Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Anttonin luokalla oli läksynä teematehtävä vauva-ajasta. Paperille piti kirjoittaa syntymäpituus ja -paino, liimata kuva vauva-ajalta ja kirjoittaa lempinimi. Luokassa oli kuulemma ollut hauskaa, kun oli yhdessä tutkittu lempinimiä. Anttonin lempinimet olivat vauvana Pöppiäinen ja Pumpanen, nykyään yleensä Antsu.

Ruotsiksi lempinimi on smeknamn, joka kuvaa kauniilla tavalla lempinimen sisältöä. Se on hyväilynimi, hellittelynimi. Minulla on aina ollut paljon lempinimiä, koska nimestäni on helppo vääntää erilaisia muunnelmia. Lapsena kutsuin itseäni Engiksi. Koulussa ja kotona minua kutsuttiin aina Elluksi, partionimeni oli Eppu. Anna-sisareni on ollut oikein mestari keksimään minulle nimiä Elviirasta ja Ellistä aina Elukkaan asti.

Vesallakin on tapana kutsua minua mitä ihmeellisimmillä nimillä. Yksi hauskimmista nimistäni on Äiti Amma. Se syntyi niin, että virallisen Äiti Amman vieraillessa Suomessa oli Mikael vauva. Ruotsiksi amma tarkoittaa imettämistä, minkä vuoksi nimitys sopi minulle silloin varsin hyvin.

Äiti Amma -ilmiö on mielestäni suuri haaste kirkollemme. Eikö meidän uskostamme löydy rakkautta, kun ihmisten täytyy mennä hakemaan halausta ja kokemusta rakkaudesta Äiti Ammalta? Tänään luin tenavakirkossa Lasten Raamatusta : "Rakkaat ystävät, kun Jumala on näin rakastanut meitä, näin on meidänkin rakastettava toisiamme. Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa. Mutta jos me rakastamme toisiamme, pysyy Jumala aina meissä. Jumala on rakkaus, ja ne jotka elävät rakkaudessa, elävät Jumalassa, ja Jumala pysyy heissä." Miten me voisimme toimia kristittyinä sillä tavalla, että Jumalan rakkaus voisi välittyä meidän kauttamme? Halaus, lämmin kädenpuristus, hymy, katse, puhelinsoitto, kortti, tekstiviesti tai pieni palvelus voivat olla viestejä Jumalalta. Sinua rakastetaan!
Elina


Enkeli on ilon tuoja
toivon antaja, lohduttaja,
rinnalla kulkija


En vän

En vän kan bejaka
och skärpa alla sinnen.
Hon delar gärna tankar,
drömmar och minnen.

Hon lyssnar och besvarar
och vågar alltid fråga.
Och när du är rädd
kan hon få dig att våga.

Hon står vid din sida
när livet är hårt.
Och hon får dig att skratta
åt det som varit svårt.

En vän bryr sig om dig
för hon har dig kär.
Och hon älskar att se dig
precis som du är.

Miksun synttäripäivä

Tänään Miksu täytti 2 vuotta. Aamulla menimme bussilla Lepikon leirikeskukseen. Siellä ekana oli tenavakirkko, jossa oli nukketeatteri. Sen jälkeen oli tutustumisleikkejä. Sitten oli leikkimistä. Sitten syötiin lounas. Ruokana oli perunamuusia ja kastiketta. Jälkiruokana oli vadelmakiisseliä.

Sitten mentiin ulos. Ulkona leikittiin väriä, hippaa ja sitten leikittiin maa, meri, laiva-leikki. Sitten mentiin sisälle. Ekana leikittiin vähän. Sitten harjoittelin näytelmää, jossa Jeesus parani Bartimaioksen. Esitin Johannesta, Jeesuksen opetuslasta. Sitten askartelin heijastimen ja sitten vähän leikittiin. Sitten mentiin päivälliselle. Ruokana oli kinkkukeittoa. Ruoan jälkeen oli loppuhartaus. Siinä esitin sitä näytelmää. Sen jälkeen mentiin kotiin bussilla. Leikin bussissa Joonan ja Erikan kanssa "auto ei saa nähdä" -leikkiä. Kun oltiin perillä, oli helppoa mennä kotiin. Bussi pysähtyi Koulukatu 26 kohdalla. Asun Koulukatu 26 B 1. Koti oli aivan lähellä.

Illalla lähdimme torille. Siellä oli Miksun synttäripäivän huipennus: ilotulituksia kello 18:02. Kello 18:05 Rewell Centerin katolla oli kirjoitettu joillakin kynttilöillä 400. Sen takia oli kirjoitettu, koska Vaasa täytti lokakuussa 400 vuotta. Lopussa kello 18:08 tuli oranssi jättimäinen ilotulitus.
T:Antton

PS. Huomenna vietetään Miksun synttäreitä.

Still alive!

Pari viikkoa sitten juttelin Vaasan ruotsalaisen seurakunnan vt. kirkkoherrana aloittaneen kollegani kanssa. Hän totesi kirkkoherruuden myötä kasvavasta työmäärästä, että nykyistä enempää ei voi työtä tehdä, koska vuorokaudessa on kuitenkin sama määrä tunteja! Parin viimeisen viikon aikana olen kuitenkin saanut huomata, että vuorokauden rajallisista tunneista huolimatta työtä voi tehdä entistäkin enemmän.

Järvenpään kirkkoherranvaalien jälkeinen elämä on ollut yhtä matalalentoa johtuen yhteensattumista ja virhearvioinneistani. Olin mm. varannut vaalien jälkeiselle kolmelle illalle isoskoulutuksen pitämistä ajatellen, että kyllähän ne nyt hoituvat, kävi vaalissa miten tahansa. Mutta en osannut ollenkaan arvata, millainen pyöritys odotti parina seuraavana päivänä vaalin tuloksen selvittyä. Kotisivumme vieraskirja, sähköposti ja kännykät täyttyivät onnitteluista. Perheen tulevaisuus ja työ täällä piti suunnitella kerralla uudestaan.

Isoskoulutusiltojen jälkeen oli puolestaan ohjelmassa parin päivän konserttikiertue kouluissa, nuortentilanteissa ja Vaasan kirkon illoissa Pekka Simojoen kanssa. Konsertit olivat todella odotettuja ja pidettyjä, hyvää palautetta koulukonserteista tuli myöhemmin jopa lasten vanhemmilta. Näiden konserttipäivien jälkeen lähdin loppuviikonlopuksi isoskoulutusleirille, jossa toisen vuoden isoskoulutuslaisten kanssa opiskelimme mm. hartauden pitämistä. Vaikka heitä oli paikalla n. 50, opetus sujui koko porukalle aivan hyvin. Näitä valmistuvia isosia tulee ikävä...

Tämän viikon maanantaina oli sitten seurakuntavaalien toinen päivä ja koordinaattorin sijaisen ominaisuudessa olin varamiehenä vaalin tulosten raportoimisessa. Ilta venyikin pitkäksi kun jossain vaiheessa huomasin, että yhteiseen kirkkovaltuustoon valittujen nimistä 20 oli kadonnut vaalitulosten nettisivulla! Tätä sitten koitettiin selvitellä ja lopulta asia korjaantui ilmeisesti itsekseen.

Tämän kaiken ohella olen työstänyt työvuorolistojen päivitystä, joka on tuntunut välillä Baabelin tornin rakentamiselta:-) Toisaalta on ollut todella mielenkiintoista nähdä koordinaattorina, miten moninaista seurakuntamme toiminta on. Mielenkiintoista on myös koittaa saada isoa palapelia kasaan. Toisaalta taas palapeli muuttuu koko ajan ja joitakin paloja saa metsästää pitkään, että listasta saa valmiin ja kaikenkattavan. Tänään sain lopultakin viimeisetkin yksityiskohdat työvuorolistasta kohdalleen ja nyt on toiminta ja työt suunniteltuna tammikuun loppuun asti. Samalla tosin olen kerännyt kevään vapaa-aika- ja toimintatiedot ja kevään listat on tarkoitus saada parissa viikossa valmiiksi:-)

Tänään kuulin, että varsinainen koordinaattorimme tulee takaisin Laihian vt.kirkkoherran tehtävistä jo helmikuun alusta. Tämä kuulosti todella hyvältä kun olen tehnyt tätä sijaisuutta oman toimen ohella elokuun alusta alkaen. Tällä hetkellä koitamme myös paikkailla kahden papin tilapäistä vajetta.

Torstain ja perjantain sain olla vetämässä esiriparia leirikeskuksessamme. Esiriparin ideoimme ja aloitimme pari vuotta sitten muutamien ala-asteiden opettajien ja varhaisnuorisotyönohjaajien kanssa. Esirippikoulu on koostunut kahden päivän mittaisesta leirikoulusta, sen jälkeisistä parista tunnista koulussa ja yhteisestä päätösjuhlasta. Nyt mukana oli jälleen pari 6-luokkaa joiden kanssa mietimme mm. Jumalan olemassaoloa, ihmissuhteita ja median vaikutuksia. Jokaiselle jäi varmasti myös mieleen laulu "Minä olen minä, täysin vailla vertaa, minä olen minä, ainutlaatuinen..."

Nyt on itselläni edessä viikonloppuvapaa:-) Elina lähti vuorostaan pyhäkoululeirille Anttonin kanssa, ettei Lepikon leirikeskus vain jäisi ilman perheemme edustusta:-) Sunnuntaina on sitten ohjelmassa perhepäivä Lepikossa, johon osallistumme koko perheen voimin.
Vesa

Mistä löytyisi rohkeus

Olen olllut kerran elämässäni jälki-istunnossa. Se tapahtui kolmannella luokalla, jolloin luokallani oli hieman erikoinen opettaja. Opettaja luki meille kolmasluokkalaisille lukutunnilla ääneen "Ulvovaa mylläriä". Taatakseen lukurauhan hän antoi kahdelle pojalle tehtäväksi toimia vahteina. Pojat seisoivat liitutaulun vieressä ja merkitsivät aina varoituksen niille oppilaille, jotka häiritsivät tuntia. Muistaakseni kolmesta varoituksesta joutui jälki-istuntoon.

Eräällä kerralla pojat merkitsivät viivan kaverilleni Hannalle, vaikka hän istui aivan kunnolla eikä millään muullakaan tavalla häirinnyt lukuhetkeä. Niinpä mulkaisin vihaisesti poikia ja osoitin muutenkin, etten voinut hyväksyä heidän epäreilua käytöstään. Pojat ottivat nokkiinsa, ja alkoivat laittaa myös minulle viivoja. Niinpä jouduimme Hannan kanssa molemmat jälki-istuntoon, aivan syyttä suotta. Jälki-istuntokin oli tosin opettajamme tyylin mukainen. Meidän piti jäädä välitunniksi luokkaan. Sitten opettaja käski meidän tehdä erilaisia voimisteluliikkeitä, kuten heilutella käsiä eri tavoin. Aina se, joka teki liikkeet nopeimmin, pääsi pois jälki-istunnosta välitunnille. Ei kovin ankara rangaistus. En tosin tiedä, johtuiko rangaistuksen lievyys juuri siitä, että me kiltit tytöt olimme joukon jatkeena. Eihän opettaja aivan sokea ollut, vaikka lukikin keskittyneesti lempikirjaansa.

Tämä tapaus tuli minulle mieleen lukiessani Hannu Takkulan kirjaa "Mistä löytyisi rohkeus", jonka isä toi minulle viime vierailullaan lahjaksi. Siinä Hannu Takkula sanoo saaneensa synnyinlahjaksi luonteen, joka ei kykene vetäytymään vastuusta, vaan taistelee loppuun asti oikeaksi kokemien asioiden ja arvojen puolesta. "Huolimatta vaikeuksista ja mahdollisesti ihmisille syntyneistä vääristä käsityksistä, olen kokenut vapauttavana painaa pään tyynyyn tietoisena siitä, miten asiat ovat. Liian usein kysymme, mitä ihmiset ajattelevat, kun pitäisi kysyä, miten asiat ovat. (s.108)" Itsekin olen tuon kolmannen luokan episodin jälkeen joutunut aina välillä huomaamaan sen, miten paljon helpompaa olisi olla hiljaa ja vetäytyä vastuusta. Kuitenkin uskon, että tarvitaan niitä, jotka uskaltavat tarpeen tullen puolustaa heikompia, ja niitä, jotka tahtovat pysyä totuudessa.

Viime aikoina minulle on tullut rakkaaksi eräs teksti, jonka luin Cruxin sananselityksestä. Se sopii mielestäni niin hyvin elämänohjeeksi, että tein siitä itselleni pienen huoneentaulun. Leikkasin sen vähän vinoon, mutta juuri sellaisena rujona versiona se muistuttaa siitä, miten haluan elää.

Rakasta kaikesta huolimatta

Ihmiset ovat kohtuuttomia, epäloogisia ja itsekeskeisiä. Rakasta heitä siitä huolimatta. Jos teet hyvää, ihmiset syyttävät sinua itsekkäistä taka-ajatuksista. Tee silti hyvää. Hyvä, jonka teet tänään, unohtuu huomenna. Tee silti hyvää. Rehellisyys ja suoruus tekevät sinusta haavoittuvan. Ole silti rehellinen ja suora. Sen, jolla on suurimmat ajatukset, voi ampua alas se, jonka ajatukset ovat kaikkein pienimpiä. Ajattele silti suuria. Minkä rakentamiseen käytit vuosia, voidaan tuhota hetkessä. Rakenna silti. Ihmiset tarvitsevat apua, mutta saattavat hyökätä sinua vastaan, kun autat heitä. Auta heitä silti. Anna maailmalle kaikkein parasta ja saatat saada siltä korvillesi. Anna maailmalle silti parhaasi. Kent. M. Keith 1968
Elina

PS. Erikoisesta opettajastani voisin kirjoittaa vaikka kirjan; niin syvälle lapsen mieleen syöpyivät yhden kouluvuoden tapahtumat. Ja koko kylä kohisi: opettaja, joka juoksee shortseissa pakkasella, ja joka pyytää oppilaiden vanhempien luona vieraillessaan kahvin sijasta viinaa. Opiskeluaikoina tapasin hänet Helsingissä. Hän tunnisti minut heti ja huusi perääni: "Oletko Pellosta? Oletko papintyttö?" Hän kertoi alkaneensa vapaaksi runoilijaksi heti sen jälkeen, kun hänen sijaisuutensa Pellossa loppui. Hän halusi antaa minulle lahjaksi runon. Pitkän etsinnän jälkeen hän löysi yhden, joka ei ollut hänen mielestään liian rivo. Opettajalla on vastuunsa!

