Lähtöjuhlan su 13.5. kuvasatoa

Lähtösaarna hoitui nukketeatterina, jonka Elina oli kirjoittanut. Kiitos Ollille ja Pekalle esitysavusta!

Loppulauluna oli Me teemme sen!, jonka Elina leikitti, Antton soitti pianoa ja Vesa kitaraa bändin kanssa.

Lauralla ja Miksulla oli ohjelmassa vapaata karkeloa laulettaessa Per Harlingin versiota Pyhästä.



Lähtöjuhlassa Elinan normaalit nukketeatterihahmot Mummo ja Joonas saivat vieraikseen Koiviston perheen. Kiitos hurjan hauskasta nukketeatterista Niemistön suvulle ja Koivaaran perheelle!







Nuorten "delegaatio" jaksoi odottaa uskollisesti vuoroaan juhlan loppuun ja antoi Vesalle vihkollisen kuvia ja terveisiä.

Nuorten joukkohalaus

Elämysmatka Japaniin

Tänä keväänä olen saanut vierailla lukemattoman kerran Japanissa. Olemme nimittäin järjestäneet Riitta-lähetyssihteerin kanssa elämysmatkoja Japaniin ensin päiväkodeille ja nyt alakoulun pienimmille. Minun roolini on ollut markkinointi ja vierailuista sopiminen sekä muutaman laululeikin vetäminen. Lisäksi olemme esittäneet alakouluilla yhdessä lähetysaiheisen nukketeatterin.

Pääosan vierailuista olen saanut ihailla tapaa, jolla Riitta on vetänyt elämysmatkat. Eräs työtoverimme oli ihmeissään siitä palautteesta, mitä päiväkodeilta oli tullut. Työntekijät olivat innoissaan kertoneet siitä, miten lapset jaksoivat istua paikallaan, kuunnella ja olla mukana elämysmatkalla koko ajan, vaikka parhaimmillaan esityksemme kesti melkein 40 minuuuttia. "Mitä te oikein olette tehneet?" kysyi lapsityön ammattilainen.

Riitta on ihmenainen. Reilun 20 Japanin vuoden aikana hänelle on kertynyt uskomaton määrä tietoa japanilaisesta elämästä sekä mielenkiintoisia tarinoita. Lähetyspiireissä ei ole tylsää ainakaan silloin, kun Riitta on vierailulla. Hän kuuluu myös niihin harvinaisiin suomalaisiin, jotka ovat suorittaneet virallisen koulutuksen teeseremonioiden suorittamiseen. Aikaa opiskeluun kului vaatimattomat 12 vuotta. Tänään naureskelimmekin yhden opettajan kanssa suomalaisten teeseremonioita: vesi mikroon ja vähän sitten pussia huljutellaan. Ei kovin tyylikästä!

Sen sijaan tyyli, jolla Riitta esittää asiansa vetoaa sekä kaksivuotiaaseen että aikuiseen. Lapsille tarkoitetussa jutussa aikuisetkin elävät mukana joka solulla. Riittakin on mukana hetkissä koko persoonallaan. Muuttaa äänensävyä ja -voimakkuutta lapsijoukon reaktioiden mukaan, innostuu, hassuttelee, leikkii ja opettaa. Aivan oma lukunsa ovat kaikki ne mielenkiintoiset tavarat, joita energisen lähetyssihteerimme jääkiekkokassit ovat pullollaan. Koulurepusta löytyy kaikki tarpeellinen keltanokan lakista ruokarasiaan, koulukirjoista amuletttiin sekä hyrristä helmitauluun. Pienemmille lapsille taas oli japanilaiset nuket sekä tyttöjen ja poikien kimonot.

Kimonon pukemisestakin Riitta tekee suuren jännitysnäytelmän; lapset laskevat innokkaina käytettävien vöiden määrää. Ja yhdessä nauretaan sitä, miten japanilaisilla pojilla pitää olla paljon kärsivällisyyttä, jos haluaa lähteä tytön kanssa treffeille. Tänäänkin solmittavia vöitä taisi olla seitsemän! Japanintyön konkari ei vastaa millään tavalla monilla ihmisillä olevaa tiukkapipoista kuvaa SLEY:n läheteistä. Huumori kukkii koko esityksen ajan ja tunnelma on pirteän energinen. Hengellisen puolenkin Riitta osaa esittää yksinkertaisen selkeästi. Hän sanoo, miten asiat ovat tuomitsematta silti ketään.

Tiedän jo aika paljon Japanista. Osaan jopa muutaman sanan japania. Ja olen entistäkin innostuneempi lähetystyöstä. Ja olen aivan varma siitä, että työmme ei mene hukkaan. Tutkimusten mukaan suurin osa lähetystyöntekijöistä on saanut ensimmäisen kosketuksen lähetystyöhön jo lapsuudessa. Kiitos Riitta suurista elämyksistä!
Elina

Erikoinen iltapala

Ilallla kun me mentiin syömään iltapalaa niin äiti sanoi tehdään popcornia sanoin äitille meillä on sipsiä äiti sano eikä ole sanoin me oltiin siellä yökylässä eikä muistettu ottaa niitä sipsejä.
sitten me otettiin sipsit ja alettiin syömään. en ottanu kuitenkaan heti sipsiä vaan otin ensin
sämpylän.miksu rohmusi niin paljon että alko itkemään kun sain Lauran kanssa
ottaa miksulta sipsejä. kaikki sai mahat täyteen sipsejä.
Antton

Uteliaisuus syö hermomme!

Rakkaat kotisivumme vierailijat!

Olemme Vesan kanssa harvinaisen uteliaita ihmisiä. Päivittäin käymme monta kertaa tarkistamassa, onko kukaan kirjoittanut vieraskirjaan. Yleensä petymme pahasti! Kukaan ei taaskaan ole kirjoittanut vieraskirjaan eikä myöskään kommentoinut päiväkirjaa.


Jos haluatte ilahduttaa meitä SUURESTI, laittakaa viesti vieraskirjaamme tai kommentoikaa päiväkirjamerkintöjämme. Se pelastaisi päivämme ja tekisi meistä onnellisia ja elämäämme tyytyväisiä ihmisiä.

Kunnioittavasti, Elina

Tanssin hurmaa!

Sunnuntain Tuomasmessussa oli puhutteleva ylistys: sukulaistyttöni Hanna esitti kiitosvirren sijaan ylistystanssin. Hannan tanssi oli upeaa ja vahvaa. Istuin alttarin lähellä ja pystyin seuraamaan seurakunnan ilmeitä. Ihmisten kasvot olivat täynnä iloa, riemua ja ihastusta, kun he seurasivat kauniin tanssijattaren esitystä. Esityksen kruunasi musiikki: Hanna oli valinnut kappaleen "You raise me up", jonka tahdissa itsekin viime syksynä (salaa) ylistin Herraa BodyPumpin venyttelyosuudessa.

Lapsuudessani en olisi voinut kuvitellakaan, että olen mukana jumalanpalveluksessa, jossa esitetään tanssia virren sijasta. 70-80-luvun Pellossa oli vielä vahvasti vallalla käsitys, että tanssi on syntiä. Vielä rippileirilläkin Matti-pappi sai vastata kysymyksiin, onko tanssi syntiä. Tanssin synnillisyyteen lienee ollut syynä se, että tanssia harrastettiin vain Ponnen tansseissa, jossa meno oli aika villiä. Itse kävin nuoruudessani vain kerran katsomassa meininkiä. Idolini Samuli Edelmannin katse oli kieltämättä tyrmäävä, kun hän katsoi intensiivisesti noin 500 nuorta neitoa. Muu viinanhuurteinen meno oli kuitenkin sen verran ankeaa, ettei minua harmittanut yhtään se, etten ollut tutustunut paikkaan aikaisemmin. Pelkäsin humalaisia siihen aikaan sen verran paljon, että tein ystävieni mukaan uuden kävelyn maailmanennätyksen eräänä vappuna väistäessäni nuorta miestä, joka huuteli peräämme.

Pienenä haaveilimme Annan kanssa baletista. Onneksi haavetta ei voinut toteuttaa pitkän matkan vuoksi; meistä ei varmaankaan olisi tullut kovinkaan mainioita balleriinoja. Siitä huolimatta aina välillä pyörähtelimme kotimme keittiössä ja esitimme huimia kuvioita. Englannin kielikurssila pääsin kokeilemaan kunnolla diskossa tanssimistakin, kun matkan hintaan kuului limudisko monta kertaa viikossa. Nautin suunnattomasti tanssimisesta ja komeista italialaisista pojista. Hitaita en kyllä tanssinut, sen sijaan jalkapallo-otteluissa käytin naisellisia keinoja pallon saamiseksi.

Tanssiherätykseni alkoi aika oudolla tavalla viisi vuotta sitten. Olin silloin kahden pienen lapsen väsynyt äiti. Olin stressaantunut tulevasta muutosta ja oman paikan etsimisestä. Ennen kaikkea olin ahdistunut muutamasta ikävästä ihmissuhdesopasta, joihin olin joutunut tahtomattani. Tornion rukousviikonloppu tuli silloin minulle todella tarpeeseen. Eräässä rukoustilanteessa suhteellisen iäkäs nainen rukoili puolestani. Rukoillessaan hän näki paljon kipua, itkua ja ahdistusta. "Jumala haluaa, että alat tanssia", oli naisen viesti rukouksen päättyessä. Olin aivan ihmeissäni.

Kotona aloin kokeilla. Laitoin verhot kiinni, etteivät naapurit vain näe. Laitoin hengellisen musiikin soimaan ja aloin tanssia. Aloitin haparoiden, mutta jatkoin, kun se tuntui hyvältä. Ahdistus ja tuska väistyivät vähitellen, kun sain koko kropallani ilmaista itseäni sekä ylistää Jumalaa. Myöhemmin olen lukenut, että tanssiterapia on yksi terapiamuoto. Se perustuu siihen, että ruumis tietää parhaiten, miten ilmaista tuskaa ja ahdistusta. Jumala näki, että tanssiminen oli juuri se terapiamuoto, joka aukaisi minussa olevia lukkoja ja eheytti minua. Hän on ihmeellinen Isä!

Tanssiminen on vapauttanut minussa olevaa pikku tyttöä. Kaikki pienet tytöt tanssivat. He puhkeavat kukkaan isän ja äidin rakastavan katseen alla. He nauttivat kehostaan ja siitä, että heitä ihaillaan. Tanssi ja jumppa ovat tulleet minulle tärkeiksi tavoiksi ilmaista itseäni ja ylistää Taivaallista Isää!
Elina


-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtä ihastuneena.
- Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

- Katso Isä!

Satu Kreivi-Palosaari

"Älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät." Matt. 6:16

PS. Hanna esittää saman ylistystanssin ensi sunnuntaina lähtömessussamme Vaasan kirkossa!

Olet kaunis!

Muistan teini-iästä erään keskustelun. Pohdimme Anna-sisareni ja Juhan-veljeni kanssa, pitääkö naisen olla kaunis vai älykäs. Juha oli sitä mieltä, että naisen on oltava ennen kaikkea kaunis, ei älykkyydellä niin väliä. Me taas Annan kanssa vakuutimme olevamme paljon mieluummin älykkäitä kuin kauniita.

Juha Tapio laulaa uusimmalla levyllään petetylle naiselle "Sä oot kaunis, vaikket enää tunne niin". Monissa muissakin "Kaunis ihminen"- levyn lauluissa puhutaan kauneudesta. Puhutteleva on myös Mikko Salmen ajatus siitä, miten nainen on kauniimpi kuin koskaan paitsi hääpäivänä myös synnytyksen jälkeen. Huima ajatus! Mieluiten hyppäisin yli kaikki kuvat, jotka minusta on otettu synnytyslaitoksella. Myös sen Hämeenlinnan sairaalassa otetun, jossa näytin rakkaan sisareni mielestä synnyttäneeltä naisvangilta.

Joka tapauksessa olen viime aikoina huomannut, että olen vaihtanut näkemyksiäni kauneudesta. Rakastan kauniita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat sopusoinnussa ruumiinsa kanssa. Ihmisiä, jotka hyväksyvät itsensä sellaisina kuin ovat. Ihmisiä, jotka arvostavat Jumalan luomistyön kauneutta. Nykyään olen sitä mieltä, että "Olet kaunis!" on ehkä kaunein kohteliaisuus, jonka voin saada. Se ei tarkoita sitä, että olisin jollain tavoin vallitsevien kauneusihanteiden mukainen. Se ei tarkoita myöskään virheettömyyttä tai sitä, etteikö ruumiissani näkyisi elämän jälket. Juha Tapio kuvaa laulussaan sitä, miten ihminen on kaunis eri elämäntilanteissa. Vauva on kaunis, nuori on kaunis, vanhus on kaunis.


Uusimmassa ABC-lehdessä oli kolumni siitä, miten naiset pitäisi kehumalla saada kauniimmiksi. Ystäväni kanssa kauhistelimme jutun stereotyyppisiä näkemyksiä siitä, miten naiset ovat lihavia sen vuoksi, että näiden miehet eivät ole huomioineet heitä naisina. Hoh, hoi! Jutussa oli kuitenkin myös totuuden siemen. Kauniit sanat, teot, lahjat ja huomioinnit eivät koskaan mene hukkaan. Uskon siihen, että ihminen puhkeaa kukkaan silloin, kun hänet huomataan ja häntä rakastetaan. Kauneus on katsojan silmissä!


Miehet voivat saada vaimonsa puhkeamaan täyteen kukoistukseen ottamalla oppia Juha Tapiosta, jota tituleerattiin pitkän parisuhteen tulkiksi eräässä perhelehdessä. Kukaan vaimo ei varmaan pahastu siitä, että kuulee silloin tällöin olevansa kaunis, viehättävä ja ihana. Jos omat sanat ja mielikuvitus loppuvat, voi avuksi ottaa Juha Tapion levyn. "Et, kyyhkyni, saa olla toivoton, kaunis rakkaani nouse, mä kannan sua iltaan tummuvaan, mä rakastan vain sua aina vaan."

Hyvää apua löytyy myös esimerkiksi vihkiraamatusta. Laulujen laulun kuvaukset saavat naisen kuin naisen poskille suloisen punan; lienevätkö innoittaneet myös Juhan riimittelyä. Paljon huonommaksi ei jää myöskään Sananlaskujen kirja, jossa vieraan naisen viettelysten sijaan kehotetaan iloitsemaan nuorena saadusta vaimosta.
Elina


"Juo vettä omasta ruukustasi,
käytä oman kaivosi raikasta juomaa.
Miksi antaisit lähteittesi vuotaa kadulle,
purojesi kaupungin toreille?
Ne pulppuavat yksin sinua varten,
vain sinun hyväksesi, eivät muiden.
Olkoon sinun lähteesi siunattu,
iloitse vaimosta, jonka nuorena sait,
rakkaasta peurasta, suloisesta kauriistasi.
Olkoot hänen rintansa ilosi vuodesta vuoteen,
hänen rakkautensa elämäsi riemu ja hurmio."
Snl. 5:15-19

Prinsessa selättää, isä leikkaa kynnet

Lauantaina oli harvinainen päivä: silitin vaatteita. Olimme menossa koko perheellä Joel Toivo Tuomaksen kastejuhlaan ja kaikkien vaatteiden piti olla juhlakunnossa. Antton halusi välttämättä kokeilla silittämistä. Lauran juhlamekko oli oikein kiitollinen silitettävä vaate lähes ensikertalaiselle. "Mä haluan ainakin olla mun perheen silittäjä", sanoi Antton urakan ollessa valmis. Onnea vaan tulevalle rouvalle!

Meidän perheemme työnjako poikkeaa suuresti lapsuudenperheidemme työnjaosta. Reissuun lähtiessämme Vesa kuorii porkkanat, tekee voileivät ja täyttää mehu- ja vesipullot. Jos Vesa ei lähde reissuun mukaan, olemme ilman eväitä. Huoltoasemalla ja junan ravintolavaunussa kaikki maistuu mielestäni paljon paremmalta kuin omat eväät! Matkalla Vesa istuu takapenkillä ja pitää lapset tyytyväisinä rauhallisella olemuksellaan ja säännöllisillä makupaloilla. Minä puolestani istun ratin takana ja nautin suunnattomasti. Heti jos menen takapenkille lasten väliin, alkaa kauhea älämölö. Onko meissä äideissä jotain vikaa, kun saamme lapsista aina huonoimmat puolet esiin?

Kotonakin työnjakomme on usein harvinaisen epätyypillinen, ainakin verrattuna lapsuudenperheisiimme. Lapset luulivat kauan, etten osaa leipoa sämpylöitä, koska "kappalaiset" on ollut Vesan suosikkileipomus jo kauan. Vesa myös ehdottaa usein, että menisin viihdyttämään lapsia leikkihuoneeseen, jotta hän saa rauhassa laittaa ruokaa keittiössä. Lasten kynsienleikkuu ja parturikäynnitkin ovat olleet jo kauan Vesan heiniä. Pellon vierailulla erehdyin viemään Miksun parturiin, palkaksi sain moitteet. Muusikon takatukkaa EI SAA lyhentää!

Joissakin asioissa olemme kyllä hyvin perinteisiä. Olen antanut Vesalle jo monta vuotta sitten pyykinpesukiellon tuhoutuneen vaatteen vuoksi. Kummilasten, ystävien ja sukulaisten muistamiset jäävät aina minun huolekseni. Siivouspuolikin on pääasiassa minun vastuullani, koska Vesan mielestä lapsiperheessä ei kannata siivota. Tuloksia on niin vaikea nähdä ahkerankin uurastuksen jälkeen. Minä en puolestaan ole koskaan vaihtanut autonrengasta enkä pessyt autoa. Nykyään tosin harvinaisen usein saamme kymmenykset autonpesun muodossa. KIITOS JUKKA!

Vappuna keskustelimme ystävien mökillä perhelehdessä olleesta jutusta, jossa pariskunta kasvatti lasta sukupuolettomasti. Lasta ei ikinä kutsuttu pojaksi, vaan lapseksi. Kaikki asiat yritettiin tehdä mahdollismman sukupuolettomasti. Pariskunta oli ollut innoissaan siitä, että heidän lapsensa leikkii nukeilla. Se oli osoitus siitä, että he ovat onnistuneet sukupuolettomassa kasvatusfilosofiassaan. Päivittelimme perheen ajatusten vanhanaikaisuutta. Onko se joku uutinen, että pojat leikkivät nukeilla? Eikö sukupuoleton kasvatuskin ole jo vähän aikansa elänyt tuote?

Meidän perheessä pojat ovat poikia ja Laura on 100% tyttö. Siitä huolimatta pojat ovat pieninä leikkineet paljon nukeilla. Laurasta taas on tullut viime päivinä perheemme painijamestari. Tarmokas ja ketterä 5-vuotias selättää 8-vuotiaan isoveljen tuosta vaan. Lapsemme myös välillä hassuttelevat vaatteilla: Mikael ja Antton näyttävät oikein söpöiltä Lauran prinsessamekoissa.

"Tyttönä ja poikana - Jumalan silmissä kaunis" on kirkon kasvatustyön teema 2006-08. Se muistuttaa siitä, miten me saamme olla ylpeitä siitä, että me olemme tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä. Meidän ei tarvitse taistella siitä, kummat ovat arvokkaampia tai parempia. Jokainen meistä on äärettömän rakas ja tärkeä Jumalalle, Luojallemme. En ole ikinä jaksanut innostua feminismistä. Luulen sen johtuvan siitä, ettei minun ole tarvinnut lapsuudessa ja nuoruudessa taistella asemastani. Kotona ja koulussa olen saanut kokea, että olen arvokas tällaisena. Olen saanut iloita siitä, että olen tyttö. Työurallani olen välillä joutunut kokemaan sen, miten nainen ei ole yhtään mitään ennen kuin on osoittanut osaavansa jotakin. Karutkaan kokemukset eivät ole minua vakuuttaneet feminismin tarpeellisuudesta. Sen sijaan minusta on tullut innokas tasa-arvon kannattaja.

Tutustuin opiskeluaikana ja Ruotsissa feministiteologiaan, joka ei vakuuttanut minua. Ruotsin kirkossa pohdittiin kiivaasti työkautemme aikana, miten käsikirjasta voitaisiin poistaa kaikki ilmaukset, joissa Jumalaa kuvataan maskuliinisilla termeillä tai termeillä, jotka osoittavat Jumalan olevan ihmisten yläpuolella. Näillä perusteilla puhuttelunimi "Herra" on erittäin paheellinen ilmaus. Anna-Maija Raittila arvostelee kirjasssaan "Uudenkuun päiväkirja" feministiteologian tapaa kilpailla miesten kanssa sekä vahtia omia oikeuksiaan. Sen sijaan hän kehottaa tekemään naisteologiaa eli muuttamaan kaiken dominoinnin hiljaiseksi säteilyksi sisältäpäin, lempeäksi henkäilyksi. "Elia kaiken miehekkään kiivailunsa jälkeen kohtasi Siinain vuorella sellaisen Herran, valtaa vailla - sillä tavalla valtaa pitävän. Niin auttaisimme Aadamia rakastamaan itseään ja Eevaa eikä kukistamalla ja eliminoimalla." ( s.121)
Elina

Sählätään!

Ystäväni kertoi kuulleensa minusta elävän legendan asuessaan Lestiksellä. Olin jäänyt asukkaiden muistiin ahkerana opiskelijana, joka hiuksia kuivatessaankin luki tenttikirjoja. Kerroin ystävälleni legendan olevan totta. Aiheutin Lestiksen yhteisvessoissa ja -suihkuissa sekä hupia että harmaita hiuksia. Molempiin asioihin oli sama selitys: paksu hiuskuontaloni. Sen kuivaaminen kesti niin kauan, että käytin ajan hyödyksi paneutumalla tenttikirjoihin. Harmaita hiuksia aiheutin lähinnä Kaisa-siivojalle, joka joutui liian usein tyhjentämään tukkeutunutta viemäriä hiusmassani vuoksi. Ei kannata kadehtia!

Lapsesta asti minulla on ollut tapana tehdä montaa asiaa yhtä aikaa. Toiset kutsuvat sitä tehokkuudeksi, toiset häseltämiseksi. Tilanteesta riippuen se voi olla kumpaakin! Koululäksyt tein yleensä keittiönpöydällä, jotta saatoin samalla keskustella äidin kanssa. Toinen mielipaikkani oli takkahuone, jossa saatoin läksyjen lisäksi paneutua TV:n katseluun sekä pikkuveljeni kanssa seurusteluun. Välillä tosin luin kokeisiin myös pianon ääressä. Mikä sen mukavampaa kuin harjoitella yhtä aikaa pianoläksyjä ja lukea psykologian kokeisiin!

Opiskeluajan parhaisiin saavutuksiin kuului kreikan opiskelu samaan aikaan kuin luin satukirjoja pienelle serkkutytölleni; läksyt tuli tehtyä ja lapsi hoidettua. Mikaelin vauvalomalla kykenin vielä parempiin suorituksiin. Kerrankin tein ruokaa Mikael sylissä ja vastasin puhelimeen. Tylsyys meinasi kuitenkin iskeä, joten aloin samalla tehdä jalalla reisijumppaa. Siinä vaiheessa kuitenkin huomasin, että nyt voi kohta käydä HUONOSTI, ja tajusin lopettaa ajoissa ennen kuin sattui mitään haaveria.

Perheenäitinä taipumuksestani tehdä asioita yhtä aikaa on ollut suurta hyötyä. Yksi huutaa "Pyyhkimään!" vessassa, toinen huutaa "Video päälle!" olohuoneessa ja kolmas pyytää tarkistamaan läksyjä keittiössä. Tietysti levyllä on muhimassa ruokaa ja puhelin soi. Se on perheenäidin arkipäivää! Aina on joku asia kesken, kun on sännännyt toimittamaan lasten toivomuksen tai mieleen tulleen ajatuksen.

Viime sunnuntai oli tyypillinen perheenäidin painajainen. Ensin olimme koko perheellä konsertissa. Ei missään lällyssä lastenkonsertissa, vaan oikeassa hevikonsertissa naapurissamme Öviksellä. Konsertissa esiintyi yksi Suomen suosituimmista gospelbändeistä, HB. Tunsin oloni teinitytöksi farkuissa ja tunikassa. Muusta yleisöstä minut lähinnä erotti se, että käsipuolessani oli lippispojan sijasta kaksi suloista tenavaa. Mikael oli varsinkin hyvin katu-uskottava suurine kuulosuojaimineen. Konsertin jälkeen lapset innostuivat konsertista niin, että päättivät järjestää kotona omia esityksiä. Niinpä äitiparka joutui kuuntelemaan yhtäaikaa kolmea eri konserttia. Antton soitti sähköpianoa, Laura soitti tavallista pianoa ja Mikael lauloi. Kaikilla esiintyvillä taiteilijoilla oli oma ohjelmistonsa. Ja jokainen tietysti vaati äidin 100% huomiota, kannustusta ja asiantuntevaa palautetta. Oli melko jakaantunut olo!

Luulen, että monet asiat tulisivat paljon tehokkaammin hoidettua täällä kotona, jos tekisin vain yhtä asiaa kerralla. Esimerkiksi rakas mieheni toimii aina sillä tavalla ja hänelle sattuu paljon vähemmän vahinkoja, myöskin tavarat pysyvät paremmassa kunnossa ja järjestyksessä. Tietyissä asioissa yritänkin tehdä parannusta: lupasin esimerkiksi Vesalle, etten enää puhu puhelimessa ajaessani mutkaisella tiellä. Mutta valitettavasti luulen, että olen samanlainen sähläri vielä mummonakin. Elämä on niin hauskaa ja jännittävää, kun tekee monta asiaa kerralla! Sählätään!
Elina

Kuvia kiirastorstain koulukirkoista

Vielä kun elämme pääsiäisaikaa, niin laitan kuvia tämän ja viime vuoden yläasteiden kiirastorstain koulukirkoista. Tänä vuonna tämä koulukirkko pidettiin tässä muodossa jo neljättä kertaa. Koulukirkkojen musiikki on treenattu oppilasporukalla, joiden kanssa musiikkia on kokoonnuttu harjoittelemaan johonkin leirikeskuksistamme. Pari vuotta sitten laulua oli ohjaamassa itse Pekka Simojoki, jonka lauluista pääsiäiskirkkojen musiikki suurelta osin on koostunut. Mukana näissä pääsiäiskirkoissa on ollut myös liikunnanopettajien ohjaama koreografia johonkin lauluista. Näitä pääsiäiskirkkoja on ollut todella antoisaa olla toteuttamassa innostuneen porukan kanssa. Kiitokset vielä Tuomolle ja Saulille musiikin luotsaamisesta näinä vuosina sekä rehtoreille, että ovat halunneet pitää kiinni näistä kirkoista! Kiitokset myös kaikille oppilaille, jotka ovat olleet näitä toteuttamassa vuosien varrella. "Hän ylösnoussut on!"
Vesa

Vuoden 2006 pääsiäiskirkosta Vaasan kirkosta:

Kuvia vuoden 2007 pääsiäiskirkosta Mustasaaren kirkosta: (Tänä vuonna palasimme Mustasaaren kirkkoon, jossa ensimmäinen pääsiäiskirkko tässä muodossa pidettiin 2004)

TÄYDELLISTÄ

Heräsin aamulla hurraa-huutoihin. Perheenjäsenet olivat sonnustautuneet aurinkolaseihin onnitteluseremonioita varten sänkyni ympärille. Keittiöstä lehahti vastapaistetun pullan IHASTUTTAVA tuoksu. Kaksi lahjaa ja neljä onnittelupusua olivat enemmän kuin tarpeeksi. Lisäksi sain riemullisen kortin. Siinä kaksi tyttöä tanssii kadulla ja tekstinä on "Det är de som inte hör musiken som tror att dansarna är galna". Kortin antajien mielestä se sopii hyvin minulle, jolla on jalat tukevasti ilmassa!

