Muistan erään ikimuistoisen lauantaipäivän lapsuudestani. Isälläni oli poikkeuksellisesti vapaapäivä, ja hän oli luvannut sen kunniaksi viedä perheen Kurtakon raveihin. Me lapset odotimme reissua kuin kuuta nousevaa, koska emme olleet ikinä käyneet raveissa. jostain kumman syystä äiti ei halunnut lähteä matkaamme. Meistä se oli kerrassaan pöyristyttävää. Kuka hullu jää yksin kotiin, jos tarjolla on hauskaa ohjelmaa ja loistavaa seuraa koko päiväksi?
Nyt ymmärrän äitiäni jo paljon paremmin. On perjantai-ilta, kello on seitsemän ja minä olen yksin kotona. Ei ahdista yhtään! Ei, vaikka lapsilla ja Vesalla on paljon hauskempaa tekemistä, ainakin lasten mielestä. Antton on kaverisynttäreillä keilahallilla, ja muut ovat jossain hauskassa lastentapahtumassa.
Minä sen sijaan nautin suunnattomasti yksinäisestä hetkestäni tyhjässä kodissa. Olen laittanut rauhassa ruokaa ja leiponut, kohta alan siivota. Eikä ahdista yhtään! Exitin Cecilia-levy ja hyvä ystävä puhelimessa ovat olleet minulle loistavaa seuraa. Sosiaalisen perhe-elämän vastapainoksi on ihanaa olla välillä rauhassa. Viime aikoina olen kaivannut suunnattomasti yksinäisiä iltalenkkejäni, kun Vesa on on ollut iltaisin niin paljon poissa kotoa. Raikas ilma, liikunta ja keskustelu Herran kanssa on ehkä loistavin yhdistelmä, jonka tiedän. Välillä täytyy elämäntilanteen vuoksi tyytyä korvikkeisiin. Siksi nautin suunnattomasti tästä iltahetkestä, jolloin olen saanut rukoilla rauhassa kotona.
Vaasan työpaikalla minulta joskus kysyttiinkin, mikä on energiani ja hyväntuulisuuteni salaisuus. Vastauksen keksiminen oli harvinaisen helppoa: se on tietysti rukous! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille stressantuneille, väsyneille, tympääntyneille ja epäonnistuneille äideille! (Lääke sopii loistavasti myös muille ihmisryhmille!)
Elina
"Lapseni,
älä pelkää
olla kahden minun kanssani",
sanoo Herrani hiljaa, hyvin hiljaa.
Kutsu syvempään rauhaan,
kirkkaaseen hereilläoloon.
Milloin minä olen onnellinen?
Kun olen rukoillut.
Milloin olen syvä´lät tyydytetty?
Kun olen riittävästi rukoillut.
Milloin olen eniten oam itseni?
Kun rukoilen.
Milloin minua parhaiten ymmärretään?
Kun rukoilen.
Milloin parhaiten rakastan toista?
Kun olen riittävästi rukoillut.
(Leena Lehtinen:Ilonhippuja)
perjantaina, syyskuuta 28, 2007
tiistaina, syyskuuta 25, 2007
Ahneella on --- loppu!
"Ahneella on --- loppu!" sain kuulla nuoruudessani mansikkamaalla, kun päivä toisensa jälkeen keräsin suurimman määrän mansikoita. Eilen minusta tuntui siltä, että sanonta pitää hyvin paikkaansa. Ensimmäisen lomapäivän kunniaksi sain tuskailla sokean pisteeni eli kuolemansyntini, ahneuden, kanssa. Töissä käynti tuntui lasten leikeiltä siinä vaiheessa, kun olin tehnyt kotitöitä reilut viisitoista tuntia ja siinä sivussa hoitanut lapset. Siivousta, pyykinpesua, ruoanlaittoa sekä lastenhoitoa eikä yhtään ainoaa älyllistä toimintoa lukuunottamatta Lindgrenin Lotta-kertomusten lukemista iltalukemisena. Hesarinkin ja Päivän tunnussanan luin yöllä kahdentoista jälkeen. Taas meni kaikki hohto kotiäitinä olemisesta. Ei kiitos, töissä pääsen niin paljon helpommalla. Vesa ehdottikin, että voisin tehdä työsuojeluvaltuutelulle valituksen myönnetystä lomasta.
Jokainen meistä tosiaan kipuilee oman luonteensa heikkouksien kanssa. Minä ihmettelen sitä, miksi kerta toisensa jälkeen kalenterini täyttyy loman ajaksi mitä ihmeellisimmistä asioista. Työviikoilla voi sentään pitää hyvällä omallatunnolla kaksi vapaapäivää, mutta lomalla jokainen päivä on tarkasti suunniteltu eikä spontaaniin toimintaan ole aikaa. Onneksi loppuviikon listalta löytyy paljon mieleisiä tehtäviä: mm. työvaatteiden ostoreissu Helsinkiin, tulevan kummipojan kaste, entisen rippikoululaisen häät, ystäväperheen viikonloppuvierailu sekä Tupperware-kutsut, joissa aion keskittyä seurusteluun vanhojen ystävien kanssa.
Ankean ensimmäisen lomapäivän hyvä puoli on siinä, että kiireellisimmät kotityöt on tehty ja turhat kiukut purettu. Nyt voin siis nauttia täysin palkein mukavammista lomapäivistä. Toivottavasti opin taas jotain tämän kokemuksen myötä ja muistan seuraavan loman ja siivouspäivän edellä kohtuuden! Toinen opetus on se, että siivouspäiväkin voisi sujua paremmissa merkeissä, jos päivä alkaisi pienellä hiljentymisellä. Toki huokailin Herran puoleen siivouksen lomassa, mutta minulla ei ollut muka aikaa hiljentyä Hänen edessään. Kuitenkin uskon lapsenomaisesti siihen, että Hän on paras apu myös arkisessa raadannassa. Onneksi voin aloittaa taas tänään puhtaalta pöydältä ja jättää koko päivän Herran käsiin!
Elina
Herra Jeesus Kristus,
älä salli minkään olla minulle tärkeämpää
kuin sen, että saan olla sinua lähellä.
Anna yhteyteni sinuun olla koko olemassaoloni keskus,
lähtökohta kaikelle mitä teen.
Muovaa ajatuksiani ja sanojani oman mielenlaatusi mukaan.
Auta minua hiljaa lepäämään läsnäolossasi,
tapahtuupa ympärilläni mitä tahansa.
Silloin voin heittää kaiken huolen
tehtävistä, jotka minua odottavat,
kaiken levottomuuden huomisesta, tulevaisuudesta.
Sinä olet mukana menestyksissä ja vastoinkäymisissä.
Kiitos, että tahdot olla minussa aina,
että vapautat minut kaikesta
mikä estää sinun läsnäoloasi minussa.
