Tule kyytiin!

Olimme tänään hyvästelykäynnillä kummiperhessämme Niemistöillä. Viime viikkojen aikana en ole oikein muuta kerinnyt tehdäkään kuin kylästellä. Töissä olen kiertänyt kaikki ne kotikäynnit, jotka ovat olleet käymättä, ja vapaa-ajalla olen kierrellyt kahvistelemassa ystävien luona ja kahviloissa oikein urakalla.

Tänä iltana Mikael nautti viimeisen kerran poikavaltaisen kummiperheensä leluaarteista. Erityisen paljon Miksu tulee varmasti Järvenpäässä kaipaamaan oikeasta maatalousliikkeestä ostettua vihreää traktoria, jossa on oikein samanvärinen peräkärrykin. 2-vuotiaamme opettelee nyt innoissaan uusia sanoja. Niinpä hän esitteli minulle traktorin eri osia ja kyseli niiden osien nimiä, joita hän ei tiennyt. "Kyyti", sanoi Mikael näyttäessään traktorinpenkkiä. Olimme Hanna Reetan kanssa vähän hämmästyneitä, kunnes tajusimme ajatuksen loogisuuden. Lapsille sanotaan "istu kyytiin", kun heidät laitetaan istumaan penkille. Mistä sitä nyt pieni ihminen voisi tietää, mikä se kyyti on. Saa nähdä, jääkö uudelleentulkittu "kyyti" perheemme sanavarastoon! Elämä 2-vuotiaan kanssa on niin ihanan luovaa, virikkeellistä ja ennen kaikkea HAUSKAA!
Elina

Hemmotellut kakarat

Lapsuudessani Pellon seurakuntakodilla järjestettiin usein seuroja, johon kokoontui kaikenikäistä väkeä. Meitä lapsiakin oli mukana aina iso joukko. Vanhemmat olivat luoneet yhteiset säännöt. Meidän lasten piti kuunnella ensimmäinen seurapuhe, jonka jälkeen saimme siirtyä leikkihuoneeseen. Meillä oli aina yksi harras toive. En muista, oliko se myös rukousaihe. Toivoimme sydämemme pohjasta, että maallikkosaarnaaja Aarno ei olisi ensimmäisenä puhujavuorossa. Aarnon puheet kestivät nimittäin vaatimattomasti tunnin. Ja sisältö oli melkoista kaanaankieltä, raamatunkäännöskin oli vuodelta miekka ja kirves.

Ensimmäisen seurapuheen jälkeen siirryimme leikkihuoneeseen. Suosituin leikkipaikka oli liukumäki, jossa olisimme voineet laskea vaikka tuhat laskua. Niin hauskaa se oli! Teimme myös punaisista tuoleista erilaisia rakennelmia kotileikkeihimme. Jos meillä kävi oikein hyvä tuuri, saimme käyttää myös päiväkerhon pelejä. Muistan vieläkin ihanat kuvataulut, joihin syttyi valo, jos osasi yhdistää oikeat kuvat. Jälkeenpäin olen miettinyt sitä, miten me selvisimme leikkihuoneessa keskenämme. Meitä saattoi olla parikymmentäkin leikkijää, muttei yhtään valvojaa. Ei tietenkään, aikuisethan halusivat kuunnella Jumalan sanaa. Jos lapset eivät osanneet olla kunnolla, saivat he rangaistukseksi tulla istumaan vanhempien viereen.

Toisin on nykyään. Olemme järjestäneet kolmen vuoden ajan Kotisatama-perhemessuja, jotka ovat yhdistelmä perhejumalanpalvelusta, pyhäkoulua ja tavallista messua. Aloitamme aina lasten osuudella, joka on pyritty suunnittelemaan pedagogisesti lasten tarpeita ajatellen. Ohjelmaan kuuluu alttarin pukeminen, laululeikit, lasten siunaus alttarilla sekä opetus, joka voi olla esimerkiksi kertomuksen tai nukketeatterin muodossa. Sen jälkeen lapset siirtyvät leikkihuoneeseen ja aikuiset jatkavat omaa messuansa. Erittäin toimiva konsepti!

Nykyajan lapset eivät tietenkään mene lastenhuoneeseen yksin. Meillä on parille-kolmelle- kymmenelle lapselle varattuna oikein legioona lastenhoitajia. Kolme aikuista pyhäkoulunopettajaa vetää lapsille päivän aiheeseen liittyvän askartelun. Lisäksi paikalla on neljä lukiolaistyttöä, jotka viihdyttävät lapsia ja katsovat heidän peräänsä. Lastenhuone on päiväkerhotila, jossa on leluja jos jonkinlaista. Siitä huolimatta aina välillä vanhemmat valittavat siitä, että lapsille ei ole tarpeeksi virikkeitä. Voi, voi, meitä curling-vanhempia! Mitä meidän hemmotelluista lapsistamme tulee?
Elina

Köyhä on Suomi

"Köyhä on Suomi" tapaavat vanhempani sanoa suomalaisten tavarapaljoudesta ja haluttomuudesta auttaa köyhempiä ihmisiä. Isäni on sitä mieltä, että Muurmanskin kirkkoa vartenkin on olemassa rahat jo tilillä, valitettavasti suurimmaksi osaksi vielä väärillä tileillä. Toivottavasti ne sieltä vähitellen siirtyvät kohti oikeaa tiliä!

Olohuonettamme katsellessani mietin minäkin, näinkö köyhiä me olemme. Nurkassa on viisi isoa mustaa jätesäkkiä täynnä lastenvaatteita. Eilen Laura halusi niitä lajitella minun kanssani. Yhdessä ihastelimme kauniita vaatteita, joita hänellä oli vuosien varrella ollut päällä. Mukavia muistoja, mutta silti mieleen hiipii ajatus, mitä näillä rahoilla olisi voinut tehdä toisten lasten hyväksi. Olisiko vähän vähempikin riittänyt?

Onneksi nykyaikana voi kierrättää. Niinpä yksi jätesäkillinen on lähdössä lähetyskirpputorille. Toivottavasti vaatteista on iloa ostajille, ja tuotosta hyötyä köyhille lapsille. Toiseen jätesäkkiin pakkasimme huolella viemisiä Helmi-serkulle ja kolmanteen vauvanvaatteita perheeseen, johon odotetaan vauvaa. Kaksi muuta säkkiä odottavat lopullista lajittelua uudessa kodissa. Nyt aion luoda vedenpitävän systeemin, jonka avulla minun on helppo etsiä Mikaelille Anttonin vanhoja vaatteita. En kestä enää yhtään toppahaalarin etsintäprojektia, jossa täytyy myllätä koko ullakko huonossa valossa.

Kotimme alkaa olla melkoisen epäviihtyisä. Olohuoneen nurkassa on valtava pino laatikoita, taulut on otettu seiniltä, CD-telineessäkin on enää muutama suosikki jäljellä, astiakaapissakin on vaihteeksi tilaa ja villakoirat juoksevat minkä ehtivät. Tuntuu hyvältä ajatella, että reilun viikon päästä tämä kaaos saa jäädä taakse. Valmistautumisaika muuttoon on ollut niin pitkä, että itse muutto ei tunnu mahdottoman haikealta. Kaipaan vain sitä, että pääsen pois tästä epämääräisestä "kohta muutamme"-olotilasta.

Vesa katseli tänään epäviihtyisää asuntoamme ja ihmetteli sitä, miksi olemme asuneet tässä viisi vuotta. Sanoin se johtuvan ainoastaan siitä, että se on ollut Jumalan suunnitelma. Näiden vuosien aikana olemme aloittaneet lukemattomat kerrat asunnonmetsästysprojektin, joka on aina loppunut turhautumiseen, pettymykseen ja kyyneliin. Mutta olen melko varma siitä, että jos olisimme onnistuneet talon tai hyvän asunnon hankkimisessa Vaasassa, emme olisi jaksaneet liikahtaa täältä enää minnekään. Nyt meitä odottavat uudet haasteet ja ihana koti!

