselle. Muutama vuosi sitten Jumala oli kuitenkin koskettanut ja häntä ja vapauttanut hänet suoristuspaineista. Hän oli ymmärtänyt sen, miten hänen tärkein kutsumuksensa on olla Jumalan lapsi, ja levätä Jumalan läheisyydessä. Hän ei enää samalla tavalla suorita uskoaan vaan elää koko elämäänsä uudella tavalla levosta käsin. Tosin hän rehellisesti myönsi, ettei ole täysin vapautunut suorituskeskeisyydestä, mutta oli matkalla Jumalan antamaan vapauteen, iloon ja rauhaan.

Viime kesänä sain olla toisen nelikymppisen viehättävän, energisen ja iloisen Jumalan naisen kurssilla Pieksämäen ruotsinkielisellä perheleirillä. Camilla Klockars opetti meille muutaman päivän ajan siitä, mitä on Hengen täyttämä elämä. Hänen kurssillaan oli poikkeuksellista se, ettei tiedollista ainesta ollut yhtään niin paljon kuin yleensä vastaavilla kursseilla, joilla osallistujat kärsivät info-ähkystä. Tavoitteena ei ollut kerätä pääntietoa, vaan laittaa käytäntöön niitä asioita, joita osallistujat jo tiesivät.

Niinpä me lyhyen alustuksen jälkeen etsimme Jumalan läsnäoloa yhdessä. Ensin olimme ehkä puoli tuntia aivan hiljaa kuunnellen ylistysmusiikkia ja rauhoituimme Jumalan kasvojen edessä. Sen jälkeen siunasimme toisiamme ryhmissä. Rukoustilanteissa ei ollut mitään ahdistavaa eikä minkäänlaista suorittamista, koska me vain rukoilimme toistemme puolesta muutamalla sanalla ja olimme sitten hiljaa. Emme ajatelleet, että meidän pitäisi ohjeistaa Jumalaa siitä, miten Hänen tulisi toimia, vaan jätimme ihmisen ja hänen rukousaiheensa Jumalan rakastaviin käsiin. Huoneessamme oli ihana Jumalan läsnäolo!

Onneksi Jumala ei ole läsnä vain kursseilla ja tapahtumissa. Kaste- ja lähetyskäskyssä Jeesus lupaa, että Hän on kanssamme ihan joka päivä. Niinpä Hän tahtoo kohdata meitä siellä, missä olemme. Viime aikoina olen tehnyt paljon rukouskävelyjä, jolloin voin keskittyneesti kantaa Jumalalle huoliani ja ilonaiheita. Kotona voi hyvin hiljentyä Jumalan eteen vaikkapa sohvalla tai patjalla kuunnellen ylistysmusiikkia tai muuta hengellistä musiikkia, tai voi ottaa esille Raamatun ja etsiä sieltä, mitä Jumalalla on minulle asiaa. Tietokoneen tai telkkarin sammuttaminen puoli tuntia aikaisemmin mahdollistaa ihanan hetken Jumalan läsnäolossa, joka kantaa arjen vaikeuksissa ja antaa elämään iloa ja rauhaa.

Hän

Jumalasi

ei ole kaukana

vaan

kuiskausetäisyydellä.

Kaipauksesi

on viesti

hänen läsnäolostaan.

Kun pysähdyt,

tulet löydetyksi.

Leena Lehtinen: Lohdunversoja

En luota

kehenkään muuhun

kuin Jeesukseen.

Hän on tarpeeksi

hellävarainen

suostuakseni syliin.

Leena Lehtinen: Lohdunversoja

Tässä Carolan laulamana laulu "Du omsluter mig", joka kertoo Jumalan huolenpidosta.

"Du omsluter mig"

Mikä ihana kesä!

Huomenna alkavat meidän perheessämme koulu ja päiväkoti. Lapsilla on takanaan kymmenen viikkoa ihanaa lomailua. Tuntuu ihan uskomattomalta, että pystyimme järjestämään lapsille tällaisen kesän. He ovat saaneet olla ihan muutamaa päivää lukuunottamatta koko ajan äidin tai isän hyvässä hoidossa. Hoito ei taatusti ollut huonompaa niinä päivinä, kun hoitajina toimivat mummu tai kummitädit, päinvastoin!