Kiitos, että haluat nytkin tehdä niin.
Jokainen meistä tosiaan kipuilee oman luonteensa heikkouksien kanssa. Minä ihmettelen sitä, miksi kerta toisensa jälkeen kalenterini täyttyy loman ajaksi mitä ihmeellisimmistä asioista. Työviikoilla voi sentään pitää hyvällä omallatunnolla kaksi vapaapäivää, mutta lomalla jokainen päivä on tarkasti suunniteltu eikä spontaaniin toimintaan ole aikaa. Onneksi loppuviikon listalta löytyy paljon mieleisiä tehtäviä: mm. työvaatteiden ostoreissu Helsinkiin, tulevan kummipojan kaste, entisen rippikoululaisen häät, ystäväperheen viikonloppuvierailu sekä Tupperware-kutsut, joissa aion keskittyä seurusteluun vanhojen ystävien kanssa.
Ankean ensimmäisen lomapäivän hyvä puoli on siinä, että kiireellisimmät kotityöt on tehty ja turhat kiukut purettu. Nyt voin siis nauttia täysin palkein mukavammista lomapäivistä. Toivottavasti opin taas jotain tämän kokemuksen myötä ja muistan seuraavan loman ja siivouspäivän edellä kohtuuden! Toinen opetus on se, että siivouspäiväkin voisi sujua paremmissa merkeissä, jos päivä alkaisi pienellä hiljentymisellä. Toki huokailin Herran puoleen siivouksen lomassa, mutta minulla ei ollut muka aikaa hiljentyä Hänen edessään. Kuitenkin uskon lapsenomaisesti siihen, että Hän on paras apu myös arkisessa raadannassa. Onneksi voin aloittaa taas tänään puhtaalta pöydältä ja jättää koko päivän Herran käsiin!
Elina
Herra Jeesus Kristus,
älä salli minkään olla minulle tärkeämpää
kuin sen, että saan olla sinua lähellä.
Anna yhteyteni sinuun olla koko olemassaoloni keskus,
lähtökohta kaikelle mitä teen.
Muovaa ajatuksiani ja sanojani oman mielenlaatusi mukaan.
Auta minua hiljaa lepäämään läsnäolossasi,
tapahtuupa ympärilläni mitä tahansa.
Silloin voin heittää kaiken huolen
tehtävistä, jotka minua odottavat,
kaiken levottomuuden huomisesta, tulevaisuudesta.
Sinä olet mukana menestyksissä ja vastoinkäymisissä.
Kiitos, että tahdot olla minussa aina,
että vapautat minut kaikesta
mikä estää sinun läsnäoloasi minussa.
Kiitos, että haluat nytkin tehdä niin.
lauantaina, syyskuuta 22, 2007
Suku on paras!
Perheemme on tottunut siihen, että mummolaan lähtö vaatii aikaa, vaivannäköä ja kärsivällisyyttä. Muistan, miten Sirpa-mummu oli kauhuissaan, kun ajelimme pikku-Anttonin kanssa yötä myöten läpi Suomen Riihimäeltä Pelloon. Hän oli aivan vakuuttunut siitä, että lapsi saa vähintään pysyvän selkävian, kun joutuu olemaan parikuisena autoistuimessa moisen matkan. Anja-mummi taas sai kauhistella holtittoman tyttärensä käytöstä, kun kerroin syöttäneeni Anttonia tuttipullosta samalla, kun ajelin autolla Luulajasta Pelloon. Onneksi en ole enää yhtä tehokas!
Myöhemmin lapset ovat tuskailleet pitkiä matkoja autossa, kun olemme lähes aina vapaan viikonlopun tai loman kunniaksi lähteneet tapaamaan sukulaisia pitkien matkojen taakse. Me taas Vesan kanssa olemme voivotelleet sitä vaivaa, mitä reissuun lähtö tarkoittaa. Hyvänä puolena on se, että meistä on tullut todella tehokkaita ja taitavia pakkaajia. Siinä ei kauan nokka tuhise, kun tämän perheen tavarat on pakattu, ainakin minun ollessani pakkausvuorossa. Vesa pakkaa vähän hitaammalla tahdilla, mutta samalla myös huolellisemmin. Minulla on harvoin mukana itselleni sekä yöpuku että hammasharja, vaikka lapsille muistankin ottaa kaiken mukaan. Varsinkin lasten ollessa pienempiä pakkasin heille aivan tuhottoman paljon erilaisia vara-vara-varavaatteita ja unohdin omat vaatteeni lähes tyystin. Onneksi minusta on tullut nyt vähän itsekkäämmpi!
Tänään nautin suunnattomasti siitä, että toinen mummolamme sijaitsee kotiamme lähempänä kuin koskaan ennen. Pääsemme nyt Sysmän mummulaan kätevästi päiväretkille, niin kuin tänään. Starttasimme aamulla heti aamupalan jälkeen ja saavuimme kotiin sopivasti iltapala-aikaan. Oli niin upeaa, ettei tarvinnut pakata matkalaukkuja eikä tehdä matkalle eväitä. Puolentoista tunnin matka tuntui oikein luksukselta, vaikka pikkuneidin mielestä se olikin aaaaaivan liian pitkä. Perillä odottivat loistavat ruoka- ja kahvituspalvelut sekä ihana rauha. Mummolassa on kivaa, kun siellä voi vain olla ja nauttia elämästä. Kotilieden lukeminen, jutustelu, jalkapallon pelaaminen Anttonin kanssa sekä muut leikit pienempien kanssa voittavat mennen tullen kotityöt kotona.
Muutenkin tuntuu niin mukavalta, että Vaasan diaspora-kauden jälkeen sukulaisia on niin paljon lähempänä. On hienoa, että lapset saavat tavata serkkujaan paljon useammin kuin aikaisemmin. Mummi ja pappakin vierailevat Etelä-Suomessa harva se kuukausi. Tänään juttelimme autossa siitä, miten jo 5-vuotiaat saavat lentää lentokoneessa ilman vanhempia. Saa nähdä, koska tapahtuu Anttonin ja Lauran ensimmäinen jännittävä lentokonematka ilman vanhempia Pellon rakhaitten luokse. Suku on paras!
Elina
Myöhemmin lapset ovat tuskailleet pitkiä matkoja autossa, kun olemme lähes aina vapaan viikonlopun tai loman kunniaksi lähteneet tapaamaan sukulaisia pitkien matkojen taakse. Me taas Vesan kanssa olemme voivotelleet sitä vaivaa, mitä reissuun lähtö tarkoittaa. Hyvänä puolena on se, että meistä on tullut todella tehokkaita ja taitavia pakkaajia. Siinä ei kauan nokka tuhise, kun tämän perheen tavarat on pakattu, ainakin minun ollessani pakkausvuorossa. Vesa pakkaa vähän hitaammalla tahdilla, mutta samalla myös huolellisemmin. Minulla on harvoin mukana itselleni sekä yöpuku että hammasharja, vaikka lapsille muistankin ottaa kaiken mukaan. Varsinkin lasten ollessa pienempiä pakkasin heille aivan tuhottoman paljon erilaisia vara-vara-varavaatteita ja unohdin omat vaatteeni lähes tyystin. Onneksi minusta on tullut nyt vähän itsekkäämmpi!
