Free counter and web stats

lauantaina, toukokuuta 31, 2008

Kauas pudonneita omenoita

Kerran yläasteella luokkani pojat kysyivät englanninopettajaltamme, onko hänen tyttärensä hyvä englannissa. "Joskus omena voi pudota hyvin kauas puusta", vastasi opettajamme ilmekään värähtämättä. Meidän perheessäkin voi sanoa monissa asioissa, että omena on pudonnut kauas puusta. Laura esimerkiksi osaa piirtää toisin kuin vanhempansa. Kännykän käyttö on hyvä esimerkki siitä, miten Anttonissa voi todeta, että pojasta polvi paranee.

Minä olen tunnetusti aika kova puhumaan puhelimessa. Laura on tehnyt minusta parodiankin, jossa olen koko ajan puhelimessa, lähettelen tekstiviestejä tai naputtelen tietokonetta. Viime aikoina puheripulini on ilmeisesti vähän laantunut. Vesa nimittäin kännykkälaskua katsellessa kehotti soittelemaan enemmän, koska uusin saldoraja, 1000 minuuttia, oli jäänyt pääosin käyttämättä.

Antton sai viime kesäkuussa kummeiltaan ensimmäisen kännykän, koska se oli näille tarpeeton. Minä olin puolestani saanut kännykkäfirmaltani 10 euron ilmaisen puhepaketin. Niinpä ajattelimme Vesan kanssa, että Antton saa aloitella kännykän käytön sillä. Nyt on melkein vuosi kulunut, ja tänään taas kännykkä ilmoitti Anttonille, että puheaika alkaa olla lopussa. Sitä on jäljellä enää 4,03 euroa, joten säästäväinen esikoisemme on käyttänyt vuoden aikana puheluihinsa rahaa 5,97 euroa. Eiköhän tuolla puhepaketilla ainakin jouluun selvitä!

Täytyy sanoa, että Anttonin puhelut ovat todellakin olleet lyhyitä. Yleensä puhelu sisältää yhden kysymyksen "Saanko pelata tietokoneella?" tai "Saanko mennä kaverin luokse kylään?" tai "Saako kaveri tulla meille kylään?". Vastattuani "joo" tai "ei" puhelu yleensä katkaistaan. Niinpä jään hömistyneenä suu auki, koska olin vasta sanomassa seuraavaa repliikkiä. Hätäinen ja säästäväinen poika, keneen lie tullut!

perjantaina, toukokuuta 30, 2008

Vuosipäivä

Eilen vietimme Järvenpäähän muuton vuosipäivää. Siis oikeastaan emme kyllä viettäneet, mutta tulipa illalla mieleen, että nyt on asuttu vuosi Jäkessä. Vuoteemme on mahtunut elämää uskomattoman paljon. Muuttohässäkät ja kodin sisustaminen, muutamat Vesan hienot juhlat ja monet pienemmät juhlat, kahteen työpaikkaan sopeutumista, työn suunnittelua ja kehittämistä, lasten koulu-, päiväkoti- ja harrastuskuvioita, paljon uusia ihmisiä ja myös uusia ystäviä.

Täytyy sanoa, että ihmeen hyvin olemme selvinneet ensimmäisestä vuodestamme. Paljon huonommin olisi voinut mennä. Olemme olleet kuin Herran kukkarossa: pysyneet suhteellisen terveinä ja nukkuneet yömme hyvin. Nyt kesän alkaessa olen erityisen onnellinen siitä, että lapsillamme on ympärillään paljon samanikäisiä kavereita. Itse aion nautiskella tänä kesänä kiireettömistä illoista terassilla viime kesän työleirin jälkeen. Kiitän sydämestäni Jumalaa, sukulaisia ja ystäviä kaikesta hyvästä, mitä olemme saaneet kokea ensimmäisen Järvenpään vuoden aikana! Jumala on hyvä!

Osuvia tokaisuja

Mikael on mukavassa iässä. Joka päivä hän sutkauttaa jotain tilanteeseen sopivaa tai yllättävää. Tänään olimme kahdestaan Rantapuistossa. Seurasimme sorsapoikueita, laskimme yhdessä liukumäessä, olimme hippaa ja piilosta sekä tarkastelimme veneitä laiturilla.

Miksu oli hyvin kiinnostunut veneistä ja olisi halunnut mennä veneeseen vierailulle. Kielsin menemästä. Innokas poika ei tietystikään tyytynyt kieltoon, vaan kysyi perusteluja. "Miksi ei saa?", hän kysyi. "Ne on ihmisten veneitä", vastasin hänelle. "Kyllä mäkin oon ihminen!" sanoi 3-vuotias pontevasti.

Tasa-arvoasiat ovat myöskin Mikaelilla hyvässä hallussa. "Lääkäri on ihan nainen. Mies on sairaalanhoitaja", totesi hän eräänä päivänä. Tästä pojasta ei kasva ainakaan naistenalistaja noilla näkemyksillä. Laurasta taas epäilen kasvavan aidon tasa-arvon kannattajan. Sitä silmällä pitäen olen jo nyt tehnyt korjauksia hänen vauvakirjaansa "Kulta-aika lapsuuden". Siinä nimittäin lukee vielä 2000-luvullakin "Minua hoitaneet lääkärisedät", jonka olen muuttanut muotoon "lääkärisedät ja -tädit". Onpa ihme, ettei kukaan feministi ole puuttunut asiaan! Meidän perheen lapsia hoitaneet lääkärit ovat olleet varmasti ainakin 80% naisia. No, ehkä on hyvä, että vielä jossakin on jäännöksiä vanhoilta ajoilta. Se muistuttaa siitä, miten hyvin meillä nykyään onkaan tasa-arvoasiat.

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

Päivän rukous

Kirkkoisä Augustinus vaikuttaa olleen kiihkeä mies. Tässä eräs hänen intohimoisista rukouksistaan. Jumala on luonut meidät hyvin erilaisiksi. Niinpä rukouselämä ja suhde Jumalaan voivat olla hyvin erilaisia riippuen luonteesta. Onneksi me kaikki saamme olla juuri sellaisia kuin me olemme. Jumalan edessä ei tarvitse näytellä!

Niin kauan kuin vielä jaksan etsiä

Herra, minun Jumalani, minun ainoa toivoni,
kuule minua, niin kauan kuin vielä jaksan etsiä sinua!
Anna minulle voimaa etsiä,
sinä joka sallit löytää itsesi yhä uudestaan
ja yhä uudella tavalla.
Seison edessäsi tieten ja tietämättä.
Missä ikinä avaudut,
ota minut vastaan, kun tulen sisälle!
Missä ikinä sulkeudut,
siellä avaa, kun kolkutan!
Sinua tahdon ajatella,
sinut tahdson tuntea,sinua tahdon rakastaa!
Anna muistikuvan, tiedon ja rakkauden kasvaa minussa,
kunnes muutat minut
ja annat minulle iankaikkisen elämän.

Augustinus

sunnuntaina, toukokuuta 25, 2008

Liika on aina liikaa!

"Jo saavu toukokuumme" lauloin lapsena Mozartin tahdissa koulun kulttuurikilpailussa, jonka nimeä en enää muista. Kilpailu ei mennyt hääppöisesti: ääni taisi pettää, kun laulu oli minulle liian korkea, tai ehkä hermot pettivät. Joka tapauksessa toukokuu tuntui lapsena mukavalta kuukaudelta. Kesäloma lähestyi, ulkona sai kulkea jo ilman takkia ja ohjelmaan kuului monenlaisia juhlia, retkiä ja iki-ihanat euroviisut.