Keittiöön mennessä näin lippujen liehuvan suuren juhlapäivän kunniaksi. Tarjolla ei ollutkaan puuroa, vaikka Vesa eilen kyseli, mitä puurolajiketta haluan juhlapäivän kunniaksi. Pöytään oli katettu herkkupullien lisäksi viinirypäleitä ja leipää, kahvikin oli oikein keitetty valmiiksi. Täydellisen aamiaisen kruunasi mukavan seuran lisäksi taustamusiikki: soimaan pantiin syntymäpäivälahjani Juha Tapion Kaunis Ihminen. ELÄMÄ ON IHANAA!
Elina

Älykäs, älykkäämpi, viisas

Perheessämme on yksi henkilö, joka on hyvin perillä maailman tapahtumista. Aamulla hän säntää päivän lehden kimppuun niin innokkaasti, että puuro useimmiten jäähtyy haaleaksi. Hänellä on hallussa niin seuraavien päivien sää, ulkomaan uutiset kuin urheilu-uutisetkin. Internetistä hän tutkailee päivän säätä ja kertoo mielellään innokkaalle kuuntelijalle koko Suomen lumitilanteen. Kahvipöytäkeskusteluissa hän osoitti tietämystään kertomalla, että kristittyjä on maailmassa kaikista eniten, niin ja niin monta prosenttia (enpä muista itse tarkkaa lukua). Toisella kertaa mietimme Vesan kanssa, kävikö Pekka Simojoki meillä vierailulla syksyllä vai keväällä. Perheemme tietoviisas, Antton, osasi sanoa tarkan päivän tälle hänelle hyvin merkittävälle vierailulle.

Anttonia seuratessa muistelen kaiholla niitä aikoja, jolloin itsekin olin vielä tietoviisas. Ala-asteella osasin hyvin tarkasti luetella kaikki Gustaf Wasaan liittyvät vuosiluvut; nyt haaveilen enää romanttisesta illallisesta samannimisessä ravintolassa. Yläasteaikana olin mukana taloustietokilpailun valtakunnallisessa finaalissa, jossa sujuvasti kirjoitin v. 1991 esseen aiheesta, pelastaisiko devalvaatio Suomen talouden. En kannattanut devalvaatiota, voin nyt tunnustaa. Vielä lukioaikanakin minussa oli jäljellä joitakin älyllisiä toimintoja. Osasin saksan kieliopin lähes ulkoa ja matematiikan kaavoja sovelsin kuin tyhjää vain. Opiskeluaikoinakin kävin vielä syvällisiä keskusteluja kreikan kieliopin pikku vivahteista opettajan kanssa tunnilla. Voi niitä aikoja!

Nyt yhdeksän vuotta valmistumisen jälkeen tuntuu siltä, että pääni on tyhjää täynnä. En tiedä mitään urheilusta enkä säästä. Talouselämä ja ulkopolitiikka ovat tällä hetkellä minulle yhtä hepreaa, heprean kieliopista puhumattakaan. Mutta rehellisesti puhuen minua ei haittaa pätkän vertaa se, että olen autuaallisen tietämätön siitä, miten edelliset urheilukisat menivät. Vesalta olen oppinut hyvän viisauden suhteessa penkkiurheiluun. "Tärkeintä, että pojat hikoilevat!" on mieheni vakiokommentti, jos joku intoilee urheilutuloksista. Ensi viikon säästäkään en ole kiinnostunut. Yleensä huomaan päivän sään siinä vaiheessa, kun menen ulos. Välillä kädet jäätyvät tai kävellessä tulee hiki. So what!

Olen huomannut, että ihminen selviää hyvin vähemmälläkin tiedolla. En tunne itseäni kovinkaan tyhmäksi, vaikka en tiedäkään Idols-finalisteista ihan kaikkia yksityiskohtia tai Ranskan vaalien kärkinimiä. Olen tietoisesti yrittänyt tehdä elämästäni yksinkertaisempaa, jotten sairastuisi aikamme tautiin nimeltään informaatioähky. Minulle riittää hyvin se, että pysyn perillä omista töistäni, lasten koulu- ja päivähoitoasioista, Vesan työaikatauluista, kodin asioista, ystävien ja sukulaisten asioista sekä kirkon asioista.

Päivän lehden selaan aina läpi, jotta pysyn perillä suurin piirtein Suomen ja maailman asioista. Mutta muuten elän melkoisessa informaatiotyhjiössä: en katso televisoita, en kuuntele radiota, enkä lue enää edes uutisia internetissä. Tuoreimpien uutisten ja sirpaletiedon sijaan haluan antaa aikaa syvemmälle tiedolle ja syvemmille kohtaamisille. Hetki Raamatun äärellä tai rukouksessa antaa niin paljon enemmän kuin iltapäivälehtien lukeminen. Syvällinen keskustelu ystävän kanssa kasvotusten tai puhelimessa korvaa mennen tullen Idols-finaalin tai Tanssin tähtien kanssa.

Arvojärjestykseni on muuttunut kouluajoilta niin, etten enää arvosta niin paljon älykkyyttä, loistavia suorituksia tai hienoja titteleitä. Ihmisiä kohdatessa huomaan hyvin usein sen, että viisaus ei ole kiinni koulutuksesta, sukupuolesta tai sosiaalisesta asemasta. Se on jotain paljon syvempää. Säälillä muistan erästä terveyskeskuslääkäriä, joka saadessaan potilaalta huonoa palautetta vetosi siihen, että hän on sentään kuuden ällän ylioppilas. Niinpä!

Olen suuren ihailun vallassa lukenut Anna-Maija Raittilan Uudenkuun päiväkirjaa. Syvälliset ajatukset, kirjatieto, rakkaus ja nöyryys kulkevat kirjassa käsi kädessä hienolla tavalla unohtamatta ihmisen raadollisuutta. Olen ylpeä siitä, että sain tältä suurelta naiselta 4-vuotiaana peikkokortin kiitoksena mukavasta juttuhetkestä. Uskon Sananlaskujen tavoin, että aito viisaus tulee Herralta, hän antaa tiedon ja ymmärryksen.

Elina

Hulvatonta menoa!

Olen nauranut viime päivinä paljon. Siihen on ollut monia syitä. Yksi syy on ollut erään nimeltä mainitsemattoman seurakunnan seurakuntaneuvoston pöytäkirjanote. Siinä on seikkaperäisesti kerrottu, millä perusteilla avoinna ollut seurakuntapastorin virka on täytetty. Haastattelujen perusteella kaikilla hakijoilla oli vahva motivaatio seurakuntatyöhön ja lisäksi eräällä hakijalla ja minulla oli parhaat vuorovaikutustaidot. Sitä seuranneesta lauseesta olen saanut revittyä hyvin huumoria ja levitettyä iloista sanomaa lähipiirille. Toista hakijaa kehutaan pöytäkirjassa tasapainoiseksi aikuiseksi, jolla on realistinen ote työhön ja elämäään. Rivien välistä voi siis lukea jotain muutakin!

Mennessäni työhaastatteluun päätin olla rauhallinen, hillitty ja tahdikas. Lupasin Vesalle ja Hanna-ystävälleni, että harkitsen aina muutaman sekunnin ennen kuin vastaan kysymyksiin. Ehkä haastattelun alussa näin kävinkin. Mutta haastattelun edetessä toin esille avoimen, optimistisen ja yli-innokkaan puoleni. Ei ihme, että haastattelijat eivät pitäneet minua kovin realistina. Sitähän en olekaan, vaan olen pahimman luokan optimisti! Sen sijaan olen sitä mieltä, että olen tasapainoinen kotkotuksistani huolimatta. Tulen nimittäin hyvin juttuun itseni kanssa ja yleensä minulla on itseni kanssa vielä oikein hauskaa! Työroolissa osaan tarpeen tullen olla myös hyvin rauhallinen, hillitty ja muille tilaa antava. Työhaastattelussa taas on se paha puoli, että SAA puhua koko ajan itsestään. Ja sehän ei ole minulle ongelma...

Vuosi sitten Vesa sai mielenkiintoisen analyysin eräässä työhaastattelussa. Kahdellekymmenelle hakijalle lähetetyssä yhteenvedossa miestäni kuvattiin rauhalliseksi, mutta myös araksi. Mielenkiintoinen tulkinta miehestä, joka oli kuvannut työhakemuksessaan itseään psykologisen testin perusteella mm. kilpailuhenkiseksi. Yhtenä syynä oli ehkä se, että itse olin hetkeä aikaisemmin haastattelussa, jossa reteästi totesin oman työnhakuni olevan sillä kertaa Vesan työnhakua tärkeämpi. "Ai että Vesa koti-isäksi?" kysyivät haastattelijat. "Joo, joo, vaikka koti-isäksi", vastasin reippaasti. Haastattelijat vain totesivat, että Tornionlaaksossa kasvaa vahvoja naisia, ja luulivat Vesa-raukan olevan tossun alla. No, kaikki kotisivuilla vierailevat voivat Perheen tarinan kuvista käydä tarkistamassa, miten asiat meillä OIKEASTI ovat. Häissä Vesa sai kaulimen ja minä sain vauvantossut...

Toinen viime päivinä minua hykerryttänyt asia on ollut Teuvo V. Riikosen kirja "Lippa silmille ja liukuun -johdatus kirkolliseen satiiriin." Eilen illallakin olimme Vesan kanssa kuolla nauruun, kun luimme Teuvo V:n uskomattomia oivalluksia. Hänellä on aivan lyömätön taito tehdä huumoria kaikista mahdollisista kirkollisista asioista ja ryhmittymistä aivan uskomattomalla taidolla. Teemoina on mm. Suhteemme naispukkeuteen, Uusia riidan aiheita kirkkooon ja Herätysliikkeen vaihto-opas.

Aivan hulvatonta menoa oli jaksossa Stereotyypit, jossa kuvattiin jokaisesta kirkollisesta lehdestä tyypillinen henkilöartikkeli. Mukana on mm. Sanansaattajasta alahärmäläinen maanviljelijä Ernesti Rinta-Yli-Harju , jolle kasteen armo kirkastui OTO-saarnaajan puheen aikana Siionin Kanteleen tupaseuroissa. Vanhauskoiselle Ernesteille usko ei ole vain uskomista, vaan ennen kaikkea vastustamista. Siksi hän vastustaa kaikkea muuta uutta paitsi Uutta testamenttia. Askel-lehdessä taas Helsingin Pakilasta kotoisin oleva toimisto-sihteeri Irmeli-Kaarina Isaksson-Hattara-Kutvonen- Kuttuperä os. Vartiainen kertoo, miten kerran HKL:n bussissa keski-iässä huomasi, että hänhän on nainen ja hänelläkin on tunteet. Tämä johti prosessiin, jonka seurauksena jäähallin rukoustapahtumassa hän sai jättää alttarille kaiken muun paitsi asuntolainat. Ja kaikista muistakin lehdistä on vähintään yhtä hyvät stereotypiat!

Eräässä kappaleessa Riikonen varoittaa tittelikipeydestä. Se on omien havaintojeni mukaan enemmän 40-50-luvulla syntyneiden ongelma kuin oman sukupolveni tauti. Teuvo V. varoittaa ankarasti tästä vakavasta taudista ja nöyränä Herran palvelijana näyttää hyvää esimerkkiä esittelemällä oman reilun sivun mittaisen titteliluettelon. Minullahan on tunnetusti ollut erittäin nousujohteinen ja täydellinen ura, mistä syystä voin nyt vaatimattomasti esittää samanlaisen titteliluettelon.