Serkukset kuin ilvekset

Sisarenpoikani ja kummipoikani Juho, 1 v 10 kk, oli käynyt valokuvassa. Kotona sitten yhdessä ihailtiin tuoreita otoksia. Anna-äidin kysyessä kuka kuvissa oli, vastasi Juho epäröimättä: "Mikhu" eli Mikael. Eikä hän ole ainoa, joka on erehtynyt asiasta. Kummallista, miten serkkupojat voivat olla niin samannäköisiä. Erityisen hauskaa yhdennäköisyys on siksi, koska pojilla on ikäeroa vain kaksi kuukautta.

Minua ja Annaakin on sanottu samannäköisiksi, vaikka omassa mielestämme meissä ei ole mitään yhdennäköisyyttä. Voimme luetella ainakin viisikymmentä ominaisuutta, jotka ovat erilaisia. Mutta kyllä meidät kai sisariksi tunnistaa, koska kerran Vesa luuli minua hetken Annaksi tullessani parturista uuden kampauksen kera.

Onnea rakkaalle Anna-siskolle 35-vuotispäivänä! Perässä tullaan!
Elina

Enemmän Jeesusta

Kun valo valloittaa,
kun vesi puhdistaa,
kun kuiskaa Henki hiljainen
ja sielu rauhan saa.
Kun melu vaikenee,
kun sydän kuuntelee,
saa nähdä taakse turhuuden
sen, mikä merkitsee.

Pyhää ja puhdasta,
valoa kirkkautta,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Voimaa ja rakkautta,
uskoa, toivoa,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!

Kun armo aukeaa,
kun näkyy uusi maa,
kun usko syttyy uudestaan
ja taivas koskettaa.
Kun totuus paljastuu,
kun riittää ristinpuu,
kun katsot Hänen kasvojaan,
ei kestä mikään muu.

Pyhää ja puhdasta,
valoa, kirkkautta,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Voimaa ja rakkautta,
uskoa, toivoa,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!

Pekka Simojoki

Tämä ihana laulu on soinut kodissamme nyt muutaman päivän. Se on Arja Simojoen uuden Sydämen kappeli -levyn viimeinen laulu. Viikonloppuna saimme kuulla sekä Arjan ja Pekan että EtCetera-kuoron laulua. Olin molempina iltoina kirkossa väsyneiden lasten kanssa. Ilkka Puhakan loistavat puheet menivät harakoille osaltani, mutta laulut koskettivat. Ystäväni kanssa puhuimmekin viikonloppuna siitä, miten laulut koskettavat usein enemmän kuin puheet. Ainakin meille papeille voi tulla tietynlainen puheen yliannostus. Mutta laulut menevät jonnekin syvemmälle tasolle ja koskettavat.

Laulujen lisäksi olen alkanut käyttää enemmän työssäni rukousta. Muistan, miten jollain sielunhoitokurssilla meille sanottiin, että aloite rukoukseen täytyy tulla sielunhoitotilanteissa seurakuntalaiselta. Kokemusteni perusteella voin sanoa, että ihmiset odottavat, että pappi tekee tässä asiassa aloitteen. Ei seurakuntalaisilla ole mitään sitä vastaan, että heidän puolestaan rukoillaan ja heitä siunataan. Monesti ne esteet ovat meissä työntekijöissä. Viime aikoina minulla on ollut tapana siunata vanhuksia erilaisissa piireissä, syntymäpäiväkäynneillä ja vanhainkotihartauksissa henkilökohtaisesti Herran siunauksella. Jumalan rakkaus tulee paljon konkreettisemmaksi, kun jokaisen puolesta rukoillaan erikseen. Yksinkertainen ele viestii, että juuri sinä olet tärkeä. Jumala välittää sinusta ja sinun elämästäsi. Luulen, että elämämme olisi aivan erilaista, jos me rukoilisimme ja siunaisimme toisiamme enemmän.

Reilu viikko sitten sain olla vierailemassa erään rukous- ja raamattupiirin järjestämässä rukousyössä. Meitä oli paikalla yhdeksän noin kolmekymppistä naista. Laitoimme ensin yhdessä ruokaa ja nautimme tortilloista. Sitten lauloimme, rukoilimme ja luimme Raamattua. Erityisen hyvältä tuntui, kun rukoilimme jokaisen puolesta erikseen. Mikä lämpö ja rakkaus, kun kahdeksan ihmistä rukoilee minun puolestani! Tunnelma oli ihana! Olin luvannut lapsenvahtina toiminelle äidilleni saapuvani kotiin yhdeksältä. Ilta oli kuitenkin niin antoisa, että saavuin kotiin yhdeltä yöllä. Ja muut jäivät vielä rukoilemaan...Enemmän Jeesusta!
Elina

Oho!

Annan anteeksi, mutta en voi unohtaa.
Annan anteeksi, mutta en kykene olemaan kanssasi tekemisissä.
Annan anteeksi - heti kun voin.

Rakas taivaan Isä,
minun anteeksiantoni on niin vajaa.

Vaikka sinun haavasi vuotaa yhä!

Ole minulle anteeksiantamattomalle armollinen.

Heti kun voit.

(Satu Kreivi-Palosaari)

Tänään Ilkka Puhakka saarnasi anteeksipyytämisestä ja -antamisesta koskettavasti Vaasan kirkossa. Hän erotteli anteeksipyytämisen kolmeen kategoriaan. Ensimmäinen taso on ns. kohtelias anteeksipyyntö, jolloin pyydetään anteeksi vahinkoa tai vastaavaa. Suomeksihan se on usein Oho! tai Sorry! Toinen taso on anteeksipyyntö, jossa pyydetään anteeksi sitä, mitä itse on mokannut. Tämäkin taso on yleisinhimillinen ja maalaisjärkeen sopiva. Kolmas taso anteeksipyytämisessä liittyi Vuorisaarnan tekstiin. "Jos siis olet viemässä uhrilahjaasi alttarille ja siinä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa. Mene sitten vasta antamaan lahjasi. "

Ilkka puhui koskettavasti siitä, miten Jeesus kehottaa meitä pyytämään ja antamaan anteeksi silloinkin, kun me emme ole itse syyllisiä. Tämä kolmas anteeksiantamisen taso erottaa kristityt muista ihmisistä. Se ei ole enää inhimillistä anteeksipyytämistä, vaan se on Jumalan teko ihmisessä. Miten hyvin perheemme, seurakuntamme ja ystäväpiirimme voisivat, jos ottaisimme todesta Jeesuksen ohjeen?
Elina

Minne sinä menet, sinne menen minäkin

"Enkeli tuo iloa, antaa toivoa, lohduttaa surussa ja kulkee rinnalla silloin kun tarvitsemme. Meidät on annettu enkeleiksi, taivaan terveisiksi toisillemme." Näin lukee Maija Paavilaisen Enkeleitä-kirjan takakannessa. Sain kirjan tänään lahjaksi seurakuntamme lapsityöntekijöiltä, koska työkauteni lapsi- ja perhetyön pappina loppuu muutaman viikon kuluttua.

En voi kuin ihmetellä sitä viisautta, jolla Jumala johdattaa (vaikka aina välillä purnaankin äänekkäästi). Vuosi lapsi- ja perhetyössä on ollut aivan uskomattoman hyvä. Yhteistyö Jaanan ja Monikan ja lastenohjaajien kanssa on ollut meille kaikille antoisaa. Olemme saaneet oppia paljon toisiltamme ja kehittää työtä yhdessä. Nyt on hyvä jatkaa taas elämää eteenpäin, uudet haasteet odottavat. Yleensä sanotaan, että ensimmäinen vuosi uudessa työpaikassa menee työn opetteluun. Minulla ei ole ollut oikein varaa sellaiseen katseluun, kun tähän mennessä pisin yhtämittainen jakso samassa työtehtävässä on ollut vajaa vuosi. Siispä aina täytyy laittaa heti nasta lautaan! (Tänään on ollut Keskiuusimaassa juttua autohurjasteluistani. Vaikka en nyt tiedä voiko kuuttakymppiä neljänkympin rajoituksella kutsua hurjasteluksi.)

Reilun kahdeksan vuoden odottelu on nyt palkittu ja olen saanut ensimmäisen pysyvän työpaikan. Viisi päivää pysyvän työpaikan saamisen jälkeen Vesa tosin valittiin Järvenpään kirkkoherraksi. Niinpä saan nauttia pysyvästä työsuhteesta noin seitsemän kuukautta. Eräs ystäväni olikin todennut, että hän tiesi Vesan tulevan valituksi siitä, että sain pysyvän työpaikan. Niinpä! Ja minusta piti tulla uranainen. Nyt ei taas auta muuta kuin laittaa käsiä ristiin, että Jumala järjestäisi armollisesti minullekin sopivan työpaikan.

Olen ERITTÄIN KIITOLLINEN Vaasan suomalaisen seurakunnan seurakuntaneuvostolle ja Lapuan tuomiokapitulille, että sain vakinaisen työpaikan. Hakijoita oli seitsemän, mutta minut valittiin ilman haastatteluja virkaan. Jos haastattelut olisi pidetty normaalisti, päätös olisi tullut vasta Järvenpään vaalien jälkeen, ja tilanteeni olisi ollut hankala. Uudeksi työalakseni tulee luultavasti lähetystyö. Aluettakin vaihdan, ettei vain elämä kävisi liian yksitoikkoiseksi.
Elina

PS. Olen onnellinen siitä, että muutamme etelään. Silloin kun Vesalla on horjunut usko Järvenpää-projektiin, olen yrittänyt kannustaa ja tukea. Lapsetkin ovat innoissaan muuttamassa serkkujen lähelle. Jumala on hyvä!

Kolme kirkkoa päivässä

Tänään kävin aamulla pyhäkoulussa Vaasan kirkon Kryptassa. Koululaiset teki siellä yhtä tehtävää. Se oli kivaa. Ja sitte oli väritystehtävä. Sitten kävin kello kolme Gerbyn seurakuntakodilla. Esitin näytelmässä palvelijaa. Palvelija laittoi juhlia. Sitten kello viisi olin Kotisatama-messussa. Siellä tein mustalle paperille valkoisen kynttilän. Ja sieltä sain arpoja, joista sain seitsemän tarraa, minttuhyytelöä, kynttilän ja sain syödä pullaa ja mehua.
Antton

Lepoa Herrassa!

Päivän rukous lempirukouskirjastani Hiljaisuuden rukouksia (suom. Anna-Maija Raittila)

Tulen luoksesi, Herra, lepäämään sinussa,
lepäämään sinun rakkaudessasi.
Minun on niin vaikea irtautua
kaikista omista aikeistani.
Haluaisin olla tehokas.
Mutta kiitos, Herra, että olet osoittanut minulle,
kuinka minä vain sinussa voin kypsyä ja kasvaa
palvelmaan lähimmäisiäni.
Auta, että sallisin sinun muovata ja ohjata itseäni.

Sinussa on minun elämäni tarkoitus.
Siksi jätän itseni kokonaan sinun käsiisi.
Ohjaa minua päivä päivältä niissä tehtävissä,
jotka olet tarkoittanut minulle.
Silloin rohkenen ottaa sen riskin,
että minut ymmärretään väärin,
että epäonnistun,
ja uskallan olla iloinen, jos kaikki menee hyvin.
Minähän lepään koko ajan sinun rakkaudessasi.
Kiitos, että saan elää tässä luottamuksessa,
että sinä täytät minussa työsi.

Taustalla soi Credo-levy. Siinä Carola laulaa

"Som en båt i en säker hamn,
får jag vila i din famn
vila Gud, vila Gud
som en båt i en säker hamn."

Todellista lepoa Herrassa!
Elina

Villiä yöelämää

Jumalalla on kyllä paljon huumorintajua. Sen huomaa, kun katselee Jumalan luomistöitä. Ajattelepa vaikka kaikkea sitä, mitä ihmiset tekevät unissaan. Ystäväni kertoi muutama yö sitten soittaneensa unissaan sisarelleen, joka oli vähän aikaisemmin soittanut hänelle. Ystäväni ei ollut vastannut puheluun, mutta tiedosti tapahtuman ja soitti takaisin. Oli mongertanut jotain käsittämätöntä puhelimeen. Surullisen hupaisa tapaus on "ikuinen laihduttaja", jonka laihdutusyritykset kaatuivat yösyöpöttelyyn. Hän ei suinkaan langennut kiusaukseen hereillä, vaan totesi aamulla syöneensä litran jäätelöpaketin tai pussillisen keksejä. Että se siitä laihdutuksesta! Ja tarina on tosi!

Itsekin olen tuottanut suunnatonta hupia lähimmäisilleni yöllisillä tempauksillani. Tässä muutama otos vuosien varrelta. Pellon seurakuntanuorilla oli tapana käydä joka vuosi Turussa Maata Näkyvissä -tapahtumassa. Majoituimme aina jonkun koulun jumppasalissa tai käytävällä. Eräällä kerralla olimme nukkumassa aika monen tytön kanssa jumppasalissa. Olin keskellä yötä noussut istumaan ja huutanut äitiä. Ja ikää oli siis n. 17v. Seuraavana päivänä minulla ja ystävilläni oli pokassa pitelemistä, kun WC-jonoissa kuulimme joidenkin tyttöjen puhuvan tapahtuneesta.