Nykyään melkein inhoan toukokuuta. Luonto on tosi ihana ja kesän läheisyys tuntuu houkuttelevalta. Juhlat, päättäjäiset ja retketkin ovat sinänsä mukavia, mutta ongelma on siinä, että tekemistä on aivan liikaa. Toukokuu on joulukuun lisäksi ehkä vuoden stressaavin kuukausi sekä työssä että kotona. Samaan aikaan pitää suunnitella töissä kesän ja syksyn toimintaa sekä hoitaa kevätjuhlat ja retket.

Työmenojen lisäksi on lasten erilaisia kevätjuhlia, ylimääräisiä harjoituksia erilaisiin esityksiin, vanhempainiltoja sekä kevätretkiä sinne ja tänne. Kalenterimme on ollut aivan tupaten täynnä toukokuun ajan: pahimmalle illalle oli neljä päällekkäistä menoa. Lisäksi on ollut pari reissua Pohjanmaalle, perheen yhteisiä esiintymisiä ja Lauran synttärikekkerit. Niinpä odotankin nyt innolla kesäkuuta, vaikka vietänkin sen työn merkeissä. Edellisiltä kesiltä muistelen, että elämisen tahti on erilainen kesäkuukausina. Silloin on paremmin aikaa pysähtyä ja nauttia elämästä. Odotan innolla!

perjantaina, toukokuuta 23, 2008

Päivän rukous

Taivaallinen Isä -
sinä yksin tiedät
mitä minusta tahdot,
mihin tehtäviin
tahdot minut muokata.
Sinä alat alusta yhä uudestaan,
et anna periksi,
vaikka minusta itsestäni tuntuu,
ettei minusta tule mitään.
Välillä saan tuntea
lämpöäsi, huolenpitoasi,
ja saan siitä uutta halua
luovuttaa elämääni
kerros kerrokselta
sinun uutta luovan rakkautesi haltuun.
Auta minua antautumaan käsiisi,
sinä olet minut luonut.
Sinun savenvalajan-kädessäsi tahdon pysyä
turvallisesti, luottavasti,
ja kiittää sinua kaikesta sydämestäni.

Hiljaisuuden rukouksia (suom. Anna-Maija Raittila)
Pohjautuu Jer. 18:1-6

torstaina, toukokuuta 22, 2008

Kerro kirkosta

Olin eilen mielenkiintoisessa seminaarissa, jonka aiheena oli "Kerro kirkosta". Paikalla oli toinen toistaan pätevämpiä luennoitsijoita luomassa kuvaa siitä, millaisissa haasteissa kirkko elää viedessään sanomaansa eteenpäin. Suurin osa esitelmän pitäjistä ei suinkaan ollut kirkon "omia" miehiä ja naisia, vaan tärkeitä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Suuri osa heistä varmaan oli kuitenkin kirkon jäseniä.

Päivä oli pitkä. Kolmetoista erilaista kokonaisuutta veivät mehut kokonaan tällaiselta kuulijalta, joka ei ole vuosikausiin tottunut istumaan luennoilla. Aamupäivän esitelmät jaksoin kuunnella oikein hartaudella muistiinpanoja tehden, mutta iltapäivästä ote alkoi jo herpaantua. Poikkeuksena oli kuitenkin kirkollisen viestinnän innovaatiopalkinnon luovuttaminen, joka sai väsyneen olemukseni taas piristymään. Palkinto ojennettiin Tampereen seurakunnan nuorten aikuisten "Uusi verso"-yhteisölle tunnustuksena loistavasta viestintäprojektista. Nuoret aikuiset olivat pienellä budjetilla tehneet upean videopätkän "Jaakko ja uusi verso", joka pohjautui vanhaan satuun. Se kuulemma löytyy YouTubesta ja leviää vikkelään Facebookissa. Videopätkä oli oiva esimerkki siitä, miten kristillinen toiminta voi olla hyvin hengellistä, mutta samalla nykyaikaista ja luovaa.

Päivän annista jäi keskeiseksi se, miten merkittävä välinen internet on nykyihmiselle. Teppo Turkki puhui esitelmässään ubiikkiyhteiskunnasta, joka on suomennettu "arjen tietoyhteiskunnaksi". Ubiikkiyhteiskunta tarkoittaa sitä, että ihmisillä on pääsy nettipalveluihin joka paikassa 24-7. Mielenkiintoista käsitteessä on se, että ubiikilla on tarkoitettu alunperin Kristuksen läsnäoloa kaikkialla. Nyt netti on Kristuksen sijaan kaikkialla ja ihmiset pakenevat elämän tylsyyttä virtuaalimaailmaan. Japanissa tehtyjen tutkimusten perusteella monet ihmiset ovat päivästään jo 20-30% ON LINE eli kytkettynä verkkoon; Turkin omissa pienimuotoisissa tutkimuksissa suomalaiset taidealan opiskelijat olivat aivan yhtä paljon verkossa kuin esimerkin japanilaiset. Netti on erityisen tärkeä ja luonnollinen oleskelupaikka alle 30-vuotiaille, joita kutsutaankin nettinatiiveiksi. Itse kuulun vanhempaan polveen, ns. nettituristeihin, jotka ovat joutuneet opettelemaan nettimaailman vasta aikuisina.

Yksi Hesarin päätoimittajista, Reetta Meriläinen, piti valtavan hyvän esitelmän, jossa hän tarkasteli kirkon kuvaa medissa. Hän kehotti kirkkoa tunnistamaan omat vahvuutensa, löytämään oman ydinsisältönsä eli sanoman ja opettelmaan toimimista uudessa maailmassa. Hänen mukaansa nykyajan suurten muutosten keskellä toimiminen vaatii nöyryyttä, rohkeutta, luovuutta sekä virheiden tekemistä ja niistä oppimista. Hänen mukaansa kirkolla ei ole uskattavuusongelmaa, koska kirkko ei ole huijari. Sen sijaan kirkolla voi olla kommunikointiongelmia, mistä johtuen kirkko ja ihmisten hengellinen kaipuu eivät kohtaa.

Ex-ministeri ja nykyinen Yleisradion ohjelmistoalueen johtaja Olli-Pekka Heinonen ihastutti asiantuntemuksellaan sekä hyvin valmistellulla esityksellään "Muutu tai kuole", jossa oli paljon hyviä pointteja. Hän kyseenalaisti esitelmässään suomalaista nykytrendiä, jossa kriittisyydestä on tullut itseisarvo. Akateemisen sivistyksen katsotaan Heinosen mukaan nykyään olevan kriittisyyttä, mikä on pelottavaa uuden luomisen kannalta. Kukaan ei uskalla kokeilla mitään uutta, jos yleisilmapiiri on liian kriittinen.

Heinonen käsitteli myös suomalaisen yhteiskunnan muuttumista modernista postmoderniksi. Hänen mukaansa yhteiskuntamme ei vielä ole postmoderni, vaan me elämme muurosvaihetta, olemme eräänlaisessa tunne-explotaatiossa. Heinonen kuvasi, että elämme ikäänkuin tunnemyrskyssä, jossa asioita arvotetaan tunteiden perusteella. Niinpä skandaalit saavat paljon tilaa ja tunneperäinen mielipide on ratkaiseva. Kirkon kannalta on positiivista se, että hengellisyys on tänä päivänä tärkeämpää kuin milloinkaan viimeisen 20 vuoden aikana. Kuvaavaa ajallemme on myös se, että esimerkiksi jo puolet suomalaisista valitsee TV-ohjelmansa sen muodon eikä sen sisällön perusteella.

