Olen kaikki tai ei mitään ihminen. Sen vuoksi sairastuessani olen tosi sairas. Vaikka minulla ei nytkään ole edes kunnon kuumetta, vaan kamalaa yskää ja kurkkukipua, tunnen oloni surkeaksi ja voimattomaksi. Lapsuudessani olin ihan samanlainen. Reippaasta Elinasta ei ollut mitään jäljellä sairauden iskiessä. Muistan vieläkin, miten joskus makasin keittiön lattialla oksennustaudin kourissa. Hourin haluavani syödä Kismettiä. Niinpä kiltti äitini lähti heti kauppaan ja toi minulle suklaata. Ja kyllähän se olo parani siitä!
Tässä lohdutuksesksi kaikille alakuloisille, murheellsille ja epäonnistuneille Anna-Mari Kaskisen kaunis runo.
PS. Oletteko kuulleet, että sekä Anna-Mari Kaskinen että Pekka Simojoki ovat päässeet kirkolliskokoukseen? Varmasti tulossa paljon hyviä ideoita kirkon uudistamiseen! Hieno homma!
Minun käteni soi
Minä Luojalta kaksi kättä sain,
Luoja kuiskasi:rakasta niillä.
Otan kätesi käyttöön, odota vain.
En voiman suo salassa piillä.
Mutta en oppinut rakastamaan.
Minun käteni taskuihin jäivät.
Ne kuihtuivat hiljaa piilossaan.
Ohi kulkivat vuodet ja päivät.
En oppinut käsiä käyttämään,
ne olivat kömpelöt, kovat.
Niitä Luojalle lähdin näyttämään:
katso, millaiset käteni ovat.
Mitä tahansa yritän koskettaa,
se musertuu kätteni alla.
Minun käteni kylvää kuolemaa,
ja se rakastaa rikkomalla.
On paras, jos käteni piiloon jää.
Kädet huolella kätken ja peitän,
niin ne eivät tuhoa enempää.
Niiden päälle nyt multaa heitän.
Näin Luojan silmissä kyyneleet,
en jälkeäkään syytöksestä:
anna minulle kädet likaiset.
Minä tahdon ne hoitaa ja pestä.
MItä tapahtui silloin, sitä tiedä en.
Tuulet alkoivat humionoida.
Ne poistivat vihan ja katkeruuden.
Minun käteni alkoivat soida.
Ne soittivat putoa sävelmää,
ensin aivan arasti ja salaa.
Sitä säveltä voinut en vaientaa,
kun se vilinä valtasi alaa.
Se levisi oudolla voimalla
minun tuttuihin käsiini näihin,
jotka iloista uhkuivat soimalla.
Valo virtasi sormienpäihin.
Jumala, sinulta käteni sain,
koko sieluni sinua kiittää.
Minun käteni ovat kanava vain,
Mitä tahdot, se tee, se riittää.
perjantaina, helmikuuta 15, 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti