Vilpitöntä musiikkia

Lapsuudessani meillä puhuttiin aina silloin tällöin kotona Kreivin perheestä, joka asui Orajärvellä. Orajärvi on siitä poikkeuksellinen kylä Pellossa, että siellä on kasvanut monia merkittäviä taiteilijoita, mm. kirjailija Timo K. Mukka ja laulaja Eini Orajärvi. Kreivin perheessä oli monta lasta, ja he kaikki olivat mielikuvissani musikaalisia, iloisia ja innokkaita esiintymään. Erityisesti minun mieleeni jäivät kaksoistytöt, jotka olivat sisarussarjan nuorimmat. He lauloivat usein seurakunnan tilaisuuksissa. He olivat minun silmissäni tosi cooleja. En tiedä, mistä se kuva syntyi. Reippauden ja iloisuuden lisäksi arvostin varmasti sitä, että he olivat kaksosia. Se oli eksoottista.

Kaksosista toisesta, Satu Kreivi-Palosaaresta, on tullut sanataiteilija. Olen lainannut hänen puhuttelevia rukouksiaan ja runojaan aika usein blogiteksteissäni ja saarnoissani. Satun ja hänen miehensä Markun kirjan "Saarnamies ja säikähtänyt" luin yhdeltä istumalta alusta loppuun. Tällä viikolla Facebook- ja blogifrendini Satu lähetti minulle uuden tuotoksensa, Bona Fide-yhtyeen levyn "Piirtäisitkö selkään?", johon hän on tehnyt kaikki sanoitukset.

Levyn saatekirjeessä oli toivomus, että levyltä löytyisi edes yksi kappale, jota haluaisin kuunnella useampaan kertaan. Voin kertoa rehellisesti, että levyltä on löytynyt jo muutaman päivän aikana useampikin kappale, joita olen kuunnellut repeat-nappula päällä. Satu totesi kirjeessään, ettei tiedä ketään muuta, joka käyttäisi repeat-nappulaa. Erityisesti olen ihastunut lauluun "Seurakunta elää". Myöskin laulut "Uskoni ei jaksa" ja Laulujen laulun tekstiin pohjautuva "Sinä olet minulle koti" ovat mielestäni hyvin tarttuvia ja onnistuneita kokonaisuuksia. Muut laulut vaativat vielä lisää paneutumista, jotta pääsen musiikkiin sisälle. Sanoitukset ovat mielestäni kokonaisuudessaan puhuttelevia. Blogistin näkökulmasta ainoa puute on siinä, ettei sanoja ole kirjoitettu levyn kansilehteen. Tässä laulu "Uskoni ei jaksa", jonka sanat yritin poimia kuullun perusteella levyltä. Laita Satu kommenttia, jos tuli virheitä. Kiitos lahjasta!!!

Uskoni ei jaksa

Uskoni ei jaksa vuoria siirtää
ei edes enkeleitä lumeen piirtää.
Se kylmässä haparoi,
etsii ja ikävää soi.
Sinapinsiemen ja voimia vie,
sittenkin liian kaitako tie?
Vastaan kaikkea kapinoin.
Ja salaa unelmoin,
ja salaa unelmoin.

Ehkä silti vielä uskallan,
tyhjät käteni riittää.
Saan aivan hiljaa tässä levätä,
sylissäsi ja kiittää.

Satu Kreivi-Palosaari

Levyn kansiteksti: "Piirtäisitkö selkään" käsittelee luopumista ja löytämistä, riittämättömyyttä ja kateutta. Hellyyttä. Kaikkea mitä ihminen tarvitsee. Rakkautta.

Levyä voi tilata osoitteesta www.bonafide.fi 20 euron hintaan (+postikulut)

PS. Bona Fide = vilpittömästi, hyvässä tarkoituksessa

Mitäpä loruista apua?

Muistan lapsuudestani aika monia lahjoja, joita olen saanut kummeiltani. Yksi rakkaimmista on ensimmäinen oma lorukirjani "Lasten loruja". Muistan kirjasta vieläkin ulkoa monia, monia loruja. Sain sen aikoinaan nuorelta kummitädiltäni, joka oli suuri idolini. Hän oli kirjoittanut lorukirjaan minulle, kolmevuotiaalle pikku-Engille, saatteeksi oikein oman lorunkin.

"Engille,
samalla koko jengille.
Mitäpä loruista apua,
kieli saapi "papua".
Miten ne oppia vois,
lue ja toista pois.
Leikki ei riidaksi ratkea,
eikä perinne katkea."

Jouluna -78

Omien lasteni kanssa olen lukenut loruja pääasiassa lorupusseista, joita mummit ja kummit ovat meille lahjoittaneet. Tutuksi ovat tulleet niin reipas robotti, hurja Zorro, iltalenkillä Citikassa käyvä itikka kuin myös opettavaisemmat lorut.

Anttonin ja Lauran koulussa on menossa Lukutiikeri-projekti, jossa koululaisia kannustetaan eritasoisten diplomien avulla lukemaan monipuolista kirjallisuutta. Projekti sopii hyvin meidänkin lapsillemme, jotka ovat hieman jämähtäneitä lukutottumuksissaan. Antton tahtoisi lukea vaan raakaa faktaa: urheilutuloksia ja monenlaista tietoa maailmasta, kun taas Laura keskittyy kertomusten ahmimiseen.

Kävin hakemassa Anttonille projektia varten runokirjoja. Runohyllyille eksyessäni minuun iski taas ahneus. En tyytynyt yhteen runokirjaan, vaan lainasin sylillisen lasten runokirjoja. Lainaustiskillä sain taas muistutuksen helmasynnistäni, kun kirjat eivät tahtoneet mahtua syliin eikä minulla tietenkään ollut mukana yhtään kassia.

Tänään innostuin lukemaan pikkuisille iltalukemiseksi Tuula Korolaisen hiiriaiheisia runoja kirjasta "Kuono kohti tähteä", koska he olivat leikkineet olevansa hiiriä iltapalalla. Modernien runojen kautta tutustuimme moneen uuteen sanaan ja ilmaukseen sekä saimme monet hyvät naurut. Lapsia ihastutti erityisesti "Pikkuhiiren uhkaus".


Pikkuhiiren uhkaus


Enää en syö kauranjyvää!
Yök! Ei koskaan mitään hyvää!

Minä karkaan, hyppään pilvelle
tai rakennan ihmisen hissin,
ja sieltä sitten pilvien läpi
äidin niskaan pissin.

Jos en saa herkkuja makeita,
alkaa sataa papanarakeita.

Tuula Korolainen


Tämä runo ei kyllä lisännyt rakkauttani hiiriin; tähänkin asti olen inhonnut niitä sydämeni pohjasta! Tavatessani hiiriä olen mm. kiljunut, huutanut ja noussut epätoivoisena seisomaan pöydälle tai muuhun turvalliseen paikkaan. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, etten ole selvästikään tartuttanut hiirikammoani lapsiimme. Viime vuosina olen jopa alkanut pitämään yhdestä hiirilajista: Korolainen on kirjoittanut siitäkin runon nimellä "Outohiiri".

Outohiiri

- Katsopas kummaa, virkkoi Miiri,
tuossapa on ihan outohiiri.
Jos ei puhuta ihosta karvattomasta,
niin häntänsä kyllä on kumma vasta:
se kiinni on lyöty pesäkoloon.
Miten suostua voi noin noloon oloon...

Vaan hiiripä julistaa: -Sähköinen
minä olen - ja virtuaalinen!

Tuula Korolainen

Ennen iltarukousta ehdimme lukea vielä muutaman Tittamari Marttisen mainion runon kirjasta "Tivoli Tähtisade". "Popcornit" ja "Capuccino-äiti" kertovat perheemme intohimoista!

Popcornit

Poks, poks,
pompitaan!
Kattila on pullollaan.

Pompitaan ja poksahdellaan,
marssitaan ja muksahdellaan.

eikä olla moksiskaan,
kiljahdellaan: poksis vaan!

Maissinjyvät ovat pop,
ylös alas, hip ja hop.

Tittamari Marttinen


Capuccino-äiti

Meidän äiti viihtyy lattella.
"Tahdon istua ja kattella."

Juo capuccinon viime pisaraan
ja iloisesti lipoo huuliaan.

Juttuseuraa vailla, yksinään
juoruilee se mykkään kännykkään.

Taasko äidillämme jano on?
Tilaa vielä tuplaespresson.

Tittamari Marttinen

Iloisia yllätyksiä

Saapuessani töistä kotiin minua odotti kolme mukvaa yllätystä. Yksi blogini lukija, Facebook-ystäväni, oli lähettänyt minulle CD-levyn, jolla on hänen tekemiään lauluja. Kirjoitan lahjasta perusteellisemmin, kunhan olen ehtinyt kuunnella laulut repeat-nappula päällä. Toinen ystäväni oli lähettänyt paketin, josta oli tullut pakettikortti kotiin, ja kolmas oli kirjoitellut kommentteja Facebookiin. Kuinka hyvältä se kaikki tuntuikaan! Ystävyydestä ja välittämisestä virisi iloinen ja kiitollinen mieli. Löysin aiheeseen liittyvän rukouksen Hilja Aaltosen rukouskirjasta.

Rakas Herra, kiitos, että olet tarkoittanut
meidät ihmiset toistemme tueksi ja rohkaisuksi.
Kiitos, että olet tässä ja nyt meidän Herramme
ja Vapahtajamme ja että saamme rakentaa
toinen toistamme. Ole ylistetty, Herra,
tästä suuresta lahjasta. Aamen.

Enkelinkiharat vai siili?

"Oliskos teistä mukava, että meille syntyis vielä vauva?" kysyi isäni joskus ehkä vuodenvaihteessa 1979-1980. "Olis tosi ihana", vastasi isosiskoni. Minä olin hetken hiljaa ja tarkkailin, mitä silloinen idolini, isoveljeni, tuumaisi asiasta. "En tiä", oli hänen vastauksensa. Minä matkin hänen vastaustaan. Mutta kyllä meitä kohta harmitti. Meille oli tulossa vauva, ja isä palkitsi isosiskoni "oikeasta vastauksesta" 100 markan setelillä äidin purnauksista huolimatta. 100 markkaa oli aika suuri raha siihen aikaan.

Pikkuveljestämme tuli todellinen perheemme maskotti. Isosiskoni hoiti häntä pienenä ahkerasti. Myöhemmin isoveljestä tuli kuopukselle kuin varaisä, joka rahoitti pikkuveljen menot. Karkista ei ollut pulaa! Minä en sen sijaan saanut yhtään purkaa aggressioitani pikkuveljeen. Muistan lyöneeni häntä kerran siivouksen tohinassa pölyrätillä. Silloin koko muu perhe saapui paikalle puolustamaan pikku-Jaakkoa ja huutamaan minulle. Minä opin kerralla. En lyönyt toista kertaa.
Muistan erään dramaattisen päivän, jolloin isosiskoni itki pikkuveljeni vuoksi. Se oli silloin, kun tältä leikattiin enkelinkiharat.

Meidän Mikael on perinyt samanlaiset enkelinkiharat kummisedältään. Pikkuveljelläni on teoria, että kummilapset perivät kummeiltaan kaikki hyvät ominaisuudet. Minä en ole Mikaelin hiuksista kovinkaan tarkka, mutta Vesalle niistä on tullut sydämenasia. Hänen mielestään on tärkeää, että rumpalilla on tyyliin sopivat hiukset. Toisin sanoen hänen täytyy olla katu-uskottava!

Tänään lähdin viemään Mikaelia parturiin. Vesa oli puhunut monta päivää siitä, että pojalle täytyy leikata surffitukka. Minä en moista termiä tunne, mutta ajattelin parturin tuntevan. Matkalla isommat lapset puhuivat surffitukasta, mutta parturoitava ei yhtään innostunut asiasta. "Ei surffitukkaa, haluan siilin", hän huusi vihaisena. Rauhoittelin poikaa ja totesin, ettei leikata surffitukkaa, muttei kyllä siiliäkään. Hän tyytyi vastaukseen.

Parturissa pidin hyvin matalaa profiilia enkä puhunut mistään hiusmalleista. Sovimme parturin kanssa lyhyesti, että hän siistii hiukset ja lyhentää muutaman sentin. Parturoitava istui tyytyväisenä korkeassa tuolissa, laittoi käskystä silmiä kiinni ja kiherteli parturin kysymyksille. Olimme kaikki tyytväisiä lopputulokseen: silmät näkyivät, malli oli siisti ja enkelinkiharat olivat jäljellä. Esittelin vielä lapsille parturin saamat upeat palkinnot eri kilpailuista; ei ihme, että hän tekee hyvää jälkeä.

Kotiin saapuessamme Mikael meni olohuoneeseen, otti sieltä käteensä koristesiilin ja tutki sitä. "Ei siilillä ole hiuksia, ei voi leikata siilitukkaa", oli kolmevuotiaan löytö. Mikä helpotus! Enää ei tarvitse äidin pelätä, että enkelinkiharat vaihtuvat kovaan siilitukkaan. Paitsi sitten armeijassa...

Elämä ei ole hassumpaa

Tapasin kesällä ystävän, jolla on yksi kouluikäinen lapsi. Vertailin mielessäni tämän lapsen ja meidän kouluikäisten lasten elämää. Harmittelin sitä, että meidän lapset ovat jääneet paitsi monesta asiasta, jotka olivat tälle lapselle arkipäivää. Ero johtui siitä, että perhessä täytyy mennä monessa asiassa pienimmän ehdoilla. Toisaalta ymmärsin, että lapsemme saavat sisaruksiltaan paljon sellaista, mitä ainoan lapsen on vaikea kokea.

Tänä syksynä olen ilokseni huomannut, ettei perheessämme ole enää vauvoja. Onhan meillä toki 3-vuotias kuopus, joka tahtoo vielä leikkiä vauvaa. Mutta oikeasti pystymme tekemään paljon enemmän asioita yhdessä kuin aikaisemmin. Vapaailtana voimme mennä koko porukalla kellariin kuntosalilaitteiden, soitinten ja lelujen pariin. Uimahallin lisäksi olemme vierailleet myös pururadalla, jossa kaikki viihtyivät mainiosti. Seurapelien pelaaminenkin onnistuu koko ajan paremmin. Viimeisin villitys on Musta-Pekka - eli Hassunkuriset perheet -pelikortit, jotka ostin lapsuuden muistojen innoittamana 2 euron hintaan.

Tänä iltana pidimme ensimmäisen koko perheen leffaillan. Kaikki viihtyivät loistavasti Risto Räppääjä -DVD:n sekä herkullisten naposteltavien seurassa. Pientä kinaa tuli siitä, kuka saa viimeiset sipsit, mutta muuten tunnelma oli mukavan leppoisa. Aika hienoa, että löytyy elokuva, joka oikeasti viihdyttää sekä kolmevuotiasta että ikämiesssarjalaista.