Tavarapaljouden keskellä yritän muistuttaa itselleni, etten hamstraisi enää lastenvaatteita enkä mitään muutakaan tavaraa. Tavaroiden läpikäyminen on opettanut minulle myös sitä, että panostan mieluummin muutamaan laadukkaaseen tavaraan kuin tusinaan huonoon. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin se, että vaatteita täytyy laittaa roskiin, kun ne ovat menneet niin huonokuntoisiksi, etteivät kelpaa edes kirpputorille. "Köyhällä ei ole varaa ostaa huonoa" on vanha äidiltäni oppima viisaus, jonka aion muistaa tulevana asuntovelallisena.
Elina

Lähtöjuhlan nukketeatteri

Niemistön ja Koivaaran perheet esittivät lähtöjuhlassamme nukketeatterin, jossa Koiviston perhe vieraili Mummon ja Joonaksen luona. Suosio oli taattu. Tässä käsikirjoitus made by Hanna Reetta. (Käsikirjoitus osoittaa, että Vaasan suomalainen seurakunta on saanut uuden käsikirjoittajan Elinan tilalle)

KOIVISTON PERHE
Mummo: hyräilee ja kattaa pöytää
Joonas: Hei mummo! Onko sulle tulossa vieraita?
Mummo: Hei Joonas! Olen kutsunut Koivistot luokseni päiväkahville. Heidän pitäisi olla täällä ihan pian.
Joonas: Ääh... kuulostaa tylsältä, taidan mennä takaisin kotiin pelaamaan.
Mummo: Jää sinäkin tänne, saat leikkiseuraa.
Joonas: Ai, tuleeko tänne lapsiakin?
Mummo: Kyllä vaan! Kolme lasta; Antton, Laura ja Mikael. Olet varmaan tavannut heidät joskus?
Joonas: Joo, nyt mä tiedän mitä perhettä sä tarkoitat! Eiks niiden äiti ja isä ole pappeja?
Mummo: On kyllä.
Joonas: Niiden äiti on käynyt pitämässä meidän päiväkodissa hartauksia ja opettanut tosi kivoja laululeikkejä.
Mummo: Muistatkos kun olitiin pikkusiskosi kanssa vauvakirkossa. Sama Elina-pappi oli sielläkin.
Joonas: Mä muistan vaan että Jenni vain nukkui koko ajan!
Mummo: Haluaisitkos jäädä tänne leikkimään?
Joonas: Joo! Sen Lauran kanssa olen leikkinyt Kotisatamassa ja sit olen nähnyt sitä suunnistamassa ja muskarin juhlassakin – ja niitä sen veljiä kanssa...
Olli-serkku sanoi, että niiden isä, se Veijo oli sen riparillakin Itävallassa!
Mummo: Se on kyllä Vesa eikä Veijo.
Joonas: Okei... mutta sen riparin jälkeen Olli asui varmaan viis viikkoa siellä Crossissa ja on senkin jälkeen käynyt siellä ainakin neljästi viikossa. Ja aina kun yritän mennä Ollille yökylään se on jossain EVVK-leireillä tai isoskoulutuksessa missä se Vei...siis Vesakin on...
Mummo: Olli on oikein innostunut. Minäkin menin muutama viikko sitten nuorten iltakirkkoon kun Olli oli siellä soittamassa.
Joonas: Voi kun mäkin pääsisin jo riparille!
Mummo: Muutaman vuoden päästä voit jo päästä esirippikouluun!
Joonas: Mistä sä mummo muuten tunnet ne Koivistot? Et sä varmaan ole niiden pitämällä riparilla ollut?
Mummo: No enhän minä... Elina on vieraillut meidän lähetyspiirissä. Alunperin tutustuin häneen yhteislauluillassa Amarillossa. Nyt hän on innostanut minut mukaan moneen toimintaan ja käymme molemmat Body Pumpissa Sports Gymillä ...
Vesa: Kop, kop!
Mummo: Tervetuloa, käykää sisään!
Vesa: Emme kai ole myöhässä. Tuli vähän kiire kun Antton soitteli rumpuja, pianoa ja kitaraa yhtäaikaa eikä meinannut millään lopettaa.
Antton: Mutta isä, mun piti vaan harjoitella kun esiinnyn huomenna sun kanssa kolmessa jumalanpalveluksessa!
Mummo: Missäs muu perhe on? Erityisesti Miksu, hän on sentään aito pohjalainen, syntyperäinen Vaasan poika!
Elina: Hei!! Me tullaan Lauran kanssa suoraan Gymiltä. Laura oli peppijumpassa ja minä jaoin kaikille kävijöille kutsuja seurakunnan toimintaan...
ja keksin samalla loistavan idean uudesta yhteislaulutilaisuudesta Kaarlen kentällä! Tuotto yhteisvastuukeräykselle!

Lähtöjuhlan su 13.5. kuvasatoa

Lähtösaarna hoitui nukketeatterina, jonka Elina oli kirjoittanut. Kiitos Ollille ja Pekalle esitysavusta!

Loppulauluna oli Me teemme sen!, jonka Elina leikitti, Antton soitti pianoa ja Vesa kitaraa bändin kanssa.

Lauralla ja Miksulla oli ohjelmassa vapaata karkeloa laulettaessa Per Harlingin versiota Pyhästä.



Lähtöjuhlassa Elinan normaalit nukketeatterihahmot Mummo ja Joonas saivat vieraikseen Koiviston perheen. Kiitos hurjan hauskasta nukketeatterista Niemistön suvulle ja Koivaaran perheelle!







Nuorten "delegaatio" jaksoi odottaa uskollisesti vuoroaan juhlan loppuun ja antoi Vesalle vihkollisen kuvia ja terveisiä.

Nuorten joukkohalaus

Elämysmatka Japaniin

Tänä keväänä olen saanut vierailla lukemattoman kerran Japanissa. Olemme nimittäin järjestäneet Riitta-lähetyssihteerin kanssa elämysmatkoja Japaniin ensin päiväkodeille ja nyt alakoulun pienimmille. Minun roolini on ollut markkinointi ja vierailuista sopiminen sekä muutaman laululeikin vetäminen. Lisäksi olemme esittäneet alakouluilla yhdessä lähetysaiheisen nukketeatterin.

Pääosan vierailuista olen saanut ihailla tapaa, jolla Riitta on vetänyt elämysmatkat. Eräs työtoverimme oli ihmeissään siitä palautteesta, mitä päiväkodeilta oli tullut. Työntekijät olivat innoissaan kertoneet siitä, miten lapset jaksoivat istua paikallaan, kuunnella ja olla mukana elämysmatkalla koko ajan, vaikka parhaimmillaan esityksemme kesti melkein 40 minuuuttia. "Mitä te oikein olette tehneet?" kysyi lapsityön ammattilainen.

Riitta on ihmenainen. Reilun 20 Japanin vuoden aikana hänelle on kertynyt uskomaton määrä tietoa japanilaisesta elämästä sekä mielenkiintoisia tarinoita. Lähetyspiireissä ei ole tylsää ainakaan silloin, kun Riitta on vierailulla. Hän kuuluu myös niihin harvinaisiin suomalaisiin, jotka ovat suorittaneet virallisen koulutuksen teeseremonioiden suorittamiseen. Aikaa opiskeluun kului vaatimattomat 12 vuotta. Tänään naureskelimmekin yhden opettajan kanssa suomalaisten teeseremonioita: vesi mikroon ja vähän sitten pussia huljutellaan. Ei kovin tyylikästä!

Sen sijaan tyyli, jolla Riitta esittää asiansa vetoaa sekä kaksivuotiaaseen että aikuiseen. Lapsille tarkoitetussa jutussa aikuisetkin elävät mukana joka solulla. Riittakin on mukana hetkissä koko persoonallaan. Muuttaa äänensävyä ja -voimakkuutta lapsijoukon reaktioiden mukaan, innostuu, hassuttelee, leikkii ja opettaa. Aivan oma lukunsa ovat kaikki ne mielenkiintoiset tavarat, joita energisen lähetyssihteerimme jääkiekkokassit ovat pullollaan. Koulurepusta löytyy kaikki tarpeellinen keltanokan lakista ruokarasiaan, koulukirjoista amuletttiin sekä hyrristä helmitauluun. Pienemmille lapsille taas oli japanilaiset nuket sekä tyttöjen ja poikien kimonot.

Kimonon pukemisestakin Riitta tekee suuren jännitysnäytelmän; lapset laskevat innokkaina käytettävien vöiden määrää. Ja yhdessä nauretaan sitä, miten japanilaisilla pojilla pitää olla paljon kärsivällisyyttä, jos haluaa lähteä tytön kanssa treffeille. Tänäänkin solmittavia vöitä taisi olla seitsemän! Japanintyön konkari ei vastaa millään tavalla monilla ihmisillä olevaa tiukkapipoista kuvaa SLEY:n läheteistä. Huumori kukkii koko esityksen ajan ja tunnelma on pirteän energinen. Hengellisen puolenkin Riitta osaa esittää yksinkertaisen selkeästi. Hän sanoo, miten asiat ovat tuomitsematta silti ketään.

