Free counter and web stats

torstaina, helmikuuta 28, 2008

Antaessaan saa!

Minulle tuli ennen joulua idealistinen ajatus siitä, että alkaisimme pitää joka päivä pienen kotihartauden kunnon papinperheen tavalla. Ajattelin, että päivällisen yhteyteen sopisi hienosti pieni hiljentymishetki, jolloin oltaisiin koolla koko perheellä ja luettaisiin pätkä Jumalan sanaa. Hankin tarkoitusta varten koko perheelle yhteiseksi joululahjaksi Anna-Mari Kaskisen kirjan "Kodin arkihetken Raamattu". Ja tunsin itseni hyväksi kristityksi ja perheenäidiksi!

Idealismini on taas kerran saanut väistyä arkirealismin tieltä. Päivällisemme ovat kaukana rauhallisista hiljentymishetkistä. Yleensä ruoan valmistuessa kaikki ovat niin nälkäisiä, että käsienpesu ja yhteinen ruokarukouskin tuntuvat monesti liian suurilta vaatimuksilta. Yleensä joudun korottamaan ääntäni, kun lapset eivät malta pitää näppejänsä erossa ruoasta ennenkuin kaikki ovat saaneet tultua yhteiseen pöytään ja olemme saaneet siunattua ruoan. Yleensä kyllä siunaamme jollakin tavalla ruoan, mutta siihen se sitten on jäänyt muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta. Hätäinen ruokarukous kaaospäivinä ja hieman perusteellisempi ruokalaulu rauhallisina päivinä.

Mikael on niin ihastunut ruotsalaiseen ruokalauluun "Tack och lov", että monesti laulamme sen kahdestaan käsi kädessä muiden jo nauttiessa pöydän antimia. Antton ja Laura taas mielellään tekevät väännöksiä ruokalauluista. Ovat tainneet periä kummallisen taipumksen sekä papaltaan että isältään. Viimeisin ruokalaulu oli "Nyt silmäin alla Jeesuksen" Soihdut sammuu - ja Joulupukki-laulujen sävelmillä. Ruoan siunaaminen on selvästikin lapsillemme iloinen asia!

Uuden hartauskirjan osto ei kuitenkaan mennyt hukkaan, vaan siitä on ollut suurta iloa minulle. Tämän päivän teksteissä muistutetaan siitä, miten tärkeää on luopua omastaan köyhien hyväksi.

"Köyhiä tulee maassanne olemaan aina. Siksi minä käsken teitä osoittamaan anteliaisuutta osattomille ja varattomille maanmiehillenne." 5. Moos. 15:11

Raamattu opettaa meille, miten tärkeää on vieraanvaraisuus ja anteliaisuus. Kotimme on hyvänä esimerkkinä siitä, miten Jumala siunaa ihmeellisesti pienet uhrauksemme. Olemme Vesan kanssa maksaneet säännöllisesti kymmenykset opiskeluajoista lähtien, koska koimme jo silloin Jumalan ihmeellistä siunausta aloittaessamme uhraamisen Herran työlle. Silti emme ole koskaan kokeneet, että olisimme menettäneet jotain luopuessamme omastamme toisten ihmisten hyväksi.

Olohuoneemme on hyvänä esimerkkinä siitä, miten konkreettisesti Jumala siunaa. Sohvakaluston saimme halvalla naapureilta, nojatuolit lankomieheltä, "lepolassin" tädiltä ja kaksi nojatuolia alennusmyynnistä sekä verhot Pellon pappilasta ja ryijyn taitavilta tädeiltä. Kaikki sopivat kuin nakutettu olohuoneeseemme! Luotan nykyään enemmän Herran sisustusmakuun kuin omaani :)!

En tarkoita kirjoituksellani sitä, että kymmenyksiä annettaisiin, jotta saataisiin jotain aineellista hyvää itselle. Jumalan siunaus on paljon suurempi ja ihmeellisempi asia kuin tavarat. Omasta rahasta, ajasta tai tavarasta luopuessa voi elämässä tapahtua suuria muutoksia. Elämänarvot voivat muuttua sillä tavalla, että ihminen huomaa sen, miten tavara ja raha eivät olekaan elämän tärkeimpiä asioita. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäiseen voittavat mennen tullen hienot talot ja sisustukset, vaatteet, autot tai etelänmatkat.

Paastonaika tarjoaa mahdollisuuden tutkia omia elämänarvoja ja asenteita. Olisitko sinä valmis luopumaan omastasi kärsivän lähimmäisen tai Jumalan työn hyväksi? Kuka tarvitsisi sinun rahojasi enemmän kuin sinä? Miten sinä voisit osoittaa kiitollisuutta Jumalalle, kaiken hyvän antajalle? Kokeile kymmenysten antamista paastonaikana. Hyviä kohteita on maailma pullollaan. Älä anna omastasi otsa rypyssä! Älä myöskään yritä osoittaa Jumalalle tai muille ihmisille sitä, miten hyvä ja jalo ihminen olet! Sen sijaan voit muistaa Raamatun sanat: "Iloista antajaa Jumala rakastaa!" Jumala voi yllättää sinut iloisesti!

Auta, että omastani
itse tänään jakaisin.
Hyvyydestä, jonka annoit,
tahdon antaa takaisin.

Pienestä voi tulla suurta.
Sinä annat siunauksen.
Täynnä ovat varastosi.
Ammentaa saa jokainen.

Anna-Mari Kaskinen: Kodin arkihetken Raamattu

maanantaina, helmikuuta 25, 2008

Ole onnellinen nyt

Ole onnellinen nyt,
älä vasta huomenna.
Älä eilispäivän onnen perään huokaa.
Ole onnellinen nyt,
älä tuulta tavoita,
kun pöytään katettu on juhlaruokaa.

Ole onnellinen nyt,
tänään luonasi on hän,
joka vierelläsi tahtoo käydä matkaa.
Ole onnellinen nyt,
katso silmiin ystävän.
Tätä hetkeä et huomenna voi jatkaa.

Ole onnellinen nyt,
kaikki mitä kauan hait,
tässä on nyt elämäsi juhlahetki.
Ole onnellinen nyt,
kuinka suuren lahjan sait,
kuinka rikas onkaan tämän päivän retki!

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda

sunnuntaina, helmikuuta 24, 2008

Levoton Tuhkimo

Olen ollut tänään TV-jumiksen jälkeen varsin levoton. Minulla on aina suurten juttujen jälkeen taipumusta mennä ylikierroksille. Silloin en voi oikein keskittyä mihinkään järkevään. Sen sijaan teen kaikkea turhanpäiväistä, ja vaeltelen levottomona paikasta toiseen. Niinpä tänäänkin olen vaan haahuillut täällä kotona, surffaillut netissä, näpräillyt kännykkää, tanssinut lasten kanssa Anna Eriksonin tahdissa, lukenut lapsille kirjaa, leikkinyt piilosta ulkona sekä pälättänyt puhelimessa ja muutenkin.

Selvästikin paineet ja jännitys ovat purkautuneet, vaikka en itse TV-lähetyksessä yhtään jännittänytkään kuoron alkulaulua lukuunottamatta. Silloin sydämeni pamppaili hurjaa vauhtia. Onneksi alkuvirren laulaminen rauhoitti mieleni niin hyvin, että alkutervehdyksen pystyin vetämään jo aivan normaalisti. Loppua kohti olo vain parani; Herran Siunausta lausuessa tuli tunne, että olisin voinut kyllä jatkaa jumista vähän pitempäänkin. Sen verran hauskaa hommaa!

En ole katsonut itse jumalanpalvelustra nauhalta enkä aio sitä lähiaikoina tehdäkään. Minulle jäi jumalanpalveluksesta hyvä maku suuhun enkä anna turhan analysoinnin sitä pilata. Jos katsoisin lähetyksen nyt, löytäisin sieltä sata virhettä, ja minua alkaisi vaan harmittaa. Muutaman kuukauden kuluttua voin katsella nauhoitusta objektiivisemmin enkä niin tunteella. Silloin ymmärrän toivottavasti paremmin kokonaisuutta enkä jää kiinni pikkuvirheisiin.