Seuraavan viikon kuljemme varmasti tiukasti Risto Räppääjän jalanjäljissä. Perheessämme on nyt kaksi poikaa, jotka esittävät molemmat punatukkaista Ristoa. Tyttömme on luonnollisesti Nelli Perhonen eli Nuudelipää. Isä saa olla charmikas herra Lennart Lindberg, jokaisen vanhanpiian unelma. Perheessämme käy kiivas taisto siitä, olenko minä pahis, Elvi Räppääjä eli Pakastaja-Elvi, vai kiltti Rauha-täti. Nimen puolesta sopisin Elviksi, kun taas luonteeni ja intressieni puolesta Rauhaksi. Joka tapauksessa voin laulaa iloisesti valloittavien tätihahmojen kanssa: "Elämä ei ole hassumpaa..."

Paavali case

Reilut kymmenen vuotta sitten pakersin graduni parissa. Tapasin ihastuttavia nuoria aikuisia, jotka olivat aikoinaan olleet mukana seurakunnan nuorisotyössä. Tutkimusaiheenani oli selvittää näiden nuorten aikuisten suhdetta seurakuntaan. Tutkimustyö oli mukavaa ja innostavaa, vaikka siihen kuului vähemmän mukavia päiviäkin. Välillä olin tulla mökkihöperöksi istuessani 10 tuntia päivässä litteroimassa haastatteluja eli kirjoittamassa koneelle, mitä haastatteltavat sanoivat. Litterointi paljastaa selkeästi, kuinka hassua puhekieli on. Teksti oli tyyliä: "Öö, tuota, niin kyllä, joo, olinhan mä siellä seuriksella aina perjantaisin vai oliko se nyt lauantaisin..."' .

Joka tapauksessa gradua tehdessä paneuduin nuorten aikuisten kysymyksiin melko syvällisesti. Samalla pääni täyttyi ideoista siitä, miten seurakunnat voisivat kohdata paremmin nuorten aikuisten tarpeet. Viimeisten vuosien aikana nuorten aikuisten suhde seurakuntaan on ollut tapetilla kirkossa. Eräs pappi totesi humoristisesti, että termi "nuoret aikuiset" pitää olla aina mukana, jos haluaa saada projektille rahoitusta. Positiivista on se, että nuoriin aikuisiin panostetaan 2000-luvulla aivan eri tavalla kuin 1990-luvulla, vaikka vieläkin on paljon tehtävää.

Aloittaessani työt viime syksynä Paavalin seurakunnassa pääsin heti mukaan mielenkiintoisiin projekteihin. Toisena työpäivänä minut valittiin seurakuntamme yhdeksi yhdyshenkilöksi "Usko,toivo,rakkaus" -projektiin. Samoihin aikoihin seurakunnallemme tarjottiin Helsingin seurakuntayhtymästä projektia, jolla oli hieno nimi "Paavali-case". Seurakunnaltamme kysyttiin halukkuutta olla mukana pilottihankkeessa, jonka tavoitteena oli luoda uusia tapoja tavoittaa seurakunnasta vieraantuneita nuoria aikuisia. Lähdimme projektiin mukaan innokkaasti, koska yhtymästä luvattiin sekä rahaa että asiantuntija-apua.

Projekti on ollut mielenkiintoinen matka. Alussa visiomme olivat maailmaa syleileviä, mutta ne laskeutuivat melko pian tavallisen ihmisen tasolle. Ymmärsimme, että käytettävissä olevat resurssit olivat sangen rajalliset. Projektin suunnittelussa palasin graduni herättämiin ajatuksiin. Haaveilin tutkimustyötä tehdessäni seurakunnasta, jossa olisi nuorille aikuisille monenlaista toimintaa. Unelmoin siitä, ettei kaikkia nuoria aikuisia laitettaisi samaan muottiin, vaan jokainen saisi oman elämäntilanteensa, luonteensa ja mieltymystensä mukaista kristillistä toimintaa.

Paavali case -projektissa otetaan muutama askel unelmieni suuntaan. Huomiseen "Uskomattomaan iltaan" on kutsuttu henkilökohtaisella kutsulla 10 000 20-30-vuotiasta seurakunnan jäsentä Paavalin, Kallion ja Alppilan seurakunnista. Nuoria aikuisia ei ole kuitenkaan kutsuttu vain yhteen iltaan, vaan heille tarjoillaan yli kahtakymmentä erilaista seurakunnan toimintamuotoa. Mukana on erityyppisiä jumalanpalveluksia Taize-messusta Metallimessuun sekä monenlaisia ryhmiä, joissa lauletaan, tuunataan, pohditaan uskoa, parisuhdetta tai aikuiseksi kasvamiseen liittyviä kysymyksiä. Minun kontollani on luotsata yhdessä työkavereideni kanssa nuorten naisten kasvuryhmää eli Helmijuttua, Uskomaton ilta -kahvilaa sekä järjestää esittelypäivä Gospellattareista.

Projektissa on ollut uutta se, että olemme yrittäneet tehdä yhteistyötä mahdollisimman monen eri toimijan kanssa. Kutsuimme työn tiimellyksessä mukaan ensin Paavalin naapuriseurakunnat, Kallion ja Alppilan. Yhteistyötä tehdään lisäksi ainakin Kirkkohallituksen, NNKY:n, SLS:n, Kotiryhmäverkoston ja Kannelmäen seurakunnan kanssa. Tavoitteena ei ole ollut se, että mahdollisimman moni nuori aikuinen suuntaisi juuri Paavalin seurakunnan toimintaan. Sen sijaan olemme pyrkineet siihen, että seurakuntien laaja ja tasokas tarjonta voisi kohdata nuoret aikuiset. Tämän jälkeen kukaan ei saa tulla minulle marisemaan, ettei kirkko järjestä mitään kivaa toimintaa nuorille aikuisille. Kyllä ainakin meillä Paavalissa...

Tervetuloa Uskomattomaan iltaan to 25.9. klo 19. Paavalinkirkkoon (Sammatintie 5, Helsinki)! Hyvästä menosta vastaavat Kristian Meurman, Dads Hello -gospelbändi ja poppipappi Mikko Salmi. Musiikkipitoisen illan jälkeen on tarjoilua seurakuntasaleissa sekä infoa seurakuntien järjestämästä toiminnasta nuorille aikuisille. Lisätietoja löydät myös http://www.uskomatonilta.fi/ -sivustolta.

Onni ja autuus

"Näitä karkkeja me aina ostethiin Pajalasta, ko käythiin uimahallissa", totesi pellolainen ystäväni Kalliossa sijaitsevassa kiinalaisessa ravintolassa. Yhteinen muisto oli suloinen, koska olin juuri edellisellä viikolla ajatellut lapsuuden uintireissuja. Ala-asteikäisenä vierailimme partioporukalla kaksi kertaa vuodessa uimahallissa "Ruottin puolella" Pajalassa, joka on tullut tunnetuksi Mikael Niemen kirjasta "Populäärimusiikkia Vittulajänkältä".

Ystäväni kanssa mietimme yhdessä, mikä teki uintimatkoistamme niin nostalgisia. Tärkein syy oli varmaan se, että Pellossa ei ollut uimahallia. Niinpä reissut olivat useimmille meistä talvikauden ainoita mahdollisuuksia uida. Uiminenhan taas on parasta, mitä lapset tietävät. Lisäksi linkkari- eli bussimatkat kavereiden kanssa olivat aina yhtä hauskoja. Linkkarissa oli mukavasti aikaa jutella tai riehua yhdessä. Uintireissun kruunasi herkulliset irtokarkit sekä ruotsia puhuvien lasten luoma eksoottisuuden tunne.

"Se oli tosi kiva, että me aina perjantaisin käytiin Matarengissa uimassa", kiittelimme sisarusteni kanssa vanhempiamme. Äitiä muistikuvamme nauratti. Hänen mukaansa me emme loppujen lopuksi käyneet kovinkaan usein uimahallissa. Hyvät muistot lapsuudesta olivat meille niin tärkeitä, että aika kultasi ne.

Lapsuudenmuistoista viisastuneena olen ottanut tänä syksynä itseäni niskasta kiinni ja alkanut vierailla lasten kanssa säännöllisesti uimahallissa. Uima-allas on oiva paikka osoittaa lapsille jakamatonta huomiota, jos kaikki lapset eivät ole yhden aikuisen vastuulla. Altaalla ei ole häiritsevää kännykkäää, ei houkuttelevaa tietokonetta eikä edes kahvinkeitintä. Lämmin vesi rentouttaa ihanasti, ja oppimisen ilo loistaa lasten kasvoilta.

"Äiti, sano se ääneen!" pyysi Mikael tänään iltapalapöydässä. Suuri uutinen oli se, että seuraavalla kerralla Mikael pääsee yksin äidin kanssa uimahalliin. Mikä onni ja autuus!

Suurenmoinen elämä tai ainakin päivä

Perjantai oli minulle oikea onnenpäivä. Ensin nautiskelin aamun kampaajani ammattitaidosta ja mukavasta seurasta. Oli kiva saada taas kutrit ja kulmat kuntoon. Matkalla autolleni eksyin vaatekauppaan. Yllätyin suuresti järvenpääläisen liikkeen valikoimasta, ja uudistin vaatekaappiani syksyisillä vaatteilla.

Kahdensadan metrin matka kampaajalta autolle oli mitä ilmeisemmin aivan liian pitkä: vaatekaupasta päädyin vielä kristilliseen kirjakauppaan. Ystävällinen ja avulias myyjä tiesi luontaisen heikkouteni kaupan valikoimaan ja alkoi innokkaasti tarjota uutuuksia. Niinpä mukaani tarttui lahjakirjojen lisäksi ihana levy: Juha Tapion uunituore uutuus "Suurenmoinen elämä". Nyt sitten loppukuu täytyy ottaa vähän iisimmin ja vältellä houkuttelevia kauppoja! Se on kyllä yleensä helppoa, koska elämäni kulkee pääasiassa akselilla koti-Kyrölän asema-Pasilan asema-Paavalinkirkko. Matkalle ei mahdu kovinkaan monta houkutusta!

Olen täysin hullaantunut Juha Tapion uuteen levyyn. Se on minusta ehkä vielä parempi kuin hänen edelliset levynsä; niitäkin olen kyllä kuunnellut kohtuuttoman ahkerasti. Musiikki on tarttuvaa, vihkonen on todella tyylikäs ja lauluissa on syvällinen sisältö. En ymmärrä, miten keväällä eräässä lehtijutussa sanottiin, että tällä levyllä on mukana myös pelkkiä rallatuksia. Mielestäni levyn lauluissa on paljon syvällistä parisuhdetematiikkaa sekä muuta ihmissuhdeproblematiikkaa. Kristilliset arvot ja usko kuultavat lauluista kauniisti läpi.

Edelleen voi sanoa, että Juha Tapio on pitkän parisuhteen tulkki. Tässä makupalaksi "Kaksi puuta", joka on suurenmoinen kuvaus todellisesta rakkaudesta. Romanssi- ja romahdusvaiheen jälkeen on päädytty rakkauteen, jossa mies ja nainen ovat selkeästi omia yksilöitä, mutta paljon syvemmin kiinni toisissaan kuin alkuihastuksen tunnemössössä.

KAKSI PUUTA

minä rakastan näitä
iltoja kanssasi sun
kun hetken päässä aamu odottaa
ja me nauramme
ja silmiämme pyyhimme
ja helppo huominen on unohtaa

oomme taas kuin kaksi lasta
ne jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti
samaa tietä kulkemaan
ja sä veit mut ikkunan luo
ja sä sanot: me kai ollaan niin kuin nuo

kaksi vanhaa puuta sateenpieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
kestää joka tuulen ja sään
kaksi vanhaa puuta, vaikk´et sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan

kaksi ylvästä ja nuorta
varmoina on voimistaan
taivaankantta kohti kasvaneet
ehkä vuodet ovat kuorta
ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet
kuinka onkaan kaksi lasta
matkan myötä muuttuneet
se ihme on kai vasta
oomme tänne selvinneet
ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: mehän ollan niin kuin nuo

kaksi vanhaa puuta...


Juha Tapio: suurenmoinen elämä

Rakkautta ja erotiikkaa

Eräs tuttavani kertoi siitä, miten hänen 10-vuotias tyttärensä oli katsonut kaverin luona BB:tä. Tuttvani oli järkyttynyt asiasta, koska tyttäreltä oli kielletty kyseisen ohjelman katsominen. Niinpä hän soitti kaverin äidille ja kertoi tyttöjen puuhista. Kaverin äiti oi ilmeisen sinisilmäinen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaista roskaa BB sisältää. Tuttavani tytär sai TV- kiellon ja luultavasti toinenkin tyttö ainakin BB-kiellon.

Meidän perheessä ei BB:tä katsella; eihän meillä ole edes telkkaria. Siitä huolimatta olen hyvin perillä siitä, että Cherylillä on kierrossa jo kolmas mies. Kiitos iltalehtien verkkosivujen tiedän kaikki ohjelman pääasiat: kenen rintoja on kopeloitu, kuka on nähty kenenkin sängyssä viime juhlien humussa ja kenestä on puhuttu selän takana paskaa. Kaikki aikuiset ymmärtävät varmasti hyvin, että ohjelmaan on valittu tietoisesti osallistujia, jotka sekoilevat mahdollisimman paljon. Valitettavasti lapset ja nuoret eivät ymmärrä ohjelman kyseenalaisia arvoja, jos heitä ei kukaan ohjaa kriittisyyteen ja terveisin arvoihin.

Rippikoulussa nuoret ovat ihmeissään, kun heille kertoo kristillisistä perhearvoista. "Seksi kuuluu avioliittoon" kuulostaa täysin fossiiliselta ajattelulta nykynuoren korvissa. BB:n, Salkkareiden ja Cosmopolitanin maailmassa sänkyyn hypätään heti, kun se on mahdollista. Uuden seksitutkimuksen mukaan suomalaiset naiset avioituivat vielä 70-luvulla pääasiassa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa he menetivät neitsyytensä. 2000-luvulla hääkellojen soidessa seksikumppaneita on ollut naisilla keskimäärin seitsemän.

Itse uskon kuitenkin siihen, että odottaminen palkitaan. Rippikoulun seurustelutunnilla käytän vieläkin havainnollistamisessa rakkauden telttaa, jonka opin omalla rippileirilläni. Rakkauden teltassa on kaksi sakaraa: uskollisuus ja hellyys, joiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Sitä mukaa kuin uskollisuus ja vastuunottaminen toisesta kasvaa, voidaan edetä hellyyden osoittamisessa. Uskollisuuden sakara päättyy avioliittoon vihkimiseen, kun taas hellyyden sakara yhdyntään. Kuvion sanoma on se, että avioliiton solmiminen on paras suoja sukupuolielämälle. Epätäydellisessä maailmassa avioliittokaan ei ole tae onnesta ja autuudesta, mutta aivan varmasti se luo enemmän turvaa kuin viinanhouruiset rakkaudentunnustukset yhden illan jutuissa.

Onneksi seksuaalisuuteen liittyvissä asioissakin on aina mahdollista aloittaa alusta. Pettäjän ei tarvitse enää pettää eikä yhden illan juttuja harrastaneen tarvitse jatkaa harrastustaan. Rippileirin Jeesus-filmistä minulle jäi mieleen kohtaus, jossa huorana toiminut Maria Magdaleena murtuneena puhui Mestarilleen siitä, miten hän oli huono nainen. Jeesus ei tuominnut Mariaa, vaan ilmaisi rakkaudellisesti, miten Maria oli ollut, muttei ollut enää. Hän oli saanut kaiken anteeksi.