Tänään nautin suunnattomasti siitä, että toinen mummolamme sijaitsee kotiamme lähempänä kuin koskaan ennen. Pääsemme nyt Sysmän mummulaan kätevästi päiväretkille, niin kuin tänään. Starttasimme aamulla heti aamupalan jälkeen ja saavuimme kotiin sopivasti iltapala-aikaan. Oli niin upeaa, ettei tarvinnut pakata matkalaukkuja eikä tehdä matkalle eväitä. Puolentoista tunnin matka tuntui oikein luksukselta, vaikka pikkuneidin mielestä se olikin aaaaaivan liian pitkä. Perillä odottivat loistavat ruoka- ja kahvituspalvelut sekä ihana rauha. Mummolassa on kivaa, kun siellä voi vain olla ja nauttia elämästä. Kotilieden lukeminen, jutustelu, jalkapallon pelaaminen Anttonin kanssa sekä muut leikit pienempien kanssa voittavat mennen tullen kotityöt kotona.
Muutenkin tuntuu niin mukavalta, että Vaasan diaspora-kauden jälkeen sukulaisia on niin paljon lähempänä. On hienoa, että lapset saavat tavata serkkujaan paljon useammin kuin aikaisemmin. Mummi ja pappakin vierailevat Etelä-Suomessa harva se kuukausi. Tänään juttelimme autossa siitä, miten jo 5-vuotiaat saavat lentää lentokoneessa ilman vanhempia. Saa nähdä, koska tapahtuu Anttonin ja Lauran ensimmäinen jännittävä lentokonematka ilman vanhempia Pellon rakhaitten luokse. Suku on paras!
Elina
lauantaina, syyskuuta 15, 2007
Vastaus haasteeseen!
Nimimerkki mm oli blogissaan haastanut minut vastaamaan kysymykseen, miten pukeudun mennessäni kotikasteeseen. Eiliseen bloghikirjoitukseeni viitaten voin todeta, etten ole kastanut yhtään lasta Vuokko-puvussa eli virallisessa naisten papinpuvussa. Sen sijaan käytän aina itse kasteessa albaa ja yleensä valkoista stoolaa. Heti kasteen jälkeen riisun alban pois ja olen yleensä nykyään mustassa housupuvussani kastekahveilla. Hametta en käytä oikeastaan koskaan, koska onnettomana sukkahousujen käyttäjänä pelkään yli kaiken rikkinäisiä sukkahousuja lyhyen hameen alla. Sen sijaan minulla on melko usein päällä joku muista housupuvuistani.
Kiitos haasteesta,mm! En kuitenkaan jatka haastetta, koska minulla ei ole suomenkielisiä blogituttavuuksia. Hauskaa, että sinä olet eksynyt blogisivuillemme. Muistan, että olen lapsuudessani kirjoitellut kirjeitä tyttärellesi Thaimaahan. Terveisiä myös miniällesi!
Kaikkia sivujemme lukijoita rohkaisen kirjoittamaan kommentteja tai jättämään viestin vieraskirjaan. Ne piristävät mukavasti elämää!
Elina
Kiitos haasteesta,mm! En kuitenkaan jatka haastetta, koska minulla ei ole suomenkielisiä blogituttavuuksia. Hauskaa, että sinä olet eksynyt blogisivuillemme. Muistan, että olen lapsuudessani kirjoitellut kirjeitä tyttärellesi Thaimaahan. Terveisiä myös miniällesi!
Kaikkia sivujemme lukijoita rohkaisen kirjoittamaan kommentteja tai jättämään viestin vieraskirjaan. Ne piristävät mukavasti elämää!
Elina
Kohtaamisia kirjojen äärellä
Minulla on uusi ja mielenkiintoinen rooli. Kirkkoherran puolisona minusta on tullut edustusrouva. Kesällä osallistuin jo muutamiin kekkereihin ja nautin siitä suunnattomasti. Olemme Vesan kanssa aikaisemmin yrittäneet epäsäännöllisistä työajoista johtuen jättää minimiin kaikki kahdenkeskiset huvitukset kodin ulkopuolella; yhteiset elokuva-, teatteri-, konsertti- ja ruokaravintolakäynnit voi laskea melkein yhden käden sormin. Sen vuoksi tuntuu kivalta, että nyt aina välillä voin laittautua kauniiksi ja lähteä mieheni kanssa edustamaan. Juhlissa on niin mukava tavata uusia ihmisiä, jutella vanhojen tuttavuuksien kanssa, nauttia pöydän antimista sekä oman puolison seurasta.
Ensi viikolla minulla on ensimmäinen hieman haastavampi tehtävä uudessa roolissani. Menen Järvenpään työväenopiston kutsusta kirjastoon kertomaan mielikirjoistani ja -kirjailijoistani. Soittaessani lisätietoja iltojen vetäjältä, kirjailija Arja Erikssonilta, innostuin valtavasti teemasta. Tehtävänä on nimittäin kertoa lempikirjoista lapsuudesta tähän päivään. Niinpä olen viime päivinä prosessoinut omaa kirjallista historiaani. Mieleen on tullut monia ihastuttavia tarinoita ja kertomuksia, kirjailijoita, muistoja sekä ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut kirjojen maailmaa.
Tänään vierailin Lauran kanssa ensimmäistä kertaa Järvenpään kirjastossa. Laura opasti minua asiantuntevasti, koska oli käynyt siellä satutunnilla päiväkotiryhmänsä kanssa. Olin yrittänyt hahmotella etukäteen paperille minulle tärkeitä kirjoja ja kirjailijoita, mutta kirjastossa törmäsin moniin vanhoihin tuttavuuksiin, joiden olemmassaolon olin jo unohtanut. Kirjojen kannet herättivät ihania muistoja. Tuskin maltan odottaa, että illalla saan alkaa plarata kirjoja ja etsiä niistä sopivia sitaatteja alustusta varten.
Pääpaino kirjoissa oli selvästi kouluiässä, jolloin ahmin kirjoja, sekä Luulajan vuosissa, jolloin tutustuin perusteellisesti ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Odotan vaan innolla aikaa, jolloin minulla on aikaa lukea kaikki ne suomalaiset ja ulkolaiset klassikot, jotka vielä odottavat kohtaamistamme kirjaston hyllyillä. Ehkä eläkkeellä?
