Free counter and web stats

sunnuntaina, elokuuta 31, 2008

Hassunkurisia rukousvastauksia

Olen yrittänyt elää viime vuosina elämääni täysin Jumalan johdatuksen varassa. Se tarkoittaa minulle sitä, että pyrin antamaan kaikki elämäni asiat tietoisesti Jumalan käsiin. Rukoilen Hänen johdatustaan eri elämänalueille työssä, kotona ja vapaa-ajalla.

Enneagrammi-luonneteorian mukaan olen tyypillinen seikkailija, jonka paheena on ahneus. En kerää itselleni tavaroita tai rahaa, mutta sen sijaan olen ahne kokemuksille, elämyksille, mielenkiintoisille projekteille ja ihmisille. Niinpä suurena vaarana elämässäni on se, että ahnehdin liikaa asioita kalenteriini.

Tämän syksyn alku on taas ollut aikaa, jolloin tekemistä on ollut paljon, ehkä vähän liikaakin. Pääasiassa se ei ole kuitenkaan johtunut omista valinnoistani, vaan elämäntilanteestamme. Lasten päivähoidon, koulun ja harrastusten käynnistäminen on joka syksy melkoinen show. Lippuja ja lappuja, ohjeita sekä neuvoja tulee sieltä ja täältä. Lisäksi on vielä erilaiset vanhempainillat ja infot. Ja tietysti samaan aikaan täytyy käynnistellä syksyn toimintaa työpaikalla. Näiden lisäksi elokuuhumme on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisia juhlia, kutsuja, vierailuja ja muuta mukavaa.

Häsellyksen ja sähellyksen keskellä olen ihmetellyt sitä, miten hyvin olen selvinnyt kaikesta. Osittain se johtuu tietysti siitä, että kesäloman jälkeen mieleni ja ruumiini ovat täynnä uutta energiaa ja intoa. Luulen kuitenkin, että osansa on myös sillä, että olen tietoisesti antanut kalenterini Jumalan kontrolliin. Tällaiselle häseltäjälle on hyväksi, että suuret linjat ovat Herran käsissä. Niinpä olen tänäkin syksynä selvinnyt monesta kiperästä tilanteesta kunnialla, vaikka sähläilyjeni perusteella olisi voinut käydä huonosti. Yhtenä voimavaranani olen pitänyt sitä, että olen käyttänyt enemmän taas aikaa Raamatun lukemiseen, rukoukseen sekä hengellisen musiikin kuunteluun, kuntoilua unohtamatta.

Viime aikoina olen ihmetellyt sitä, miten Jumala ihmeellisesti järjestää minulle tapaamisia junamatkoilleni. En usko, että sattuman perusteella olisin tavannut junissa niin monta tuttua ihmistä. Tämänpäiväinen junamatkani sopii hyvin esimerkiksi Jumalan johdatuksesta. Minua harmittaa se, että puhun nykyään englantia mielestäni aika huonosti, koska en ole joutunut käyttämään sitä. Huokailin Jumalalle joku aika sitten, että Hän voisi järjestää minulle tilaisuuksia puhua englantia. Tänään sain yhden rukousvastauksen, kun sain erään tutun ulkomaalaisen opiskelijan kanssa keskustella junamatkan ajan.

Eilisessä paikallislehdessä syntymäpäiväsankari, pyöräkauppias Vesa Rauttu kertoi siitä, miten kannattaa miettiä tarkasti, mitä rukoilee. Hän oli pienenä poikana rukoillut, että saisi oman pyöräkaupan, ja niin oli käynyt. Minäkin olen huomannut lukuisia kertoja sen, miten kannattaa aina harkita tarkkaan, mitä rukoilee. Tämän vuoden huvittavimmat rukousvastaukseni ovat liittyneet TV-esiintymisiin. Rukoilin jossakin vaiheessa, että pääsisin esiintymään telkkariin. (Osoitus rukousteni korkeasta tasosta!) Nyt olen ollut vajaan vuoden aikana neljissä eri TV-kuvauksissa.

Kummallista asiassa on se, etteivät TV-esiintymiseni liity mitenkään toisiinsa. Sen vuoksi en voi pitää niitä minään muuna kuin rukousvastauksina. Täysin toinen asia on sitten se, kuinka paljon kuvauksista on ollut minulle hyötyä. Vesa alkoi olla jo vähän kypsä elokuussa siihen, että TV-esiintymiseni tulevat kalliiksi, ja vievät kallisarvoista vapaa-aikaa. Myönnän sen! Tähän mennessä niistä on rahaa kertynyt yhteensä 7 euroa, kun taas menoja en uskalla edes ynnätä.