PS. En usko, että BB:n ihmissuhdekulttuuri antaa kovinkaan todellista kuvaa maamme nuorten aikuisten tilasta. Tänä vuonna olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen sitä, miten kypsiä ja hienoja näkemyksiä parisuhteesta on niillä pareilla, joita saan vihkiä avioliittoon. Hyvä niin!



Salme Blomsterin "Kosketus" on loistava kirja seksuaalisuudesta. Tässä siitä pieni näyte:

TOISTA LÄHELLE

"Meillä ihmisillä on sylin nälkä. Joskus yritämme tyydyttää tuota nälkää menemällä sylistä syliin vain huomataksemme, ettei se toimi. Sylissä täytyy olla turvaa, huolenpitoa ja rakkautta, eikä kukaan pysty sellaista toiselle tarjoamaan ennen kuin suhde vakiintuu väliaikaisesta sitoutuneeksi. Kahden kypsän ihmisen suhde on vähitellen yhä läheisemmäksi muuttuva liitto.

Hyvä suhde kehittyy vähitellen tuttavuudesta ystävyydeksi ja ystävyydestä rakkaudeksi. Se liikkuu ikään kuin tasolta toiselle: sosiaalisesta kanssakäymisestä yhä syvemmälle aina intiimiin antautumiseen ja antamiseen. Samalla suhde laajenee koskemaan ihmisen koko minuutta, aina henkeä, sielua ja kehoa myöten.

Suhde ei voi tulla aidosti intiimiksi yhdessä illassa. Pinnalliseen tutustumiseen ja hullaantumiseen liitetty seksi jää tyhjäksi ja jättää tyhjäksi. Seksi kun ei ole sama asia kuin välittäminen tai rakastaminen. Hyvä seksielämä on prosessi. Rakkaudesta irrotettuna se on vain yksinäinen yritys täyttää tyhjyyttää jollakin, jota hän kuvittelee välittämiseksi. Monille seksi on omien tarpeitten itsekästä tyydyttämistä.

Moni nuori ja miksei aikuinenkin testaa omaa viehättävyyttään ja kelpaamistaan, arvoaan, "iskemällä" sänkykumppaneita. Tällainen narsistinen yhteydenhaku on kuitenkin onttoa ja saattaa lisätä huonouden ja riittämättömyyden tunteita, vaikka niillä saatetaan kerskailla ja siten yrittää kohottaa omaa miehisyyttä tai naiseutta. Tällöin seksi toimii rakkauden aktin, rakkauden huipentuman sijasta usein vallanhalun ja vihan välineenä.

Joillekin seksi on keino rentoutua tai purkaa ahdistusta. Tällöin on yhdentekevää, onko partneri pumpattava Barbara vai toinen ihminen, sillä vain omia tarpeitaan tyydyttävä ei rakastele toisen vaan itsensä kanssa.

Mutta mitä sanoo Raamattu todellisesta rakkaudesta? Se puhuu keskinäisestä kunnioituksesta, toisen etujen huomioon ottamisesta, jopa niiden asettamisesta omien etujen edelle. Sitoutunut liitto ei elä pelkästään tunteista, vaan myös kovasta työstä, jota rakkauden eteen on tehtävä."

Salme Blomster: Kosketus (s. 132-134)

Ota hänet vastaan

Anna-Mari Kaskisen laulu "Ota hänet vastaan" on eräs puhuttelevimmista hautajaislauluista. Siinä yhdistyvät hienolla tavalla lohduton kaipaus ja valoisa toivo. Kylmät väreet kulkevat selässäni erityisesti silloin, kun työtoverini, loistavat kanttorit, Katariina Järvinen Vaasassa ja Sanna-Maarit Hakkarainen Paavalissa, laulavat sen kuolleiden kiitoksena jumalanpalveluksessa. Ehkä laulan sen sisareni kanssa vähän vaatimattomampana versiona enoni muistotilaisuudessa.

OTA HÄNET VASTAAN

Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan,
iloon loppumatomaan.

Ota hänet vastaan.
tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.

Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda

Ei enää kyyneleitä

Tänään lopetellessani työpäivää sain puhelimeeni suruviestin äidiltäni: enoni ja kummisetäni oli kuollut äkillisesti. Kiirehdin junaan ja aukaisin Raamattuni. Ajattelin lukea lohdutukseksi Psalmin 23 "Herra on minun paimeneni". Raamattuni aukesi kuitenkin Jesajan kirjan kohdalta ja luin otsikon "Ei enää kyyneleitä". Kyyneleet alkoivat virrata silmistäni vuolaasti lukiessani raamatuntekstiä. Koin, että Jumala puhui minulle sanansa kautta.

EI ENÄÄ KYYNELEITÄ

Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,
sinun itkusi aika on ohi!
Kun huudat häneltä apua,
hän armahtaa,hän kuulee ja vastaa sinulle.
Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä,hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
-- Tässä on tie, kulkekaa sitä.

Kun kylvät maan,hän antaa sateen kostuttaa siemenet
niin että maan kasvu, vilja,on sankkaa ja satoisaa.
Sinun karjasi käy sinä päivänä laitumellaavaralla kedolla,
ja härät ja aasit, jotka kyntävät peltosi,
saavat syödäkseen parasta hapanrehua,
jota heitellään niiden eteen hangolla ja talikolla.
Ja jokaisella vuorella, jokaisella korkealla kukkulalla
vesi on virtaava puroissa ja peltojen ojissa suuren
surman päivänätornien sortuessa.
Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo,
ja auringon valo on oleva seitsenkertainen,
kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa --
sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat
ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. Jes. 30:18-26

Teksti kosketti minua, koska kummisetäni oli ammatiltaan maanviljeljä. Loppuun saakka hän oli ahkera työmies ja kunnollinen tornionlaaksolainen mies. Kummisedästä muistan erityisesti sen, miten hän osti minulle lahjaksi upean valkoisen peilillä varustetun kirjoituspöydän muuttaessamme omaan kotiin. Usein hän myös sanoi: "Tulkaa teki meilä käyhmään." Valitettavan harvoin noudatin kutsua nyt aikuisena, vaikka lapsena ja nuorena vierailinkin kummieni luona hyvinkin usein. Yhtenä vahvana mielikuvana kummisedästä minulla on se, miten tosissaan hän lauloi sisartensa kanssa virsiä sukutapaamisissa. Turvallista matkaa Taivaan kotiin!

TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA

Täällä pohjantähden alla
kotimaamme on
ja elämämme usein onneton
Mutta tähtein tuolla puolen
koti toinen on
me vaellamme päällä maan
vain pienen tuokion

Täällä pohjantähden alla
paljon kärsitään
niin monet itkut yksin itketään
Mutta kerran kyyneleemme
siellä pyyhitään
ja suru iloon vaihtuu
kun me näämme määränpään

Tuo maa päällä pilvien
tuo maa luona Jeesuksen
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan

Silloin toivo siivet saa kun
on mihin suunnistaa
ja sydän pieni lentää uskaltaa
Täällä pohjantähden alla
kaikki katoaa
Mutta siellä rauhan saan
joka kestää ainiaan.

Jaakko Juteini/Lasse Heikkilä

Hiljaisuus ja sisäinen vapaus

Olen tilannut Kotisatama-nettikaupasta viime viikojen aikana melkoisen kasan kirjoja työtäni varten. Syynä on ollut se, että kirjat ovat olleet superhalpoja, euron kappale. Suosittelen, että käyt katsomassa valikoimaa. Vaikka parhaat on jo viety päältä, on jäljellä mainioita kirjoja esim. lahjaksi tai vaikkapa arpajaisvoitoiksi, unohtamatta omaa hengellistä rakentumista. Tässä yhdestä kirjasta pätkä; sopii mielestäni kuin nenä päähän edelliseen kirjoitukseeni kiireestä.

Hiljaisuus ja sisäinen vapaus

"Arkista stressiä. Huolia, väsymystä, pettymyksiä. Minua orjuuttavat olosuhteet, joita ei voi muuttaa. Tarvitsen mahdollisuuden virkistymiseen, lepoon, vapauteen, rentoutumiseen. Pois kaikesta pakosta.

Mitä vapaus on? Ettei tarvitse väistää vihollista, että säilyttää sisäkenttäetunsa, että muuttaa sen, mikä on muutettavissa, ja hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, mutta ei hetkeksikään petä omaatuntoaan eikä luovu toivosta.

Evankeliumeista huomaamme selvästi, kuinka huolellisesti Jeesus hoitaa sisäistä vapauttaan. Hän vetäytyy autioille seuduille rukoilemaan (esim. Mark. 1:35). Hän löytää levon, sisäisen rauhan. Hän ei tee sitä paetakseen vastuutaan. Päinvastoin! Levossa hän löytää tien, jota hänen tulee kulkea, sopusoinnussa tehtävänsä kanssa.

Vaarallisin viholliseni ei ole arki eikä työ. Minusta tulee oma viholliseni ja menetän elämäniloni ja -haluni, kun kadotan sen lähtökohdan, jonka olen löytänyt rukouksen hiljaisuudessa, levätessäni Jumalassa. Vapaus on siellä, missä löydän sisäisen rauha."

Per Mases: Näin avautuu Hiljaisuus (s.13-14)

Mieletön kiire vai hirveä hoppu?

Olin tänään esittäytymässä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa uusille oppilaille. Teemana oli opiskelijahyvinovinti ja paikalla oli minun lisäkseni opintopsykologi ja terveydenhoitaja. Sympaattinen ja asiansa osaava opintopsykologi ohjasi fukseja elämänhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Hän kehotti opiskelijoita tekemään itselleen opintosuunnitelman tai lukujärjestyksen, johon nämä voivat laittaa viikon menot. Esimerkkisuunnitelmassa mallioppilas Timo Tradenomi oli merkinnyt näkyviin harrastukset, ystävien tapaamiset, juhlat sekä kaikki opintotehtävät pieniksi paloiksi jaoteltuna. Lukujärjestyksen esittämisen tavoitteena oli osoittaa, miten vaativa essee ei muutu möröksi opiskelijan päässä, jos sen tekeminen on jaettu monelle eri päivälle. Tenttiin luku ei myöskään pilaa koko viikkoa, kun opiskelijalla on selkeät suunnitelmat. Silloin päivän tavoitteet saavutettuaan voi rientää harrastuksiin hyvällä omallatunnolla.

Luulen, että hyvä opintomenestykseni on johtunut pääasiassa hyvistä opiskelumetodeista. Olen tehnyt pienestä pitäen tarkat suunnitelmat siitä, millä aikataululla valmistun kokeisiin ja muihin vaativampiin tehtäviin. Niinpä en ole koskaan joutunut valvomaan öitä tenttien vuoksi enkä edes luopumaan harrastuksista tai ystävien tapaamisista koulujuttujen vuoksi. Työelämässäkin olen onnistunut melko hyvin tekemään tehokkaasti töitä sekä yhdistämään siihen tasapainoisen perhe-elämän ja jonkin verran hyviä harrastuksia. Asiathan voisi tehdä aina paremmin sekä töissä että kotona, mutta olen mielestäni löytänyt riittävän tasapainon. En ole täydellinen työntekijä enkä äiti, mutta riittävän hyvä. Tietysti pyrin korjaamaan niitä asioita, joissa voin toimia paremmin. En tee kuitenkaan muutoksia syyllisyyden painamana tai ahdistuneena, vaan levosta päin.

Asioiden paneminen tärkeysjärjestykseen on mielestäni avainasemassa siinä, ettei kiire ja stressi kuluta ihmisiä loppuun. Raamatunluku, rukous ja jumalanpalvelus on helppo jättää väliin kiireisenä aikana, vaikka silloin kristitty tarvitsee niitä kaikkin eniten. Martti Lutherin tuotteliaan elämän salaisuus ei ollut pelkästään poikkeuksellinen lahjakkuus, vaan myös se, että hän käytti joka aamu runsaasti aikaa Jumalan kanssa seurusteluun. Jumalan läsnäolossa viipyminen vapauttaa turhista kuormista ja ihmisten vaatimuksista sekä antaa energiaa tehdä ne tehtävät, jotka on tehtävä. Nyt kiireisenä syksynä olen tietoisesti viettänyt rauhallisia iltahetkiä nojatuolissa kuunnellen hyvää musiikkia ja antaen Jumalan hoitaa sieluani.

Charles Hummel on kirjoittanut aiheesta pienen kirjan "Kiireen kahleissa?". Siinä hän lainaa kokenutta puuvillatehtaan johtajaa, joka on todennut viisaasti: "Suurin vaarasi on se, että annat kiireellisten asioiden peittää tärkeät asiat alleen." Jeesus puolestaan pääsi kirjan mukaan vapaaksi kiireen kahleista odottamalla ohjeita rukouksessa. Se antoi hänelle suuntaa ja johti häntä vakaasti eteenpäin. Toivon, että minulla on aina aikaa Jumalalle ja apuani tarvitsevalle lähimmäisille, niin työssä kuin kotona. Silloin tärkeysjärjestys on kohdallaan eikä hoppu yllätä!

Rohkaisevaa terapiaa

Kristittyjen yhteys on mielestäni yksi maailman upeimmista asioista. Tänään sain kokea taas sitä oikein urakalla, kun asemalta kotiin kävellessäni toimin terapeuttina kahdelle rakkaalle ystävälle. Heille tuli puheluista parempi olo, mutta minullekin tuli hyvä mieli. Iloitsin siitä, että minulla on ystäviä, joiden kanssa saan jakaa elämän ilot ja tuskat.

Uskon, että nämä kohtaamiset puhelimitse tai kasvotusten ovat siunaavia, koska niissä on läsnä Jumalan Henki. Pyhä Henki voi avata toisen ihmisen sanojen kautta monenlaisia lukkoja elämässäni. Hän ohjaa minua lempeästi näkemään niitä asioita, joissa olen toiminut väärin tai ajattelemattomasti. Useimmiten Jumalan sanat ovat kuitenkin balsamia haavoille. Ystävän sanat lohduttavat, rohkaisevat, nostavat ja kantavat, koska niissä puhuu itse Rakkaus.


Ole rohkealla mielellä.
Sanoit kerran niin
ja sanot vielä tänäänkin,
kun joudun vaikeuksiin.

Kun masennun, kun lannistun
taas saavun luoksesi,
ja kaikki haavat parantaa
voi kosketuksesi.

Anna-Mari Kaskinen: Kodin Arkihetken Raamattu, syyskuun 10. päivä

Hämmentävää julkisuutta

Blogin pitäminen on melko uskaliasta. Väsyneenä, riehaantuneena tai tympiintyneenä kirjoitetut tekstit lähtevät suoraan maailmalle. Kotisivumme alkuaikoina olin vielä melko varovainen: Vesa tarkasti uskollisesti jokaisen tekstini ennen kuin uskalsin painaa nappulaa "julkaise". Kokemuksen karttuessa minusta on tullut paljon rohkeampi, välillä liiankin rohkea. Muutamien blogitekstien kirjoittamista olen katunut syvästi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä ihmisiltä, joita olen loukannut tahtomattani. Luulen kuitenkin, että olen voinut sanoillani aiheuttaa haavoja, joista on jäänyt toisten sydämiin arpia.