Isosiskoni ja -veljeni ovat olleet todistamassa hyvin monia toilauksiani. Välillä he käyttivät tilannetta hyväkseen ja tulivat utelemaan minulta salaisuuksia. Harmikseen he eivät saaneet yleensä palkaksi muuta kuin haukut. En tiedä, tuleeko unissa esille ihmisen todellinen minä. : )

Elämäni yksi suurimpia muutoksia oli muutto Pellosta Helsinkiin 19-vuotiaana aloittaessani teologian opiskelut. Siihen asti äiti ja isä olivat huolehtineet monista asioista, myös aamuherätyksistä. Niinpä elin hyvin villiä yöelämää omassa huoneessani Lestiksellä, kun tiedostamattani olin stressaantunut siitä, heräänkö aamulla ajoissa. Melkein joka aamu huoneessani paloi valot, vaikka olin ne illalla sammuttanut. Samoin päälläni oli mitä mielenkiintoisimpia asukokonaisuuksia. Naimisiinmenokaan ei heti rauhoittanut minua. Ensimmäisenä avioliittovuotenamme heräsimme eräänä aamuna siihen, että keittiön hella hehkui punaisena. Nuori rouva oli keittänyt aamupuuroa unissaan ja jättänyt levyn päälle.

Anna-siskollani taas on traumaattisia muistoja Rooman matkalta, jossa olimme kahdestaan. Luin reissussa kirjaa, joka kertoi Israelin valtion syntyajoista. Niinpä olin yöllä hypännyt pystyyn ja huutanut kovalla äänellä: "Kaikki taisteluun Israelin puolesta!" Toisena yönä olin taas luullut nukkuvani Vesan vieressä ja alkanut lähennellä sisartani. Se oli jo liikaa!

Nykyään minusta on tullut oikein kelpokansalainen, asiallinen perheenäiti. Mutta eivät yömme vieläkään kovin rauhallisia ole; kolme lastamme pitävät kyllä huolen siitä. Viime viikkoina olemme kuunnelleet melkoisia yskäkonsertteja. Välillä saamme kuulla mitä ihmeellisimpiä mongerruksi, unissapuhuminenkin taitaa olla peritytyvä ominaisuus. Jos lapset eivät vielä illalla nuku meidän sängyssämme, he kyllä viimeistään aamulla löytyvät sieltä. Olenkin joinakin öinä saanut arvonalennuksen ja päässyt "jalkavaimoksi".
Elina

Small talkin ammattilaiset

Aina silloin tällöin ihmiset toteavat ihmetellen: "Sinun kanssasihan voi puhua, vaikka olet pappi." Yleensä hymähdän toteamukselle ja vaihdan puheenaihetta. Kuitenkin näkemys on mielestäni melko kummallinen; onhan papintyö ihmissuhdetyötä parhaimmillaan.

Yhden viikon aikana kohtaan valtavan määrän eri-ikäisiä ihmisiä. Jututan lapsia päiväkodissa tai kastekodissa, keskustelen vanhusten kanssa syntymäpäiväjuhlissa tai piireissä, puhun syvällisiä toimituskeskusteluissa ja small talkia erilaisilla kakkukahveilla. Pappina saan olla mukana hyvin erilaisten ihmisten elämässä. Kerran luennoin parillekymmenelle vanhalle hienolle herralle, joista monet olivat entisiä professoreita. Miehillä oli luennon jälkeen kasa hyviä vihjeitä, miten voisin kehittyä luennoimisessa...Toisinaan taas ei voi kuin rukoilla sitä, että Jumala koskettaisi perhettä tai sukua, jossa on niin paljon pahoinvointia.

Piispa Simo Peura kirjoitti Kotimaa-lehdessä piispantarkastuksiin liittyen siitä, miten tärkeää on se, että piispa ja pappi jaksavat kuunnella ihmisiä. Ehkä vaarana onkin se, että me papit tulemme niin innokkaiksi puhujiksi, ettei meillä ole enää aikaa kuunnella. Miten sitä isoskoulutuksessa opetettiinkaan aasista? Kaksi suurta korvaa ja yksi turpa!
Elina

Elämän helmihetkiä

"Vain Jumalassa rauhan sieluni saa, Hän meidät pelastaa..." lauloivat naiset Lepikon leirikeskuksen kappelissa. Eija-pappi ja Tuija-kanttori olivat valmistaneet kappelin tunnelmalliseksi kyntilöillä, kankailla ja pienillä ikoneilla. Taize-laulut, raamatunluku, hiljaisuus, rukous ja sanaton yhteys hoitivat eri-ikäisiä naisia.

Ennen iltahetkeä alustimme Hanna-ystäväni kanssa teemasta Arjen helmihetkiä. Hanna kertoi siitä, miten hänen kotiäitielämänsä helmihetkiä ovat Helmihetkiä-piirin kokoontumiset, rukoushetket sekä ystävien kanssa jaetut tuokiot. Itse puhuin siitä, miten sydämemme on levoton kunnes se löytää rauhan Jumalassa. Sauna ja keskustelut herkullisen salaattipöydän äärellä kruunasivat illan. Bussissa jaetut tuohukset jäivät vielä muistuttamaan siitä, mistä voi löytää elämän helmihetkiä: yhteydestä Jumalaan ja toisiin ihmisiin.
Elina

Kello ei ole vain rippilahja!

"Kello ei ole vain rippilahja!". Näillä sanoilla aloitettiin tänä aamuna kutsunnat Vaasassa. Vuonna 1988 syntyneiden ikäluokka tuli paikalle sen verran omaan tahtiin, että kutsuntojen johtaja päätti ensiksi opettaa ajoissa tulemisen merkitystä.

Olin viran puolesta paikalla puhumassa tämän ikäluokan pojille. Näytin aluksi Raamattuani, joka oli saanut siipeensä muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa. Olin silloin pitämässä pataljoonan papin tehtäviin siirrettynä kenttähartautta entiselle komppanialleni, jossa olin ollut joukkueen johtaja. Syksyinen sadeilma kasteli Raamattuni Psalmin 139 kohdalta, josta luin hartaudessa ensimmäisiä jakeita:

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.

Tuossa kertausharjoituksessa vallitsi astetta vakavampi tunnelma kuin varusmiespalveluksessa ollessa. Nyt tiesimme, että tällä porukalla harjoittelimme tositilannetta varten. Jokaisella kävi varmasti mielessä ajatus: entä jos tämä olisikin totta. Tiesimme myös, että vähäisten kertausharjoitusten aikana kutsua uusiin kertausharjoituksiin tuolle porukalle tuskin tulisi. Kukaan ei siis toivonut tämän joukon uudelleen kokoontumista! Näissä tunnelmissa halusin korostaa sitä, miten missään tilanteessa emme ole Jumalan selän takana tai Hänen apunsa ulottumattomissa.

Näitä ajatuksia halusin jakaa myös kutsunnoissa oleville pojille. Myös armeija-aikana tulee mietittyä tositilannetta ja elämää ja kuolemaa. Elämän arvokkuuden käsittämisen kannalta nämä ovat tärkeitä pohdintoja. Päätin puheenvuoroni Jeesuksen sanoihin Johanneksen evankeliumissa: Suurempaa rakkautta ei kukaan voi osoittaa, kuin että antaa henkensä ystäviensä puolesta. (15:13) Rakkaimpien ja maansa puolustaminen voi joskus vaatia jopa tätä niin kuin paikalla ollut veteraanipolven edustaja tiesi.

Muutaman vuoden takaisessa kertausharjoituksessa, josta kerroin, sattui hauska tilanne sen lopulla. Koko viikon oli satanut ja KRH-komppania ei ollut saanut suoritettua yhtäkään mittausta tulisuunnitelmiaan varten. Pitäessäni hartautta KRH-komppaniassa rukoilin myös parempaa säätä. Loppupuhuttelussa ennen kotiuttamista KRH-komppanian vastaava kiitteli sitä, miten heti hartautta seuraavana päivänä mittaukset olivat onnistuneet!

Tämän pataljoonan kertausharjoituksiin ei enää tullut kutsua, ilmeisesti nuoremmat saivat astua tilalle. Ruotsista palattuani sodanajantehtäväni vaihtui sotilasläänin esikuntaan ja parin kertausharjoituksen jälkeen kolahti postiluukusta ylennys luutnantiksi.

Siirtyessämme kutsuvieraiden kanssa kahville osa pojista löytyi vielä käytävältä. Kellon merkitys näytti olleen todella hukassa. Kahvilla kuulin pahemmin siipeensä saaneesta Raamatusta. Sota-aikana yhden kutsuntalautakunnan jäsenen isoisän Raamattuun oli iskeytynyt luoti ja jäänyt Sanan suojaan. Sana oli suojellut kantajaansa aivan konkreettisesti!
Vesa

Mediahuuhtelussa nuortenleirillä

Media oli teemamme nuorten syyslomaleirillä, jossa olin torstaista lauantaiyöhön. Tästä aihetta olin jo pitkään esittänyt kollegoilleni nuortenillan tai leirin teemaksi ja nyt se toteutui. Ryhmätöissä ja opetushetkissä riitti nuorilla juttua. Jokaisella oli runsaasti kokemuksia ja näkemyksiä mediasta ja sen vaikutuksista. Monet tosin olivat sitä mieltä, ettei media juurikaan vaikuta heihin: mainoksiin ja tv-sarjoihin osataan suhtautua kriittisesti. Tätä vetäjien kanssa hieman epäilimme. 80- ja 90-luvun nuorina näemme, miten paljon media on lyhyessä ajassa muokannut nuorten asenteita verrattuna omaan nuoruuteemme. Median vaikutus nuoriin ja lapsiin on myös tutkimuksissa osoitettu olevan niin laajaa, että voidaan puhua päivittäisestä mediahuuhtelusta.

Median arvoja ja asenteita peilasimme opetushetkissä myös Raamatun opetuksiin. Johanneksen evankeliumista etsimme sitä, mitä on maailmassa eläminen Jeesuksen seuraajana. Samoin Raamatusta etsimme kestävän ilon avaimia.

Leireillämme on ollut yhtenä kohokohtana yömessu, jota nytkin vietimme. Messu on venynyt yleensä yli puolenyön ja näin siitä on tullut "varhaisaamun jumalanpalvelus," niin tälläkin kertaa. Yömessussa pääsin testaamaan sunnuntain vaalisaarnan teemoja muokatussa muodossa ja hyvin teemat tuntuivat toimivan.

Yömessun yksi liikuttavimmista hetkistä on aina rauhantervehdysten vaihtaminen, jota ei toteuteta vain kättelemällä vaan halaamalla. Rauhantervehdys viekin useimmiten runsaasti aikaa kun kaikki haluaisivat halata kaikkia. Tässä käytännössä olen tuntenut jotakin alkukirkollista kristittyjen yhteyden tuntua. Italiassa törmäsin aikoinaan siihen, että rauhantervehdys toteutettiin poskisuudelmina. Oli siinä suomalaisella aluksi hieman ihmettelemistä.

Nuortenleireillämme on ollut jo pidempään nimenä EVVK-leiri nuorten käyttämästä lyhenteestä juontuen. Olemme antaneet tuolle lyhenteelle uuden sisällön: Evankeliumin valoa väsymyksestä kärsiville! Tämä on toteutunut erityisesti esirukoushetkissä. Olemme ottaneet käytännöksi, että nuoret saavat tulla huoliensa ja ongelmiensa kanssa rukoiltaviksi. Tällä kerralla olimme varautuneet kolmella esirukouspisteellä, jottei esirukoushetki iltahartauden jälkeen venyisi kohtuuttomasti. Tarvetta esirukoukselle oli kuitenkin niin paljon, että ilta venyi lauantain puolelle. Nuorilla on monenlaista huolta ja murhetta, mutta onneksi Jumala voi auttaa. Omassa voimassa heidän auttamisensa tuntuisi liian suurelta taakalta.

Esirukoushetken jälkeen pääsin lopulta lähtemään "viikonloppuvapaan" viettoon. Ensin tosin piti kaivaa auto esille ensilumesta ja ajella lumisessa maisemassa kotiin. Väsymys painoi mutta mieli oli tosi kiitollinen 70 nuoren kanssa vietetyn leirin jäljiltä. Ja aamulla reissuun...
Vesa

Hulluja vai hihhuleita?

Lauralla on ollut pitkään matkakuumetta. Hän on malttamattomana laskenut öitä siihen, että pääsee yökylään Anni-serkun sekä Juha- ja Mira-kummien luokse. Eilen kävellessämme hän ylpeili (yksi lastemme lempikommenteista: ei saa ylpeillä) Anttonille sillä, miten hän pääsee juuri kummien luokse yökylään. Se on kuulema paljon hienompaa kuin yökyläily isovanhempien tai kavereiden luona. Kummit ovat muutenkin kovassa kurssissa. Iltarukouksen jännitysnäytelmä on se, kenen kummit mainitaan ensin. Välillä tuntuukin siltä, että perheemme iltarukoushetkistä on hartaus kaukana, kun taistellaan vuoroista. Onneksi opetuslapset olivat usein samanlaisia kuumakalleja. Kyllä Jumala ymmärtää!

Tänään matkakuumeinen Laura pakkasi ensimmäistä kertaa itse hammasharjan ja -tahnan, prinsessashampoon ja -harjan sekä hiusrinksut uuteen Unikko-pussukkaansa. Se oli niin hellyyttävää, että mieleen muistuivat omat lapsuuden yökyläilyt ja leirit. Yleensä pakkasin Lauran tavoin itse reppuni.

Olin ensimmäisen kerran leirillä ilman vanhempia jo 4-vuotiaana. Anna oli samaan aikaan leirillä toisessa leirikeskuksessa. Kotona olimme kilpailleet siitä, kumman leirikeskus oli parempi. Olin 4-vuotiaan ylpeydellä todennut, että meidän leirikeskuksemme oli parempi, koska siellä oli hullutkin. Moinalahden uudessa leirikeskuksessa oli nimittäin hienot hyllyt, mutta en osannut sanoa y-kirjainta. Hyvin leirielämä meni hullujen keskellä eikä koti-ikävä edes yllättänyt.

Tällä hetkellä Vesa on leirillä yli 70 nuoren kanssa Österhankmossa. Nuortenleirien koko tuntuu paisuvan kuin pullataikina. Ei ihme! Leirielämä on ihanaa! Onneksi jo ensi keväänä valmistuu uusi tilava leirikeskus vanhan Österin viereen. En tiedä, tuleeko sinne hulluja, mutta ainakin HIHHULEITA.
Elina

PS. Osa Vaasan seurakuntanuorista käyttää T-paitoja , jossa lukee "HIHHULI".

