Free counter and web stats

tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Sinun siipiesi varjossa

Peter Halldorfin kirjan lukeminen on antanut minulle janon johonkin syvempään ja täydempään. Aikamme on täynnä pinnallisuutta ja tyhjyyttä. Iltapäivä- ja juorulehdet edustavat mainiosti nykyajan ihmistä. Niissä tarjotaan paljon paljasta pintaa, ihmisiä loukkaavia juoruja, viihdettä ja onnettomuuksilla mässäilyä. Ja tiedän syyn, miksi niitä tarjotaan. Ne menevät kuin häkä kansaan!

Toisaalta epäilen, etten ole ainoa, jota ei voisi vähempää kiinnostaa, miten Tanja Karpelan tukka juuri tänään on työpaikalla; yleensä kun en edes kiinnitä huomiota siihen, miten työtovereideni hiukset ovat. Päivän "Tanjaa" taas ei voi olla huomaamatta työmatkalla. Ei minua myöskään aivan kamalasti kiinnosta lööppien sanoma siitä, mihin aikaan Nicke-tanssija saapuu kotiin perheensä pariin. Ehkä minun pitäisi alkaa taas iltapäivälehti-paastolle, koska niiden ravintoarvo on heikohko. Sen sijaan voisin lukea 5 minuuttia enemmän päivässä varhaiskirkosta kumpuavaa syvällistä sanomaa. Taidan tehdä niin. Raportoin muutaman paastoviikon jälkeen!


Oi Herra, Jumalamme,
sinun siipiesi varjossa
me voimme toivoa.
Sinä suojelet ja kannat meitä.
Jos sinä olet meidän voimamme,
me kestämme huojumatta,
jos me luotamme omaan voimaamme,
se herpoaa.
Me tahdomme palata sinun luoksesi
eikä meidän tarvitse pelätä,
että jäämme kotia vaille.
Vaikka olisimme olleet kauankin poissa,
ei sinun talosi ole sortunut.

Augustinus

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olen samaa mieltä. Minäkin kaipaan syvempää hengellisyyttä. Rehellisesti sanoen olen hiukan pettynyt, sillä olen havainnut samaa pinnallisuutta myös joissakin hengellisissä lehdissä. Erityisen pettynyt olen hengellisen kentän riitaisuuteen ja toinen toisensa syrjimiseen ja tölvimiseen. Media pitää huolen siitä, että uskovien erimielisyydet saavat palstatilaa.

Syvempään hengellisyyteen! Minulle se tarkoittaa; lähemmäs Jumalaa, Jeesusta ja Pyhää Henkeä. Tarvetta ja halua täyttyä päivittäin Pyhällä Hengellä, että Hän saisi olla johdattajana ja neuvonantajana joka päivä.
Opri