Elina Koivisto
TM, ylioppilas, aviovaimo, kolmen lapsen äiti, kirkkoherran/lääninrovastin tytär, pikkusisko, isosisko, viiden lapsen kummitäti, neljän lapsen täti, ystävä, käly, sukulainen, naispappi, Suomen kirkon pappi, Ruotsin kirkon pappi, seurakuntapastori, Lapuan hiippakunnan pappi, Tampereen hiippakunnan ex-pappi, Luulajan hiippakunnan ex-pappi, kappalaisen vaimo, tuleva kirkkoherranrouva, ex-vs. seurakuntapastori, Kasvatustieteen ja aikuiskasvatuksen perusopinnot, ruotsinkielen lukio-opinnot siirtolaisille, Sports Club -jäsen, Lindex-jäsenasiakas, POP-jäsenasiakas, Moda-jäsenasiakas, Plussa-jäsenasiakas, S-jäsenasiakas, Esprit-jäsenasiakas, Vaasan Lastenputiikin asiakasjäsen, Aleksi 13 -jäsenasiakas, Filmtown-jäsenasiakas, Pappisliiton jäsen, Stockman Beauty -jäsenasiakas, Sis-in Style -jäsenasiakas, Vaasan suomalaisen seurakunnan jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex-jäsen, Örnäsin seurakunnan ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan ex-jäsen, Malmin seurakunnan ex-jäsen ja Tapulikaupungin piirineuvoston ex-jäsen, Pellon seurakunnan ex-jäsen, Vaasan ruotsalaisen seurakunnan ex- vt. seurakuntapastori, ex- 20% vs. kappalainen/ 80% vt.lapsityönohjaaja, vt. lapsityönohjaaja, vs. seurakuntapastori, vt. lapsityönohjaaja, Kyrkposten-lehden referenssiryhmän jäsen, pastorsadjunkt 50%, diakonia-assistentti 50%, pastorsadjunkt, tuntitoiminen työntekijä, tyttökerhon pitäjä, eläkeläiskerhon vetäjä, ennenaikaisten eläkeläisten ryhmän vetäjä, perhekerhon vetäjä, kuoronjohtaja (Heavenly Sisters) , Nuorten naisten -saunailtojen vetäjä, yli 40-vuotiaiden naisten saunailtojen vetäjä, 50% seurakuntapastori, musiikkipyhäkoulun vetäjä, EtCetera -kuoron ex-jäsen, Riihimäen seurakunnan naisten kahvikutsutyöryhmän jäsen, raamattupiirin vetäjä, Elävät Kivet -kuoron ex-jäsen, HOL:n jäsen, HOL:n emäntä, Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tutor, Lestadiolaisen ylioppilaskodin yläkerran siivooja, Evankelisten opiskelijoiden vanhojenpiikojen yhdistyksen ex-jäsen, Evankelisten Opiskelijoiden jäsen, pyhäkoulutäti, isonen, Pellon Pailakoiden jäsen, laumanjohtaja, vartionjohtaja, sijaiskanttori, mansikanpoimija, kesäteologi sekä kesäinen teologi.

En ole kyllä yhtään tittelinkipeä, en varmasti!
Elina

Yllätys hautausmaalla!

Eilen olin taas hautaamassa. Haudalle oli pitkä matka, sangen pitkä matka.Ilma oli viheliäinen: tuuli ja tuiversi. Öinen myrsky oli katkonut hautausmaan käytäville oksia. Miksi haudalle meno on aina yhtä ankeaa?Matkalla meidän piti odottaa, että liikennevalot vaihtuvat vihreiksi. On se kumma, ettei liikennevaloista pääse eroon edes kuolleena. Osa autoilijoista sentään pysähtyi vihreistä valoista huolimatta kohteliaasti odottamaan surullisen kulkueen ohikulkua.

Kesken matkaa tunsin, että mustassa korkeakorkoisessa saapikkaassani oli jotain ylimääräistä. Vilkas mielikuvitukseni keksi jo kaikenlaista! Hämmästys oli siitä huolimatta suuri, kun muistotilaisuudessa löysin saapikkaastani keltaisen tipun. En voinut olla hymyilemättä tilanteen vakavuudesta huolimatta. Lasten kanssa elämä on aina yhtä jännittävää!

Verovelvollinen Mikael

Tänään postiluukusta kolahti esitäytetyt veroilmoitukset. Ensimmäistä kertaa verovelvolliseksi pääsi myös Mikael 2v. Anttonin ja Lauran ohella, koska olin realisoinut heidän vähäiset rahastonsa viime vuoden lopulla kasvamaan vakaata korkoa tileillensä. Mikael oli saanut siis veronalaista luovutusvoittoa, mutta summa oli niin vähäinen, ettei Mikael joutunut maksamaan jäännösveroja. Mikael on tästä epäilemättä huojentuneella mielellä:-)

Antton 8v. puolestaan sai visaisemman tehtävän. Hänen täytyy jostakin syystä oikein selvittää luovutusvoittonsa erillisellä lomakkeella. Antton oli koulusta tullessaan hieman ihmeissään kun oli saanut Aku Ankan lisäksi postia verottajalta. Omien sanojensa mukaan "Tästä ei kyllä ymmärrä yhtään mitään!" Lohdutin Anttonia sanomalla, että monet aikuisetkaan eivät ymmärrä veroilmoituksesta yhtään mitään. Antton pääsee oikein allekirjoittamaan veroilmoituksen ja lähettämään sen verottajalle. Niin se kasvu aikuisen vastuuseen etenee.
Vesa

Kuinka voin kiittää?

Päiväkirjamme on ollut viime aikoina sangen hiljainen. Syynä siihen eivät ole olleet työt eivät lapset eikä edes kyllästyminen kirjoittamiseen. Ainoa syy on ollut siinä, että minusta on tullut addikti: olen tullut riippuvaiseksi Kyrkpressenin blogi-sivustosta. Kaiken ajan, jonka ennen vietin kotisivuillamme tekstejä kirjoitellen, vietän nyt Kyrkpressenin sivuilla osallistuen aktiivisesti suomenruotsalaiseen kirkolliseen keskusteluun, på svenska förstås.

Olen nauttinut täysin siemauksin blogi-sivujen keskusteluista. Aiheet ovat kirjaimellisesti maan ja taivaan väliltä, ja kirjoituksia kommentoidaan ahkerasti ja intohimoisesti. Kirjoittajien ja kommentoijien joukossa on äärikonservatiiveja, jotka meitä naispappeja ovat tuomitsemassa helvettiin. Mukaan mahtuu myös hyvin liberaaleja kirjoittajia ja niitä, jotka eivät katso edustavansa kristinuskoa, ainakaan enää. Erityisen hauskaa blogisivuilla on se, että joukossa on useampi kirjoittaja, jotka tunnen henkilökohtaisesti. Välillä on hauska harrastaa inside-huumoria!

Itse olen edustanut sivuilla kristillisyyttä, jota on ehkä vaikea lokeroida suomenruotsalaisessa kirkollisessa kentässä. Suomenkielinen naispappi, joka melkein jokaisessa kirjoituksessa puhuu rukouksesta, ei oikein istu Porvoon hiippakunnan todellisuuteen. Muutenkin minusta tuntuu melko usein, etten oikein istu muottiin. Joskus varhaisina pappisaikoina koin melkein ahdistusta siitä, että olin konservatiiveille liian liberaali ja liberaaleille liian konservatiivinen. Lapsenomainen uskoni ja luottamukseni Jumalaan on myös asia, joka tekee minusta hieman kummallisen. Ei kai kukaan teologisen tiedekunnan läpikäynyt voi oikeasti uskoa näin yksinkertaisen lapsellisesti! Onneksi tiedän ainakin yhden teologin, joka on yhtä lapsenuskoinen kuin minä olen, rakas äitini.

Viime kuukausina lapsenomainen luottamukseni Jumalaan on vain vahvistunut lukuisien rukousvastauksien myötä. Alkukeväällä rukoilin iltakävelyillä meille sopivaa taloa. Selitin Jumalalle elämäntilannettamme (Eihän Hän tietenkään tiedä sitä toim.huom.) ja toiveitani siitä, millaisen talon haluaisin. Ensimmäisenä toiveenani oli, että talo olisi tyylikäs ja kaunis. Pidän nimittäin kauniista taloista ja tavaroista, vaikka sitä ei ehkä tähän mennessä ole huomannut asunnoistamme. Toisena toiveenani oli, että talo olisi niin hyväkuntoinen, ettei meidän tarvitsisi vaihtaa edes tapetteja, muusta remontista puhumattakaan.

Nyt olen saanut rukousvastauksena IHANAN kodin. Talo on niin tyylikäs, etten olisi itse osannut suunnitella yhtä tyylikästä. Talo on niin hyvässä kunnossa, että me voimme vain kantaa tavarat sisälle. Sisustuskin on päässyt hyvään käyntiin, kun ylienergiset ja taitavat tätini ovat äitini lahjana kutoneet meille upean toiveideni mukaisen ryijyn olohuoneen seinälle. Naapurimme kertoivat tänään myyvänsä pois punaisen sohvansa. Saa nähdä, päätyykö sekin meille, kun olen suunnitellut, että meille hankitaan punainen sohva. Sattumaa vai jotain muuta?

En voi kuin ihmetellä sitä hyvyyttä, mitä Jumala on meille osoittanut. Viime keväänä äitini ystävä sai näyn, joka on lohduttanut minua suuresti tämän vuoden aikana. Siinä sanottiin, että Jumala antaa minulle parasta. Siltä on totisesti tuntunut tämän kevään aikana. Kiitän ja ylistän Jumalaa siitä, miten täydellistä hänen huolenpitonsa on. Kaikki on järjestynyt niin uskomattoman hienosti! Ihanan kodin lisäksi minulla on tiedossa sijaisuus Vantaankosken seurakunnassa. Saan aloittaa työn siellä juuri sellaisilla työaloilla, joista olen kiinnostunut. Olemme myös jaksaneet yllättävän hyvin tämän kevään, vaikka tekemistä on ollut paljon. Jumala on aivan ihmeellisesti antanut sydämiimme rauhan ja ilon monien muutoksien keskellä!

Viiden Vaasan vuoden aikana olen monesti itkenyt, kapinoinut, huutanut ja raivonnut sitä, kun omat suunnitelmani eivät ole toteutuneet. Olen itkenyt pieleen menneitä asuntokauppoja ja epäonnistuneita työnhakuja. Mutta kaiken jälkeen voin sanoa, että Jumalan suunnitelmat ovat paljon suurempia ja täydellisempiä kuin minun suunnitelmani. Hän näkee asiat pitkällä perspektiivillä, kun taas itse näen vain seuraavaan etappiin.

Aikoinaan saavuin Vaasaan melkein hampaat irvessä. Olin jonkin aikaa katkera Vesalle siitä, että hän meni työhaastatteluun, vaikka en ollut antanut siihen suostumusta. Kuitenkin uskon, että suunnitelma ei ollut pelkästään Vesan päähänpisto, vaan osa isompaa suunnitelmaa. Iloitsen suuresti siitä ajasta, jonka olemme saaneet asua Vaasassa.

Viiden vuoden aikana olen saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin, joista on tullut minulle rakkaita ja tärkeitä. Olen saanut olla mukana toteuttamassa monia mielenkiintoisia projekteja. Perheemme on saanut Mikael-ilopillerin rikastuttamaan elämäämme, ja olemme saaneet perheenä kokea Jumalan rakkautta ja hyvyyttä. Jumala on myös kasvattanut minua näiden vuosien aikana. Olen saanut itsenäistyä ja vapautua ihmisten vaatimuksista sekä opetella luottamaan enemmän Jumalan apuun ja voimaan. Olen oppinut nauramaan itselleni ja ottamaan elämän vähän kevyemmin. Tätäkö se aikuistuminen on, omaksi itseksi tulemista!
Elina

"Och nu Herre, skall jag med din hjälp bli mig själv." Kierkegaard

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella.
---
Iloiten te saatte lähteä matkaan,
ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Orjantappuran paikalle nousee sypressi
ja piikkipensaan paikalle myrtti.
Tämä tapahtuu Herran nimen kunniaksi
ja on ikuinen merkki, joka ei koskaan katoa."
Jes. 55:8-9, 12-13

Lejonlandia

Lauralla oli eräänä aamuna maha kipeä. Ehdotin, että hän voisi jäädä päiväksi kotiin, olihan minun vapaapäiväni. Laura ei ahkerana tyttönä kuitenkaan halunnut jäädä kotiin lepäilemään. "Tänään me alamme ompelemaan eläimiä, "oli tytön vastaus. Hän ei missään nimessä halunnut olla poissa yhteisen projektin, eläintarhan, rakentamisesta.

Tutustuttuani ennen pääsiäistä perheille valmistetussa näyttelyssä eläintarhaan, jonka nimeksi tuli arvonnassa Lejonlandia ehdotukseni mukaan, en ihmetellyt tytön intoa lähteä äidin vapaapäivänä päiväkotiin. Näyttelyyn saapuessamme saimme ottaa kierrokselle mukaan pientä purtavaa: sipsiä, suolatikkuja ja mehua. Mikael oli niin ihastunut näyttelyssä käymiseen, että han halusi mukaan, vaikka oli tutustunut siihen edellisenä päivänä isän kanssa. Mistä lie johtunut!

Laura oli paikalla esittelemässä projektin kulkua. Ensimmäiseksi Luukas-leijona (Lukas-lejon) oli lähettänyt lapsille kirjeen, jossa ehdotti eläintarhan perustamista Vaasaan. Sen jälkeen lapset saivat valita yhden eläimen, jonka valmistivat eläintarhaan ompelemalla. Sitten Lukas-lejon laittoi paikalliseen lehteen, Vasabladetiin, työpaikkailmoituksen, jolla haettiin eläintarhaan siivoojia, myyjiä, eläintenhoitajia, eläinlääkäreitä j.n.e. Sitten lapset saivat valita ammatin ja tehdä sen mukaan oman nuken. Lapset jaettiin myös pareihin, ja parit tekivät yhdessä asunnon eläimilleen. Kaikki työvaiheet oli raportoitu hienosti aivan kuin oikeassa näyttelyssä! Lopuksi kävijät saivat vielä osallistua arvontaan, jonka siis voitin. Lejonlandia oli ollut tätienkin mielestä hyvä nimi. Mielestäni se sopii hyvin Vaasaan, joka on tunnettu Wasalandiasta.