Riparilauluja raflassa

"On sängyn päälle levitetty tilkkutäkki suuri, nuo monenlaiset kauniit värit yhteen sopii juuri..." aloitti poppipappi Mikko Salmi eilen Tilkkutäkki- illan Ravintola Amarillossa Vaasassa. Paikalle oli kerääntynyt sekalainen seurakunta riparilaulujen ystäviä: opiskelijoita, työikäisiä, kotiäitejä ja muutama innokas pyhäkoululainen.

Kurssikaverini ja pikkupikkuserkkuni Mikko veti keikan suvereenilla tavalla ja otti yleisön haltuunsa heti ekasta biisistä lähtien. Erinomaisena tukena Mikolla oli Make Perttilä, jonka soittotaito hullaannutti paikalla olevat kitaristit. Ilta eteni pääasiassa yleisön toiveiden pohjalta. Lauloimme yhdessä kaikki ihanimmat ja kuluneimmat riparilaulut Evankeliumista Lapsuuden uskoon. Pyhäkoulutytöt pääsivät harrastamaan karaokea laulamalla Kirkossa. Naiset ja miehet kisailivat siitä, kummat voittavat Tuu mun vaimoksen -laulussa. Naiset voittivat reilusti ja Mikko oli onnellinen siitä, että joku haluaa vielä miestäkin...

Mikko kertoi juonnoissaan siitä, miten häneen ei tehoa niinkään hengelliset puheet, vaan juuri laulut. Itse olen monesti huomannut erilaisissa hartauksissa ja piirivierailuissa, että laulamani laulu tai yhteislaulu puhuttelee ihmisiä paljon enemmän kuin suurella vaivalla valmistamani puhe. Tilkkutäkki-ilta todisti taas kerran, miten Jumala voi hoitaa meitä erityisesti laulujen kautta. Puheet menevät yleensä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta laulut jäävät soimaan mieleen moneksi päiväksi. Laulun kautta on helpompi rukoilla, tunnustaa uskonsa ja kokea Jumalan läsnäoloa. Ei ihme, että Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä (3:16-17): "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen hänen kauttaan Jumalaa, Isäämme."

Yhteensä illan aikana lauloimme laskujeni mukaan 18 laulua ja Mikko esitti muutaman soolokappaleen. Yleisö ei siitä huolimatta saanut kylläkseen laulamisesta; encoren jälkeen olisi ollut vielä kiva laulaa muutama kappale. Tätä täytyy järjestää lisää! Onneksi Pekka Simojoki ja EtCetera-kuoro saapuvat jo muutaman viikon päästä Vaasaan. Mikolla ja Sami-opiskelijapastorilla oli jo jotain ideointia keväälle käynnissä. Omassa päässäni taas jo surraa, kun mietin, miten tästä voisi jatkaa eteenpäin. Kyllä luova työ on ihanaa!
Elina

PS. Vesalle Tilkkutäkki-projektini on tuottanut suunnatonta hupia. Hän on hymysuin saanut kutsua minua monta kuukautta "baaripapiksi". Sehän sopii oikein hyvin nimitykseksi tällaiselle tynnyrissä kasvaneelle kirkkoherrantytölle!

















Maanantai-aamuna 16.10. Mikko ja Make kävivät Vesan kanssa vielä Variskan yläasteella pitämässä riparilaulujen konsertin. Oli mielenkiintoista nähdä, miten ysiluokkalaiset olivat heti lauluissa mukana kun taas riparin käymättömät kasit ja seiskat katselivat vierestä että mitäs touhua tämä on :-)

Sivistynyttä lounasseuraa

Papin elämä on tunnetusti yhtä juhlaa. Harva se päivä pääsee työn puolesta herkuttelemaan täytekakkukahveilla, voileipäkakuilla tai muilla herkuilla. Tänään minulla oli lounaalla hyvää seuraa. Lounastin nimittäin laulu- ja hartaushetken jälkeen Kotirannan päiväkodissa eskarilaisten pöydässä.

Kotirannan päiväkodissa lounasjärjestelyt olivat hienot. Ensiksi luettiin runo siitä, miten ruokapöydässä käyttäydytään. Sitten lapset valitsivat itselleen parin, jonka kanssa mentiin käsikynkkää pöytään istumaan. Ruokarukous luettiin lasten toivomuksesta tällä kertaa ruotsiksi. Muita vaihtoehtoja olivat englanti ja suomi.

Herkullisen keiton äärellä pöytäseurueeni osoittautui hyvin käyttäytyväksi ja sivistyneeksi. Minulle ja siviilipalvelusmies Turolle pidettiin keittoa syödessä italian kielen alkeiskurssi. Pojasta polvi paranee, voi vain todeta.

Suvun oudot harrastukset

Ísälläni on outoja ja kalliita harrastuksia: kirjojen kirjoittaminen, suurten juhlien järjestäminen ja erilainen avustustyön tekeminen. Me muut perheenjäsenet olemme toimineet isän apujoukkoina harrastusten toteuttamisessa taitojemme mukaan, joskus vapaaehtoisesti ja joskus hammasta kiristellen. Äiti on aina välillä motkottanut isälle siitä, ettei häntä kiitetä isän kirjojen esipuheissa eikä hänestä ole yleensä niissä edes kuvaa. Viime perjantaina isä kiitti äitiä ehkä kauneimmalla mahdollisella tavalla. Hän järjesti äidille eläkkeelle jäämisen kunniaksi hienon juhlan, jossa julkaistiin isän 39. kirja "Anja, arkienkeli". Hämmästyttävää oli, että kirjan tekemisprosessi saatiin pidettyä äidiltä salassa kirjan julkistamishetkeen saakka. Äiti oli vain aavistanut, että jotain on käynnissä...

Anja-äitini on toiminut koko uransa uskonnon ja psykologian opettajana ensin Rovaniemellä ja sitten Pellossa. "Anja, arkienkeli" on artikkeliteos, johon äitini entiset ja nykyiset oppilaat, opettajatoverit ja perheenjäsenet ovat kirjoittaneet muistojaan sekä ajatuksiaan Anjasta ja yleisemmin kouluelämästä. Kirjassa on monia todella hyviä kirjoituksia, joita ovat kirjoittaneet mm. Eevan toimituspäällikkö ja Hesarin toimittaja, äidin oppilaita molemmat. Mira-miniä on taitollaan ja kuvankäsittelytaidollaan tehnyt kirjan ulkoasusta oikein modernin ja raikkaan. Kannessa taas on äidin kummitytön tyttären herttainen piirustus enkelistä. Nimensä kirja sai lahjasta, jonka äiti sai abeilta jonain vuonna. Kirja todistaa, että nämä abit olivat oikeassa. Äitini on ollut monelle ihmiselle sekä kotona, koulussa että seurakunnassa arjen enkeli, joka on kannustanut, rohkaissut ja auttanut pannen itsensä likoon. Niinpä kirja onkin tehty rakkaudella ja lämmöllä! Paras isäni kirjoista!

Perjantain juhlatkaan eivät olleet aivan vaatimattomat. Juhlaseminaarissa olivat puhumassa europarlamentaarikko Hannu Takkula sekä tohtorit Kerttu Oikarinen ja Juhani Lassila. Hyviä esitelmiä, vaikka en Mikaelin viihdyttävästä seurasta johtuen ihan kaikessa voinutkaan olla mukana. Juhlat huipentuivat illalla tunnelmalliseen kirkkohetkeen, jonka aiheeksi muotoutui ihan suunnittelematta rukous. Se sopi hyvin, koska äitini on ennen kaikkea rukouksen ihminen.

Kirkkoiltaan houkuteltiin esiintyjiä myös suurella rahalla. Anja- mummi lupasi Lauralle lahjaksi barbie-nuken, jos tämä laulaa Anttonin kanssa Tuulien teitä -laulun. Laura suostui pyyntöön, mutta hinta sisälsi vain yhden säkeistön. Se meni oikein hyvin: Laura lauloi ja Antton säesti kitaralla. Antton tuli esityksen jälkeen pettyneenä penkkiin: "Vain yksi säkeistö, tosi tyhmää!" Suurta hupia kirkkokansalle tuotti myös parivaljakon valmistautuminen esitykseen. Antton kuiskaili pikkusiskon korvaan niin paljon ohjeita, että takarivistä se oli näyttänyt rohkaisupusun antamiselta. Minä, Anna-siskoni ja Jaakko-veljeni olimme myöskin esiintyjälistalla. Aivan hyvin meni, vaikka ensimmäiset harjoitukset pidimme kylmässä saunassa puoli tuntia ennen h-hetkeä.

Kokonaisuutena Pellon reissu oli antoisa, vaikka vähän raskas. 1200 kilometriä autolla yksin kolmen lapsen kanssa laittoi välillä miettimään, onko tässä mitään järkeä. KYLLÄ ON! Elämä on seikkailua!

Elina

Seminaariesitelmien aikana Mikael tutustui äidin vanhaan kouluun ja mummin työpaikkaan kaikilla viidellä aistilla.

Elina Pellon kirkossa pitämässä puhetta

rukouksen ihmeellisestä maailmasta.

Vaalipaneelissa Järvenpäässä

Keskiviikkoiltana 4.10. oli kirkkoherranvaalin paneelikeskustelun vuoro Järvenpäässä. Paikalle tuli mukavasti väkeä ja yleisökysymyksiä riitti koko illaksi. Aikamoinen skaala asioita tuli kysymyksissä käytyä läpi. Paneelissa kysyttiin mm. miestyöstä, johtamistavasta, teologisesta peruslinjasta ja suhtautumisesta luottamushenkilöihin. Seuraavaksi on vuorossa vaalisaarna sunnuntaina 22.10. ja sitten odotellaan vain ennakkoäänestyksen alkamista.
Vesa

Kömpelyys ei ole ilo kenellekään - vai onko?

"Kömpelyys ei ole ilo kenellekään" tuumasi isäni lakonisesti, kun teini-iässä töytäisin kahvipannun tiskialtaan reunaan huonoin seurauksin. Lauseesta on tullut lentävä suvussamme. Se sopii silloin kun joku kaataa maidon pöydälle tai kahvin sanomalehdelle, pudottaa kännykän asfalttiin tai töytäisee autolla tolppaa. Ja kaikkea tätä sattuu ainakin meidän perheessä. Sanomalehti on harva se päivä jossain töhnässä, auto ja kännykät ovat taas käyneet useammankin kerran korjaamolla.

Mutta aina isäni lausuma ei pidä paikkaansa. Välillä pieni kömpelyys tai kömmähdys saa hymyn kaikkien huulille. Jäykässä tilanteessa se voi vapauttaa, kun vain osaa nauraa itselleen. Ja tunnetustihan silloin iloa riittää...Tai joskus kömpelyydestä voi olla muutakin hyötyä - ainakin positiivisesti ajattelevalle ihmiselle! Tässä kaksi esimerkkitapausta perheemme historiasta.

Luulajassa asuessamme melkein kaksivuotias Antton rikkoi hienossa kiinalaisessa ravintolassa juomalasin. Antton säikähti ja minä säikähdin. Paikalle saapui viisas hovimestari. Hän vapautti tilanteen onnittelemalla Anttonia hyvästä työstä. Hän selitti, että hän itsekin rikkoo tahallaan silloin kun ne ovat kuluneet huonoiksi. Palkinnoksi lasin rikkomisesta hän antoi Anttonille tikkarin. Tikkari oli ensimmäinen karkki, jonka Antton sai elämässään syödä. Ikimuistoinen tapahtuma!

Kuopuksemme Mikael taas on syönyt karkkeja jo kauan aikaa, vaikka on nyt samanikäinen kuin Antton ensimmäistä tikkaria syödessään. Parhaalla (vai pahimmalla) kerralla Miksun suusta on kaivettu 12 mustaa karkkia. Pojan ilme oli tyytyväinen, vaikka musta kuola vaan valui. Kädet olivat myöskin täynnä karkkeja, ettei vaan lopu kesken... AHNE!

Toinen tilanne, jolloin isäni lausuma "Kömpelyys ei ole ilo kenellekään!" ei pitänyt paikkaansa sattui Lauralle. Olimme juuri muuttaneet Vaasaan ja olimme mietimme pitemmän aikaa, luopuisimmeko taas televisiosta. Olimme kokeneet televisiottomuuden hyväksi ensimmäisinä avioliittovuosina, mutta hankimme sen oppiaksemme paremmin ruotsia muuttaessamme rakkaaseen naapurimaahan. Lopulta olimme päätyneet Vaasassa siihen, että pidämme television käytössä ja olimme ehtineet juuri maksaa lupamaksunkin. Muutaman viikon päästä Laura, 1v, veti kerralla auki lipaston kaikki laatikot, niin että lipaston päällä oleva TV putosi lattialle ja lipasto kaatui kokonaan. Onneksi Lauralle ei käynyt mitenkään. Ihme kyllä televisiokaan ei mennyt tuusannuuskaksi, vain käyttökelvottomaksi. Olimme Vesan kanssa helpottuneita siitä, että vaarallisesta tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Niinpä me vain kiittelimme kiinalaisen hovimestarin tapaan Lauraa, joka oli tehnyt vuoden hyvän työn. Rehellisesti puhuen meitä ei harmittanut yhtään pienen matkatelevisiomme särkyminen!

Nyt olemme eläneet yli neljä vuotta ilman televisiota ja suosittelemme samaa muillekin, erityisesti lapsiperheille. Tuttavapiirissämme televisiottomuudesta on tullut välillä jopa trendikästä. Vesan kanssa toivomme, että voisimme olla vielä muutaman vuoden ilman TV:tä. Anttonin ja Lauran vuoksi se on ehkä hankittava lähivuosina, etteivät he vain sen vuoksi joudu leikkien tai juttelujen ulkopuolelle.