Luulen, että TV-jumalanpalveluksen toimittaminen oli tärkeä asia seurakunnallemme ja sen jumalanpalveluselämälle. Nyt on hyvä jatkaa jumalanpalveluselämän kehittämistä, kun saimme hienon kokemuksen siitä, miten Jumalan kansan juhla syntyy suuren joukon yhteistyöstä. Kenraaliharjoitus oli vielä melkoista harjoittelua; ylitimme lähetysajankin silloin peräti seitsemällä minuutilla. Tänään ote oli aivan toinen. Kaikki tiesivät omat tehtävänsä ja hoitivat osuutensa taidolla. En olisi ikinä uskonut, että saamme puristettua ehtoollisjumalanpalveluksen tuntiin. Aivan siihen emme päässeetkään. Ylitimme ajan seitsemällätoista sekunnilla. Ei hassumpi suoritus tällaisilta amatööreiltä. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että sain olla mukana tällaisessa projektissa. Jumala on hyvä!


"Niin huikea taivaasi on,
niin ääretön, niin rajaton.
Niin pienenä käsiisi jään,
jään ihmeitä ylistämään."

Anna-Mari Kaskinen

torstaina, helmikuuta 21, 2008

Melkein kuin mannekiini

Olen ollut pienestä tytöstä asti hyvin tyttömäinen. Muistan, kuinka jo lapsena rakastin vaatteita, pitkiä hiuksia ja korkokenkiä. Katselin ihaillen kauniiden naisten kuvia lehtien ja kuvastojen kansissa. Teimmepä luokan tyttöjen kanssa oikein vihkoja, joihin laitoimme järjestykseen kauneimmat naiset Anttilan ja Elloksen kuvastoista sekä Dallasin ja Dynastian näyttelijättäret. Pamela oli aina minun suosikkini.

Haaveilin pienenä siitä, että minustakin tulisi jotain suurta ja hienoa: näyttelijä, taitoluistelija, laulaja, missi, malli tai ainakin hieno rouva. Vessan peilin edessä harjoittelin missihymyä, sitä aitoa pepsodenttiä. Kopisuttelin äidin korkokengillä ja laitoin Clerasilia huulille, kun äidillä ei ollut yhtään huulipunaa.

Viime maanantaina olin melkein kuin mannekiini. Minua kuvattiin työpaikalla TV-kameralla kaksi tuntia, jotta saataisiin taustakuvaa naispapin työstä kahden minuutin juttua varten. Olin aika kipeä, flunssainen ja väsynyt. Siitä huolimatta oikein nautin kuvauksista. Kärsivällisesti kävelin aina sinne suuntaan, minne käskettiin, sytytin kynttilää, naputtelin tietokonetta, laitoin päälle albaa ja olin oikein innoissani.

Sunnuntaina pääsen taas televisiokuvauksiin, kun toimin liturgina jumalanpalveluksessa, joka tulee suorana lähetyksenä TV 1:ltä klo 10. Olen ollut tosi mielissäni tästä projektista. On ollut hienoa seurata, kuinka valtava työmäärä ja työntekijäjoukko tarvitaan yhden ohjelman tekemiseen. Nyt toivon ja rukoilen sitä, että flunssani paranisi kokonaan sunnuntaihin mennessä. Ei ole kiva, jos TV-jumiksessa liturgin ääni rahisee. Olen lievästä flunssaisuudesta huolimatta rauhallisella ja hyvällä mielellä. Varsinainen työ eli tekstien kirjoittaminen on tapahtunut jo joulukuussa. Sunnuntaina voi vain nauttia työn hedelmistä: esiintyä Herran kunniaksi ja palvella seurakuntaa!

Jo pitemmän aikaa olen Vesalle ja äidille sekä muutamalle ystvälle puhunut siitä, että haluaisin joskus tehdä jotain TV-juttuja. Jossain vaiheessa aloin rukoilla sitä, että minulle aukenisi jotain TV-tehtäviä. Ajattelin, että koska olen luonteeltani julkisuudenhakuinen ja innokas esiintymään, voisin hyvin käyttää näitä lahjojani Jumalan työssä. Suurin osa papeista kun on varmaan sellaisia, jotka eivät todellakaan halua päästä telkkariin tai olla paljon esillä. Siksi tarvitaan myös tällaisia pinnallisia seiskatyyppejä, joiden veri vetää esiintymisareenoille.

Nyt Jumala on sitten todella kuullut rukoukseni. Syksyllä olin yksissä TV-kuvauksissa, tällä viikolla toisissa, sunnuntaina jumiksessa ja maaliskuussa menen vielä varsinaisiin TV-kuvauksiin sitä ohjelmaa varten, jonka taustakuvaa tehtiin tällä viikolla. Kysyin maaliskuun ohjelman taustatoimittajalta, mistä he oikein olivat napanneet minut. Enhän minä ole ikinä ollut missään yhteydessä TV:hen eikä minulla ole siellä yhtään tuttua ihmistä. Toimittaja sanoi, että joku oli suositellut minua. Mielenkiintoista. Se osoittaa tas kerran, miten rukoileminen on sangen vaarallista. Se toimii yllättävän usein!

sunnuntaina, helmikuuta 17, 2008

Rukous ja usko

Saarna teemasta rukous ja usko 17.2.2008 Paavalinkirkossa, Mark. 9:17-29

Kaksivuotias poika oli mummolassa kovassa kuumeessa. Yli 40-asteen kuume oli jatkunut jo useamman päivän. Aamuyöstä hän oli niin levoton, että isoäiti heräsi ja meni hoitamaan lasta.Silloin isoäiti huomasi yhtäkkiä, etteivät he olleet muistaneet rukoilla pienokaisen paranemisen puolesta. Hän laittoi kätensä pienen pojan päälle ja rukoili yksinkertaisesti, että poika paranisi. Silloin tapahtui ihme. Kuume laski hetkessä ja aamulla poika oli taas aivan terve.

Päivän evankeliumiteksti kertoo tapahtumasta, jossa Jeesus karkotti yhtä yksinkertaisella rukouksella pahan hengen. Ennen tekstiä kerrotaan tilanteesta, jossa Jeesuksen opetuslapset väittelevät lainopettajien kanssa siitä, miten paha henki pitäisi ajaa pojasta. Tuohon aikaan pahojen henkien esiintyminen oli hyvin tavallista ja sen vuoksi oli kehitetty monenlaisia menetemiä, joilla ihmisiä yritettiin vapauttaa pahojen henkien vallasta. Demonien karkottamiseen käytettiin erilaisia manauksia, loitsuja ja riittejä.Ne eivät olleet kuitenkaan auttaneet pojan vapauttamisessa Pahan Hengen vallasta.

Jeesusta ärsytti valtavasti opetuslasten ja muiden koolla olevien ihmisten epäusko ja taitamattomuus auttaa poikaa. Pojan isä ei halunnut olla epäilevä, mutta samalla hän tunsi oman heikkoutensa. Sen vuoksi hän pyysi apua Jeesukselta sanoen. ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani!” Miehen huuto kuvaa hyvin rukouselämää. Rukoilija kokee yleensä toisaalta valtavaa avuttomuutta ja toisaalta luottamusta Jumalan mahdollisuuksiin.

Jeesus ei halunnut tehdä tapahtumasta suurta näytelmää, vaan hän tahtoi auttaa poikaa ja tämän isää. Hän käski henkeä hyvin yksinkertaisesti. Jeesuksen sanoissa oli samaa yksinkertaisuutta, kuin hänen tyynnyttäessään myrskyn. Hänellä oli niin suuri jumalallinen valta, että yksinkertaiset sanat riittäävät vapauttamaan pojan.

