Elämän sietämätön keveys

Muutama viikko sitten pompin pari päivää innoissani kotona. Vesa ihmetteli, mitä minulle on tapahtunut. "Oletko tullut uskoon, vai?" En myöntänyt tulleeni uskoon, koska olen ollut lapsenuskossa koko elämäni ajan. Sen sijaan olin Hanna-ystäväni kanssa keskusteltuani tehnyt itselleni uuden enneagrammi-analyysin. En olekaan kakkostyyppi, auttaja, vaan olen seiskatyyppi, optimisti. Uusi löytöni sai minut iloiseksi ja vapautuneeksi; tuntui aivan kuin olisin tullut kotiin!

Maaliskuussa Vaasassa järjestetään tapahtuma, jonka teemana on "Tunne itsesi ja rakasta." En varmaankaan ehdi töideni vuoksi osallistua kyseiseen tapahtumaan, mutta olen koko aikuisikäni pyrkinyt löytämään itseäni ihmisenä, ja samalla ymmärtämään toisia ihmisiä. Kaveripiirissä enneagrammi-innostus vain leviää leviämistään, kun ihmiset kokevat ymmärtävänsä itseänsä ja toisia ihmisiä paremmin teorian avulla. Minua on pidetty jonkinlaisena "guruna", joka osaa teorian ylösalaisin, mutta siitä huolimatta erehdyin itseni kohdalla. Onneksi en ole ainoa: itsensä tunteminen on taitolaji!

Ymmärrän kyllä hyvin, miksi luulin olevani tyypiltäni auttaja. Tutustuessani teoriaan olin juuri tullut äidiksi. Elin vaihetta, jolloin omat tarpeeni olivat taka-alalla, ja elin paljolti elämää auttajan roolissa, äitinä ja vaimona. Koliikkivauvan kanssa unohdin joskus itseni niin totaalisesti, että söin lounaan rippeet monen tunnin päästä siitä, kun olin aloittanut syömisen. Vauvan huutaessa pää punaisena en ikinä miettinyt sitä, miten itse jaksan. Sen sijaan säälin lasta ja naapureita, jotka joutuvat kärsimään vauvani huudosta. Minä kyllä jaksoin nuoren äidin energialla tehdä lentokoneliikettä ja hypyttelyä vaikka kuinka monta tuntia yhteen soittoon.

Auttajan rooliani vahvisti vielä muuttomme Luulajaan. Vesan työ hiippakuntapappina oli pitkälti meidän yhteinen projektimme. Suunnittelimme työtä yhdessä ja olin taustavaikuttajana siinä, missä tarvittiin. Kuvaavaa oli se, että hyppäsin omasta papin työstäni suomenkieliseksi diakonia-assistentiksi, kun diakonian virkaan valittu teki oharit.

Yhtenä syynä virheelliselle enneagrammi tulkinnalleni oli varmasti se, että äitini on auttaja isolla A:lla. Minä taas olen ollut aina äidin tyttö. Isosiskoani ärsytti suunnattomasti lapsuudessa ja nuoruudessa se, että hain vahvistusta joka asiaan äidiltä. "Eikö vain, äiti?" oli tunnuslauseeni, jota Anna inhosi. Auttajan kasvatuksen tuloksena minussa on paljon auttajan piirteitä, mutta en kuitenkaan ole pohjimmiltani auttaja. Olen siihen aivan liian itsekäs!

En olisi ikinä kuvitellut olevani optimisti. Olenhan kyllä ollut aina iloinen ja valoisa, mutta pinnallisuus, ahneus ja elämyshakuisuus eivät ole ehkä ensimmäisiä asioita, jotka minusta tulevat mieleen. Opiskeluaikoinakin olin niin säästäväinen, että minulle jäi rahaa opintotuesta säästöön. Hanna Reetan kanssa teimme säästäväisyydestä oikein harrastuksen. Välillä päätimme irrotella ja lähteä kahvilaan jätskille tai kahville, mutta aina päädyimme Lestiksen keittiöön litran jäätelöpaketin kera. Halvaksi tuli, kun kahvitkin lainasimme monesti Ilpolta ja maidon Annelta.

Tarkemmin ajateltuna seitsikon elämyshakuisuus tulee esille juuri siinä, että pystyimme tekemään säästäväisyydestäkin harrastuksen. Pienet tulot eivät olleet mikään ongelma, vaan hauska välivaihe elämässä. Nyt taas kun olemme Vesan kanssa hyvin toimeentulevia, minulle ei tee yhtään tiukkaa laittaa rahaa menemään reilumminkin. Jos löydän ihanan vaatteen, en välitä yleensä siitä, mitä hintalapussa lukee. Tosin aika usein olen huomannut, että ihanasta vaatteesta tai tavarasta saatu nautinto on sangen lyhytaikainen. Viime keväänä ostin upean korukellon itselleni 31-vuotispäiväksi ja olin siitä tosi ylpeä ja onnellinen. Nyt kello on ollut minulla 9 kuukautta ja siitä ajasta se on ollut korjattavana 5 kk!!! Se piti toistuvien vikojen vuoksi lähettää maahantuojalle. Vesalle tosin ilmoitin, että se piti lähettää maahanmuuttajalle. No, joka tapauksessa sain sen viime viikolla takaisin.