Historiaamme kuuluu myös toisenlaisia kesiä. Niitä, jolloin lapsia raahattiin heinäkuun helteessä varahoitopaikasta toiseen. Päiväkodeissa ei meidän kokemuksemme mukaan ole kovinkaan mukavaa kesällä. Joka viikko on eri hoitajat ja eri lapset. Meidän lapsillemme varahoitopaikkaan meneminen oli vielä vaikeampaa siitä syystä, että he olivat tottuneet perhepäivähoidossa pieneen ryhmään ja yhteen aikuiseen.

Kauhukokemuksena muistan kesän, jolloin Kuopus oli 1,5 vuotias. Hänet vietiin todella helteisenä päivänä ensimmäistä kertaa varahoitoon. Juuri silloin, kun annoin hänet hoitajalle syliin, alkoi salamoida. Huone meni pimeäksi; ikkunasta näkyi salmamien roiske ja kuului alkava rankkasade. En olisi millään halunnut lähteä töihin, mutta tilannetta ei auttanut pitkittää lapsen vuoksi. Niinpä vain vilkutin iloisesti ja lähdin töihin sydän sykkyrällä.

Tänä kesänä lapsemme ovat viettäneet todellista Melukylän elämää. Astrid Lindgrenin kirjan mukaisesti kolmen talon lapset ovat leikkineet yhdessä, juosseet, hyppineet, pyöräilleet, vaeltaneet pihasta toiseen ja kodista toiseen. Välillä metsään on tehty koko kaupungin lapsille tarkoitettua huvipuistoa, jonne on kyltitkin pitänyt kirjoittaa kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi. Toisinaan on koko päivän mankumisen ja vonkumisen seurauksena ( tai siitä huolimatta) päästy rannalle Melukylän vanhempien kyydillä. Rannalla aikuisillakin on ollut enemmän aikaa jutella pyykinpesun, siivouksen ja puutarhanhoidon huolien jäätyä kotipihaan.

Kesäämme ovat kuuluneet myös upeat lomamatkat Kyprokselle sekä Vaasaan ja Pelloon. Lähes kahden viikon reissun jälkeen huomasimme, miten tärkeää lapsille on saada viettää vapaata aikaa kotokulmilla omien kavereiden seurassa. Melukylän lasten "äiti", Astrid Lindgren, on sanonut osuvasti omasta onnellisesta lapsuudestaan näin: "Me leikimme ja leikimme, oli ihme ettemme leikkineet itseämme hengiltä". Sellainen oli tämänkin Melukylän onnellinen kesä!

PS. Esikoinen haluaa huomauttaa, ettei hän ole ollut mukana Melukylän leikeissä. Hieno kesä on hänelläkin ollut, ison pojan kesä!

Kävelyn onni ja autuus!

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisitoista vuotta siitä, kun aloin seurustella Miehen kanssa. Kuitenkin tänä kesänä on tapahtunut merkittäviä asioita, joissa koen onnistuneeni Miehen kasvatustyössä. Kevään aikana sain opetettua Miehen juomaan kahvia ihan säännöllisesti. "Ja nyt met keitämä hyät kahvit", sanoo kahvia koko elämänsä karttanut etelän Mies vain siitä ilosta, että tarjolla on hyvää päiväkahviseuraa. Täytyy kyllä myöntää, että Rainbow-merkkisillä Salmiakki-Dominoilla on ollut myös osuutensa kasvuprosessissa.

Toisen, ja ehkäpä vielä merkittävämmän voiton, koin tänä kesänä Pellon lomallamme. Kävimme muutamana iltana yhdessä juoksemassa pururadalla. Mies oli aivan ihmeissään siitä, että jaksoin juosta niin hyvää tahtia. Silloin sain hänet 15 vuoden vakuuttelujen jälkeen vihdoin uskomaan, että kävely ON oikeasti liikuntaa.