Osa raamatuntutkijoista on väittänyt, että pahojen henkien poisajamiset eivät olisi todellisia, vaan että kyseessä olisi ollut sairaudet, joita tuohon aikaan ei ymmärretty sairauksiksi. Kuitenkin raamatunteksteissä selvästi erotetaan sairaudet ja pahojen henkien vaikutukset. Jeesus käsitteli kovakouraisesti pahoja henkiä, mutta hän kohtasi sairaat ihmiset lempeästi ja rakkaudellisesti. Lisäksi lähetystyössä olevat ovat törmänneet ei-kristityissä maissa samanlaisiin pahojen henkien vaikutuksiin kuin mistä Raamattu meille kertoo.

Pahojen henkien vaikutukset ovat kohta arkipäivää Suomessakin. Luen internetissä blogeja ja löysin sieltä eräänä päivänä nuoren tytön blogin. Hän oli vihkiytynyt wiccaksi, eräänlaiseksi noidaksi. Hän luetteli blogissaan suuren määrän uusia ystäviään, jotka myös olivat wiccoja. Pahinta on se, että wicca-aatetta ja muita okkultistisia tapoja ja menetelmiä syötetään nykyään jo pienille lapsille. Suomalaiset äidit ja isät voivat nyt Aku Ankan tai Prinsessa-lehden sijaan tilata tyttärelleen Wítch-lehden (suomeksi noitalehden), jossa kerrotaan mainoksen mukaan viidestä aivan tavallisesta tytöstä, jotka ovat yhdessä noitajengi Witch. Lehti on mainoksen mukaan täynnä maagista sarjakuvaa, kiehtovia horoskooppeja ja jännittäviä testejä. Mitä rakennusaineita elämäänsä saavat nämä pienet tytöt, jotka imevät lehden tai vastaavien telvisio-ohjelmien kautta noituutta. Nykylasten ja nuorten pelko, pahat unet, levottomuus ja masennus voivat hyvinkin johtua siitä, että he ovat saaneet elämäänsä huonoja vaikutteita, jotka ovat särkeneet lasten herkkää mieltä.

Luin eräästä kirjasta naisesta, joka oli saanut tiukkapipoisen kristillisen kasvatuksen. Hän halusi vastustaa vanhempiensa arvomaaimaa ja vihkiytyi Saatanalle. Alussa kaikki tuntui vapaalta, uudelta, erilaiselta ja jännittävältä. Mutta vähitellen hänen elämäänsä alkoi tulla ahdistusta, pakkomielteitä, pelottavia näkyjä ja kuulohavaintoja. Hän oli katkeamispisteessä, kun kokenut pastori auttoi hänet rukouksen avulla vapautumaan pahojen henkien vaikutuksesta.

Samanlaisiin ilmiöihin ovat törmänneet myös monet kirkon työntekijät, jotka tekevät työtä nuorten keskuudessa. Tietynlainen musiikki, elokuvat, kirjallisuus, spiritismi ja ennustaminen on houkutellut nuoria okkultististen ilmiöiden pariin. Se, mikä on alkanut leikkinä, onkin osoittautunut vaaralliseksi elämän ja kuoleman kamppailuksi. Samanlaisia ongelmia on myös niillä, jotka ovat joutuneet huumeiden, alkoholin tai seksin orjiksi. Tällaisten ihmisten kohtaamisessa ei auta pelkästään myötätunto ja ymmärtäminen, vaikka ne ovat titetysti todella tärkeitä. Erilaisten asioiden sitomia ihmisiä auttaa parhaiten se, että he saavat elämäänsä Jeesuksen Kristuksen voiman, ja että heidät vapautetaan kaikista sidoksista Jeesuksen nimessä.
Kristityn ihmisen ei tarvitse pelätä mitään, koska Jeesus Kristus on voittanut kuolemallaan ja ylösnousemiseellaan kaiken pahan ja synnin vallan. Jeesuksen nimi on voimakkaampi kaikkea pahaa ja pelottavaa. Filippiläiskirjeessä sanotaan näin:” Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra."

Minulla on ollut tapana lausua niin sanottua Jeesus-rukousta silloin, kun joku asia on minua vaivannut niin, etten ole saanut rauhaa. ”Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.” on hyvä rukous, jota voi rukoilla aina kun ahdistaa tai on muuten paha olla. Rukouksen lisäksi taistelussa pahaa vastaan on hyvä käyttää uskonelämän muita hoitotapoja. Raamatun lukeminen, ehtoollisen nauttiminen, syntien tunnustaminen Jumalalle ja toiselle kristitylle, yhteys toisiin kristittyihin sekä tietoisen synnin tekemisen välttäminen ovat tapoja vastustaa pahaa.

Jotkut kristityt ovat myös ottaneet tavaksi pukea päällensä uskovan sota-asun, josta puhuu efesolaiskirjeen 6. luku. ”Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Kiinnittäkää vyöksenne totuus, pukeutukaa vanhurskauden haarniskaan ja sitokaa jalkineiksenne alttius julistaa rauhan evankeliumia. Ottakaa kaikessa suojaksenne uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa pahan palavat nuolet. Ottakaa myös pelastuksen kypärä, ottakaa Hengen miekka, Jumalan sana. Tehkää tämä kaikki rukoillen ja anoen. Rukoilkaa joka hetki Hengen antamin voimin. Pysykää valveilla ja rukoilkaa hellittämättä kaikkien pyhien puolesta.”

Valmistauduin tähän saarnan tekemiseen tavalla, joka oli aivan poikkeuksellinen. Laitoin päivän tekstit http://www.uskotoivorakkaus.fi%20-sivustolle/, jossa sivujen käyttäjät saivat kommentoida tekstejä ja antaa minulle ideoita saarnan tekoon. Keskustelumme tai voisiko sanoa paremmin kirjoittelumme koski lähinnä rukouksen voimaa sekä rukousvastauksia. Me kaikki kirjoittajat olimme sitä mieltä, että rukous ei ole turhaa, vaan Jumala edelleen kuulee rukouksiamme ja vastaa niihin. Hän tekee jopa parantamisihmeitä, suurempia ja pienempiä. Vaikka Hän ei olekaan rukousautomaatti, joka vastaa aina toivomallamme tavalla, saamme uskoa siihen, että viimeistään taivaassa kaikki asiat ovat kunnossa.

Eräs nuori aikuinen kertoi näkemyksestään näin:”Meitä ei ole niinkään kutsuttu kyselemään, miksi joku parantuu ja joku toinen ei, vaan ehkä pikemminkin meidät kaikki on kutsuttu rukoilemaan toistemme puolesta. Ja siitä olen vakuuttunut, että rukouksiin vastataan tavalla tai toisella. Vastaus ei aina ole haluamamme. Mutta uskovana on kuitenkin sellainen syvä luottamus siihen, että Jumalalla on silti tämäkin homma hanskassaan. Ja myös ymmärrystä voi rukoilla. Olen saanut ihan merkittäviä oivalluksia itseäni askarruttavissa asioissa juuri rukouksen kautta, rukousvastauksia siis tässäkin mielessä!

Toinen kirjoittaja kuvasi tekstien sisältöä näin: Minusta näissä kaikissa kohdissa on yhteistä jotenkin syvä luottamus Jumalaan, Hänen armoonsa, hyvyytensä ja siihen että Hän haluaa meidän parastamme. Niin usein kiusausten ja esim sairaudenkin keskelläkin käännymme ikäänkuin Jumalaa vastaan aivankuin Jumala olisi sen pahan takana joka meitä kohtaa. Nämä kohdat kuitenkin mm osoittavat että Jumala on ihmisen puolella.Kaikissa kohdissa on myös uskallusta kääntyä Jumalan puoleen , Häneltä apua anomaan, olkoon tilanne sitten millainen tahansa.

Kolmas kirjoittaja mietti, mitä Jeesuksen sanat "Kaikki on mahdollista sille joka uskoo" tarkoittaa. Hänen mukaansa se ei tarkoita suinkaan sitä, että Jumala toteuttaisi kaikki meidän toiveemme, jos meillä on tarpeeksi luja usko. Kaikki on mahdollista on juuri oikea ilmaisu pitäen sisällään kyllä-, ei- ja ehkä-vaihtoehdot. Vähän niin kuin yritys laittaisi työpaikkailmoituksen, jossa kerrotaan, että meillä on mahdollisuus yletä vaativiin, hyväpalkkaisiin johtotehtäviin. Itsestäänselvää on, että voi myös jäädä näihin valitsematta, joten kaikki on mahdollista. Mutta mahdollisuudet ovat paljon rajatummat jos ei hae/rukoile. Ei muuta kuin anomuksia sisään.

perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Lohdun sanoja

Olen kaikki tai ei mitään ihminen. Sen vuoksi sairastuessani olen tosi sairas. Vaikka minulla ei nytkään ole edes kunnon kuumetta, vaan kamalaa yskää ja kurkkukipua, tunnen oloni surkeaksi ja voimattomaksi. Lapsuudessani olin ihan samanlainen. Reippaasta Elinasta ei ollut mitään jäljellä sairauden iskiessä. Muistan vieläkin, miten joskus makasin keittiön lattialla oksennustaudin kourissa. Hourin haluavani syödä Kismettiä. Niinpä kiltti äitini lähti heti kauppaan ja toi minulle suklaata. Ja kyllähän se olo parani siitä!

Tässä lohdutuksesksi kaikille alakuloisille, murheellsille ja epäonnistuneille Anna-Mari Kaskisen kaunis runo.

PS. Oletteko kuulleet, että sekä Anna-Mari Kaskinen että Pekka Simojoki ovat päässeet kirkolliskokoukseen? Varmasti tulossa paljon hyviä ideoita kirkon uudistamiseen! Hieno homma!

Minun käteni soi

Minä Luojalta kaksi kättä sain,
Luoja kuiskasi:rakasta niillä.
Otan kätesi käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.

Mutta en oppinut rakastamaan.
Minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.

En oppinut käsiä käyttämään,
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
katso, millaiset käteni ovat.

Mitä tahansa yritän koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja se rakastaa rikkomalla.

On paras, jos käteni piiloon jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.

Näin Luojan silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.

MItä tapahtui silloin, sitä tiedä en.
Tuulet alkoivat humionoida.
Ne poistivat vihan ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.

Ne soittivat putoa sävelmää,
ensin aivan arasti ja salaa.
Sitä säveltä voinut en vaientaa,
kun se vilinä valtasi alaa.

Se levisi oudolla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka iloista uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormienpäihin.

Jumala, sinulta käteni sain,
koko sieluni sinua kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain,
Mitä tahdot, se tee, se riittää.

keskiviikkona, helmikuuta 13, 2008

Turvassa kokonaan

Tässä balsamia haavoille ja voimaa väsyneelle:

Kukaan toinen ei jaksaisi kantaa
minun kuormaani uuvuttavaa.
Kukaan toinen ei ymmärtää voisi
sitä, mitä en sanoiksi saa.

Sinä, Jeesus, sen yksin tiedät.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Kukaan toinen ei kuule, kun itken
kaikki murheeni paljastaen.
Kukaan toinen ei kuuntele yössä
ääntä hiljaisen rukouksen.

Kukaan toinen ei varjojen maahan
valon tuikkua voi sytyttää.
Kukaan toinen ei toivoa anna,
eikä onnea tuo kestävää.

Sinä, Jeesus, sen yksin annat.
Sinä kiirehdit auttamaan.
Sinun siunaavan kätesi alla
olen turvassa kokonaan.

Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda

tiistaina, helmikuuta 12, 2008

Arkinen rakkaudenosoitus

Olen maailman arkipäiväisin ihminen. Syön mielelläni työpaikalla lounaaksi Alepasta noutamani valmislasagnen tai alennuksessa olevan porkkanakeiton. Kotona en myöskään jaksa ainakaan arkisin kikkailla ruoan kanssa. Muutama hyväksi havaittu ruokalaji riittää hyvin minulle arkiruoaksi ja muutama kurkunpala salaatiksi.

Äidiltäni olen oppinut myös melko vaatimattoman linjan järjestää vierastarjoiluja ja juhlia. Äitini ei ikinä hätkähtänyt pappilan emäntänä hienojakaan vieraita eikä menettänyt yöuniaan tarjoiluja miettiessään. Hän panosti enemmän hyvään tunnelmaan kuin erikoisiin tarjoiluihin. Minä olen samanlainen tylsä emäntä tarjoilujen suhteen. Leipoessa käytän yleensä niitä reseptejä, joita olen tehnyt useamman kerran hyvällä menestyksellä. Ruotsista muuton jälkeen löysin myös kaikenlaiset pakastepullat ja muut valmisherkut. Niinpä edellisissä juhlissakin esittelin hyvällä omallatunnolla vieraallemme Pirkka Tuulihatut, joiden voittanutta ei ole. Halpaa ja hyvää!

En tiedä, mistä neitimme 6-v on perinyt laatutietoisuutensa, ei ainakaan äidiltään eikä mummiltaan. Hän on niin laatutietoinen, että on mieluummin syömättä kuin syö jotain mielestään huonolaatuista tai pahaa. Hän oli pitkän aikaa käyttämättä leivän päällä rasvaa, koska käyttämämme margariini ei miellyttänyt häntä. Hän osaa paljon äitiään ja mummiaan paremmin kiinnittää huomiotaan ruoan makuun ja ulkonäköön. Välillä meinaan repiä pelihousuni hänen "kotkotuksilleen", kun taas toisinaan ihailen sitä, että lapseni ymmärtää minua paremmin tällaisia asioita.

Tänään neitimme löysi hapankorppupaketin kyljestä herkullisia tarjoiluehdotuksia. Niinpä minä sain käyttää kaiken taitoni ja mielikuvitukseni tehdäkseni laatutietoiselle lapselleni herkulliset iltapalatarjoilut. Ihme ja kumma löysin jääkaapistamme kaikki tarvittavat raaka-aineet. Tomaatin leikkaaminen juuri oikealla tavalla oli hieman haasteellista arkiselle äidille. Sain harjoitella sitä muutaman kerran neidin antaman palautteen perusteella. Mutta selvisin lopulta siitäkin. Ja voi sitä lapsen iloa, kun hän sai eteensä kolme kaunista hapankorppua. Siitä tuli äidillekin hyvä mieli. Joskus on mukava olla kiva äiti ja osoittaa lapselle rakkautta juuri sillä tavalla, mitä tämä eniten arvostaa, vaikka itse ei siitä ymmärrä yhtään mitään. Rakkaus on taitolaji!

sunnuntaina, helmikuuta 10, 2008

Paastonajan rukouksia

Herra, me käymme sinun eteesi tutkimaan itseämme ja elämäämme.
Anna meille avoin ja rehellinen mieli.
Auta meitä luopumaan kaikesta, mikä estää sinun läsnäolosi meissä.
Poista kaikki levottomuus ja hälinä.
Hiljennä minut kuulemaan sinun ääntäsi
ja kyselemään sinun tahtoasi.
Tätä rukoilemme Herramme ja Vapahtajamme nimessä. Aamen.

Minun elämäni Herra ja valtias,
varjele minut toimettomuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen hengestä.
Anna minulle, sinun palvelijallesi, kohtuuden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.
Herra ja kuningas, salli minun nähdä rikokseni ja olla veljeäni tuomitsematta,
sillä kiitetty olet sinä iankaikkisesta iankaikkiseen. Aamen.

Herra Jeesus, sinä luovuit ihmisten, minunkin hyväkseni kaikesta.
Olit valmis jakamaan ja annoit koko elämäsi.
Minun on vaikea luopua omastani ja siitä, mihin olen tottunut.
Vain sinä voit opettaa minua luopumaan ja jakamaan.
Vain sinä voit antaa minulle antamisen ja palvelemisen iloa.
Auta minua. Aamen.

torstaina, helmikuuta 07, 2008

Syntisen hyvää!