Elina
KOHTAAMISIA KIRJOJEN ÄÄRELLÄ
KE 19.9. KL. 18-19.30 JÄRVENPÄÄN KIRJASTOSSA
TYYNI TUULIO -SALISSA
Ensi viikolla minulla on ensimmäinen hieman haastavampi tehtävä uudessa roolissani. Menen Järvenpään työväenopiston kutsusta kirjastoon kertomaan mielikirjoistani ja -kirjailijoistani. Soittaessani lisätietoja iltojen vetäjältä, kirjailija Arja Erikssonilta, innostuin valtavasti teemasta. Tehtävänä on nimittäin kertoa lempikirjoista lapsuudesta tähän päivään. Niinpä olen viime päivinä prosessoinut omaa kirjallista historiaani. Mieleen on tullut monia ihastuttavia tarinoita ja kertomuksia, kirjailijoita, muistoja sekä ihmisiä, joiden kanssa olen jakanut kirjojen maailmaa.
Tänään vierailin Lauran kanssa ensimmäistä kertaa Järvenpään kirjastossa. Laura opasti minua asiantuntevasti, koska oli käynyt siellä satutunnilla päiväkotiryhmänsä kanssa. Olin yrittänyt hahmotella etukäteen paperille minulle tärkeitä kirjoja ja kirjailijoita, mutta kirjastossa törmäsin moniin vanhoihin tuttavuuksiin, joiden olemmassaolon olin jo unohtanut. Kirjojen kannet herättivät ihania muistoja. Tuskin maltan odottaa, että illalla saan alkaa plarata kirjoja ja etsiä niistä sopivia sitaatteja alustusta varten.
Pääpaino kirjoissa oli selvästi kouluiässä, jolloin ahmin kirjoja, sekä Luulajan vuosissa, jolloin tutustuin perusteellisesti ruotsalaiseen kirjallisuuteen. Odotan vaan innolla aikaa, jolloin minulla on aikaa lukea kaikki ne suomalaiset ja ulkolaiset klassikot, jotka vielä odottavat kohtaamistamme kirjaston hyllyillä. Ehkä eläkkeellä?
Elina
KOHTAAMISIA KIRJOJEN ÄÄRELLÄ
KE 19.9. KL. 18-19.30 JÄRVENPÄÄN KIRJASTOSSA
TYYNI TUULIO -SALISSA
perjantaina, syyskuuta 14, 2007
Vuokko saa väistyä -mitä tilalle?
Vesa pyörittelee tuon tuosta päätään ja sanoo, että kirkkoherran homma on hullun hommaa, mutta juuri sopivaa hänelle. Tavallisena seurakuntapastorina on vastuullinen vain omista töistään, mutta kirkkoherrana saa vastata kaikesta mahdollisesta. Muistan, kun eräs kirkkoherra kuvasi osuvasti, että hän tutustui ensimmäisen kirkkoherravuotensa aikana paremmin hautausmaan puihin kuin seurakuntalaisiin meneillään olleesta hautausmaan laajennusprojektista johtuen .
Kirkossa on kyllä ainakin yksi homma, jonka hulluus menee kirkkoherruuden edelle, piispan virka. Tällä viikolla piispat ovat taas kokoontuneet yhteen asessoreineen ja muine apulaisineen kehittämään rakasta kirkkoamme. Yksi käsiteltävistä teemoista on ollut naispappien virka-asun uudistaminen. Iki-ihana Vuokko, joka on suunniteltu tasapaksuille, rovastinarvon ja -mahan omaaville pastoreille tai pitkille ja hoikille naisille, saa väistyä jonkin uuden tieltä. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa miesvoittoisen kokouksen keskustelua aiheesta. Kuinkahan trenditietoista porukkaa oli paikalla!
Vuokko-asu on kamalin asu, mikä minulta löytyy kaapista. Se saa näyttämään minut varmasti 20 kg painavammalta ja 10 vuotta vanhemmalta. Hame ylettyy pahimpaan mahdolliseen paikkaan, pohkeen paksuimpaan kohtaan. Telttamainen yläosa on paksu kuin mikä, ja sen alle puettava valkoinen pusero niin hankala laittaa päälle, että yksineläjät ovat vaikeuksissa. Itse olen käyttänyt pukua lähinnä raskaana ollessa. Siihen tarkoitukseen puku oli loistava. Olin töissä vielä reilu viikko ennen Lauran syntymää ja mahani oli huomattavan suuri, mutta ei hätää. Vuokossa näytin vain tavalliselta rovastilta, jolle kahvileipä on maistunut.
Lauran raskausaikana hämmästyin siitä, että ruotsalaiset työtoverini olivat aivan ihastuksissaan Vuokko-pukuuni. Eipä olisi uskonut, että tätimuoti vetoaa trendikkäisiin naapurimaan asukkaisiin. Ruotsalaisten naispappien asut olivat luku sinänsä; jokaisella näkemälläni papilla oli asusta vähän omanlaisensa versio. Yhteistä puvuille oli se, että ne muistuttivat miesten liperein varusteltua kaftaania, tuttavallisemmin pingviini-pukua. Näin naisten päällä pitkää hametta ja lyhyttä hametta sekä housua yhdistettynä pitkään tai lyhyeen yläosaan. Aika mielenkiintoinen oli versio, jossa pitkän takin alla oli minihame. Olisiko se vähän liian rohkea asu suomalaisille?
Ruotsin mallin mukaisissa puvuissa oli hyvää se, että jokainen naispappi sai valita sellaisen kokonaisuuden, joka sopi hänen vartalolleen ja tyylilleen. En voi kerta kaikkiaan uskoa, että edes kukaan huippusuunnittelija osaisi luoda yhden puvun, joka sopii koko kirjavalle naispapistolle. Ehkä Ruotsin mallissa olisi meillekin opittavaa! Säälin kyllä niitä ihmisiä, jotka joutuvat suunnittelemaan uutta virkapukua. Tehtävässä ei voi onnistua niin, että edes suurin osa naisista olisi tyytyväisiä. Mutta Vuokkoa ei varmaan kovinkaan moni jää kaipaamaan...vaikka tiedänkin muutamia!
Elina
Kirkossa on kyllä ainakin yksi homma, jonka hulluus menee kirkkoherruuden edelle, piispan virka. Tällä viikolla piispat ovat taas kokoontuneet yhteen asessoreineen ja muine apulaisineen kehittämään rakasta kirkkoamme. Yksi käsiteltävistä teemoista on ollut naispappien virka-asun uudistaminen. Iki-ihana Vuokko, joka on suunniteltu tasapaksuille, rovastinarvon ja -mahan omaaville pastoreille tai pitkille ja hoikille naisille, saa väistyä jonkin uuden tieltä. Olisin halunnut olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa miesvoittoisen kokouksen keskustelua aiheesta. Kuinkahan trenditietoista porukkaa oli paikalla!