Päivä oli kokonaisuudessaan oikein antoisa. Esitelmien lisäksi nautin suunnattomasti vanhan naapurini seurasta sekä muutamasta uudesta kohtaamisesta. Jäin kuitenkin miettimään sitä, eikö "Kerro kirkosta -seminaarissa voisi tulla jotenkin selvemmin esille myös hengellinen puoli. Esitelmiä kuunnellessa tuli välillä vähän epätoivoinen olo. 2000-luvun ihmisen ja erityisesti nuorempien ikäluokkien tavoittaminen kristillisellä sanomalla tuntuu niin mahdottoman suurelta, lähes toivottomalta haasteelta.

Tampereen "Uuden verson" esimerkki valoi kuitenkin uskoa siihen, että hyvää jälkeä syntyy silloin, kun kirkossa annetaan tilaa maallikoiden luovuudelle eikä sanomaa laiteta vakan alle. Omassa voimassa kirkosta kertominen ja evankeliumin levittäminen 2000-luvulla tuntuvat mahdottomilta tehtäviltä. Onneksi on Jumala, joka on ubiikkiyhteiskunnan periaatteiden mukaisesti ON LINE -tilassa 24 tuntia/vuorokaudessa aivan joka paikassa. Hän voi antaa uusia ideoita sekä auttaa löytämään juuri oikeat ihmiset ja oikeat tavat viedä sanomaa eteenpäin. Ilman Jumalaa nostaisin kyllä toivottomana käteni pystyyn. Nyt voin vain luottaa siihen, että Jumala on kaiken viisauden ja luovuuden lähde.

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

Rukous kantaa

Viime aikoina olen kuullut paljon surullisia uutisia: sairautta, silmitöntä väkivaltaa ja onnettomuuksia. Kaiken tämän keskellä olen kuitenkin ollut kiitollinen siitä tuesta, mikä meillä kristityillä on toisissamme ja ennen kaikkea Jumalassa. Mikään ei lohduta surun tai pelon keskellä samalla tavalla kuin tietoisuus siitä, että on esirukoilijoita ja että on Jumala, joka kantaa vahvoilla käsivarsillaan. Raamatussa Jeesus lupaa, ettei hiuskarvakaan lähde ihmisen päästä Jumalan tietämättä. Se on uskomaton lupaus: Jumala kantaa ja auttaa kaiken hädän keskellä.

Jumala, sinä osaat kääntää
kaiken pahan hyväksi,
sinä olet vahvempi kuin
kaikki pahan voimat.
Tässä on pelkoni, ota se!
Kiitos, että autat minua!
Aamen.

Monica vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa, s.102


Itkemättömät itkut

Kaikki menneet murheelliset päivät,
itkut, jotka itkemättä jäivät,
suru, jota lievitä ei kukaan,
kipu, joka aina tulee mukaan,
tuska, joka yhä tulee kohti,
murhe, joka epätoivoon johti,
kyynel yksikään ei turhaan juokse.
Kaikki, kaikki kootaan Isän luokse.

Kerran vielä merkityksen saavat
kaikki itkut, kaikki lyödyt haavat.
Aika kutoo suurta salaisuutta,
kivun kautta Jumala luo uutta.
Mikään vaihe ei voi mennä hukkaan,
kyyneleetkin pukheavat kukkaan,
vaikkei silmä vielä nähdä saata,
tuskakin on toivon kasvumaata.

Vaikka pimeys on yllä päämme,
vaikka vielä varjon maahan jäämme,
yössä liekki lämpimästi loistaa,
padot murtaa, kaikki esteet poistaa.
Hiljaa lähtee sydämeltä taakka,
itkut itkeä saa loppuun saakka,
sisään tulvii uusi, kirkas vesi.
Vihdoinkin on vapaa sydämesi.

Anna-Mari Kaskinen:Minä en sinua unohda

Liian rivo blogi!

Sain eräältä lukijaltani sähköpostia, jossa oli mielenkiintoinen otsikko. Kyseinen lukija oli yrittänyt lukea työpaikallaan blogiani, mutta kone ei ollut päästänyt häntä siirtymään blogiini, vaan ruutuun oli tullut "Access denied"-merkintä. Kone oli antanut myös selityksen kiellolle: blogini sisälsi alastomuutta ja rivoutta. Mielenkiintoista, sangen mielenkiintoista! Siispä nyt tiedätte liikkuvanne vaarallisilla vesillä. Olenhan saattanut jossain kirjoituksessa mainita jopa sanan seksi. IIIIIIIIIIIKKKKK!

torstaina, toukokuuta 15, 2008

Rukouksen voima

Keskustelin erään entisen seurakunnan työntekijän kanssa sielunhoidosta. Hän valitteli sitä, että oli kokenut sielunhoidon turhauttavana ja hyvin vaikeana. Hän oli kokenut itsensä avuttomaksi ja kykenemättömäksi auttamaan ihmisiä, joilla oli suuria vaikeuksia elämässään. Sanoin puolestani sielunhoidon tuntuvan mielekkäältä ja rakentavalta ainoastaan sen vuoksi, että minulla on mahdollisuus rukoilla sielunhoidettavien puolesta. Ilman rukousta tuntisin itseni aivan samalla tavalla kykenemättömäksi ja avuttomaksi.

Olen onnellinen siitä, etten ole psykologi enkä psykiatri, vaan pappi. Sen vuoksi saan käyttää sielunhoitotilanteissa avoimesti rukousta. Yleensä rukoilen sekä ennen tapaamista että tapaamisessa yhdessä sielunhoidettavan kanssa. Tapaamisen jälkeen jatkan rukoilemista ihmisen puolesta, jos vain millään muistan. Vaikka rukous ei ole mikään taika eikä Jumala ole mikään rukousautomaatti, olen kokenut rukouksen voiman valtavana. Yksi hienoimmista palautteista, mitä olen työstäni saanut, oli sielunhoidettavan tekstiviesti. Siinä hän kertoi lähettäneensä kaikille ystävilleen tekstiviestin, jossa oli kertonut papin rukoilleen hänen puolestaan, ja se oli tuntunut tosi hyvältä! Ja minä en ollut tehnyt mitään muuta kuin rukoillut yksinkertaisesti hänen puolestaan.

Sielunhoitotilanteessa en tietenkään heti ehdota rukousta. Mutta yleensä kun olemme keskustelleet pitkään ja yhteinen hetki alkaa olla lopussa, kysyn ihmiseltä, haluaako hän, että rukoilen hänen puolestaan. Yleensä kaikki haluavat. Kun olen rukoillut ihmisen puolesta, tuntuu, että puolet minunkin taakastani lähtee. Rukous muistuttaa siitä, miten minun ei auttajana tarvitse kantaa ketään omilla heiveröisillä harteillani. Jumalan mahdollisuudet auttaa ovat niin paljon suuremmat; Hänelle ei ole olemassa toivottomia tapauksia!

"Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen." 1. Piet. 5:7

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Sinun siipiesi varjossa

Peter Halldorfin kirjan lukeminen on antanut minulle janon johonkin syvempään ja täydempään. Aikamme on täynnä pinnallisuutta ja tyhjyyttä. Iltapäivä- ja juorulehdet edustavat mainiosti nykyajan ihmistä. Niissä tarjotaan paljon paljasta pintaa, ihmisiä loukkaavia juoruja, viihdettä ja onnettomuuksilla mässäilyä. Ja tiedän syyn, miksi niitä tarjotaan. Ne menevät kuin häkä kansaan!

Toisaalta epäilen, etten ole ainoa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa, miten Tanja Karpelan tukka juuri tänään on työpaikalla; yleensä kun en edes kiinnitä huomiota siihen, miten työtovereideni hiukset ovat. Päivän "Tanjaa" taas ei voi olla huomaamatta työmatkalla. Ei minua myöskään aivan kamalasti kiinnosta lööppien sanoma siitä, mihin aikaan Nicke-tanssija saapuu kotiin perheensä pariin. Ehkä minun pitäisi alkaa taas iltapäivälehti-paastolle, koska niiden ravintoarvo on heikohko. Sen sijaan voisin lukea 5 minuuttia enemmän päivässä varhaiskirkosta kumpuavaa syvällistä sanomaa. Taidan tehdä niin. Raportoin muutaman paastoviikon jälkeen!


Oi Herra, Jumalamme,
sinun siipiesi varjossa
me voimme toivoa.
Sinä suojelet ja kannat meitä.
Jos sinä olet meidän voimamme,
me kestämme huojumatta,
jos me luotamme omaan voimaamme,
se herpoaa.
Me tahdomme palata sinun luoksesi
eikä meidän tarvitse pelätä,
että jäämme kotia vaille.
Vaikka olisimme olleet kauankin poissa,
ei sinun talosi ole sortunut.

Augustinus

maanantaina, toukokuuta 12, 2008

Sinä saastutit minut!

Seurakuntamme alueella asuu melko paljon islaminuskoisia. Eräässä päiväkodissa vieraillessani on ollut hauska kuunnella lasten toimintaa laulu- ja hartaushetken lähestyessä. Muslimilapset ovat hyvin tietoisia omasta uskonnostaan. Niinpä he sanovat toisilleen: "Sinun pitää tulla nyt tänne. Sinä olet muslimi."

Hienolta on tuntunut se, että olen ollut tervetullut kyseiseen päiväkotiin, jossa suuri osa lapsista on islaminuskoisia. Päiväkodissa on ymmärretty monikulttuurisuus oikealla tavalla. Se ei ole este hartaushetkille, koska toisenuskoisille lapsille järjestetään sinä aikana muuta ohjelmaa. Päiväkodissa vaikuttaa olevan rakkaudellinen ja kunnoittava suhtautuminen erilaisista taustoista tulevia lapsia kohtaan.

Menin jokunen viikko sitten erääseen alueemme leikkipuistoon pitämään lauluhetkeä. Tulin paikalle hyvissä ajoin. Niinpä leikkipuiston yhdyshenkilö meni vielä soittamaan tärkeän puhelun, ja jäin odottelemaan yksikseni eteiseen. Hetken päästä ovesta tuli yksi työntekijöistä tai ehkä harjoittelija. Ojensin hänelle käteni ja kättelimme. Miehen reaktio oli hieman yllättävä: "Sinä saastutit minut." En ollut ihan varma, kuulinko oikein, ja näytin kysyvältä. Silloin mies jatkoi: "Sinä saastutit minut. Minä olen muslimi, en saa kätellä vieraita naisia." En saanut tilantessa oikein sanaa suustani, mutta mies ei jäänyt sanattomaksi. Hän kiirehti heti huoneen toiseen nurkkaan ja haki minulle esitteen "Islam Suomessa". Sitten hän jätti minut rauhaan ja lähti hakemaan kahvia.

Minä jäin lukemaan hämmentyneenä esitettä, joka muistutti kovasti kristillisiä traktaatteja. Islaminusko esiteltiin esitteessä hyvin positiivisesti. Naisen asemaa pidettiin islaminuskossa parempana kuin länsimaisissa kulttuureissa. "Alistaako islam naisia?" -otsikon alla kerrottiin siitä, miten länsimaissa naiset kärsivät suurista henkisistä paineista joutuessaan kilpailemaan miesten kanssa työelämässä. Naisten kärsimystä lisää se, että he joutuvat kilpailemaan keskenään miesten huomiosta mm. paljastamalla vartaloaan. "Islam tarjoaa ratkaisun sille miesten ja naisten välistä suhdetta koskevalle kysymykselle, jonka länsimainen yhteiskunta kohtaa", julistettiin esitteessä. Siinä kerrottiin myös hyvin selkeästi syistä, miksi Jeesus ei ole Jumalan "Poika".

Muslimimiehen kohtaamisesta ei jäänyt minulle kovinkaan hyvä maku. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, miksi hän kätteli minua, kun se oli hänelle saastuttavaa. Hän olisi voinut jättää kättelemättä ja kertoa syyn kohteliaasti. Se ei olisi loukannut minua ollenkaan! Mietin myös sitä, tervehtiikö hän samalla tavalla kaikkia leikkipuistoon tulevia naisia. Valittelu siitä, että tuli saastutetuksi, ei ole ehkä paras mahdollinen tapa tervehtiä uusia asiakkaita, joista suurin osa on nuoria naisia.

Kohtaamisen jälkeen pidin lauluhetken hyvillä mielin. En yhtään ujostellut laulaa tavallisten Frööbelin palikka -laulujen rinnalla kristillisiä laululeikkejä Pienenpienestä leppäkertusta, Jumalan kämmenestä ja myrskystä. Kyllä kristityiksi kastetuilla lapsilla on oikeus kuulla siitä Jumalasta, jonka yhteyteen heidät on otettu. Jos kynnys kirkkoon tai seurakunnan toimintaan on liian korkea vanhemmille, täytyy mennä tapaamaan lapsia sinne, missä he ovat. On huolestuttavaa, jos kristityt lapset eivät saa mitään opetusta omasta uskostaan, kun taas muslimilapsilla on hyvin selkeä identiteetti.

Miehen kohtaaminen oli minulle erittäin opettavainen. En ole koskaan harrastanut Raamatulla päähänlyömistä, ja vielä vähemmän aion harrastaa sitä tästä lähtien. Rakkaus, hienotunteisuus ja ihmisen kunnioittaminen ovat avainsanoja silloin, kun kohdataan sekä jo kristityksi kastettua että toisenuskoista evankeliumin sanomalla. Yläpuolelle asettuminen tai traktaatin lyöminen käteen ilman aitoa ihmisen kohtaamista eivät tuota hyvää satoa. Niistä jää vain paha maku! Sen sijaan kulkiessamme avoimin silmin ja rukoillen Jumala voi avata ovia hengellisiin keskusteluihin ja viedä niiden ihmisten luo, jotka kaipaavat Jumalan rakkautta ja apua elämäänsä.

Jeesus on loistava esimerkki siitä, miten meidän tulisi kohdata lähimmäisemme: ei tuomiten, vaan rakastaen. Jumalan Pojalla oli varaa syödä syntisten kanssa ja jutella kahdestaan ns. huonon naisen kanssa. Hänellä oli myös selkeä mielipide siitä, mikä on saastuttavaa: "Kuulkaa kaikki minua ja ymmärtäkä. Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin. Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisältään ulos. -- Juuri ihmisen sisältä, sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, ja niiden mukana siveettömyys, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys, vilppi, irstaus, pahansuopuus, herjaus, ylpeys ja uhmamieli. Kaikki tämä paha tulee ihmisen sisältä ja saastuttaa hänet." (Mark. 7:15, 21-23)

PS. Olisittepa nähneet työtovereideni ilmeet, kun kerroin työpaikalle palatessani ehtineeni jo sinä päivänä saastuttaa yhden miehen!

sunnuntaina, toukokuuta 11, 2008

Tule, Pyhä Henki

Tule!