Viime talvena havahduin iltakävelyilläni kaupungilla siihen, miten synti-sanan merkitys oli muuttunut. Mainosmiehet olivat valjastaneet synti-sanan omaan käyttöönsä. Synti ei ollut enää asia, jota pitäisi karttaa. Suurissa tavaroiden ja naistenlehtien ulkomainoksissa synti esitettiin tavoiteltavana ja ihanana. Syntisen hyvää kuvasi sitä, miten vastustamaton suklaapatukka tai jäätelöpuikko on. ”Vietä syntisen ihana viikonloppu” oli houkutteleva mainoslause kylpylälomalle, jossa olisi tarkoitus hemmotella itseään.

Tämän ajan ihmiselle synnintunnustus on myrkkyä. Kerran sain lukea suoraa palautetta sanomalehden kolumnissa siitä, miten kyseinen kirjoittaja, erään koululaisen äiti, oli raivostunut perhejumalanpalveluksemme synnintunnustuksesta. Sillä kertaa johdatimme seurakunnan synnintunnustukseen köyden avulla. Vertasimme syntiä ihmisen ympärille pyöritettyyn köyteen, joka vähitellen esti avustajan liikkumisen ja teki hänen elämänsä vaikeaksi ja inhottavaksi.

Meidän luterilaisessa kirkossa ei ole olemassa syntilistaa, josta voisimme suortaan katsoa, mitä saa tehdä ja mitä ei saa tehdä. Raamatun 10 käskyä ja rakkauden kaksoiskäsky antavat meille hyvät perusohjeet siitä, mikä on syntiä eli vastoin Jumalan tahtoa. Kuitenkin synti on paljon laajempi asia. Syntiä on kaikki se, mikä orjuttaa meitä, vie meidät pois Jumalan läsnäolosta ja Hänen etsimisestään. Niinpä mikä tahansa hyväksin asia voi muuttua synniksi, jos se on meille tärkeämpi kuin Jumala. Luin muutama vuosi sitten erinomaisen kirjan seitsemästä kuolemansynnistä. Järkytyin, kun huomasin jokaisen kuolemansynnin kohdalla, että tämäkin kuolemansynti mellastaa sydämessäni. Ahneus, kateus, viha, ylpeys, välinpitämättömyys, himo ja mässäily. En ole täysin vapaa niistä mistään. Ne tunkevat ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin muodossa tai toisessa.

Paha asustaa jokaisessa ihmisessä perisynnin seurauksena ja se yrittää saada ihmisen toimimaan Jumalan tahtoa vastaan. Syntiinlankeemuskertomus osoittaa, miten kavala Saatana on. Hän esittää asiansa viattomassa muodossa ja saattaa ihmisen epäilemään Jumalan tahtoa ja Jumalan hyvyyttä. Jeesuksen toiminta autiomaassa on meille esimerkkinä oikeasta toiminnasta kiusauksissa ja koettelemuksissa. Jeesus vastusti Saatanaa Jumalan sanalla. Hän vetosi niihin lupauksiin, joita Jumala on antanut Raamatussa. Samalla tavalla meidän on hyvä etsiä Raamatusta neuvoja, ohjeita ja voimaa, jotta me voisimme kestää kiusauksissa ja koettelemuksissa. Itse olen saanut paljon apua vaikeissa tilanteissa Raamatusta. Usein on sattunut niin, että Päivän tunnussanan teksti on lohduttanut, rohkaissut tai myös saanut minut havahtumaan, jos olen ollut kulkemassa väärään suuntaan, pois Jumalan luota.

Tärkeintä kiusausten ja koettelemusten keskellä on kuitenkin se, että me uskallamme lähestyä Jumalaa. Mikään synti ei ole sellainen, että langettuamme siihen, emme voisi tulla Jumalan luokse. Jumala tietää kaikki ajatuksemme, sanamme ja tekomme. Meidän ei tarvitse esittää hänelle olevamme hyviä ihmisiä. Hän ottaa meidät vastaan sellaisina kuin me olemme ja antaa meille anteeksi. Saamme joka päivä tulla rukouksessa Jumalan luokse, pyytää, että hän puhdistaa sydämemme ja pyytää voimaa elää hänen tahtonsa mukaan. Hän voi muuttaa sydämiämme, niin että viha voi muuttua rakkaudeksi, katkeruus anteeksiantamiseksi ja ylpeys nöyryydeksi.

Kiusausten keskellä meidän on nöyrryttävä siihen, ettemme ole täydellisiä, vaan tarvitsemme Jumalan armoa. Jumala ei tahdo, että me kannamme menneisyyden painolasteja. Minkä hän on antanut anteeksi, on todella anteeksiannettu. Saatana muistuttaa meitä vanhoista synneistä, mutta Jumala vakuuttaa, että ne on annettu anteeksi Jeesuksen tähden. Nyt paastonaikana on erityisen hyvä mahdollisuus ripittäytyä papille, seurakunnan työntekijälle tai muulle luotettavalle kristitylle. Ripissä saa tunnustaa kaiken, mikä painaa sydämessä ja saa kuulla toisen ihmisen suulla, miten kaikki on anteeksiannettu. Tommi Kalenius on ilmaissut saman asian laulussaan: ”Omin voimin yksikään ei irti pääse synneistään, armon virta kuohuaa. Avoin lähde meille on, kaikki maksettu jo on, armon virta kuohuaa.”

Paastonaikaa on joskus kuvattu seitsemäksi vapaaksi viikoksi. Meidän ei Raamatun mukaan tarvitse vaipua paastonaikana synkkyyteen tai kieriskellä itsesäälissä. Ei, tekopyhyys on pahinta, mitä me voimme tehdä. Näinä seitsemänä viikkona voimme nostaa katseen itsestämme Jeesukseen ja lähimmäisiin. Voimme miettiä, mitä juuri minä ja sinä voisimme tehdä, että Jumalan rakkaus voisi saada enemmän tilaa tässä maailmassa. Mistä minä voisin luopua lähimmäisen hyväksi? Antaisinko aikaani yhteisvastuukeräyksen keräämiseen tai naapurin mummon tapaamiseen vai antaisinko rahaani hyväntekeväisyyteen tai lähetystyöhön tai pitäisikö minun luopua jostain nautintoaineesta paaston ajaksi.

Paastonaika kutsuu meitä erityisesti säännölliseen hartauselämään etsimään Jumalan kasvoja. Seuraavat viikot meillä on loistava mahdollisuus tutkia omaa elämää, ottaa pois sellaisia rönsyjä, jotka estävät kasvumme kypsiksi kristityiksi ja rakastaviksi lähimmäisiksi. Sen vuoksi kehotan teitä kaikkia laatimaan oman paastosäännön. Sellaisen, joka ei kurista eikä kiristä, vaan vapauttaa elämään täyttä elämää Jumalan läheisyydessä.


KATUMUS JA PAASTO

-Katso isä!
Pikkutyttö ottaa pari tanssiaskelta,
heilauttaa vaaleita hiuksiaan taaksepäin ja nauraa.

Isä katsoo tytärtään ihastuneena.
-Oletpa sinä nätti.

Tyttö juoksee isän kaulaan.

Kun paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi, sanoo Jumala
ja aikoo katsella minua.

-Katso isä!