Nykypäivänä on erittäin helppoa olla ilman televisiota. Internetistä löytyvät tuoreimmat uutiset; sieltä voi seurata uutislähetyksetkin. Ne eivät tosin jaksa enää oikein kiinnostaa, kun niitä ei ole tottunut seuraamaan. Vielä Luulajassa seurasimme kolmetkin uutislähetykset illan aikana. Iltapäivälehtien nettiversioita lukemalla taas pysyy uusista televisio-ohjelmista ja "tarpeellisista" juoruista sen verran selvillä, ettei putoa pois kärryiltä kahvipöytäkeskusteluissa. Hyviä elokuvia voi vuokrata, kun haluaa viettää elokuvailtaa. Lapsille taas löytyy kirjastosta mieluisia DVD- elokuvia ja lastenohjelmia, joilla he voivat tyydyttää viihdenälkäänsä. Vanhempana on turvallista tietää, etteivät lapset ainakaan kotona joudu katselemaan mitään heille sopimatonta. Antton on varsinkin niin herkkä, että Muumitkin pelottivat häntä vielä vähän aikaa sitten. Poika on tainnut periä äitinsä vilkkaan mielikuvituksen ja eläytymiskyvyn!

Itse nautin valtavasti rauhallisista iltahetkistä, kun lapset jo nukkuvat ja Vesa on työpaikalla. Jos meillä olisi telkkari, laittaisin sen päälle ja tuijottaisin sitä loppuillan. Nyt minulla on aikaa olla rauhassa, kuunnella hyvää musiikkia, soittaa ystäville, lukea kirjoja, rukoilla tai vaikkapa kirjoitella tätä päiväkirjaa. Tunnen itseni luksusmuijaksi!
Elina

Jumalan kansan juhlissa

"Taivaan Isä, kerro mulle, miksi palelen.
Miksi tänään ruokaa löytänytkään en?
Anna mulle leipä jokapäiväinen. Sitä sulta anelen.
Taivaan Isä, kerro mulle miksi soditaan.
Miksi lasten täytyy mennä tappamaan?
Anna mulle viisautta vastustaa tätä pahaa maailmaa.
Katulapsi kulkee ilman kotia tässä maailmassa täynnä sotia.
Orpo ilman äidin syliä neuvotonna kiertää kyliä.
Lapsipakolainen, muukalainen maan kysyy hiljaa:
saanko tulla teille asumaan?"

Tämä Lasse Heikkilän ja Outi Rossin laulu soi koskettavasti tänään Palosaaren kirkossa. Ainakin minulle tuli tippa linssiin. Laulajana oli pieni vaaleahiuksinen ja ruskeasilmäinen tyttö, joka tottuneesti lauloi suurelle yleisölle Isolahden koulun lauluryhmän solistina. Vietimme nimittäin Maailman lapset -musiikkijumalanpalvelusta, johon olimme Marja-kanttorin kanssa kutsuneet alueemme koulujen kuorot. Laulu sopi upeasti teemaamme: jumalanpalveluksen yhtenä ideana oli kerätä rahaa Sambian orpolapsille ja muistuttaa samalla monien lasten hädästä. Laulajien ja opettajien lisäksi paikalle olivat tulleet tietysti vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat sekä muita koulujen oppilaita vanhempineen. Palosaaren kirkon vakiokävijät olivat innoissaan siitä, että kirkko oli kerrankin täynnä jumalanpalveluksessa. "Tämähän on aivan kuin jouluna!" iloiset eläkeläismummot totesivat kahvia tarjoillessaan.

Mekin olimme Marjan kanssa todella tyytyväisiä. Marja singahteli kanttorina urkuparven ja alakerran pianon väliä, kävipä välillä esiintymässä nukketeatterissakin. Olin kirjoittanut mikkelinpäivän jännittävästä epistolateksistä esityksen, jossa enkeli johdatti Pietarin vapaaksi vankilasta. Marjan kanssa nauroimme olevamme synnynnäisiä näyttelijöitä. Molemmilla on niin kova ääni, ettei edes mikkiä tarvitse. KYLLÄ KUULUU! Lastenmieltäkin löytyy aivan kotitarpeiksi. Marjan sisar onkin kuuluisa Ti-TI Nallen Riitta, jonka pauloissa monet lapset (ja isät) ovat. Meidänkin perheessä Riitalla on jo neljä fania, kun Mikaelkin on liittynyt Ti-Ti Nallen ystäviin. Antton ja Laura ovat taas kerran videokiellossa (kukaan ei enää muista, mistä rikkeestä tällä kertaa), joten Mikael saa katsella videota yksikseen. Tämänpäiväinen musiikkijumalanpalvelus vahvisti näkyäni siitä, että perhejumalanpalveluksia on hyvä suunnata enemmän myös ala-asteikäisten perheille yhteistyösä koulujen kanssa. Riikka-opettaja ja Matti-rehtori alkoivatkin jo kirkossa miettiä uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Iltapäivällä suuntauduimme koko perheellä Kotisatama-perhemessuun, jossa Vesa toimi pappina ja Miehen mitta -keskustelupiiri kantoi muun vastuun. Kotisatamakin oli tänään poikkeuksellisen onnistunut ja väkeä oli mukavasti. Vesa ihmetteli sitä, että sai jopa rouvaltaan kiitosta saarnasta :). Jukka taas oli kirjoittanut hauskan näytelmän siitä, kuka on Jumalan valtakunnassa suurin. Miehenköriläät taistelivat parhaasta paikasta Jumalan valtakunnassa, kunnes Jeesus (Vesa) osoitti heille, että pieni lapsi on suurin.

Näytelmä herätti suurta hilpeyttä kirkkoväessä. Lapsista oli hurjan hauskaa, että omat isät tai kavereiden isät kinastelivat aamutakit päällä ja pyyhkeet päässä. Kummallista oli se, että Jukka ei ollut näytelmää kirjoittaessaan tiennyt, mikä on päivän evankeliumiteksti. Hän oli ollut aivan ihmeissään, kun Sami-pappi alkoi lukea samaa tekstiä. Näin se Jumala joskus johdattaa oikeaan teemaan! Mikael sai tehdä taas kerran näytelmässä luonneroolin. Hänhän on aloittanut näyttelijänuransa näyttävästi jo viisiviikkoisena esittäessään TV:n joulujumalanpalveluksessa Jeesus-vauvaa.

Voi sanoa, että Kotisatamassa oli tänään suurta perhejuhlan tuntua. Oli hienoa tuntea kristittyjen yhteyttä etukäteisvalmisteluissa, messussa ja kahvihetkessä. Lapset saivat leikkiä kavereiden kanssa ja aikuiset viihtyivät pitkään kahvipöytäkeskusteluissa. On upeaa, että koko ajan tulee uusia nuoria perheitä, jotka tahtovat tulla yhteiseen jumalanpalvelukseen palvelemaan ja palveltavaksi. Toivottavasti sana leviää ja yhä uudet ihmiset löytävät paikkansa kirkkojen penkeissä. Kirkossa ei ole tylsää! Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla!
Elina

Kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä, jossa Miehen mitta -keskustelupiiri esitti oman tulkintansa raamatuntekstistä "Kuka on suurin?"






















Lisää kuvia Kotisatama-perhemessun lastenhetkestä. Vesa siunaamassa Mikaelia vasemmassa kuvassa. Jeesuksen rakkaus -laulu menossa oikeassa kuvassa. (Fysioterapeutin työn tulokset näkyvät kuten kuvasta näkyy!)

Työtä riittää taas...

"Työtä riittää taas" laulaa Juha Tapio laulussaan. Tämä on pätenyt kohdallani palattuani virallisesti töihin tämän viikon tiistaina 6 viikon sairasloman jälkeen. Sairaslomallakin tuli tehtyä yhtä ja toista työjuttua. Koordinaattorina olen ollut vastuussa mm. työvuorolistoista ja siinä olikin tekemistä, että sai kaikki palapelin osat paikoilleen näin ison seurakunnan toiminnassa. Työvuorolistalla on myös taipumus muuttua koko ajan, vähän väliä saa olla korjaamassa "lopullista" versiota.

Tällä viikolla kävimme pitämässä rippikouluinfot Vaasan yläasteilla. Rippikoulun suosio näyttää taatulta, kun joka koululla oli paikalla ilmeisesti koko ikäluokka. Mielenkiinnolla odotamme miltä tilanne näyttää ilmoittautumisten jälkeen.

Tänä perjantaina meillä oli syksyn ensimmäinen IKHTYS-messu Vaasan kirkossa. IKHTYS-messu on suurelta osin nuorten itsensä toteuttama messu. Oli meitä tosin 4 työntekijääkin mukana, mutta nuoria oli eri tehtävissä parikymmentä. Musiikista vastasi houseband, jonka laulajat näkyvät kuvassa.

Kolmen vuoden takainen rippikoululaiseni Jenny piti hienon puheen messussa elämän tärkeysjärjestyksestä; onko ykkössijalla raha ja shoppailu vai Jumala. Väkeä oli paikalla yli 80 henkeä. Myöhemmin illalla sain viestiä, että "jatkoilla" nuortentila Crossissa oli paikalla jo yli 120 henkeä. Crossiin mahtuu virallisesti 100 henkeä, joten tiivistä on.

Leikkauksen jälkeinen kuntoutus on edennyt hyvin. Tänään olin jälleen fysioterapiassa, jossa laitettiiin ensimmäisen kerran "punttitreeniin". Tulosta alkaa syntymään, tein liikkeitä 2kg:lla ja joitakin 1 kg:lla :-) Siitä se lähtee...

Vesa

Ora et labora!

Milloin minä olen onnellinen?
Kun olen rukoillut.

Milloin olen syvältä tyydytetty?
Kun olen riittävästi rukoillut.

Milloin olen eniten oma itseni?
Kun rukoilen.

Milloin minua parhaiten ymmärretään?
Kun rukoilen.

Milloin parhaiten rakastan toista?
Kun olen riittävästi rukoillut.


Tämän ajatelman löysin kesällä ostamastani Leena Lehtisen kirjasta "Ilonhippuja". Viikonloppuna sain kuulla lisää Leena Lehtisen ajatuksia rukouksesta, kun hän oli miehensä Kalevi Lehtisen kanssa puhumassa Yhdessä Vaasan puolesta -rukoustapahtumassa. Leena Lehtisen ajatukset rukouksesta olivat hyvin yksinkertaisia. Hän kertoi elämänsä hankalista ja vaikeista tilanteista, jolloin hän oli tarvinnut Jeesusta ja rukousta. Hän ei opettanut hienoja rimpsuja, joita pitäisi lausua tai tekniikoita, joiden avulla rukouksiin vastataan. "Jeesus, auta" oli se rukous, jonka hän oli lausunut ja välillä huutanut Jumalan puoleen. Ja aina hän oli saanut apua, muodossa tai toisessa. Hengissä oli selvitty!

Kalevi Lehtinen taas opetti siitä, miten me voimme olla kutsumassa toisia ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi. Hän opetti 10 askelta, joiden avulla voimme kertoa ilosanomaa Jeesuksesta niille ihmisille, jotka eivät tunne häntä henkilökohtaisesti. Pääajatukset menivät suurin piirtein näin:

1. Usko! Kaiken lähtökohtana on oma henkilökohtainen usko Jeesukseen.

2. Puhdistu! On tärkeää pyytää omia syntejä anteeksi, jotta Jumala voi puhdistaa sydämen kaikesta pahasta ja ottaa sen käyttöönsä.

3. Täyty Hengellä! Kristityn on hyvä rukoilla, että Pyhä Henki saa täyttää sydämen. Pyhällä Hengellä täyttyminen ei ole ihmisen oma teko. Jumala täyttää meidät Hengelllään, jos annamme siihen luvan. "..antakaa Hengen täyttää itsenne."Ef. 5:18

4. Tee suunnitelma! Jumala on järjestyksen Jumala. On hyvä olla selvä suunnitelma, jottei hutki sinne tänne, vaan toimii suunnitelmallisesti. Voit miettiä sitä, kuka sinun lähelläsi kaipaa kuulla sanomaa Jumalan rakkaudesta.

5. Rukoile! Rukous on ensiarvoisen tärkeää, jotta kaikki tapahtuisi Jumalan tahdon eikä oman tahdon mukaan. Ennen kuin puhut ihmisille Jumalasta, on tärkeää puhua Jumalalle juuri näistä ihmisistä.

6. Lähde liikkeelle! Uskovien on lähdettävä liikkeelle kirkoista ja kokouksista ihmisten pariin. Jeesus antoi tehtävän "Menkää ja tehkää" eikä odottanutkaan, että ihmiset tulevat hänen tai hänen opetuslastensa luokse.

7. Avaa suusi! Ole rohkea, avaa suusi ja puhu ihmisille. Muuten he eivät voi tietää, mitä sinulla on sanottavaa.

8. Puhu Jeesuksesta! Evankeliumin sisältö on ilosanoma Jeesuksesta. Kerro ihmisille Jeesuksen rakkaudesta.

9. Rakasta! Puhe Jeesuksen rakkaudesta on turhaa, jos sanasi ja tekosi eivät ole sopusoinnussa.
Rakasta ihmisiä sellaisina kuin he ovat! He eivät ole evankelioimistyösi objekteja vaan Jumalalle tärkeitä, rakkaita ja arvokkaita yksilöitä.

10. Luota! Luota siihen, että Jumala käyttää sinua työssään. Hän ei väheksy sinun työtäsi; sinä saat olla Jumalan työtoveri!

Hyviä ohjeita kaikki, mutta ovatko ne Suomessa tarpeellisia. Eivätkö kaikki suomalaiset ole jo kuulleet evankeliumia kyllästymiseen saakka? Eikö niitä voisi paremmin soveltaa vaikkapa lähetyskentillä?

Itse olen huomannut työssäni sen, että uskon perusasiat voivat olla pahasti hukassa suomalaisilta kristityiltä, kastetuilta kirkon jäseniltä. Liian moni kantaa harteillaan raskaita taakkoja ja luulee, että pitäisi omin voimin päästä eroon synneistä. Kerroin muutamalle aikuiselle siitä, miten pyhäkoululeirillä kirjoitimme syntejä lapulle ja sitten poltimme laput osoituksena Jumalan anteeksiantamuksesta. Rouvat toivoivat, että synneistä pääsisi eroon yhtä helposti ihan oikeastikin. Yritin vakuuttaa heille sitä, miten se on juuri niin yksinkertaista. Jeesuksen ristinkuoleman tähden me saamme synnit anteeksi aina kun sitä pyydämme eikä Jumala enää muistele virheitämme. Toivottavasti meni perille! Leena Lehtinen kirjoittaa:

Anteeksisaaminen:
irti menneestä,
vapaus nykyhetkeen
ja huomiseen.