Minä aloitin naisellisen kävelyharrastuksen jo yläasteiässä. Olimme ystävättäreni kanssa tunnettuja kylällä siitä, että kävelimme usein, paljon ja mieletöntä tahtia. Siitä lähtien pitkät kävelylenkit ovat olleet olennainen osa elämääni, ja persoonallinen kävelytyylini monien hymyilyjen ja naureskelujen aihe. Välillä olen kävellyt ystävän seurassa joko vieretysten tai puhelimessa, välillä lastenvaunujen seurassa ja nykyään yhä useammin Jumalan seurassa. Nykyinen normilenkkini on yli tunnin mittainen, vaikka kävelinkin sen aika ripeästi. Niinpä minua on vähän harmittanut, ettei Mies ole aikaisemmin arvostanut loistavaa kuntoilumuotoani, vaikka onkin sen mahdollistanut monena iltana hoitamalla lasten nukutusrumban.

Nyt olen siis niin huojentunut, helpottunut ja onnellinen siitä, että harrastukseni on saanut perheessämme hyvän statuksen. Jos jollakin naispuolisella lukijallani on perheessään samanlaisia arvostusongelmia, laitan netistä löytämäni erinomaisen listan siitä, miksi erityisesti naisten on todella terveellistä harrastaa kävelyä. Asiaa!

PS. Mies voisi puolestaan ilahtua siitä, jos joku lukijoistani osaisi perustella minulle esim. kymmenellä kohdalla sen, miten kaikki puutarhanhoitoon käytetty aika ja raha on kuin panisi rahaa pankkitilille korkoa kasvamaan. Jos Miehellä on ollut lievä asenneongelma suhteessa kävelyyn, myönnän, että minulla olisi korjattavaa asenteissani puutarhanhoitoon. Mutta onneksi minulla on vielä 13 vuotta aikaa olla asenteellinen...

Kävelyn onni ja autuus

Jos olisi olemassa yksinkertainen keino, jolla voisi polttaisi kaloreita ja se olisi hyväksi terveydelle sekä auttaisi pysymään nuorena, kuuluisiko se elämäntyyliisi?

Sellainen keino on olemassa. Kävely! Lääkärit ja tutkijat puhuvat innokkaasti kävelyn puolesta. Nyt erään tutkimuksen tulokset tukevat heidän puheitaan.

”Kävely ei ole vain laiskimusten aktiviteetti, vaan se on hyväksi kenelle tahansa, ja erityisesti kävelyn terveysvaikutuksista hyötyvät naiset”, kertoo lääkäri Michelle Look. Tutkimustuloksista käy ilmi muun muassa seuraavia terveyshyötyjä.

Kävely on hyväksi sydämelle.Tutkijat huomasivat, että 30 minuutin reipas kävely päivittäin vähensi todennäköisyyttä sairastua metaboliseen oireyhtymään . Jos tuntuu, ettei aika riitä päivittäiselle puolituntiselle kävelylle, tutkimus osoittaa, että säännöllinen työmatkojen kulkeminen kävellen tai pyöräillen vähentää sydäntautien riskiä 11 prosentilla, etenkin naisilla.

Kävely pienentää rintasyövän riskiä. Tutkimuksen mukaan muutaman tunnin kävely viikottain vähentää rintasyövänriskiä merkittävästi. Se johtuu siitä, että kävely pienentää kehon rasvatasoja. Erääseen tutkimukseen osallistui 74000 50-79- vuotiasta naista ja huomattiin, että normaalipainoisilla oli 30 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään. Nuoremmilla naisilla hyödyt saattavat olla samanlaisia.

Kävely auttaa nukkumaan.Reipas kävely iltapäivällä auttaa nukkumaan. Asiantuntijat sanovat, että kävely saattaa tehostaaserotoniini -hormonin tasoja, mikä rentouttaa. Toinen vaihtoehto on, että kävely nostaa kehon lämpötilaa, jolloin myöhemmin aivot puolestaan laskevat lämpötilaa, mikä edesauttaa nukkumista. Kävelyä tulisi välttää kahta tuntia ennen nukkumaanmenoa, sillä keho ei ehdi viilentyä siinä ajassa.

Kävely tekee iloiseksi. Kävely lievittää masennusta, ahdistusta ja stressiä. Vain 30 minuutin kävely auttaa voimaan paremmin. Puolentoistatunnin kävelyllä viisi kertaa viikossa saa vielä suuremman latauksen. Yksi mahdollinen selitys sille on se, että kävely auttaa kehoa vapauttamaanendorfiinia , joka kohottaa mielialaa.