Satu Kreivi-Palosaari

PS. Ystäväni Mari pyysi minua kertomaan paastonajastani. Tässä oli lievästi muokattuna puhe, jonka pidin tuhkakeskiviikon messussa. Se oli vaikuttava kokemus. Symboliikka ja tunnelma puhuttelivat meistä monia. Risti otsassa, Sanna-Maaritin laulut, puhuttelevat raamatuntekstit ja rukoukset, ehtoollinen ja syvä rauha. Niillä aineksilla oli hyvä aloittaa paastonaika. Lisää paastonajastani, perheemme paastosäännöstä ja kuolemansynneistä seuraa lähiaikoina.

tiistaina, helmikuuta 05, 2008

Rakkauden tuskaa

Olen lueskellut Arno Kotron "Ilman sinun rakkauttasi" -kirjaa antaumuksella. Olen ihaillut loistavaa sanakäyttöä, oivaltavaa ajankuvausta ja ihmetellyt, voiko joidenkin parisuhde olla noin kamala. Onko todella olemassa tuollaista rakkautta, joka on lievästi ilmaistuna raastavaa? Niin, vai voiko sitä kutsua edes rakkaudeksi? Enemmänkin on kyse valtapelistä, kohtuuttomista vaatimuksista, itsekkyydestä ja kypsymättömyydestä.


me rakkauden partitiivit
murto-osina yhdessä

väsyksiin asti puhut siitä

kuinka sinua aina
on kohdeltu
kohtuuttomasti

kuin varmemmaksi vakuudeksi tirautat
vähän suolavettä

minä ymmärsin

että niin kuin et koskaan ole tuntenut
että sinä voisit riittää kellekään

minun rakkauteni ei koskaan

voisi riittää sinulle



Tämän ajan rakkaustarinat ovat harvinaisen lohduttomia. Suhteita syntyy ja kuolee nopeammin kuin sieniä sateella. Jostain luin hyvän määritelmän siitä, mitä nainen ja mies suhteelta perimmiltään kaipoaavat. Mies tarvitsee kunnioitusta ja nainen turvallisuutta. Ja eivätkö nämä ole juuri sellasia asioita, joita aikamme parisuhteet eivät tarjoa. Monet miehet eivät suostu menemään edes naimisiin tyttöystäviensä ja avovaimojensa kanssa, vaikka naiset sitä pyytäisivät ja rukoilisivat. Miehen kunnioitus on taas ollutta ja mennyttä niinkuin Arno Kotron ajatelmat osuvasti kuvaavat. Ja kuitenkin, mitä muuta me nykyajan naiset ja miehet kaipaisimme yhtä kiihkeästi kuin onnellista parisuhdetta. Emme mitään.

Ennen vihkimisiä keskustelen vihkiparin kanssa melko perusteellisesti rakkaudesta ja avioliitosta. Silloin minulla on tapana puhua viidesta rakkauden kielestä, joiden avulla voi osoittaa puolisolleen välittämistä. Kauniit sanat ja kohteliaisuudet, yhdessätekeminen, toisen palveleminen, fyysinen läheisyys ja lahjat ovat kieliä, joiden avulla kerromme "Olet rakas ja tärkeä!" Haasteena on löytää juuri ne kielet ja tavat, joita puolisomme ymmärtää ja arvostaa.

Toisena tärkeänä asiana tuon esille sen, miten Jumala voi auttaa meitä onnellisen parisuhteen luomisessa. Kannattaa pyytää apua Häneltä, joka on itse Rakkaus. Rukous avioliiton ja oman rakkaan puolesta voivat saada ihmeitä aikaan. Rukouksessa olen paljaana Jumalan edessä. Hänen edessään voin nähdä paremmin myös oman heikkouteni ja epätäydellisyyteni. Silloin minun on helpompi oppia armahtamaan myös puolisoani. Rukous vaikuttaa ihan varmasti myös suoraan puolisoomme. Jumala kuulee välillä suorastaan pelottavan hyvin rukouksemme.

Vihkipuheessa yleensä mainitsen siitä, miten häälahjaksi saatua Raamattua ei ole tarkoitus laittaa pölyyntymään kirjahyllyyn. Se on loistava opas onnelliseen perhe-elämään vielä 2000-luvullakin. Raamatun kuvaus miehen ja naisen välisestä rakkaudesta on ainakin paljon valoisampi kuin Kotron. Näiden lainausten jälkeen kukaan ei varmaankaan väitä Raamatun olevan seksuaalikielteinen kirja. Häveliäisenä ihmisenä valitsin vain asiallisia kohtia. Kannattaa lukea Laulujen laulu kokonaan omasta Raamatusta. Melkoisen eroottista tekstiä.


Miten kaunis oletkaan, kalleimpani,
miten kaunis on katseesi!
Rakkaani, kihlattuni, olet vienyt sydämeni!
Yhdellä silmäyksellä sinä sen veit,
yhdellä kaulanauhasi helmellä.
Miten ihanaa on sinun rakkautesi,
rakkaani, valittuni!


Suudelkoon hän minua, antakoon suudelmiaan!
Ihanampaa kuin viini on sinun rakkautesi,
ihana on voiteittesi tuoksu!
Sinun nimesikin tiukkuu parhainta öljyä,
siksi neidot sinua rakastavat.
Ota minua kädestä, juostaan!
Vie minut taloosi kuningas,
vie minut huoneeseesi.
Tule, iloitaan ja riemuitaan!
Rakkautesi on ihanampaa kuin viini.

Rakkaani, valittuni!
Sinä olet suljettu puutarha,
lukittu tarha, sinetöity lähde,
paratiisi, jonka purojen äärellä
kasvaa granaattiomenoita,
monia maukkaita hedelmiä,
hennaa ja nardusta,
nardusta ha sahramia,
kanelia ja mausteruokoa
ja suitsukepuita,
mirhaa ja aaloeta,
kaikkein parasta balsamia.

Minä avasin armaalleni,
mutta hän oli mennyt.
Olin tuskaani kuolla - hän oli poissa!
Minä etsin häntä, mutta en löytänyt,
minä kutsuin häntä, mutta hän ei vastannut.
Jerusalemin tytöt, minä vannotan teitä:
Jos löydätte hänet, jota rakastan,
mitä sanotte hänelle?
Sanokaa: olen rakkaudesta sairas!

maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Kolme lasta ja beibi

Olen pitkästä aikaa lasten kanssa yksin kotona. Jatkuva viikonloppuleskeys on onnellisesti ohi elämässämme, koska Vesa ei ole enää nuorisopappi. Mitä siitä, että mies tekee pitkää päivää ja istuu myöhään yöhön tietokoneen tai paperinippujensa äärellä. Ainakin hän ehtii auttaa lasten nukutuksessa sekä hoitaa päiväkotikuskaamiset.

Ollessani lasten kanssa yksin kotona inhoan nukuttamista yli kaiken. Kolme lasta samassa sängyssä on yksinkertaisesti liikaa, koska minulla ei ole samanlaista auktoriteettia kuin miehelläni. Olen ilmeisesti epäuskottava kasvattaja. Siltä tuntuu, kun en kahdeksan vuoden kokemuksellakaan meinaa saada kaikkia lapsia nukkumaan repimättä pelihousujani. Tänäkin iltana jouduin loppujen lopuksi komentamaan isommat lapset omiin huoneisiinsa, kun hommasta ei tullut yhtään mitään.

Kolme lasta voi saada yhden beibin aivan hermoromahduksen partaalle. Yhdellä on jano, toisella on tyyny huonosti, kolmas haluaisi lukea vielä kirjaa, sitten jollakin tulee jo pissahätä, toinen potkii kolmatta tahallaan tai vahingossa, peitto putoaa, nenästä kaivetaan räkää, valoja ei saa sammuttaa, joku kuulee olemattomia isän askelia, seuraavalle tulee joku tärkeä juttu mieleen. Monesti olen hermostunut neidillemme, joka on sanonut, että hänellä on tärkeää asiaa. Asia on yleensä ollut: "Äiti, sä oot ihana!" Siinä vaiheessa tämä rouva ei todellakaan tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa, huutaa vai haukkua. Onko sekin taas yksi keino kokeilla äidin rajoja vai aito tunnustus? Mene ja tiedä.