Pieni hipaisu
tai
maanjäristys,

Tule!

säkenöivä kirkkaus
tai
puhdas pimeys

Rakas
Pyhä
Henki

tule sellaisena kuin olet!

Satu Kreivi-Palosaari


Kun Jumalan malja läikähtää yli

on
rakkaus
niin sanoinkuvaamaton,

ettei siinä vanhoilla kieleillä edes pärjää!

Satu Kreivi-Palosaari

Molemmat runot kirjasta "Katso Isä! Rukouksia ja runoja kirkkovuoden teksteihin"

Jeesus - olen sinun

Kirkkovuosi lasten kanssa -kirjassa Monica Vikström-Jokela opettaa helluntaihin liittyen hengitysrukouksen. Tässä se teillekin vinkiksi, sopii yhtä hyvin lapsille ja aikuisille.

"Hengitysrukous on pieni hiljainen rukous. Voin rukoilla sitä aina kun haluan muistaa, että Jumala on lähellä ja että hänen henkensä asuu minussa ja auttaa kaikessa. Joka kerta kun vedän henkeä, rukoilen Jeesus, ja kun hengitän ulos rukoilen olen sinun."

Jeesus -olen sinun.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Tuli on irti!

Kaksi vuotta sitten kokoonnuimme eräänä toukokuisena sunnuntaina rukousystäväni Hannan kotona. Hanna oli kutsunut kotiinsa joitakin nuoria naisia suunnittelemaan seuraavana syksynä aloitettavaa piiriä. Jostain kumman syystä Hannan kotiin saapui sinä iltapäivänä myös muita hänen ystäviään, uskovia nuoria naisia. Ilmeisesti Jumala itse lähetti heitä!


Aloitimme kokoontumisen rukouksella. Rukoilimme vuorotellen, aivan rauhallisesti ja normaalisti. Silloin Hanna näki kuvan tulenlieskoista, jotka tulivat päällemme. Kun hän kertoi näystään, tajusimme, mitä erityistä päivässä oli. Oli helluntai, Pyhän Hengen vuodattamisen juhla. Tuntui todella uskommattomalta, että Jumala antoi tuollaisen näyn juuri helluntaipäivänä. Kokoontumisemme eteni hyvin rukoushetkemme jälkeen: Helmihetkiä-ryhmä oli saanut muotonsa.


Tänä keväänä järjestin kodissani naistenillan, jonka teemana oli "Kuunteleva rukous". Illan alustajan, Ulla Kuisman, lisäksi meitä oli paikalla yhdeksän naista; juuri sopiva määrä sekä kahvipöytään että rukouspiireihin. Liekö johdatusta!


Ullan alustuksen jälkeen me harjoittelimme kuuntelevaa rukousta kolmen hengen ryhmissä. Ulla aloitti rukouksen sanallisesti. Sitten me olimme ihan hiljaa ja pidimme kaksin puolin kättä rukouksen kohteena olevan ihmisen puolesta ja kuuntelimme, oliko Jumalalla mitään sanottavaa. Olihan Hänellä! Kaikille muille paitsi minulle tuli mieleen joku ajatus tai kuva, jonka he halusivat kertoa ihmiselle, jonka puolesta he rukoilivat.

Vieläkin pohdin sitä, mitä tarkoittivat ne kuvat, jotka minun puolestani rukoilleet sisaret saivat. Uskon siihen, että Jumalalla oli joku viesti annettavana niiden kautta, koska ne puhuivat samasta asiasta. Mielenkiintoista!


En ole itse mikään hurmoshenkinen näkyjen näkijä. En ole itse asiassa saanut elämässäni yhtään kuvaa, ilmestystä enkä suoraa profetiaa Jumalalta. Se ei minua harmita, koska tiedän, että Jumala käyttää eri ihmisiä eri tavalla ja antaa armolahjoja oman tahtonsa ja viisautensa mukaan. Sen sijaan olen saanut rohkaistua ja vahvistua uskossa monta kertaa, kun joku ihminen on saanut profetian tai kuvan minulle.

Ensimmäinen kimmoke teologin uralleni tuli Seppo Juntusen suulla. Pyytäessäni itselleni kielilläpuhumisen armolahjaa rukousillassa sainkin kuulla profetian, että Jumala tahtoo minut kokoaikaiseen työhönsä. Työhön ja kutsumukseen liittyviä profetioita olen saanut pitkin matkaa useammankin kerran; jokainen niistä on tullut tarpeeseen.

Jumalan kokonaisvaltaista varjelusta ja suojelusta olen kokenut silloin, kun Jumala on lähettänyt jonkun ihmisen varoittamaan minua vaarasta. Sekin on tapahtunut kaksi kertaa. Niissä tilanteissa on tuntunut aivan uskomattomalta se, että Jumala oikeasti välittää tällaisesta yhdestä pienestä ihmisestä niin paljon, että laittaa toisen ihmisen varoittamaan.

Pyhän Hengen symbolit, tulenlieskat ja kyyhkynen, kuvaavat hienosti Jumalan kolmannen persoonan eri puolia. Välillä Hän toimii elämässämme voimakkaasti, toisinaan hellästi ja pehmeästi. Joka tapauksessa Pyhä Henki toimii jokaisen kristityn elämässä. Paavali sanoo painokkaasti 1. Korinttilaiskirjeessä (1. Kor. 12:3): "Kukaan ei myöskään voi sanoa: "Jeesus on Herra", muuten kuin Pyhän Hengen vaikutuksesta."

Olen lukemassa ruotsalaisen suuren teologin, Peter Halldorfin, kirjaa "Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?" Kirja on uskomattoman syvällinen, ja sen vuoksi sitä ei voi lukea samalla tavalla kuin kevyempää kirjallisuutta. Luen sitä hitaasti mietiskellen ja miettien sitä, mitä uutta Jumala tahtoo opettaa minulle itsestään kirjan kautta. Tässä tämän päivän löytöni, joka on dialogi suuren venäläisen hengellisen isän Serafim Sarovilaisen sekä hänen luokseen apua tulleen ihmisen välillä:

Isä: "Sinua kehotettiin käymään kirkossa, rukoilemaan ja tekemään hyvää. Sen sanottiin olevan kristityn elämän tarkoitus. Yksikään vastaus ei tyydyttänyt sinua. Rukous, paasto ja muut kristilliset teot ovat toki hyviä itsessään, mutteivät ne ole elämämme päämäärä, ne ovat vain välikappaleita. Kristityn elämän todellinen päämäärä on hankkia Pyhä Henki. Huomaa, että yksikään hyvä teko ei voi saada aikaan Pyhän Hengen hedelmää, ellei tekoa ole tehty rakkaudesta Kristukseen. Tämän Hengen saaminen on elämämme päämäärä."

Kristitty: "Isä, sinä puhut aina Pyhästä Hengestä ja sanot, että meidän on saatava se, mutta milloin ja missä voin sen nähdä? Hyvät teot ovat kouriintuntuvia, mutta miten Pyhän Hengen voi nähdä? Miten voin tietää, onko hän minussa vai ei?"