Tänään hätkähdin, kun eräs tapaamani seurakuntalainen ilmoitti lukeneensa blogiani. Päässäni alkoi surista ja aloin miettiä, mitä kauheuksia olen viime aikoina kirjoitellut :). Toisaalta totesin tapaamalleni seurakuntalaiselle olevamme tasoissa. Edustan pappina aika uteliasta sorttia. Erilaisissa keskusteluissa kyselen ihmisten asioita hyvin avoimesti. Sen vuoksi onkin ihan reilua, että pyrin olemaan yhtä avoin omista asioistani. Minulla ei ole mitää tarvetta pitää hienoja kulisseja, päinvastoin. Välillä annan itsestäni blogissa ja keskusteluissakin tietoisesti paljon "blondimman" kuvan kuin oikeasti olenkaan. Haluan osoittaa, että papitkin voivat olla avoimia, hauskoja ja vähän hassuja, ja kuitenkin tosissaan Jumalan asialla.

Seuraan myös toisten blogeja. Niitä lukiessani olen tajunnut sen, kuinka paljastan itseäni todella paljon kirjoitusteni kautta. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, ettei se haittaa mitään. Saan olla vapaasti tällainen kuin olen. Silloin kun mokaan, pyydän anteeksi ja yritän tehdä parannuksen. Sitä on mielestäni kristityn elämä!

Et voi olla onnellinen,
jos et ole oma itsesi.

Mutta kun olet,
Jumalakin hymyilee.


Mitä enemmän
aavistan Jeesuksesta,
sitä enemmän
uskallan tutustua itseeni
ja vapautua.


Leena Lehtinen:Ilonhippuja

Enemmän Jeesusta

Vesa aikoo perustaa Facebookiin ryhmän niille, jotka haluavat repeat-nappulan kieltämistä. Siitä huolimatta kuuntelen edelleen lauluja repeat-nappula päällä. Onneksi on keksitty ovet! Eilen kaivoin kätköstä Arja Simojoen levyn "Sydämen kappeli". "Enemmän Jeesusta" koskettaa minua jälleen kerran syvältä! Siispä tässä sanat kaikille lohdutukseksi ja voimaksi!

ENEMMÄN JEESUSTA

Kun valo valloittaa,
kun vesi puhdistaa,
kun kuiskaa Henki hiljainen
ja sielu rauhan saa.
Kun melu vaikenee,
kun sydän kuuntelee,
saa nähdä taakse turhuuden
sen, mikä merkitsee.

Pyhää ja puhdasta,
valoa, kirkkautta,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Voimaa ja rakkautta,
uskoa, toivoa,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!

Kun armo aukeaa,
kun näkyy uusi maa,
kun usko syttyy uudestaan
ja taivas koskettaa.
Kun totuus paljastuu,
kun riittää ristinpuu,
kun katsot Hänen kasvojaan,
ei kestä mikään muu.

Pekka Simojoki

Rakkaus muuttaa kaiken!

Työskentelen pappina seurakunnassa, jossa on Suomen alhaisin kirkkoonkuulumisprosentti, alle 60%. Se tarkoittaa sitä, että kohtaan toimituksissa viikottain kirkkoon kuulumattomia ihmisiä. Viime aikoina minulla on ollut hyvin mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja näiden ihmisten kanssa. Olen huomannut sen, ettei kynnys kirkkoon monellakaan heistä ole kovinkaan korkea. Onnistunut toimitus ja/tai ystävällinen kohtaaminen samalta tasolta on saanut jo useamman henkilön toteamaan minulle: "Ehkä liitynkin takaisin kirkkoon!"

En voi ottaa näistä kohtaamisista enkä tilaisuuksista kunniaa itselleni. Uskon siihen, että olen saanut kulkea valmistetuissa askelissa; Jumala on pehmittänyt jo maaperää. Siitä huolimatta uskon, että omalla asenteellanikin on ollut jonkinlaista vaikutusta. Yritän kohdata erityisellä rakkaudella ja kunnioituksella ne ihmiset, joilla tiedän tai aistin olevan jotakin kirkkoa vastaan.

Mielestäni kirkon työntekijöillä ja aktiiviseurakuntalaisilla on varaa olla rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun on itse saanut niin paljon rakkautta Jumalalta, voi sitä laittaa vähän kiertoon, vaikka toinen ei ansaitsisikaan sitä.

Muistan erään ärsyttävän vanhan miehen. Hän oli äänekäs jäsen piirissä, jossa kävin vierailulla. Mies suhtautui hyvin halveksivasti nuoreen naispastoriin. Hän ajatteli taatusti, ettei minulla ole mitään annettavaa hänelle. Kokoontumisen aikana mies kertoi kokemuksistaan sairaalassa. Hän oli vakavasti sairas ja tarvitsi sielunhoitajaa. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut ketään sairaalapapeista omaksi sielunhoitajakseen, vaan hän halusi tavata Suomen parhaan sielunhoitajan tai ainakin kuuluisimman. Vanhus esitti oudon pyynnön sairaanhoitajille, mutta nämä eivät ottaneet sitä todesta. Miksi he olisivatkaan toimineet kiukkuisen miehen pillin mukaan, jos sairaalassa oli tarjolla kasa omia pappeja?

Jumala ei kuitenkaan ajatellut samalla tavalla. Hän tahtoi palvella rakasta lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hän lähetti sairaalaan juuri silloin tunnetun sielunhoitajan, ja mies sai rauhan sydämelleen. Jumalalla on varaa rakastaa!

Vain Jumala
osaa oikeasti
rakastaa.

Leena Lehtinen

"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:10-11

Hengellisen äidin viisauksia

Sain tänään ihastuttavan lahjan. Tyttäreni oli kirjoittanut minulle kauniin viestin, joka olisi saanut kainon ihmisen jo punastumaan. Itse olisin voinut kirjoittaa samanlaisen ylistyslaulun äidilleni tuossa iässä.

Äiti on ollut suuri idolini pienestä lähtien. Välini omiin vanhempiini olivat niin läheiset ja lämpimät, ettei minulla ollut mitään tarvetta luoda kovinkaan läheisiä suhteita opettajiin tai muihin kodin ulkopuolisiin aikuisiin. En tiedä, oliko se hyvä vai huono asia.

Äitini on ollut minulle paitsi äiti, myös hengellinen äiti. Hän on upea kristityn naisen esikuva, koska hänen sydämensä on taivaassa, mutta jalat tukevasti maan kamaralla. Tässä katkelma Meän Tornionlaakso -lehdestä, jossa hänellä on oma palsta "Raamatun aarteet".

Tahdotko tulla terveeksi?

"Olen kymmeniä vuosia opettanut, ettei hiuskarvakaan putoa päästäni Taivaan Isän tietämättä. Hän tuntee meidän ajatuksemmekin kaukaa. Hänen käsissään on hyvä olla ja Hän panee pahankin palvelemaan omaa hyvää suunnitelmaansa.

Mutta entä sitten, kun itse joutuu kokemaan käytännössä, mitä on opettanut Jumalan huolenpidosta. Keväällä jalkavammani osoittautuikin vakavammaksi. Sen jälkeen sairaalakäynnit ovat kuuluneet ohjelmaani. Tämän keskellä olen kokenut valtavaa Jumalan läsnäoloa ja rakkautta. Sydämessäni on lepo, ilo ja rauha. Rukousten silta on kantanut läheltä ja kaukaa. Olen ihmetellyt Jumalan ja ihmisten huolenpitoa.

Kirkon lapsityön teesien mukaan lapsella on oikeus olla pieni, tietämätön ja turvassa. Ajattelen, että Jumalan lapsella ovat aikuisenakin samat oikeudet. Minun ei tarvitse tietää Jumalan suunnitelmia. Tiedän, että hän on hyvä ja tahtoo lapselleen vain parasta. Olen hänelle rakas ja tärkeä. Saan painautua Taivaallisen Isän syliin kuin lapsi isänsä syliin ja olla turvassa.

Olen kiitollinen lääketieteen valtavasta kehityksestä. Meitä hoidetaan pitkässä ketjussa. Iloitsen ja kiitän, että saan elää näin hyvässä maassa."

"Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja.,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.
(Virsi 428:5)

Anja Korteniemi, Meän Tornionlaakso

Hyvä hedelmäsato!

"Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki." Gal. 5:22-23

Taivaan Isä, tahdon kantaa
hyvää hedelmää.
Kiitos, että Pyhä Henki
uskon synnyttää.

Kiitos, että Henki antaa
ilon, lempeyden.
Omin voimin hedelmiä
kasvattaa voi en.

Anna-Mari Kaskinen: Kodin arkihetken Raamattu

Mies, nainen ja Vanha testamentti

Olen käynyt eräässä blogissa keskustelua siitä, onko Raamattu ruumiskielteinen vai ei. Tänään löysin Sana-lehdestä TT,FL Petri Kasarin artikkelin "Mies, nainen ja Vanha testamentti" (Sana 3.9.2008). "Vanhan testamentin suhde ruumiillisuuteen on yllättävän moderni", kirjoittaa Petri Kasari.

Tässä lainauksia artikkelista.

MIES, NAINEN JA VANHA TESTAMENTTI

"Tärkein miehen ja naisen suhdetta kuvaava teksti VT:ssa on Eevan luominen. Kertomus hätkähdyttää aikansa patriarkaalisessa kulttuurissa. Luominen kylkiluuusta kuvaa naisen paikkaa miehen rinnalla, ei hänen ala- tai yläpuolellaan. Nainen on miehelle "apu, joka on ikäänkuin häntä vastapäätä" (1. Moos. 2:18). Nainen on miehen vastinkappale, miehen kaltainen, ja kuuluu yhteen miehen kanssa. Suomessa "apu" assosioituu apulaiseen. Hepreassa sanaa käytetään usein juuri Jumalasta. Dynaaminen käännös voisi olla: "minä teen hänelle kumppanin hänen pelastajakseen".

VT ei jaa ihmistä henkiseen ja ruumiilliseen. Siksi erotiikkakin on kokonaisvaltainen asia. VT:N suhde ruumiillisuuteen on yllättävän moderni. Seksuaalisuus ja erotiikka ovat positiivisia asioita. Raamatun alussa mies ja nainen luodaan "koiraaksi ja naaraaksi" (1. Moos. 1:27). Edelleen heidän käsketään "olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää maa" (1. Moos. 1:28). Seksi ja erotiikka ovat siis elämän tarkoitus. Pidättäytyä saa vain tilapäisesti, kuten sotaretkellä (2. Moos. 23:10-12). - - -

VT:ssa seksi on saastuttava asia (3. Moos. 15:16-24). Saastaisuussännööt kuulostavat vastenmielisiltä ja vierailta. Olivatko seksi ja erotiikka jotain likaista ja väärää?
Kyse on kuitenkin rituaalisesta saastaisuudesta, jolla ei ole mitään tekemistä synnin ja syyllisyyden tai häpeän kanssa. Kyse on maagisesta ajattelusta, jossa pyhinä ja saastaisina pidettyjä asioita ei saa sekoittaa keskenään. Niinpä sukupuoliyhteyden jälkeen tai kuukautistilassa ei voinut heti osallistua uskonnollisiin rituaaleihin. Saastaisuus ei aiheuttanut ongelmia rituaalitilanteen ulkopuolella.

KAUNEUDEN YLISTYSTÄ

Raamattun eroottisin kirja on Laulujen laulu. --Se kuvaa rakkauden voimaa. Se on kauneuden ylistystä ja palavaa intohimoa. Eroottisuus on avointa ja toisinaan omana aikanaankin sopimatonta.

Rakkaus esitetään kaksimielisenä fantasiamaailmana, jossa kaiken voi ymmärtää "siistillä" ja/tai eroottisella tavalla. Rakkaus on vastustamaton voima, se on yhtä pitelemätön kuin kuolema tai salama (Laul.laulu 8). Nainen on vierasmaalainen (Laul 1). Kirja hyökkää rakkauden asein kansallista umpimielisyyttä vastaan, jossa avioliitot sallitaan vain oman kansan jäsenten kanssa.

VT:ssa rakkaudella on myös jumalallinen ulottuvuus. Israelin ja Jahven suhdetta kuvataan avioliittona. Israel on myös avionrikkoja, jonka Jahve rakkaudessaan armahtaa. Rakkaudessa on aina jumalallinen kaiku (Hoosea 1-3, Jer. 2-3, Jes 54)."

Petri Kasari
Kirjoittaja on teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti, joka opettaa uskontoa Haapavedellä

Häälaulu

Tässä vinkki kauniista laulusta, joka sopii hienosti vihkimiseen tai hääjuhlaan. Se löytyy Mirja ¨Mimmu" Lassilan levyltä "Yön varjosta". Mielestäni se on erittäin onnistunut kokonaisuus sekä sanojen että sävelen osalta.

HÄÄLAULU

On talvi paennut, sateet menneet menojaan
ja kukat maahan puhkeaa.
Lintujen äänetkin ovat hellyyttä täynnä.
On aika tullut laulaa laulu rakkauden,
kahden pienen ihmisen.
On mennyt eilinen
edessänne aukee huominen.

Rakkautenne kaiken kestäköön,
kaiken uskokoon, kaiken toivokoon,
anteeksantakoon.
Rakkaudessanne Isä teitä vahvistaa,
hän teitä johdattaa joka päivä
opettaa toista armahtamaan.
Hän on rakkaus.

Rakkaus vie pilviin tai meren syvyyksiin.
Se on tulta hehkuvaa.
Arvokkaampi se on kultaa, kunniaa.
Eivät suuret vedetkään voi sitä sammuttaa,
eivät virrat upottaa,
voimakkaampi se on tuskaa,
kuolemaa. Rakkautenne...

San & säv. Mirja Lassila

Laulun yhteyteen Mimmu on kirjoittanut raamatunkohdan, joka koristaa meidänkin eteisen seinää ystävän kauniisti kirjoittamana:

"Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan." Saarn. 4:9

Tervetuloa!

Syksy on käynnistynyt kunnolla ja sen huomaa myös siitä, että kotisivuillamme on enemmän kävijöitä. Iloitsen suuresti teistä jokaisesta! Erityisen mukavaa on huomata, että vanhojen tuttujen lukijoiden lisäksi sivuillemme on eksynyt uusia kurkistelijoita eri puolilta Suomea.

Kiitos myös kaikista kommenteista! Olen saanut tähän mennessä varsin kesyjä kommentteja, mutta otan mielelläni vastaan myös kriittisempiä näkemykisä. Niiden hyvä puoli on siinä, että joutuu miettimään asioita uusista näkövinkkeleistä. Eiköhän se ole sitä ihmisenä kasvua parhaimmillaan,vai?

Kostanko nyt vai heti?

Minulla on ollut elämässäni muutamia tilanteita, joissa minua on kohdeltu työelämässä huonosti. Välillä olen puolustanut itse itseäni heti. Toisinaan taas olen saanut vanhemmilta ja viisaammilta neuvon, ettei minun ole järkevää siinä tilanteessa alkaa taisteluun. Nämä neuvot ovat varmasti olleet Jumalasta, koska ne ovat osoittautuneet niissä tilanteissa kullanarvoisiksi. Nämä tilanteet ovat kääntyneet tavalla tai toisella minun edukseni, koska en ole alkanut kostaa. Olen luottanut siihen, että Jumala hoitaa asiat parhain päin, koska minulla on puhtaat jauhot pussissa. Näin on myös käynyt!

Joyce Meyer kirjoittaa samasta asiasta näin teemalla "Auktoriteeteille alistuminen".

Raamattu kehottaa olemaan alamainen inhimillisille järjestykselle (1. Piet. 2:13). Meidän tulee alistua viranomaisten, seurakunnan, työnantajan, vanhempien ja puolison auktoriteetille. Kapinallisuus on eräs huonoimpia asnteita. Alistumatta ihmisen auktoriteetteihin ei voi alistua myöskään Jumalan auktoriteetille.

Kuitenkin aina kysytään: "Entä jos valtaa käytetään minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti?" Koemme yleensä epäoikeudenmukaiseksi kaiken sen, mitä emme haluaisi tehdä, joten kysymykseen on melko hankala vastata. Jumala ei halua eikä odota meitä hyväksikäytettävän. Joskus saatamme kuitenkin joutua sietämään myös mielestämme epäoikeudenmukaista kohtelua. --Elämässä voi joutua kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta, mutta Jumala on oikeus ja palauttaa aina oikeuden, kun kärsivällisesti luotamme Häneen. Jumala ei iloitse käsimyksestämme, mutta Hän mielistyy siihen, että pysymme oikeissa teoissa, vaikka ne merkitsisivät kärsimystä.

--
Kaikki Jumalalle tehty luo lopulta palkinnon. Jumala on aina puolellamme ja tuo oikeudenmukaisuuden elämäämme, vaikka joudummekin ajoittain kestämään tuolla hetkellä epäreilulta tuntuvia koettelemuksia.

On myös aikoja, jolloi ei tule kärsiä, vaan pitää asettua vastarintaan. --Ajoittain pitää toimia ja ajoittain olla tekemättä mitään. Jokaisen tulee etsiä Jumalaa ja seurata herkästi Hänen johdatustaan. Jotkut ovat niin arkoja, että kärsivät pitempään kuin pitäisi. Heistä tulee muiden ovimattoja, joita tallataan, ja joita kohdellaan huonosti läpi elämän. Toiset taas asettuvat vastarintaan liian nopeasti ja liian usein. Heidän tulee oppia paikallaan olemisen ja Jumalan odottamisen voima.

Ihmiset saattavat ajatella olevansa vapaita kieltäytyessään alistumasta kenenkään tahtoon. Todellisuudessa he ovat hyvin orjuutettuja. Todellinen vapaus on vapautta olla olematta vapaa silloin, kun se ei kaikille osapuolille ole hyväksi. Jumalan valtakunnan korkein laki on rakkaus.

Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s. 201-202

Hassunkurisia rukousvastauksia

Olen yrittänyt elää viime vuosina elämääni täysin Jumalan johdatuksen varassa. Se tarkoittaa minulle sitä, että pyrin antamaan kaikki elämäni asiat tietoisesti Jumalan käsiin. Rukoilen Hänen johdatustaan eri elämänalueille työssä, kotona ja vapaa-ajalla.

Enneagrammi-luonneteorian mukaan olen tyypillinen seikkailija, jonka paheena on ahneus. En kerää itselleni tavaroita tai rahaa, mutta sen sijaan olen ahne kokemuksille, elämyksille, mielenkiintoisille projekteille ja ihmisille. Niinpä suurena vaarana elämässäni on se, että ahnehdin liikaa asioita kalenteriini.

Tämän syksyn alku on taas ollut aikaa, jolloin tekemistä on ollut paljon, ehkä vähän liikaakin. Pääasiassa se ei ole kuitenkaan johtunut omista valinnoistani, vaan elämäntilanteestamme. Lasten päivähoidon, koulun ja harrastusten käynnistäminen on joka syksy melkoinen show. Lippuja ja lappuja, ohjeita sekä neuvoja tulee sieltä ja täältä. Lisäksi on vielä erilaiset vanhempainillat ja infot. Ja tietysti samaan aikaan täytyy käynnistellä syksyn toimintaa työpaikalla. Näiden lisäksi elokuuhumme on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisia juhlia, kutsuja, vierailuja ja muuta mukavaa.

Häsellyksen ja sähellyksen keskellä olen ihmetellyt sitä, miten hyvin olen selvinnyt kaikesta. Osittain se johtuu tietysti siitä, että kesäloman jälkeen mieleni ja ruumiini ovat täynnä uutta energiaa ja intoa. Luulen kuitenkin, että osansa on myös sillä, että olen tietoisesti antanut kalenterini Jumalan kontrolliin. Tällaiselle häseltäjälle on hyväksi, että suuret linjat ovat Herran käsissä. Niinpä olen tänäkin syksynä selvinnyt monesta kiperästä tilanteesta kunnialla, vaikka sähläilyjeni perusteella olisi voinut käydä huonosti. Yhtenä voimavaranani olen pitänyt sitä, että olen käyttänyt enemmän taas aikaa Raamatun lukemiseen, rukoukseen sekä hengellisen musiikin kuunteluun, kuntoilua unohtamatta.

Viime aikoina olen ihmetellyt sitä, miten Jumala ihmeellisesti järjestää minulle tapaamisia junamatkoilleni. En usko, että sattuman perusteella olisin tavannut junissa niin monta tuttua ihmistä. Tämänpäiväinen junamatkani sopii hyvin esimerkiksi Jumalan johdatuksesta. Minua harmittaa se, että puhun nykyään englantia mielestäni aika huonosti, koska en ole joutunut käyttämään sitä. Huokailin Jumalalle joku aika sitten, että Hän voisi järjestää minulle tilaisuuksia puhua englantia. Tänään sain yhden rukousvastauksen, kun sain erään tutun ulkomaalaisen opiskelijan kanssa keskustella junamatkan ajan.

Eilisessä paikallislehdessä syntymäpäiväsankari, pyöräkauppias Vesa Rauttu kertoi siitä, miten kannattaa miettiä tarkasti, mitä rukoilee. Hän oli pienenä poikana rukoillut, että saisi oman pyöräkaupan, ja niin oli käynyt. Minäkin olen huomannut lukuisia kertoja sen, miten kannattaa aina harkita tarkkaan, mitä rukoilee. Tämän vuoden huvittavimmat rukousvastaukseni ovat liittyneet TV-esiintymisiin. Rukoilin jossakin vaiheessa, että pääsisin esiintymään telkkariin. (Osoitus rukousteni korkeasta tasosta!) Nyt olen ollut vajaan vuoden aikana neljissä eri TV-kuvauksissa.

Kummallista asiassa on se, etteivät TV-esiintymiseni liity mitenkään toisiinsa. Sen vuoksi en voi pitää niitä minään muuna kuin rukousvastauksina. Täysin toinen asia on sitten se, kuinka paljon kuvauksista on ollut minulle hyötyä. Vesa alkoi olla jo vähän kypsä elokuussa siihen, että TV-esiintymiseni tulevat kalliiksi, ja vievät kallisarvoista vapaa-aikaa. Myönnän sen! Tähän mennessä niistä on rahaa kertynyt yhteensä 7 euroa, kun taas menoja en uskalla edes ynnätä.

Toisaalta olen voinut kuittailla Vesalle siitä, että hänenkin hyvät harrastuksensa ovat aivan yhtä kalliita. Aviomieheni on hehkuttanut koko kesän sillä, miten perhe pysyy ruoassa hänen tuottavan maaplänttinsä ansiosta. Työtä on riittänyt peruna- ja kasvimaalla aivan valtavasti, ja välillä puutarhanhoito on mennyt jo stressin puolelle. Viime viikolla Vesa totesi, että perunasadon rahallinen arvo on noin 6 euroa, kun taas multa maksoi vain 500 euroa.

Tasoissa siis ollaan! Tärkeintä on se, että molemmilla on harrastukset, joiden parissa mieli rentoutuu. Toinen tykkää kasvattaa nauriita ja toinen paistatella julkisuudessa. Ja naurua riittää!

Kohtaa totuus ja vapaudu!

Viime keväänä lukemistani kirjoista ehdottomasti paras ja koskettavin oli Joyce Meyerin "Älä ole kaikille mieliksi -ymmärrä Jumalan Sanan opetus -vapaudu olemaan oma itsesi". Sitä lukiessa nyökyttelin itsekseni melkein joka sivulla; kirjassa käsiteltiin konkreettisesti niitä asioita, joita itse olen käynyt läpi yrittäessäni kasvaa kiltistä tytöstä hyväksi naiseksi. Prosessi on vielä kovasti keskeneräinen ja siksi tällaiset vanhempien naisten kirjoittamat kirjat ovat kullanarvoisia. Luulen kyllä, että kirjan perusajatukset sopivat hyvin myös monille miehille. Vääränlainen kiltteys ja miellyttämisen halu eivät kokemusteni mukaan ole pelkästään naisten ongelmia!

Tässä pieni lainaus kirjasta makupalaksi. Itse aion lukea kirjan pian uudestaan läpi. Luulen, että käytän sitä yhtenä materiaalina valmistellessani alustusta lokakuiseen Järvenpäässä järjestettävään Naisten kahvilaan, jonka teemana on "Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?"


Kohtaa totuus ja vapaudu!

"Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:32

Joyce Meyer kirjoittaa:

Vain yksi asia voi tehdä meidät vapaiksi, ja se on totuus. Totuutta on erittäin vaikea käsitellä ja kohdata. Muiden kohdalla totuuden kohtaaminen ei niinkään haittaa, mutta aivan eri asia on kohdata totuus omalla kohdallaan.

Maailmassa on mielestäni kahdenlaista kipua: muutokseen ja muutoksettomuuteen liittyvää. Olisin yhä sidottu, jos olisin kieltäytynyt kohtaamasta totuutta. Yrittäisin vieläkin miellyttää ihmisiä, olisin yhä hyväksymisriippuvainen -- Nyt olen kuitenkin vapaa. Tiedän, kuka olen Kristuksessa riippumatta siitä, mitä teen. Haluan miellyttää ihmisiä, mutta en ole murheen murtama, jos he eivät mielisty minuun. Riittää, että tiedän sydämenasenteeni olevan oikea. Jos teen parhaani, eikä se riitä ihmisille, heidän ajatuksensa minusta ovat Jumalan ja heidän välisiään.

Haluan hyväksyntää - eihän kukaan halua olla paheksuttu - mutta en ole siitä riippuvainen. Nautin siitä, mutta voin elää ilman sitä. Olen käynyt läpi totuuden kohtaamisen ja muutoksen tuskan, ja se on tuottanut minulle vapauden. Ainoa tie irti siteistä on käydä läpi se, mitä pitää käydä läpi.

Kehotan varomaan sitä, ettei mikään tule liian tärkeäksi. Pidä Jumala ykkösenä, jotta Hän voi siunata sinua muilla haluamillasi asioilla. Matteus toteaa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Matt. 6:33)

Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s.63-64

PS: Rakas ystävä, jolta lainasin kirjan. Jos tarvitset kirjaa, ilmoita siitä, jotta voin hankkia oman kappaleen!

Naisellisia runoja

Tässä muutama runo kirjasta "Kauniiksi kutsutaan neitoa". Kirja on Suomen Lähetysseuran tuotantoa, ja siinä on runojen lisäksi naisen elämään sopivia lauluja. Suosittelen lämpimästi!

Ansioluettelo

Jumala,
kun kuuntelin radiosta kesän hengellistä juhlaa,
jossa laulettiin "Käy yrttitarhasta polku",
jäin ihmettelemään omaa ylpeää elämääni.

Tajusin, että Sinä, Jumala,
kutsuit juuri silloin minua.
Haluan nyt antaa elämäni
Sinun käyttöösi.

Mitä tekisin?
Opeta ja ohjaa minua, Jumala.
Haluaisin olla muiden avuksi,
olen rohkea rajojen yli kulkija,
sosiaalinen yksilö.
Osaan paljon erilaisia asioita.
Tässä minun ansioluetteloni, Jumala.

Aamen.

Irja Aro-Heinilä


Virheitä tulee

Teen työtäni epävarmana ja
virheitä tulee.
Auta löytämään oikea suunta.
Anna Hengen tuulten puhaltaa.
Anna yhteys
erilaisten ihmisten keskelle.

Olen Sinun.

Aamen.

Irja Aro-Heinilä

Päivän sana

Seuraa minua

Kristityt väittelevät sellaisista asioista, joihin en usko että olemme saaneet vastauksia. On joitain kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta. Vaikka esittäisin ne, edes jossain paremmassa maailmassa, saattaisin saada saman vastauksen kuin eräs paljon suurempi kysyjä aikoinaan: "Mitä se sinua liikuttaa? Seuraa minua."

C.S.Lewis: Tätä on kristinusko, esipuhe

Tulkaa lasten kaltaisiksi!

"Äiti, pääsenkö mä taivaaseen, jos mä en ole pyytänyt anteeksi jotakin syntiä?" kysyi seitsenvuotias Laura ennen iltarukousta. Vakuutin hänen pääsevän taivaaseen, jos hän uskoo Jeesukseen, tunnustamattomasta synnistä huolimatta. Hän kyseli vilpittömästi myös sitä, tapaammeko taivaassa. Vastasin meidän kyllä varmasti tapaavan taivaassa. Pientä ekaluokkalaista askarrutti myös se, olenko hänen äitinsä myös taivaassa. Siihen kysymykseen en osannut vastata.

Tänään kastetilaisuudessa minua puhutteli kummin lukeman lasten evankeliumin kohta: "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Muistan omasta lapsuudestani ja nuoruudestani sen vilpittömyyden, jolla suhtauduin uskonasioihin. Eräällä partioleirillä saimme isosiskoni kanssa viestin siitä, että mummomme oli kuollut edellisenä päivänä. Muistan silloin ajatelleeni, että rukoilin edellisenä iltana turhaa mummon paranemisen puolesta, koska hän olikin ollut iltarukouksen aikaan jo kuollut. Hassu ajatus, mutta kuvasi sitä, kuinka vilpittömästi uskoin rukouksen voimaan.

Nuoruudestani muistan sen, miten tunsin itseni hyvin syntiseksi ihmiseksi tajutessani riparilla tarvitsevani Jeesusta omana Vapahtajanani. Olin ymmärtänyt hyvää opetusta saatuani, etten pelastukaan vanhempieni uskolla, vaan minun täytyy itse ratkaista suhteeni Jumalaan. Niinpä lausuin konfirmaatiossa sydämestäni "Tahdon!" Matti-papin kysyessä tahdonko Jumalan armon avulla osoittaa elämässäni sen uskon, johon minut on kastettu.

Halusin vilpittömästi elää Jumalan tahdon mukaan. Niinpä aloin lukea Raamattua ahmimalla, yleensä monta lukua päivässä. Sain luettua Raamatun läpi yleensä kerran vuodessa koko nuoruusaikani, innokkaimpina aikoina luin sen kannesta kanteen kaksikin kertaa vuodessa. Sen jälkeen tahti on huolestuttavasti hiipunut, mutta päivittäisestä raamatunluvusta on tullut minulle siunattu tapa.