Kävely pitää hoikkana. Vain 30 minuutin kävely päivittäin riittää useimmille ei-niin-aktiivisille ihmisille ehkäisemään painonnousua. Brownin yliopiston ja Pittsburghin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että naiset, jotka kävelevät tunnin päivässä viisi kertaa viikossa kuluttivat 1500 kaloria päivässä, jolla pitivät poissa reilusti yli kymmenen kiloa vyötäröltä.

Kävely pitää mielen kirkkaana.Useat tutkimukset osoittavat, että niinkin vähäinen kuin 45 minuutin kävely viikossa auttaa vanhoja ihmisiä torjumaan alzheimerin tautia. Säännölliset kävelyt on yhdistetty myös vanhojen ihmisten mielen terävyyteen, mutta huolimatta minkä ikäinen onkaan, kävely todennäköisesti auttaa pitämään mielen kirkkaana.

Kävely suojelee luita. Vain kolmenkymmenen minuutin kävely kolmesti viikossa tekee ihmeitä luille. Kävelyn kaltainen liikunta, jossa lähes kaikki kehon lihakset joutuvat töihin, pakottaa luita vahvistumaan kestääkseen kuormaamista.

Vauhtia ja turvallisia tilanteita

Äitini on puhunut usein minulle siitä, miten Hilja Aaltonen on saanut jo kauan sitten näyn herätyksestä, joka tulee Suomeen. Äitini mukaan Aaltonen on sanonut tämän uudistumisen lähtevän liikkeelle luterilaisen kirkon parista, ja leviävän sieltä kaikkiin kirkkokuntiin. Joskus äitini kuvasti Aaltosen profetoimaa herätystä lestadiolaiseksi herätykseksi. Sillä tarkoitettiin sitä, että ihmiset alkavat aivan uudella tavalla katua syntejään, kääntyvät Jumalan puoleen ja itkevät kaikkea sitä, missä he ovat toimineen Jumalan tahtoa vastaan.

Viikonloppuna aloin miettiä, onko profetian toteutumisen aika lähempänä kuin luulenkaan. Hengen uudistuksen kesäpäivillä kuulin kahden turkulaisen nuorehkon miehen puhuvan juuri Aaltosen profetian tavoin. Seurakuntapastori Pasi Jaakkola ja Kansan Raamattuseuran evankelista Hannu Hatanpää puhuivat koskettavasti Pyhän Hengen tulesta. Miehet olivat todella loistavia puhujia sekä fiksuja ja filmaattisia. Heidän ansiotaan on mm. se , että viime lokakuussa Turkuun kokoontui 10 000 ihmistä jokaisesta Suomen yli 400 kunnasta rukoilemaan Suomen puolesta.

Kaikesta menestyksestä ja onnistumisista huolimatta miehet olivat todella nöyriä ja tosissaan Jumalan asialla. Pasi Jaakkola puhui siitä, miten on tulossa aika, jolloin kristityt eivät enää arvostele toisiaan, vaan itkevät omia syntejään. Hän puhui hauskasti Liisa Liberaalista ja Konsta Konservatiivista, jotka molemmat kääntyvät Jumalan ja toistensa puoleen ja surevat kaikkea sitä, missä ovat toimineet Pyhän Jumalan tahtoa vastaan.

Jaakkola kehotti kristittyjä rukoilemaan toisten ihmisten puolesta ja sitten lähtemään liikkeelle. Hän ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että kaikkien pitäisi lähteä välttämättä viemään evankeliumia jonnekin kauas, vaan toimia reilusti uskovana tavallisen arjen keskellä.

Kuulin juhlilla kaksi Hannu Hatanpään puhetta. Nuortenillassa, jossa en ollut edes vanhimmasta päästä, hän kertoi huippuhauskan ja vauhdikkaan tarinan siitä, miten hän olisi nuorena kauppatieteiden ylioppilaana rukousten siivittämänä päässyt töihin Jari Sarasvuon firmaan. Työhaastattelussa Jumala oli kuitenkin puhunut hänen sydämelleen ja kehottanut miettimään tarkkaan, millaisen valinnan tekee. Niinpä menestystä ja huippu-uraa tavoitellut mies käänsi lähipiirin ja työhaastattelijan yllätykseksi täysin kelkkansa ja kieltäytyi tarjouksesta, joka olisi ollut hänelle unelmien täyttymys. Jumalalla oli hänelle tärkeämpiä tehtäviä!

