Perjantai oli minulle oikea onnenpäivä. Ensin nautiskelin aamun kampaajani ammattitaidosta ja mukavasta seurasta. Oli kiva saada taas kutrit ja kulmat kuntoon. Matkalla autolleni eksyin vaatekauppaan. Yllätyin suuresti järvenpääläisen liikkeen valikoimasta, ja uudistin vaatekaappiani syksyisillä vaatteilla.
Kahdensadan metrin matka kampaajalta autolle oli mitä ilmeisemmin aivan liian pitkä: vaatekaupasta päädyin vielä kristilliseen kirjakauppaan. Ystävällinen ja avulias myyjä tiesi luontaisen heikkouteni kaupan valikoimaan ja alkoi innokkaasti tarjota uutuuksia. Niinpä mukaani tarttui lahjakirjojen lisäksi ihana levy: Juha Tapion uunituore uutuus "Suurenmoinen elämä". Nyt sitten loppukuu täytyy ottaa vähän iisimmin ja vältellä houkuttelevia kauppoja! Se on kyllä yleensä helppoa, koska elämäni kulkee pääasiassa akselilla koti-Kyrölän asema-Pasilan asema-Paavalinkirkko. Matkalle ei mahdu kovinkaan monta houkutusta!
Olen täysin hullaantunut Juha Tapion uuteen levyyn. Se on minusta ehkä vielä parempi kuin hänen edelliset levynsä; niitäkin olen kyllä kuunnellut kohtuuttoman ahkerasti. Musiikki on tarttuvaa, vihkonen on todella tyylikäs ja lauluissa on syvällinen sisältö. En ymmärrä, miten keväällä eräässä lehtijutussa sanottiin, että tällä levyllä on mukana myös pelkkiä rallatuksia. Mielestäni levyn lauluissa on paljon syvällistä parisuhdetematiikkaa sekä muuta ihmissuhdeproblematiikkaa. Kristilliset arvot ja usko kuultavat lauluista kauniisti läpi.
Edelleen voi sanoa, että Juha Tapio on pitkän parisuhteen tulkki. Tässä makupalaksi "Kaksi puuta", joka on suurenmoinen kuvaus todellisesta rakkaudesta. Romanssi- ja romahdusvaiheen jälkeen on päädytty rakkauteen, jossa mies ja nainen ovat selkeästi omia yksilöitä, mutta paljon syvemmin kiinni toisissaan kuin alkuihastuksen tunnemössössä.
KAKSI PUUTA
minä rakastan näitä
iltoja kanssasi sun
kun hetken päässä aamu odottaa
ja me nauramme
ja silmiämme pyyhimme
ja helppo huominen on unohtaa
oomme taas kuin kaksi lasta
ne jotka aikoinaan
puolivahingossa lähti
samaa tietä kulkemaan
ja sä veit mut ikkunan luo
ja sä sanot: me kai ollaan niin kuin nuo
kaksi vanhaa puuta sateenpieksämää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
kestää joka tuulen ja sään
kaksi vanhaa puuta, vaikk´et sitä nää
katsoo kevääseen, seisoo erillään
ja jossain alla maan
ne kaiken aikaa yhteen punoneet on juuriaan
kaksi ylvästä ja nuorta
varmoina on voimistaan
taivaankantta kohti kasvaneet
ehkä vuodet ovat kuorta
ja talvet viimoillaan
hiukan ohuemmaks raapineet
kuinka onkaan kaksi lasta
matkan myötä muuttuneet
se ihme on kai vasta
oomme tänne selvinneet
ja sä viet mut ikkunan luo
ja sä sanot: mehän ollan niin kuin nuo
kaksi vanhaa puuta...
Juha Tapio: suurenmoinen elämä
sunnuntaina, syyskuuta 21, 2008
lauantaina, syyskuuta 20, 2008
Rakkautta ja erotiikkaa
Eräs tuttavani kertoi siitä, miten hänen 10-vuotias tyttärensä oli katsonut kaverin luona BB:tä. Tuttvani oli järkyttynyt asiasta, koska tyttäreltä oli kielletty kyseisen ohjelman katsominen. Niinpä hän soitti kaverin äidille ja kertoi tyttöjen puuhista. Kaverin äiti oi ilmeisen sinisilmäinen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaista roskaa BB sisältää. Tuttavani tytär sai TV- kiellon ja luultavasti toinenkin tyttö ainakin BB-kiellon.
Meidän perheessä ei BB:tä katsella; eihän meillä ole edes telkkaria. Siitä huolimatta olen hyvin perillä siitä, että Cherylillä on kierrossa jo kolmas mies. Kiitos iltalehtien verkkosivujen tiedän kaikki ohjelman pääasiat: kenen rintoja on kopeloitu, kuka on nähty kenenkin sängyssä viime juhlien humussa ja kenestä on puhuttu selän takana paskaa. Kaikki aikuiset ymmärtävät varmasti hyvin, että ohjelmaan on valittu tietoisesti osallistujia, jotka sekoilevat mahdollisimman paljon. Valitettavasti lapset ja nuoret eivät ymmärrä ohjelman kyseenalaisia arvoja, jos heitä ei kukaan ohjaa kriittisyyteen ja terveisin arvoihin.
Rippikoulussa nuoret ovat ihmeissään, kun heille kertoo kristillisistä perhearvoista. "Seksi kuuluu avioliittoon" kuulostaa täysin fossiiliselta ajattelulta nykynuoren korvissa. BB:n, Salkkareiden ja Cosmopolitanin maailmassa sänkyyn hypätään heti, kun se on mahdollista. Uuden seksitutkimuksen mukaan suomalaiset naiset avioituivat vielä 70-luvulla pääasiassa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa he menetivät neitsyytensä. 2000-luvulla hääkellojen soidessa seksikumppaneita on ollut naisilla keskimäärin seitsemän.
Itse uskon kuitenkin siihen, että odottaminen palkitaan. Rippikoulun seurustelutunnilla käytän vieläkin havainnollistamisessa rakkauden telttaa, jonka opin omalla rippileirilläni. Rakkauden teltassa on kaksi sakaraa: uskollisuus ja hellyys, joiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Sitä mukaa kuin uskollisuus ja vastuunottaminen toisesta kasvaa, voidaan edetä hellyyden osoittamisessa. Uskollisuuden sakara päättyy avioliittoon vihkimiseen, kun taas hellyyden sakara yhdyntään. Kuvion sanoma on se, että avioliiton solmiminen on paras suoja sukupuolielämälle. Epätäydellisessä maailmassa avioliittokaan ei ole tae onnesta ja autuudesta, mutta aivan varmasti se luo enemmän turvaa kuin viinanhouruiset rakkaudentunnustukset yhden illan jutuissa.
Onneksi seksuaalisuuteen liittyvissä asioissakin on aina mahdollista aloittaa alusta. Pettäjän ei tarvitse enää pettää eikä yhden illan juttuja harrastaneen tarvitse jatkaa harrastustaan. Rippileirin Jeesus-filmistä minulle jäi mieleen kohtaus, jossa huorana toiminut Maria Magdaleena murtuneena puhui Mestarilleen siitä, miten hän oli huono nainen. Jeesus ei tuominnut Mariaa, vaan ilmaisi rakkaudellisesti, miten Maria oli ollut, muttei ollut enää. Hän oli saanut kaiken anteeksi.
PS. En usko, että BB:n ihmissuhdekulttuuri antaa kovinkaan todellista kuvaa maamme nuorten aikuisten tilasta. Tänä vuonna olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen sitä, miten kypsiä ja hienoja näkemyksiä parisuhteesta on niillä pareilla, joita saan vihkiä avioliittoon. Hyvä niin!
Salme Blomsterin "Kosketus" on loistava kirja seksuaalisuudesta. Tässä siitä pieni näyte:
TOISTA LÄHELLE
"Meillä ihmisillä on sylin nälkä. Joskus yritämme tyydyttää tuota nälkää menemällä sylistä syliin vain huomataksemme, ettei se toimi. Sylissä täytyy olla turvaa, huolenpitoa ja rakkautta, eikä kukaan pysty sellaista toiselle tarjoamaan ennen kuin suhde vakiintuu väliaikaisesta sitoutuneeksi. Kahden kypsän ihmisen suhde on vähitellen yhä läheisemmäksi muuttuva liitto.
Hyvä suhde kehittyy vähitellen tuttavuudesta ystävyydeksi ja ystävyydestä rakkaudeksi. Se liikkuu ikään kuin tasolta toiselle: sosiaalisesta kanssakäymisestä yhä syvemmälle aina intiimiin antautumiseen ja antamiseen. Samalla suhde laajenee koskemaan ihmisen koko minuutta, aina henkeä, sielua ja kehoa myöten.
Suhde ei voi tulla aidosti intiimiksi yhdessä illassa. Pinnalliseen tutustumiseen ja hullaantumiseen liitetty seksi jää tyhjäksi ja jättää tyhjäksi. Seksi kun ei ole sama asia kuin välittäminen tai rakastaminen. Hyvä seksielämä on prosessi. Rakkaudesta irrotettuna se on vain yksinäinen yritys täyttää tyhjyyttää jollakin, jota hän kuvittelee välittämiseksi. Monille seksi on omien tarpeitten itsekästä tyydyttämistä.
Moni nuori ja miksei aikuinenkin testaa omaa viehättävyyttään ja kelpaamistaan, arvoaan, "iskemällä" sänkykumppaneita. Tällainen narsistinen yhteydenhaku on kuitenkin onttoa ja saattaa lisätä huonouden ja riittämättömyyden tunteita, vaikka niillä saatetaan kerskailla ja siten yrittää kohottaa omaa miehisyyttä tai naiseutta. Tällöin seksi toimii rakkauden aktin, rakkauden huipentuman sijasta usein vallanhalun ja vihan välineenä.
Joillekin seksi on keino rentoutua tai purkaa ahdistusta. Tällöin on yhdentekevää, onko partneri pumpattava Barbara vai toinen ihminen, sillä vain omia tarpeitaan tyydyttävä ei rakastele toisen vaan itsensä kanssa.