Samoihin aikoihin tajusin aikuisten maailman mädäntyneisyyden. Olin siihen asti elänyt lapsuuteni ihanassa pumpulissa kuvitellen aikuisten olevan viisaita, oikeudenmukaisia, reiluja ja hyväsydämisiä. Muutaman karun kokemuksen kautta aloin oivaltaa, että aikuisten maailma onkin itsekäs ja tyly. Viimeisten vuosien aikana käsitykseni on vain syventynyt ja vahvistunut; rakkaudettomuus, itsekkyys ja kateus ovat harvinaisen yleisiä raaka-aineita aikuisissa ihmiaiaaä. Pahinta tietysti on se, että nämä negatiiviset asiat mellastavat minunkin sisälläni rikkoen ihmissuhteita ja aiheuttaen pahaa mieltä.

Vastatessani illalla Lauran kysymykseen taivaaseen pääsystä mieleeni tuli heti Kalevi Lehtisen ajatus. "Me pääsemme kyllä taivaaseen Jeesuksen tähden, syntitaakastamme huolimatta. Sen sijaan elämä täällä maan päällä olisi paljon helpompaa, jos uskaltaisimme tunnustaa syntimme ja päästää niistä irti", kuului viisaan miehen ajatus vapaasti lainattuna. Olen lukenut monista kirjoista, että tunnustamattomat synnit voivat olla myös este Jumalan äänen kuulemiselle. Uskaltaisitko olla Jumalan edessä yhtä avoin kuin pieni lapsi rakastavan vanhemman sylissä ja jättää hänelle kaikki syntisi? Voisitko luottaa siihen, että hän ei hylkää sinua, vaikka sydämesi kaikki sopukat eivät olisikaan aivan edustuskunnossa?

"Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astutu tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi."
Jes. 43:1-3

Vääränlainen nöyryys

Pieksämäen leirin Hengellisen ohjauksen -kurssilla tärkein oivallukseni liittyi rakkauden olemukseen. Ohjaajamme Stefan Forsén antoi rakkaudesta kaksi yksinkertaista määritelmää, joita olen mietiskellyt kurssin jälkeen. *Rakkaus lähimmäiseen on sitä, että on kiinnostunut toisesta ihmisestä, sitoutunut häneen ja on läsnä toisen elämässä sillä tavalla, että lähimmäinen voi kasvaa Jumalan suunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Määritelmän viereen olen raapustanut tikku-ukon, jonka ympärillä on iso ympyrä. Tikku-ukko kuvaa sitä, millainen ihminen on nyt. Ympyrä puolestaan kuvaa sitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on kasvaa Jumalan luomissuunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Rakkaus Jumalaan oli Forsénin määritelmän mukaan sitä, että antaa Jumalalle elämässä sen paikan, jonka hän tarvitsee. Näissä määritelmissä minulla riittää pohdittavaa pitkäksi ajaksi!

Äsken luin kirjasta "365 päivää C.S.Lewisin seurassa katkelman, joka sopii mielestäni hienosti tähän aiheeseen. Se on alunperin kirjasta "Tätä on kristinusko" ja sen otsikkona on "Vääränlaista nöyryyttä".

Luulen, että monesta meistä, sen jälkeen, kun Kristus on auttanut meitä voittamaan muutaman synnin, joista on ollut selvää haittaa meille, alkaa tuntua (vaikkemme puekaan tunnettamme sanoiksi), että nyt olemme riittävän hyviä. Hän on tehnyt kaiken, minkä halusimmekin hänen tekevän, ja nyt olisimme hyvin tyytyväisiä, jos hän antaisi vain meidän olla. Kuten meillä on tapana todeta:" En koskaan odottanutkaan olevani mikään pyhimys, halusin vain olla tavallinen kunnon kaveri." Ja näin sanoessamme kuvittelemme olevamme nöyriä.

Tässä piilee kuitenkin kohtalokas erehdys. Emme tietenkään tahtoneet tai pyytäneet, että meistä tulisi sellaisia olentopja, joiksi hän aikoo meidät muuttaa. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, miksi tarkoitimme itsemme tulevan, vaan siitä, mitä hän luodessaan tarkoitti meidän olevan. Hän on keksijä ja me olemme pelkkiä koneita. Hän on maalaaja, me olemme vain maalauksia. Mistä me voisimme tietää, millaisiksi hän meidät tarkoitti? Hän on näet jo tehnyt meistä jotain aivan muuta kuin olimme ennen.

Kauan sitten, jo ennen kuin synnyimme, kun olimme äitiemme kohduissa, kävimme läpi useita vaiheita. Kerran muistutimme hyvin paljon vihanneksia ja kerran kaloja. Vasta myöhemmässä vaiheessa aloimme muistuttaa ihmislapsia. Ja jos olisimme olleet tietoisia itsestämme noina varhaisina vuosina, uskaltaisin väittää, että olisimme olleet hyvin tyttyväisiä vihannes- tai kalavaiheeseen emmekä olisi edes halunneet muuttua vauvoiksi.

Kaiken aikaa hän oli kuitenkin tietoinen suunnitelmastaan ja oli päättänyt viedä sen loppuun saakka. Jotain vastaavaa on nyt tapahtumassa korkeammalla tasolla. Saatamme tyytyä olemaan "tavallisia ihmisiä", kuten sanonta kuuluu, mutta hän on päättänyt toteuttaa aivan toisenlaisen suunnitelman. Tuosta suunnitelmasta pakeneminen ei ole nöyryyttä, se on laiskuutta ja pelkuruutta. Suunnitelmaan alistuminen ei ole omahyväisyyttä tai suuruudenhulluutta, se on kuuliaisuutta.

C.S. Lewis: Tätä on kristinusko

AAMEN!

* Määritelmä on oma käännökseni, joten laitan tähän alkuperäisen tekstin.

Kärlek= Engagerad och intresserad av den andra människan så att hon kan växa till sådan människa som Gud har planerat.

Lohdutuksen Jumala

Tämä Mirja Lassilan laulu kantoi minua aikoinaaan Luulajassa, monissa vaikeissa tilanteissa. Koko levy "Yön varjosta" sisältää upeita ja syvällisiä sanoituksia sekä kauniita ja koskettavia sävellyksiä.

LOHDUTUKSEN JUMALA

Kaiken lohdutuksen Jumala, kuule,
kun ahdistaa synti, tuomio.
Masentuneelle mielelle näytä, kuinka
Jeesus kaiken kärsi. Hyväksynnän
hankki, omakseen sai syntiset kaikki.

Vuoret väistyvät, kukkulatkin horjuu,
meret siirtyvät ärjyen paikoiltaan,
sinun armosi milloinkaan ei lopu,
käsivartesi eivät väsy.

Sinä lohdutuksen Jumala, auta, kun
sydän ei jaksa armoa omistaa.
Toivottomalle lapselle näytä, kuinka
suuri on Isän rakkaus ja vielä riittää,
Jeesuksen tähden ei hylkää. Vuoret...

Kaiken lohdutuksen Jumala, auta,
kun mennyt on rauha luottamuskin.
Epäilevälle vihdoinkin näytä, kuinka
Sana ei voi hävitä, syntistä pettää,
loppuun saakka se kestää. Vuoret...

Mimmu Lassila on liittänyt lauluun seuraavan raamatunkohdan:

"Korkea ja Ylhäinen, Hän, joka pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen." Jes. 57:15

Yllätysten Jumala

Tänään olen ollut vähän allapäin. Osittain se on johtunut siitä, että olen vapaapäivän kunniaksi joutunut askaroimaan budjettien ja vihkipuheen kimpussa. Toisena syynä on ollut se, että koen epäonnistuvani monissa asioissa, vaikka pyrkimykseni ovat alunperin hyviä. Ei tunnu kivalta, kun aidosti yrittää tehdä hyvää ja saa kiitokseksi aikaan jotain pahaa. Alakulon keskellä olen kuitenkin kuunnellut ihanaa ylistysmusiikkia ja pyrkinyt olemaan Jumalan läsnäolossa.

Illalla Jumala osoitti olevansa kaiken ylistykseni arvoinen. Saimme Lauran kanssa ihanan lahjan Jumalalta, kun ystävämme antoi muotitietoiselle neidillemme pussillisen kauniita vaatteita. Nyt säästyy äidiltä monta pennosta, puhumattakaan hermoista ja kallisarvoisesta ajasta. Kiitos Rakas Ystävä ja kiitos Rakas Jumala!

Jumala,
sinä uskomattomien yllätysten Jumala:
On ihanaa ajatella,
että sinulla on suunnitelma jokaiselle meistä.
Kiitos, että tahdot minulle vain hyvää.
Minä olen sinun. Aamen.

Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa

Päivän rukous

Rakas Herra, anna meille viisautta ja oikeita ohjeita,
kun tulemme Sinun eteesi yksin ja yhdessä.
Anna meille armo siunata toisiamme,
että voimme laskea kätemme toinen toisemme ylle,
kun olemme nääntymässä synteihimme ja heikkouksiimme.

Herra, anna Pyhän Hengen kuiskata sismpäämme
juuri ne oikeat sanat, että ihminen vapautuu.
Kiitos, ettei taivas koskaan sano tien olevan tukossa.
Sekin on armoa, Herra, että joudumme paikalle,
josta emme pääse omin voimin minnekään
ja jossa tunnemme, ettemme kelpaa omin ansioin ja
omassa vanhurskaudessamme.
Kiitos tästä kipeästä armosta!

Kiitos, että Sinun alttarillasi veriruskeatkin synnit
tulevat lunta valkeammiksi.
Tästä lupauksesta pidämme kiinni Jeesuksen nimessä. Aamen.

Hilja Aaltonen: Rukouskirja

Seurakunnallista välineurheilua

Välillä tuntuu siltä, että nykyaikainen seurakuntatyö on melkoista välineurheilua, ainakin lapsityö. Vaasassa olin vahtimestareiden parissa tunnettu siitä, että minulla oli yleensä kädet täynnä erilaisia nyssyköitä ja pussukoita kun olin matkalla päiväkoteihin tai erilaisiin kerhoihin pitämään lauluhetkiä. Yliystävälliset vaxit saivat myös monesti hankkia mitä erilaisimpia tavaroita tenavakirkkoihin ja muihin lasten kirkkohetkiin puhumattakaan lapsityönohjaajien rekvisiittavarastoista. Välillä olen käyttänyt lapsityön metodeja myös mummotyössä (kaikella rakkaudella nimitys), ja saanut siitä hyvää palautetta. Oikeastaan jokaisessa hartaustilanteessa olisi hyvä olla puhutun sanan lisäksi jotain konkreettista katseltavaa tai kosketeltavaa. Keväällä saimme nuorilta aikuisilta hyvää palautetta siitä, että oppilaitospastori käytti Tilkkutäkkimessussa saarnan tukena PowerPoint -kuvia. Todella toimivaa!

Uusin seurakuntatyöhön hankkimani väline on palikkatalo nimeltään "Parisuhteen palikat", jonka ostin seurakuntaamme vihkikeskusteluja varten. Palikkatalon tarkoituksena on auttaa pariskuntia käsittelemään parisuhteeseen liittyviä asioita helpolla ja konkreettisella tavalla. "Parisuhteen palikat" -projektiin liittyy palikkatalon lisäksi parisuhdeiltoja, joiden ensi-ilta pidettiin toukokuussa Järvenpäässä vähän kuin varaslähtönä. En muista, kirjoitinko blogissani upeasta illasta, jossa Eija Vilpas ja Jarmo Mäkinen itkettivät ja naurattivat kirkkokansaa Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa parisuhdedraamassa.

Olen kokeillut "Parisuhteen palikoita" kahdessa vihkikeskustelussa, kahdella eri tavalla. Ensimmäisessä keskustelussa käsittelimme vihkiparin parisuhdetta valmiiksi nimettyjen palikoiden mukaan. Mietimme yhdessä, mitä heidän suhteessaan merkitsevät sitoutuminen, luottamus, teot, sanat, seksuaalisuus, rakkaus j.n.e. Olimme kaikki kolme hyvin tyytyväisiä siitä, että yksinkertaisten palikoiden avulla pääsimme puhumaan syvällisiä helpolla ja hauskalla tavalla. ´

Toisessa vihkikeskustelussa käytin mallia, jossa pariskunta saa itse valita, mitä asioita palikat symboloivat heidän suhteessaan. Toisin sanoen palikat kuvaavat asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Tämäkin malli toimi oikein hyvin. Olin taas kerran innoissani siitä, kuinka syvällisiä keskusteluja saan käydä fiksujen ihmisten kanssa elämän tärkeimmistä asioista.

Vihkikeskustelut ovat aina olleet minusta todella antoisia, mutta uskon, että uuden apuvälineen myötä ne paranevat entisestään. Toivon myös, että perusteellinen ja mielenkiintoinen vihkikeskustelu voi olla rohkaisemassa aviopareja hakeutumaan erilaisille parisuhdekursseille sekä pohtimaan arjen keskellä suhdettaan pintaa syvemmältä. Siispä kehotan kaikkia pappeja ja muita parisuhdetyötä tekeviä ottamaan yhteyttä Kirkkohallituksessa työskentelevään Minna Tuomiseen ja hankkimaan itselleen tai seurakunnalleen kauniin ja värikkään palikkatalon. Hinta, 50 euroa, ei päätä huimaa.

Laura koulutielle

Olen ollut aina äidintyttö. Niinpä halusin elämäni ensimmäisenä koulupäivänä välttämättä äidin mukaani. Valinta ei ollut kovinkaan viisas, koska isän liukuvilla työajoilla kaikki olisi sujunut paljon helpommin. Isällä olisi ollut aikaa mennä minun kanssani kouluun ja olla siellä niin kauan kuin mahdollista. Sen sijaan äiti joutui käymään ilmeisesti ensin omalla koulullaan aamulla ja pyöräili sieltä ala-asteelle tai sitten hän vei ensin pikkuveljeni hoitoon.

Joka tapauksessa minä pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni Pellon kouluun isosiskoni kanssa. Matka meni hyvin, mutta koulun pihalla viidesluokkalainen kiirehti omien kavereidensa luokse ja jätti minut yksin. Mikä järkytys! En muista, mitä sitten tapahtui, mutta muistan pettymyksen siitä, että minun piti olla yksin. Oma syy, mutta kuitenkin.

Jollakin tavalla selvisin kuitenkin koulun jumppasaliin, jossa toimitettiin ekaluokkalaisten jako luokkiin. Siitä tapahtumasta minulle on jäänyt mieleeni toinen yksinäinen tyttö, josta tuli myöhemmin yksi kouluajan parhaimmista kavereistani. Hänen kutsumanimenään käytettiin toista nimeä. Niinpä hän ei ymmärtänyt mennä opettajan luokse, kun tämä käytti hänestä ensimmäistä nimeä. Onneksi paikalla oli naapurin reipas täti, joka sanoi kuuluvalla äänellään: "Häntä kutsutaan kyllä Maritaksi". Pienen tytön päivä oli pelastettu. Minunkin päiväni oli pelastettu, koska äiti saapui jossain vaiheessa aamua paikalle. Iloani lisäsi myös se, että samalle luokalle tuli monta tuttua tyttöä. Monet heistä ovat minulle vieläkin tärkeitä ihmisiä.