Toisaalta olen voinut kuittailla Vesalle siitä, että hänenkin hyvät harrastuksensa ovat aivan yhtä kalliita. Aviomieheni on hehkuttanut koko kesän sillä, miten perhe pysyy ruoassa hänen tuottavan maaplänttinsä ansiosta. Työtä on riittänyt peruna- ja kasvimaalla aivan valtavasti, ja välillä puutarhanhoito on mennyt jo stressin puolelle. Viime viikolla Vesa totesi, että perunasadon rahallinen arvo on noin 6 euroa, kun taas multa maksoi vain 500 euroa.

Tasoissa siis ollaan! Tärkeintä on se, että molemmilla on harrastukset, joiden parissa mieli rentoutuu. Toinen tykkää kasvattaa nauriita ja toinen paistatella julkisuudessa. Ja naurua riittää!

perjantaina, elokuuta 29, 2008

Kohtaa totuus ja vapaudu!

Viime keväänä lukemistani kirjoista ehdottomasti paras ja koskettavin oli Joyce Meyerin "Älä ole kaikille mieliksi -ymmärrä Jumalan Sanan opetus -vapaudu olemaan oma itsesi". Sitä lukiessa nyökyttelin itsekseni melkein joka sivulla; kirjassa käsiteltiin konkreettisesti niitä asioita, joita itse olen käynyt läpi yrittäessäni kasvaa kiltistä tytöstä hyväksi naiseksi. Prosessi on vielä kovasti keskeneräinen ja siksi tällaiset vanhempien naisten kirjoittamat kirjat ovat kullanarvoisia. Luulen kyllä, että kirjan perusajatukset sopivat hyvin myös monille miehille. Vääränlainen kiltteys ja miellyttämisen halu eivät kokemusteni mukaan ole pelkästään naisten ongelmia!

Tässä pieni lainaus kirjasta makupalaksi. Itse aion lukea kirjan pian uudestaan läpi. Luulen, että käytän sitä yhtenä materiaalina valmistellessani alustusta lokakuiseen Järvenpäässä järjestettävään Naisten kahvilaan, jonka teemana on "Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?"


Kohtaa totuus ja vapaudu!

"Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:32

Joyce Meyer kirjoittaa:

Vain yksi asia voi tehdä meidät vapaiksi, ja se on totuus. Totuutta on erittäin vaikea käsitellä ja kohdata. Muiden kohdalla totuuden kohtaaminen ei niinkään haittaa, mutta aivan eri asia on kohdata totuus omalla kohdallaan.

Maailmassa on mielestäni kahdenlaista kipua: muutokseen ja muutoksettomuuteen liittyvää. Olisin yhä sidottu, jos olisin kieltäytynyt kohtaamasta totuutta. Yrittäisin vieläkin miellyttää ihmisiä, olisin yhä hyväksymisriippuvainen -- Nyt olen kuitenkin vapaa. Tiedän, kuka olen Kristuksessa riippumatta siitä, mitä teen. Haluan miellyttää ihmisiä, mutta en ole murheen murtama, jos he eivät mielisty minuun. Riittää, että tiedän sydämenasenteeni olevan oikea. Jos teen parhaani, eikä se riitä ihmisille, heidän ajatuksensa minusta ovat Jumalan ja heidän välisiään.

Haluan hyväksyntää - eihän kukaan halua olla paheksuttu - mutta en ole siitä riippuvainen. Nautin siitä, mutta voin elää ilman sitä. Olen käynyt läpi totuuden kohtaamisen ja muutoksen tuskan, ja se on tuottanut minulle vapauden. Ainoa tie irti siteistä on käydä läpi se, mitä pitää käydä läpi.

Kehotan varomaan sitä, ettei mikään tule liian tärkeäksi. Pidä Jumala ykkösenä, jotta Hän voi siunata sinua muilla haluamillasi asioilla. Matteus toteaa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Matt. 6:33)

Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s.63-64

PS: Rakas ystävä, jolta lainasin kirjan. Jos tarvitset kirjaa, ilmoita siitä, jotta voin hankkia oman kappaleen!

sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Naisellisia runoja

Tässä muutama runo kirjasta "Kauniiksi kutsutaan neitoa". Kirja on Suomen Lähetysseuran tuotantoa, ja siinä on runojen lisäksi naisen elämään sopivia lauluja. Suosittelen lämpimästi!

Ansioluettelo

Jumala,
kun kuuntelin radiosta kesän hengellistä juhlaa,
jossa laulettiin "Käy yrttitarhasta polku",
jäin ihmettelemään omaa ylpeää elämääni.

Tajusin, että Sinä, Jumala,
kutsuit juuri silloin minua.
Haluan nyt antaa elämäni
Sinun käyttöösi.

Mitä tekisin?
Opeta ja ohjaa minua, Jumala.
Haluaisin olla muiden avuksi,
olen rohkea rajojen yli kulkija,
sosiaalinen yksilö.
Osaan paljon erilaisia asioita.
Tässä minun ansioluetteloni, Jumala.

Aamen.

Irja Aro-Heinilä


Virheitä tulee

Teen työtäni epävarmana ja
virheitä tulee.
Auta löytämään oikea suunta.
Anna Hengen tuulten puhaltaa.
Anna yhteys
erilaisten ihmisten keskelle.

Olen Sinun.

Aamen.

Irja Aro-Heinilä

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Päivän sana

Seuraa minua

Kristityt väittelevät sellaisista asioista, joihin en usko että olemme saaneet vastauksia. On joitain kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta. Vaikka esittäisin ne, edes jossain paremmassa maailmassa, saattaisin saada saman vastauksen kuin eräs paljon suurempi kysyjä aikoinaan: "Mitä se sinua liikuttaa? Seuraa minua."

C.S.Lewis: Tätä on kristinusko, esipuhe

sunnuntaina, elokuuta 17, 2008

Tulkaa lasten kaltaisiksi!

"Äiti, pääsenkö mä taivaaseen, jos mä en ole pyytänyt anteeksi jotakin syntiä?" kysyi seitsenvuotias Laura ennen iltarukousta. Vakuutin hänen pääsevän taivaaseen, jos hän uskoo Jeesukseen, tunnustamattomasta synnistä huolimatta. Hän kyseli vilpittömästi myös sitä, tapaammeko taivaassa. Vastasin meidän kyllä varmasti tapaavan taivaassa. Pientä ekaluokkalaista askarrutti myös se, olenko hänen äitinsä myös taivaassa. Siihen kysymykseen en osannut vastata.

Tänään kastetilaisuudessa minua puhutteli kummin lukeman lasten evankeliumin kohta: "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Muistan omasta lapsuudestani ja nuoruudestani sen vilpittömyyden, jolla suhtauduin uskonasioihin. Eräällä partioleirillä saimme isosiskoni kanssa viestin siitä, että mummomme oli kuollut edellisenä päivänä. Muistan silloin ajatelleeni, että rukoilin edellisenä iltana turhaa mummon paranemisen puolesta, koska hän olikin ollut iltarukouksen aikaan jo kuollut. Hassu ajatus, mutta kuvasi sitä, kuinka vilpittömästi uskoin rukouksen voimaan.

Nuoruudestani muistan sen, miten tunsin itseni hyvin syntiseksi ihmiseksi tajutessani riparilla tarvitsevani Jeesusta omana Vapahtajanani. Olin ymmärtänyt hyvää opetusta saatuani, etten pelastukaan vanhempieni uskolla, vaan minun täytyy itse ratkaista suhteeni Jumalaan. Niinpä lausuin konfirmaatiossa sydämestäni "Tahdon!" Matti-papin kysyessä tahdonko Jumalan armon avulla osoittaa elämässäni sen uskon, johon minut on kastettu.

Halusin vilpittömästi elää Jumalan tahdon mukaan. Niinpä aloin lukea Raamattua ahmimalla, yleensä monta lukua päivässä. Sain luettua Raamatun läpi yleensä kerran vuodessa koko nuoruusaikani, innokkaimpina aikoina luin sen kannesta kanteen kaksikin kertaa vuodessa. Sen jälkeen tahti on huolestuttavasti hiipunut, mutta päivittäisestä raamatunluvusta on tullut minulle siunattu tapa.

Samoihin aikoihin tajusin aikuisten maailman mädäntyneisyyden. Olin siihen asti elänyt lapsuuteni ihanassa pumpulissa kuvitellen aikuisten olevan viisaita, oikeudenmukaisia, reiluja ja hyväsydämisiä. Muutaman karun kokemuksen kautta aloin oivaltaa, että aikuisten maailma onkin itsekäs ja tyly. Viimeisten vuosien aikana käsitykseni on vain syventynyt ja vahvistunut; rakkaudettomuus, itsekkyys ja kateus ovat harvinaisen yleisiä raaka-aineita aikuisissa ihmiaiaaä. Pahinta tietysti on se, että nämä negatiiviset asiat mellastavat minunkin sisälläni rikkoen ihmissuhteita ja aiheuttaen pahaa mieltä.

Vastatessani illalla Lauran kysymykseen taivaaseen pääsystä mieleeni tuli heti Kalevi Lehtisen ajatus. "Me pääsemme kyllä taivaaseen Jeesuksen tähden, syntitaakastamme huolimatta. Sen sijaan elämä täällä maan päällä olisi paljon helpompaa, jos uskaltaisimme tunnustaa syntimme ja päästää niistä irti", kuului viisaan miehen ajatus vapaasti lainattuna. Olen lukenut monista kirjoista, että tunnustamattomat synnit voivat olla myös este Jumalan äänen kuulemiselle. Uskaltaisitko olla Jumalan edessä yhtä avoin kuin pieni lapsi rakastavan vanhemman sylissä ja jättää hänelle kaikki syntisi? Voisitko luottaa siihen, että hän ei hylkää sinua, vaikka sydämesi kaikki sopukat eivät olisikaan aivan edustuskunnossa?

"Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astutu tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi."
Jes. 43:1-3

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Vääränlainen nöyryys

Pieksämäen leirin Hengellisen ohjauksen -kurssilla tärkein oivallukseni liittyi rakkauden olemukseen. Ohjaajamme Stefan Forsén antoi rakkaudesta kaksi yksinkertaista määritelmää, joita olen mietiskellyt kurssin jälkeen. *Rakkaus lähimmäiseen on sitä, että on kiinnostunut toisesta ihmisestä, sitoutunut häneen ja on läsnä toisen elämässä sillä tavalla, että lähimmäinen voi kasvaa Jumalan suunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Määritelmän viereen olen raapustanut tikku-ukon, jonka ympärillä on iso ympyrä. Tikku-ukko kuvaa sitä, millainen ihminen on nyt. Ympyrä puolestaan kuvaa sitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on kasvaa Jumalan luomissuunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Rakkaus Jumalaan oli Forsénin määritelmän mukaan sitä, että antaa Jumalalle elämässä sen paikan, jonka hän tarvitsee. Näissä määritelmissä minulla riittää pohdittavaa pitkäksi ajaksi!

Äsken luin kirjasta "365 päivää C.S.Lewisin seurassa katkelman, joka sopii mielestäni hienosti tähän aiheeseen. Se on alunperin kirjasta "Tätä on kristinusko" ja sen otsikkona on "Vääränlaista nöyryyttä".

Luulen, että monesta meistä, sen jälkeen, kun Kristus on auttanut meitä voittamaan muutaman synnin, joista on ollut selvää haittaa meille, alkaa tuntua (vaikkemme puekaan tunnettamme sanoiksi), että nyt olemme riittävän hyviä. Hän on tehnyt kaiken, minkä halusimmekin hänen tekevän, ja nyt olisimme hyvin tyytyväisiä, jos hän antaisi vain meidän olla. Kuten meillä on tapana todeta:" En koskaan odottanutkaan olevani mikään pyhimys, halusin vain olla tavallinen kunnon kaveri." Ja näin sanoessamme kuvittelemme olevamme nöyriä.

Tässä piilee kuitenkin kohtalokas erehdys. Emme tietenkään tahtoneet tai pyytäneet, että meistä tulisi sellaisia olentopja, joiksi hän aikoo meidät muuttaa. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, miksi tarkoitimme itsemme tulevan, vaan siitä, mitä hän luodessaan tarkoitti meidän olevan. Hän on keksijä ja me olemme pelkkiä koneita. Hän on maalaaja, me olemme vain maalauksia. Mistä me voisimme tietää, millaisiksi hän meidät tarkoitti? Hän on näet jo tehnyt meistä jotain aivan muuta kuin olimme ennen.

Kauan sitten, jo ennen kuin synnyimme, kun olimme äitiemme kohduissa, kävimme läpi useita vaiheita. Kerran muistutimme hyvin paljon vihanneksia ja kerran kaloja. Vasta myöhemmässä vaiheessa aloimme muistuttaa ihmislapsia. Ja jos olisimme olleet tietoisia itsestämme noina varhaisina vuosina, uskaltaisin väittää, että olisimme olleet hyvin tyttyväisiä vihannes- tai kalavaiheeseen emmekä olisi edes halunneet muuttua vauvoiksi.

Kaiken aikaa hän oli kuitenkin tietoinen suunnitelmastaan ja oli päättänyt viedä sen loppuun saakka. Jotain vastaavaa on nyt tapahtumassa korkeammalla tasolla. Saatamme tyytyä olemaan "tavallisia ihmisiä", kuten sanonta kuuluu, mutta hän on päättänyt toteuttaa aivan toisenlaisen suunnitelman. Tuosta suunnitelmasta pakeneminen ei ole nöyryyttä, se on laiskuutta ja pelkuruutta. Suunnitelmaan alistuminen ei ole omahyväisyyttä tai suuruudenhulluutta, se on kuuliaisuutta.

C.S. Lewis: Tätä on kristinusko

AAMEN!

* Määritelmä on oma käännökseni, joten laitan tähän alkuperäisen tekstin.

Kärlek= Engagerad och intresserad av den andra människan så att hon kan växa till sådan människa som Gud har planerat.

torstaina, elokuuta 14, 2008

Lohdutuksen Jumala

Tämä Mirja Lassilan laulu kantoi minua aikoinaaan Luulajassa, monissa vaikeissa tilanteissa. Koko levy "Yön varjosta" sisältää upeita ja syvällisiä sanoituksia sekä kauniita ja koskettavia sävellyksiä.

LOHDUTUKSEN JUMALA

Kaiken lohdutuksen Jumala, kuule,
kun ahdistaa synti, tuomio.
Masentuneelle mielelle näytä, kuinka
Jeesus kaiken kärsi. Hyväksynnän
hankki, omakseen sai syntiset kaikki.

Vuoret väistyvät, kukkulatkin horjuu,
meret siirtyvät ärjyen paikoiltaan,
sinun armosi milloinkaan ei lopu,
käsivartesi eivät väsy.

Sinä lohdutuksen Jumala, auta, kun
sydän ei jaksa armoa omistaa.
Toivottomalle lapselle näytä, kuinka
suuri on Isän rakkaus ja vielä riittää,
Jeesuksen tähden ei hylkää. Vuoret...

Kaiken lohdutuksen Jumala, auta,
kun mennyt on rauha luottamuskin.
Epäilevälle vihdoinkin näytä, kuinka
Sana ei voi hävitä, syntistä pettää,
loppuun saakka se kestää. Vuoret...

Mimmu Lassila on liittänyt lauluun seuraavan raamatunkohdan:

"Korkea ja Ylhäinen, Hän, joka pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen." Jes. 57:15

Yllätysten Jumala

Tänään olen ollut vähän allapäin. Osittain se on johtunut siitä, että olen vapaapäivän kunniaksi joutunut askaroimaan budjettien ja vihkipuheen kimpussa. Toisena syynä on ollut se, että koen epäonnistuvani monissa asioissa, vaikka pyrkimykseni ovat alunperin hyviä. Ei tunnu kivalta, kun aidosti yrittää tehdä hyvää ja saa kiitokseksi aikaan jotain pahaa. Alakulon keskellä olen kuitenkin kuunnellut ihanaa ylistysmusiikkia ja pyrkinyt olemaan Jumalan läsnäolossa.

Illalla Jumala osoitti olevansa kaiken ylistykseni arvoinen. Saimme Lauran kanssa ihanan lahjan Jumalalta, kun ystävämme antoi muotitietoiselle neidillemme pussillisen kauniita vaatteita. Nyt säästyy äidiltä monta pennosta, puhumattakaan hermoista ja kallisarvoisesta ajasta. Kiitos Rakas Ystävä ja kiitos Rakas Jumala!

Jumala,
sinä uskomattomien yllätysten Jumala:
On ihanaa ajatella,
että sinulla on suunnitelma jokaiselle meistä.
Kiitos, että tahdot minulle vain hyvää.
Minä olen sinun. Aamen.

Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa

keskiviikkona, elokuuta 13, 2008

Päivän rukous

Rakas Herra, anna meille viisautta ja oikeita ohjeita,
kun tulemme Sinun eteesi yksin ja yhdessä.
Anna meille armo siunata toisiamme,
että voimme laskea kätemme toinen toisemme ylle,
kun olemme nääntymässä synteihimme ja heikkouksiimme.

Herra, anna Pyhän Hengen kuiskata sismpäämme
juuri ne oikeat sanat, että ihminen vapautuu.
Kiitos, ettei taivas koskaan sano tien olevan tukossa.
Sekin on armoa, Herra, että joudumme paikalle,
josta emme pääse omin voimin minnekään
ja jossa tunnemme, ettemme kelpaa omin ansioin ja
omassa vanhurskaudessamme.
Kiitos tästä kipeästä armosta!

Kiitos, että Sinun alttarillasi veriruskeatkin synnit
tulevat lunta valkeammiksi.
Tästä lupauksesta pidämme kiinni Jeesuksen nimessä. Aamen.

Hilja Aaltonen: Rukouskirja

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Seurakunnallista välineurheilua

Välillä tuntuu siltä, että nykyaikainen seurakuntatyö on melkoista välineurheilua, ainakin lapsityö. Vaasassa olin vahtimestareiden parissa tunnettu siitä, että minulla oli yleensä kädet täynnä erilaisia nyssyköitä ja pussukoita kun olin matkalla päiväkoteihin tai erilaisiin kerhoihin pitämään lauluhetkiä. Yliystävälliset vaxit saivat myös monesti hankkia mitä erilaisimpia tavaroita tenavakirkkoihin ja muihin lasten kirkkohetkiin puhumattakaan lapsityönohjaajien rekvisiittavarastoista. Välillä olen käyttänyt lapsityön metodeja myös mummotyössä (kaikella rakkaudella nimitys), ja saanut siitä hyvää palautetta. Oikeastaan jokaisessa hartaustilanteessa olisi hyvä olla puhutun sanan lisäksi jotain konkreettista katseltavaa tai kosketeltavaa. Keväällä saimme nuorilta aikuisilta hyvää palautetta siitä, että oppilaitospastori käytti Tilkkutäkkimessussa saarnan tukena PowerPoint -kuvia. Todella toimivaa!

Uusin seurakuntatyöhön hankkimani väline on palikkatalo nimeltään "Parisuhteen palikat", jonka ostin seurakuntaamme vihkikeskusteluja varten. Palikkatalon tarkoituksena on auttaa pariskuntia käsittelemään parisuhteeseen liittyviä asioita helpolla ja konkreettisella tavalla. "Parisuhteen palikat" -projektiin liittyy palikkatalon lisäksi parisuhdeiltoja, joiden ensi-ilta pidettiin toukokuussa Järvenpäässä vähän kuin varaslähtönä. En muista, kirjoitinko blogissani upeasta illasta, jossa Eija Vilpas ja Jarmo Mäkinen itkettivät ja naurattivat kirkkokansaa Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa parisuhdedraamassa.

Olen kokeillut "Parisuhteen palikoita" kahdessa vihkikeskustelussa, kahdella eri tavalla. Ensimmäisessä keskustelussa käsittelimme vihkiparin parisuhdetta valmiiksi nimettyjen palikoiden mukaan. Mietimme yhdessä, mitä heidän suhteessaan merkitsevät sitoutuminen, luottamus, teot, sanat, seksuaalisuus, rakkaus j.n.e. Olimme kaikki kolme hyvin tyytyväisiä siitä, että yksinkertaisten palikoiden avulla pääsimme puhumaan syvällisiä helpolla ja hauskalla tavalla. ´

Toisessa vihkikeskustelussa käytin mallia, jossa pariskunta saa itse valita, mitä asioita palikat symboloivat heidän suhteessaan. Toisin sanoen palikat kuvaavat asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Tämäkin malli toimi oikein hyvin. Olin taas kerran innoissani siitä, kuinka syvällisiä keskusteluja saan käydä fiksujen ihmisten kanssa elämän tärkeimmistä asioista.

Vihkikeskustelut ovat aina olleet minusta todella antoisia, mutta uskon, että uuden apuvälineen myötä ne paranevat entisestään. Toivon myös, että perusteellinen ja mielenkiintoinen vihkikeskustelu voi olla rohkaisemassa aviopareja hakeutumaan erilaisille parisuhdekursseille sekä pohtimaan arjen keskellä suhdettaan pintaa syvemmältä. Siispä kehotan kaikkia pappeja ja muita parisuhdetyötä tekeviä ottamaan yhteyttä Kirkkohallituksessa työskentelevään Minna Tuomiseen ja hankkimaan itselleen tai seurakunnalleen kauniin ja värikkään palikkatalon. Hinta, 50 euroa, ei päätä huimaa.

sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Laura koulutielle

Olen ollut aina äidintyttö. Niinpä halusin elämäni ensimmäisenä koulupäivänä välttämättä äidin mukaani. Valinta ei ollut kovinkaan viisas, koska isän liukuvilla työajoilla kaikki olisi sujunut paljon helpommin. Isällä olisi ollut aikaa mennä minun kanssani kouluun ja olla siellä niin kauan kuin mahdollista. Sen sijaan äiti joutui käymään ilmeisesti ensin omalla koulullaan aamulla ja pyöräili sieltä ala-asteelle tai sitten hän vei ensin pikkuveljeni hoitoon.

Joka tapauksessa minä pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni Pellon kouluun isosiskoni kanssa. Matka meni hyvin, mutta koulun pihalla viidesluokkalainen kiirehti omien kavereidensa luokse ja jätti minut yksin. Mikä järkytys! En muista, mitä sitten tapahtui, mutta muistan pettymyksen siitä, että minun piti olla yksin. Oma syy, mutta kuitenkin.

Jollakin tavalla selvisin kuitenkin koulun jumppasaliin, jossa toimitettiin ekaluokkalaisten jako luokkiin. Siitä tapahtumasta minulle on jäänyt mieleeni toinen yksinäinen tyttö, josta tuli myöhemmin yksi kouluajan parhaimmista kavereistani. Hänen kutsumanimenään käytettiin toista nimeä. Niinpä hän ei ymmärtänyt mennä opettajan luokse, kun tämä käytti hänestä ensimmäistä nimeä. Onneksi paikalla oli naapurin reipas täti, joka sanoi kuuluvalla äänellään: "Häntä kutsutaan kyllä Maritaksi". Pienen tytön päivä oli pelastettu. Minunkin päiväni oli pelastettu, koska äiti saapui jossain vaiheessa aamua paikalle. Iloani lisäsi myös se, että samalle luokalle tuli monta tuttua tyttöä. Monet heistä ovat minulle vieläkin tärkeitä ihmisiä.

Huomenna on tyttäreni ensimmäinen koulupäivä. En lähde saattamaan häntä kouluun, koska minun on mentävä töihin. Onneksi Vesa on ottanut huomiseksi vapaapäivän ja pääsee suorittamaan tärkeää tehtävää. Minä sen sijaan olen yrittänyt tänään tehdä parhaani ekaluokkalaisen koulutien hyväksi. Äsken luin hänelle iltasaduksi "Mikko Mallikas menee kouluun". Kirjan sanoma on siinä, että kaikkia ekaluokkalaisia jännittää kamalasti, mutta opettajaa jännittää vielä enemmän. Uni ei tullut ihan heti silmään iltarukouksen jälkeen, mutta melko pian kuitenkin. Kaapin ovessa puolestaan roikkuu henkarissa ensimmäisen päivän kouluvaatteet, jotka oikein varta vasten silitin. Päädyimme lopulta kummien ostamiin vaaleanpunaisiin capri-housuihin ja pitkähihaiseen Eiffeltorni-paitaan, koska Järvenpäästä ei löytynyt sopivia uusia farkkuja. Ensi viikolla suuntaamme siis Jumboon.

Päivällä pidimme pienet juhlat teemalla "Laura koulutielle". Tuleva ekaluokkalainen suunnitteli itse ruokalistan sekä juhlien ohjelman. Iltamme huipentui Järvenpään kirkossa, jossa oli järjestetty ekaluokkalaisten siunaaminen. Joonas- ja Emma-nuket hauskuttivat lapsia miettimällä jälkkärin ja laiskanläksyn merkityksiä, tutut virret kaikuivat kauniisti ja äidit pyyhkivät silmäkulmiaan lasten ja aikuisten polvistuessa alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.

Koulun aloittaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi kuin vielä omassa lapsuudessani. Eskarissa Laura on saanut harjoitella monia taitoja, jotka minun ikäluokalleni opetettiin vasta koulussa. Lauran ryhmä on koko kevään käynyt kerran viikossa koululla syömässä, joten tarjottimen kanssa kikkailu on näille lapsille jo tuttua puuhaa. Lisäksi jumppahetket on pidetty koko eskarivuoden koulun salissa. Niinpä tämä äiti voi olla turvallisin mielin huomenna: tytär selviää koulupäivästä ainakin yhtä hyvin kuin äitinsä aikoinaan. Ainoa jännityksen aihe on siinä, kenestä tulee Lauran ope. Mutta se selviääkin vasta kahden viikon kulutua...


KUN KOULU ALKAA

Jumala, anna hyvä alku,
ja anna oppimisen ilon kestää
elämän loppuun saakka.
Aamen.

lauantaina, elokuuta 09, 2008

Kiihkeää menoa ja kielikylpyä

Lomani alkaa olla uhkaavasti lopussa. Neljä viikkoa on kulunut kuin siivillä. Leppoisan alkuloman jälkeen olen viettänyt melko nopeatempoista lomaelämää. Vesa aloittaessa työt suunnistimme lasten kanssa suomenruotsalaiselle perheleirille Piekämäelle, ja heti leiriltä kotiuduttuamme jätimme Anttonin kanssa muun perheen Sirpa-mummun huomaan ja lähdimme hurvittelemaan Tukholmaan. Sieltä palattuamme päivät ovat olleet melkein täydempiä kuin työaikoina, minkä vuoksi en ole ehtinyt edes kirjoittaa blogia.

Lähdin Pieksämäen leirille vähän skeptisin mielin. Mietin sitä, miten lapset selviytyvät ruotsinkielisellä leirillä. Epäilin etukäteen välillä omaa viihtymistänikin johtuen siitä, että minulla on hieman ristiriitainen suhde suomenruotsalaisuuteen. Pelkäsin myös kokevani itseni leirillä aivan ulkopuoliseksi. Niinpä pyysin Jumalalta rukouksessa konkreettista merkkiä saman päivän aikana, jos meidän oli syytä lähteä leirille. Sain kaksi selvää merkkiä eikä minun auttanut muuta kuin ilmoittaa porukka leirille.

Alkuleiri oli hieman raskas, koska lapset tarrautuivat vieraassa kieliympäristössä tiukasti minuun kiinni. Jaksoin kuitenkin hyvin, koska sain kaksi kertaa päivässä olla Hengellisen ohjauksen -kurssilla lasten ollessa samaan aikaan omilla kursseillaan. Kurssilla sain levätä Jumalan läsnäolossa ja oppia asioita, joista on varmasti hyötyä työssäni. Kirjoittelen niistä varmaan tulevaisuudessa blogissani, kunhan asiat ovat saaneet muhia rauhassa. Vapaa-ajalla lapset saivat nauttia äidin laatuajasta, kun leirillä saimme mennä viisi kertaa päivässä valmiseen ruokapöytään. Lisäksi vietimme leirillä aikaa vanhojen ystävien kanssa sekä tutustuimme uusiin ystäviin.

Loppuleiristä osallistuin kurssille, jonka teemana oli Hengen täyttämä elämä. Kurssilla haluttiin antaa tilaa Pyhän Hengen työlle. Niinpä lyhyen alustuksen jälkeen olimme aivan hiljaa Jumalan edessä ylistysmusiikin soidessa taustalla. Vajaan puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen siunasimme toisiammme kolmen hengen ryhmissä. Tälläkään kerralla sanoja ei käytetty lyhyttä rukousta lukuunottamatta. Kurssin tunnelma oli uskomattoman hieno: Jumala hoiti ihmisiä syvältä ja paransi haavoja. Hiljaisuus toimi siinä mielessäkin hyvin, ettei kukaan ihminen saanut rukouksista mitään kunniaa eikä kenelläkään ollut minkäänlaisia suorituspaineita. Saimme vain levätä Jumalan rakkaudessa ja läsnäolossa! Leiri oli kokonaisuudessaan minulle suurta Jumalan hoitoa ja hänen läsnäolonsa kokemista. Se näkyi siinä, että minua itketti paljon leirillä. Se ei ollut kuitenkaan pahaa itkua, vaan itkua, joka hoiti ja vapautti. Sain kerätä leirillä voimia tulevia ponnistuksia varten. Ja taas sain huomata sen, miten Isä tietää minua paremmin, mitä tarvitsen. Siispä yritän pitää tulevaisuudessakin korvat höröllä sekä silmät ja sydämen auki, jotta olisin avoin Jumalan johdatukselle.