Tiedän jo aika paljon Japanista. Osaan jopa muutaman sanan japania. Ja olen entistäkin innostuneempi lähetystyöstä. Ja olen aivan varma siitä, että työmme ei mene hukkaan. Tutkimusten mukaan suurin osa lähetystyöntekijöistä on saanut ensimmäisen kosketuksen lähetystyöhön jo lapsuudessa. Kiitos Riitta suurista elämyksistä!
Elina

Erikoinen iltapala

Ilallla kun me mentiin syömään iltapalaa niin äiti sanoi tehdään popcornia sanoin äitille meillä on sipsiä äiti sano eikä ole sanoin me oltiin siellä yökylässä eikä muistettu ottaa niitä sipsejä.
sitten me otettiin sipsit ja alettiin syömään. en ottanu kuitenkaan heti sipsiä vaan otin ensin
sämpylän.miksu rohmusi niin paljon että alko itkemään kun sain Lauran kanssa
ottaa miksulta sipsejä. kaikki sai mahat täyteen sipsejä.
Antton

Uteliaisuus syö hermomme!

Rakkaat kotisivumme vierailijat!

Olemme Vesan kanssa harvinaisen uteliaita ihmisiä. Päivittäin käymme monta kertaa tarkistamassa, onko kukaan kirjoittanut vieraskirjaan. Yleensä petymme pahasti! Kukaan ei taaskaan ole kirjoittanut vieraskirjaan eikä myöskään kommentoinut päiväkirjaa.


Jos haluatte ilahduttaa meitä SUURESTI, laittakaa viesti vieraskirjaamme tai kommentoikaa päiväkirjamerkintöjämme. Se pelastaisi päivämme ja tekisi meistä onnellisia ja elämäämme tyytyväisiä ihmisiä.

Kunnioittavasti, Elina

Tanssin hurmaa!

Sunnuntain Tuomasmessussa oli puhutteleva ylistys: sukulaistyttöni Hanna esitti kiitosvirren sijaan ylistystanssin. Hannan tanssi oli upeaa ja vahvaa. Istuin alttarin lähellä ja pystyin seuraamaan seurakunnan ilmeitä. Ihmisten kasvot olivat täynnä iloa, riemua ja ihastusta, kun he seurasivat kauniin tanssijattaren esitystä. Esityksen kruunasi musiikki: Hanna oli valinnut kappaleen "You raise me up", jonka tahdissa itsekin viime syksynä (salaa) ylistin Herraa BodyPumpin venyttelyosuudessa.

Lapsuudessani en olisi voinut kuvitellakaan, että olen mukana jumalanpalveluksessa, jossa esitetään tanssia virren sijasta. 70-80-luvun Pellossa oli vielä vahvasti vallalla käsitys, että tanssi on syntiä. Vielä rippileirilläkin Matti-pappi sai vastata kysymyksiin, onko tanssi syntiä. Tanssin synnillisyyteen lienee ollut syynä se, että tanssia harrastettiin vain Ponnen tansseissa, jossa meno oli aika villiä. Itse kävin nuoruudessani vain kerran katsomassa meininkiä. Idolini Samuli Edelmannin katse oli kieltämättä tyrmäävä, kun hän katsoi intensiivisesti noin 500 nuorta neitoa. Muu viinanhuurteinen meno oli kuitenkin sen verran ankeaa, ettei minua harmittanut yhtään se, etten ollut tutustunut paikkaan aikaisemmin. Pelkäsin humalaisia siihen aikaan sen verran paljon, että tein ystävieni mukaan uuden kävelyn maailmanennätyksen eräänä vappuna väistäessäni nuorta miestä, joka huuteli peräämme.

Pienenä haaveilimme Annan kanssa baletista. Onneksi haavetta ei voinut toteuttaa pitkän matkan vuoksi; meistä ei varmaankaan olisi tullut kovinkaan mainioita balleriinoja. Siitä huolimatta aina välillä pyörähtelimme kotimme keittiössä ja esitimme huimia kuvioita. Englannin kielikurssila pääsin kokeilemaan kunnolla diskossa tanssimistakin, kun matkan hintaan kuului limudisko monta kertaa viikossa. Nautin suunnattomasti tanssimisesta ja komeista italialaisista pojista. Hitaita en kyllä tanssinut, sen sijaan jalkapallo-otteluissa käytin naisellisia keinoja pallon saamiseksi.

Tanssiherätykseni alkoi aika oudolla tavalla viisi vuotta sitten. Olin silloin kahden pienen lapsen väsynyt äiti. Olin stressaantunut tulevasta muutosta ja oman paikan etsimisestä. Ennen kaikkea olin ahdistunut muutamasta ikävästä ihmissuhdesopasta, joihin olin joutunut tahtomattani. Tornion rukousviikonloppu tuli silloin minulle todella tarpeeseen. Eräässä rukoustilanteessa suhteellisen iäkäs nainen rukoili puolestani. Rukoillessaan hän näki paljon kipua, itkua ja ahdistusta. "Jumala haluaa, että alat tanssia", oli naisen viesti rukouksen päättyessä. Olin aivan ihmeissäni.

Kotona aloin kokeilla. Laitoin verhot kiinni, etteivät naapurit vain näe. Laitoin hengellisen musiikin soimaan ja aloin tanssia. Aloitin haparoiden, mutta jatkoin, kun se tuntui hyvältä. Ahdistus ja tuska väistyivät vähitellen, kun sain koko kropallani ilmaista itseäni sekä ylistää Jumalaa. Myöhemmin olen lukenut, että tanssiterapia on yksi terapiamuoto. Se perustuu siihen, että ruumis tietää parhaiten, miten ilmaista tuskaa ja ahdistusta. Jumala näki, että tanssiminen oli juuri se terapiamuoto, joka aukaisi minussa olevia lukkoja ja eheytti minua. Hän on ihmeellinen Isä!

Tanssiminen on vapauttanut minussa olevaa pikku tyttöä. Kaikki pienet tytöt tanssivat. He puhkeavat kukkaan isän ja äidin rakastavan katseen alla. He nauttivat kehostaan ja siitä, että heitä ihaillaan. Tanssi ja jumppa ovat tulleet minulle tärkeiksi tavoiksi ilmaista itseäni ja ylistää Taivaallista Isää!
Elina


-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtä ihastuneena.
- Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

- Katso Isä!

Satu Kreivi-Palosaari

"Älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät." Matt. 6:16

PS. Hanna esittää saman ylistystanssin ensi sunnuntaina lähtömessussamme Vaasan kirkossa!

Olet kaunis!

Muistan teini-iästä erään keskustelun. Pohdimme Anna-sisareni ja Juhan-veljeni kanssa, pitääkö naisen olla kaunis vai älykäs. Juha oli sitä mieltä, että naisen on oltava ennen kaikkea kaunis, ei älykkyydellä niin väliä. Me taas Annan kanssa vakuutimme olevamme paljon mieluummin älykkäitä kuin kauniita.

Juha Tapio laulaa uusimmalla levyllään petetylle naiselle "Sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin". Monissa muissakin "Kaunis ihminen"- levyn lauluissa puhutaan kauneudesta. Puhutteleva on myös Mikko Salmen ajatus siitä, miten nainen on kauniimpi kuin koskaan paitsi hääpäivänä myös synnytyksen jälkeen. Huima ajatus! Mieluiten hyppäisin yli kaikki kuvat, jotka minusta on otettu synnytyslaitoksella. Myös sen Hämeenlinnan sairaalassa otetun, jossa näytin rakkaan sisareni mielestä synnyttäneeltä naisvangilta.

Joka tapauksessa olen viime aikoina huomannut, että olen vaihtanut näkemyksiäni kauneudesta. Rakastan kauniita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat sopusoinnussa ruumiinsa kanssa. Ihmisiä, jotka hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat. Ihmisiä, jotka arvostavat Jumalan luomistyön kauneutta. Nykyään olen sitä mieltä, että "Olet kaunis!" on ehkä kaunein kohteliaisuus, jonka voin saada. Se ei tarkoita sitä, että olisin jollain tavoin vallitsevien kauneusihanteiden mukainen. Se ei tarkoita myöskään virheettömyyttä tai sitä, etteikö ruumiissani näkyisi elämän jälket. Juha Tapio kuvaa laulussaan sitä, miten ihminen on kaunis eri elämäntilanteissa. Vauva on kaunis, nuori on kaunis, vanhus on kaunis.


