Lapsuudessani Pellon seurakuntakodilla järjestettiin usein seuroja, johon kokoontui kaikenikäistä väkeä. Meitä lapsiakin oli mukana aina iso joukko. Vanhemmat olivat luoneet yhteiset säännöt. Meidän lasten piti kuunnella ensimmäinen seurapuhe, jonka jälkeen saimme siirtyä leikkihuoneeseen. Meillä oli aina yksi harras toive. En muista, oliko se myös rukousaihe. Toivoimme sydämemme pohjasta, että maallikkosaarnaaja Aarno ei olisi ensimmäisenä puhujavuorossa. Aarnon puheet kestivät nimittäin vaatimattomasti tunnin. Ja sisältö oli melkoista kaanaankieltä, raamatunkäännöskin oli vuodelta miekka ja kirves.
Ensimmäisen seurapuheen jälkeen siirryimme leikkihuoneeseen. Suosituin leikkipaikka oli liukumäki, jossa olisimme voineet laskea vaikka tuhat laskua. Niin hauskaa se oli! Teimme myös punaisista tuoleista erilaisia rakennelmia kotileikkeihimme. Jos meillä kävi oikein hyvä tuuri, saimme käyttää myös päiväkerhon pelejä. Muistan vieläkin ihanat kuvataulut, joihin syttyi valo, jos osasi yhdistää oikeat kuvat. Jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten me selvisimme leikkihuoneessa keskenämme. Meitä saattoi olla parikymmentäkin leikkijää, muttei yhtään valvojaa. Ei tietenkään, aikuisethan halusivat kuunnella Jumalan sanaa. Jos lapset eivät osanneet olla kunnolla, saivat he rangaistukseksi tulla istumaan vanhempien viereen.
Toisin on nykyään. Olemme järjestäneet kolmen vuoden ajan Kotisatama-perhemessuja, jotka ovat yhdistelmä perhejumalanpalvelusta, pyhäkoulua ja tavallista messua. Aloitamme aina lasten osuudella, joka on pyritty suunnittelemaan pedagogisesti lasten tarpeita ajatellen. Ohjelmaan kuuluu alttarin pukeminen, laululeikit, lasten siunaus alttarilla sekä opetus, joka voi olla esimerkiksi kertomuksen tai nukketeatterin muodossa. Sen jälkeen lapset siirtyvät leikkihuoneeseen ja aikuiset jatkavat omaa messuansa. Erittäin toimiva konsepti!
Nykyajan lapset eivät tietenkään mene lastenhuoneeseen yksin. Meillä on parille-kolmelle- kymmenelle lapselle varattuna oikein legioona lastenhoitajia. Kolme aikuista pyhäkoulunopettajaa vetää lapsille päivän aiheeseen liittyvän askartelun. Lisäksi paikalla on neljä lukiolaistyttöä, jotka viihdyttävät lapsia ja katsovat heidän peräänsä. Lastenhuone on päiväkerhotila, jossa on leluja jos jonkinlaista. Siitä huolimatta aina välillä vanhemmat valittavat siitä, että lapsille ei ole tarpeeksi virikkeitä. Voi, voi, meitä curling-vanhempia! Mitä meidän hemmotelluista lapsistamme tulee?
Elina
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti