Kolme lasta ja beibi

Olen pitkästä aikaa lasten kanssa yksin kotona. Jatkuva viikonloppuleskeys on onnellisesti ohi elämässämme, koska Vesa ei ole enää nuorisopappi. Mitä siitä, että mies tekee pitkää päivää ja istuu myöhään yöhön tietokoneen tai paperinippujensa äärellä. Ainakin hän ehtii auttaa lasten nukutuksessa sekä hoitaa päiväkotikuskaamiset.

Ollessani lasten kanssa yksin kotona inhoan nukuttamista yli kaiken. Kolme lasta samassa sängyssä on yksinkertaisesti liikaa, koska minulla ei ole samanlaista auktoriteettia kuin miehelläni. Olen ilmeisesti epäuskottava kasvattaja. Siltä tuntuu, kun en kahdeksan vuoden kokemuksellakaan meinaa saada kaikkia lapsia nukkumaan repimättä pelihousujani. Tänäkin iltana jouduin loppujen lopuksi komentamaan isommat lapset omiin huoneisiinsa, kun hommasta ei tullut yhtään mitään.

Kolme lasta voi saada yhden beibin aivan hermoromahduksen partaalle. Yhdellä on jano, toisella on tyyny huonosti, kolmas haluaisi lukea vielä kirjaa, sitten jollakin tulee jo pissahätä, toinen potkii kolmatta tahallaan tai vahingossa, peitto putoaa, nenästä kaivetaan räkää, valoja ei saa sammuttaa, joku kuulee olemattomia isän askelia, seuraavalle tulee joku tärkeä juttu mieleen. Monesti olen hermostunut neidillemme, joka on sanonut, että hänellä on tärkeää asiaa. Asia on yleensä ollut: "Äiti, sä oot ihana!" Siinä vaiheessa tämä rouva ei todellakaan tiedä, pitäisikö itkeä, nauraa, huutaa vai haukkua. Onko sekin taas yksi keino kokeilla äidin rajoja vai aito tunnustus? Mene ja tiedä.

Nukutusta lukuunottamatta iltamme on ollut sangen miellyttävä. Yksin lasten kanssa olemisessa on myös hyviä puolia. Ainakin itse olen huomannut olevani enemmän läsnä lapsille silloin, kun Vesa ei ole paikalla. Meillä aikuisilla kun on aina jotain omia juttuja, kuulumisia ja ajatustenvaihtoa. Työnjako ja illan aikatauluttaminen on yksinkertaisempaa yksin. Tänään jätimme suosiolla väliin lasten Donkkis-kerhon, koska tulin kotiin töistä suunniteltua myöhemmin. Laurakin suostui siihen, vaikka eilen epäili minun estävän hänen uskoaan Jeesukseen, jos en kuskaa häntä kerhoon. Ovela tyttö tietää, mistä naruista pitää vetää!

Kerhon sijasta teimme elämysmatkan Järvenpään keskustaan, kun olimme saaneet ensin rauhoittua kotona muistipelin parissa. Kummitytön lahja paketoitiin Postissa ihanaan muumi-kuoreen ja lähetettiin maailmalle. Hesburgerilla nautiskelimme rauhallisesta ateria- ja leikkihetkestä. Ja taas huomasin sen, kuinka tärkeää on, millaisella asenteella olen liikkeellä. Päätin nauttia hetkestä lasten kanssa, ja niinpä meillä oli tosi mukavaa. Ei kiirettä eikä hermoilua.

Huomenna aion jatkaa samoilla periaatteilla. Ei voivottelua siitä, että olen yksin, vaan iloitsemista siitä, että minulla on aikaa olla kunnolla lasten kanssa. Keskiviikkona odotamme varmasti kaikki hartaasti isän kotiinpaluuta. Tiedän kyllä, kuka nukuttaa lapset silloin. En ainakaan minä!