Vuokko-asu on kamalin asu, mikä minulta löytyy kaapista. Se saa näyttämään minut varmasti 20 kg painavammalta ja 10 vuotta vanhemmalta. Hame ylettyy pahimpaan mahdolliseen paikkaan, pohkeen paksuimpaan kohtaan. Telttamainen yläosa on paksu kuin mikä, ja sen alle puettava valkoinen pusero niin hankala laittaa päälle, että yksineläjät ovat vaikeuksissa. Itse olen käyttänyt pukua lähinnä raskaana ollessa. Siihen tarkoitukseen puku oli loistava. Olin töissä vielä reilu viikko ennen Lauran syntymää ja mahani oli huomattavan suuri, mutta ei hätää. Vuokossa näytin vain tavalliselta rovastilta, jolle kahvileipä on maistunut.
Lauran raskausaikana hämmästyin siitä, että ruotsalaiset työtoverini olivat aivan ihastuksissaan Vuokko-pukuuni. Eipä olisi uskonut, että tätimuoti vetoaa trendikkäisiin naapurimaan asukkaisiin. Ruotsalaisten naispappien asut olivat luku sinänsä; jokaisella näkemälläni papilla oli asusta vähän omanlaisensa versio. Yhteistä puvuille oli se, että ne muistuttivat miesten liperein varusteltua kaftaania, tuttavallisemmin pingviini-pukua. Näin naisten päällä pitkää hametta ja lyhyttä hametta sekä housua yhdistettynä pitkään tai lyhyeen yläosaan. Aika mielenkiintoinen oli versio, jossa pitkän takin alla oli minihame. Olisiko se vähän liian rohkea asu suomalaisille?
Ruotsin mallin mukaisissa puvuissa oli hyvää se, että jokainen naispappi sai valita sellaisen kokonaisuuden, joka sopi hänen vartalolleen ja tyylilleen. En voi kerta kaikkiaan uskoa, että edes kukaan huippusuunnittelija osaisi luoda yhden puvun, joka sopii koko kirjavalle naispapistolle. Ehkä Ruotsin mallissa olisi meillekin opittavaa! Säälin kyllä niitä ihmisiä, jotka joutuvat suunnittelemaan uutta virkapukua. Tehtävässä ei voi onnistua niin, että edes suurin osa naisista olisi tyytyväisiä. Mutta Vuokkoa ei varmaan kovinkaan moni jää kaipaamaan...vaikka tiedänkin muutamia!
Elina
torstaina, syyskuuta 13, 2007
Elämälle kiitos, sain siltä paljon
Joku on ehkä ihmetellyt sitä, miksi kotisivuillamme elämäntarinani päättyy siihen, että pääsin teologiseen tiedekuntaan. Vesan tarina kun taas on pitkä ja perinpohjainen. Olen naureskellut Vesalle, että kirjoitan elämästäni vain siihen asti, kun se oli täydellistä. Todellisempi syy on se, että elämäni on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana niin tapahtumarikasta ja poukkoilevaa, etten ole jaksanut kirjoittaa siitä koostetta. Onneksi blogikirjoitukseni ovat valottaneet epätäydellisempää puoltani melko mallikkaasti.
Tiistaina eräs toimittaja oli tekemässä minusta juttua lehteen. Hänen ensimmäistä kysymystään, "Kerropas vähän elämästäsi", seurasi noin tunnin mittainen vuodatus elämänvaiheistani. Lehtijutun tekeminen oli terapeuttinen tapa käydä läpi elämänvaiheitani taas kerran. Säälin vain toimittajaraukkaa, joka yritti pysyä kärryillä eri käänteissä. Hyvä kun itsekään enää edes muistin, mitä kaikkia vaiheita näihin ruuhkavuosiin on sisältynyt.
Tänään sain lukea käsikirjoituksen ja olin siihen oikein tyytyväinen. Itse en olisi kyllä osannut lyhennellä tarinaani sopivanmittaiseksi ja mielenkiintoiseksi kertomukseksi. Ehkä liitän sen elämäntarinani jatkoksi.
Odotan innolla ensi viikkoa, jolloin lehti ilmestyy. Synnynnäisenä linssiluteena olen tietysti kiinnostunut siitä, miten kuvat onnistuivat. Kerran turhamainen, aina turhamainen.
Elina
Tiistaina eräs toimittaja oli tekemässä minusta juttua lehteen. Hänen ensimmäistä kysymystään, "Kerropas vähän elämästäsi", seurasi noin tunnin mittainen vuodatus elämänvaiheistani. Lehtijutun tekeminen oli terapeuttinen tapa käydä läpi elämänvaiheitani taas kerran. Säälin vain toimittajaraukkaa, joka yritti pysyä kärryillä eri käänteissä. Hyvä kun itsekään enää edes muistin, mitä kaikkia vaiheita näihin ruuhkavuosiin on sisältynyt.
Tänään sain lukea käsikirjoituksen ja olin siihen oikein tyytyväinen. Itse en olisi kyllä osannut lyhennellä tarinaani sopivanmittaiseksi ja mielenkiintoiseksi kertomukseksi. Ehkä liitän sen elämäntarinani jatkoksi.
Odotan innolla ensi viikkoa, jolloin lehti ilmestyy. Synnynnäisenä linssiluteena olen tietysti kiinnostunut siitä, miten kuvat onnistuivat. Kerran turhamainen, aina turhamainen.
Elina
maanantaina, syyskuuta 10, 2007
Kenellä on hoppu?
"Jumala on kiireinen - voinko minä auttaa?" lukee kyltissä työhuoneeni vieressä. Samanlaisen kyltin näin myös eräässä toisessa vantaalaisessa työhuoneessa. Olen pohtinut kyltin sisältöä ja löytänyt kaksi erilaista tapaa tulkita sen sisältö.
Ensin ajattelin kyltin olevan työntekijöille eräänlainen muistutus siitä, miten meidän tulee olla Jumalan käytössä ja tavallaan auttaa Jumalaa. Protestoin vähän mielessäni ajatusta, koska mielestäni kukaan hengellisen työn tekijä ei voi tehdä mitään pysyvää ja kestävää ilman Jumalan apua. Hyväksyin kyltin sisällön kuitenkin tulkiten sen niin, että me työntekijät saamme olla Jumalan käsinä ja jalkoina. Raamatussahan valitetaan sitä, että satoa on paljon korjattavana, mutta sadonkorjaajia on vähän. Siispä vähän nikotellen ajattelin, että Jumala tarvitsee meitä ihmisiä voidakseen tehdä kauttamme työtä.