Mutta mitä sanoo Raamattu todellisesta rakkaudesta? Se puhuu keskinäisestä kunnioituksesta, toisen etujen huomioon ottamisesta, jopa niiden asettamisesta omien etujen edelle. Sitoutunut liitto ei elä pelkästään tunteista, vaan myös kovasta työstä, jota rakkauden eteen on tehtävä."
Salme Blomster: Kosketus (s. 132-134)
Meidän perheessä ei BB:tä katsella; eihän meillä ole edes telkkaria. Siitä huolimatta olen hyvin perillä siitä, että Cherylillä on kierrossa jo kolmas mies. Kiitos iltalehtien verkkosivujen tiedän kaikki ohjelman pääasiat: kenen rintoja on kopeloitu, kuka on nähty kenenkin sängyssä viime juhlien humussa ja kenestä on puhuttu selän takana paskaa. Kaikki aikuiset ymmärtävät varmasti hyvin, että ohjelmaan on valittu tietoisesti osallistujia, jotka sekoilevat mahdollisimman paljon. Valitettavasti lapset ja nuoret eivät ymmärrä ohjelman kyseenalaisia arvoja, jos heitä ei kukaan ohjaa kriittisyyteen ja terveisin arvoihin.
Rippikoulussa nuoret ovat ihmeissään, kun heille kertoo kristillisistä perhearvoista. "Seksi kuuluu avioliittoon" kuulostaa täysin fossiiliselta ajattelulta nykynuoren korvissa. BB:n, Salkkareiden ja Cosmopolitanin maailmassa sänkyyn hypätään heti, kun se on mahdollista. Uuden seksitutkimuksen mukaan suomalaiset naiset avioituivat vielä 70-luvulla pääasiassa sen ihmisen kanssa, jonka kanssa he menetivät neitsyytensä. 2000-luvulla hääkellojen soidessa seksikumppaneita on ollut naisilla keskimäärin seitsemän.
Itse uskon kuitenkin siihen, että odottaminen palkitaan. Rippikoulun seurustelutunnilla käytän vieläkin havainnollistamisessa rakkauden telttaa, jonka opin omalla rippileirilläni. Rakkauden teltassa on kaksi sakaraa: uskollisuus ja hellyys, joiden pitäisi kasvaa samassa suhteessa. Sitä mukaa kuin uskollisuus ja vastuunottaminen toisesta kasvaa, voidaan edetä hellyyden osoittamisessa. Uskollisuuden sakara päättyy avioliittoon vihkimiseen, kun taas hellyyden sakara yhdyntään. Kuvion sanoma on se, että avioliiton solmiminen on paras suoja sukupuolielämälle. Epätäydellisessä maailmassa avioliittokaan ei ole tae onnesta ja autuudesta, mutta aivan varmasti se luo enemmän turvaa kuin viinanhouruiset rakkaudentunnustukset yhden illan jutuissa.
Onneksi seksuaalisuuteen liittyvissä asioissakin on aina mahdollista aloittaa alusta. Pettäjän ei tarvitse enää pettää eikä yhden illan juttuja harrastaneen tarvitse jatkaa harrastustaan. Rippileirin Jeesus-filmistä minulle jäi mieleen kohtaus, jossa huorana toiminut Maria Magdaleena murtuneena puhui Mestarilleen siitä, miten hän oli huono nainen. Jeesus ei tuominnut Mariaa, vaan ilmaisi rakkaudellisesti, miten Maria oli ollut, muttei ollut enää. Hän oli saanut kaiken anteeksi.
PS. En usko, että BB:n ihmissuhdekulttuuri antaa kovinkaan todellista kuvaa maamme nuorten aikuisten tilasta. Tänä vuonna olen hämmästellyt kerta toisensa jälkeen sitä, miten kypsiä ja hienoja näkemyksiä parisuhteesta on niillä pareilla, joita saan vihkiä avioliittoon. Hyvä niin!
Salme Blomsterin "Kosketus" on loistava kirja seksuaalisuudesta. Tässä siitä pieni näyte:
TOISTA LÄHELLE
"Meillä ihmisillä on sylin nälkä. Joskus yritämme tyydyttää tuota nälkää menemällä sylistä syliin vain huomataksemme, ettei se toimi. Sylissä täytyy olla turvaa, huolenpitoa ja rakkautta, eikä kukaan pysty sellaista toiselle tarjoamaan ennen kuin suhde vakiintuu väliaikaisesta sitoutuneeksi. Kahden kypsän ihmisen suhde on vähitellen yhä läheisemmäksi muuttuva liitto.
Hyvä suhde kehittyy vähitellen tuttavuudesta ystävyydeksi ja ystävyydestä rakkaudeksi. Se liikkuu ikään kuin tasolta toiselle: sosiaalisesta kanssakäymisestä yhä syvemmälle aina intiimiin antautumiseen ja antamiseen. Samalla suhde laajenee koskemaan ihmisen koko minuutta, aina henkeä, sielua ja kehoa myöten.
Suhde ei voi tulla aidosti intiimiksi yhdessä illassa. Pinnalliseen tutustumiseen ja hullaantumiseen liitetty seksi jää tyhjäksi ja jättää tyhjäksi. Seksi kun ei ole sama asia kuin välittäminen tai rakastaminen. Hyvä seksielämä on prosessi. Rakkaudesta irrotettuna se on vain yksinäinen yritys täyttää tyhjyyttää jollakin, jota hän kuvittelee välittämiseksi. Monille seksi on omien tarpeitten itsekästä tyydyttämistä.
Moni nuori ja miksei aikuinenkin testaa omaa viehättävyyttään ja kelpaamistaan, arvoaan, "iskemällä" sänkykumppaneita. Tällainen narsistinen yhteydenhaku on kuitenkin onttoa ja saattaa lisätä huonouden ja riittämättömyyden tunteita, vaikka niillä saatetaan kerskailla ja siten yrittää kohottaa omaa miehisyyttä tai naiseutta. Tällöin seksi toimii rakkauden aktin, rakkauden huipentuman sijasta usein vallanhalun ja vihan välineenä.
Joillekin seksi on keino rentoutua tai purkaa ahdistusta. Tällöin on yhdentekevää, onko partneri pumpattava Barbara vai toinen ihminen, sillä vain omia tarpeitaan tyydyttävä ei rakastele toisen vaan itsensä kanssa.
Mutta mitä sanoo Raamattu todellisesta rakkaudesta? Se puhuu keskinäisestä kunnioituksesta, toisen etujen huomioon ottamisesta, jopa niiden asettamisesta omien etujen edelle. Sitoutunut liitto ei elä pelkästään tunteista, vaan myös kovasta työstä, jota rakkauden eteen on tehtävä."
Salme Blomster: Kosketus (s. 132-134)
torstaina, syyskuuta 18, 2008
Ota hänet vastaan
Anna-Mari Kaskisen laulu "Ota hänet vastaan" on eräs puhuttelevimmista hautajaislauluista. Siinä yhdistyvät hienolla tavalla lohduton kaipaus ja valoisa toivo. Kylmät väreet kulkevat selässäni erityisesti silloin, kun työtoverini, loistavat kanttorit, Katariina Järvinen Vaasassa ja Sanna-Maarit Hakkarainen Paavalissa, laulavat sen kuolleiden kiitoksena jumalanpalveluksessa. Ehkä laulan sen sisareni kanssa vähän vaatimattomampana versiona enoni muistotilaisuudessa.
OTA HÄNET VASTAAN
Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan,
iloon loppumatomaan.
Ota hänet vastaan.
tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.
Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.
Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda
OTA HÄNET VASTAAN
Ota hänet vastaan,
suuri, pyhä Jumala.
Ota hänet vastaan,
kaipaavia lohduta.
Ota hänet vastaan
taivaan kotiin avaraan.
Ota hänet vastaan,
iloon loppumatomaan.
Ota hänet vastaan.
tuuli hiljaa puhaltaa.
Ota hänet vastaan.
Virta kantaa kulkijaa.
Ota hänet vastaan
rantaan suuren rauhan maan.
Ota hänet vastaan
kotisatamaan.
Ota hänet vastaan.
Meillä on niin ikävä.
Ota hänet vastaan,
murheellisten ystävä.
Ota hänet vastaan,
silta yli pimeyden.
Ota hänet vastaan,
syli rakkauden.
Anna-Mari Kaskinen: Minä en sinua unohda
keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008
Ei enää kyyneleitä
Tänään lopetellessani työpäivää sain puhelimeeni suruviestin äidiltäni: enoni ja kummisetäni oli kuollut äkillisesti. Kiirehdin junaan ja aukaisin Raamattuni. Ajattelin lukea lohdutukseksi Psalmin 23 "Herra on minun paimeneni". Raamattuni aukesi kuitenkin Jesajan kirjan kohdalta ja luin otsikon "Ei enää kyyneleitä". Kyyneleet alkoivat virrata silmistäni vuolaasti lukiessani raamatuntekstiä. Koin, että Jumala puhui minulle sanansa kautta.
EI ENÄÄ KYYNELEITÄ
Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,
sinun itkusi aika on ohi!
Kun huudat häneltä apua,
hän armahtaa,hän kuulee ja vastaa sinulle.
Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä,hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
-- Tässä on tie, kulkekaa sitä.
Kun kylvät maan,hän antaa sateen kostuttaa siemenet
niin että maan kasvu, vilja,on sankkaa ja satoisaa.
Sinun karjasi käy sinä päivänä laitumellaavaralla kedolla,
ja härät ja aasit, jotka kyntävät peltosi,
saavat syödäkseen parasta hapanrehua,
jota heitellään niiden eteen hangolla ja talikolla.
Ja jokaisella vuorella, jokaisella korkealla kukkulalla
vesi on virtaava puroissa ja peltojen ojissa suuren
surman päivänätornien sortuessa.
Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo,
ja auringon valo on oleva seitsenkertainen,
kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa --
sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat
ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. Jes. 30:18-26
Teksti kosketti minua, koska kummisetäni oli ammatiltaan maanviljeljä. Loppuun saakka hän oli ahkera työmies ja kunnollinen tornionlaaksolainen mies. Kummisedästä muistan erityisesti sen, miten hän osti minulle lahjaksi upean valkoisen peilillä varustetun kirjoituspöydän muuttaessamme omaan kotiin. Usein hän myös sanoi: "Tulkaa teki meilä käyhmään." Valitettavan harvoin noudatin kutsua nyt aikuisena, vaikka lapsena ja nuorena vierailinkin kummieni luona hyvinkin usein. Yhtenä vahvana mielikuvana kummisedästä minulla on se, miten tosissaan hän lauloi sisartensa kanssa virsiä sukutapaamisissa. Turvallista matkaa Taivaan kotiin!
TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA
Täällä pohjantähden alla
kotimaamme on
ja elämämme usein onneton
Mutta tähtein tuolla puolen
koti toinen on
me vaellamme päällä maan
vain pienen tuokion
Täällä pohjantähden alla
paljon kärsitään
niin monet itkut yksin itketään
Mutta kerran kyyneleemme
siellä pyyhitään
ja suru iloon vaihtuu
kun me näämme määränpään
Tuo maa päällä pilvien
tuo maa luona Jeesuksen
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan
Silloin toivo siivet saa kun
on mihin suunnistaa
ja sydän pieni lentää uskaltaa
Täällä pohjantähden alla
kaikki katoaa
Mutta siellä rauhan saan
joka kestää ainiaan.
Jaakko Juteini/Lasse Heikkilä
EI ENÄÄ KYYNELEITÄ
Kuitenkin Herra vain odottaa,
että voisi olla teille armollinen,
hän nousee armahtamaan teitä.
Herra on oikeuden Jumala.
Autuaita ne, jotka häntä odottavat!
Siionin kansa, sinä joka asut Jerusalemissa,
sinun itkusi aika on ohi!
Kun huudat häneltä apua,
hän armahtaa,hän kuulee ja vastaa sinulle.
Vaikka Herra suo sinulle vain kapean leivän
ja niukasti vettä,hän, sinun opastajasi, ei enää kätkeydy.
Omin silmin sinä saat nähdä hänet.
Aina kun olet eksymässä tieltä,
milloin oikeaan, milloin vasempaan,
sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:
-- Tässä on tie, kulkekaa sitä.
Kun kylvät maan,hän antaa sateen kostuttaa siemenet
niin että maan kasvu, vilja,on sankkaa ja satoisaa.
Sinun karjasi käy sinä päivänä laitumellaavaralla kedolla,
ja härät ja aasit, jotka kyntävät peltosi,
saavat syödäkseen parasta hapanrehua,
jota heitellään niiden eteen hangolla ja talikolla.
Ja jokaisella vuorella, jokaisella korkealla kukkulalla
vesi on virtaava puroissa ja peltojen ojissa suuren
surman päivänätornien sortuessa.
Silloin kuun valo on oleva kuin auringon valo,
ja auringon valo on oleva seitsenkertainen,
kuin seitsemän päivän valo yhdellä kertaa --
sinä päivänä, jona Herra sitoo kansansa haavat
ja parantaa sen ruhjeet ja vammat. Jes. 30:18-26
Teksti kosketti minua, koska kummisetäni oli ammatiltaan maanviljeljä. Loppuun saakka hän oli ahkera työmies ja kunnollinen tornionlaaksolainen mies. Kummisedästä muistan erityisesti sen, miten hän osti minulle lahjaksi upean valkoisen peilillä varustetun kirjoituspöydän muuttaessamme omaan kotiin. Usein hän myös sanoi: "Tulkaa teki meilä käyhmään." Valitettavan harvoin noudatin kutsua nyt aikuisena, vaikka lapsena ja nuorena vierailinkin kummieni luona hyvinkin usein. Yhtenä vahvana mielikuvana kummisedästä minulla on se, miten tosissaan hän lauloi sisartensa kanssa virsiä sukutapaamisissa. Turvallista matkaa Taivaan kotiin!
TÄÄLLÄ POHJANTÄHDEN ALLA
Täällä pohjantähden alla
kotimaamme on
ja elämämme usein onneton
Mutta tähtein tuolla puolen
koti toinen on
me vaellamme päällä maan
vain pienen tuokion
Täällä pohjantähden alla
paljon kärsitään
niin monet itkut yksin itketään
Mutta kerran kyyneleemme
siellä pyyhitään
ja suru iloon vaihtuu
kun me näämme määränpään
Tuo maa päällä pilvien
tuo maa luona Jeesuksen
Tuo maa, voi kuinka kaipaankaan
sen että nähdä saan
tuon ihmeellisen maan
Silloin toivo siivet saa kun
on mihin suunnistaa
ja sydän pieni lentää uskaltaa
Täällä pohjantähden alla
kaikki katoaa
Mutta siellä rauhan saan
joka kestää ainiaan.
Jaakko Juteini/Lasse Heikkilä
tiistaina, syyskuuta 16, 2008
Hiljaisuus ja sisäinen vapaus
Olen tilannut Kotisatama-nettikaupasta viime viikojen aikana melkoisen kasan kirjoja työtäni varten. Syynä on ollut se, että kirjat ovat olleet superhalpoja, euron kappale. Suosittelen, että käyt katsomassa valikoimaa. Vaikka parhaat on jo viety päältä, on jäljellä mainioita kirjoja esim. lahjaksi tai vaikkapa arpajaisvoitoiksi, unohtamatta omaa hengellistä rakentumista. Tässä yhdestä kirjasta pätkä; sopii mielestäni kuin nenä päähän edelliseen kirjoitukseeni kiireestä.
Hiljaisuus ja sisäinen vapaus
"Arkista stressiä. Huolia, väsymystä, pettymyksiä. Minua orjuuttavat olosuhteet, joita ei voi muuttaa. Tarvitsen mahdollisuuden virkistymiseen, lepoon, vapauteen, rentoutumiseen. Pois kaikesta pakosta.
Mitä vapaus on? Ettei tarvitse väistää vihollista, että säilyttää sisäkenttäetunsa, että muuttaa sen, mikä on muutettavissa, ja hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, mutta ei hetkeksikään petä omaatuntoaan eikä luovu toivosta.
Evankeliumeista huomaamme selvästi, kuinka huolellisesti Jeesus hoitaa sisäistä vapauttaan. Hän vetäytyy autioille seuduille rukoilemaan (esim. Mark. 1:35). Hän löytää levon, sisäisen rauhan. Hän ei tee sitä paetakseen vastuutaan. Päinvastoin! Levossa hän löytää tien, jota hänen tulee kulkea, sopusoinnussa tehtävänsä kanssa.
Vaarallisin viholliseni ei ole arki eikä työ. Minusta tulee oma viholliseni ja menetän elämäniloni ja -haluni, kun kadotan sen lähtökohdan, jonka olen löytänyt rukouksen hiljaisuudessa, levätessäni Jumalassa. Vapaus on siellä, missä löydän sisäisen rauha."
Per Mases: Näin avautuu Hiljaisuus (s.13-14)
Hiljaisuus ja sisäinen vapaus
"Arkista stressiä. Huolia, väsymystä, pettymyksiä. Minua orjuuttavat olosuhteet, joita ei voi muuttaa. Tarvitsen mahdollisuuden virkistymiseen, lepoon, vapauteen, rentoutumiseen. Pois kaikesta pakosta.
Mitä vapaus on? Ettei tarvitse väistää vihollista, että säilyttää sisäkenttäetunsa, että muuttaa sen, mikä on muutettavissa, ja hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, mutta ei hetkeksikään petä omaatuntoaan eikä luovu toivosta.
Evankeliumeista huomaamme selvästi, kuinka huolellisesti Jeesus hoitaa sisäistä vapauttaan. Hän vetäytyy autioille seuduille rukoilemaan (esim. Mark. 1:35). Hän löytää levon, sisäisen rauhan. Hän ei tee sitä paetakseen vastuutaan. Päinvastoin! Levossa hän löytää tien, jota hänen tulee kulkea, sopusoinnussa tehtävänsä kanssa.
Vaarallisin viholliseni ei ole arki eikä työ. Minusta tulee oma viholliseni ja menetän elämäniloni ja -haluni, kun kadotan sen lähtökohdan, jonka olen löytänyt rukouksen hiljaisuudessa, levätessäni Jumalassa. Vapaus on siellä, missä löydän sisäisen rauha."
Per Mases: Näin avautuu Hiljaisuus (s.13-14)
maanantaina, syyskuuta 15, 2008
Mieletön kiire vai hirveä hoppu?
Olin tänään esittäytymässä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa uusille oppilaille. Teemana oli opiskelijahyvinovinti ja paikalla oli minun lisäkseni opintopsykologi ja terveydenhoitaja. Sympaattinen ja asiansa osaava opintopsykologi ohjasi fukseja elämänhallintaan liittyvissä kysymyksissä. Hän kehotti opiskelijoita tekemään itselleen opintosuunnitelman tai lukujärjestyksen, johon nämä voivat laittaa viikon menot. Esimerkkisuunnitelmassa mallioppilas Timo Tradenomi oli merkinnyt näkyviin harrastukset, ystävien tapaamiset, juhlat sekä kaikki opintotehtävät pieniksi paloiksi jaoteltuna. Lukujärjestyksen esittämisen tavoitteena oli osoittaa, miten vaativa essee ei muutu möröksi opiskelijan päässä, jos sen tekeminen on jaettu monelle eri päivälle. Tenttiin luku ei myöskään pilaa koko viikkoa, kun opiskelijalla on selkeät suunnitelmat. Silloin päivän tavoitteet saavutettuaan voi rientää harrastuksiin hyvällä omallatunnolla.
Luulen, että hyvä opintomenestykseni on johtunut pääasiassa hyvistä opiskelumetodeista. Olen tehnyt pienestä pitäen tarkat suunnitelmat siitä, millä aikataululla valmistun kokeisiin ja muihin vaativampiin tehtäviin. Niinpä en ole koskaan joutunut valvomaan öitä tenttien vuoksi enkä edes luopumaan harrastuksista tai ystävien tapaamisista koulujuttujen vuoksi. Työelämässäkin olen onnistunut melko hyvin tekemään tehokkaasti töitä sekä yhdistämään siihen tasapainoisen perhe-elämän ja jonkin verran hyviä harrastuksia. Asiathan voisi tehdä aina paremmin sekä töissä että kotona, mutta olen mielestäni löytänyt riittävän tasapainon. En ole täydellinen työntekijä enkä äiti, mutta riittävän hyvä. Tietysti pyrin korjaamaan niitä asioita, joissa voin toimia paremmin. En tee kuitenkaan muutoksia syyllisyyden painamana tai ahdistuneena, vaan levosta päin.
Asioiden paneminen tärkeysjärjestykseen on mielestäni avainasemassa siinä, ettei kiire ja stressi kuluta ihmisiä loppuun. Raamatunluku, rukous ja jumalanpalvelus on helppo jättää väliin kiireisenä aikana, vaikka silloin kristitty tarvitsee niitä kaikkin eniten. Martti Lutherin tuotteliaan elämän salaisuus ei ollut pelkästään poikkeuksellinen lahjakkuus, vaan myös se, että hän käytti joka aamu runsaasti aikaa Jumalan kanssa seurusteluun. Jumalan läsnäolossa viipyminen vapauttaa turhista kuormista ja ihmisten vaatimuksista sekä antaa energiaa tehdä ne tehtävät, jotka on tehtävä. Nyt kiireisenä syksynä olen tietoisesti viettänyt rauhallisia iltahetkiä nojatuolissa kuunnellen hyvää musiikkia ja antaen Jumalan hoitaa sieluani.
Charles Hummel on kirjoittanut aiheesta pienen kirjan "Kiireen kahleissa?". Siinä hän lainaa kokenutta puuvillatehtaan johtajaa, joka on todennut viisaasti: "Suurin vaarasi on se, että annat kiireellisten asioiden peittää tärkeät asiat alleen." Jeesus puolestaan pääsi kirjan mukaan vapaaksi kiireen kahleista odottamalla ohjeita rukouksessa. Se antoi hänelle suuntaa ja johti häntä vakaasti eteenpäin. Toivon, että minulla on aina aikaa Jumalalle ja apuani tarvitsevalle lähimmäisille, niin työssä kuin kotona. Silloin tärkeysjärjestys on kohdallaan eikä hoppu yllätä!
Luulen, että hyvä opintomenestykseni on johtunut pääasiassa hyvistä opiskelumetodeista. Olen tehnyt pienestä pitäen tarkat suunnitelmat siitä, millä aikataululla valmistun kokeisiin ja muihin vaativampiin tehtäviin. Niinpä en ole koskaan joutunut valvomaan öitä tenttien vuoksi enkä edes luopumaan harrastuksista tai ystävien tapaamisista koulujuttujen vuoksi. Työelämässäkin olen onnistunut melko hyvin tekemään tehokkaasti töitä sekä yhdistämään siihen tasapainoisen perhe-elämän ja jonkin verran hyviä harrastuksia. Asiathan voisi tehdä aina paremmin sekä töissä että kotona, mutta olen mielestäni löytänyt riittävän tasapainon. En ole täydellinen työntekijä enkä äiti, mutta riittävän hyvä. Tietysti pyrin korjaamaan niitä asioita, joissa voin toimia paremmin. En tee kuitenkaan muutoksia syyllisyyden painamana tai ahdistuneena, vaan levosta päin.
Asioiden paneminen tärkeysjärjestykseen on mielestäni avainasemassa siinä, ettei kiire ja stressi kuluta ihmisiä loppuun. Raamatunluku, rukous ja jumalanpalvelus on helppo jättää väliin kiireisenä aikana, vaikka silloin kristitty tarvitsee niitä kaikkin eniten. Martti Lutherin tuotteliaan elämän salaisuus ei ollut pelkästään poikkeuksellinen lahjakkuus, vaan myös se, että hän käytti joka aamu runsaasti aikaa Jumalan kanssa seurusteluun. Jumalan läsnäolossa viipyminen vapauttaa turhista kuormista ja ihmisten vaatimuksista sekä antaa energiaa tehdä ne tehtävät, jotka on tehtävä. Nyt kiireisenä syksynä olen tietoisesti viettänyt rauhallisia iltahetkiä nojatuolissa kuunnellen hyvää musiikkia ja antaen Jumalan hoitaa sieluani.
Charles Hummel on kirjoittanut aiheesta pienen kirjan "Kiireen kahleissa?". Siinä hän lainaa kokenutta puuvillatehtaan johtajaa, joka on todennut viisaasti: "Suurin vaarasi on se, että annat kiireellisten asioiden peittää tärkeät asiat alleen." Jeesus puolestaan pääsi kirjan mukaan vapaaksi kiireen kahleista odottamalla ohjeita rukouksessa. Se antoi hänelle suuntaa ja johti häntä vakaasti eteenpäin. Toivon, että minulla on aina aikaa Jumalalle ja apuani tarvitsevalle lähimmäisille, niin työssä kuin kotona. Silloin tärkeysjärjestys on kohdallaan eikä hoppu yllätä!
torstaina, syyskuuta 11, 2008
Rohkaisevaa terapiaa
Kristittyjen yhteys on mielestäni yksi maailman upeimmista asioista. Tänään sain kokea taas sitä oikein urakalla, kun asemalta kotiin kävellessäni toimin terapeuttina kahdelle rakkaalle ystävälle. Heille tuli puheluista parempi olo, mutta minullekin tuli hyvä mieli. Iloitsin siitä, että minulla on ystäviä, joiden kanssa saan jakaa elämän ilot ja tuskat.
Uskon, että nämä kohtaamiset puhelimitse tai kasvotusten ovat siunaavia, koska niissä on läsnä Jumalan Henki. Pyhä Henki voi avata toisen ihmisen sanojen kautta monenlaisia lukkoja elämässäni. Hän ohjaa minua lempeästi näkemään niitä asioita, joissa olen toiminut väärin tai ajattelemattomasti. Useimmiten Jumalan sanat ovat kuitenkin balsamia haavoille. Ystävän sanat lohduttavat, rohkaisevat, nostavat ja kantavat, koska niissä puhuu itse Rakkaus.
Ole rohkealla mielellä.
Sanoit kerran niin
ja sanot vielä tänäänkin,
kun joudun vaikeuksiin.
Kun masennun, kun lannistun
taas saavun luoksesi,
ja kaikki haavat parantaa
voi kosketuksesi.
Anna-Mari Kaskinen: Kodin Arkihetken Raamattu, syyskuun 10. päivä
Uskon, että nämä kohtaamiset puhelimitse tai kasvotusten ovat siunaavia, koska niissä on läsnä Jumalan Henki. Pyhä Henki voi avata toisen ihmisen sanojen kautta monenlaisia lukkoja elämässäni. Hän ohjaa minua lempeästi näkemään niitä asioita, joissa olen toiminut väärin tai ajattelemattomasti. Useimmiten Jumalan sanat ovat kuitenkin balsamia haavoille. Ystävän sanat lohduttavat, rohkaisevat, nostavat ja kantavat, koska niissä puhuu itse Rakkaus.
Ole rohkealla mielellä.
Sanoit kerran niin
ja sanot vielä tänäänkin,
kun joudun vaikeuksiin.
Kun masennun, kun lannistun
taas saavun luoksesi,
ja kaikki haavat parantaa
voi kosketuksesi.
Anna-Mari Kaskinen: Kodin Arkihetken Raamattu, syyskuun 10. päivä
tiistaina, syyskuuta 09, 2008
Hämmentävää julkisuutta
Blogin pitäminen on melko uskaliasta. Väsyneenä, riehaantuneena tai tympiintyneenä kirjoitetut tekstit lähtevät suoraan maailmalle. Kotisivumme alkuaikoina olin vielä melko varovainen: Vesa tarkasti uskollisesti jokaisen tekstini ennen kuin uskalsin painaa nappulaa "julkaise". Kokemuksen karttuessa minusta on tullut paljon rohkeampi, välillä liiankin rohkea. Muutamien blogitekstien kirjoittamista olen katunut syvästi. Olen pyytänyt anteeksi niiltä ihmisiltä, joita olen loukannut tahtomattani. Luulen kuitenkin, että olen voinut sanoillani aiheuttaa haavoja, joista on jäänyt toisten sydämiin arpia.
Tänään hätkähdin, kun eräs tapaamani seurakuntalainen ilmoitti lukeneensa blogiani. Päässäni alkoi surista ja aloin miettiä, mitä kauheuksia olen viime aikoina kirjoitellut :). Toisaalta totesin tapaamalleni seurakuntalaiselle olevamme tasoissa. Edustan pappina aika uteliasta sorttia. Erilaisissa keskusteluissa kyselen ihmisten asioita hyvin avoimesti. Sen vuoksi onkin ihan reilua, että pyrin olemaan yhtä avoin omista asioistani. Minulla ei ole mitää tarvetta pitää hienoja kulisseja, päinvastoin. Välillä annan itsestäni blogissa ja keskusteluissakin tietoisesti paljon "blondimman" kuvan kuin oikeasti olenkaan. Haluan osoittaa, että papitkin voivat olla avoimia, hauskoja ja vähän hassuja, ja kuitenkin tosissaan Jumalan asialla.
Seuraan myös toisten blogeja. Niitä lukiessani olen tajunnut sen, kuinka paljastan itseäni todella paljon kirjoitusteni kautta. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, ettei se haittaa mitään. Saan olla vapaasti tällainen kuin olen. Silloin kun mokaan, pyydän anteeksi ja yritän tehdä parannuksen. Sitä on mielestäni kristityn elämä!
Et voi olla onnellinen,
jos et ole oma itsesi.
Mutta kun olet,
Jumalakin hymyilee.
Mitä enemmän
aavistan Jeesuksesta,
sitä enemmän
uskallan tutustua itseeni
ja vapautua.
Leena Lehtinen:Ilonhippuja
Tänään hätkähdin, kun eräs tapaamani seurakuntalainen ilmoitti lukeneensa blogiani. Päässäni alkoi surista ja aloin miettiä, mitä kauheuksia olen viime aikoina kirjoitellut :). Toisaalta totesin tapaamalleni seurakuntalaiselle olevamme tasoissa. Edustan pappina aika uteliasta sorttia. Erilaisissa keskusteluissa kyselen ihmisten asioita hyvin avoimesti. Sen vuoksi onkin ihan reilua, että pyrin olemaan yhtä avoin omista asioistani. Minulla ei ole mitää tarvetta pitää hienoja kulisseja, päinvastoin. Välillä annan itsestäni blogissa ja keskusteluissakin tietoisesti paljon "blondimman" kuvan kuin oikeasti olenkaan. Haluan osoittaa, että papitkin voivat olla avoimia, hauskoja ja vähän hassuja, ja kuitenkin tosissaan Jumalan asialla.
Seuraan myös toisten blogeja. Niitä lukiessani olen tajunnut sen, kuinka paljastan itseäni todella paljon kirjoitusteni kautta. Olen tullut kuitenkin siihen tulokseen, ettei se haittaa mitään. Saan olla vapaasti tällainen kuin olen. Silloin kun mokaan, pyydän anteeksi ja yritän tehdä parannuksen. Sitä on mielestäni kristityn elämä!
Et voi olla onnellinen,
jos et ole oma itsesi.
Mutta kun olet,
Jumalakin hymyilee.
Mitä enemmän
aavistan Jeesuksesta,
sitä enemmän
uskallan tutustua itseeni
ja vapautua.
Leena Lehtinen:Ilonhippuja
maanantaina, syyskuuta 08, 2008
Enemmän Jeesusta
Vesa aikoo perustaa Facebookiin ryhmän niille, jotka haluavat repeat-nappulan kieltämistä. Siitä huolimatta kuuntelen edelleen lauluja repeat-nappula päällä. Onneksi on keksitty ovet! Eilen kaivoin kätköstä Arja Simojoen levyn "Sydämen kappeli". "Enemmän Jeesusta" koskettaa minua jälleen kerran syvältä! Siispä tässä sanat kaikille lohdutukseksi ja voimaksi!
ENEMMÄN JEESUSTA
Kun valo valloittaa,
kun vesi puhdistaa,
kun kuiskaa Henki hiljainen
ja sielu rauhan saa.
Kun melu vaikenee,
kun sydän kuuntelee,
saa nähdä taakse turhuuden
sen, mikä merkitsee.
Pyhää ja puhdasta,
valoa, kirkkautta,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Voimaa ja rakkautta,
uskoa, toivoa,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Kun armo aukeaa,
kun näkyy uusi maa,
kun usko syttyy uudestaan
ja taivas koskettaa.
Kun totuus paljastuu,
kun riittää ristinpuu,
kun katsot Hänen kasvojaan,
ei kestä mikään muu.
Pekka Simojoki
ENEMMÄN JEESUSTA
Kun valo valloittaa,
kun vesi puhdistaa,
kun kuiskaa Henki hiljainen
ja sielu rauhan saa.
Kun melu vaikenee,
kun sydän kuuntelee,
saa nähdä taakse turhuuden
sen, mikä merkitsee.
Pyhää ja puhdasta,
valoa, kirkkautta,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Voimaa ja rakkautta,
uskoa, toivoa,
oi, Pyhä Henki, lahjoita
enemmän Jeesusta!
Kun armo aukeaa,
kun näkyy uusi maa,
kun usko syttyy uudestaan
ja taivas koskettaa.
Kun totuus paljastuu,
kun riittää ristinpuu,
kun katsot Hänen kasvojaan,
ei kestä mikään muu.
Pekka Simojoki
Rakkaus muuttaa kaiken!
Työskentelen pappina seurakunnassa, jossa on Suomen alhaisin kirkkoonkuulumisprosentti, alle 60%. Se tarkoittaa sitä, että kohtaan toimituksissa viikottain kirkkoon kuulumattomia ihmisiä. Viime aikoina minulla on ollut hyvin mielenkiintoisia kohtaamisia ja keskusteluja näiden ihmisten kanssa. Olen huomannut sen, ettei kynnys kirkkoon monellakaan heistä ole kovinkaan korkea. Onnistunut toimitus ja/tai ystävällinen kohtaaminen samalta tasolta on saanut jo useamman henkilön toteamaan minulle: "Ehkä liitynkin takaisin kirkkoon!"
En voi ottaa näistä kohtaamisista enkä tilaisuuksista kunniaa itselleni. Uskon siihen, että olen saanut kulkea valmistetuissa askelissa; Jumala on pehmittänyt jo maaperää. Siitä huolimatta uskon, että omalla asenteellanikin on ollut jonkinlaista vaikutusta. Yritän kohdata erityisellä rakkaudella ja kunnioituksella ne ihmiset, joilla tiedän tai aistin olevan jotakin kirkkoa vastaan.
Mielestäni kirkon työntekijöillä ja aktiiviseurakuntalaisilla on varaa olla rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun on itse saanut niin paljon rakkautta Jumalalta, voi sitä laittaa vähän kiertoon, vaikka toinen ei ansaitsisikaan sitä.
Muistan erään ärsyttävän vanhan miehen. Hän oli äänekäs jäsen piirissä, jossa kävin vierailulla. Mies suhtautui hyvin halveksivasti nuoreen naispastoriin. Hän ajatteli taatusti, ettei minulla ole mitään annettavaa hänelle. Kokoontumisen aikana mies kertoi kokemuksistaan sairaalassa. Hän oli vakavasti sairas ja tarvitsi sielunhoitajaa. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut ketään sairaalapapeista omaksi sielunhoitajakseen, vaan hän halusi tavata Suomen parhaan sielunhoitajan tai ainakin kuuluisimman. Vanhus esitti oudon pyynnön sairaanhoitajille, mutta nämä eivät ottaneet sitä todesta. Miksi he olisivatkaan toimineet kiukkuisen miehen pillin mukaan, jos sairaalassa oli tarjolla kasa omia pappeja?
Jumala ei kuitenkaan ajatellut samalla tavalla. Hän tahtoi palvella rakasta lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hän lähetti sairaalaan juuri silloin tunnetun sielunhoitajan, ja mies sai rauhan sydämelleen. Jumalalla on varaa rakastaa!
Vain Jumala
osaa oikeasti
rakastaa.
Leena Lehtinen
"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:10-11
En voi ottaa näistä kohtaamisista enkä tilaisuuksista kunniaa itselleni. Uskon siihen, että olen saanut kulkea valmistetuissa askelissa; Jumala on pehmittänyt jo maaperää. Siitä huolimatta uskon, että omalla asenteellanikin on ollut jonkinlaista vaikutusta. Yritän kohdata erityisellä rakkaudella ja kunnioituksella ne ihmiset, joilla tiedän tai aistin olevan jotakin kirkkoa vastaan.
Mielestäni kirkon työntekijöillä ja aktiiviseurakuntalaisilla on varaa olla rakkaudellisia kaikkia ihmisiä kohtaan. Kun on itse saanut niin paljon rakkautta Jumalalta, voi sitä laittaa vähän kiertoon, vaikka toinen ei ansaitsisikaan sitä.
Muistan erään ärsyttävän vanhan miehen. Hän oli äänekäs jäsen piirissä, jossa kävin vierailulla. Mies suhtautui hyvin halveksivasti nuoreen naispastoriin. Hän ajatteli taatusti, ettei minulla ole mitään annettavaa hänelle. Kokoontumisen aikana mies kertoi kokemuksistaan sairaalassa. Hän oli vakavasti sairas ja tarvitsi sielunhoitajaa. Hän ei kuitenkaan kelpuuttanut ketään sairaalapapeista omaksi sielunhoitajakseen, vaan hän halusi tavata Suomen parhaan sielunhoitajan tai ainakin kuuluisimman. Vanhus esitti oudon pyynnön sairaanhoitajille, mutta nämä eivät ottaneet sitä todesta. Miksi he olisivatkaan toimineet kiukkuisen miehen pillin mukaan, jos sairaalassa oli tarjolla kasa omia pappeja?
Jumala ei kuitenkaan ajatellut samalla tavalla. Hän tahtoi palvella rakasta lastaan parhaalla mahdollisella tavalla. Hän lähetti sairaalaan juuri silloin tunnetun sielunhoitajan, ja mies sai rauhan sydämelleen. Jumalalla on varaa rakastaa!
Vain Jumala
osaa oikeasti
rakastaa.
Leena Lehtinen
"Siinä on rakkaus - ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme." 1. Joh. 4:10-11
lauantaina, syyskuuta 06, 2008
Hengellisen äidin viisauksia
Sain tänään ihastuttavan lahjan. Tyttäreni oli kirjoittanut minulle kauniin viestin, joka olisi saanut kainon ihmisen jo punastumaan. Itse olisin voinut kirjoittaa samanlaisen ylistyslaulun äidilleni tuossa iässä.
Äiti on ollut suuri idolini pienestä lähtien. Välini omiin vanhempiini olivat niin läheiset ja lämpimät, ettei minulla ollut mitään tarvetta luoda kovinkaan läheisiä suhteita opettajiin tai muihin kodin ulkopuolisiin aikuisiin. En tiedä, oliko se hyvä vai huono asia.
Äitini on ollut minulle paitsi äiti, myös hengellinen äiti. Hän on upea kristityn naisen esikuva, koska hänen sydämensä on taivaassa, mutta jalat tukevasti maan kamaralla. Tässä katkelma Meän Tornionlaakso -lehdestä, jossa hänellä on oma palsta "Raamatun aarteet".