Nukutusta lukuunottamatta iltamme on ollut sangen miellyttävä. Yksin lasten kanssa olemisessa on myös hyviä puolia. Ainakin itse olen huomannut olevani enemmän läsnä lapsille silloin, kun Vesa ei ole paikalla. Meillä aikuisilla kun on aina jotain omia juttuja, kuulumisia ja ajatustenvaihtoa. Työnjako ja illan aikatauluttaminen on yksinkertaisempaa yksin. Tänään jätimme suosiolla väliin lasten Donkkis-kerhon, koska tulin kotiin töistä suunniteltua myöhemmin. Laurakin suostui siihen, vaikka eilen epäili minun estävän hänen uskoaan Jeesukseen, jos en kuskaa häntä kerhoon. Ovela tyttö tietää, mistä naruista pitää vetää!

Kerhon sijasta teimme elämysmatkan Järvenpään keskustaan, kun olimme saaneet ensin rauhoittua kotona muistipelin parissa. Kummitytön lahja paketoitiin Postissa ihanaan muumi-kuoreen ja lähetettiin maailmalle. Hesburgerilla nautiskelimme rauhallisesta ateria- ja leikkihetkestä. Ja taas huomasin sen, kuinka tärkeää on, millaisella asenteella olen liikkeellä. Päätin nauttia hetkestä lasten kanssa, ja niinpä meillä oli tosi mukavaa. Ei kiirettä eikä hermoilua.

Huomenna aion jatkaa samoilla periaatteilla. Ei voivottelua siitä, että olen yksin, vaan iloitsemista siitä, että minulla on aikaa olla kunnolla lasten kanssa. Keskiviikkona odotamme varmasti kaikki hartaasti isän kotiinpaluuta. Tiedän kyllä, kuka nukuttaa lapset silloin. En ainakaan minä!

sunnuntaina, helmikuuta 03, 2008

Virtuaalimaailman viidakossa

Viime viikkoina olen ihmetellyt taas kerran virtuaalimaailman ihmeellisyyttä. Minä kirjoittelen koneeni ääressä itsekseni blogia kuin entisajan päiväkirjaa. Kerron ilonaiheistani, harmituksistani, ajatuksistani ja tunteistani. Ja sitten jossakin kaukana Sinä luet virtuaalisia raapustuksiani.

Välillä Te Rakkaat Lukijani paljastatte itsenne kasvotusten, sähköpostilla, kommentilla tai viestillä vieraskirjassamme. Jokainen palaute on minulle kullanarvoinen; se innostaa, haastaa, rohkaisee tai palauttaa maan pinnalle. Kirjoita ihmeessä viestiä, jos olen ärsyttänyt, loukannut, ihastuttanut tai vihastuttanut. Tiedän suurin pirtein, missäpäin lukijani asuvat, mutta olisi sangen mielenkiintoista tietää, ketä kaikkia lukijoihini kuuluu. Minä paljastan blogissani itsestäni aika paljon, vaikka en ihan kaikkea. Sen vuoksi olisi mukava tietää Sinusta jotain. ODOTAN INNOLLA KOMMENTTEJASI JA VIESTEJÄSI!

Nykyajan naiset ja miehet

Säälin nykyajan miehiä. Heitä, joiden pitää olla seksikkäitä sänkypetoja, pehmoisiä, ahkeria kotitöiden puolittajia, taitavia remontoijia ja autonkorjaajia, rikkaita perheen elättäjiä sekä komeita adoniksia. Siksi mielelläni puolustan nykyajan miehiä Arno Kotron sanoin. Kiitos Vesalle ja kaikille muille lähipiirin miehille siitä, että te kestätte meitä nykyajan vaativia ja mahdottomia naisia!


kun professorit ovat miehiä
se johtuu naisten syrjimisestä

kun koulumenestyjät ovat naisia
se on selvä osoitus
naisten lahjakkuudesta

kun nainen kärsii syömishäiriöistä
se ilman muuta on seurausta
miesten sanelemista kauneusihanteista

kun mies rääkkää itseään schwarzeneggeriksi
se on hänen omaa tyhmyyttään

kun media esineellistää naisen tehdään rikos
puolta ihmiskuntaa kohtaan

kun media esineellistää miehen se
on tuoretta
raikasta
emansipatorista

kun mies tappaa itsensä hän on
velvollisuuksia pakeneva
itsekäs peluri

kun nainen tappaa itsensä se on viimeinen
epätoivoinen tie

tilanteesta ulos

kun perheeseen syntyy lapsia
ne ovat yhteisiä ja
velvollisuudet on jaettava tasan

kun tulee ero lapset ovat vähän enemmän naisen
ja näin
jäävätkin naiselle

kun mies esittää eroottisia ehdotuksia
hän on ahdistelija

kun nainen esittää eroottisia ehdotuksia
hän on moderni tasa-arvoinen nainen

kun mies arvostelee naisten ajattelutapoja hän on
yksinkertainen sovinisti

kun nainen kertoo että mies ei
aivorakenteensa vuoksi pysty
yhdistämään järkeä ja tunnetta hän vain

sanoo tosiasioita

niin että rakas
on tässä taas
jotakin opittu

Arno Kotro: Ilman sinun rakkauttasi

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Tee minusta aito ja vapaa!

Vaarallisen naisen rukous:

Herra Jeesus Kristus -
sinä haluat minun täyttä vapauttani, täyttä
vapautumistani
kaikesta, mikä estää minua elämästä aidosti,
teeskentelemättä. Sinä tahdot juurruttaa minut
niin syvälle rakkauteesi,
että voisin toimia terveemmässä itseluottamuksessa
keskellä arkeani.

Sinun rakkautesi varassa, siihen luottamalla
uskallan antaa itselleni luvan
väistää kritiikkiä, jonka koen kohtuuttomaksi,
ja tehdä sen myönteisellä tavalla.
Herra, minä ymmärrän, ettei minun ole syytä
eristäytyä,
kun ihmiset kohdistavat minuun aiheettomia
syytöksiä.
Minun ei tarvitse edes puolustautua.
Sen sijaan saan levätä siinä itseluottamuksessa,
jonka perusta on sinun rakkautesi,
rakkautesi, jossa koko olemukseni on toivottu
ja hyväksytty.

Herra, pyydän sinua: Auta minua luottamaan
sinuun yhä syvemmin,
niin että vapaudun tuskasta ja eristäytymisen halusta,
haluan puolustella itseäni,
pettymyksen tunteista, ettei minua ole ymmärretty.
Opeta minua itseäni ymmärtämään ja antamaan
anteeksi.
Anna meidän jokaisen kehittyä
sinun tahtosi suuntaan.
Kiitos, että me kaikki saamme olla yhtä
sinun rakkaudessasi. Aamen.

Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?

Muistan ensimmäisen työpaikkani työntekijäkokoukset. Istuin muiden joukossa uskaltamatta sanoa mitään. Minulla oli ajatuksia siitä, miten työtä voisi kehittää, mutta en uskaltanut sanoa niitä ääneen. Olin kiltti tyttö, erinomainen työntekijä, joka teki kaikille mieliksi, ja joka hoiti tehtävänsä tunnollisesti ja tarkasti.

Ruotsissa päässäni naksahti jotain. Aloin kertoa näkemyksiäni ja mielipiteitäni. Muukalaisuuteni antoi minulle hyvän mahdollisuuden olla vähän erilainen. Työntekijät ja esimiehet sietivät hyvin teräviäkin kommenttejani ja pähkähulluja ideoitani, koska katselin elämää täysin eri näkökulmasta. He ajattelivat, että minulla saattoi olla jotain annettavaa heille, koska en kuulunut sisäpiiriin. Niinpä minä solkkasin näkemyksiäni epätäydellisellä ruotsin kielelläni ja opin, että näkemykseni ovat tärkeitä. Niin ja ruotsalaiset olivat oppineet, että suomalaiset ovat suoria ja rehellisiä. Minun ei tarvinnut olla enää työpaikan kiltti tyttö. Vapauduin roolista, jota olin kantanut koko elämäni. Olin aina ollut suloinen ja tottelevainen pikkusisko sekä täydellinen koulutyttö.