Huomenna on tyttäreni ensimmäinen koulupäivä. En lähde saattamaan häntä kouluun, koska minun on mentävä töihin. Onneksi Vesa on ottanut huomiseksi vapaapäivän ja pääsee suorittamaan tärkeää tehtävää. Minä sen sijaan olen yrittänyt tänään tehdä parhaani ekaluokkalaisen koulutien hyväksi. Äsken luin hänelle iltasaduksi "Mikko Mallikas menee kouluun". Kirjan sanoma on siinä, että kaikkia ekaluokkalaisia jännittää kamalasti, mutta opettajaa jännittää vielä enemmän. Uni ei tullut ihan heti silmään iltarukouksen jälkeen, mutta melko pian kuitenkin. Kaapin ovessa puolestaan roikkuu henkarissa ensimmäisen päivän kouluvaatteet, jotka oikein varta vasten silitin. Päädyimme lopulta kummien ostamiin vaaleanpunaisiin capri-housuihin ja pitkähihaiseen Eiffeltorni-paitaan, koska Järvenpäästä ei löytynyt sopivia uusia farkkuja. Ensi viikolla suuntaamme siis Jumboon.

Päivällä pidimme pienet juhlat teemalla "Laura koulutielle". Tuleva ekaluokkalainen suunnitteli itse ruokalistan sekä juhlien ohjelman. Iltamme huipentui Järvenpään kirkossa, jossa oli järjestetty ekaluokkalaisten siunaaminen. Joonas- ja Emma-nuket hauskuttivat lapsia miettimällä jälkkärin ja laiskanläksyn merkityksiä, tutut virret kaikuivat kauniisti ja äidit pyyhkivät silmäkulmiaan lasten ja aikuisten polvistuessa alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.

Koulun aloittaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi kuin vielä omassa lapsuudessani. Eskarissa Laura on saanut harjoitella monia taitoja, jotka minun ikäluokalleni opetettiin vasta koulussa. Lauran ryhmä on koko kevään käynyt kerran viikossa koululla syömässä, joten tarjottimen kanssa kikkailu on näille lapsille jo tuttua puuhaa. Lisäksi jumppahetket on pidetty koko eskarivuoden koulun salissa. Niinpä tämä äiti voi olla turvallisin mielin huomenna: tytär selviää koulupäivästä ainakin yhtä hyvin kuin äitinsä aikoinaan. Ainoa jännityksen aihe on siinä, kenestä tulee Lauran ope. Mutta se selviääkin vasta kahden viikon kulutua...


KUN KOULU ALKAA

Jumala, anna hyvä alku,
ja anna oppimisen ilon kestää
elämän loppuun saakka.
Aamen.

Kiihkeää menoa ja kielikylpyä

Lomani alkaa olla uhkaavasti lopussa. Neljä viikkoa on kulunut kuin siivillä. Leppoisan alkuloman jälkeen olen viettänyt melko nopeatempoista lomaelämää. Vesa aloittaessa työt suunnistimme lasten kanssa suomenruotsalaiselle perheleirille Piekämäelle, ja heti leiriltä kotiuduttuamme jätimme Anttonin kanssa muun perheen Sirpa-mummun huomaan ja lähdimme hurvittelemaan Tukholmaan. Sieltä palattuamme päivät ovat olleet melkein täydempiä kuin työaikoina, minkä vuoksi en ole ehtinyt edes kirjoittaa blogia.

Lähdin Pieksämäen leirille vähän skeptisin mielin. Mietin sitä, miten lapset selviytyvät ruotsinkielisellä leirillä. Epäilin etukäteen välillä omaa viihtymistänikin johtuen siitä, että minulla on hieman ristiriitainen suhde suomenruotsalaisuuteen. Pelkäsin myös kokevani itseni leirillä aivan ulkopuoliseksi. Niinpä pyysin Jumalalta rukouksessa konkreettista merkkiä saman päivän aikana, jos meidän oli syytä lähteä leirille. Sain kaksi selvää merkkiä eikä minun auttanut muuta kuin ilmoittaa porukka leirille.

Alkuleiri oli hieman raskas, koska lapset tarrautuivat vieraassa kieliympäristössä tiukasti minuun kiinni. Jaksoin kuitenkin hyvin, koska sain kaksi kertaa päivässä olla Hengellisen ohjauksen -kurssilla lasten ollessa samaan aikaan omilla kursseillaan. Kurssilla sain levätä Jumalan läsnäolossa ja oppia asioita, joista on varmasti hyötyä työssäni. Kirjoittelen niistä varmaan tulevaisuudessa blogissani, kunhan asiat ovat saaneet muhia rauhassa. Vapaa-ajalla lapset saivat nauttia äidin laatuajasta, kun leirillä saimme mennä viisi kertaa päivässä valmiseen ruokapöytään. Lisäksi vietimme leirillä aikaa vanhojen ystävien kanssa sekä tutustuimme uusiin ystäviin.

Loppuleiristä osallistuin kurssille, jonka teemana oli Hengen täyttämä elämä. Kurssilla haluttiin antaa tilaa Pyhän Hengen työlle. Niinpä lyhyen alustuksen jälkeen olimme aivan hiljaa Jumalan edessä ylistysmusiikin soidessa taustalla. Vajaan puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen siunasimme toisiammme kolmen hengen ryhmissä. Tälläkään kerralla sanoja ei käytetty lyhyttä rukousta lukuunottamatta. Kurssin tunnelma oli uskomattoman hieno: Jumala hoiti ihmisiä syvältä ja paransi haavoja. Hiljaisuus toimi siinä mielessäkin hyvin, ettei kukaan ihminen saanut rukouksista mitään kunniaa eikä kenelläkään ollut minkäänlaisia suorituspaineita. Saimme vain levätä Jumalan rakkaudessa ja läsnäolossa! Leiri oli kokonaisuudessaan minulle suurta Jumalan hoitoa ja hänen läsnäolonsa kokemista. Se näkyi siinä, että minua itketti paljon leirillä. Se ei ollut kuitenkaan pahaa itkua, vaan itkua, joka hoiti ja vapautti. Sain kerätä leirillä voimia tulevia ponnistuksia varten. Ja taas sain huomata sen, miten Isä tietää minua paremmin, mitä tarvitsen. Siispä yritän pitää tulevaisuudessakin korvat höröllä sekä silmät ja sydämen auki, jotta olisin avoin Jumalan johdatukselle.

ABC ja muita lomaelämyksiä

Kesälomani on nyt puolivälissä. Ensimmäinen osa on ollut kerrassaan loistava. Lomanviettoni on ollut kaikin puolin rentoa. Olen tavannut rakkaita ihmisiä, ja ollut tiiviisti perheen kanssa. Tätä aamua lukuunottamatta olen nukkunut joka aamu pitkään, mitä arvostan suuresti. Tänäänkin Vesa herätti minut vasta sitten, kun oli keittänyt perheelle aamupuuron ja tehnyt eväät veneretkeä varten. Elän luksuselämää :) !

Pellon lomalla kävimme perheen kesken myös Ylläksellä yhden yön vaelluksella, joka oli mieliinpainuva kokemus. Matkanjohtaja ei ottanut aina huomioon sitä, ettei hänen joukkueensa ollut ihan armeijatasoa. Oli melkoinen elämys olla koko perheellä kuusen alla sadetta pitämässä ja kuunnella salamointia jonkun matkan päässä. Lasten käsien kylmetessä aloin jo kädet ristissä miettiä, miten selviämme tunturista pois, jos ukkosilma ei menekään nopeasti ohi. Onneksi ilam parani iltaa kohti ja saimme viettää maastossa aivan kuivan yön. Toinen epätoivon hetki tuli minulle, kun lähdímme nousemaan telttapaikastamme kohti Ylläs-tunturia. Mikael heittäytyi melko pian jyrkän nousun alettua väsyneenä maahan ja ilmoitti, ettei hän enää jaksa. Siinä vaiheessa ei paljon naurattanut, koska matkaa oli jäljellä melkein kuusi kilometriä, ja siitä suuri osa nousua. Onneksi kuopuksemme vaihtaa äitinsä tavoin mieltään tuon tuosta. Niinpä hän hetken päästä taas kipusi tunturia ylös hymy suussa!

Vesan kanssa nauroimme sitä, että lasten kanssa ollessa valituksen määrä on ilmeisesti vakio. Lapsemme olivat vaelluksella ihan uskomattoman reippaita, vaikka olosuhteet olivat vähintäänkin vaativat. He eivät valittaneet yhtään enempää kuin kesäkuisella Suomenlinnan reissulla, jossa ei ollut yhtään sääskeä, ei sadetta ja matkakin oli murto-osa vaelluksesta. Niinpä lupasin vaelluksesta alias "Isän Isohupista" jokaiselle lapselle palkinnoksi 5 euroa. Rahojen käytön miettiminen onkin ollut todella tarkkaa puuhaa, melkeinpä yksi lomamatkamme kohokohdista.

Yksi perheemme lomareissun pääteemoista on ollut rakkaiden ihmisten lisäksi ABC-huoltoasemat. Mikael aloitti reissun toteamalla ensimmäisellä huoltoasemalla "Tämä se on vasta elämää". Sen jälkeen elämää on riittänyt huoltoasemilla ja niiden väluillä ABC-oppaiden parissa. Lapsemme sopisivat täydellisesti johonkin ABC-huoltoasemien mainoskampanjaan. He käyttivät valtaosan automatkoista tutkimalla ABC-oppaita ja vertailemalla eri huoltoasemia. He kertovat Sinulle mieluusti, kuinka monta terassipaikkaa on Riihimäen ABC:llä tai millaisia palveluja löytyy Rauman ABC:ltä. Automatkoilla olen myös oppinut, että Joensuussa on kolme ABC:tä, vaikka emme ole ikinä liikkuneet sielläpäinkään. Minä puolestani totesin Pirkkalan ABC:n lastenhoitohuoneessa, että olo on kuin kotona vessassa. Niin monta kertaa olemme siihen vessaan tunkeneet koko perheen voimin. Huomasin itsessäni myös yllättäviä keski-ikäistymisen piirteitä, kun valitsin kaksi kertaa päivän lounaan hampurilaisaterian asemesta. Alamäki on alkanut!´

Vesa on tänä kesänä kuvannut ahkerasti lapsiamme ja myös minua. Vesan kanssa vitsailemme usein eräällä dokumentilla olevan isän kuvauksen mukaan sitä, miten tuhat kuvaa todistavat, että lapsillamme on ollut onnellinen lapsuus. Niinpä minäkin hymyilen aurinkoisesti jokaisessa vaelluskuvassa, vaikka välillä annoinkin matkanjohtajalle kitkerää kommenttia sateen ja sääskien piirittämänä. Mutta jo nyt olen onnellinen siitä, että teimme tuollaisen perheen yhteisen jutun. Sitä elämysmatkaa voimme muistella vielä kiikkustuolissakin: "Kun se Miksukin 3-vuotiaana kiipesi melkein Ylläksen huipulle..."

Päivän sana

Rukous ja ylistys

Tiedän, että vain hartaassa rukouksessa ja sitä seuraavassa rauhallisessa luottamuksessa ihminen saa voiman ja rauhan. Sen vuoksi olen velvoittanut opetuslapseni rukoilemaan lakkaamatta, anomaan herkeämättä.
Älä koskaan väsy rukoukseen. Kun ihminen kerran huomaa, miten ihmeellisesti hänen rukoukseensa vastattiin, hän katuu syvästi, niin syvästi, että on rukoillut niin vähän.
Rukous muuttaa kaiken. Rukous luo uutta. Rukous on vastustamaton. Rukoile siis, kirjaimellisesti lakkaamatta.
Rukoile, kunnes melkein lopetat rukouksen sen vuoksi, että luottamus on kasvanut lujaksi kuin kallio, mutta jatka kuitenkin rukousta, sillä onhan nyt rukouksesta tullut tapa, jota et voi torjua.
Rukoile aina, kunnes rukous sulaa ylistykseen. Se on ainoa äänilaji, johon rukous saa päättyä. Rakkaus ja riemu olkoon asenteesi ihmistä kohtaan, rukous ja ylistys olkoon asenteesi Jumalan edessä.

A.Russell: Jumala puhuu, toukokuu 16

Ahdistunut Pappi

Ensimmäinen oikea kesätyöpaikkani mansikkapellon jälkeen oli Ylitornion seurakunnassa vuonna 1995. Sain kesäteologin pestin kolmeksi kuukaudeksi opiskeltuani teologiaa vaivaisen vuoden. Olin nuori, kokematon, mutta innokas työntekijä. Sinä kesänä sain olla mukana opettajana kolmessa täysin erilaisessa rippikoulussa: ankeassa päiväkoulussa, tavallisella leirillä sekä mukavalla vaelluksella, jossa yhteishenki oli loistava. Ylitorniolla pidin ensimmäiset saarnani ja ihastuin seurakuntatyön monipuolisuuteen.

Kesä oli kaikesta hyvästä ja opettavaisesta huolimatta minulle vähän raskas kokemus. Kaipasin kovasti silloista poikaystävääni, nykyistä miestäni, josta jouduin olemaan erossa kokonaiset kolme kuukautta. Se tuntui ikuisuudelta, koska olimme seurustelleetkin vasta puoli vuotta. Lisäksi Ylitorniolla tapahtui sinä kesänä paha autokolari, jossa kuoli kolme nuorta. En tuntenut nuorista ketään henkilökohtaisesti, mutta olin mukana suruprosessissa järjestämällä kirkkoon muistotilaisuutta yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa. Vaikka olin mukana vain suunnittelussa sekä lauluryhmässä, tuntui prosessi sekä paikkakunnalla vallinnut ilmapiiri ahdistavalta nuoresta tytöstä. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamaan läheltä, miltä tuntuu kuolema, joka ei ole millään tavalla luonnollinen.

Loman kunniaksi olen lukenut Hanne Orstavikin romaania "Pappi", joka kertoo nuoren naispapin alkutaipaleesta pohjoisessa saamelaiskylässä. Kirjassa kulkevat rinnakkain kertomukset Liv-papin kohtaamisista seurakuntalaisten kanssa, hänen oman elämänsä eräät vaikeat vaiheet sekä alueen historiassa tapahtuneet vääryydet. Kirjan kertomusten ydinkysymyksenä on se, miten ihmiset voisivat ja uskaltaisivat kohdata itsensä ja toisensa aidosti.

Kirja on melko moderni ja erikoinen sekä rakenteensa että sisällönsä puolesta; takakannessa kirjailijaa kuvataankin kunnianhimoiseksi ja analyyttiseksi ihmiseksi, joka ei sorru kompromisseihin. Kirjan teknistä lukemista vaikeutti se, ettei sitä ole jaettu lukuihin, eikä vuorosanoja ole merkitty normaaliin tapaan. Välillä oli myöskin vaikea seurata sitä, mihin kokonaisuuteen joku ajatus kuului. Onneksi teksti oli kuitenkin kokonaisuudessaan niin kiehtova, että se imaisi minut mukaansa.