Tahdotko tulla terveeksi?
"Olen kymmeniä vuosia opettanut, ettei hiuskarvakaan putoa päästäni Taivaan Isän tietämättä. Hän tuntee meidän ajatuksemmekin kaukaa. Hänen käsissään on hyvä olla ja Hän panee pahankin palvelemaan omaa hyvää suunnitelmaansa.
Mutta entä sitten, kun itse joutuu kokemaan käytännössä, mitä on opettanut Jumalan huolenpidosta. Keväällä jalkavammani osoittautuikin vakavammaksi. Sen jälkeen sairaalakäynnit ovat kuuluneet ohjelmaani. Tämän keskellä olen kokenut valtavaa Jumalan läsnäoloa ja rakkautta. Sydämessäni on lepo, ilo ja rauha. Rukousten silta on kantanut läheltä ja kaukaa. Olen ihmetellyt Jumalan ja ihmisten huolenpitoa.
Kirkon lapsityön teesien mukaan lapsella on oikeus olla pieni, tietämätön ja turvassa. Ajattelen, että Jumalan lapsella ovat aikuisenakin samat oikeudet. Minun ei tarvitse tietää Jumalan suunnitelmia. Tiedän, että hän on hyvä ja tahtoo lapselleen vain parasta. Olen hänelle rakas ja tärkeä. Saan painautua Taivaallisen Isän syliin kuin lapsi isänsä syliin ja olla turvassa.
Olen kiitollinen lääketieteen valtavasta kehityksestä. Meitä hoidetaan pitkässä ketjussa. Iloitsen ja kiitän, että saan elää näin hyvässä maassa."
"Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja.,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.
(Virsi 428:5)
Anja Korteniemi, Meän Tornionlaakso
Äiti on ollut suuri idolini pienestä lähtien. Välini omiin vanhempiini olivat niin läheiset ja lämpimät, ettei minulla ollut mitään tarvetta luoda kovinkaan läheisiä suhteita opettajiin tai muihin kodin ulkopuolisiin aikuisiin. En tiedä, oliko se hyvä vai huono asia.
Äitini on ollut minulle paitsi äiti, myös hengellinen äiti. Hän on upea kristityn naisen esikuva, koska hänen sydämensä on taivaassa, mutta jalat tukevasti maan kamaralla. Tässä katkelma Meän Tornionlaakso -lehdestä, jossa hänellä on oma palsta "Raamatun aarteet".
Tahdotko tulla terveeksi?
"Olen kymmeniä vuosia opettanut, ettei hiuskarvakaan putoa päästäni Taivaan Isän tietämättä. Hän tuntee meidän ajatuksemmekin kaukaa. Hänen käsissään on hyvä olla ja Hän panee pahankin palvelemaan omaa hyvää suunnitelmaansa.
Mutta entä sitten, kun itse joutuu kokemaan käytännössä, mitä on opettanut Jumalan huolenpidosta. Keväällä jalkavammani osoittautuikin vakavammaksi. Sen jälkeen sairaalakäynnit ovat kuuluneet ohjelmaani. Tämän keskellä olen kokenut valtavaa Jumalan läsnäoloa ja rakkautta. Sydämessäni on lepo, ilo ja rauha. Rukousten silta on kantanut läheltä ja kaukaa. Olen ihmetellyt Jumalan ja ihmisten huolenpitoa.
Kirkon lapsityön teesien mukaan lapsella on oikeus olla pieni, tietämätön ja turvassa. Ajattelen, että Jumalan lapsella ovat aikuisenakin samat oikeudet. Minun ei tarvitse tietää Jumalan suunnitelmia. Tiedän, että hän on hyvä ja tahtoo lapselleen vain parasta. Olen hänelle rakas ja tärkeä. Saan painautua Taivaallisen Isän syliin kuin lapsi isänsä syliin ja olla turvassa.
Olen kiitollinen lääketieteen valtavasta kehityksestä. Meitä hoidetaan pitkässä ketjussa. Iloitsen ja kiitän, että saan elää näin hyvässä maassa."
"Tässä valtakunnassa
ovat heikot vahvoja.,
sairas terveen parantaa,
saaja auttaa antajaa.
(Virsi 428:5)
Anja Korteniemi, Meän Tornionlaakso
perjantaina, syyskuuta 05, 2008
Hyvä hedelmäsato!
"Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä. Näitä vastaan ei ole laki." Gal. 5:22-23
Taivaan Isä, tahdon kantaa
hyvää hedelmää.
Kiitos, että Pyhä Henki
uskon synnyttää.
Kiitos, että Henki antaa
ilon, lempeyden.
Omin voimin hedelmiä
kasvattaa voi en.
Anna-Mari Kaskinen: Kodin arkihetken Raamattu
Taivaan Isä, tahdon kantaa
hyvää hedelmää.
Kiitos, että Pyhä Henki
uskon synnyttää.
Kiitos, että Henki antaa
ilon, lempeyden.
Omin voimin hedelmiä
kasvattaa voi en.
Anna-Mari Kaskinen: Kodin arkihetken Raamattu
torstaina, syyskuuta 04, 2008
Mies, nainen ja Vanha testamentti
Olen käynyt eräässä blogissa keskustelua siitä, onko Raamattu ruumiskielteinen vai ei. Tänään löysin Sana-lehdestä TT,FL Petri Kasarin artikkelin "Mies, nainen ja Vanha testamentti" (Sana 3.9.2008). "Vanhan testamentin suhde ruumiillisuuteen on yllättävän moderni", kirjoittaa Petri Kasari.
Tässä lainauksia artikkelista.
MIES, NAINEN JA VANHA TESTAMENTTI
"Tärkein miehen ja naisen suhdetta kuvaava teksti VT:ssa on Eevan luominen. Kertomus hätkähdyttää aikansa patriarkaalisessa kulttuurissa. Luominen kylkiluuusta kuvaa naisen paikkaa miehen rinnalla, ei hänen ala- tai yläpuolellaan. Nainen on miehelle "apu, joka on ikäänkuin häntä vastapäätä" (1. Moos. 2:18). Nainen on miehen vastinkappale, miehen kaltainen, ja kuuluu yhteen miehen kanssa. Suomessa "apu" assosioituu apulaiseen. Hepreassa sanaa käytetään usein juuri Jumalasta. Dynaaminen käännös voisi olla: "minä teen hänelle kumppanin hänen pelastajakseen".
VT ei jaa ihmistä henkiseen ja ruumiilliseen. Siksi erotiikkakin on kokonaisvaltainen asia. VT:N suhde ruumiillisuuteen on yllättävän moderni. Seksuaalisuus ja erotiikka ovat positiivisia asioita. Raamatun alussa mies ja nainen luodaan "koiraaksi ja naaraaksi" (1. Moos. 1:27). Edelleen heidän käsketään "olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää maa" (1. Moos. 1:28). Seksi ja erotiikka ovat siis elämän tarkoitus. Pidättäytyä saa vain tilapäisesti, kuten sotaretkellä (2. Moos. 23:10-12). - - -
VT:ssa seksi on saastuttava asia (3. Moos. 15:16-24). Saastaisuussännööt kuulostavat vastenmielisiltä ja vierailta. Olivatko seksi ja erotiikka jotain likaista ja väärää?
Kyse on kuitenkin rituaalisesta saastaisuudesta, jolla ei ole mitään tekemistä synnin ja syyllisyyden tai häpeän kanssa. Kyse on maagisesta ajattelusta, jossa pyhinä ja saastaisina pidettyjä asioita ei saa sekoittaa keskenään. Niinpä sukupuoliyhteyden jälkeen tai kuukautistilassa ei voinut heti osallistua uskonnollisiin rituaaleihin. Saastaisuus ei aiheuttanut ongelmia rituaalitilanteen ulkopuolella.
KAUNEUDEN YLISTYSTÄ
Raamattun eroottisin kirja on Laulujen laulu. --Se kuvaa rakkauden voimaa. Se on kauneuden ylistystä ja palavaa intohimoa. Eroottisuus on avointa ja toisinaan omana aikanaankin sopimatonta.
Rakkaus esitetään kaksimielisenä fantasiamaailmana, jossa kaiken voi ymmärtää "siistillä" ja/tai eroottisella tavalla. Rakkaus on vastustamaton voima, se on yhtä pitelemätön kuin kuolema tai salama (Laul.laulu 8). Nainen on vierasmaalainen (Laul 1). Kirja hyökkää rakkauden asein kansallista umpimielisyyttä vastaan, jossa avioliitot sallitaan vain oman kansan jäsenten kanssa.
VT:ssa rakkaudella on myös jumalallinen ulottuvuus. Israelin ja Jahven suhdetta kuvataan avioliittona. Israel on myös avionrikkoja, jonka Jahve rakkaudessaan armahtaa. Rakkaudessa on aina jumalallinen kaiku (Hoosea 1-3, Jer. 2-3, Jes 54)."
Petri Kasari
Kirjoittaja on teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti, joka opettaa uskontoa Haapavedellä
Tässä lainauksia artikkelista.
MIES, NAINEN JA VANHA TESTAMENTTI
"Tärkein miehen ja naisen suhdetta kuvaava teksti VT:ssa on Eevan luominen. Kertomus hätkähdyttää aikansa patriarkaalisessa kulttuurissa. Luominen kylkiluuusta kuvaa naisen paikkaa miehen rinnalla, ei hänen ala- tai yläpuolellaan. Nainen on miehelle "apu, joka on ikäänkuin häntä vastapäätä" (1. Moos. 2:18). Nainen on miehen vastinkappale, miehen kaltainen, ja kuuluu yhteen miehen kanssa. Suomessa "apu" assosioituu apulaiseen. Hepreassa sanaa käytetään usein juuri Jumalasta. Dynaaminen käännös voisi olla: "minä teen hänelle kumppanin hänen pelastajakseen".