Muutama päivä sitten, kahden kuukauden kypyttelyn jälkeen, päässäni syntyi ahaa-elämys. Ehkäpä kyltin sisältö onkin ilmaista seurakuntalaisille, että Jumala on kiireinen, mutta me työntekijät kyllä voimme auttaa. Uudempi tulkintamalli kuulosti minusta heti todenmukaisemmalta, mutta vielä paljon ärsyttävämmältä. Vitsi tai ei, mutta minusta tuntuu pöyristyttävältä tarjota omaa apua Jumalan avun sijaan. Mitä minulla on annettavaa seurakuntalaisille, jos Jumala ei ole minun kanssani? Ei yhtään mitään.
Nykyään puhutaan hienosti siitä, miten me papit olemme teologisia asiantuntijoita. Itse en haluaisi olla sellainen asiantuntija, joka jostain korkeudesta kuivasti esittää näkemyksiään ja tulkintojaan. Koko pappeuteni perustuu siihen, että tahdon olla Jumalan käytössä. Haluan olla Jumalan rakkauden välittäjä niille ihmisille, joita kohtaan työssäni. Minusta tuntuu siltä, että pettäisin pahasti ihmisiä, jos tyytyisin tarjoamaan heille vain omaa viisauttani tai omaa apuani.
Koskettavinta tässä työssä on se, kun voi viedä ihmisiä konkreettisesti Jumalan eteen tai tuoda Jumalan läsnäoloa ihmisten elämän keskelle. Ehtoollispöydässä minulla ei ole mitään omaa annettavaa, Jumala tekee koko työn. KSyntymäpäiväkäynnillä ihmiset tulevat yleensä kosketetuiksi siinä hetkessä, kun saan siunata päivänsankarit ja välillä vieraatkin Herran siunauksella ja kättenpäällepanemisella. Jumala tekee silloinkin työn! Sielunhoitokeskustelussa tuntuu helpottavalta, kun voi yhdessä sielunhoidettavan kanssa viedä kaikki taakat rukouksessa Jumalan käsiin. Ja kaikkiin työtehtäviin voin valmistautua rukoillen ja uskoa siihen, että en ole missään tilanteessa yksin.
Jumala ei ole kiireinen. Hänellä on aina aikaa kuunnella, auttaa ja hoitaa meitä. Sen sijaan me olemme usein kiireisiä emmekä huomaa, että Jumala haluaisi auttaa meitä. Mitä tapahtuisi kirkossamme, jos seurakunnan työntekijöillä olisi aikaa kuunnella Jumalaa?
Elina
Taivaallinen Isä -
kiitos, että saamme olla sinun lapsiasi
ja työtovereitasi.
Auta meitä aina hiljaisuudessa kuuntelemaan
mitä meistä tahdot,
ettemme antautuisi tehtäviin,
jotka eivät ole meidän.
Sinä olet itse valmistanut tekoja jokaista meitä varten.
Me pyydämme siis, että näkisimme ne,
näkisimme ne tiet, joille tahdot meidän lähtevän
- ja vain ne tiet, vain nje tehtävät.
Ole aina meissä rakkautesi valona,
että näkisimme selvästi
ja yhä herkemmin kuuntelisimme tahtoasi.
Anna meidän yhä syvemmin ikävöidä läsnäoloasi
Sanassa ja Sakramentissa
ja yhä syvemmin luottaa sinun tahtoosi.
Silloin voit muovata koko elämämme,
koko olemustamme,
etsimään kaikessa vain sinun tahtoasi. Aamen.
Ensin ajattelin kyltin olevan työntekijöille eräänlainen muistutus siitä, miten meidän tulee olla Jumalan käytössä ja tavallaan auttaa Jumalaa. Protestoin vähän mielessäni ajatusta, koska mielestäni kukaan hengellisen työn tekijä ei voi tehdä mitään pysyvää ja kestävää ilman Jumalan apua. Hyväksyin kyltin sisällön kuitenkin tulkiten sen niin, että me työntekijät saamme olla Jumalan käsinä ja jalkoina. Raamatussahan valitetaan sitä, että satoa on paljon korjattavana, mutta sadonkorjaajia on vähän. Siispä vähän nikotellen ajattelin, että Jumala tarvitsee meitä ihmisiä voidakseen tehdä kauttamme työtä.
Muutama päivä sitten, kahden kuukauden kypyttelyn jälkeen, päässäni syntyi ahaa-elämys. Ehkäpä kyltin sisältö onkin ilmaista seurakuntalaisille, että Jumala on kiireinen, mutta me työntekijät kyllä voimme auttaa. Uudempi tulkintamalli kuulosti minusta heti todenmukaisemmalta, mutta vielä paljon ärsyttävämmältä. Vitsi tai ei, mutta minusta tuntuu pöyristyttävältä tarjota omaa apua Jumalan avun sijaan. Mitä minulla on annettavaa seurakuntalaisille, jos Jumala ei ole minun kanssani? Ei yhtään mitään.
Nykyään puhutaan hienosti siitä, miten me papit olemme teologisia asiantuntijoita. Itse en haluaisi olla sellainen asiantuntija, joka jostain korkeudesta kuivasti esittää näkemyksiään ja tulkintojaan. Koko pappeuteni perustuu siihen, että tahdon olla Jumalan käytössä. Haluan olla Jumalan rakkauden välittäjä niille ihmisille, joita kohtaan työssäni. Minusta tuntuu siltä, että pettäisin pahasti ihmisiä, jos tyytyisin tarjoamaan heille vain omaa viisauttani tai omaa apuani.
Koskettavinta tässä työssä on se, kun voi viedä ihmisiä konkreettisesti Jumalan eteen tai tuoda Jumalan läsnäoloa ihmisten elämän keskelle. Ehtoollispöydässä minulla ei ole mitään omaa annettavaa, Jumala tekee koko työn. KSyntymäpäiväkäynnillä ihmiset tulevat yleensä kosketetuiksi siinä hetkessä, kun saan siunata päivänsankarit ja välillä vieraatkin Herran siunauksella ja kättenpäällepanemisella. Jumala tekee silloinkin työn! Sielunhoitokeskustelussa tuntuu helpottavalta, kun voi yhdessä sielunhoidettavan kanssa viedä kaikki taakat rukouksessa Jumalan käsiin. Ja kaikkiin työtehtäviin voin valmistautua rukoillen ja uskoa siihen, että en ole missään tilanteessa yksin.
Jumala ei ole kiireinen. Hänellä on aina aikaa kuunnella, auttaa ja hoitaa meitä. Sen sijaan me olemme usein kiireisiä emmekä huomaa, että Jumala haluaisi auttaa meitä. Mitä tapahtuisi kirkossamme, jos seurakunnan työntekijöillä olisi aikaa kuunnella Jumalaa?