Seitsikon kuolemansynti on ahneus. Mietin aikani, miten ahneus ilmenee elämässäni. Ahneuteni voi huomata esim. työpöydälläni. Minulla ei ole ikinä aikaa järjestää työpöytää kuntoon, koska haalin itselleni koko ajan uusia töitä ja projekteja. Välillä minusta on seitsikolle tyypillisesti tympeää saattaa projekteja loppuun, kun haluaisin jo sännätä toteuttamaan uutta, kiinnostavaa ideaa. Onneksi minusta on kotona ja koulussa kasvatettu kiltti tyttö, joka tekee huolellisesti tehtävät loppuun asti.

Ahneus tulee esille myös syömisessä. Minun on aivan mahdotonta olla syömättä karkkipussia loppuun. Voin olla vaikka vuoden syömättä yhtään karkkia, mutta jos tiedän, että kaapissa on avattu karkkipussi, olen levoton, kunnes se on syöty. Minua ärsyttää suunnattomasti Vesan ja Anttonin tapa syödä karkkia. Automatkoilla he säännöstelevät syöntiä tyyliin "100 kilometrin päästä saa ottaa kolme karkkia". ARG! Kahviakin juon samalla tyylillä: pannu tyhjäksi hinnalla millä hyvänsä!

Kotona luonteeni pääsee parhaiten valloilleen. Niinpä kaappien ovet jäävät seiskalle tyypillisesti auki. Imuri taas jää monesti keskelle lattiaa, kun alankin tehdä jotain muuta siivouspuuhaa. Minulle ei tuota myöskään yhtään vaikeuksia keskeyttää joku työ, jos vaihtoehtona on jotain mukavampaa puuhaa. Niinpä kesken joulusiivouksen ryntäsin kaupungille Hanna Reetan kanssa lounastamaan! Spontaanit ehdotukset ovat parasta mitä tiedän. Sen vuoksi minusta on tympeää suunnitella lomamatkoja ja vapaapäivien ohjelmaa etukäteen. Taustalla on ajatus siitä, että tarjolla voi olla jotain vielä mukavampaa.

Luonteestani on paljon hyötyä seurakuntapastorin työssä. Seiskalle on tyypillistä, että hän kohtaa jokaisen ihmisen positiivisella ennakkoasenteella. Niinpä minäkin kohtaan yleensä vain ihania seurakuntalaisia. Tällä luonteella ei tunnu myöskään kovinkaan raskaalta juosta päiväkotikäynniltä mummopiiriin tai kasteesta hautajaisiin. Olen täysillä läsnä kasteen ilossa, mutta seuraavassa hetkessä voin aivan hyvin eläytyä hautajaisväen suruun. Haittapuolena on taas se, että luonteeni vahvistuu ehkä liikaakin tässä työssä. Herra tietää, mikä on paikkani, vaikka tänään olenkin sitä vähän epäillyt. Sain eilen kuulla, etten päässyt kolmeen hakemaani työpaikkaan. Se laittoi optimistinkin elämänuskon koetukselle. Onneksi minulla on mielessä jo monta uutta suunnitelmaa ja suunnitelman varasuunnitelmaa. Suunnittelu onkin seiskan peruskiusaus!

Blogin kirjoittaminenkin todistaa siitä, että olen seiska enkä kakkonen. Kakkonen on hyvin haluton ruotimaan itseään ja tahtoo olla taustalla, kun taas seiska puhuu ja kirjoittaa mielellään itsestään sekä on esillä. Kaveri- ja perhepiirissä olen ollut tunnettu lapsesta asti siitä, että olen aivan mahdoton linssilude. Itselläni minulla ei ole kovinkaan paljon kuvia nuoruuden leireiltä ja reissuilta, mutta kavereiden kuvissa poseraan sitäkin ahkerammin. Niinpä minua ei haittaa yhtään toimituksissa kamerat ja videokamerat.

Seiskan puhetyyliin kuuluvat tarinat, ja niitähän tämä blogi on pullollaan. Kirjoitukseni kuvastavat myös sitä, että optimisti on olemassa silloin, kun hän on iloinen ja hauska. Olen ollut tänään aika huonolla mielellä ja jopa ahdistunut, kun työnhaku tuntuu tökkivän taas kerran. Mutta kas kummaa, blogin kirjoittaminen sai minut muuttumaan taas omaksi itsekseni. Nyt voin rehellisesti olla taas sitä mieltä, että elämä on suuri seikkailu.
Elina "Enneagrammi"