Kirjan tarina ei sinänsä ole kovinkaan erikoinen eikä sykähdyttävä. Kirjan mielenkiintoisuus nousee enemmänkin kirjailijan filosofisista pohdinnoista liittyen kohtamisiin sekä sanoihin.
Kirjan päähenkilö on hyvin syvällinen nuori nainen, jolla on aito halu kohdata ihmisiä ja auttaa näitä. Kuitenkin hän joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään siihen, ettei hän osaa oikealla tavalla luoda yhteyttä seurakuntalaisiin eikä läheisiin ihmisiin. Kohtaamisen ongelma kulmoinoituukin siihen, ettei hän osaa kohdata itseään.

"Kuka minä olin? Minne tahansa meninkin, jotain tuhoutui, vääristyi. Miten minä olin kuvitellut, että matkustamalla maailman toiseen laitaan pääsisin oman itseni toiseen päähän? Siihen osaan minussa, joka oli hyvä ja lämmin ja rakastettava?" (Sivu 90)

Nuori pappi pohtii kirjassa sanojen ongelmaa. Hän kokee menettäneensä todellisen yhteyden kieleen. Sanat ovat menettäneet tietyllä tavalla merkityksensä, mutta hänellä ei ole myöskään taitoa luoda muulla tavalla yhteyttä.

"Mutta minä en ollut hiljattain saanut kieltä, minä olin kadottanut sen, olin kadottanut kaiken, siltä tuntui, enkä tiennyt mitä vastaan raivoaisin, kohdetta ei enää ollut niin kuin heillä oli ollut, he olivat voineet taistella ylivaltaa vastaan, sekä maallista että henkistä.
Ei, se mitä vastaan minun piti taistella oli minussa itsessäni, sisimpäni pimeydessä, solmu, reuna, olin kuilussa ja kadottanut soihtuni, siltä minusta tuntui, sisälläni oli niin pimeää." (sivu 92)
"Ennen Kristianen tapausta olin pystynyt käyttämään sanoja kuin hakkuina, kaivamaan niillä kuin jääkirveillä.
Nyt en saanut niistä otetta. Oliko jotain muuttunut sisällä, luoksepääsemättömäksi? Eikö sitä enää ollut? Eikö ollut enää taistelua taisteltavana? Olinko siinä tapauksessa voittanut, vai hävinnyt?
En tiennyt.
En pystynyt ajattelmaan sillä tavalla. ajattelemaan sanoilla, se ei onnistunut. Ihan kuin tätä ei voisi lähestyä sillä tavalla.
Mutta mitä tämä oikein oli?
En tiennyt. Mutta pelkäsin etten ollut siinä rehellinen, ettei se olisi totta." (s.232)

Kirjaa lukiessani mietin sitä, kuinka suuri voimavara minulla on siinä, että voin tukeutua Kaikkivaltiaaseen Jumalaan työssäni. Papin työ olisi äärimmisen raskasta, jos joutuisin kantamaan jokaista surevaa ja elämän murjomaa omilla olkapäilläni. Vuosien kuluessa olen yhä enemmän oppinut jättämään seurakuntalaisia ja heidän ongelmiaan Jumalan käsiin. Minä en voi heitä auttaa muuten kuin kuuntelemalla ja jakamalla heidän kanssaan elämää pienen kappaleen verran. Sen sijaan saan ohjata heitä Jumalan luokse, joka tuntee heidät aivan kokonaan. Jumalalta saan anoa myös viisautta ja taitoa kohtaamisiin. Rukous on kirjan päähenkilönkin apukeino, vaikka Jumala on kirjan sivuilla melko pienessä roolissa.

---Nousin ja kävelin portaat ylös. Olohuoneessa kävin itkäkseni lattialle, vihreät saappaat jalassa ja vaellustakki päällä. Ikkunan ääreen kirjoituspöydän eteen, vatsalleni, käsivarret suorana sivuilla.
Ehkä vartalo osaa rukoilla, ajattelin. Rukoile puolestani, vartalo, sanoin itsekseni. Rukoile että jotain avautuu, että pääsen sisään."

Jumalan avun lisäksi pidän tärkeänä sitä, että minulla on ollut lähellä monia ihmisiä joiden kanssa olen voinut keskustella syvällisiä ja kasvaa ihmisenä. Kirjan päähenkilö tuntuu olevan täysin yksin ajatustensa kanssa. Hän on tuon tuosta umpikujassa itsensä kanssa, koska hänellä ei ole todellista yhteyttä ihmisiin. Hän on yksinäinen susi, joka ei uskalla antaa itsestään kenellekään.

Olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta ihmisestä, joka on ollut viemässä eteenpäin kasvuani ihmisenä ja pappina. Eräs seurakuntalainen laittoi minulle tekstiviestin, jossa sanottiin:"Kaikki, mitä sinä teet, on tehty sinulle aikaisemmin." Viestin sanoma on mielestäni siinä, että pystyn antamaan toisille vain sen verran kuin olen itse saanut. Toivottavasti pystyn antamaan eteenpäin runsaasti sitä hyvää, mitä vanhempani, Vesa, ystäväni ja työtoverini ovat minulle antaneet vuosien varrella. Rakkaus, ilo ja myötätunto ovat niitä harvoja asioita, jotka lisääntyvät, kun niitä tuhlataan.

Loman tarpeessa

Olen ollut lapsesta asti ylitunnollinen. Kouluaikoina sairastuin aina muun perheen iloksi loman alkaessa. Työelämässäkin olen ollut aika huono olemaan poissa töistä. Viime viikolla olin aika huonossa kunnossa. Kummallinen flunssa aiheutti kipuja, mutta töissä oli pakko olla muiden pappien lomien vuoksi särkylääkkeiden voimalla. Kummalliset kipukohtaukset tekivät olon välillä aivan sietämättömäksi. Kroppa janosi lepoa, mutta työpäivät olivat luvattoman pitkiä. Niinpä tauti ei ottanut talttuakseen.

Taudin pitkittyessä aloin tehdä Vesan ja ystävien kanssa taudista erilaisia diagnooseja. Kolmoishermosärky, viisaudenhampaiden tulehtuminen ja korvatulehdus olivat diagnoosivaihtoehtomme. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja kuvittelin jo, miten koko hammaskalustoni menee surkeaan kuntoon tulehduksen edetessä. Ajatus korvatulehduksesta tuntui mukavammalta ja suunnistin päivystykseen näyttämään korviani. Mukava nuori lääkäri totesi korvani aivan siisteiksi. Niinpä olin varma, että syy löytyy viisaudenhampaista. Eilen menin näyttämään hammaskalustoani hammaslääkärille. Hampaissani ei ollut ihme kyllä mitään vikaa. Ainoa ongelma on kuulema siinä, että puren hampaitani liikaa. Hoito-ohjeeksi sain purkkakiellon sekä kehotuksen välttää hampaiden puremista. Henkilääkärini Anna antoi minulle stressi-diagnoosin ja hoito-ohjeeksi lepoa. Ja kumma kyllä jo eilen, ensimmäisenä lomapäivänä, oireet alkoivat vähentyä. Tänään en ole ottanut vielä yhtään särkylääkettä.

Ihmisen ruumis on harvinaisen viisas, koska se on Jumalan hyvä luomistyö. Tällaiselle energiselle touhottajalle tekee hyvää, että välillä ruumis sanoo "Ei!", jos mieli ei siihen kykene. Nyt en suunnittele mitään suuria lomasuorituksia, vaan nautin lomailusta. Teen juuri sitä, mikä sattuu huvittamaan. Eilen luin Ulla-Christina Sjömanin kirjan, joka sisälsi hänen loistavia raamattuaiheisia puheitaan. Ne virkistivät ihmeellisesti sieluani. Illan kruunasi ihana lukuhetki lämpimällä terassilla auringonpaisteessa. Tänään olen pimputellut pianoa ja lauleskellut Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen "Lauluja särkyneille." Sieltä löysin runon, joka sopii mainiosti väsyneelle lomalaiselle. Kiitos rakas Jumala lomasta!

KIITOS LOMASTA

Näit, miten väsynyt olin. Terveyteni horjui.
Kiire oli ajanut minut nurkkaan, josta en enää
nähnyt ulospääsytietä.

Kiitos loman ihanasta väljyydestä. Kiitos, että kellonikin
meni rikki kuin merkiksi siitä, ettei minun tarvitse elää
sen mukaan.
Kiitos ihanasta unesta, jonka syliin saan heittäytyä
vailla pelkoa sen väkivaltaisesta loppumisesta
herätyskellon pärinään.


Kiitos, että olet kattanut ympärilleni kesän
ehtymättömän juhlapöydän: peipposen livertelyn päivällä
ja satakielen kujertelun yöllä, tuoksuvat liljat ja hehkuvat
päivänkakkarat, tuulen lempeän hyväilyn,
auringon suloisen lämmön.

Kiitos uudesta elämästä, joka virtaa minunkin suoniini.


Anna-Mari Kaskinen

Ihan lällyä?

Olen viettänyt kaksi ihanaa vapaapäivää perheen ja ystävien hyvässä seurassa. Mikä voikaan olla parempi yhdistelmä kuin kesä, vapaapäivä, läheiset ihmiset ja hyvä syötävä. Olen nauttinut täysin siemauksin vapaasta enkä ole välittänyt siitä, että lasten huoneet ovat kuin pommituksen jäljiltä. Muun talon sain siivottua tehokkaasti aamutuimaan; vieraiden tulo saa ihmeellisesti vauhtia vanhan siivojankin niveliin.

Torstai-iltana saimme olla koko perheellä mukana ystäviemme luona pihaseuroissa. Vesan kanssa viihdyimme hyvin lasten laulattajina ja leikittäjinä aikuisten nauttiessa vähän rauhallisemmasta ohjelmasta. Meillä meno oli sopivan menevää ja spontaania. Aina kun osallistujien joukosta kuului arvio "Ihan lällyä!" piti ottaa vähän rankempaa musaa tai nopeampia liikkeitä. Ehdoton hitti oli Simojoen taattu menobiisi "Milloinkaan en käänny mä pois". Lasten leikittäminen oli myöskin hyvin jännittävää puuhaa ikähaitarin ollessa vajaasta kahdesta vuodesta lähemmäs kahtatoista vuotta. Ihmeen hyvin viestit kulkivat "Rikkinäisessä puhelimessa", jota minun lapsuudessani taidettiin kutsua juoruksi.

Huomenna Vesa jatkaa samaa linjaa jalaulattaa lastemme kanssa lapsia ja lapsenmieleisiä Järvenpään torilla klo 10.00 Make Perttilän vastatessa säestyspuolesta. Minä suuntaan puolestani töihin Helsinkiin vielä täksi viikonlopuksi. Ja sitten alkaa loma ja pitkä, kuuma kesä!

Serkkupoikien lääkärileikit

Kuulin tänään lääkärileikeistä, joita 3-vuotiaat serkukset olivat asiantuntevasti leikkineet hienon lääkärilaukun innoittamana. Tutkimuksiin kuului mm. vedenpaisumuksen mittaaminen. Nooan Arkki oli hyvin hallussa näillä lääkäreillä!

Pinkki pyörä pummittu!

Eilen töistä tullessani koin ikävän yllätyksen: suloinen, pinkki kaunottareni oli varastettu keskellä kirkasta päivää. Olin vähän ihmeissäni ja tutkailin pyörätelineitä useampaankin kertaan. Olin luottanut siihen, että lukittu pyörä on hyvässä tallessa päiväsaikaan, kun se on talvella sentään säilynyt aseman pyörätelineessä useamman yönkin peräjälkeen. Mutta ei, joku oli kokenut tarvitsevansa minun pyörääni enemmän kuin minä. Minun ei auttanut muuta kuin kävellä kiltisti kotiin ja samalla tutkailla läheisiä ojia, josko pyörä olisi vaikka kipattu sinne.

Ihme kyllä en ollut vihainen tapahtuneesta; ehkä minulla ei ollut kovinkaan syvää suhdetta pinkkiin Helkamaani. Lapsuudessa oman pyörän menetys olisi ollut varmaan paljon suurempi isku. Olen kyllä rukoillut, että pyörävaras tulisi synnintuntoon ja palauttaisi pyörän asemalle. Realistinen mieheni kyllä arveli pyörän jo menneen myyntiin. Ehdotin myös hänelle, että asiasta voisi laittaa ilmoituksen lehteen. Menin vähän sanoissa sekaisin ja luonnostelin vetävän ilmoituksen:"Kirkkoherran rouvan vaimo varastettiin..." Kaikki perheenjäsenet olivat sitä mieltä, että ilmoitus varmasti ylittäisi uutiskynnyksen.

Lomaileva mieheni on tehnyt ystävällisesti puörän katoamisesta rikosilmoituksen ja etsinyt minulle jo uutta pyörää. Tällä kertaa en lankea mihinkään kaunottareen, vaan tavoitteena on hankkia ruma käyttöpyörä, joka palvelee minua huristellessani kodin ja aseman väliä. Aina välillä mietin myös sitä, pitäisikö minun hankkia Helsingin päähän toinen asemapyörä, vieläkin rumempi. Ehkä silloin ei tarvitsisi laukkoa joka päivä asemalle henki hieverissä ja hiki päässä. Kiire taitaa kyllä johtua enemmän elämänasenteestani kuin kulkuneuvosta. Pieni jännitys piristää mukavasti päivää!

Home sweet home

Olen saapunut tänään onnellisesti rippileiriltä kotiin. Helleaalto yllätti juuri sopivasti vapaan viikonlopun kynnyksellä. Vastaanotto oli muutenkin ihanan lämmin. Erään papinrouvan kanssa olemme todenneet joskus osuvasti, että rippileiri vuodessa pitää avioliiton kunnossa. Niinpä! Lapsetkin olivat tyytyväisiä äidin kotiinpaluusta, ja kotikin huokaisi tyytyväisenä kodinhengettären palatessa reissuiltaan.

Rippileirillä oleminen oli melkein kuin lomaa minulle. Pieni ryhmä, uskomattoman hyvät ruoat, säännöllinen hartauselämä, suhteellisen pitkät yöunet ja upeat maisemat olivat lepoa sekä sielulle, ruumiille että hengelle. Iloitsin erityisesti siitä, että rippikoululaiset miettivät tosissaan uskonasioita. Tuntui uskomattoman hienolta, että useammat leiriläiset alkoivat spontaanisti kertoa toisten kuullen, miten heidän uskonsa on vahvistunut leirin aikana. KIITOS HERRALLE!

Hienosta leiristä huolimatta olen todella kiitollinen siitä, että tämä oli vuoden ainoa rippikoulu minulle. Yksi leiri erossa perheestä riittää vallan mainiosti tässä elämäntilanteessa. Vapaan viikonlopun jälkeen on vielä viikko töitä ennen kuin pääsen kesälomalle. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen päätökseeni pitää palkatonta vapaata tänä kesänä. Kohta voimme laulaa koko perheellä Mikko Salmen sanoin:"Töihin jätin PC:n, nyt mä maalaan puuceen...". Täytyypä laittaa laulu soimaan kesän ensimmäisen oikean hellepäivän kunniaksi!