Antton muisteli eräänä päivänä tyytyväisenä, kuinka ihanaa oli, kun äiti oli äitiyslomalla. Silloin 5-vuotias esikoisemme sai olla kotona rauhassa leikkimässä pikkusiskon kanssa ja luomassa omia projekteja. Itse muistan elämäni tylsimpänä aikana vuoden, jolloin äiti oli äitiyslomalla. Minä, 5-vuotias energinen neiti, podin mitä suurinta sosiaalista puutostautia, vaikka Anna ja Juha saapuivat koulusta kotiin jo iltapäivällä. Kerhossakin kävin ja sain kerran viikossa vierailulle Gammelinin tytöt, joiden kanssa leikimme innokkasti. Joka tapauksessa uskon, että olisin muuttunut vihreäksi kateudesta, jos olisin tiennyt 5-vuotiaan tyttäreni pääsevän päiväkotiin, jossa rakennetaan ensin oikea kampaamo hintalistoineen kaikkineen ja sitten tehdään yhdessä eläintarha.

Lapset ovat yksilöitä ja perheet ovat erilaisia. Siksi en pidä siitä, että välillä ihannoidaan sokeasti kotiäitiyttä ja välillä vannotaan päiväkodin nimeen hinnalla millä hyvänsä. Tärkeintä on, että jokainen perhe löytää sellaiset ratkaisut, jotka sopivat heille.
Elina

Luopumisen tuskaa!

Tein ensimmäisen oman muuttoni komeasti lentokoneella. Matkatavarakontiin kuittasin Rovaniemen lentoasemalla yhden matkalaukun ja kaksi pahvilaatikkoa. Asuttuani jonkin aikaa Lestiksellä huomasin, että siinäkin tavaramäärässä oli melkein puolet liikaa. Omia astioita ei tarvinnut, kun Lestis tarjosi käyttökelpoisia astioita sekä lumoavia 60-luvun teekuppeja. Niitä samoja, joita vanhempani aikoinaan yhdessä tiskasivat hyvin seurauksin.

Nyt me valmistaudmme taas muuttoon. Olemme alkaneet vähitellen käydä läpi tavaroita, joita meillä on vaatehuoneessa ja ullakolla. Kirpputorille on päätynyt jo nyt 3 kassillista vaatteita ja kokoelma CD-levyjä. Vaatehuoneessa odottaa suuri kassi, joka on matkalla tuttavaperheeseen. Eteisen lipaston päällä on iso kasa kirjoja, jotka ovat menossa antikvariaattiin. Ja tämä on vasta alkua: tavoitteena on päästä eroon kaikesta turhasta rojusta ennen kesäkuista muuttopäivää.

Lapsiperheen tavarapaljoudessa kaipaan välillä Lestiksen aikoja, jolloin omaisuutta oli vielä vähän. En koe olevani mikään tavaroiden rohmuaja, mutta siitä huolimatta tavaraa pursuilee joka paikasta. Uskon hyvin sen, että nykyajan kaksiossa on yhtä paljon tavaraa kuin entisajan linnassa, kolmiosta puhumattakaan.

Anttonin vauva-aikana leluvalikoimamme oli hyvin niukka. Punainen Pringles-pakkaus ja Kesella-rahkapurkki kuuluivat esikoisemme suosikkeihin muutaman helsitimen ja jumppalaitteen lisäksi. Kahdeksan vuoden aikana synttärit ja joulut ovat tehneet lelukokoelmamme mittavaksi. Hyvän lisän siihen ovat tuoneet naapurit ja tuttavat, jotka ovat muovipussikaupalla ilahduttaneet lapsiamme käytetyillä leluilla. Ja aina kun yritän ehdottaa, että luopuisimme jostakin lelusta, kuuluu vastaus: "Ei! Se on mun lempilelu!" Vesan vaatevaraston läpikäyminen on lähes yhtä tuskallista. Työvaatteiden lisäksi pitää tietysti olla kotivaatteita ja lenkkivaatteita ja maalausvaatteita ja roolivaatteita. Ja jokaisen vaatekappaleen voi sisällyttää johonkin kyseiseen kategoriaan.

Itse tunnustan olevani uskomattoman surkea kirjoista ja muista painotuotteista luopuja. Vesa raahasi ullakolta laatikoita, jotka on viety sinne lähes 5 vuotta sitten muuton yhteydessä. Laatikoista lähti heti kävelemään mieheni toimesta tolkuton kasa suomalaisia ja ruotsalaisia vauvalehtiä sekä pari Lähetyssanomien vuosikertaa. Eteisessä kävimme sivistynyttä debattia siitä, mitkä kirjat lähtevät antikvariaattiin.

Vesa oli melko armoton näkemyksissään, melkein yhtä armoton kuin itse olen suhteessa maalaus- ja roolivaatteisiin. Minä taas yritin keksiä mitä vakuuttavimpia perusteluja sille, miksi tarvitsemme ehdottomasti kokoelmiimme kirjan, jossa kerrotaan Turun hiippakunnan keksiaikaisten messusävelmistöjen Gloria-melodioista, niiden tekstipohjasta ja käytöstä. Ilmeisesti perusteluni eivät olleet kovin tieteellisiä, koska kirja on nyt menossa antikvariaattiin.

Olen kuitenkin ylpeä siitä, että pelastin kirjojen joukosta monta mainiota opusta. Siteerasipa Vesa tänään oikein radio-ohjelmassakin teosta, joka oli vahingossa joutunut mustalle listalle. "Ett annat yrke" kertoo kirkkoherran, luottamushenkilöiden ja työntekijöiden näkökulmasta siitä, miten kirkkoherraksi ryhtyminen on aivan kuin uuteen ammattiin siirtymistä. Mainiota lukemista Vesalle loman ajaksi! Tämän löydön pidän mielessä tulevissa keskusteluissa kirjahyllyn tarpeettomista kirjoista. Koskaan ei voi tietää, milloin kirjalle on käyttöä.

Muuttoa on mukava tehdä vähitellen ja rauhassa. Samalla saa käydä läpi muistoja ja erilaisia elämänvaiheita. Jokaiseen leluun, vaatekappaleeseen ja kirjaan liittyy oma tarinansa. Siksi niistä luopuminen voi olla niin vaikeaa!
Elina

YES!

Tänään kiirastorstaina olin Suvilahden koululla pääsiäishartaudessa. Hartaus oli samalla viimeinen käyntini tässä nimikkokoulussa. Tunnelma oli haikean nostalginen.

Hartauden päätteeksi muutaman vuoden uraani koulun nimikkopappina muistettiin parilla lähtölahjalla. 6-luokan oppilaat olivat tehneet alla näkyvän "muotokuvan". Yhdennäköisyys on huomattava:-) Taulu kuvaa monesti aamunavauksissa jne. laulattamaani laululeikkiä Who is the king of the jungle. Albaa en tosin muista pitäneeni aamunavauksissa;-) Iso kiitos kaikille "muotokuvaa" tehneille!

Toiseksi lähtölahjaksi sain hiirimaton, jossa oli kuvattuna saman koulun merenrantajumalanpalvelusta. Se muistuttaa siitä, miten syksyisin olemme kokoontuneet läheiselle merenrannalle aloittamaan lukuvuotta koulukirkolla.



Pääsiäishartaus Suvilahden koululla oli loistava. Oppilaat olivat tehneet hienot näytelmät pääsiäisen tapahtumista, eikä jäänyt ollenkaan epäselväksi, mistä pääsiäisessä oikein on kyse. Hauskaa oli myös se, miten tässä pääsiäishartaudessa laulettiin lähes täsmälleen samat laulut Jumis!-kokoelmasta kuin aamulla olleissa yläasteiden pääsiäiskirkoissa. Yläasteiden pääsiäiskirkot olivatkin isompi produktio ja laitan niistä myöhemmin lisää juttua kunhan saan niistä kuvia...

Kiitos vielä kaikille Suvilahden koulun opettajille ja oppilaille näistä vuosista, jotka sain olla koulun nimikkopappina!
Vesa

100%:sen dementian yllättämänä

Viime viikonloppuna neljä vuotta vanhaan tietokoneeseemme iski 100%:nen dementia. Koneesta hajosi kovalevy aikalailla totaalisesti ja sen myötä katosi myös sieltä n. 25 Gt tietoa. Onneksi viime vuoden lopulla olin ottanut digikuvista varmuuskopiot, joten menetys ei ollut korvaamaton.

Tämän viikon alussa konetta alettiin sitten elvyttämään henkiin. Vanhasta kovalevystä koitettiin pelastaa se, mitä sieltä vielä sai talteen. Mm. kotisivujen koodi oli vielä saatavissa talteen. Sitteen koneeseen vaihdettiin uusi kovalevy ja näin alkoi koneen uusi elämä. Alkuviikko onkin kulunut sitten lataillessa koneeseen ohjelmia ja päivityksiä. Paljon on vielä matkaa siihen, että "uusiutunut" kone vastaa entistä tiedoiltaan. Se hyvä puoli tosin on, että uusi kovalevy on huomattavasti nopeampi. Edellinen kovalevy oli ilmeisesti jo pidempään hajoamassa ja hidasti tehokkaasti koneen toimintaa.

Tämä tapahtuma on opettanut muutamia tärkeitä asioita. Ensinnäkin sen, että ilman konettakin selviää, vaikka olo tuntuu kuin syrjäytyneellä kun ei pääse sähköpostiin, skypeen ja messengeriin käsiksi. Onneksi vanha luotettava koneemme vuodelta 1996 sentään toimii sen verran, että sillä pääsee hitaasti mutta varmasti nettiin. Toiseksi tämä tapahtuma opetti sen, miten haavoittuvaa nykytekniikka on. Jos ei ole ottanut varmuuskopioita tiedostoistaan, käy helposti niin, että voi menettää muutaman vuoden digikuvat kertaheitolla.

Onneksi ihmiselle ei tapahdu vastaavanlaisia yhtäkkisiä 100%:ia dementiakohtauksia. Ihminen edustaakin paljon korkeampaa suunnittelua kuin uusinkaan tietokone.
Vesa

Maailmankaikkeuden, maailman ja ihmisen tulevaisuus?

Olin eilen illalla hyvin mielenkiintoisella kansalaisopiston yleisöluennolla. Paikalla oli luennoimassa avaruustähtitieteen prof. Esko Valtaoja aiheesta Maailmankaikkeuden, maailman ja ihmisen tulevaisuus.

Paikalla oli auditoriollinen kaikenikäisiä kuulijoita, jotka suurella mielenkiinnolla kuuntelivat hauskaa ja suuria linjoja vetävää esitelmöijää. Luennoitsijalla oli todella sana hallussaan. Yllättävää oli huomata, miten kristillinen maailmankuva ja usko totaalisesti marginalisoitiin vain keskiaikaista ajattelua edustavaksi yleisön myötätuntoisella hymähtelyllä. Luennoitsijan mukaan ihmisen käsitys maailmasta ja maailmankaikkeudesta oli niin huomattavasti laajentunut, ettei kristillisellä maailmankuvalla ollut enää käyttöä. Luomisen, syntiinlankeemuksen ja maailmanlopun sai tyystin unohtaa. Koko kristillisen maailmankuvan pystyi kuittaamaan auttamattomasti vanhentuneena. Luennossa niputettiin samaan taantumusta edustavaan kaartiin Osama bin Laden, George Bush ja Benedictus XVI.

Uskonnolla oli mahdollisesti käyttöä ainoastaan selittämään sitä, miksi kaikki syntyi. Sille kun on luennoitsijan mukaan mahdotonta löytää selitystä ainakaan tällä hetkellä.

Luennoitsijalla oli hyvin positiivinen käsitys ihmisen ja tieteen lähes rajattomista mahdollisuuksista. Viimeaikainen kehitys tiedon, tekniikan ja lääketieteen saralla on ollut niin huimaa, että jos se jatkuu samaan tahtiin, odotettavissa on huima tulevaisuus. Yhtenä hyvänä esimerkkinä oli se, miten yhden uuden Nokian kännykän ominaisuudet olisivat vielä 40 vuotta sitten vaatineet tilaa pilvenpiirtäjän verran (kuvankehityksineen jne jne). Toisena esimerkkinä oli energiamäärä, joka ihmisellä on henkilökohtaisessa käytössään. Pitkään se oli vain yksi hevosvoima (= hevonen), mutta nyt käytössä on helpostikin 100 hv. Tulevaisuudessa käytettävissä oleva energiamäärä voisi olla jotain valtavan paljon enemmän. Lääketieteen saralla kehitys eteneen niin hurjaa vauhtia, että luennoitsija maalaili visioita lääkäreiden toimenkuvan vaihtumisesta remonttimiehistä arkkitehdeiksi. DNA on jo selvitetty ja kun proteiinien rakenne saadaan selvitettyä, ihmisellä on piirustukset itsensä tekemiseen tai ainakin hyvin pitkälle menevään muokkaamiseen.