Kalevi Lehtinen oli puheessaan erityisen huolestunut siitä, että tutkimusten mukaan kymmenen viimeisen vuoden aikana 15-25-vuotiaiden ikäryhmässä Jeesukseen uskovien määrä on romahtanut. Lehtinen arveli määrän putoamisen johtuvan siitä, ettei perheissä enää samalla tavalla kuin aikaisemmin opeteta lapsia turvautumaan Jeesukseen . Saman trendin olen huomannut kastekeskusteluissa. Hyvin monet 70- ja erityisesti 80-luvulla syntyneistä vanhemmista eivät ole oppineet lapsena rukoilemaan iltarukousta. Toivottavasti he siitä huolimatta haluaisivat opettaa iltarukouksen omille lapsilleen! Siinä on haastetta seurakuntien lapsi- ja perhetyölle.

Hanna (Koivaara) kirjoitti vieraskirjaamme viime viikolla rukousyhteydestämme. Tämän viimeisen vuoden aikana olen saanut yhdessä Hannan kanssa kokea syvemmin kuin ehkä koskaan ennen sen, miten Jumala kuulee rukoukset. "Ora et labora= Rukoile ja työtä tee" on aivan lyömätön konsepti seurakuntatyölle. JUMALA ON IHMEELLINEN!
Elina



"Lapseni,
älä pelkää
olla kahden minun kanssani",
sanoo Herrani hiljaa, hyvin hiljaa.
Kutsu syvempään rauhaan,
kirkkaaseen hereilläoloon.

Leena Lehtinen

Arkipäivän glamouria

Meidän kahden papin perheen elämä on säännöllisen epäsäännöllistä. Perheessämme ei tunneta käsitteitä säännöllinen työaika, perjantaisiivous, lauantaisauna tai sovmorgon. Elämämme muotoutuu viikosta toiseen sen mukaan, mitä kalentereissa lukee. Perheen menot sovitetaan työmenoihin ja päinvastoin.

Iltaisin on usein jommallakummalla joku tilaisuus tai kokous. Aika usein iltaisin toinen meistä, yleensä Vesa, (sairaslomalainen on nytkin siellä) hiippailee tyhjälle työpaikalle saarnan, puheen tai muiden töiden kimppuun. Se voi kuulostaa ankealta säännölliseen työaikaan tottuneelle, mutta meille se sopii hyvin. Kirjoittaminen on tehokasta ja ajatukset kulkevat kirkkaasti, kun ei ole mitään häiriötekijöitä. Välillä työnteko illalla on jopa nautinnollista! En usko, että lapsetkaan ovat joutuneet kärsimään elämäntavastamme. Hoitopäivät ovat olleet aina lyhyitä; nytkin Mikael on vain 18 tuntia viikossa hoidossa. Yleensä olemme saaneet iltamenotkin järjestettyä niin, etteivät ne satu samoille illoille. Välilllä tarvitsee kyllä lehmänhermoja, että saa arjen toimimaan ja kaikki palaset loksahtamaan paikoilleen.

Tänään vietin lasten kanssa laatuaikaa. Anttonin vanhempainillassa Saara Kinnunen sanoi, että lapset arvostavat yhteisiä arkihetkiä enemmän kuin huvipuistokäyntejä tai vastaavia. Kolmen eri-ikäisen lapsen kanssa on välillä vaikea keksiä tekemistä, johon kaikki voivat osallistua. Mikael sotkee vielä pelit ja yhteiset leikit eikä jaksa keskittyä isojen lasten kirjoihin. Iltalukemiset ja nukutuskin tapahtuvat yleensä kahdessa erässä. Leipominen on kuitenkin osoittautunut mainioksi yhteiseksi puuhaksi. Vesa on asiasta vähän toista mieltä, koska lasten ja minun leipomishetkemme ovat usein täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Tänään leivoimme Anttonin toivomuksesta kanelipullia. Vesa poistui viisaasti paikalta tietokoneen ääreen. Kuulumme nimittäin Vesan kanssa eri koulukuntiin leipomisessa. Vesa edustaa koulukuntaa "järjestys ennen kaikkea". Olen joskus ihmetellyt, miten sämpylöiden leipomiseen voi mennä koko päivä. Mutta Vesan mallissa kaikki meneekin hallitusti ja rauhallisest; keittiö pysyy siistinä koko ajan. Vesalla on myös taipumus tehdä suurehkoja annoksia. Pizzan lisätuotteena on kerran jos toisenkin syntynyt aimo annos sämpylöitä. Vesan sämpylöitä, jotka tunnetaan myös nimellä "Kappalaiset", tulee yleensä pakastin täyteen.

Itse edustan leipomisessa kaaos-koulukuntaa, jonka etuihin kuuluvat nopeus, tehokkuus ja lapsiystävällisyys. Kaikki tavarat otetaan yhtä aikaa esille, lapset saavat osallistua luovaan toimintaan iästä ja taidoista riippumatta ja siivoustöihin aletaan vasta leipomisen jälkeen. Tämän koulukunnan pieniä haittapuolia ovat kaaos, vaaralliset tilanteet ja keittiön sotkuisuus. Tänäänkään ei vältytty vaarallisilta tilanteilta, mutta hauskaa oli kaikilla. Leipomisen kuluessa Vesa siivosi keittiötä ja leipomisen jälkeen katoimme pöydän oikein hienoksi, Antton haki kynttilänkin. Arkipäivän glamouria parhaimmillaan! Mikael ei tosin jaksanut nauttia yhteisestä hetkestä kovinkaan kauan, vaan alkoi iloksemme imuroida rikkaimurilla.

Sitten olikin lasten aika kömpiä isin kanssa sänkyyn ja itse lähdin rautojen pariin BodyPumppiin. Nyt olo on jumpan ja saunan jälkeen pullantuoksuisessa kodissa ihanan rentoutunut. Arkipäivän glamouria parhaimmillaan!
Elina

On työkin pelkkää iloa

Minulla on oma nimikkokoulu, Länsimetsän ala-aste, jossa käyn pitämässä aamunavauksia. Nimikkokoulussani on paljon laulavia lapsia ja opettajia, minkä vuoksi olen ottanut tavaksi laulattaa jokaisessa aamunavauksessani virren lisäksi laululeikin. Omaksi ja varmaan lastenkin suosikiksi on tullut Pekka Simojoen ja Pia Perkiön Toimivat kädet. Siinä sanotaan mm. "Maailmassa on niin paljon tehtävää: auttamista, jakamista, hyvän sanan sanomista. Jos ei sitä kukaan tee, se tekemättä jää. Me saimme kädet toimivat ja ajatukset rohkeat. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala. Hei!"

Laulu kuvaa hyvin tämänhetkistä oloani. Mieli on iloinen ja kiitollinen rankan työviikonlopun jälkeen. Eilen vietimme seurakunnassa 4-vuotissynttäreitä ensimmäistä kertaa tenavakirkon muodossa. Meillä oli vierailijana KRS:n Valkovilla-nukketeatteri, joka esitti kirkossa Ihmeellinen Jeesus -näytelmän ja vieraili kanssani tänään Isolahden ala-asteella. Laura innostui ainakin esityksestä niin paljon, että valitsi videohetkeensä tänään Uuden testamentin kertomukset, "Kun siellä on se Jeesus".

Tenavakirkko oli kokonaisuutena mukava tapahtuma. Tunnelma oli käsinkosketeltava, kun alkuvirtenä 240 seurakuntalaista lauloi "Jumalan kämmenellä". Lapset seurasivat innolla nukketeatteria ja olivat hyvin mukana laululeikeissä. Kummipoikamme Konstakin, joka on vasta 2-vuotias, seurasi naulittuna tenavakirkon kulkua. Kirkollisten lukemisen aikana melu alkoi olla kyllä melkoinen. Siinä oli mukava lukea 17 kastetun nimet yms. Ääni tuli vähän käheäksi! Nukketeatterin Sirkku ehdottikin, että seuraavan kerran Ville-muppetnukke voisi lukea kirkolliset. En kyllä tiedä, uskallanko kuolleita ilmoitella nuken suulla. Mutta ehkä muut ilmoitukset.

Kirkon jälkeen lauloin käheällä äänelläni Lasse Heikkilän onnittelulaulun 12 säkeistöä 4-vuotiaille, kun kanttoriltakin oli ääni poissa. (Melkoinen flunssa-aalto on saapunut Vaasaan.) Syntymäpäivälaulu sopi kyllä mainiosti tilanteeseen: jokainen lapsi sai huomiota, kun oman kuukauden kohdalla sai tulla eteen ja noutaa ikioman Raamatun. Laulun kertosäkeistössä vakuutettiin:"Jeesus sua rakastaa, tosi paljon rakastaa, tahtoo sua siunata, johdattaa ja varjella". Eipä sen parempaa toivotusta syntymäpäiväsankareille voi olla!

Muuten viikonloppuni kului yhden kasteen lisäksi Wasa Sports Club -projektissa. Keväällä sain päähän pähkähullun ajatuksen, että minun pitäisi järjestää kutsujumalanpalvelus jumppapaikkani, Wasa Sports Clubin, jäsenille. Ajatus olisi jäänyt varmaan aikomuksen tasolle, jollei Vesa olisi kerran ohimennen sanonut Kaitsu Niemelän puhuneen vastaavaa treenien lomassa. Niinpä otin Kaitsuun yhteyttä ja menimme yhdessä toimitusjohtajan puheille. Vastaanotto oli heti myönteinen, ja tänä viikonloppuna Vaasan seurakuntien ja kuntoiluyrityksen yhteistyö avattiin näyttävästi 25-vuotisjuhlan yhteydessä.

Yhteistyöstä tuli paljon monipuolisempaa kuin olimme Kaitsun kanssa suunnitelleet tai edes haaveilleet. 25-vuotisjuhlan kunniaksi yritys maksaa jokaisesta lauantaina tehdystä jäsenyydestä 25 euroa Kirkon ulkomaanavun Afrikan naiset -projektille. Vau! Siinä on mallia muillekin yrityksille. Lauantai-päivän olimme ruotsalaisen seurakunnan Janne-pastorin kanssa esittelemässä seurakuntien toimintaa kuntokeskuksessa. Vastaanotto oli erittäin myönteinen ja meillä oli tosi mielenkiintoinen päivä. Jaoimme päivän aikana 100 tuohusta tuomaan valoa syksyn pimeään sekä lukemattoman määrän erilaisia esitteitä, juttelimme asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa sekä edustimme seurakuntaa pantapaitoinemme. Monet työntekijät ja jäsenet sanoivat meille, että tällaista toimintaa olisi hyvä jatkaa. Kaksi nuorta miestä ehdotti, että perustaisimme SpotrsClubille oman toimipisteen, jossa antaisimme hengellistä ohjausta. Ei hassumpi idea!

Viikonlopun juhlinta päättyi sunnuntaina kaksikieliseen Tuomasmessuun. Väkeä olisi voinut olla enemmänkin, mutta muuten messu oli hieno. Saarnassa Janne-pappi nosti painavaa punttia yhdessä Janne-toimitusjohtajan kanssa esimerkkinä siitä, miten meidän tulee kantaa toistemme kuormia. Saarnan yhteydessä Kristoffer lauloi laulun "You raise me up", jota käytetään BodyPumpissa venytyksessä. Yhteislaulu hyvän bändin säestyksellä oli nautintoa, Hannan ja Saran ylistystanssi oli vaikuttavaa ja TV:n Salt-ohjelmasta tuttu nuorisotyönohjaaja Sofie "Soffa" Björkgren-Näse lauloi upeasti. Minua ilahdutti myös se, kuinka innokkaasti nuoret aikuiset tulivat mukaan eri palvelutehtäviin. On hienoa, ettei tarvitse tehdä työtä yksin!

Tämä viikonloppu opetti taas minulle sen, miten Jumalan suunnitelmat ovat suurempia kuin omat suunnitelmani. Kun viime keväänä kirjoitin jumpan palautelappuun "Gospeljumppa olis kiva", pidin sitä suurena vitsinä. Nyt se tuntuu unelmalta, josta voi tulla totta. On työkin pelkkää iloa, kun kanssamme on Jumala!"
Elina

Poliisin pysäyttämänä - taas!

Maaliskuussa se tapahtui ensimmäisen kerran. Olin ajamassa lasten kanssa Mikaelin kummien luota Pietarsaaresta Vaasaan päin. Olin peruuttanut liukkaalla kelillä niin, että törmäsin kummien talon portaisiin, ja autoon tuli lommo. Hakiessani sisältä apua liukastuin ja löin pääni. Olin kaikesta tapahtuneesta sen verran sekaisin, että huristelin reilua satasta kahdeksankympin alueella. Niinpä liikkuva poliisipartio pysäytti minut, vei minut poliisiautoon ja antoi sakot. Hetki ei ollut yhtään ahdistava, vaan lähinnä huvittava. Minua nauratti koominen tilanne. Poliisit taas olivat innoissaan, kun saivat ensimmäisen kerran elämässään kirjoittaa sakot papille. Löytyipä siinä keskustellessa yksi yhteinen tuttukin. Rehellisenä tyttönä vakuuttelin myös poliiseille, miten tuloni olivat kyllä sillä hetkellä paremmat kuin tekstiviestin antamat tiedot. Lupasin tehdä parannusta tästä sukuviasta, liian raskaasta kaasujalasta. Poliisit toivottivat parempaa päivän jatkoa, vaikka eivät tiennetkään, että olin törttöillyt jo vähän aikaisemminkin...

Toinen kerta tapahtui elokuussa. Olin menossa Miksun kanssa tapaamaan ystävääni Hannaa Vanhaan Vaasaan. Näin edessäni poliisin, joka huitoi minulle ja ohjasi kääntymään oikealle päin. Mielikuvitukseni alkoi laukata: panttivankeja, tulipalo, murha... Aukaisin ikkunan ja poliisi kysyi, olinko huomannut ajaneeni ylinopeutta. Rehellinen vastaukseni oli: "En!". En ollut huomannut, että olin ajanut yli kuuttakymppiä neljänkympin alueella. Nyt ei naurattanut yhtään! Olin tosissani yrittänyt tehdä parannusta ylinopeudesta ja ajaa rajoitusten mukaan. Ja tässä oli tulos! Laihana lohtuna oli, että sain mainostaa seurakunnan toiminnasta kiinnostuneelle vanhemmalle konstaapelille uutta keskustelupiiriä, Helmihetkeä.