Isä: "Pyhän Hengen armo, joka annettiin meille kastehetkellä, loistaa sydämessämme lankeemuksistamme huolimatta ja meitä ympäröivästä pimeydestä huolimatta. Hän näyttäytyy kuvaamattomassa valossa kaikille niille, joissa Jumalan teot tulevat julki. Pyhät apostolit olivat aistiensa välityksellä tietoisia Pyhän Hengen läsnäolosta."

Kristitty: "Miten minä itse voin olla sen todistaja?"

Isä: "Ystäväni, olemme molemmat Pyhässä Hengessä, sinä ja minä. Miksi et katso minua?"

Kristitty:"Isä, en voi katsoa sinua, sillä kasvosi ovat tulleet aurinkoa kirkkaammiksi ja minua häikäisee."

Isä: "Älä pelkää, Jumalan ystävä, sinä olet nyt itsekin alkanut säteillä samanlaista valoa kuin minä. Olet nyt itsekin täynnä Pyhää Henkeä, vaikka luulet ettet voi katsoa minua. --Älä pelkää, Herra on kanssasi. --Mitä tunnet"

Kristitty:"Lepoa ja rauhaa, jota en pysty kuvailemaan. --Kuvaamatonta iloa, joka täyttää koko sydämeni. --Sanomatonta lämpöä."
(Peter Halldorf: Kaipaatko täyteyttä Hengen sen?, lyhennelmä sivuista 179-181)

Rukoillaan, että Pyhä Henki saa huomenna äitienpäivänä koskettaa sydämiä kirkoissa ja kodeissa. Tule, Pyhä Henki ja anna tulesi syttyä sydämiimme!

Puikot heilumaan!

En todellakaan ole mikään käsityöihminen. En omista ompelukonetta enkä yläasteen jälkeen ole ommellut mitään muuta kuin verhoja. Nuoruuden kutomisharrastuskin loppui jo ensimmäisenä opiskeluvuonna, ajan puuteeseen ilmeisesti. Toisena syynä oli ehkä se, että tein tuoreelle poikaystävälleni villasukat, jotka olivat 5 cm liian pitkät. En ollut vielä ensitapaamisilla ehtinyt kiinnittää huomiota kengännumeroon!

Eilen illalla otin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen puikot käsiin. Ihmeesti silmukoiden luominen oli vielä muistissa, vaikka epäilinkin etukäteen taitojani. Loin barbin kaulahuivin verran silmukoita ja huusin Vesan paikalle. Aloin kutoa ja annoin samalla ohjeita kutomisen perusasioista. Muutaman kierroksen jälkeen oli Vesan vuoro laittaa puikot heilumaan, ensimmäistä kertaa elämässä. Muutaman harjoituskierroksen jälkeen hän oli sitä mieltä, että hallitsee homman. Vielä iltapalapöydässä hän mielessä kertaili kutomista: "Ensin siis nostetaan se eka silmukka ja sitten..."

Tänään hän on Järvenpään torilla kutomassa isoa kaulahuivia jossakin seurakunnan hyväntekeväisyystapahtumassa. Monipuolista tuo kirkkoherran työ!

torstaina, toukokuuta 08, 2008

Hengellisellä musalla menee lujaa!

Tänään luin Kotimaa-lehden verkkosivuilta iloisia uutisia. En olekaan ainoa Simojoen ja suomalaisen hengellisen musiikin fani. Tällä gospeliksi Suomessa kutsuttavalla musiikkityylillä menee nyt todella lujaa, lujempaa kuin koskaan. Suomen virallisella albumilistalla on tällä viikolla 30 parhaan joukossa peräti viisi hengellistä levyä. Kaikki ovat minunkin suuria suosikkeja. Joukossa on EXIT, EtCetera, Samuli Edelmann, HB sekä Simojoki-Kaskisen juhlakiertueen levy taivas on tie.

Samuli Edelmannin virsilevy on keikkunut listalla Kotimaan mukaan jo 25 viikkoa. Ja syksyllähän ilemstyykin sopivasti jo Samulin toinen virsilevy. Onko tämä 2000-luvun herätystä, kun ihmiset kohtaavat Jumalan hyvin tehdyn hengellisen musiikin kautta? Halleluja!

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

Uusin löytö

Tässä uusin löytöni EtCeteran tuoreelta levyltä. Kuvastaa mielestäni ihanan läheistä suhdetta Jeesukseen.

VILJA TAIPUU

Muistatko, Jeesus, kun silloin lähdettiin
matkalle uusiin maisemiin?
Muistatko sen, kuinka kylvit siemenen
ja nousta annoit taimien?
Kun oma paikkani kasvaa täällä on
ja sanan mullasta löydän ravinnon,
saan hetken hehkua alla auringon,
kunnes lopulta kerran


Vanha vaipuu jälleen historiaan,
vilja taipuu, se talteen korjataan,
täyttyy kaipuu ja sinut, Jeesus, nähdä saan.

Muistatko, Jeesus, kun silloin riemuittiin
ja kiitos kaikui korkeuksiin?
Muistatko sen, kuinka laulu täytti maan
ja usko syntyi uudestaan?
Ei halleluja kai aina täällä soi
ja kiitosvirsikin vaikeroi.
Ei silti toivoa meiltä viedä voi,
sillä lopulta kerran

Vanha vaipuu jälleen historiaan,
vilja taipuu, se talteen korjataan,
täyttyy kaipuu ja sinut, Jeesus, nähdä saan.

Muistatko, Jeesus, kun silloin itkettiin,
kun kylmä hiipi sydämiin?
Muistatko sen, kuinka halla viljan vei
ja yhtään jyvää tullut ei?
On meidän aikamme pieni hetki vain
ja Luojan lahjoja paljon täällä sain.
Ja tämä päivä on kaikkein arvokkain, sillä lopulta kerran

Vanha vaipuu jälleen hostoriaan,
vilja taipuu, se talteen korjataan,
täyttyy kaipuu ja sinut, Jeesus, nähdä saan.

Pekka Simojoki

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Karu nuoruus

Oli ankeaa olla kirkkoherran ja uskonnonopettajan tytär neljätoistavuotiaana. Varsinkin silloin, kun joku haukkui papiksi tai valitti siitä, että sain uskonnosta kympin. Lukiessani Jonas Gardellin kirjaa "En komikers uppväxt" tulin kuitenkin siihen tulokseen, että nuoruuteni oli harvinaisen helppo ja kivuton. En ollut koskaan yksinäinen enkä joutunut luopumaan periaatteistani tai mielipiteistäni saadakseni toisten hyväksynnän.

Gardellin kirja on surullinen tarina erään ruotsalaisen lähiön kuudesluokkalaisista. Kirjan päähenkilö Juha tekee kaikkensa tullakseen suosituksi. Hänestä tulee luokan pelle, joka hauskuttaa muita viikon "hauskalla tunnilla" opettajan kärsimykseksi. Juha tekee kovasti töitä oppiakseen hauskimmat vitsit sekä parhaimmat temput, jotta hän kelpaisi muille.