Uusimmassa ABC-lehdessä oli kolumni siitä, miten naiset pitäisi kehumalla saada kauniimmiksi. Ystäväni kanssa kauhistelimme jutun stereotyyppisiä näkemyksiä siitä, miten naiset ovat lihavia sen vuoksi, että näiden miehet eivät ole huomioineet heitä naisina. Hoh, hoi! Jutussa oli kuitenkin myös totuuden siemen. Kauniit sanat, teot, lahjat ja huomioinnit eivät koskaan mene hukkaan. Uskon siihen, että ihminen puhkeaa kukkaan silloin, kun hänet huomataan ja häntä rakastetaan. Kauneus on katsojan silmissä!


Miehet voivat saada vaimonsa puhkeamaan täyteen kukoistukseen ottamalla oppia Juha Tapiosta, jota tituleerattiin pitkän parisuhteen tulkiksi eräässä perhelehdessä. Kukaan vaimo ei varmaan pahastu siitä, että kuulee silloin tällöin olevansa kaunis, viehättävä ja ihana. Jos omat sanat ja mielikuvitus loppuvat, voi avuksi ottaa Juha Tapion levyn. "Et, kyyhkyni, saa olla toivoton, kaunis rakkaani nouse, mä kannan sua iltaan tummuvaan, mä rakastan vain sua aina vaan."

Hyvää apua löytyy myös esimerkiksi vihkiraamatusta. Laulujen laulun kuvaukset saavat naisen kuin naisen poskille suloisen punan; lienevätkö innoittaneet myös Juhan riimittelyä. Paljon huonommaksi ei jää myöskään Sananlaskujen kirja, jossa vieraan naisen viettelysten sijaan kehotetaan iloitsemaan nuorena saadusta vaimosta.
Elina


"Juo vettä omasta ruukustasi,
käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle,
purojesi kaupungin toreille?
Ne pulppuavat yksin sinua varten,
vain sinun hyväksesi, eivät muiden.
Olkoon sinun lähteesi siunattu,
iloitse vaimosta, jonka nuorena sait,
rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi.
Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen,
hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio."
Snl. 5:15-19

Prinsessa selättää, isä leikkaa kynnet

Lauantaina oli harvinainen päivä: silitin vaatteita. Olimme menossa koko perheellä Joel Toivo Tuomaksen kastejuhlaan ja kaikkien vaatteiden piti olla juhlakunnossa. Antton halusi välttämättä kokeilla silittämistä. Lauran juhlamekko oli oikein kiitollinen silitettävä vaate lähes ensikertalaiselle. "Mä haluan ainakin olla mun perheen silittäjä", sanoi Antton urakan ollessa valmis. Onnea vaan tulevalle rouvalle!

Meidän perheemme työnjako poikkeaa suuresti lapsuudenperheidemme työnjaosta. Reissuun lähtiessämme Vesa kuorii porkkanat, tekee voileivät ja täyttää mehu- ja vesipullot. Jos Vesa ei lähde reissuun mukaan, olemme ilman eväitä. Huoltoasemalla ja junan ravintolavaunussa kaikki maistuu mielestäni paljon paremmalta kuin omat eväät! Matkalla Vesa istuu takapenkillä ja pitää lapset tyytyväisinä rauhallisella olemuksellaan ja säännöllisillä makupaloilla. Minä puolestani istun ratin takana ja nautin suunnattomasti. Heti jos menen takapenkille lasten väliin, alkaa kauhea älämölö. Onko meissä äideissä jotain vikaa, kun saamme lapsista aina huonoimmat puolet esiin?

Kotonakin työnjakomme on usein harvinaisen epätyypillinen, ainakin verrattuna lapsuudenperheisiimme. Lapset luulivat kauan, etten osaa leipoa sämpylöitä, koska "kappalaiset" on ollut Vesan suosikkileipomus jo kauan. Vesa myös ehdottaa usein, että menisin viihdyttämään lapsia leikkihuoneeseen, jotta hän saa rauhassa laittaa ruokaa keittiössä. Lasten kynsienleikkuu ja parturikäynnitkin ovat olleet jo kauan Vesan heiniä. Pellon vierailulla erehdyin viemään Miksun parturiin, palkaksi sain moitteet. Muusikon takatukkaa EI SAA lyhentää!

Joissakin asioissa olemme kyllä hyvin perinteisiä. Olen antanut Vesalle jo monta vuotta sitten pyykinpesukiellon tuhoutuneen vaatteen vuoksi. Kummilasten, ystävien ja sukulaisten muistamiset jäävät aina minun huolekseni. Siivouspuolikin on pääasiassa minun vastuullani, koska Vesan mielestä lapsiperheessä ei kannata siivota. Tuloksia on niin vaikea nähdä ahkerankin uurastuksen jälkeen. Minä en puolestaan ole koskaan vaihtanut autonrengasta enkä pessyt autoa. Nykyään tosin harvinaisen usein saamme kymmenykset autonpesun muodossa. KIITOS JUKKA!

Vappuna keskustelimme ystävien mökillä perhelehdessä olleesta jutusta, jossa pariskunta kasvatti lasta sukupuolettomasti. Lasta ei ikinä kutsuttu pojaksi, vaan lapseksi. Kaikki asiat yritettiin tehdä mahdollismman sukupuolettomasti. Pariskunta oli ollut innoissaan siitä, että heidän lapsensa leikkii nukeilla. Se oli osoitus siitä, että he ovat onnistuneet sukupuolettomassa kasvatusfilosofiassaan. Päivittelimme perheen ajatusten vanhanaikaisuutta. Onko se joku uutinen, että pojat leikkivät nukeilla? Eikö sukupuoleton kasvatuskin ole jo vähän aikansa elänyt tuote?

Meidän perheessä pojat ovat poikia ja Laura on 100% tyttö. Siitä huolimatta pojat ovat pieninä leikkineet paljon nukeilla. Laurasta taas on tullut viime päivinä perheemme painijamestari. Tarmokas ja ketterä 5-vuotias selättää 8-vuotiaan isoveljen tuosta vaan. Lapsemme myös välillä hassuttelevat vaatteilla: Mikael ja Antton näyttävät oikein söpöiltä Lauran prinsessamekoissa.

"Tyttönä ja poikana - Jumalan silmissä kaunis" on kirkon kasvatustyön teema 2006-08. Se muistuttaa siitä, miten me saamme olla ylpeitä siitä, että me olemme tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä. Meidän ei tarvitse taistella siitä, kummat ovat arvokkaampia tai parempia. Jokainen meistä on äärettömän rakas ja tärkeä Jumalalle, Luojallemme. En ole ikinä jaksanut innostua feminismistä. Luulen sen johtuvan siitä, ettei minun ole tarvinnut lapsuudessa ja nuoruudessa taistella asemastani. Kotona ja koulussa olen saanut kokea, että olen arvokas tällaisena. Olen saanut iloita siitä, että olen tyttö. Työurallani olen välillä joutunut kokemaan sen, miten nainen ei ole yhtään mitään ennen kuin on osoittanut osaavansa jotakin. Karutkaan kokemukset eivät ole minua vakuuttaneet feminismin tarpeellisuudesta. Sen sijaan minusta on tullut innokas tasa-arvon kannattaja.

Tutustuin opiskeluaikana ja Ruotsissa feministiteologiaan, joka ei vakuuttanut minua. Ruotsin kirkossa pohdittiin kiivaasti työkautemme aikana, miten käsikirjasta voitaisiin poistaa kaikki ilmaukset, joissa Jumalaa kuvataan maskuliinisilla termeillä tai termeillä, jotka osoittavat Jumalan olevan ihmisten yläpuolella. Näillä perusteilla puhuttelunimi "Herra" on erittäin paheellinen ilmaus. Anna-Maija Raittila arvostelee kirjasssaan "Uudenkuun päiväkirja" feministiteologian tapaa kilpailla miesten kanssa sekä vahtia omia oikeuksiaan. Sen sijaan hän kehottaa tekemään naisteologiaa eli muuttamaan kaiken dominoinnin hiljaiseksi säteilyksi sisältäpäin, lempeäksi henkäilyksi. "Elia kaiken miehekkään kiivailunsa jälkeen kohtasi Siinain vuorella sellaisen Herran, valtaa vailla - sillä tavalla valtaa pitävän. Niin auttaisimme Aadamia rakastamaan itseään ja Eevaa eikä kukistamalla ja eliminoimalla." ( s.121)
Elina

Sählätään!