Kolmas kerta tapahtui tänään. Olin tulossa Tuija-kanttorin kanssa Ruukinkartanon päivähartaudesta. Keskustelimme mukavia, ja silloin poliisi pysäytti meidät Koulukadun ja Hovioikeudenpuistikon kulmalla. Pysähdyin kiltisti. Odotimme rauhassa. Ja silloin se tapahtui. Autosaattue saapui ja ajoi ohitsemme. Tuija näki vilauksen hienosta hatusta. Kuningas ja kuningatar olivat matkalla tutustumaan Vaasan hovioikeuteen. Hyvä ajoitus!

Äskeisellä iltakävelyllä tunnelma oli juhlallinen. Kaupungintalo oli täydessä valaistuksessa, poliisiautoja oli siellä täällä ja Kirkkopuistossa oli kaapinkokoisia miehiä seisoskelemassa. Ei pelottanut yhtään, vaikka ulkona olikin jo aika pimeää. Sieluni silmin näin hienot juhlat, joissa molempien Vaasan seurakuntien kirkkoherrat ovat paikalla kutsuvieraina. Seula oli niin kova, etteivät saaneet ottaa edes rouviansa mukaansa. Tyytyväisiä tuntuivat silti olevan, ainakin etukäteen!

Huomenna aion viedä lapset patsastelemaan naapurin kulmille. Kuningasparin ohjelmassa on nimittäin tutustuminen Tikanojan taidekotiin, joka sijaitsee naapurissamme. Ehkä näemme vilauksen Silvian hymystä - tai ainakin hatusta.
Elina

PS. Olen kaivanut esille vierailun kunniaksi Victorian rukouskirjan, jota olen kontekstuaalisena teologina lainaillut viime aikojen puheissa ahkerasti. Esipuheessa Carl Gustaf ja Silvia kertovat oppineensa lapsena lukemaan iltarukouksen ja pitävänsä tästä tavasta kiinni vieläkin. Ehkä myös tänä iltana Vaasassa!

Rakkaus on riskipeliä

"Sillä rakkaus on väkevämpi kuolemaa, sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa. Sillä rakkaus on lahja Jumalan" lauloimme Anna-siskoni kanssa lauantaina Alatornion kirkossa Anttonin kitarasäestyksellä. Hetki oli ikimuistettava; rakas pikkuveljemme Jaakko meni naimisiin kauniin ja herttaisen Hannan kanssa. Paavo-isämme ei turhaan lainannut Sananlaskujen kirjan sanoja onnitellessaan hääparia:"Jos hyvän vaimon löydät, löydät aarteen, kalliimman kuin meren helmet. Häneen voit aina luottaa, hän pitää puutteen loitolla sinusta. Hän toimii miehensä parhaaksi, ei vahingoksi, kaikkina elämänsä päivänä. " Snl. 31:10-12

Hannan isä piti juhlissa hyvän puheen, jonka lopuksi kiitti vaimoaan ojentamalla 30 ruusua kiitokseksi yhteisistä 30 vuodesta. Toimin itse juhlissa juontajana ja löysin eräästä parisuhdekirjasta tilanteeseen sopivan ajatelman. Siinä mies seisoo kukkakimppu kädessä ja toteaa, että kukkien antaminen vaimolle on vähän sama kuin laittaisi juustoa hiirenloukkuun, jossa on jo hiiri. Hääväellä oli naurussa pitelemistä!

Viikonloppuna keskustelimme Pellossa enemmänkin parisuhteen hoitamisesta. Itse olen 10 avioliittovuotemme aikana lukenut niin monta parisuhdekirjaa, että nykyään jätän ne mieluusti kirjahyllyyn, ja keskityn käytännönharjoituksiin. Mutta jokaisessa vihkikeskustelussa ja usein vihkipuheessakin tuon esille sen, miten parisuhdekirjat ja -kurssit voivat auttaa tekemään hyvästä parisuhteesta vieläkin paremman ja antoisamman.

Tällä saralla suosikkiopukseni on Gary Chapmanin "Rakkauden kielet". (Oma kirjani on ruotsiksi, joten en ole aivan varma, mitä termejä käytetään suomalaisessa versiossa.) Kirjan perusajatus on, että ihmiset osoittavat rakkautta eri tavoin ja kokevat itsensä rakastetuksi eri tavoin. Chapmanin mukaan on olemassa viisi erilaista rakkauden kieltä: kohteliaisuudet/kauniit sanat, yhdessä vietetty aika, lahjat, palvelusten tekeminen ja fyysinen läheisyys. Kirjan mukaan jokaisella ihmisellä on yksi rakkauden kieli, joka erityisesti puhuttelee häntä. Joku tuntee olonsa rakastetuksi, kun saa kukkia säännöllisin väliajoin. Toiselle on tärkeä kyhnyttää oman kullan kainalossa. Kolmas kokee, että puoliso rakastaa, kun tämä on siivonnut talon.

Mutta entä sitten, jos puolison rakkauden kieli onkin aivan eri kuin oma rakkauden kieli; jos itse kaipaisi vain pusuttelua ja puoliso arvostaakin palvelusten tekemistä. Chapmanin kokemuksen mukaan on hyvin epätavallista, että puolisoilla on sama rakkauden kieli. Siksi ei auta muuta kuin ottaa selville puolison toiveet ja yrittää toimia niiden mukaan. Rakkauden teko, joka ei ole itselle luontainen, osoittaa aitoa halua rakastaa. Ja antaessaan saa!
Elina


PS. Etsiessäni materiaalia hääjuhlaa varten törmäsin söpöön leikekirjaan, jonka saimme Vesan kanssa lahjaksi hääpäivänämme. Mikael "Vandaalikuninkaan" käsittelyn jälkeen kirja on nyt irtopainos, onneksi runot jäivät ehjiksi. Tässä niistä yksi, sopinee kaikenikäisille pariskunnille.

"Minä uskaltaudun uusille teille
päästäkseni sinun luoksesi,
ennen kulkemattomille teille,
jotka vain luottamukseni sinuun voi nähdä.

Minä haluan avata keskustelun uudelleen
ja varustan koko mielikuvitukseni matkalle
löytääkseni sinut.

Minä uskon suhteemme pysyvyyteen,
syvän jakamisen mahdollisuuksiin.

Emme ole vielä yrittäneet kaikkea.
Emme ole vielä panneet peliin koko elämäämme.
Emme ole vielä suostuneet ehdottoman haavoittuviksi.

2.9. Järvenpään kävelykatu Jannella

Olen mukana mielenkiintoisessa prosessissa. (Hain keväällä Järvenpään seurakunnan kirkkoherranvirkaa, jos et ole vielä kuullut). Prosessiin on jo tähän mennessä kuulunut mielenkiintoisia tehtäviä, joita voi lukea Järvenpään seurakunnan nettisivuilta (www.jarvenpaanseurakunta.fi)

Lauantaina 2.9. oli Järvenpään kävelykatu Jannella ensimmäinen kirkkoherravaaliehdokkaiden esittely. Seurakunta oli pystyttänyt keskeiselle paikalle vaaliteltan, ja väkeä oli paljon liikkeellä. Teltalla oli mukana myös seurakuntavaaliehdokkaita esittelemässä omia vaaliteemojaan.

Meitä kahta kirkkoherranvaaliehdokasta haastateltiin kahteen otteeseen. Kysymykset olivat hyviä ja haastavia ja antoivat hyvää pohjustusta tulevaan vaalipaneeliin, joka pidetään 4.10. Yleisökin sai esittää kysymyksiä, ja kysyttävää riittikin monista eri aiheista.

Parin tunnin tapaamisaika kului todella nopeasti ihmisten kanssa keskustellessa. Esillä olivat mm. jumalanpalveluselämä, diakonia ja lähetystyö. Mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja. Mielenkiinnolla odotan tulevaa vaalipaneelia.
Vesa

Peilin edessä

Riihimäellä asuessamme järjestettiin seurakunnan työntekijöille enneagrammi-kurssi, jonka tavoitteena oli lisätä itsetuntemusta ja parantaa työilmapiiriä. Minä ja Vesa suhtauduimme kurssiin juuri valmistuneiden teologian maistereiden skeptisyydellä, "Mitä lie taikauskoa?" Luennot olivat kuitenkin hyviä ja meidän piti tunnustaa, ettei kysymys ollutkaan mistään huuhaasta.

Muutama vuosi kurssin jälkeen löysin äitini kirjahyllystä Leila ja Olli Valtosen enneagrammi-kirjan ja hurahdin. Huomasin, että ennegrammi-teoria auttaa minua ymmärtämään paremmin toisia ihmisiä ja heidän toimintatapojaan. Minun tapani toimia ja ajatella ei olekaan se ainoa oikea, vaan eri ihmisillä on erilaisia, usein jo lapsuudessa syntyneitä, tapoja hahmottaa maailmaa. Joku pyrkii täydellisyyteen, toinen harmoniaan, kolmas tehokkuuteen... Yleensä ihmisissä on piirteitä useammasta persoonallisuustyypistä, mutta joku tyyppi on hallitseva. Jokaisessa ihmistyypissä on omat hyvät ja huonot puolensa, kuolemansynnit, sokeat alueet sekä mahdollisuudet kasvaa ja kehittyä.

Koen, että enneagrammi-teorian avulla olen välttänyt monta väärinkäsitystä ja turhaa konfliktia, kun olen oppinut ajattelemaan enemmän asioita toisten ihmisten näkökulmasta. Nyt tiedän, etten välttämättä olekaan loukannut nelostyypin ystävääni, jos hän ei vastaa puheluihini. Teoria on minulle myös kuin peili, jonka edessä voin tarkastella itseäni toisten silmin. "Voi ei, juuri noin käyttäydyn." Näen selvemmin (toivottavasti) omat sokeat pisteeni ja ainakin tiedän, mihin suuntaan minun tulisi kasvaa ihmisenä.

Jostain kumman syystä en ole vielä hankkinut omaan kirjahyllyyni yhtään enneagrammi-kirjaa (joululahjavinkki?). Mutta jokaisella Pellon reissulla kaivan ensimmäisen illan ratoksi enneagrammi-kirjat esille. Sieltä sitten tarkistelen niitä juttuja, jotka ovat päässet unohtumaan tai jääneet epäselviksi. Olemme viettäneet Pellossa suvun kanssa monta hulvattoman hauskaa hetkeä analysoidessamme toisiamme ja yhteisiä tuttuja. Ja voiko mikään olla mukavampaa kuin keskustelu toisen enneagrammeihin hurahtaneen kanssa. Siinä vilahtelevat neloset ja ysit, kolmossiivet ja kuutosen kasvusuunnat. Ja mikä se nyt olikaan se vitosen stressisuunta?

Elina

Lääkettä Euroopan taantuvaan kristillisyyteen?

Sana-lehden viimeisimmässä numerossa oli artikkeli Euroopan kutistuvasta kristillisyydestä. Viimeisen sadan vuoden aikana kristittyjen määrä on puolittunut Euroopassa. Tähän liittyen löysin mielenkiintoisen tutkimuksen, joka oli tehty Iso-Britanniassa ja Irlannissa vuosina 2003-2004 (http://www.churchsurvey.co.uk). Tarve tälle tutkimukselle oli noussut siitä, että kirkkoon kuuluminen Englannissa oli pudonnut 27 % vuodesta 1980 vuoteen 2000. Kaikkiaan 14 000 ihmistä vastasi tähän ekumeeniseen tutkimukseen, ja he kertoivat miksi he luopuvat kirkossa käymisestä tai kirkosta kokonaan.

Hämmästyttävää oli, että 91 % antoi vastaukseksi hyvin samanlaisia syitä kirkkoon pettymiseensä. Nämä pettymykset voidaan tiivistää viiteen asiaan, joissa vastaajat odottavat kirkoilta uudistusta.

1. Jumalaan uskomisen ja kristinuskon perusteet.
Monien vastaajien kokemus oli, etteivät he olleet saaneet oppia kirkoissa mitään siitä, miksi Jumalaan uskomisessa olisi järkeä ja mieltä. He kaipasivat lisää apologetiikkaa löytääkseen perusteita uskolleen, mm. sille miksi Jumala on olemassa ja luominen on välttämätön.
(Olen itse rakentanut jo pitkään rippikouluopetukseni niin, että lähdemme näistä perustavista kysymyksistä liikkeelle ja käytämme niihin reilusti aikaa. Tämä on varmasti ollut järkevä satsaus.)

2. Jumalan pyhyyden kaipuu
Vastaajat kaipasivat Jumalan pyhyyden esille tuomista kirkoissa. Heidän kokemuksensa mukaan kirkkojen julistuksessa Jumalan pyhyydestä ei juurikaan puhuta, vaan Jumala on sellainen, joka ei vaadi eikä edellytä mitään. Jumalaa ei tarvitse ottaa huomioon, mutta Hänet voi kutsua hätiin tosipaikan tullen. Elämäntavallakaan ei ole mitään merkitystä, koska Jumala rakastaa joka tapauksessa. Tämän julistuksen sijaan vastaajat kaipasivat enemmän puhetta Jumalasta, joka kutsuu parannukseen, kääntymykseen ja elämään jossa näkyy Jumalan seuraaminen. Vastaajat toivoivat myös kirkon toimimista suoraselkäisesti kansakunnan omanatuntona.