Juhan luokassa vallitsee tiukka hierarkia: luokan oppilaat on rankattu tarkasti sen mukaan, kuinka suosittuja he ovat. Komeimmat ja kovimmat kundit sekä kauneimmat ja ilkeimmät tytöt kuuluvat luokan kermaan, jota Juha yrittää mielistellä parhaan taitonsa mukaan. Juha häpeää omia ystäviään, jotka ovat luokan kerman míelestä rumia ja tyhmiä sekä pukeutuvat huonosti. Niinpä Juha pettää ystävänsä moneen kertaan: hän hakkaa ystävänsä luokan kovisten käskystä sekä jättää omat ystävänsä kutsumatta juhliinsa. Pettäessään ystävänsä hän pettää myös itsensä, ja voi todella huonosti. Hänestä tulee pelle, jonka sydän itkee.

Kertomuksessa tulee traagisella tavalla esille se, miten lapset eivät saa tukea kodeistaan. Juhan vanhemmat pyörivät omien ongelmiensa ympärillä eivätkä näe lastensa tarpeita. Juhan suomalaisen äidin lempilause "Anna mun kaikki kestää!" oli pikantti yksityiskohta ruotsalaisen tekstin keskellä. Se kertoi kaiken siitä tavasta, jolla äiti kohtasi lapsensa. Lapset eivät olleet hänelle ilon ja ylpeyden aihe, vaan lapset kokivat olevansa äidilleen rasite. Juhan elämän perustunne oli se, ettei hän kelpaa.

Kirjassa tulee esille voimakkaasti nuoren jumalakaipuu. Juha pettyy elämässään kerta toisensa jälkeen siihen, ettei Jumala autakaan häntä. Lapsuuden usko saa väistyä, koska hänen elämässään ei ole ketään, joka rakkaudellaan ja hyväksynnällään osoittaisi rakastavan Jumalan läsnäoloa. Juha ei enää odota Jeesusta, joka lapsuuden mielikuvissa tuli avaruusaluksella pelastamaan häntä. Sen sijaan Juha pelastaa itse itsensä ja antaa itselleen anteeksi. Hän ansaitsee myös itse ihmisten rakkauden ja hyväksynnän tulemalla koomikoksi, joka naurattaa ihmisiä lavalla rahan edestä. Ja hän voi edelleen huonosti, hyvin huonosti.

Kirjan lukeminen oli vavahduttava kokemus. Ymmärsin sen, kuinka paljon ihmisten, ja erityisesti nuorten, elämässä on pelkoa, kipua ja rakkaudettomuutta. Kuinka onnellinen saankaan olla siitä, että olen saanut vanhemmiltani kuulla olevani rakastettu ja tärkeä juuri sellaisena kuin olen. Olen tiennyt aina, että minulla on koti, jossa voin kertoa kaiken, mikä painaa mieltä. Lisäksi minulla on ollut hyviä ystäviä ja Jumala.

Sen vuoksi en olekaan huolissani lasteni tulevasta nuoruudesta, vaikka kahden papin yhdistelmä on ehkä se kaikkein pahin mahdollinen. Uskon, että lapsemme tietävät sen, että äidille ja isälle voi tulla kertomaan ihan kaikesta. Positiivista palautetta lapsemme ovat ilmeisesti saaneet aivan tarpeeksi. Ainakin siltä tuntuu, kun sanoessani heitä ihanaksi on yleensä vastaus: "Älä aina jaksa. Mä oon kuullut tuon ainakin tuhat kertaa." Kaikista paras palaute tuli Anttonilta, joka sanoi kaksi viikkoa synttäreidensä jälkeen: "Mä oon ollut ihana jo yhdeksän vuotta ja kaksi viikkoa." Eiköhän tuolla itsetunnolla oteta jo muutamat karutkin kokemukset vastaan.


Kirja on suomennettu vuonna 2005, ja sen nimi on Koomikon synty.

Äiti, mun on paha olla!

Perheessämme velloo mahatautiepidemia. Niinpä vietän tänään kotipäivää sairaiden lasten kanssa, vaikka omien suunnitelmieni mukaan olin ajatellut osallistua ensimmäiselle suomenkieliselle Raamatturäp-kurssille. Olen odottanut kurssin saapumista Suomeen jo monta vuotta, koska ystäväni Eva on hyödyntänyt sitä omassa työssään Ruotsissa menestyksekkäästi. Kurssin peruuntuminen ei harmita minua kuitenkaan hirvittävästi, koska oma olonikin tuntuu vähän epämääräiseltä. Raamattuseikkailua opiskellessa on hyvä olla täydessä vedossa, jotta saa kurssista kaiken irti. Uskon nimittäin siihen, että Raamatturäp voi innostaa varhaisnuoria ja nuoria Raamatun pariin, koska siinä opetellaan Raamatun punainen lanka koko vartalolla. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta!

Lasten mahatauti on tuonut mieleeni muistoja omasta lapsuudestani. Onneksi kukaan lapsistamme ei ole perinyt minun geenejäni tässä asiassa. Minä nimittäin oksentelin aina ja joka paikassa: automatkoilla, bussireissuilla ja koulun päivänavauksissa. Parhaiten on jäänyt mieleeni eräs päivänavaus, jonka isäni piti ala-asteella. Isäni totesi puheessaan: "Niin kuin laulaja Pelle Miljoona on sanonut:"Äiti, mun on paha olla." "Ja silloin tottelevainen Elina-tyttö oksensi koulun suuressa salissa.

Ajatus kolmannesta lapsesta tuntui minusta kauan aikaa epämiellyttävältä juuri alkuraskauden pahoinvoinnin vuoksi. Kun oli kaksi kertaa voinut monta kuukautta huonosti, tuntui hirvittävältä alkaa taas siihen rumbaan. Onneksi kolmannella kerralla kaikki meni jo paljon paremmin. Säännölliset ruokailut ja pitkät yöunet helpottivat kummasti oloa. Paitsi silloin, kun erehdyin kolmannella kuulla menemään Anttonin kanssa WasaLandian mustekalaan. Tyhmästä päästä kärsii...

En ole ikinä kärsinyt krapulasta enkä varmasti tule ikinä kärsimäänkään; yksi lasillinen viiniä tai tervetuliaismalja on minun rajani alkoholin käytössä. Viime aikoina olen ilolla seurannut Kännikapina-liikettä. On todella hienoa, että jotkut uskaltavat vastustaa sairasta alkoholikulttuuria, joka tuntuu pahenevan pahenemistaan. Vapun alla uutisoitiin näyttävästi, miten kaksi kolmasosaa 30-vuotiaista miehistä on alkoholin suurkuluttajia, ja naiset tulevat kovaa vauhtia perässä. Onneksi on Kännikapina-liike, joka julistaa tälle kansalle, että seksikin on paljon parempaa selvin päin!


sinä et tule humalaan
sinä menet humalaan

siteeraat Pentti Suurta

humala on paikka
sanot

vahvasti sanottu
ja
varmasti on

minä haluaisin tavata sinut
jossain muualla

Arno Kotro

maanantaina, toukokuuta 05, 2008

Päivän rukous

Rukous, jolla aloitin puheeni naistenillassa Alskatissa.

Herra -
sinä opetit kerran oppilaasi rukoilemaan:
Tapahtukoon sinun tahtosi.
Silti he välistä halusivat itse määrätä,
miten sinun oli käsiteltävä heitä ja muita.
Herra, me olemme samanlaisia.
Usein jokin meissä on mykkänä varuillaan,
kun rukoilemme tuota rukousta.
Emme uskalla heittäytyä kokonaan sen valtaan.
Sinun tahtosihan voisi ohjata meitä
johonkin minne emme tahtoisi.
Herra - anna anteeksi, että me tällä tavoin
usein olemme tässä maailmassa jarruttamassa
valtakuntasi tuloa.