Kun kuuntelin luentoa ja sitä seurannutta lähes kritiikitöntä keskustelua, jäin miettimään mitä tällainen nykyiseen tieteelliseen käsitykseen pohjautuva maailmankatsomus vaikuttaa ihmiskuvaan. Mikä on ihmisen arvo, merkitys, vastuu? Mikä kertoo ihmiselle oikean ja väärän vai kertooko yhtään mikään? Mikä on elämän tarkoitus? Luettuani aiemmin jotakin Richard Dawkinsin kirjoista siellä annettiin tähän kysymykseen vastaus: ihmisellä ei ole muuta merkitystä kuin olla tilapäisenä geenien säiliönä, jossa geenit odottavat pääsyään eteenpäin. Heikot karsiutuvat jatkosta ja hyvät ja suotuisat geenit pääsevät eteenpäin, se on luonnonlaki Dawkinsin mielestä. Olen tästä elämän tarkoituksesta aivan eri mieltä kuin Dawkins, mutta mielestäni hän tuo hyvin esiin sen, mitä ateistinen maailmankuva puhtaaksiviljeltynä tarkoittaa.
Jostain toisesta kirjasta luin, miten toisen maailmansodan aikana tätä "väistämätöntä luonnonlakia" käytännössä haluttiin toteuttaa ja vauhdittaa. Lopputuloksena olivat ne kauheudet natsi-Saksasta, joita saamme lukea sivistyneen ja koulutetun 1900-luvun Euroopan historiasta. Taustalla ei välttämättä ollut vain muutama mielenvikainen johtaja, vaan myös pitkään vallalla ollut tieteellinen totuus "väistämättömistä luonnonlaeista": heikot karsiutuvat ja vahvat pääsevät jatkoon.

Valtaojan luennolla tuli monesti esiin ihmisen kehittyminen humaanimmaksi, paremmaksi ja moraalisemmaksi, joka näkyy hänen mielestään mm. siinä, että sotien määrä on vähentynyt radikaalisti 1970-luvulta lähtien. En ole tästä kehityksestä ollenkaan vakuuttunut. Luettuani Alister McGrathin kirjan Ateismin lyhyt historia sain aivan toisen kuvan siitä, mihin johtaa ihmisen "vapautuminen" "keskiaikaisesta" kristinuskon ihmiskuvasta ja maailmankatsomuksesta. Tämä käsitykseni vahvistui entisestään kun luin Kommunismin mustaa kirjaa, joka kertoo hyvin seikkaperäisesti mihin johtivat ateistiset valtiokokeilut. Mielestäni näitä historian tapahtumia vasten peilatessa kristillinen ihmiskäsitys antaa hyvin järkevän selityksen.

Jäin miettimään kuinka paljon tämä maailmankatsomus ja ihmiskäsitys näkyy mediassa. Mielestäni hyvin paljon. Kristillinen maailmankatsomus ja ihmiskäsitys on mediassa ilmeisesti yhtä marginaalissa kuin tällä luennolla.

Tämä luento oli siinä mielessä avartava kokemus, että ymmärsin taas paremmin miksi niin monet eivät käy kirkossa ja miksi myös niin monet eroavat kirkosta. Jos kristillistä maailmankuvaa pidetään auttamattomasti keskiaikaisena, miten ihmeessä jumalanpalveluksella voisi silloin olla jotain annettavaa "uuteen ja ihmeelliseen" todellisuuteen astuneelle nykyihmiselle. Tässä onkin haastetta saarnoille, että niissä löytää oikeasti kosketuspintaa nykyihmisen ajatteluun.

Luin juuri laajasta ruotsalaisesta tutkimuksesta (http://www.kyrkpressen.fi/content/view/1094/895/ ), miten ruotsalaisista enää vain kolmannes pitää itseään kristittyinä. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi 2/3 ruotsalaisista ei enää pidä itseään kristittyinä?

Esko Valtaojalla oli vahva usko ihmisen ja tieteen kehittymiseen ongelmien ratkaisijana. Itse uskon että ratkaisu ja vastaus ihmisen syvimpiin ongelmiin löytyy Jeesuksen äärimmäisestä kärsimyksestä, kidutuksesta ja tuskasta ristinpuulla. Jumalan Poika kuolee koko maailman pahuuden vuoksi. Pahuuden, jolla ei loppua näy.
Vesa

Ps. Taidan käydä lainaamassa Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan kirjeenvaihtoa sisältävän kirjan Nurkkaan ajettu Jumala?

Tilastojen kertomaa

Sain tänään kollegaltani Vilzulta nuorisotyön tilastografiikkaa viimeisen neljän vuoden ajalta, jonka olemme yhdessä tehneet kokoavaa nuorisotyötä Vaasassa. Tiesin kyllä, että toiminta on kasvanut koko ajan, mutta en olisi uskonut, että aivan näin paljon. Laitan tilastot tähän näkyville.

Tässä kaaviossa näkyy kokoavan nuorisotyön iltojen määrät ja yhteenlasketut kävijämäärät. Kuvaa klikkaamalla se aukeaa selvempänä. Vuoden 2006 osalta (viimeinen sarake) päästiin yhteenlasketussa kävijämäärässä jo yli 5200 kävijän vaikka iltojen määrä on koko ajan hieman vähentynyt. Punainen kuvaa iltojen määrää ja sininen osallistujamäärää. Kasvua on siis ollut joka vuosi n. 1100 henkeä!

Tämä kaavio kertoo puolestaan tarkemmin kävijämäärien keskiarvot nuortentilamme Crossin keskiviikko- ja perjantai-illoissa. Käytännössä paikka on tullut jo liian pieneksi, sisään mahtuu n. 100 ja istumapaikkoja on vain 70:lle. Parhaimmillaan sisällä on ollut kerralla n. 140 nuorta. Kasvunvaraa ei ainakaan perjantai-illoissa ole, paitsi niinä kertoina, jolloin vietämme Vaasan kirkossa IKHTYS-messua. Sinne mahtuu sentään n. 1200 ihmistä, joten se ei tule aivan heti pieneksi tälläkään kehityksellä:-)

Tässä kaaviossa näkyy nuortenleirien osallistujamäärä keskimäärin. Osallistujamäärä on ollut tasaisessa kasvussa, mutta tälle kasvulle on tullut selkeästi raja leirikeskusten kapasiteetissa. Ulkomajoituksessa on ollut enemmän tai vähemmän väkeä nukkumassa mitä erikoisemmissa paikoissa kunnon eräihmisinä.

Seuraava kaavio kertoo puolestaan Maata Näkyvissä-päiville osallistuneiden kasvun. Viime vuonna lähtijöitä oli Vaasasta ennätykselliset 108 nuorta.

Viimeinen taulukko kertoo puolestaan Megajatkiksen osallistujamäärän kehityksen. Megajatkis kokoaa kunkin vuoden riparilaisia yhteiselle jatkoleirille. Viime syksynä käytössä olevat kaksi leirikeskusta olivat jo enemmän kuin täynnä.

Lukemat ovat jo niin suuria ja monessa suhteessa ollaan kapasiteettien rajoilla, että siinä riittää suunnittelemista, miten tästä jatketaan. Suuri työ on myös pitää saavutettu taso. Niin kuin Vilzun kanssa totesimme tästä kasvusta, kiitos kuuluu ennen kaikkea Herralle!

Vesa

EVVK kahdeksannen kerran

Noin viikko sitten olin jälleen nuortenleirillä. Nuortenleirimme nimesimme jo vuosia sitten EVVK-leireiksi. Lyhenne ei tosin tarkoita sitä, mitä tavallisessa kielenkäytössä. Leiriemme nimenä se on lyhenne sanoista Evankeliumin Valoa Väsymyksestä Kärsiville. Niemelän Kaitsu teki tälle "brändillemme" varta vasten tuon yllä näkyvän logon.





Laskujeni mukaan olen kollegani Vilzun kanssa vetänyt näitä EVVK-leirejä jo kahdeksan kertaa, kerran keväässä ja kerran syksyssä. Tällä kertaa saimme mukaan vetäjäksi myös loistavan uuden erkkariohjaajamme Tiian. Nuoria oli paikalla jälleen leirikeskuksen täydeltä, vajaa 60 henkeä.





Ensimmäisenä iltana pidimme jo vakiintuneen käytännön mukaisesti yömessun, joka välillä on päässyt myöhäisestä ajankohdasta johtuen vaihtumaan varhaisaamun messuksi:-) Yömessu on ollut odotettu ja kaivattu ohjelma leirien kokonaisuudessa. Toisena iltana oli puolestaan iltahartauden päätteeksi tarjolla sielunhoitoa ja esirukousta. Tätä mahdollisuutta kiiteltiin erityisesti loppupalautteessa ja toivottiin lisää.





Leirille tullessa oli selvästi havaittavissa että vetäjätiimiimme oli saatu nainen. Leirille tultiin useiden ompelukoneiden kanssa, jota ei oltu aiemmin nähtykään kun Vesa&Vilzu olivat kahdestaan leirivastuussa. Ompelukoneita tarvittiin Raamattujen tuunaamisessa, joka oli itselleni aivan uusi harrastus. Rippiraamatut saivat aivan uudenlaisia kansia ja tuloksena oli mielenkiintoisia viritelmiä.





Omalta osaltani tämä jäi viimeiseksi EVVK-leiriksi Vaasassa ja ilmassa oli haikeuden tuntua, mutta tällaiseen leiriin oli mukava päättää nuortenleirit. Huhtikuussa odottaa sentään vielä yksi isoskoulutusleiri...





Viime perjantaina oli puolestaan kuukausittaisen IKHTYS-messun vuoro Vaasan kirkossa. Paikalle oli lähes uusi yleisöennätys, 118 henkeä, joista rippikoululaisia vain n. 10 henkeä. Nuorisokuoro ja houseband oli hyvässä vedossa ja juontajakaksikko Juho&Joni veti hommaa tyylikkään letkeästi. Aikuisiakin olemme saaneet paikalle jo jonkin verran mukaan, mutta enemmänkin aikuisia sopisi. Olen koittanut pitää huolta siitä, että IKHTYS-messu ei olisi vain nuorten messu, vaan kaikille avoin nuorten toteuttama messu.

IKHTYS-messu on mielenkiintoinen yhdistelmä toisaalta liturgista meininkiä kulkueineen ja toisaalta messu on taas hyvin matalakirkollinen, kun lähes kaikki jaettavissa olevat tehtävät on jaettu nuorille. Messua ennen on hauska kokoontua kaikkien messua toteuttavien kanssa sakastiin alkurukoukseen, kun pieneen sakastiin ahtautuu pari-kolmekymmentä ihmistä.


Messun lopun kruunaa leirien iltapiirin tapaan toteutettu Herran siunaus, josta kuva alla. Piirimme on riittänyt tähän mennessä kiertämään puolen kirkkoa, vielä tarvitaan toiset sata osallistujaa , jotta pääsemme koko kirkkosalin ympäri:-)





Vesa

Positiivisella mielellä

On keskiviikkoilta. Kirkko on puolillaan väkeä. Tunnelma on odottava. Pienet soittajat valmistautuvat esitykseensä seurakunnan musiikkikoulun kevätmatineassa. Paikalla on äitejä, isiä, mummoja, pappoja ja pikkusisaruksia. Musiikkikoulun koordinaattori toivottaa väen tervetulleeksi på svenska, onhan kyseessä Vaasan ruotsalaisen seurakunnnan matinea.

Mikael on haltioissaan illan ohjelmasta. Hän seisoo penkillä ja taputtaa innokkaasti jokaiselle esitykselle. Välillä hän käy hakemassa kuvakirjoja ja jakelee samalla hurmurihymyjä naapuripenkkien ystävällisille tädeille ja sedille. Laura istuu rauhallisesti penkissä ja seuraa tarkasti soittajia. Ehkä mielessä on ajatus "Kyllä minäkin vielä...".

Antton on yksi illan esiintyjistä. Kappaleena on Aaronin kirjan "Puukenkätanssi", tuttu jo äidin lapsuudesta. Reippasti ekaluokkalainen astelee kirkon kuoriin ja soittaa kappaleen. Esitys menee hyvin ja loppukumarruskin muistuu mieleen. Ainoa huono puoli on siinä, että äidin videokamerassa lataus loppuu tyypillisesti kesken esityksen. Ja puolet äidin huomiosta menee videokameralla kikkailuun. Eläköön tekniikka!

Matinean jälkeen Anttonin pianonopettaja tulee kehumaan illan suorituksesta. Kyselee, onko Antton harjoitellut ahkerasti, kun viimeinen rivikin meni hienosti. Poika vakuuttaa harjoitelleensa ainakin kymmenen kertaa. "Ai, missä välissä?" ihmettelee äiti.

Iloinen, kannustava ja positiivinen opettaja on suuri lahja. Anttonin kaikki kolme pianonopettajaa ovat olleet tosi ihania. He ovat jaksaneet kehua ja rohkaista pientä soittajaa. He eivät ole asettaneet lapselle eivätkä vanhemmille liian kovia odotuksia tai paineita. "Harjoittelet sen verran kuin huvittaa" on ollut toimiva ohje ainakin meidän perheessä. Soittaminen on ollut mukavaa ja innostavaa, kun se on perustunut omaan kiinnostukseen.

Toisin oli omassa lapsuudessani. Kerran isä joutui lähtemään isosisarusteni pianotunnille mukaan, kun pienet ressukat eivät uskaltaneet mennä yksin. Opettaja oli nimittäin uhannut lyödä heitä pesäpallomailalla, jos läksy ei seuraavalla kerralla sujuisi. Jostain kummasta syystä sisarusteni soittoinnostus ei kestänyt kovinkaan kauan.

