Free counter and web stats

maanantaina, elokuuta 03, 2009

Vauhtia ja turvallisia tilanteita

Äitini on puhunut usein minulle siitä, miten Hilja Aaltonen on saanut jo kauan sitten näyn herätyksestä, joka tulee Suomeen. Äitini mukaan Aaltonen on sanonut tämän uudistumisen lähtevän liikkeelle luterilaisen kirkon parista, ja leviävän sieltä kaikkiin kirkkokuntiin. Joskus äitini kuvasti Aaltosen profetoimaa herätystä lestadiolaiseksi herätykseksi. Sillä tarkoitettiin sitä, että ihmiset alkavat aivan uudella tavalla katua syntejään, kääntyvät Jumalan puoleen ja itkevät kaikkea sitä, missä he ovat toimineen Jumalan tahtoa vastaan.

Viikonloppuna aloin miettiä, onko profetian toteutumisen aika lähempänä kuin luulenkaan. Hengen uudistuksen kesäpäivillä kuulin kahden turkulaisen nuorehkon miehen puhuvan juuri Aaltosen profetian tavoin. Seurakuntapastori Pasi Jaakkola ja Kansan Raamattuseuran evankelista Hannu Hatanpää puhuivat koskettavasti Pyhän Hengen tulesta. Miehet olivat todella loistavia puhujia sekä fiksuja ja filmaattisia. Heidän ansiotaan on mm. se , että viime lokakuussa Turkuun kokoontui 10 000 ihmistä jokaisesta Suomen yli 400 kunnasta rukoilemaan Suomen puolesta.

Kaikesta menestyksestä ja onnistumisista huolimatta miehet olivat todella nöyriä ja tosissaan Jumalan asialla. Pasi Jaakkola puhui siitä, miten on tulossa aika, jolloin kristityt eivät enää arvostele toisiaan, vaan itkevät omia syntejään. Hän puhui hauskasti Liisa Liberaalista ja Konsta Konservatiivista, jotka molemmat kääntyvät Jumalan ja toistensa puoleen ja surevat kaikkea sitä, missä ovat toimineet Pyhän Jumalan tahtoa vastaan.

Jaakkola kehotti kristittyjä rukoilemaan toisten ihmisten puolesta ja sitten lähtemään liikkeelle. Hän ei tarkoittanut kuitenkaan sitä, että kaikkien pitäisi lähteä välttämättä viemään evankeliumia jonnekin kauas, vaan toimia reilusti uskovana tavallisen arjen keskellä.

Kuulin juhlilla kaksi Hannu Hatanpään puhetta. Nuortenillassa, jossa en ollut edes vanhimmasta päästä, hän kertoi huippuhauskan ja vauhdikkaan tarinan siitä, miten hän olisi nuorena kauppatieteiden ylioppilaana rukousten siivittämänä päässyt töihin Jari Sarasvuon firmaan. Työhaastattelussa Jumala oli kuitenkin puhunut hänen sydämelleen ja kehottanut miettimään tarkkaan, millaisen valinnan tekee. Niinpä menestystä ja huippu-uraa tavoitellut mies käänsi lähipiirin ja työhaastattelijan yllätykseksi täysin kelkkansa ja kieltäytyi tarjouksesta, joka olisi ollut hänelle unelmien täyttymys. Jumalalla oli hänelle tärkeämpiä tehtäviä!

Kuultuani Hatanpään taustan olin entistä vaikuttuneempi siitä, mitä hän puhui ensimmäisessä tilaisuudessa. Hän kyseli hauskasti saaden yleisön nauramaan vapautuneesti, voiko Kansan Raamattuseuran evanleistalle tulla synnintunto. Kyllä voi! Sitten hän kertoi hyvin suoraan siitä, miten Jumala oli alkanut viime aikoina puhua hänelle ripistä, syntien tunnustamisesta.

Hatanpää oli saanut Jumalalta kehotuksen tehdä parannusta helmasynneistään. Ninpä hän oli mennyt ystävien luo, ja he olivat yhdessä tunnustaneet Jumalan edessä syntejään. Jumala oli hoitanut heitä ihmeellisellä tavalla ja he olivat saaneet kokea Jumalan läsnäoloa. Ihmeellisintä oli se, että seuraavalla viikolla kolme ihmistä oli ottanut yhteyttä Hatanpäähän ja pyytäneet mahdollisuutta ripittäytyä. Ja he eivät olleet tienneet mitään siitä, miten hän oli itse ollut samanlaisessa tilanteessa. Jumala tiesi!

Hatanpää halusi, että kaikki muistaisivat hänen puheestaan ripin ja läpinäkyvyyden. En muista, miten hän määritteli läpinäkyvyyden. Minun mielestäni läpinäkyvyys tarkoittaa sitä, että kristitty elää elämää, joka kestää päivänvalon. Se tarkoittaa sitä, ettei ala suosia elämässään mitään sellaisia asiota, jotka tuntee omassatunnossaan vääriksi. Läpinäkyvää elämää ei tarvitse hävetä eikä peitellä, vaan ihminen saa olla täysin vapaa, koska ei tarvitse pelätä kulissien kaatumista.