Auta meitä antautumaan tahtosi varaan pidättelemättä.
Ympäröi meidät turvallisuudellasi,
niin että rohkenemme sen tehdä.
Herra - kiitos että sinä et jätä meitä yksin,
kun alamme kulkea tahtosi tietä.
Kiitos että kuljet edellämme
ja ohjaat meitä askeliin,
jotka itse olet meitä varten valmistanut.
Silloin sinun tahtosi on oleva meille turvapaikka ja ilo.
Silloin se antaa jokaiselle päivälle uuden tarkoituksen.
Aamen.

Hiljaisuuden rukouksia (suom. Anna-Maija Raittila)

sunnuntaina, toukokuuta 04, 2008

Nostalginen reissu

Palasimme illalla kotiin Vaasasta, entisestä kotikaupungistamme, jossa kävimme ensimmäistä kertaa muuton jälkeen. Matka oli kaikin puolin ihana. Ajankohdan valinta osui nappiin: Vaasa oli lauantaina Suomen lämpimin paikka, kun mittari näytti lähes hellelukemia (yli 24 astetta). Vaasan torilla oli jo sellainen ihana kesätunnelma, josta nautin suunnattomasti viiden Vaasan kesän aikana.

Ehdin myös käydä shoppailemassa iki-ihanassa Dopp-vaatekaupassa, josta löydän melkein aina jotain kivaa ostettavaa. Helsingissä en tahdo löytää vaatekaupoista vielä oikein mitään, koska vaatteista on runsaudenpulaa. Sen sijaan pienessä liikkeessä, jossa saa loistavaa palvelua, on niin helppo tehdä löytöjä! Tietysti kävin myös kannattamassa pellolaisen Annan kenkäkauppaa torin laidalla sekä ihastelemassa upouutta Polarn och Pyret -lastenvaateliikettä sekä nautiskelemassa tunnelmallisen Café Augustin mozzarella-sämpylästä.

Kaupungilla shoppailua ja lämpöisää säätä paljon ihanampaa oli kuitenkin ystävien tapaaminen sekä perjantainen naistenilta Alskatissa. Tuntui uskomattoman hienolta olla naistenillassa, jonka ystäväni Hanna ja Hanna-Reetta olivat organisoineet Helmihetkiä-ryhmänsä kanssa. Kaikki oli suunniteltu viimeisen päälle ja ilta oli tehty rukouksen hengessä. Niinpä naistenillassa oli ihana tunnelma, ja kokonaisuus oli todella onnistunut.

Nautin erityisesti seinäjokelaisen ylistystanssiryhmän esityksistä. Koin niissä Jumalan läsnäoloa ja aitoa kristittyjen iloa siitä, että he saavat palvella ja palvoa Herraa. Tanssiryhmän mukanaolo vapautti mukavasti illan ilmapiiriä. Hymy oli herkässä, kun kaikki osallistujat pääsivät kokeilemaan yhtä tansseista. Rukousryhmät, joissa keskusteltiin rukouksesta ja rukoiltiin jokaisen puolesta erikseen, toimivat myös hyvin. Puheenikin sai hyvää palautetta, vaikka sitä pitäessä minulla oli sellainen tunne, ettei minulla ole mitään ihmeellistä annettavaa näille naisille. Ilmeisesti sain olla kuitenkin Jumalan käytössä, koska eräs osallistuja sanoi puheen antaneen vastauksia niihin kysymyksiin, joita hän tällä hetkellä pohtii.

Vaasassa oli hienoa nähdä, miten se työ, mitä aloittelin ystävieni kanssa nuorten naisten parissa, menee koko ajan eteenpäin. Naistenillan jälkeen ystäväni oikein taas pursusivat uusia, raikkaita ideoita. Täytyy sanoa, että välillä Vaasassa tuli vähän haikea olo. Vaikka viihdyn hyvin Järvenpäässä ja Helsingissä, on kaikki täällä osaltani vielä aika alussa. Työssä kyselen koko ajan Jumalalta sitä, mihin suuntaan minun pitäisi mennä. Järvenpäässä taas koen itseni vielä vähän muukalaiseksi siitä yksinkertaisesta syystä, ettei työn ja kodin lisäksi jää aikaa oikein muuhun.

Niinpä muistuttelin itseäni viikonlopun aikana monta kertaa siitä, millainen tilanteeni oli Vaasassa asuttuamme siellä vajaan vuoden. Siihen nähden viihdyn kyllä täällä Etelä-Suomessa paljon paremmin. Täytyy vaan muistaa antaa aikaa sopeutumiselle ja muutoksille. Sekin tuntuu toisaalta hyvältä, että rakkaita ystäviä on monessa paikassa ja monesta eri elämänvaiheesta. Onneksi on puhelimet, sähköpostit, Facebook ja rukousyhteys!

Olet antanut minulle ystäviä

Herra, olet antanut minulle ystäviä jakaakseni
heidän kanssaan elämäni tärkeät hetket.
Kiitos ystävistä, jotka ovat muistaneet minua odottamatta.
Kiitos ystävistä, jotka jakavat onnelliset hetket kadehtimatta.
Kiitos ystävistä, jotka luottavat minuun hetkinä,
jolloin olen epävarma tai hädissäni.
Kiitos ystävistä, jotka puolustavat minua vääryyden kohdatessa.
Kiitos ystävistä, joiden ystävyyttä en ole ansainnut,
vaan saanut lahjana.

Herra, anna minun kasvaa ystävyydessä ystävieni vertaiseksi:
rohkaisemaan masentunutta,
kuuntelemaan ahdistunutta,
lohduttamaan murheellista,
kannustamaan pelokasta.
Herra, tänään tahdon kiittää ystäviä ystävyydestä,
lujittaa entisestään ystävyyden siteitä,
tuoda sinun eteesi rukouksessa ystävieni parhaan
ja menestyksen.

Pertti Luumi (Kotien rukouskirja)

lauantaina, toukokuuta 03, 2008

Päivän rukous

Herra Jeesus Kristus -
sinä kutsuit minut yhteyteesi
jo kauan ennen
kuin pystyin itse vastaamaan.
Olen sinulle aarre jota et tahdo kadottaa.
Tiedän sen,
mutta en voi sitä ymmärtää.
Sinä haluat saada minut niin lähelle itseäsi,
että voit täyttää minut läsnäolollasi.
Tahdont antaa elämäsi minun omakseni
ja muovata kaiken, mitä päivittäin teen,
vastaukseksi rakkauteesi.
Herra -tahdon antaa itseni sinun käsiisi.
Ei mikään saa olla
yhteytemme tiellä.
Tahdon antaa sinulle kaiken tuskan
ja epävarmuuden,
kaikki epäilyt omista kyvyistäni,
kaikki kysymykset.
Tahdon vain olla sinussa, levätä tässä
ja antaa sinun tehdä työsi minussa loppuun.

Vain sinä voit kasvattaa niitä lahjoja
jotka olet itse minulle antanut,
käyttääkseni niitä sinun kunniaksesi.

Herra -sinun rakkautesi ja uskollisuutesi
täyttää minut ilolla.
Kiitos, että saan olla mukana
elämässä todeksi sinun rakkauttasi
ihmisten keskellä
siinä tehtävässä, jonka olet minulle antanut.
Sinun on kunnia iankaikkisesti.

Hiljaisuuden rukouksia (Suomentanut Anna-Maija Raittila)