Ystäväni kertoi kuulleensa minusta elävän legendan asuessaan Lestiksellä. Olin jäänyt asukkaiden muistiin ahkerana opiskelijana, joka hiuksia kuivatessaankin luki tenttikirjoja. Kerroin ystävälleni legendan olevan totta. Aiheutin Lestiksen yhteisvessoissa ja -suihkuissa sekä hupia että harmaita hiuksia. Molempiin asioihin oli sama selitys: paksu hiuskuontaloni. Sen kuivaaminen kesti niin kauan, että käytin ajan hyödyksi paneutumalla tenttikirjoihin. Harmaita hiuksia aiheutin lähinnä Kaisa-siivojalle, joka joutui liian usein tyhjentämään tukkeutunutta viemäriä hiusmassani vuoksi. Ei kannata kadehtia!

Lapsesta asti minulla on ollut tapana tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Toiset kutsuvat sitä tehokkuudeksi, toiset häseltämiseksi. Tilanteesta riippuen se voi olla kumpaakin! Koululäksyt tein yleensä keittiönpöydällä, jotta saatoin samalla keskustella äidin kanssa. Toinen mielipaikkani oli takkahuone, jossa saatoin läksyjen lisäksi paneutua TV:n katseluun sekä pikkuveljeni kanssa seurusteluun. Välillä tosin luin kokeisiin myös pianon ääressä. Mikä sen mukavampaa kuin harjoitella yhtä aikaa pianoläksyjä ja lukea psykologian kokeisiin!

Opiskeluajan parhaisiin saavutuksiin kuului kreikan opiskelu samaan aikaan kuin luin satukirjoja pienelle serkkutytölleni; läksyt tuli tehtyä ja lapsi hoidettua. Mikaelin vauvalomalla kykenin vielä parempiin suorituksiin. Kerrankin tein ruokaa Mikael sylissä ja vastasin puhelimeen. Tylsyys meinasi kuitenkin iskeä, joten aloin samalla tehdä jalalla reisijumppaa. Siinä vaiheessa kuitenkin huomasin, että nyt voi kohta käydä HUONOSTI, ja tajusin lopettaa ajoissa ennen kuin sattui mitään haaveria.

Perheenäitinä taipumuksestani tehdä asioita yhtä aikaa on ollut suurta hyötyä. Yksi huutaa "Pyyhkimään!" vessassa, toinen huutaa "Video päälle!" olohuoneessa ja kolmas pyytää tarkistamaan läksyjä keittiössä. Tietysti levyllä on muhimassa ruokaa ja puhelin soi. Se on perheenäidin arkipäivää! Aina on joku asia kesken, kun on sännännyt toimittamaan lasten toivomuksen tai mieleen tulleen ajatuksen.

Viime sunnuntai oli tyypillinen perheenäidin painajainen. Ensin olimme koko perheellä konsertissa. Ei missään lällyssä lastenkonsertissa, vaan oikeassa hevikonsertissa naapurissamme Öviksellä. Konsertissa esiintyi yksi Suomen suosituimmista gospelbändeistä, HB. Tunsin oloni teinitytöksi farkuissa ja tunikassa. Muusta yleisöstä minut lähinnä erotti se, että käsipuolessani oli lippispojan sijasta kaksi suloista tenavaa. Mikael oli varsinkin hyvin katu-uskottava suurine kuulosuojaimineen. Konsertin jälkeen lapset innostuivat konsertista niin, että päättivät järjestää kotona omia esityksiä. Niinpä äitiparka joutui kuuntelemaan yhtäaikaa kolmea eri konserttia. Antton soitti sähköpianoa, Laura soitti tavallista pianoa ja Mikael lauloi. Kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla oli oma ohjelmistonsa. Ja jokainen tietysti vaati äidin 100% huomiota, kannustusta ja asiantuntevaa palautetta. Oli melko jakaantunut olo!

Luulen, että monet asiat tulisivat paljon tehokkaammin hoidettua täällä kotona, jos tekisin vain yhtä asiaa kerralla. Esimerkiksi rakas mieheni toimii aina sillä tavalla ja hänelle sattuu paljon vähemmän vahinkoja, myöskin tavarat pysyvät paremmassa kunnossa ja järjestyksessä. Tietyissä asioissa yritänkin tehdä parannusta: lupasin esimerkiksi Vesalle, etten enää puhu puhelimessa ajaessani mutkaisella tiellä. Mutta valitettavasti luulen, että olen samanlainen sähläri vielä mummonakin. Elämä on niin hauskaa ja jännittävää, kun tekee monta asiaa kerralla! Sählätään!
Elina

Kuvia kiirastorstain koulukirkoista

Vielä kun elämme pääsiäisaikaa, niin laitan kuvia tämän ja viime vuoden yläasteiden kiirastorstain koulukirkoista. Tänä vuonna tämä koulukirkko pidettiin tässä muodossa jo neljättä kertaa. Koulukirkkojen musiikki on treenattu oppilasporukalla, joiden kanssa musiikkia on kokoonnuttu harjoittelemaan johonkin leirikeskuksistamme. Pari vuotta sitten laulua oli ohjaamassa itse Pekka Simojoki, jonka lauluista pääsiäiskirkkojen musiikki suurelta osin on koostunut. Mukana näissä pääsiäiskirkoissa on ollut myös liikunnanopettajien ohjaama koreografia johonkin lauluista. Näitä pääsiäiskirkkoja on ollut todella antoisaa olla toteuttamassa innostuneen porukan kanssa. Kiitokset vielä Tuomolle ja Saulille musiikin luotsaamisesta näinä vuosina sekä rehtoreille, että ovat halunneet pitää kiinni näistä kirkoista! Kiitokset myös kaikille oppilaille, jotka ovat olleet näitä toteuttamassa vuosien varrella. "Hän ylösnoussut on!"
Vesa

Vuoden 2006 pääsiäiskirkosta Vaasan kirkosta:

Kuvia vuoden 2007 pääsiäiskirkosta Mustasaaren kirkosta: (Tänä vuonna palasimme Mustasaaren kirkkoon, jossa ensimmäinen pääsiäiskirkko tässä muodossa pidettiin 2004)

TÄYDELLISTÄ

Heräsin aamulla hurraa-huutoihin. Perheenjäsenet olivat sonnustautuneet aurinkolaseihin onnitteluseremonioita varten sänkyni ympärille. Keittiöstä lehahti vastapaistetun pullan IHASTUTTAVA tuoksu. Kaksi lahjaa ja neljä onnittelupusua olivat enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain riemullisen kortin. Siinä kaksi tyttöä tanssii kadulla ja tekstinä on "Det är de som inte hör musiken som tror att dansarna är galna". Kortin antajien mielestä se sopii hyvin minulle, jolla on jalat tukevasti ilmassa!

Keittiöön mennessä näin lippujen liehuvan suuren juhlapäivän kunniaksi. Tarjolla ei ollutkaan puuroa, vaikka Vesa eilen kyseli, mitä puurolajiketta haluan juhlapäivän kunniaksi. Pöytään oli katettu herkkupullien lisäksi viinirypäleitä ja leipää, kahvikin oli oikein keitetty valmiiksi. Täydellisen aamiaisen kruunasi mukavan seuran lisäksi taustamusiikki: soimaan pantiin syntymäpäivälahjani Juha Tapion Kaunis Ihminen. ELÄMÄ ON IHANAA!
Elina

Älykäs, älykkäämpi, viisas

Perheessämme on yksi henkilö, joka on hyvin perillä maailman tapahtumista. Aamulla hän säntää päivän lehden kimppuun niin innokkaasti, että puuro useimmiten jäähtyy haaleaksi. Hänellä on hallussa niin seuraavien päivien sää, ulkomaan uutiset kuin urheilu-uutisetkin. Internetistä hän tutkailee päivän säätä ja kertoo mielellään innokkaalle kuuntelijalle koko Suomen lumitilanteen. Kahvipöytäkeskusteluissa hän osoitti tietämystään kertomalla, että kristittyjä on maailmassa kaikista eniten, niin ja niin monta prosenttia (enpä muista itse tarkkaa lukua). Toisella kertaa mietimme Vesan kanssa, kävikö Pekka Simojoki meillä vierailulla syksyllä vai keväällä. Perheemme tietoviisas, Antton, osasi sanoa tarkan päivän tälle hänelle hyvin merkittävälle vierailulle.

