Kenellä on hoppu?

"Jumala on kiireinen - voinko minä auttaa?" lukee kyltissä työhuoneeni vieressä. Samanlaisen kyltin näin myös eräässä toisessa vantaalaisessa työhuoneessa. Olen pohtinut kyltin sisältöä ja löytänyt kaksi erilaista tapaa tulkita sen sisältö.

Ensin ajattelin kyltin olevan työntekijöille eräänlainen muistutus siitä, miten meidän tulee olla Jumalan käytössä ja tavallaan auttaa Jumalaa. Protestoin vähän mielessäni ajatusta, koska mielestäni kukaan hengellisen työn tekijä ei voi tehdä mitään pysyvää ja kestävää ilman Jumalan apua. Hyväksyin kyltin sisällön kuitenkin tulkiten sen niin, että me työntekijät saamme olla Jumalan käsinä ja jalkoina. Raamatussahan valitetaan sitä, että satoa on paljon korjattavana, mutta sadonkorjaajia on vähän. Siispä vähän nikotellen ajattelin, että Jumala tarvitsee meitä ihmisiä voidakseen tehdä kauttamme työtä.

Muutama päivä sitten, kahden kuukauden kypyttelyn jälkeen, päässäni syntyi ahaa-elämys. Ehkäpä kyltin sisältö onkin ilmaista seurakuntalaisille, että Jumala on kiireinen, mutta me työntekijät kyllä voimme auttaa. Uudempi tulkintamalli kuulosti minusta heti todenmukaisemmalta, mutta vielä paljon ärsyttävämmältä. Vitsi tai ei, mutta minusta tuntuu pöyristyttävältä tarjota omaa apua Jumalan avun sijaan. Mitä minulla on annettavaa seurakuntalaisille, jos Jumala ei ole minun kanssani? Ei yhtään mitään.

Nykyään puhutaan hienosti siitä, miten me papit olemme teologisia asiantuntijoita. Itse en haluaisi olla sellainen asiantuntija, joka jostain korkeudesta kuivasti esittää näkemyksiään ja tulkintojaan. Koko pappeuteni perustuu siihen, että tahdon olla Jumalan käytössä. Haluan olla Jumalan rakkauden välittäjä niille ihmisille, joita kohtaan työssäni. Minusta tuntuu siltä, että pettäisin pahasti ihmisiä, jos tyytyisin tarjoamaan heille vain omaa viisauttani tai omaa apuani.

Koskettavinta tässä työssä on se, kun voi viedä ihmisiä konkreettisesti Jumalan eteen tai tuoda Jumalan läsnäoloa ihmisten elämän keskelle. Ehtoollispöydässä minulla ei ole mitään omaa annettavaa, Jumala tekee koko työn. KSyntymäpäiväkäynnillä ihmiset tulevat yleensä kosketetuiksi siinä hetkessä, kun saan siunata päivänsankarit ja välillä vieraatkin Herran siunauksella ja kättenpäällepanemisella. Jumala tekee silloinkin työn! Sielunhoitokeskustelussa tuntuu helpottavalta, kun voi yhdessä sielunhoidettavan kanssa viedä kaikki taakat rukouksessa Jumalan käsiin. Ja kaikkiin työtehtäviin voin valmistautua rukoillen ja uskoa siihen, että en ole missään tilanteessa yksin.

Jumala ei ole kiireinen. Hänellä on aina aikaa kuunnella, auttaa ja hoitaa meitä. Sen sijaan me olemme usein kiireisiä emmekä huomaa, että Jumala haluaisi auttaa meitä. Mitä tapahtuisi kirkossamme, jos seurakunnan työntekijöillä olisi aikaa kuunnella Jumalaa?
Elina

Taivaallinen Isä -
kiitos, että saamme olla sinun lapsiasi
ja työtovereitasi.
Auta meitä aina hiljaisuudessa kuuntelemaan
mitä meistä tahdot,
ettemme antautuisi tehtäviin,
jotka eivät ole meidän.
Sinä olet itse valmistanut tekoja jokaista meitä varten.
Me pyydämme siis, että näkisimme ne,
näkisimme ne tiet, joille tahdot meidän lähtevän
- ja vain ne tiet, vain nje tehtävät.
Ole aina meissä rakkautesi valona,
että näkisimme selvästi
ja yhä herkemmin kuuntelisimme tahtoasi.
Anna meidän yhä syvemmin ikävöidä läsnäoloasi
Sanassa ja Sakramentissa
ja yhä syvemmin luottaa sinun tahtoosi.
Silloin voit muovata koko elämämme,
koko olemustamme,
etsimään kaikessa vain sinun tahtoasi. Aamen.