Minullakin on ollut aina välillä aikoja, jolloin Jumala on muistuttanut jostain asiasta, josta minun olisi tehtävä parannusta. Aina jälkeenpäin olen ajatellut, miten paljon helpommalla olisin kuitenkin päässyt, jos olisin kuunnellut heti Jumalan ääntä. Mikä helpotus onkaan, kun vapautuu taakasta, jota on kantanut sisällään!

Tänä kesänä olen muutaman kerran korostanut synnintunnustuksen kehotussanoissa sitä, miten synnintunnustus on meidän parhaaksemme. Jumala ei halua heti jumalanpalveluksen alussa kiusata meitä sillä, että me joudumme tunnustamaan syntimme. Sen sijaan synnintunnustus on mahdollisuus vapautua niistä taakoista, joita kannamme. Synti on vakava asia, koska se erottaa meidät Jumalasta, toisista ihmisistä ja myös meidän todellisesta minästämme. Jumalan rakkaus on niin suurta, että hän tahtoo antaa jokaiselle ihmiselle synnit anteeksi ja antaa sydämeen ilon, rauhan ja vapauden.

Kannatko sinä joitakin taakkoja? Voit tunnustaa syntisi Jumalalle yksin kotona tai seurakunnan jumalanpalveluksessa. Joskus voi alkaa epäillä, onko Jumala tosiaankin antanut minulle anteeksi. Silloin kannattaa varata aika seurakunnan työntekijälle tai ottaa yhteyttä luotettavaan ystävään ja tunnustaa ripissä kaikki synnit, jotka painavat mieltä. Voi olla, että synninpäästön sanat "Jeesuksen Kristuksen palvelijana sanon sinulle, että Jumala armosta, Jeesuksen Kristuksen tähden antaa sinulle kaikki syntisi anteeksi, ja tämän syntiesi anteeksiantamuksen minä julistan sinulle Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimessä" menevät paremmin sydämeen asti, kun ne kuulee toisen ihmisen suulla. Ja aivan varmasti yhteinen rukous vahvistaa!

Hilja Aaltosen rukouskirja, s. 122

"Anna anteeksi minun salaiset syntini"
PS. 19:13

Herra, pueta minut uuteen pukuun. Pese, Herra Jeesus, minut verelläsi. Pueta armovaatteeseesi minut, heikko ja sairas ristinkantaja. Pueta minut sylissäsi uuteen pukuun. Aamen."




5 kommenttia:

Steps kirjoitti...

Kiitos tästä! Mulla meni aika paljon ohi kun piti vahtia vauhdikasta pikku miestä samaan aikaan..

Ja aika ihana juttu toi läpinäkyvyys juttu. Puhuin itse samasta aiheesta maanantaina maanantai-iltojen 25-vuotisjuhlassa ja jäin sitä sit miettimään et oliko se asiaa vai ei. Toi oli kiva vahvistus.

Anu kirjoitti...

Olipas puhuttelevia ajatuksia. Jännä itse asiassa huomata, että monet noista olivat sellaisia, joita olen itsekseni pohdiskellut omalla tahollani - vähän ehkä toisesta näkökulmasta, mutta kuitenkin.

Siunattua elokuuta, Elina!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä ihanasta ja rohkaisevasta kirjoituksesta. minäkin olen miettinyt tuota Hilja Aaltosen profetiaa. Herätystä odotellaan.

Siunausta elämääsi! Kiitos rohkeista kirjoituksistasi ja kannanotoistasi!

Satu valkonen-lindblad

finkinja kirjoitti...

Kiitos taas kerran Elina kirjoituksestasi. Juuri näitä asioita olen viime aikoina miettinyt ja joskus todella tuntuu ettei niitä pieniä ja isoja syntejä tunnu saavan anteeksi ....

Elina Koivisto kirjoitti...

Kiitos, Niina Än, tiedän tuon tunteen hengellisiä juhlia ja jumiksia lasten kanssa viettäneenä! hyvänä vinkkinä sulle ja kaikille muille on, että puheita voi tilata hinnalla 5 euroa/kpl osoitteesta www.puheet.fi.

Hienoa johdatusta tuo läpinäkyvyys-teema. Mikko Matikainen puolestaan kertoi puheessaan, että sekä Hatanpään että Jaakkolan teemoissa oli samoja juttuja kuin hänellä. Jumalallla oli siis selkeitä teemoja juhlille ja teillä puhujilla kuulevat korvat :).

Kiitos Anu ja siunausta sinunkin syksyysi! Upeaa oli huomata sekä täällä blogissa että facebookissa, miten nämä teemat puhuttelevat monia. Jumala tekee työtään meissä!

Kiitos, Satu! On ihana tuntea kanssasi hengenheimolaisuutta :). Siunausta!

Kiitos finkinja! Saat uskoa Jeesuksen ristinkuoleman tähden sekä pienet että suuret syntisi anteeksi! Jumala antaa ne sulle anteeksi eikä niitä enää muistele. Lue Raamatusta 1. Johanneksenkirje 1:9. Ja mujista, ettei Jumala kaiva enää esille vanhoja syntejä. Kun ne on kerran tunnustanut, ne saa unohtaa. Haluaisin lähettää sinulle pienen jutun. Voisitko laittaa osoitteesi Facebookkin viestinä, jota muut eivät nää?