Anttonia seuratessa muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin itsekin olin vielä tietoviisas. Ala-asteella osasin hyvin tarkasti luetella kaikki Gustaf Wasaan liittyvät vuosiluvut; nyt haaveilen enää romanttisesta illallisesta samannimisessä ravintolassa. Yläasteaikana olin mukana taloustietokilpailun valtakunnallisessa finaalissa, jossa sujuvasti kirjoitin v. 1991 esseen aiheesta, pelastaisiko devalvaatio Suomen talouden. En kannattanut devalvaatiota, voin nyt tunnustaa. Vielä lukioaikanakin minussa oli jäljellä joitakin älyllisiä toimintoja. Osasin saksan kieliopin lähes ulkoa ja matematiikan kaavoja sovelsin kuin tyhjää vain. Opiskeluaikoinakin kävin vielä syvällisiä keskusteluja kreikan kieliopin pikku vivahteista opettajan kanssa tunnilla. Voi niitä aikoja!

Nyt yhdeksän vuotta valmistumisen jälkeen tuntuu siltä, että pääni on tyhjää täynnä. En tiedä mitään urheilusta enkä säästä. Talouselämä ja ulkopolitiikka ovat tällä hetkellä minulle yhtä hepreaa, heprean kieliopista puhumattakaan. Mutta rehellisesti puhuen minua ei haittaa pätkän vertaa se, että olen autuaallisen tietämätön siitä, miten edelliset urheilukisat menivät. Vesalta olen oppinut hyvän viisauden suhteessa penkkiurheiluun. "Tärkeintä, että pojat hikoilevat!" on mieheni vakiokommentti, jos joku intoilee urheilutuloksista. Ensi viikon säästäkään en ole kiinnostunut. Yleensä huomaan päivän sään siinä vaiheessa, kun menen ulos. Välillä kädet jäätyvät tai kävellessä tulee hiki. So what!

Olen huomannut, että ihminen selviää hyvin vähemmälläkin tiedolla. En tunne itseäni kovinkaan tyhmäksi, vaikka en tiedäkään Idols-finalisteista ihan kaikkia yksityiskohtia tai Ranskan vaalien kärkinimiä. Olen tietoisesti yrittänyt tehdä elämästäni yksinkertaisempaa, jotten sairastuisi aikamme tautiin nimeltään informaatioähky. Minulle riittää hyvin se, että pysyn perillä omista töistäni, lasten koulu- ja päivähoitoasioista, Vesan työaikatauluista, kodin asioista, ystävien ja sukulaisten asioista sekä kirkon asioista.

Päivän lehden selaan aina läpi, jotta pysyn perillä suurin piirtein Suomen ja maailman asioista. Mutta muuten elän melkoisessa informaatiotyhjiössä: en katso televisoita, en kuuntele radiota, enkä lue enää edes uutisia internetissä. Tuoreimpien uutisten ja sirpaletiedon sijaan haluan antaa aikaa syvemmälle tiedolle ja syvemmille kohtaamisille. Hetki Raamatun äärellä tai rukouksessa antaa niin paljon enemmän kuin iltapäivälehtien lukeminen. Syvällinen keskustelu ystävän kanssa kasvotusten tai puhelimessa korvaa mennen tullen Idols-finaalin tai Tanssin tähtien kanssa.

Arvojärjestykseni on muuttunut kouluajoilta niin, etten enää arvosta niin paljon älykkyyttä, loistavia suorituksia tai hienoja titteleitä. Ihmisiä kohdatessa huomaan hyvin usein sen, että viisaus ei ole kiinni koulutuksesta, sukupuolesta tai sosiaalisesta asemasta. Se on jotain paljon syvempää. Säälillä muistan erästä terveyskeskuslääkäriä, joka saadessaan potilaalta huonoa palautetta vetosi siihen, että hän on sentään kuuden ällän ylioppilas. Niinpä!

Olen suuren ihailun vallassa lukenut Anna-Maija Raittilan Uudenkuun päiväkirjaa. Syvälliset ajatukset, kirjatieto, rakkaus ja nöyryys kulkevat kirjassa käsi kädessä hienolla tavalla unohtamatta ihmisen raadollisuutta. Olen ylpeä siitä, että sain tältä suurelta naiselta 4-vuotiaana peikkokortin kiitoksena mukavasta juttuhetkestä. Uskon Sananlaskujen tavoin, että aito viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.

Elina

Hulvatonta menoa!

Olen nauranut viime päivinä paljon. Siihen on ollut monia syitä. Yksi syy on ollut erään nimeltä mainitsemattoman seurakunnan seurakuntaneuvoston pöytäkirjanote. Siinä on seikkaperäisesti kerrottu, millä perusteilla avoinna ollut seurakuntapastorin virka on täytetty. Haastattelujen perusteella kaikilla hakijoilla oli vahva motivaatio seurakuntatyöhön ja lisäksi eräällä hakijalla ja minulla oli parhaat vuorovaikutustaidot. Sitä seuranneesta lauseesta olen saanut revittyä hyvin huumoria ja levitettyä iloista sanomaa lähipiirille. Toista hakijaa kehutaan pöytäkirjassa tasapainoiseksi aikuiseksi, jolla on realistinen ote työhön ja elämäään. Rivien välistä voi siis lukea jotain muutakin!

Mennessäni työhaastatteluun päätin olla rauhallinen, hillitty ja tahdikas. Lupasin Vesalle ja Hanna-ystävälleni, että harkitsen aina muutaman sekunnin ennen kuin vastaan kysymyksiin. Ehkä haastattelun alussa näin kävinkin. Mutta haastattelun edetessä toin esille avoimen, optimistisen ja yli-innokkaan puoleni. Ei ihme, että haastattelijat eivät pitäneet minua kovin realistina. Sitähän en olekaan, vaan olen pahimman luokan optimisti! Sen sijaan olen sitä mieltä, että olen tasapainoinen kotkotuksistani huolimatta. Tulen nimittäin hyvin juttuun itseni kanssa ja yleensä minulla on itseni kanssa vielä oikein hauskaa! Työroolissa osaan tarpeen tullen olla myös hyvin rauhallinen, hillitty ja muille tilaa antava. Työhaastattelussa taas on se paha puoli, että SAA puhua koko ajan itsestään. Ja sehän ei ole minulle ongelma...

Vuosi sitten Vesa sai mielenkiintoisen analyysin eräässä työhaastattelussa. Kahdellekymmenelle hakijalle lähetetyssä yhteenvedossa miestäni kuvattiin rauhalliseksi, mutta myös araksi. Mielenkiintoinen tulkinta miehestä, joka oli kuvannut työhakemuksessaan itseään psykologisen testin perusteella mm. kilpailuhenkiseksi. Yhtenä syynä oli ehkä se, että itse olin hetkeä aikaisemmin haastattelussa, jossa reteästi totesin oman työnhakuni olevan sillä kertaa Vesan työnhakua tärkeämpi. "Ai että Vesa koti-isäksi?" kysyivät haastattelijat. "Joo, joo, vaikka koti-isäksi", vastasin reippaasti. Haastattelijat vain totesivat, että Tornionlaaksossa kasvaa vahvoja naisia, ja luulivat Vesa-raukan olevan tossun alla. No, kaikki kotisivuilla vierailevat voivat Perheen tarinan kuvista käydä tarkistamassa, miten asiat meillä OIKEASTI ovat. Häissä Vesa sai kaulimen ja minä sain vauvantossut...

Toinen viime päivinä minua hykerryttänyt asia on ollut Teuvo V. Riikosen kirja "Lippa silmille ja liukuun -johdatus kirkolliseen satiiriin." Eilen illallakin olimme Vesan kanssa kuolla nauruun, kun luimme Teuvo V:n uskomattomia oivalluksia. Hänellä on aivan lyömätön taito tehdä huumoria kaikista mahdollisista kirkollisista asioista ja ryhmittymistä aivan uskomattomalla taidolla. Teemoina on mm. Suhteemme naispukkeuteen, Uusia riidan aiheita kirkkooon ja Herätysliikkeen vaihto-opas.

