Outoja äitejä

Muistan erään ikimuistoisen lauantaipäivän lapsuudestani. Isälläni oli poikkeuksellisesti vapaapäivä, ja hän oli luvannut sen kunniaksi viedä perheen Kurtakon raveihin. Me lapset odotimme reissua kuin kuuta nousevaa, koska emme olleet ikinä käyneet raveissa. jostain kumman syystä äiti ei halunnut lähteä matkaamme. Meistä se oli kerrassaan pöyristyttävää. Kuka hullu jää yksin kotiin, jos tarjolla on hauskaa ohjelmaa ja loistavaa seuraa koko päiväksi?

Nyt ymmärrän äitiäni jo paljon paremmin. On perjantai-ilta, kello on seitsemän ja minä olen yksin kotona. Ei ahdista yhtään! Ei, vaikka lapsilla ja Vesalla on paljon hauskempaa tekemistä, ainakin lasten mielestä. Antton on kaverisynttäreillä keilahallilla, ja muut ovat jossain hauskassa lastentapahtumassa.

Minä sen sijaan nautin suunnattomasti yksinäisestä hetkestäni tyhjässä kodissa. Olen laittanut rauhassa ruokaa ja leiponut, kohta alan siivota. Eikä ahdista yhtään! Exitin Cecilia-levy ja hyvä ystävä puhelimessa ovat olleet minulle loistavaa seuraa. Sosiaalisen perhe-elämän vastapainoksi on ihanaa olla välillä rauhassa. Viime aikoina olen kaivannut suunnattomasti yksinäisiä iltalenkkejäni, kun Vesa on on ollut iltaisin niin paljon poissa kotoa. Raikas ilma, liikunta ja keskustelu Herran kanssa on ehkä loistavin yhdistelmä, jonka tiedän. Välillä täytyy elämäntilanteen vuoksi tyytyä korvikkeisiin. Siksi nautin suunnattomasti tästä iltahetkestä, jolloin olen saanut rukoilla rauhassa kotona.

Vaasan työpaikalla minulta joskus kysyttiinkin, mikä on energiani ja hyväntuulisuuteni salaisuus. Vastauksen keksiminen oli harvinaisen helppoa: se on tietysti rukous! Suosittelen sitä lämpimästi kaikille stressantuneille, väsyneille, tympääntyneille ja epäonnistuneille äideille! (Lääke sopii loistavasti myös muille ihmisryhmille!)
Elina

"Lapseni,
älä pelkää
olla kahden minun kanssani",
sanoo Herrani hiljaa, hyvin hiljaa.
Kutsu syvempään rauhaan,
kirkkaaseen hereilläoloon.


Milloin minä olen onnellinen?
Kun olen rukoillut.

Milloin olen syvä´lät tyydytetty?
Kun olen riittävästi rukoillut.

Milloin olen eniten oam itseni?
Kun rukoilen.

Milloin minua parhaiten ymmärretään?
Kun rukoilen.

Milloin parhaiten rakastan toista?
Kun olen riittävästi rukoillut.

(Leena Lehtinen:Ilonhippuja)