Minulla on ollut aika monta soitonopettajaa, joista suurin osa on ollut ulkomaalaisia. Joukkoon on mahtunut virolainen, englantilainen ja puolalainen viulisti sekä muutama venäläinen pianisti. Opettajan persoona ja asenne opetukseen vaikuttivat uskomattoman paljon siihen, miten harjoittelin kotona. Innostavan opettajan tuntien jälkeen harjoittelin soittoläksyjä vaikka kuinka paljon. Huonossa ohjauksessa ollessani viulu sai maata rauhassa kotelossaan. Harjoittelupaniikki iski yleensä vasta siinä vaiheessa, kun soittotuntiin oli enää hetki aikaa. Nopeasti kappaleet läpi, että tunnista selviää edes jotenkin. Haukut sieltä kuitenkin tulee! En ymmärrä, miten jaksoin jatkaa soittoharrastusta silloinkin, kun se oli pelkkää tervanjuontia. Omille lapsilleni en toivoisi samanlaista elämänkoulua. Miksi lapsen pitäisi joutua kärsimään nöyryytystä ja haukkuja mukavassa vapaa-ajanharrastuksessa?

"Lapset soittaa pianoa, kaikki on niin hianoa", laulaa Anna-Mari Kaskinen Alabasteri-levyllä. Valitettavasti vielä nykyäänkin aivan liian moni soitonopettaja, urheiluvalmentaja ja vanhempi asettaa lapsille liian suuria harrastukseen liittyviä paineita. Jossain kastekahveilla kuulin siitä, miten uusin vanhempien villitys on laittaa jalkapallossa lapsi harjoittelemaan ja pelaamaan ikäistään vanhempien ryhmään. Taka-ajatuksena on tietysti se, että lapsi kehittyy nopeammassa tahdissa. Ehkä hän silloin pääsee aikaisemmin tienaamaan suuria rahoja tai ainakin maínetta ja kunniaa. Lopputulos voi olla kuitenkin aivan toisenlainen: lapsen itsetunto saa pahan kolauksen, kun hän jää jalkoihin itseään suurempien ja taitavampien pelaajien seurassa.

Luotan rajattomasti kannustamisen, positiivisuuden ja rohkaisun voimaan. Uskon, että lapset, nuoret ja aikuiset puhkeavat kukkaan, kun heille annetaan myönteistä, mutta samalla rehellistä palautetta. Kukapa meistä ei olisi joskus liihotellut viisi senttiä maanpinnan yläpuolella saatuaan kehuja hyvästä suorituksesta! Mieti tällä viikolla, kenelle sinä voisit antaa positiivista palautetta, joka saa hänet puhkeamaan kukkaan.
Elina

Innokas kirkkovieras

Mikael oli lauantaina aivan levottomana. Hän toisteli jatkuvasti "kotitatamaan, kotitatamaan". Yritimme anopin kanssa selittää hänelle, että Kotisatama-perhemessuun mennään vasta sunnuntaina. 2-vuotias oppi nopeasti hokemamme ja alkoi toistaa "kotitatamaan huomenna". Lauseen sisältö ei kuitenkaan auennut täysin kuopuksellemme, koska hän oli mm. kieltäytynyt päiväunille menosta vedoten tulevaan Kotisatamaan. Sunnuntainakin hän ennen illan kirkkoa vielä hoki "kotitatamaan huomenna".

Mikaelin toiminnasta tuli mieleeni ystäväni Riikan lapsuuden tokaisu, joka on ollut perheidemme piirissä sangen toistettu. Pellossa oli taas kerran seurat. Jostain syystä Riikan vanhemmat eivät aikoneet ottaa esikoistaan mukaan seuroihin. Silloin Riikka oli huokaissut raskaasti ja todennut: "Ko uskoaki pitäis ja seuroihin ei pääse".

Epäilen vahvasti, että Mikaelin motiivit eivät olleet aivan yhtä hurskaat. Syynä pikkuiselle herkkusuulle taisivat pikemminkin olla ostokset, jotka kävin hakemasssa Kotisatamaa varten. Eteisen lipaston päällä olevat limsapullot ja keksit sekä äidin ja isän työpaikalla olevat sipsipussit saivat pienen pojan pään pyörälle. Mutta viis motiiveista! Pääasia on, että kirkkoon on mukava mennä.

"Kyllä teillä Vaasassa on hyvin asiat!" totesi anoppini kertoessani kirkkokahvikulttuurista. Seurakunnassamme järjestetään nykyään kirkkokahvit kolmessa pääkirkossa joka sunnuntai. Vaasan pääkirkossa on loistava systeemi, jossa erilaiset järjestöt ovat kahvitusvuorossa. Järjestöjä on poliitiisista puolueista Vaasan oppaisiin sekä partiolaisista seurakunnan erilaisiin ryhmiin. Päivän pakettiin kuuluu kahvituksen lisäksi avustustehtävät jumalanpalveluksessa. Suosittelen kaikille seurakunnille! Systeemin kehittäminen vaatii paljon työtä, mutta se tuo uskomattoman paljon siunausta seurakuntaelämään. Jumalanpalvelus tulee paljon lähemmäksi tavallisia seurakuntalaisia, kun he pääsevät järjestönsä kautta palvelutehtäviin. Eikä tule liian raskaaksi kenellekään, kun vuoroja on yleensä vain yksi vuodessa.

Lapsillemme kirkkokahvit ovat tulleet tosi tärkeiksi. Pyhäkoulun ja ehtoollisen jälkeen on välttämätöntä pistäytyä kryptaan kirkkokahveille; siinä ei auta mitään selitykset kiireestä tai kotona odottavasta luonaasta. Tärkeää pullan ja kahvin nautiskelu tuntuu olevan myös muulle kirkkokansalle, joka kansoittaa kryptan viikko viikon perään. Yleensä vasta kahveilla huomaan, että kirkossahan olikin oikeastaan aika paljon väkeä.

Nykyajan ihmiset kaipaavat yhteyttä. Kahvia taas ei voi koskaan juoda liikaa. Pulla päivässä puolestaan pitää kurvit kunnossa. Siksi ehdotankin, että kaikissa seurakunnissa kehitetään mahdollisuuksien mukaan kirkkokahvikulttuuria. Ja tietysti muistetaan käyttää reilun kaupan kahvia!
Elina

Rouva Tohtori

Oli Lestiksen seurat keväällä -95. Yksi kämppäkavereistani, Markus, oli tuonut seuroihin näytille tyttöystävänsä. Seurojen jälkeen meidät esiteltiin toisillemme. En ikinä unohda ensikohtaamista Eveliinan kanssa Lestiksen huoneessani. Aloimme puhua yhteisestä harrastuksestamme, partiosta, ja jotenkin kummasti löysimme heti toisen yhteisen harrastuksen, kikattamisen. Se oli ystävyyttä ensisilmäyksellä!

Viime viikon perjantaina kikattava ystäväni väitteli tohtoriksi. Tunnelma oli juhlallinen, kun hän asteli ryhdikkäänä mustassa housupuvussaan juhlasaliin vastaväittäjän ja kustoksen kanssa.
Minulle Eveliinan väitöstilaisuus oli ensimmäinen elämässäni. Yllätyin siitä, että tilaisuus oli melko rento. Hieman kankeiden alkupuheenvuorojen jälkeen oli mielenkiintoista kuunnella väittelijän ja vastaväittelijän puhekielistä keskustelua kysymyksistä, joita lääkärit tekevät potilaille vastaanottotilanteissa. Välillä osa termeistä oli hieman hepreaa, mutta pääasiat tällainen maallikkokin ymmärsi. Vieressäni istunut kokenut väitösten seuraaja osasi kertoa, että eri tiedekuntien väitöstilaisuudet ovat hieman erilaisia luonteiltaan. Lääketieteellisessä tiedekunnassa väittelijän oli pitänyt aloittaa jokainen repliikki puhuttelemalla vastaväittelijää kohteliaasti.

Huvittavan piirteen Eveliinan väitöstilaisuudelle toivat kysymykset, joita kaksi innokasta osallistujaa esitti. Vanhempi herrasmies oli hyvin vakuuttunut siitä, että väitöskirjassa olisi tullut ottaa huomioon mm. nais- ja mieslääkäreiden kysymysten erilaisuus, rotutausta sekä luonnollisesti uusi ajokorttilaki. Toisen kriittisen kuulijan mielestä tutkimuksessa olisi pitänyt ehdottomasti ottaa huomioon esim. lääkärin kommunikointi vastasyntyneen kanssa äidin ollessa toipumassa keisarinleikkauksesta. Eveliina selvisi hyvin hassuista kysymyksistä: hän vastasi niihin asiallisesti, lyhyesti ja ystävällisesti. Itse olin tikahtua nauruun penkissä. Oudoista kysymyksistä riitti runsaasti riemua myös karonkan ohjelmanumeroissa: lääkärileikit olivat siellä paikallaan!

Väitöstilaisuuden aikana muistelin aikaa, jolloin Eveliina oli aloittamassa jatkotutkimusta. Jätettyään loistavan gradunsa hän tuli meille viikoksi lomalle. Sen viikon muistan yhtenä elämäni hauskimmista. Olimme muuttaneet muutamaa kuukautta aikaisemmin Luulajaan, ja olin äitiyslomalla Anttonin kanssa. Niinpä me yhdessä Eveliinan kanssa tutustuimme uuteen kotikaupunkiimme. Nautimme marraskuun ensilumesta Gammelstadissa. Kävelimme asuinalueemme Hertsön raittia kolme kertaa päivässä, koska Antton nukkui siihen aikaan puolen tunnin pätkissä. (Ja suostui nukkumaan vain silloin, kun hänet nukutettiin ulkona vaunuissa.) Teimme Eveliinan kanssa mielenkiintoisia kokkauksia herkkusienistä, shoppailimme Luulajan keskustassa ja keskustelimme varmaan 17 tuntia vuorokaudessa. Se oli luksusta yksinäiselle maahanmuuttaja-kotiäidille!

Seitsemän vuoden takaisella Luulajan reissulla Eveliina aloitti jo henkisen valmistautumisen väitöstilaisuuteen. Kävimme yhdellä kaupunkireissulla ihanassa vaateliikkeessä, jossa oli kauniita iltapukuja. Eveliina kokeili pukuja ja keskustelimme jo silloin, minkälaisen puvun hän haluaisi karonkkaansa. Eveliina löysi ihastuttavan vihreän iltapuvun, joka sopi mielestämme hänelle aivan täydellisesti. Yllättäen hän ei kuitenkaan uskaltanut vielä ostaa sitä karonkkaa varten, koska jatko-opinnot olivat vasta suunnitteluasteella. Niinpä päätimme ottaa vain kuvan muistoksi kauniista puvusta. Myyjän mielestä se ei kuitenkaan ollut hyvä idea; hän epäili meidän kopioivan laittomasti puvun mallin. Yritimme selittää huonolla ruotsillamme, miksi halusimme puvusta kuvan. Ja olimme aika noloina!

Eveliinalla oli karonkassa yllään sininen kaksiosainen iltapuku, joka oli kyllä Luulajan pukuakin kauniimpi. Tuore tohtori sädehti puolestaan enemmän kuin puvun thaisilkki. Markus ylistikin puheessaan, miten vaimo oli kuvankaunis jo 14-vuotiaana, mutta on siitä vain kaunistunut. Totta joka sana! Markus myös kertoi siitä, miten Eveliina oli silloin koulun ehdoton ykkönen myös koulumenestyksen puolella. Jotain supertehokkaasta väittelijästä kertoo se, että kollegat yliopistolta hämmästelivät hänen tehokkuuttaan. Väitöskirjan viimeistelyn ohella hän mm. järjesti suurta kansainvälistä konferenssia, puhumattakaan kaikista harrastuksista ja lukemattomista ystävyyssuhteista. Pidän itseäni suhteellisen tehokkaana ihmisenä, mutta hengästyn usein vain kuunnellessani Eveliinan viikko-ohjelmaa!

Eveliinan isä piti hauskan puheen, jossa kertoi muiston Eveliinan kouluajalta. Eveliinan kaksoisveli oli tullut koulusta ja sanonut, miten koulussa oli pitänyt kirjoittaa 4-6-sivuinen aine aiheesta "Kasvimaalla". Teemu oli kertonut, miten hän ei ollut millään keksinyt niin paljon kirjoittamista tuollaisesta aiheesta. Kohta paikalle oli tullut Eveliina. Hän oli puolestaan valitellut sitä, että ainekirjoituksessa oli saanut kirjoittaa "Kasvimaa-aiheesta" vain kuusi sivua. Hän kun ei ollut siinä vaiheessa päässyt vielä edes kasvimaalle! On aika helppo arvata, kummasta tuli DI ja kummasta FT.

Karonkassa oli todella mukava tavata hyvän ruoan äärellä vanhoja ystäviä opiskeluajoilta ja Riihimäen ajoilta. Päivä vakuutti myös siitä, kuinka suuri urakka väitöskirjan tekeminen on. Nostan hattua jokaiselle, joka siitä projektista selviää. Siinä vaaditaan lahjakkuuden ja älykkyyden lisäksi valtavasti kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Rouva Tohtori on kyllä ansainnut matkan Bangkokiin, jonka ylpeä siippa hänelle kustansi. Onnea vielä kerran, rakas ystäväni!
Elina

Uutta sarastaa

"Älä pelkää, vaikka tuuli pohjoinen
vesiä jäätää halki merten kiitäen.
Älä pelkää, vaikka sydän hiljainen
kipua kantaa, lohdutusta etsien.
Aika on suurten surujen mieltä liikuttaa,
aika vain vaiti odottaa.
Aika, kun sanat katoaa.
Aika on tuulten pihamme puita riepottaa,
aika, kun myrsky raivoaa.
Lopulta sateet taukoaa.
Ja uutta sarastaa.
Älä pelkää, vaikka kylmä pakkasyö,
pihamme routaan saa ja nurmen huurteeseen.
Älä pelkää, vaikka viima vasten lyö,
veneemme kyllä vastavirtaan taistelee.