Ruotsalainen keskustelukulttuuri oli taas ilmiö sinänsä. Puheliaalle ja keskustelevalle minälleni oli erittäin antoisaa pohtia asioita syvällisesti, ottaa huomioon kaikkien näkemykset ja viihtyä kokouksissa. Ruotsissa opin, miten tärkeintä on, että kaikilla on työpaikalla mukavaa. Välillä viihtyisät, keskustelevat ja demokraattiset kokoukset menivät vähän överiksi työtehokkuuden kustannuksella.

En unohda koskaan kokousta, jonka teemana oli toimintakertomusten kirjoittaminen. Esimiehemme pyysi meitä jokaista miettimään, halusimmeko tehdä toimintakertomusta yleisestä seurakuntatyöstä, musiikkityöstä vai kasvatustyöstä. Koulupappi totesi jotain tyyliin: "Minun tietysti pitäisi kirjoittaa toimintakertomusta kasvatustyöstä, mutta minä pidän niin paljon musiikista, että voisin mennä musiikkityön ryhmään." Siinä vaiheessa olisin halunnut huutaa täysillä "AAAAARRRRGGGGG!", mutta pysyin viisaasti hiljaa. Niin me sitten saimme kaikki kirjoittaa juuri siitä asiasta, joka oli meidän sydäntämme lähellä. En tiedä, kuinka totuudenmukaisia toimintakertomuksistamme tuli. Tärkeintä olikin tietysti, ettei kenellekään tullut paha mieli!


Vaasaan muuttaessamme jatkoin toimimista muukalaisena työyhteisössä. Vaasan ruotsalaisessa seurakunnassa meitä oli aluksi neljä suomenkielistä työntekijää, mutta luulen, että minä tein lähtemättömän vaikutuksen kaikkiin suorilla näkemyksilläni. Kokousten jälkeen haukoin monesti henkeäni siitä, miten olin voinut mennä päästämään sellaisia sammakoita suustani. Olenhan pohjimmiltani ystävällinen ihminen enkä haluaisi loukata ketään ihmisiä. Koin kuitenkin työyhteisössäni monesti tarvetta sanoa asioista suoraan. En nimittäin voi sietää epäoikeudenmukaisuutta. Siksi en voinut yksinkertaisesti hyväksyä asennetta "Suomalainen seurakunta on isoveli, joka kohtelee meitä huonosti", koska se ei ollut totta. Seuraamalla omaa ja Vesan työyhteisöä huomasin, miten ruotsalaisessa seurakunnassa oli käytössään suhteessa paljon enemmän työvoimaa ja rahaa. Niinpä puolustelin monesti suomalaista seurakuntaa ruotsalaisen seurakunnan työntekijäkokouksissa. Aika kardinaalimoka näin jälkikäteen ajateltuna. Olisi varmaan ollut järkevämpää olla edelleen kiltti tyttö, joka hoitaa omat hommansa tunnollisesti eikä puutu muiden asioihin.

Eräänä päivänä tulin tällä viikolla töistä kotiin ja huokaisin Vesalle: "Alan olla niin mahdoton, että kohta minua ei varmaan kestä kukaan." Vesa lupasi kestää. En koe olevani mahdoton sillä tavalla, että olisin hankala tai ilkeä työkaveri. Ei, minä haluan pohjimmiltani kaikille hyvää. Se on luonteeni ehkä paras piirre. Mahdottomuuteni on sitä, että olen niin omistautunut ajamilleni asioille, että panen ne ihmissuhteiden hoitamisen edelle. Jos minulla on joku näky, toimin sen mukaan riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat. Ystävättäreni totesikin joskus, ettei haluaisi joutua missään asiassa minun kanssani toiselle puolelle. Toinen ystävätär puolestaan piti minua aivan maanisena ja kestämättömänä, kun kerroin hänelle puhelimessa kuulumisia. Itsekin olen ollut aivan ihmeissäni siitä, minkälaisella vauhdilla olen saanut alkaa uuteen työhön. Tuntuu, että Jumala tuo kuin tarjottimella minulle tehtäviä, joihin voin tarttua. Ja hän myös antaa niihin tarvittavat taidot, tiedot, voimat ja ihmiset. Koen olevani kuin pieni pelinappula Jumalan suurella pelikentällä! En voi kuin huokaista: "Tässä olen, käytä minua suunnitelmiesi mukaan."

Minulle oli valtava löytö Lynne Hybelsin kirja "Snälla flickor förändrar inte världen". En tiedä, onko sitä käännetty suomeksi. Voisinpa vaikka itse kääntää, jos sitä ei ole vielä tehty. Kirja on nimittäin aivan loistava. Siinä Lynne Hybels, Bill Hybelsin rouva, kertoo oman elämäntarinansa. Hän oli kiltti tyttö, paljon minua kiltimpi. Hän teki kaikkensa ansaitakseen toisten ihmisten rakkauden palvelemalla ja uhrautumalla. Hän noudatti kaikkia kristillisiä sääntöjä ansaitakseen Jumalan rakkauden. Hänen kulissinsa olivat kunnossa, mutta sisin oli täynnä katkeruutta, jota hän levitti ympärilleen. Hän inhosi elämää ja oli perheelleen suuri taakka, vaikka teki kaikkensa sen hyväksi.

Lynne Hybels joutui hyvästelemään lapsuutensa vihaisen jumalakuvansa, jotta hän vapautuisi elämään aitoa elämää. Jumala vapautti hänet ihmeellisesti ja muutti hänen elämänsä. Hänestä tuli aivan kuin pieni tyttö, joka alkoi nauttia elämästä. Hän kohtasi oikean Jumalan, rakastavan Isän. Jumalan rakkaus muutti hänen sisimpänsä ja hänestä tuli kiltin tytön sijasta hyvä nainen, joka ilolla palveli Jumalaa ja muita ihmisiä.

Hyvä nainen on Lynne Hybelsin mukaan sellainen, joka tietää olevansa arvokas ja tärkeä. Hyvä nainen kokee, että hänen persoonallisuutensa, lahjansa, intohimonsa ja unelmansa ovat tärkeitä Jumalalle. Hyvä nainen ei pelkää haasteita kiltin tytön tapaan. Hän tekee sen, mihin hänet on kutsuttu eikä anna pelon estää toimintaa. Hyvä kristitty nainen kuuntelee Jumalan johdatusta ja toimii sen mukaan. Hän on valmis seikkailuun, jossa tulee vastaan koko ajan uusia haasteita ja mahdollisuuksia. Hyvä nainen tarttuu haasteisiin ja tehtäviin, vaikka hän tietää, että osa ihmisistä pettyy häneen. Tärkeämpää häenlle on kuitenkin se, että Jumala ei pety.

Hyvä nainen ei ole kateellinen muille naisille. Hän on valmis olemaan sisartensa tukena, jotta nämäkin löytäisivät omat lahjansa ja taitonsa. Hän tietää omat vahvuutensa ja voi sen vuoksi olla rohkaisemassa ja tukemassa muita naisia samassa prosessissa. Silloin he voivat toimivat yhdessä muuttaakseen maailman paremmaksi paikaksi elää.

Lynne Hybelsin mukaan Jumala haluaa vielä enemmän meiltä kristityiltä naisilta. Ei riitä, että meistä kilteistä tytöistä tulee hyviä naisia. Jumala tahtoo tehdä meistä vaarallisia. Vaarallinen nainen ei ole suinkaan mikään miestennielijä eikä nalkuttava akka. Vaarallinen nainen ottaa kaikki aseet käyttöönsä taistelussa kaikkea sitä vastaan, mikä estää Jumalan tahdon toteutumisen maailmassa. Vaarallinen nainen tutkii itseään syvällisesti, etsii päivittäin Jumalan eheyttävää läsnäoloa ja antaa kaikkensa palvellakseen Jumalan suunnitelman toteutumista. Taidan olla aika vaarallinen!