Elina
Taivaallinen Isä -
kiitos, että saamme olla sinun lapsiasi
ja työtovereitasi.
Auta meitä aina hiljaisuudessa kuuntelemaan
mitä meistä tahdot,
ettemme antautuisi tehtäviin,
jotka eivät ole meidän.
Sinä olet itse valmistanut tekoja jokaista meitä varten.
Me pyydämme siis, että näkisimme ne,
näkisimme ne tiet, joille tahdot meidän lähtevän
- ja vain ne tiet, vain nje tehtävät.
Ole aina meissä rakkautesi valona,
että näkisimme selvästi
ja yhä herkemmin kuuntelisimme tahtoasi.
Anna meidän yhä syvemmin ikävöidä läsnäoloasi
Sanassa ja Sakramentissa
ja yhä syvemmin luottaa sinun tahtoosi.
Silloin voit muovata koko elämämme,
koko olemustamme,
etsimään kaikessa vain sinun tahtoasi. Aamen.
Palaneita pullia ja Jumalan hyvyyttä
Tutkin ihastuksella kalenteriani, joka täyttyy merkinnöistä. Työmerkintöjä on hämmästyttävän vähän johtuen siitä, että vaihdan kohta työpaikkaa. Sen sijaan kalenterissani on enemmän kuin moneen, moneen vuoteen kirjattu ystävien ja sukulaisten vierailuja sekä erilaisia juhlia.
Muutto Järvenpäähän on tehnyt totisesti hyvää sosiaaliselle elämällemme. Ne ihmiset, jotka kyläilivät meillä Vaasassa, ovat pääasiassa jo vierailleet meillä Järvenpäässä. Kävivätpä yhdet naapuritkin Vaasasta täällä asti vierailulla, kun Vaasassa emme ikinä ehtineet heitä kutsua :). Mutta tuntuu uskomattoman hienolta, että viidenkymmenen kilometrin säteellä asuu uskomaton määrä vanhoja ystäviä ja sukulaisia. Meillä on varmaan vajaan kolmen kuukauden aikana käynyt enemmän vieraita kuin Vaasassa kolmen vuoden aikana. Ja mielessä on pitkä lista niitä, joita aion vielä kutsua kylään.
Tänään meillä oli vieraita oikein Australiasta asti. Kaukaiset vieraat saivat hieman huonoa kohtelua, kun onnistuin polttamaan valmispullat. Pikkuisen vieraan rehellinen kommentti pullista oli "YÄK!". En loukkaantunut, vaan jätin itsekin pullan suosiolla väliin. Onneksi keksit maistuivat paremmin kuin hyvin ja leikit Miksun kanssa toimivat mainiosti.
Oli todella mukavaa tavata vanha kämppäkaveri monen vuoden tauon jälkeen. Erityisen rohkaisevaa oli tavata toinen Jumalan hullu, joka ei pienistä lapsistaan huolimatta huolehdi huomisen murheista, vaan jättää koko elämänsä Jumalan varaan. Yhdessä ihmettelimme sitä, miten hyvä Jumala on. Me saamme pyytää Häneltä suuria, koska Hän on rakastava Isämme!
Elina
Vanhojen ystävien tapaaminen:
Ilo syttyy silmiin.
Toitko suklaata?
Keitän sinulle kahvia.
Muistatko?
Mitä hänelle kuuluu?
Olen rukoillut...
Anna ilon yllättää itsesi.
Se tulee, kun et odota,
ja alkaa kuplia.
(Leena Lehtinen: Ilonhippuja)
Muutto Järvenpäähän on tehnyt totisesti hyvää sosiaaliselle elämällemme. Ne ihmiset, jotka kyläilivät meillä Vaasassa, ovat pääasiassa jo vierailleet meillä Järvenpäässä. Kävivätpä yhdet naapuritkin Vaasasta täällä asti vierailulla, kun Vaasassa emme ikinä ehtineet heitä kutsua :). Mutta tuntuu uskomattoman hienolta, että viidenkymmenen kilometrin säteellä asuu uskomaton määrä vanhoja ystäviä ja sukulaisia. Meillä on varmaan vajaan kolmen kuukauden aikana käynyt enemmän vieraita kuin Vaasassa kolmen vuoden aikana. Ja mielessä on pitkä lista niitä, joita aion vielä kutsua kylään.
Tänään meillä oli vieraita oikein Australiasta asti. Kaukaiset vieraat saivat hieman huonoa kohtelua, kun onnistuin polttamaan valmispullat. Pikkuisen vieraan rehellinen kommentti pullista oli "YÄK!". En loukkaantunut, vaan jätin itsekin pullan suosiolla väliin. Onneksi keksit maistuivat paremmin kuin hyvin ja leikit Miksun kanssa toimivat mainiosti.
Oli todella mukavaa tavata vanha kämppäkaveri monen vuoden tauon jälkeen. Erityisen rohkaisevaa oli tavata toinen Jumalan hullu, joka ei pienistä lapsistaan huolimatta huolehdi huomisen murheista, vaan jättää koko elämänsä Jumalan varaan. Yhdessä ihmettelimme sitä, miten hyvä Jumala on. Me saamme pyytää Häneltä suuria, koska Hän on rakastava Isämme!
Elina
Vanhojen ystävien tapaaminen:
Ilo syttyy silmiin.
Toitko suklaata?
Keitän sinulle kahvia.
Muistatko?
Mitä hänelle kuuluu?
Olen rukoillut...
Anna ilon yllättää itsesi.
Se tulee, kun et odota,
ja alkaa kuplia.
(Leena Lehtinen: Ilonhippuja)
lauantaina, syyskuuta 08, 2007
Hartaasti odotettu päivä
Ruotsin kielessä on monia sanoja, joita kaipaan puhuessani suomea. Onko olemassa esimerkiksi ihanampaa sanaa kuin sovmorgon? Se sopii täydellisesti tällaiselle aamu-uniselle iltavirkulle. Tänään minulla olisi ollut oiva tilaisuus viettää "sovmorgon", koska vietimme ensimmäistä virallista koko perheen yhteistä vapaa-aamua sitten kesäkuun. Ei koulua, ei päiväkotia, ei toimituksia, ei jumalanpalveluksia, ei toritapahtumia, ei markkinoita eikä edes pakollisia ostosreissuja. Uskomatonta! Valitettavasti vain lapsemme eivät ymmärtäneet pyhän hetken merkitystä. Lauantaiaamun rauha oli tipotiessään, kin Mikael tunki eteeni kirjoja luettavaksi ja Laura kyseli, mitä pukisi päälleen. Onneksi keksin hyvän idean tulevia aamuja varten: äidille on turvattava unirauha lauantaiaamuna, jos mielii saada karkkipäivän karkit! (Tällä hetkellä näyttää siltä, että lauantaista tulee säännöllinen vapaapäiväni. Jee!)
Muutenkin hartaaasti odotettu koko perheen yhteinen vapaapäivä lähes kolmen kuukauden odottelun jälkeen on tuottanut pienoisen pettymyksen. Herra Kirkkoherra on viihtynyt työasioissa koneen ja skypen ääressä sekä lähtenyt toimittamaan syntymäpäiväkäyntiä; annoin siihen kyllä oikein luvan etukäteen. Antton taas on luikkinut omille teillensä kavereiden kanssa. Mikael on koetellut äidin hermoja kieltäytyessään päiväunista. Voi, voi, noita miehiä!
Paljon hyvääkin tähän päivään on mahtunut. Ehdin lukea pitkästä aikaa Hesaria kahvikupin ääressä. Se oli todellista vapaapäivän luksusta. Kävin kaupungilla lasten kanssa. Se tuntui oikein mukavalta, koska lapsia ei ollut pakko ottaa mukaan, vaan heidät olisi voinut jättää kotiin Vesan kanssa. Oma asenne vaikuttaa kyllä uskomattoman paljon siihen, miten asiat menevät. Lasten hyväntuulisuus saattoi tosin johtua myös matkan päätarkoituksesta, karkkipussien ostamisesta.
Hienoa on myös se, että ehdin kirjoitella blogia keskellä kirkasta päivää. Laurasta ja Mikaelista on tullut niin hyvät ystävät, että he viihtyvät hyvin omissa leikeissään. Iloitsen myös siitä, että kotimme on ihanan siisti ja puhdas eilisen siivouksen jäljiltä. Odotan myös innolla koko perheen vapaailtaa. Ohjelmassa on ainakin vohvelinpaistoa. Nyt lähden virkistymään kauniiseen ja raikkaaseen syysilmaan! Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Elina
Muutenkin hartaaasti odotettu koko perheen yhteinen vapaapäivä lähes kolmen kuukauden odottelun jälkeen on tuottanut pienoisen pettymyksen. Herra Kirkkoherra on viihtynyt työasioissa koneen ja skypen ääressä sekä lähtenyt toimittamaan syntymäpäiväkäyntiä; annoin siihen kyllä oikein luvan etukäteen. Antton taas on luikkinut omille teillensä kavereiden kanssa. Mikael on koetellut äidin hermoja kieltäytyessään päiväunista. Voi, voi, noita miehiä!
Paljon hyvääkin tähän päivään on mahtunut. Ehdin lukea pitkästä aikaa Hesaria kahvikupin ääressä. Se oli todellista vapaapäivän luksusta. Kävin kaupungilla lasten kanssa. Se tuntui oikein mukavalta, koska lapsia ei ollut pakko ottaa mukaan, vaan heidät olisi voinut jättää kotiin Vesan kanssa. Oma asenne vaikuttaa kyllä uskomattoman paljon siihen, miten asiat menevät. Lasten hyväntuulisuus saattoi tosin johtua myös matkan päätarkoituksesta, karkkipussien ostamisesta.
Hienoa on myös se, että ehdin kirjoitella blogia keskellä kirkasta päivää. Laurasta ja Mikaelista on tullut niin hyvät ystävät, että he viihtyvät hyvin omissa leikeissään. Iloitsen myös siitä, että kotimme on ihanan siisti ja puhdas eilisen siivouksen jäljiltä. Odotan myös innolla koko perheen vapaailtaa. Ohjelmassa on ainakin vohvelinpaistoa. Nyt lähden virkistymään kauniiseen ja raikkaaseen syysilmaan! Oikein ihanaa viikonloppua teille kaikille!
Elina
tiistaina, syyskuuta 04, 2007
Citykissasta landepaukuksi
Elämä on kummallista. Luulisi, että pääkaupunkiseudulle muuttaminen merkitsisi muutosta kaupunkimaiseen elämään ja menoon. Minulle on kuitenkin käynyt aivan toisin päin. Vaasan kerrostaloelämän muuttuminen Ristinummen talollisen elämäksi on vaikuttanut epätrendikkäästi elämääni. Kaupungin kuumin jumppakeskus on vaihtunut kotijumppaan sekä perjantaisiivoukseen, tulee paljon halvemmaksi. Kävelylenkeillä en enää tiiraile näyteikkunoiden uusimpia trendejä, kun kauppoja ei näillä nurkilla ole. Sen sijaan teen ristinmerkkejä kulkiessani välillä pätkillä, joissa ei tunneta käsitettä katuvalot. Lasten kanssa emme enää kiertele läheisissä puistoissa niin kuin Vaasassa, vaan kotipihan lisäksi nautimme naapurien hyvin varustelluista pihoista sekä ympäröivistä metsistä. Tänään tosin bongasimme suhteellisen lähellä olevan puiston, jossa on oikein liukumäki! Jee!
Kaikkein eniten olen kuitenkin ihmetellyt sitä, miten pääkaupungin liepeillä voi olla niin paljon huonokuntoisia teitä. Tänään menimme naapurin jeepillä metsäretkelle sellaista kärrypolkua, etten moiseen ole Vaasassa törmännyt. Sunnuntaina kaahailin (aivan rajoitusten mukaan, vahingoista viisatuneena käytän nykyään vakionopeudensäädintä kaikilla nopeuksilla) työtehtäviin Vantaalle ja Lohjalle sellaisia teitä, että auto näytti vähintäänkin siltä, että olisin osallistunut ralliin.
Kesällä toistelimme Vesan kanssa huumorimielessä aika usein Vaasan kirkkoherran slogania: "Kyllä Vaasassa oli kaikki paremmin". Nyt kun olemme saaneet elämän tasapainoon ja järjestykseen, voimme todeta, että elämä Järvenpäässä on oikein mukavaa, mutta sangen erilaista kuin Vaasassa.
Elina
Kaikkein eniten olen kuitenkin ihmetellyt sitä, miten pääkaupungin liepeillä voi olla niin paljon huonokuntoisia teitä. Tänään menimme naapurin jeepillä metsäretkelle sellaista kärrypolkua, etten moiseen ole Vaasassa törmännyt. Sunnuntaina kaahailin (aivan rajoitusten mukaan, vahingoista viisatuneena käytän nykyään vakionopeudensäädintä kaikilla nopeuksilla) työtehtäviin Vantaalle ja Lohjalle sellaisia teitä, että auto näytti vähintäänkin siltä, että olisin osallistunut ralliin.
Kesällä toistelimme Vesan kanssa huumorimielessä aika usein Vaasan kirkkoherran slogania: "Kyllä Vaasassa oli kaikki paremmin". Nyt kun olemme saaneet elämän tasapainoon ja järjestykseen, voimme todeta, että elämä Järvenpäässä on oikein mukavaa, mutta sangen erilaista kuin Vaasassa.
Elina
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