Älä pelkää sillä toivo meillä on:
Jumalan rakkaus meitä täällä kuljettaa.
Älä pelkää, sillä mieli levoton
lopulta lohdutuksen sekä levon saa."

Make Perttilä
(Exit: Cecilia)


Kuljin ystäväni kanssa pimeää metsätietä syksyisenä perjantai-iltana. Pitkän koulupäivän jälkeen olimme reippaina tyttöinä kävelleet partiomajalle katsomaan leirillä olevia ystäviä. Ilta venyi pitkäksi ja kotimatkan alkaessa yllätyimme siitä, miten pimeää ulkona oli. Emme uskaltaneet lähteä metsän halki sitä reittiä pitkin, jota olimme päivänvalossa tulleet. Metsätiellä kulkeminenkin tuntui tarpeeksi kammottavalta pienen taskulampun valossa. Eteenpäin näki vain muutaman metrin, ympärillä synkkä metsä ja lukiolaistyttöjen mielikuvitus vilkkaimmillaan. Ei auttanut muuta kuin ottaa ystävää kädestä kiinni. Toinen meistä alkoi laulaa: Maankorvessa kulkevi lapsosen tie. Lapsuuden tutun virren ja ystävän saattelemana oli paljon turvallisempaa kulkea. Pelko väistyi ja tilalle tuli luottamus siitä, että emme ole yksin.

Nuori sarajevolainen poika kertoi kokemuksistaan 90-luvulla Sarajevossa. Sodan keskellä hän oli kokenut Jumalan huolenpitoa. Kirjeessään ystävälle hän kertoi, miten Jeesus antaa joka päivälle uuden vahvistavan sanan. Jeesus ei ollut kaukana, vaan hän oli lähellä kärsiviä lapsiaan. Jeesus oli läsnä hirvittävän ja käsittämättömän vihankin keskellä.

Keskitysleirillä oli kaoottinen tilanne. Vangit pelkäsivät ja olivat hyvin levottomia. Vartijat huomasivat tämän ja puuttuivat asiaan. He löivät vankeja ja ampuivat laukauksia. Tilanne meni yhä kaaottisemmaksi ja tuska täytti keskitysleirin osaston. Silloin yksi vangeista alkoi hiljaa mielessään toistaa Jeesuksen nimeä. Hän ei päästänyt ääntäkään eikä rukouksellaan herättänyt millään tavalla huomiota. Mutta silloin tapahtui ihme. Rauha laskeutui miehen rukouksen kautta vankien ja vartijoiden keskuuteen. Jeesuksen nimi oli vahvempi kuin pahan valta. Jeesuksen nimi oli väkevämpi kuin vartijoiden väkivalta. Jeesuksen nimi mursi pelon ja ahdistuksen.

Tällä viikolla kirkoissa luetaan tekstejä, joissa puhutaan siitä, miten Jeesus on pahan vallan voittaja. Raamatussa on monia kohtia, jotka lohduttavat meitä pelon keskellä. Psalmissa 23 meille vakuutetaan Jumalan huolenpidosta:"Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi."

Saamme epäilysten ja erilaisten elämänahdistusten keskellä luottaa siihen, että me emme ole yksin. Kastekäskyssä Jeesus lupaa, että hän on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Hän on valo, joka valaisee pimeytemme. Hän on tie, joka johdattaa meitä monien vaihtoehtojen ja valintojen keskellä. Hän on täydellinen rakkaus, joka karkottaa kaiken pelon.
Me voimme huokailla kiireen, ahdistuksen ja paineen keskellä keskitysleirin vangin tavoin Jeesuksen nimeä. Rukous muistuttaa meitä siitä, miten me emme ole ikinä yksin. Uutta sarastaa!
Elina

Ämmi ja Mikael, suvun nopsajalkaiset

Minulla oli lapsuudessani vanhat isovanhemmat. Toisen papan satavuotispäivää juhlittiin ollessani seitsemännellä luokalla. Pappa tosin oli jo maannut haudassa hyvän tovin, minkä vuoksi en ehtinyt nähdä häntä ollenkaan. Mummo, ämmi ja toinen pappa olivat vanhanajan ikä-ihmisiä, joiden elämäntahti oli hyvin verkkainen. Sieluni silmin näen mummon ja papan keinumassa keskellä pirttiä kiikkustuolissa Aavasaksalla ja Pellossa. Ämmillä ei ollut aikaa istuskeluun papan eläessä. Kun papan käsi vain vähän heilahti, ämmi haki ripeästi lisää kahvia. Palvelu pelasi! Kyllä mahtaisi olla ämmi kauhuissaan, jos tietäisi, kuinka kauaksi omena on puusta pudonnut.

Viime aikoina olen ollut todella kiitollinen ja onnellinen siitä, että lapsillani on nuorekkaat ja hyväkuntoiset isovanhemmat. Mummu jaksaa istua koko päivän bussissa ja junissa tullakseen hoitamaan lapsiamme aina tarvittaessa Sysmästä Vaasaan. Silloin tämä perhe saa luksusta. Lapset palaavat koulusta ja päiväkodista pullan tai sämpylän tuoksuun, Vesa saa nauttia lapsuuden lihapadoista ja itse saan iloisin mielin viettää laatuaikaa lasten kanssa, koska mummu on vierailuillaan keittiömme sydän. Järvenpäähän muutto tuntuu mukavalta siinäkin mielessä, että Sysmään voi mennä vaikka vapaapäivänä keräämään marjoja, tekemään vaarin kanssa puita tai nauttimaan mummun täysihoidosta.

Pellon lomat ovat lapsille huippuelämyksiä, koska Pellolandian ympäristössä on mahtava porukka samanikäisiä lapsia. Tälläkin hiihtolomalla yli kymmenen lasta nautti yhdessäolosta Korteniemen päässä. Mummin tekemä hervoton lättykasa sujahti nopeasti nälkäisten ulkoilijoiden pieniin mahoihin, kun taas papan suunnitteleman Pellolandian liukumäki on aina yhtä suosittu.

Pellon erikoisuus on siinä, että vieraatkin otetaan mukaan kaikkeen toimintaan. Niinpä Aune-lastenohjaaja kutsui Lauran päiväkerhoon kahdelle kokoontumiskerralle, ja sosiaalinen neitimme löysi taas uusia kavereita. Heidän kanssaan oli mukavaa olla myös viikonloppuleirillä, jossa lapsemme ovat jo kanta-asiakkaita. Ehtipä Antton Pelkosen poikien kutsumana osallistua myös Ponnen urheilukouluun, jossa oli ollut niin hauskaa.

Torstai-illan kruunasi Ponnen karkkihiihdot, johon kaikki perheemme lapset osallistuivat. Antton oli todella ylpeä ensimmäisestä kullastaan. Laura oli tyytyväinen hopeaansa, vaikka palkinnoksi saadut karkit taisivat tuntua hopeaakin mukavammalta. Suurin yllättäjä oli kuitenkin Mikael, joka selvisi sadan metrin matkastaan loistavasti tuloksena viides ja samalla viimeinen sija P4-sarjassa viiden minuutin ajalla; voittajalla aikaa hurahti reilu minuutti.

Upeaksi Mikaelin saavutuksen teki hieman heikko harjoittelu: hän oli kisassa suksien päällä neljännen kerran elämässään. Ennen lähtöä hän oli sylissäni sukset jalassa puoli tuntia. Aina kun yritin laittaa hänet ladulle, alkoi hän vinkua: "Syliin!" Pelkosen Mari lohdutti minua, että aika moni hiihtäjä on saapunut vuosien varrella maaliin äidin kainalossa. Ajatus lohdutti!

Mikael kuitenkin skarppasi kovasti lähtöviivalle päästyään. Ensin hän ajatteli suoriutua matkasta ilman sauvoja, mutta muutti mieltään nähdessään muiden kilpailijoiden hiihtävän sauvat käsissään. Mikael lähti selvästi tekemään omaa suoritustaan ja onnistui vauhdinjaossaan mainiosti. Kuopuksemme, kisojen nuorin, eteni ladulla varmasti ja rauhallisesti. Matkaa siivitti iloinen lauleskelu. Ei yhtään kaatumista tai kompurointia, valitusta tai vaivaa. Kannustin pientä hiihtäjää matkalla muistuttamalla karkkihiihtojen palkinnosta: Hyvä Miksu! Karkkia! Karkkia! Sillä oli ehkä merkitystä, koska heti maaliviivan ylitettyämme iloinen hiihytäjä alkoi kysellä karkkien perään. Ne saatiin vasta palkintojenjaossa, mutta lämmin mehu ja pulla maistui rankan suorituksen jälkeen. Olemme hyvin ylpeitä pojastamme!
Elina

Buddha vai risti?

Selasin Pirkkaa. Sisustusvinkkien keskellä oli somasti Buddhan-patsaita. Harvoin olen sistusvinkeissä nähnyt ristejä. Saman ilmiön olen huomannut kastekodeissa. Yhä useammassa kodissa on Buddhan patsaita muiden koriste-esineiden joukossa. Kristillisiin symbooleihin olen törmännyt suomalaisissa kodeissa melko harvoin. Ilahdun aina yhtä paljon, jos näen seinällä ristin, huoneentaulun, iltarukoustaulun tai muun kristinuskosta kertovan esineen.

Seurakuntien ja kokonaiskirkon mainonnassakin kartetaan usein vahvoja kristillisiä symboleja. Miksi? Eikö ole tärkeää, että seurakunta uskaltaa profiloitua selkeästi kristilliseksi myös tiedotuksessaan? Sehän ei suinkaan tarkoita sitä, että mainosten ja ilmoitusten pitäisi olla huonoja, vanhanaikaisia tai tylsiä. Työtoverini Maarian kanssa olemme päivitelleet sitä, miten liian usein nykyään lapsi- ja vanhustyöstä tulee yleisuskonnollista enkeliuskoa. Jos Jeesus unohtuu, mitä jää jäljelle. Onneksi Vaasassa ei ole näin!

Kirja-alen aikaan olen huomannut toisen mielenkiintoisen ilmiön kristillisessä maassamme. Tavallisten kirjakauppojen luetteloissa uskonnollisten kirjojen joukosta saa suurennuslasilla etsiä kristillisiä kirjoja. Ovatko ne niin suosittuja, etteivät riitä alemyyntiin? Epäilen. Enemmänkin maallemme tyypillisesti ne on "kahden regimentin opin" mukaisesti eristetty kristillisiin kirjakauppoihin, jonne tavalliset seurakuntalaiset eivät kovinkaan usein eksy, vaikka ne ovat pullollaan toinen toistaan ihanampia teoksia. Ne poikkeavat myös hengeltään normaaleista kaupoista leppoisalla ja kiireettömällä tunnelmallaan. Vaasan putiikissa saamme yleensä Vesan kanssa rauhassa tutkia uutuuksia, kun tädit leikittävät lapsia. Samanlaista palvelua ei oikein muualta löydy!

Jotta paasaukseni olisi mahdollisimman kriittinen, otan vielä kolmannen esimerkin. Lainasin isältäni kasan kirjoja. Niiden joukossa oli Wilfrid Stinissenin "Kristillinen syvämietiskely". Luulajassa ollessamme paikallinen sairaalapappi piti kyseisestä aiheesta kursseja, jotka vetosivat etenkin keski-ikäisiin naisiin. Suomessakin retriitti-kurssit ovat tulleet koko ajan suositummaksi. Kuitenkin suuri osa kansasta ei tiedä, että on olemassa retriittejä tai kristillistä syvämietiskelyä. Mantrat, feng shui sekä maan, tulen, veden ja ilman kumartaminen ovat nykysuomalaisille paljon tutumpia naistenlehtien sivuilta tai kansalaisopistojen kursseilta. Puhumattakaan aroma therapy -suihkusaippuasta, jonka sisäinen ja ulkoinen nautiskelu ei luonut lupauksistaan huolimatta rauhoittavaa auraa 1-vuotiaan kuopuksemme elämään.

En usko ihmisten tuomitsemiseen enkä todellakaan harrasta sitä tavallisten seurakuntalaisten kohtaamisissa. Sen sijaan seurakuntien työntekijät ja aktiiviseurakuntalaiset voisivat olla mielestäni rohkeampia kristillisyyden esiintuomisessa. Meillä on maailman hienoin sanoma rakastavasta ja armahtavasta Jumalasta. Meidän ei tarvitse feng shuin opein karkottaa pahoja henkiä tai selviytyä takertuvista ihmissuhteista. Me voimme jättää kaiken rukouksessa Jumalalle. Hänellä on aikaa kuunnella meidän huoliamme ja hän voi uudistaa sydämiämme. Mantran sijasta voimme hokea Jeesus-rukousta hengityksen tahdissa "Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä" tai toistaa Jeesus-sanaa. Kokemuksesta voin sanoa, että se voi jäädä niin sanotusti päälle. Lapset valittavat välillä autossa: "Äiti, miksi sä taas rukoilet?" Riitta-lähetyssihteerin kanssa olemme opettaneet Vaasan päiväkodeissa Japanista kertoessamme, että amuletteja enemmän liikenteessä luo turvaa heijastimen lisäksi rakastava Taivaan Isä. Sitä ainakin tämä kuski tarvitsee!
Elina