Free counter and web stats

torstaina, lokakuuta 13, 2011

Ylpeä, kateellinen ja vihainen

Jokunen vuosi sitten luin Inga-Märtha Ericssonin kirjaa kuolemansynneistä. Ennen kirjan lukemista olin ehkä kuvitellut olevani melko hyvä kristitty, mutta kirjaa lukiessa tajusin sen, miten minussa jylläävät kaikki seitsemän kuolemansyntiä. Kuolemansynteihin tutustuminen auttoi minua tarkastelemaan syntiä paljon syvemmästä näkökulmasta kuin aikaisemmin olin tehnyt. Koin, että kirjan ajatukset veivät minua eteenpäin itsetuntemuksen tiellä.

Olin niin innoissani tekemistäni oivalluksista, että jaoin niitä paljon myös Miehelle. Niinpä hän monen vuooden tauon jälkeen viime keväänä palasi teemaan ja kyseli, voisinko pitää luentosarjan kuolemansynneistä. Epäröin aiheeseen tarttumista, koska kuolemansynnit eivät kuullostaneet kovin helposti markkinoitavalta aiheelta. Omat hyvät ja innostavat kokemukseni kuitenkin rohkaisivat minua tarttumaan teemaan.

Viime viikkojen aikana olen taas sukeltanut kuolemansyntien maailmaan, kun luentosarjani on alkanut. Mies on naureskellut kirjapinoani, jonka kanssa kuljen paikasta toiseen, koska en tällä hetkellä omista varsinaista työpistettä. Minua luentoihin valmistaminen ei ole naurattanut kovinkaan paljon, vaikka se on ollut hyvin mielenkiintoista ja opettavaista. Elämässäni on nimittäin tapahtunut viime viikkojen aikana asioita, jotka ovat pakottaneet minut taas kerran kurkistamaan omaan sisimpääni ja työstämään siellä ikäviä asioita. Inhimillisesti olisi huomattavasti mukavampaa luennoida menestyksestä tai jostain muusta kivasta asiasta. Syvällä sisimmässäni olen kuitenkin sitä mieltä, että vaikeiden asioiden käsittely tekee minulle hyvää, koska luontaisesti minun on helpompi nähdä positiivisia kuin negatiivia asioita.

Synti on aikalailla unohdettu teema nyky-yhteiskunnassa. Usein synti tulee esille täysin sille hassuissa merkityksissä. Mainoksissa hehkutetaan, miten joku on syntisen hyvää tai syntisen ihanaa. Tällaisen ajatuksen nähdessäni tulen helposti kiukkuiseksi, koska oikeasti synnissä ei ole mitään hyvää eikä ihanaa. Synti ei ole pieniä yksittäisiä harmittomia tekoja, vaan se vie elämästä iloa, rakkautta ja rauhaa. Kuolemansynnit (ylpeys, viha, kateus, himo, ahneus, ylensyönti, laiskuus) ovat tuhoisia voimia, jos ne saavat vapaasti jyllätä ihmisen sisällä. Jos ihminen ei tunnista itsessään näitä pahoja voimia, vaan antaa niille tilaa vaikuttaa elämänasenteeseen, ne tuhoavat vähitellen suhteita lähimmäisiin, mutta varmasi myös Jumalaan ja ihmiseen itseen.

Luentosarjani kunnianhimoisena tavoitteena on, että se auttaisi jokaista osallistujaa tutustumaan omaan sisimpäänsä, jotta hän voisi elää rehellistä elämää itsensä, lähimmäisten ja Jumalan edessä. Synnissä on se huono puoli, ettei se häivy kieltämällä. Oikeastaan on niin, että omien heikkouksien, pimeiden puolien ja syntien kieltäminen ei tee ihmisestä parempaa,vaan päinvastoin huonomman. Syntien tunnistaminen ja tunnustaminen auttavat elämään rehellistä, aitoa ja arvokasta elämää.

Jeesus paheksui aina eniten niitä ihmisiä, jotka yrittivät esittää parempia kuin olivatkaan. Jumalan edessä meidän ei kannata esittää mitään superihmistä, koska hän tuntee kaikki ihmiset täydellisesti. Siksi ei tarvitse olla yhtään pyhempi, muttei myöskään synteisempi kuin oikeasti on! Jaakko Heinimäki kirjoittaa kirjassaan Seitsemän syntiä: "Kristillisen käsityksen mukaan perhettään pieksävät juopot, huumekauppiaat, huorat, intiimihierojat ja palkkamurhaajat eivät ole yhtä hyviä kuin me kunnon kansalaiset vaan yhtä huonoja."

Jumalan valtava rakkaus ja armollisuus auttavat kristittyä katsomaan myös huonoja puoliaan, koska hänen ei tarvitse pelätä rangaistusta. Siksi Jumalan rakkauden varassa kristitty voi tunnustaa omat syntinsä, ettei niitä tarvitse projisoida eli nähdä niitä virheellisesti lähimmäisissä. Jännittävä matka!

lauantaina, lokakuuta 01, 2011

Edustusrouva sinisessä silkkimekossa



Urani edustusrouvana alkoi pian sen jälkeen, kun olin mennyt naimisiin. Sain nimittäin häitäni seuraavana keväänä upean kirjekuoren, jonka päällä luki arvonimenä Rouva. Sisällä oli tyylikäs kutsukortti, jonka oli allekirjoittanut arkkipiispa John Vikström. Hän kutsui minut juhlallisesti Turun tuomiokirkkoon pappisvihkimykseen, jossa Mieheni oli yksi vihittävistä, sekä sen jälkeen kahvitilaisuuteen kotiinsa, arkkipiispalaan.