Aivan hulvatonta menoa oli jaksossa Stereotyypit, jossa kuvattiin jokaisesta kirkollisesta lehdestä tyypillinen henkilöartikkeli. Mukana on mm. Sanansaattajasta alahärmäläinen maanviljelijä Ernesti Rinta-Yli-Harju , jolle kasteen armo kirkastui OTO-saarnaajan puheen aikana Siionin Kanteleen tupaseuroissa. Vanhauskoiselle Ernesteille usko ei ole vain uskomista, vaan ennen kaikkea vastustamista. Siksi hän vastustaa kaikkea muuta uutta paitsi Uutta testamenttia. Askel-lehdessä taas Helsingin Pakilasta kotoisin oleva toimisto-sihteeri Irmeli-Kaarina Isaksson-Hattara-Kutvonen- Kuttuperä os. Vartiainen kertoo, miten kerran HKL:n bussissa keski-iässä huomasi, että hänhän on nainen ja hänelläkin on tunteet. Tämä johti prosessiin, jonka seurauksena jäähallin rukoustapahtumassa hän sai jättää alttarille kaiken muun paitsi asuntolainat. Ja kaikista muistakin lehdistä on vähintään yhtä hyvät stereotypiat!

Eräässä kappaleessa Riikonen varoittaa tittelikipeydestä. Se on omien havaintojeni mukaan enemmän 40-50-luvulla syntyneiden ongelma kuin oman sukupolveni tauti. Teuvo V. varoittaa ankarasti tästä vakavasta taudista ja nöyränä Herran palvelijana näyttää hyvää esimerkkiä esittelemällä oman reilun sivun mittaisen titteliluettelon. Minullahan on tunnetusti ollut erittäin nousujohteinen ja täydellinen ura, mistä syystä voin nyt vaatimattomasti esittää samanlaisen titteliluettelon.

Elina Koivisto
TM, ylioppilas, aviovaimo, kolmen lapsen äiti, kirkkoherran/lääninrovastin tytär, pikkusisko, isosisko, viiden lapsen kummitäti, neljän lapsen täti, ystävä, käly, sukulainen, naispappi, Suomen kirkon pappi, Ruotsin kirkon pappi, seurakuntapastori, Lapuan hiippakunnan pappi, Tampereen hiippakunnan ex-pappi, Luulajan hiippakunnan ex-pappi, kappalaisen vaimo, tuleva kirkkoherranrouva, ex-vs. seurakuntapastori, Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot, ruotsinkielen lukio-opinnot siirtolaisille, Sports Club -jäsen, Lindex-jäsenasiakas, POP-jäsenasiakas, Moda-jäsenasiakas, Plussa-jäsenasiakas, S-jäsenasiakas, Esprit-jäsenasiakas, Vaasan Lastenputiikin asiakasjäsen, Aleksi 13 -jäsenasiakas, Filmtown-jäsenasiakas, Pappisliiton jäsen, Stockman Beauty -jäsenasiakas, Sis-in Style -jäsenasiakas, Vaasan suomalaisen seurakunnan jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex-jäsen, Örnäsin seurakunnan ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan ex-jäsen, Malmin seurakunnan ex-jäsen ja Tapulikaupungin piirineuvoston ex-jäsen, Pellon seurakunnan ex-jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex- vt. seurakuntapastori, ex- 20% vs. kappalainen/ 80% vt.lapsityönohjaaja, vt. lapsityönohjaaja, vs. seurakuntapastori, vt. lapsityönohjaaja, Kyrkposten-lehden referenssiryhmän jäsen, pastorsadjunkt 50%, diakonia-assistentti 50%, pastorsadjunkt, tuntitoiminen työntekijä, tyttökerhon pitäjä, eläkeläiskerhon vetäjä, ennenaikaisten eläkeläisten ryhmän vetäjä, perhekerhon vetäjä, kuoronjohtaja (Heavenly Sisters) , Nuorten naisten -saunailtojen vetäjä, yli 40-vuotiaiden naisten saunailtojen vetäjä, 50% seurakuntapastori, musiikkipyhäkoulun vetäjä, EtCetera -kuoron ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan naisten kahvikutsutyöryhmän jäsen, raamattupiirin vetäjä, Elävät Kivet -kuoron ex-jäsen, HOL:n jäsen, HOL:n emäntä, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutor, Lestadiolaisen ylioppilaskodin yläkerran siivooja, Evankelisten opiskelijoiden vanhojenpiikojen yhdistyksen ex-jäsen, Evankelisten Opiskelijoiden jäsen, pyhäkoulutäti, isonen, Pellon Pailakoiden jäsen, laumanjohtaja, vartionjohtaja, sijaiskanttori, mansikanpoimija, kesäteologi sekä kesäinen teologi.

En ole kyllä yhtään tittelinkipeä, en varmasti!
Elina

Yllätys hautausmaalla!

Eilen olin taas hautaamassa. Haudalle oli pitkä matka, sangen pitkä matka.Ilma oli viheliäinen: tuuli ja tuiversi. Öinen myrsky oli katkonut hautausmaan käytäville oksia. Miksi haudalle meno on aina yhtä ankeaa?Matkalla meidän piti odottaa, että liikennevalot vaihtuvat vihreiksi. On se kumma, ettei liikennevaloista pääse eroon edes kuolleena. Osa autoilijoista sentään pysähtyi vihreistä valoista huolimatta kohteliaasti odottamaan surullisen kulkueen ohikulkua.

Kesken matkaa tunsin, että mustassa korkeakorkoisessa saapikkaassani oli jotain ylimääräistä. Vilkas mielikuvitukseni keksi jo kaikenlaista! Hämmästys oli siitä huolimatta suuri, kun muistotilaisuudessa löysin saapikkaastani keltaisen tipun. En voinut olla hymyilemättä tilanteen vakavuudesta huolimatta. Lasten kanssa elämä on aina yhtä jännittävää!

Verovelvollinen Mikael

Tänään postiluukusta kolahti esitäytetyt veroilmoitukset. Ensimmäistä kertaa verovelvolliseksi pääsi myös Mikael 2v. Anttonin ja Lauran ohella, koska olin realisoinut heidän vähäiset rahastonsa viime vuoden lopulla kasvamaan vakaata korkoa tileillensä. Mikael oli saanut siis veronalaista luovutusvoittoa, mutta summa oli niin vähäinen, ettei Mikael joutunut maksamaan jäännösveroja. Mikael on tästä epäilemättä huojentuneella mielellä:-)

Antton 8v. puolestaan sai visaisemman tehtävän. Hänen täytyy jostakin syystä oikein selvittää luovutusvoittonsa erillisellä lomakkeella. Antton oli koulusta tullessaan hieman ihmeissään kun oli saanut Aku Ankan lisäksi postia verottajalta. Omien sanojensa mukaan "Tästä ei kyllä ymmärrä yhtään mitään!" Lohdutin Anttonia sanomalla, että monet aikuisetkaan eivät ymmärrä veroilmoituksesta yhtään mitään. Antton pääsee oikein allekirjoittamaan veroilmoituksen ja lähettämään sen verottajalle. Niin se kasvu aikuisen vastuuseen etenee.
Vesa

Kuinka voin kiittää?

Päiväkirjamme on ollut viime aikoina sangen hiljainen. Syynä siihen eivät ole olleet työt eivät lapset eikä edes kyllästyminen kirjoittamiseen. Ainoa syy on ollut siinä, että minusta on tullut addikti: olen tullut riippuvaiseksi Kyrkpressenin blogi-sivustosta. Kaiken ajan, jonka ennen vietin kotisivuillamme tekstejä kirjoitellen, vietän nyt Kyrkpressenin sivuilla osallistuen aktiivisesti suomenruotsalaiseen kirkolliseen keskusteluun, på svenska förstås.

Olen nauttinut täysin siemauksin blogi-sivujen keskusteluista. Aiheet ovat kirjaimellisesti maan ja taivaan väliltä, ja kirjoituksia kommentoidaan ahkerasti ja intohimoisesti. Kirjoittajien ja kommentoijien joukossa on äärikonservatiiveja, jotka meitä naispappeja ovat tuomitsemassa helvettiin. Mukaan mahtuu myös hyvin liberaaleja kirjoittajia ja niitä, jotka eivät katso edustavansa kristinuskoa, ainakaan enää. Erityisen hauskaa blogisivuilla on se, että joukossa on useampi kirjoittaja, jotka tunnen henkilökohtaisesti. Välillä on hauska harrastaa inside-huumoria!

Itse olen edustanut sivuilla kristillisyyttä, jota on ehkä vaikea lokeroida suomenruotsalaisessa kirkollisessa kentässä. Suomenkielinen naispappi, joka melkein jokaisessa kirjoituksessa puhuu rukouksesta, ei oikein istu Porvoon hiippakunnan todellisuuteen. Muutenkin minusta tuntuu melko usein, etten oikein istu muottiin. Joskus varhaisina pappisaikoina koin melkein ahdistusta siitä, että olin konservatiiveille liian liberaali ja liberaaleille liian konservatiivinen. Lapsenomainen uskoni ja luottamukseni Jumalaan on myös asia, joka tekee minusta hieman kummallisen. Ei kai kukaan teologisen tiedekunnan läpikäynyt voi oikeasti uskoa näin yksinkertaisen lapsellisesti! Onneksi tiedän ainakin yhden teologin, joka on yhtä lapsenuskoinen kuin minä olen, rakas äitini.

Viime kuukausina lapsenomainen luottamukseni Jumalaan on vain vahvistunut lukuisien rukousvastauksien myötä. Alkukeväällä rukoilin iltakävelyillä meille sopivaa taloa. Selitin Jumalalle elämäntilannettamme (Eihän Hän tietenkään tiedä sitä toim.huom.) ja toiveitani siitä, millaisen talon haluaisin. Ensimmäisenä toiveenani oli, että talo olisi tyylikäs ja kaunis. Pidän nimittäin kauniista taloista ja tavaroista, vaikka sitä ei ehkä tähän mennessä ole huomannut asunnoistamme. Toisena toiveenani oli, että talo olisi niin hyväkuntoinen, ettei meidän tarvitsisi vaihtaa edes tapetteja, muusta remontista puhumattakaan.

Nyt olen saanut rukousvastauksena IHANAN kodin. Talo on niin tyylikäs, etten olisi itse osannut suunnitella yhtä tyylikästä. Talo on niin hyvässä kunnossa, että me voimme vain kantaa tavarat sisälle. Sisustuskin on päässyt hyvään käyntiin, kun ylienergiset ja taitavat tätini ovat äitini lahjana kutoneet meille upean toiveideni mukaisen ryijyn olohuoneen seinälle. Naapurimme kertoivat tänään myyvänsä pois punaisen sohvansa. Saa nähdä, päätyykö sekin meille, kun olen suunnitellut, että meille hankitaan punainen sohva. Sattumaa vai jotain muuta?

En voi kuin ihmetellä sitä hyvyyttä, mitä Jumala on meille osoittanut. Viime keväänä äitini ystävä sai näyn, joka on lohduttanut minua suuresti tämän vuoden aikana. Siinä sanottiin, että Jumala antaa minulle parasta. Siltä on totisesti tuntunut tämän kevään aikana. Kiitän ja ylistän Jumalaa siitä, miten täydellistä hänen huolenpitonsa on. Kaikki on järjestynyt niin uskomattoman hienosti! Ihanan kodin lisäksi minulla on tiedossa sijaisuus Vantaankosken seurakunnassa. Saan aloittaa työn siellä juuri sellaisilla työaloilla, joista olen kiinnostunut. Olemme myös jaksaneet yllättävän hyvin tämän kevään, vaikka tekemistä on ollut paljon. Jumala on aivan ihmeellisesti antanut sydämiimme rauhan ja ilon monien muutoksien keskellä!

Viiden Vaasan vuoden aikana olen monesti itkenyt, kapinoinut, huutanut ja raivonnut sitä, kun omat suunnitelmani eivät ole toteutuneet. Olen itkenyt pieleen menneitä asuntokauppoja ja epäonnistuneita työnhakuja. Mutta kaiken jälkeen voin sanoa, että Jumalan suunnitelmat ovat paljon suurempia ja täydellisempiä kuin minun suunnitelmani. Hän näkee asiat pitkällä perspektiivillä, kun taas itse näen vain seuraavaan etappiin.

Aikoinaan saavuin Vaasaan melkein hampaat irvessä. Olin jonkin aikaa katkera Vesalle siitä, että hän meni työhaastatteluun, vaikka en ollut antanut siihen suostumusta. Kuitenkin uskon, että suunnitelma ei ollut pelkästään Vesan päähänpisto, vaan osa isompaa suunnitelmaa. Iloitsen suuresti siitä ajasta, jonka olemme saaneet asua Vaasassa.

Viiden vuoden aikana olen saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin, joista on tullut minulle rakkaita ja tärkeitä. Olen saanut olla mukana toteuttamassa monia mielenkiintoisia projekteja. Perheemme on saanut Mikael-ilopillerin rikastuttamaan elämäämme, ja olemme saaneet perheenä kokea Jumalan rakkautta ja hyvyyttä. Jumala on myös kasvattanut minua näiden vuosien aikana. Olen saanut itsenäistyä ja vapautua ihmisten vaatimuksista sekä opetella luottamaan enemmän Jumalan apuun ja voimaan. Olen oppinut nauramaan itselleni ja ottamaan elämän vähän kevyemmin. Tätäkö se aikuistuminen on, omaksi itseksi tulemista!
Elina

"Och nu Herre, skall jag med din hjälp bli mig själv." Kierkegaard

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.
---
Iloiten te saatte lähteä matkaan,
ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
Jes. 55:8-9, 12-13

Lejonlandia

Lauralla oli eräänä aamuna maha kipeä. Ehdotin, että hän voisi jäädä päiväksi kotiin, olihan minun vapaapäiväni. Laura ei ahkerana tyttönä kuitenkaan halunnut jäädä kotiin lepäilemään. "Tänään me alamme ompelemaan eläimiä, "oli tytön vastaus. Hän ei missään nimessä halunnut olla poissa yhteisen projektin, eläintarhan, rakentamisesta.

Tutustuttuani ennen pääsiäistä perheille valmistetussa näyttelyssä eläintarhaan, jonka nimeksi tuli arvonnassa Lejonlandia ehdotukseni mukaan, en ihmetellyt tytön intoa lähteä äidin vapaapäivänä päiväkotiin. Näyttelyyn saapuessamme saimme ottaa kierrokselle mukaan pientä purtavaa: sipsiä, suolatikkuja ja mehua. Mikael oli niin ihastunut näyttelyssä käymiseen, että han halusi mukaan, vaikka oli tutustunut siihen edellisenä päivänä isän kanssa. Mistä lie johtunut!

Laura oli paikalla esittelemässä projektin kulkua. Ensimmäiseksi Luukas-leijona (Lukas-lejon) oli lähettänyt lapsille kirjeen, jossa ehdotti eläintarhan perustamista Vaasaan. Sen jälkeen lapset saivat valita yhden eläimen, jonka valmistivat eläintarhaan ompelemalla. Sitten Lukas-lejon laittoi paikalliseen lehteen, Vasabladetiin, työpaikkailmoituksen, jolla haettiin eläintarhaan siivoojia, myyjiä, eläintenhoitajia, eläinlääkäreitä j.n.e. Sitten lapset saivat valita ammatin ja tehdä sen mukaan oman nuken. Lapset jaettiin myös pareihin, ja parit tekivät yhdessä asunnon eläimilleen. Kaikki työvaiheet oli raportoitu hienosti aivan kuin oikeassa näyttelyssä! Lopuksi kävijät saivat vielä osallistua arvontaan, jonka siis voitin. Lejonlandia oli ollut tätienkin mielestä hyvä nimi. Mielestäni se sopii hyvin Vaasaan, joka on tunnettu Wasalandiasta.

Antton muisteli eräänä päivänä tyytyväisenä, kuinka ihanaa oli, kun äiti oli äitiyslomalla. Silloin 5-vuotias esikoisemme sai olla kotona rauhassa leikkimässä pikkusiskon kanssa ja luomassa omia projekteja. Itse muistan elämäni tylsimpänä aikana vuoden, jolloin äiti oli äitiyslomalla. Minä, 5-vuotias energinen neiti, podin mitä suurinta sosiaalista puutostautia, vaikka Anna ja Juha saapuivat koulusta kotiin jo iltapäivällä. Kerhossakin kävin ja sain kerran viikossa vierailulle Gammelinin tytöt, joiden kanssa leikimme innokkasti. Joka tapauksessa uskon, että olisin muuttunut vihreäksi kateudesta, jos olisin tiennyt 5-vuotiaan tyttäreni pääsevän päiväkotiin, jossa rakennetaan ensin oikea kampaamo hintalistoineen kaikkineen ja sitten tehdään yhdessä eläintarha.

Lapset ovat yksilöitä ja perheet ovat erilaisia. Siksi en pidä siitä, että välillä ihannoidaan sokeasti kotiäitiyttä ja välillä vannotaan päiväkodin nimeen hinnalla millä hyvänsä. Tärkeintä on, että jokainen perhe löytää sellaiset ratkaisut, jotka sopivat heille.
Elina