Kuultuani Hatanpään taustan olin entistä vaikuttuneempi siitä, mitä hän puhui ensimmäisessä tilaisuudessa. Hän kyseli hauskasti saaden yleisön nauramaan vapautuneesti, voiko Kansan Raamattuseuran evanleistalle tulla synnintunto. Kyllä voi! Sitten hän kertoi hyvin suoraan siitä, miten Jumala oli alkanut viime aikoina puhua hänelle ripistä, syntien tunnustamisesta.

Hatanpää oli saanut Jumalalta kehotuksen tehdä parannusta helmasynneistään. Ninpä hän oli mennyt ystävien luo, ja he olivat yhdessä tunnustaneet Jumalan edessä syntejään. Jumala oli hoitanut heitä ihmeellisellä tavalla ja he olivat saaneet kokea Jumalan läsnäoloa. Ihmeellisintä oli se, että seuraavalla viikolla kolme ihmistä oli ottanut yhteyttä Hatanpäähän ja pyytäneet mahdollisuutta ripittäytyä. Ja he eivät olleet tienneet mitään siitä, miten hän oli itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Jumala tiesi!

Hatanpää halusi, että kaikki muistaisivat hänen puheestaan ripin ja läpinäkyvyyden. En muista, miten hän määritteli läpinäkyvyyden. Minun mielestäni läpinäkyvyys tarkoittaa sitä, että kristitty elää elämää, joka kestää päivänvalon. Se tarkoittaa sitä, ettei ala suosia elämässään mitään sellaisia asiota, jotka tuntee omassatunnossaan vääriksi. Läpinäkyvää elämää ei tarvitse hävetä eikä peitellä, vaan ihminen saa olla täysin vapaa, koska ei tarvitse pelätä kulissien kaatumista.

Minullakin on ollut aina välillä aikoja, jolloin Jumala on muistuttanut jostain asiasta, josta minun olisi tehtävä parannusta. Aina jälkeenpäin olen ajatellut, miten paljon helpommalla olisin kuitenkin päässyt, jos olisin kuunnellut heti Jumalan ääntä. Mikä helpotus onkaan, kun vapautuu taakasta, jota on kantanut sisällään!

Tänä kesänä olen muutaman kerran korostanut synnintunnustuksen kehotussanoissa sitä, miten synnintunnustus on meidän parhaaksemme. Jumala ei halua heti jumalanpalveluksen alussa kiusata meitä sillä, että me joudumme tunnustamaan syntimme. Sen sijaan synnintunnustus on mahdollisuus vapautua niistä taakoista, joita kannamme. Synti on vakava asia, koska se erottaa meidät Jumalasta, toisista ihmisistä ja myös meidän todellisesta minästämme. Jumalan rakkaus on niin suurta, että hän tahtoo antaa jokaiselle ihmiselle synnit anteeksi ja antaa sydämeen ilon, rauhan ja vapauden.

Kannatko sinä joitakin taakkoja? Voit tunnustaa syntisi Jumalalle yksin kotona tai seurakunnan jumalanpalveluksessa. Joskus voi alkaa epäillä, onko Jumala tosiaankin antanut minulle anteeksi. Silloin kannattaa varata aika seurakunnan työntekijälle tai ottaa yhteyttä luotettavaan ystävään ja tunnustaa ripissä kaikki synnit, jotka painavat mieltä. Voi olla, että synninpäästön sanat "Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi, ja tämän syntiesi anteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä" menevät paremmin sydämeen asti, kun ne kuulee toisen ihmisen suulla. Ja aivan varmasti yhteinen rukous vahvistaa!

Hilja Aaltosen rukouskirja, s. 122

"Anna anteeksi minun salaiset syntini"

PS. 19:13

Herra, pueta minut uuteen pukuun. Pese, Herra Jeesus, minut verelläsi. Pueta armovaatteeseesi minut, heikko ja sairas ristinkantaja. Pueta minut sylissäsi uuteen pukuun. Aamen."