Valmistauduin huolellisesti saamaani kutsuun. Hääpukuni ompelija valmisti vanhempieni tuomasta thaisilkistä sinisen kotelomekon ja jakun juhlaa varten. En ehtinyt käydä tapaamassa 800 km:n päässä asuvaa Olgaa, joten puku tehtiin vanhoilla mitoilla. Valmiin asun saapuessa postitse olin erittäin tyytyväinen kauniisti istuvaan kotelomekkoon. Sen sijaan Mies melkein tikahtui nauruun nähdessään jakun päälläni; se näytti vähän siltä kuin tyttö olisi lainannut jakkua äidin vaatekaapista. Aikataulu oli sen verran tiukka, etten ehtinyt lähettää jakkua takaisin ompelijalle, joten päätin käyttää juhlissa pelkkää mekkoa. Lisäksi hankin juhlia varten uuden ilmeen silkkisille hääkengilleni, jotka värjättiin sinisiksi hääpukuliikkeessä.

Miehen pappisvihkimys oli hieno juhla, vaikken siitä enää muistakaan kovin paljon. Kaikki tuntui juhlavalta, koskettavalta ja jännittävältä 22-vuotiaasta tytöstä, josta tuli yhtäkkiä papinrouva. Muistan, miten iloisena ja ylpeänä kävelin tuomiokirkon käytävää tilaisuuden jälkeen tyylikkäässä mekossani. Olin onnellinen!

Viisi vuotta myöhemmin olin väsynyt kahden lapsen äiti Luulajassa. En pitänyt kovinkaan paljon peiliin katsomisesta, koska kärsin ulkonäöstäni. Hoikan vyötäröni tilalle oli kahden raskauden jälkeen tullut inhottavia makkaroita, pirteä olemukseni oli muuttunut vähän nuupahtaneeksi eikä ulkonäköäni yhtään parantanut se, että jouduin kulkemaan vanhoissa vaatteissa, kun kaupoista ei tuntunut löytyvän mitään minulle sopivaa. Ei minulla kyllä toisaalta ollut aikaakaan kuljeskella kaupoissa, koska kahden pienen lapsen kanssa elämä oli tosi hektistä. Raskas elämäntilanteeni aiheutti sen, että tunsin itseni ehkä rumemmaksi kuin koskaan ennen sitä syksyä tai sen jälkeen.

"Vau! Sinähän näytät tosi hyvältä! Aivan erilaiselta kuin venyneissä villapaidoissa!" ihastelivat kuorokaverini Luulajan tuomiokirkon vessassa valmistautuessamme Kauneimpiin joululauluihin, joissa olivat paikalla sekä Luulajan että Oulun piispat. Olin saanut vedettyä päälleni sinisen silkkisen kotelomekon, joka näytti yksinään lähinnä makkarankuorelta. Ennen niin suuren jakun kanssa mekko näyttikin yllättävän hyvältä, suorastaan tyylikkäältä.

Tunsin ehkä ensimmäistä kertaa sinä syksynä itseni kauniiksi nuoreksi naiseksi, omaksi itsekseni. Nautin esiintymisestä johtamani kuoron kanssa, vaikka välillä Neiti oli apujohtajana sylissä. Hänellä oli myös tärkeä rooli olla Jeesus-vauvana laulaessani ystävieni kanssa Carolan koskettavaa laulua "Taivas sylissäni". Hehkuin silloin nuoren äidin onnea! Iloni täydellisti vielä se, että pääsin sinisessä puvussani piispan järjestämille kutsuille Miehen kanssa ihan kahdestaan, ensimmäistä kertaa Neidin syntymän jälkeen. Vanhempani tulivat sitä varten Luulajaan 230 km:n päästä. Minä riemuitsin siitä, että olimme taas hetken nuoria, vapaita ja kauniita.

Tänä syksynä kaivoin 14 vuotta vanhan pukuni naftaliinista vanhempieni ollessa meillä kylässä. Yllätyin siitä, että kotelomekko istui taas niin hyvin minulle. Jakku puolestaan sopi kuin nakutettu äidilleni, joten annoin sen hänelle. Siniset silkkikenkäni olin jo kuluttanut loppuun erilaisissa kissanristiäisissä, mutta kaapistani löytyi viime keväällä ostetut siniset korkkarit. Suunnittelin FB-statuksessani jo itsenäisyyspäivän viettoa sinisessä asussani ja valkoisissa helmikoruissa, mutten malttanutkaan odottaa sinne asti.

Tänään pääsin yli kahden vuoden tauon jälkeen taas edustusrouvaksi, kun kirkkoherra oli saanut kutsun Järvenpään Yrittäjä 2011 -tilaisuuteen. Olin kutsusta aivan innoissani; kotiäidin elämässä juhlat nousevat arvoon arvaamattomaan. Kaiken lisäksi tämä oli ensimmäinen juhla, jonne menimme Miehen kanssa kahdestaan Kuopuksen syntymän jälkeen. Niinpä päätin kunnioittaa tapahtumaa rakkaalla silkkimekollani. Tunsin itseni taas nuoreksi, kauniiksi ja vapaaksi kulkiessani Miehen kanssa käsi kädessä kohti Järvenpää-taloa sinisessä mekossani. Onnellinen nainen!