3. Jumalanpalvelusten laatu
Jumalanpalvelusten laatua kritisoidessa vastaajat olivat keskittyneet erityisesti seuraaviin asioihin:
a) Jumalanpalvelusten toimittamiseen ei paneuduta eikä panosteta.
b) Liturgia. Uudet liturgiat eivät ole onnistuneet houkuttelemaan nuorempaa väkeä kirkkoon. Musiikki koetaan vanhanaikaiseksi. c) Saarnoissa jäädään liian usein Raamatun aikaan, eikä päästä siihen, mitä tämä merkitsee meidän aikanamme. Saarnoissa kaivataan olevan vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin.
d) Yhteyden kokemisen tarve, jotta voisi tuntea kuuluvansa johonkin. Yhteyden kokemisen tarve korostuu tänä aikana, jolloin on paljon särkyneitä perhe- ja ihmissuhteita

4. Seurakunnan profeetallisuus.
Tätä piirrettä, joka näkyy erityisesti lopunaikojen ja Kristuksen toisen tulemisen esillä pitämisenä, korostivat erityisesti vapaista suunnista tulevat vastaajat.
Kristuksen toisen tulemisen esillä pitämisen koettiin tuovan rauhaa ja turvaa huolestuttavien maailman tapahtumien keskellä.

5. Kotikäynnit ja sielunhoito
Kotikäyntien vähenemisellä nähtiin olevan suora yhteys kirkossakäynnin hiipumiseen. Vastaajat kaipasivat henkilökohtaista yhteyttä seurakuntaan ja erityisesti sen työntekijöihin.

Tutkimuksen tulokset olivat mielenkiintoisia ja uskon, että tästä on paljon opittavaa myös meidän seurakunnissamme, vaikka elämmekin erilaisessa tilanteessa ja kulttuurissa.

Vesa

Lapsenusko

Tänään Antton toi koulusta MLL:n kassin, johon oli kerätty monenlaista tarpeellista tietoa ekaluokkalaisen perheelle. Lapsi- ja perhetyön pappina minua ilahdutti erityisesti MLL:n puheenjohtajan, professori Tuula Tammisen, kirjoitus. Siinä lastenpsykiatri ylisti lapsenuskon merkitystä elämän kriisitilanteissa. Tammisen mukaan muistot lapsuuden virsistä, rukouksista ja suojelusenkeleistä antavat monille ihmisille suurimman avun ja lohdun elämän vaikeissa tilanteissa.

Tammisen kirjoituksen taustalla oli huoli ajastamme, joka ei arvosta lapsenuskoa. Hänen mukaansa lapsen tasapainoiselle kehitykselle olisi tärkeää saada opastusta siihen, mihin voi uskoa ja mihin ei. Ilman tällaista tukea monista lapsista kasvaa sisäisesti turvattomia aikuisia. "Pelkään, että uskoa hyljeksivä aikamme riistää lapsilta -ihmisiltä -jotakin korvaamattoman arvokasta. Miksi sallimme tämän?" kirjoittaa Tamminen.

Siinä on ajateltavaa vanhemmille, isovanhemmille, kummeille, opettajille ja tarhatädeille. Millaisia eväitä tarjoamme lapsillemme? Autammeko lapsia turvautumaan rakastavaan Jumalaan vai saavatko he ravintonsa muodikkaista noitavideoista ja -kirjoista?
Elina

Elämää vasenkätisenä

Urheilu on vaarallista, ainakin epäsäännöllinen kuntosalitreenaus maksimipainoilla. Pari vuotta sitten kokeilin penkkipunnerrusennätystä sillä seurauksella, että 115 kg tipahti rinnalle rutinan säestyksellä. Jostain syystä en kuitenkaan ollut onnettomuuden jälkeen kovinkaan kipeä. Lääkäri arveli vamman parantuvan itsestään ja kehotti vain olemaan ilman maksimipainoja sinä vuonna. Maksimeja eikä paljoa muutakaan tarvinnut penkistä nostella pariin vuoteen koska lihas oli selkeästi irti. Tänä keväänä asia tutkittiin uudelleen ja huomattiin selvä repeämä, joka piti kiinnittää paikoilleen.

Niinpä olin tämän viikon maanantaina Turussa Mehiläisen sairaalassa leikkauksessa, jossa laitettiin parin vuoden takainen lihasrepeämä olkapäässä paikoilleen

Leikkaajina olivat maan parhaimpiin urheilukirurgeihin kuuluvat lääkärit, mm. Sakari Orava. Leikkaus meni hyvin unten mailla ollessa ja heräsin vuodeosastolla peiton alla käsi paketissa. Toipuminen kestääkin sitten pidempään; 6 viikkoa oikea käsi on siteessä ja saman verran tuli sairaslomaa.

Olen nyt siis saanut opetella vasenkätisenä olemista ja huomannut miten hyödyllistä on, kun ihmisellä on 2 kättä! Kyllä elämä yksikätisenä on aika paljon hankalampaa! Onneksi on tietokone jolla voi kirjoittaa toisellakin kädellä. Nyt on myös aikaa pysähtyä ja lukea kunnolla pitkästä aikaa.
Vesa

Lukuelämyksiä lomaparatiisissa

Terveisiä Pellon mummilasta, kesäparatiisistamme! Täällä Tornionjoen rantatörmällä kelpaa lomailla: maisemat ovat uskomattoman kauniit, ilmat eteläeurooppalaisen lämpimät (+27 monena päivänä), lapsille löytyy paljon kavereita ja hotellipalvelu on ensiluokkaista. Hotellin suurena bonuksena ovat vielä valtavat kirjavalikoimat. Joka vierailulla täältä löytyy kirjaimellisesti kasapäin uusia, kiinnostavia kirjoja. Iltani ovat venyneet pitkiksi mielenkiintoisten opusten parissa ja päivät olen kulkenut paikasta toiseen kirja kädessä, silloin kun en ole ollut ystäviä tai sukulaisia tapaamassa. Vesan eilinen saapuminen paikkakunnalle on kyllä kummasti hidastanut lukutahtia...
Tämän loman paras lukukokemus on ollut Kati Kemppaisen "Auringon varjot", jossa kerrotaan elävästi lähetystyöntekijäperheen arjesta Tansaniassa. Erityisesti minua puhutteli se, miten konkreettista Jumalan läsnäolo on tansanialaisessa elämässä. Kiehtovaa oli myöskin lukea kirjoittajan syvällisiä hengellisiä oivalluksia. Tässä pieni katkelma pureskeltavaksi (s.114):
"Hengellinen kylmyys on mukavaa ja harmitonta. Se ei satu. Jos emme koekaan kovin paljon iloa hengen asioista, emme myöskään koe kipua. Olemme nähneet ja kuulleet kaiken, tiedämme mitä Sanassa lukee, ja mitä kirkko opettaa. Ei mitään uutta auringon alla. Tämä on aika miellyttävä olotila: joe emme koekaan Jumalan läsnäoloa, kipukaan ei tunnu. Kun tuli on sammunut, ei se myöskään polta.
Jos taas pyydämme tulta, helppous ja mukavuus on mennyttä. Kun tapaan sellaisen ihmisen, joka on toisille kuin kipinä pimeydessä, huomaan, että tuo Jumalan läsnäolon säteily nousee jostain hyvin syvästä ja tuskaisesta haavasta. Kun tuon säteilyn alkuperä paljastuu, se on aina jotain joka koskee. Tuli polttaa, erityisesti se polttaa sitä, jolle se on annettu kannettavaksi. Kun tulet eläväksi jälleen, alat kokea enemmän tuskaa, - mutta yhtäkkiä näetkin selvemmin, tunnet enemmän ja näet enemmän Jumalan työtä itsessäsi.
Jaakobinpainin arvoinen kysymys on, kuka meistä haluaa tätä - suostumista Jumalan työn kohteeksi ja suojeluksen alle. - - - Jumalan suojelukseen suostuminen on luopumista omasta turvallisesta pesästä ja astumista ulos avaralle paikalle, jossa tuuli pieksää ja sade runtelee, mutta jossa on myös tilaa Jumalan hoitaa meitä.

Terveisiä Vesan rippikoululeireiltä

Heinäkuun puolivälissä aloitin riparikesäni Lepikon leirikeskuksessa meren rannalla. Ensin oli vuorossa Luovan toiminnan ripari. Sinne oli hakeutunut erityisesti musiikin, kuvaamataiteiden ja tanssin harrastajia. Päiväohjelmaan kuuluikin luovan toiminnan tunti, jolloin sai toteuttaa luovuuttaan. Luovuutta toteutettiin myös iltaohjelmien näytelmissä ja sketseissä, joita kukin ryhmä sai vuorollaan ja innolla esittää. Kokeilimme tällä leirillä myös leiriblogin pitämistä netissä ja sitä voi lukea osoitteessa lepikko17.blogspot.com

Oppitunnit muodostuivat myös aivan erilaisiksi kuin mitä itselläni on tähänastisella ripariuralla ollut. Porukassa oli niin aktiivisia kyselijöitä ja keskustelijoita, että tunnit menivät suurilta osin keskustellen. Oli ilo pitää oppitunteja, joilla oli todellista vuorovaikutusta! Vetäjä- ja isostiimimme oli todella suuri, koska koulutimme samalla tulevia isosia eli jokaisella isosella oli oma apuisosensa. Ryhmähenki oli jo ensimmäisestä päivästä todella hyvä ja myönteinen eikä sitä haitannut normaalin tupakkahässäkän läpikäyminen.

Luovan toiminnan tanssiryhmä sai esittää muutaman päivän treenauksen tuloksen vierailuillassa. Musiikkiryhmä puolestaan säesti konfirmaatiossa ryhmämme esityslaulut ja vielä yhden virren.

Vetäjä- ja isostiimillä kiersimme pitkään rippijuhlia aina Vaasan saaristossa asti.

Muutaman päivän päästä tästä alkoi tavallinen ripari, jota vedin kesätyöntekijöiden kanssa. Vetäjätiimimme oli tosi hyvä ja samaa köyttä vetävä, kuten myös isostiimi tällä leirillä. Oli ilo nähdä entisiä riparilaisiaan isosina ja se, miten he olivat kasvaneet uskossa parin vuoden aikana. Heidän iltahartaudet olivat niin hyviä ja koskettavia!

Tälläkin leirillä vetäjä- ja isostiimimme oli huomattavan suuri, koska mukana oli isoskoulutuslaisia. Niinpä isospalaverit rukouksineen hiljaisuuden jälkeen kestivät välillä yli puolenyön. Pituudestaan huolimatta palaverit olivat kuitenkin tärkeitä yhteisen jakamisen paikkoja, joissa saimme puida päivän tapahtumia ja rukoilla yhdessä leirin ja leiriläisten puolesta.

Tällä "tavallisella" leirillä kesti vähän pidempään että ryhmähenki alkoi muodostua. Oppitunneillakin oli aluksi aivan hiljaista ja tuskin kukaan uskalsi vastata eli muutos edelliseen leiriin oli todella suuri. Leirin kuluessa alkoi oppitunneillakin olla elämää.

Viimeisenä iltana tarjosimme leiriläisille mahdollisuutta esirukoukseen alttarilla hartauden päätteeksi. Tätä mahdollisuutta käytti suurin osa leiriläisistä, joka oli iso ilon aihe. Viimeisessä illassa oli myös pientä haikeutta, joka näkyi hartaudessa siellä täällä kuuluvassa nyyhkimisessä.

Tälläkin leirillä kirjoitimme blogia ja se löytyy osoitteesta lepikko19.blogspot.com

Konfirmaation odotuksessa,
Vesa

Kuvassa näkyy jälkimmäisen leirini vetäjätiimin "lämmittely" päivän olympialaislajia varten. Molemmilla leireillä vetäjätiimi voitti olympialaiset pitkällä kokemuksellaan

Leireillä pääsin myös toteuttamaan vanhaa harrastustani eli sketseissä näyttelemistä. Kuvassa perinteinen riparisketsi Kirvesvartta.

Innokkaat käytösleiriläiset

Lapsuudessani äiti luki meille paljon kirjoja. Yksi mieleenpainuvista kirjoista oli "Kolmen prinsessan leiri" (nimestä en ole aivan varma), jossa tavallisen perheen lapsille opetettiin kauniita käytöstapoja järjestämällä heille prinsessaleiri. Keväällä olimme Vesan kanssa välillä kypsiä Anttonin ja Lauran temppuiluun. Sanoimme, että he joutuvat mummin käytösleirille, jos käyttäytyminen ei parane. Antton ja Laura innostuivat asiasta valtavasti ja alkoivat pyytää, että pääsisivät käytöslerille. Niinpä meidän ei auttanut muuta kuin tilata Pellon mummilta käytösleiri.

Lapset ovat odottaneet leiriä hartaasti. Intoa lisäsi vielä se, että Anni-serkkukin ilmoitettiin leirin kolmanneksi osallistujaksi. Anttonin opetussuunnitelmaan on hyvien käytöstapojen lisäksi sisällytetty kengännauhojen solmimimisen opettelu. Se on tulevalle ekaluokkalaiselle tärkeä taito! Antton on miettinyt, saako leiriltä sen verran vapaata, että ehtii leikata mummilan nurmikon. Eiköhän...
Elina

PS. Sysmän mummu innostui käytösleiristä niin, että ajatteli järjestää ensi kesänä lapsille luontoleirin. Kannatamme ajatusta lämpimästi! Antton sanoi viime kesänä pitävänsä eniten Koivupuistosta, kun siellä on eniten luontoa...Voi, voi näitä kaupunkilaislapsia!

Vem kan älska mig?

Kolmiomme on yleensä täynnä ääniä. Lasten äänten lisäksi meillä pauhaa usein musiikki. Itselläni on paha tapa innostua jostain kappaleesta niin, että haluan kuunnella sitä koko ajan. Vesan yhdeksi suosikkikommentiksi onkin tullut "Eikö tämä toista jo itteänsä?", kun olen kuunnellut samaa laulua repeat-nappula päällä n. 15 kertaa. Tällä hetkellä olen koukussa mm. Carolan "Vem kan älska mig" -kappaleeseen. Ihmisen rakkaus on niin raadollista, että on lohdullista uskoa siihen, että Jumala rakastaa meitä juuri tällaisina kuin olemme. Lempiraamatunkohdassani, Psalmissa 139, se ilmaistaan kauniisti: "Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen."

Vem kan älska mig och se
Se mig som jag är
Kan älska nu och här
För den jag är
Och vem kan älska och förstå
När tiden börjat gå
Att allting måste ordna sig
Vem kan älska mig

Och när jag ser den värld jag lever i
Ett litet barn som ropar inuti
För alla har vi röster av behov
En längtan att bli älskad och betrodd

Jag väljer tro
På framtiden
På sanningen
Om vem jag är