VT ei jaa ihmistä henkiseen ja ruumiilliseen. Siksi erotiikkakin on kokonaisvaltainen asia. VT:N suhde ruumiillisuuteen on yllättävän moderni. Seksuaalisuus ja erotiikka ovat positiivisia asioita. Raamatun alussa mies ja nainen luodaan "koiraaksi ja naaraaksi" (1. Moos. 1:27). Edelleen heidän käsketään "olla hedelmällisiä, lisääntyä ja täyttää maa" (1. Moos. 1:28). Seksi ja erotiikka ovat siis elämän tarkoitus. Pidättäytyä saa vain tilapäisesti, kuten sotaretkellä (2. Moos. 23:10-12). - - -
VT:ssa seksi on saastuttava asia (3. Moos. 15:16-24). Saastaisuussännööt kuulostavat vastenmielisiltä ja vierailta. Olivatko seksi ja erotiikka jotain likaista ja väärää?
Kyse on kuitenkin rituaalisesta saastaisuudesta, jolla ei ole mitään tekemistä synnin ja syyllisyyden tai häpeän kanssa. Kyse on maagisesta ajattelusta, jossa pyhinä ja saastaisina pidettyjä asioita ei saa sekoittaa keskenään. Niinpä sukupuoliyhteyden jälkeen tai kuukautistilassa ei voinut heti osallistua uskonnollisiin rituaaleihin. Saastaisuus ei aiheuttanut ongelmia rituaalitilanteen ulkopuolella.
KAUNEUDEN YLISTYSTÄ
Raamattun eroottisin kirja on Laulujen laulu. --Se kuvaa rakkauden voimaa. Se on kauneuden ylistystä ja palavaa intohimoa. Eroottisuus on avointa ja toisinaan omana aikanaankin sopimatonta.
Rakkaus esitetään kaksimielisenä fantasiamaailmana, jossa kaiken voi ymmärtää "siistillä" ja/tai eroottisella tavalla. Rakkaus on vastustamaton voima, se on yhtä pitelemätön kuin kuolema tai salama (Laul.laulu 8). Nainen on vierasmaalainen (Laul 1). Kirja hyökkää rakkauden asein kansallista umpimielisyyttä vastaan, jossa avioliitot sallitaan vain oman kansan jäsenten kanssa.
VT:ssa rakkaudella on myös jumalallinen ulottuvuus. Israelin ja Jahven suhdetta kuvataan avioliittona. Israel on myös avionrikkoja, jonka Jahve rakkaudessaan armahtaa. Rakkaudessa on aina jumalallinen kaiku (Hoosea 1-3, Jer. 2-3, Jes 54)."
Petri Kasari
Kirjoittaja on teologian tohtori ja filosofian lisensiaatti, joka opettaa uskontoa Haapavedellä
Häälaulu
Tässä vinkki kauniista laulusta, joka sopii hienosti vihkimiseen tai hääjuhlaan. Se löytyy Mirja ¨Mimmu" Lassilan levyltä "Yön varjosta". Mielestäni se on erittäin onnistunut kokonaisuus sekä sanojen että sävelen osalta.
HÄÄLAULU
On talvi paennut, sateet menneet menojaan
ja kukat maahan puhkeaa.
Lintujen äänetkin ovat hellyyttä täynnä.
On aika tullut laulaa laulu rakkauden,
kahden pienen ihmisen.
On mennyt eilinen
edessänne aukee huominen.
Rakkautenne kaiken kestäköön,
kaiken uskokoon, kaiken toivokoon,
anteeksantakoon.
Rakkaudessanne Isä teitä vahvistaa,
hän teitä johdattaa joka päivä
opettaa toista armahtamaan.
Hän on rakkaus.
Rakkaus vie pilviin tai meren syvyyksiin.
Se on tulta hehkuvaa.
Arvokkaampi se on kultaa, kunniaa.
Eivät suuret vedetkään voi sitä sammuttaa,
eivät virrat upottaa,
voimakkaampi se on tuskaa,
kuolemaa. Rakkautenne...
San & säv. Mirja Lassila
Laulun yhteyteen Mimmu on kirjoittanut raamatunkohdan, joka koristaa meidänkin eteisen seinää ystävän kauniisti kirjoittamana:
"Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan." Saarn. 4:9
HÄÄLAULU
On talvi paennut, sateet menneet menojaan
ja kukat maahan puhkeaa.
Lintujen äänetkin ovat hellyyttä täynnä.
On aika tullut laulaa laulu rakkauden,
kahden pienen ihmisen.
On mennyt eilinen
edessänne aukee huominen.
Rakkautenne kaiken kestäköön,
kaiken uskokoon, kaiken toivokoon,
anteeksantakoon.
Rakkaudessanne Isä teitä vahvistaa,
hän teitä johdattaa joka päivä
opettaa toista armahtamaan.
Hän on rakkaus.
Rakkaus vie pilviin tai meren syvyyksiin.
Se on tulta hehkuvaa.
Arvokkaampi se on kultaa, kunniaa.
Eivät suuret vedetkään voi sitä sammuttaa,
eivät virrat upottaa,
voimakkaampi se on tuskaa,
kuolemaa. Rakkautenne...
San & säv. Mirja Lassila
Laulun yhteyteen Mimmu on kirjoittanut raamatunkohdan, joka koristaa meidänkin eteisen seinää ystävän kauniisti kirjoittamana:
"Kaksin on parempi kuin yksin, sillä kumpikin saa vaivoistaan hyvän palkan." Saarn. 4:9
Tervetuloa!
Syksy on käynnistynyt kunnolla ja sen huomaa myös siitä, että kotisivuillamme on enemmän kävijöitä. Iloitsen suuresti teistä jokaisesta! Erityisen mukavaa on huomata, että vanhojen tuttujen lukijoiden lisäksi sivuillemme on eksynyt uusia kurkistelijoita eri puolilta Suomea.
Kiitos myös kaikista kommenteista! Olen saanut tähän mennessä varsin kesyjä kommentteja, mutta otan mielelläni vastaan myös kriittisempiä näkemykisä. Niiden hyvä puoli on siinä, että joutuu miettimään asioita uusista näkövinkkeleistä. Eiköhän se ole sitä ihmisenä kasvua parhaimmillaan,vai?
Kiitos myös kaikista kommenteista! Olen saanut tähän mennessä varsin kesyjä kommentteja, mutta otan mielelläni vastaan myös kriittisempiä näkemykisä. Niiden hyvä puoli on siinä, että joutuu miettimään asioita uusista näkövinkkeleistä. Eiköhän se ole sitä ihmisenä kasvua parhaimmillaan,vai?
maanantaina, syyskuuta 01, 2008
Kostanko nyt vai heti?
Minulla on ollut elämässäni muutamia tilanteita, joissa minua on kohdeltu työelämässä huonosti. Välillä olen puolustanut itse itseäni heti. Toisinaan taas olen saanut vanhemmilta ja viisaammilta neuvon, ettei minun ole järkevää siinä tilanteessa alkaa taisteluun. Nämä neuvot ovat varmasti olleet Jumalasta, koska ne ovat osoittautuneet niissä tilanteissa kullanarvoisiksi. Nämä tilanteet ovat kääntyneet tavalla tai toisella minun edukseni, koska en ole alkanut kostaa. Olen luottanut siihen, että Jumala hoitaa asiat parhain päin, koska minulla on puhtaat jauhot pussissa. Näin on myös käynyt!
Joyce Meyer kirjoittaa samasta asiasta näin teemalla "Auktoriteeteille alistuminen".
Raamattu kehottaa olemaan alamainen inhimillisille järjestykselle (1. Piet. 2:13). Meidän tulee alistua viranomaisten, seurakunnan, työnantajan, vanhempien ja puolison auktoriteetille. Kapinallisuus on eräs huonoimpia asnteita. Alistumatta ihmisen auktoriteetteihin ei voi alistua myöskään Jumalan auktoriteetille.
Kuitenkin aina kysytään: "Entä jos valtaa käytetään minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti?" Koemme yleensä epäoikeudenmukaiseksi kaiken sen, mitä emme haluaisi tehdä, joten kysymykseen on melko hankala vastata. Jumala ei halua eikä odota meitä hyväksikäytettävän. Joskus saatamme kuitenkin joutua sietämään myös mielestämme epäoikeudenmukaista kohtelua. --Elämässä voi joutua kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta, mutta Jumala on oikeus ja palauttaa aina oikeuden, kun kärsivällisesti luotamme Häneen. Jumala ei iloitse käsimyksestämme, mutta Hän mielistyy siihen, että pysymme oikeissa teoissa, vaikka ne merkitsisivät kärsimystä.
--
Kaikki Jumalalle tehty luo lopulta palkinnon. Jumala on aina puolellamme ja tuo oikeudenmukaisuuden elämäämme, vaikka joudummekin ajoittain kestämään tuolla hetkellä epäreilulta tuntuvia koettelemuksia.
On myös aikoja, jolloi ei tule kärsiä, vaan pitää asettua vastarintaan. --Ajoittain pitää toimia ja ajoittain olla tekemättä mitään. Jokaisen tulee etsiä Jumalaa ja seurata herkästi Hänen johdatustaan. Jotkut ovat niin arkoja, että kärsivät pitempään kuin pitäisi. Heistä tulee muiden ovimattoja, joita tallataan, ja joita kohdellaan huonosti läpi elämän. Toiset taas asettuvat vastarintaan liian nopeasti ja liian usein. Heidän tulee oppia paikallaan olemisen ja Jumalan odottamisen voima.
Ihmiset saattavat ajatella olevansa vapaita kieltäytyessään alistumasta kenenkään tahtoon. Todellisuudessa he ovat hyvin orjuutettuja. Todellinen vapaus on vapautta olla olematta vapaa silloin, kun se ei kaikille osapuolille ole hyväksi. Jumalan valtakunnan korkein laki on rakkaus.
Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s. 201-202
Joyce Meyer kirjoittaa samasta asiasta näin teemalla "Auktoriteeteille alistuminen".
Raamattu kehottaa olemaan alamainen inhimillisille järjestykselle (1. Piet. 2:13). Meidän tulee alistua viranomaisten, seurakunnan, työnantajan, vanhempien ja puolison auktoriteetille. Kapinallisuus on eräs huonoimpia asnteita. Alistumatta ihmisen auktoriteetteihin ei voi alistua myöskään Jumalan auktoriteetille.
Kuitenkin aina kysytään: "Entä jos valtaa käytetään minua kohtaan epäoikeudenmukaisesti?" Koemme yleensä epäoikeudenmukaiseksi kaiken sen, mitä emme haluaisi tehdä, joten kysymykseen on melko hankala vastata. Jumala ei halua eikä odota meitä hyväksikäytettävän. Joskus saatamme kuitenkin joutua sietämään myös mielestämme epäoikeudenmukaista kohtelua. --Elämässä voi joutua kohtaamaan epäoikeudenmukaisuutta, mutta Jumala on oikeus ja palauttaa aina oikeuden, kun kärsivällisesti luotamme Häneen. Jumala ei iloitse käsimyksestämme, mutta Hän mielistyy siihen, että pysymme oikeissa teoissa, vaikka ne merkitsisivät kärsimystä.
--
Kaikki Jumalalle tehty luo lopulta palkinnon. Jumala on aina puolellamme ja tuo oikeudenmukaisuuden elämäämme, vaikka joudummekin ajoittain kestämään tuolla hetkellä epäreilulta tuntuvia koettelemuksia.
On myös aikoja, jolloi ei tule kärsiä, vaan pitää asettua vastarintaan. --Ajoittain pitää toimia ja ajoittain olla tekemättä mitään. Jokaisen tulee etsiä Jumalaa ja seurata herkästi Hänen johdatustaan. Jotkut ovat niin arkoja, että kärsivät pitempään kuin pitäisi. Heistä tulee muiden ovimattoja, joita tallataan, ja joita kohdellaan huonosti läpi elämän. Toiset taas asettuvat vastarintaan liian nopeasti ja liian usein. Heidän tulee oppia paikallaan olemisen ja Jumalan odottamisen voima.
Ihmiset saattavat ajatella olevansa vapaita kieltäytyessään alistumasta kenenkään tahtoon. Todellisuudessa he ovat hyvin orjuutettuja. Todellinen vapaus on vapautta olla olematta vapaa silloin, kun se ei kaikille osapuolille ole hyväksi. Jumalan valtakunnan korkein laki on rakkaus.
Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s. 201-202
sunnuntaina, elokuuta 31, 2008
Hassunkurisia rukousvastauksia
Olen yrittänyt elää viime vuosina elämääni täysin Jumalan johdatuksen varassa. Se tarkoittaa minulle sitä, että pyrin antamaan kaikki elämäni asiat tietoisesti Jumalan käsiin. Rukoilen Hänen johdatustaan eri elämänalueille työssä, kotona ja vapaa-ajalla.
Enneagrammi-luonneteorian mukaan olen tyypillinen seikkailija, jonka paheena on ahneus. En kerää itselleni tavaroita tai rahaa, mutta sen sijaan olen ahne kokemuksille, elämyksille, mielenkiintoisille projekteille ja ihmisille. Niinpä suurena vaarana elämässäni on se, että ahnehdin liikaa asioita kalenteriini.
Tämän syksyn alku on taas ollut aikaa, jolloin tekemistä on ollut paljon, ehkä vähän liikaakin. Pääasiassa se ei ole kuitenkaan johtunut omista valinnoistani, vaan elämäntilanteestamme. Lasten päivähoidon, koulun ja harrastusten käynnistäminen on joka syksy melkoinen show. Lippuja ja lappuja, ohjeita sekä neuvoja tulee sieltä ja täältä. Lisäksi on vielä erilaiset vanhempainillat ja infot. Ja tietysti samaan aikaan täytyy käynnistellä syksyn toimintaa työpaikalla. Näiden lisäksi elokuuhumme on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisia juhlia, kutsuja, vierailuja ja muuta mukavaa.
Häsellyksen ja sähellyksen keskellä olen ihmetellyt sitä, miten hyvin olen selvinnyt kaikesta. Osittain se johtuu tietysti siitä, että kesäloman jälkeen mieleni ja ruumiini ovat täynnä uutta energiaa ja intoa. Luulen kuitenkin, että osansa on myös sillä, että olen tietoisesti antanut kalenterini Jumalan kontrolliin. Tällaiselle häseltäjälle on hyväksi, että suuret linjat ovat Herran käsissä. Niinpä olen tänäkin syksynä selvinnyt monesta kiperästä tilanteesta kunnialla, vaikka sähläilyjeni perusteella olisi voinut käydä huonosti. Yhtenä voimavaranani olen pitänyt sitä, että olen käyttänyt enemmän taas aikaa Raamatun lukemiseen, rukoukseen sekä hengellisen musiikin kuunteluun, kuntoilua unohtamatta.
Viime aikoina olen ihmetellyt sitä, miten Jumala ihmeellisesti järjestää minulle tapaamisia junamatkoilleni. En usko, että sattuman perusteella olisin tavannut junissa niin monta tuttua ihmistä. Tämänpäiväinen junamatkani sopii hyvin esimerkiksi Jumalan johdatuksesta. Minua harmittaa se, että puhun nykyään englantia mielestäni aika huonosti, koska en ole joutunut käyttämään sitä. Huokailin Jumalalle joku aika sitten, että Hän voisi järjestää minulle tilaisuuksia puhua englantia. Tänään sain yhden rukousvastauksen, kun sain erään tutun ulkomaalaisen opiskelijan kanssa keskustella junamatkan ajan.
Eilisessä paikallislehdessä syntymäpäiväsankari, pyöräkauppias Vesa Rauttu kertoi siitä, miten kannattaa miettiä tarkasti, mitä rukoilee. Hän oli pienenä poikana rukoillut, että saisi oman pyöräkaupan, ja niin oli käynyt. Minäkin olen huomannut lukuisia kertoja sen, miten kannattaa aina harkita tarkkaan, mitä rukoilee. Tämän vuoden huvittavimmat rukousvastaukseni ovat liittyneet TV-esiintymisiin. Rukoilin jossakin vaiheessa, että pääsisin esiintymään telkkariin. (Osoitus rukousteni korkeasta tasosta!) Nyt olen ollut vajaan vuoden aikana neljissä eri TV-kuvauksissa.
Kummallista asiassa on se, etteivät TV-esiintymiseni liity mitenkään toisiinsa. Sen vuoksi en voi pitää niitä minään muuna kuin rukousvastauksina. Täysin toinen asia on sitten se, kuinka paljon kuvauksista on ollut minulle hyötyä. Vesa alkoi olla jo vähän kypsä elokuussa siihen, että TV-esiintymiseni tulevat kalliiksi, ja vievät kallisarvoista vapaa-aikaa. Myönnän sen! Tähän mennessä niistä on rahaa kertynyt yhteensä 7 euroa, kun taas menoja en uskalla edes ynnätä.
Toisaalta olen voinut kuittailla Vesalle siitä, että hänenkin hyvät harrastuksensa ovat aivan yhtä kalliita. Aviomieheni on hehkuttanut koko kesän sillä, miten perhe pysyy ruoassa hänen tuottavan maaplänttinsä ansiosta. Työtä on riittänyt peruna- ja kasvimaalla aivan valtavasti, ja välillä puutarhanhoito on mennyt jo stressin puolelle. Viime viikolla Vesa totesi, että perunasadon rahallinen arvo on noin 6 euroa, kun taas multa maksoi vain 500 euroa.
Tasoissa siis ollaan! Tärkeintä on se, että molemmilla on harrastukset, joiden parissa mieli rentoutuu. Toinen tykkää kasvattaa nauriita ja toinen paistatella julkisuudessa. Ja naurua riittää!
Enneagrammi-luonneteorian mukaan olen tyypillinen seikkailija, jonka paheena on ahneus. En kerää itselleni tavaroita tai rahaa, mutta sen sijaan olen ahne kokemuksille, elämyksille, mielenkiintoisille projekteille ja ihmisille. Niinpä suurena vaarana elämässäni on se, että ahnehdin liikaa asioita kalenteriini.
Tämän syksyn alku on taas ollut aikaa, jolloin tekemistä on ollut paljon, ehkä vähän liikaakin. Pääasiassa se ei ole kuitenkaan johtunut omista valinnoistani, vaan elämäntilanteestamme. Lasten päivähoidon, koulun ja harrastusten käynnistäminen on joka syksy melkoinen show. Lippuja ja lappuja, ohjeita sekä neuvoja tulee sieltä ja täältä. Lisäksi on vielä erilaiset vanhempainillat ja infot. Ja tietysti samaan aikaan täytyy käynnistellä syksyn toimintaa työpaikalla. Näiden lisäksi elokuuhumme on mahtunut poikkeuksellisen paljon erilaisia juhlia, kutsuja, vierailuja ja muuta mukavaa.
Häsellyksen ja sähellyksen keskellä olen ihmetellyt sitä, miten hyvin olen selvinnyt kaikesta. Osittain se johtuu tietysti siitä, että kesäloman jälkeen mieleni ja ruumiini ovat täynnä uutta energiaa ja intoa. Luulen kuitenkin, että osansa on myös sillä, että olen tietoisesti antanut kalenterini Jumalan kontrolliin. Tällaiselle häseltäjälle on hyväksi, että suuret linjat ovat Herran käsissä. Niinpä olen tänäkin syksynä selvinnyt monesta kiperästä tilanteesta kunnialla, vaikka sähläilyjeni perusteella olisi voinut käydä huonosti. Yhtenä voimavaranani olen pitänyt sitä, että olen käyttänyt enemmän taas aikaa Raamatun lukemiseen, rukoukseen sekä hengellisen musiikin kuunteluun, kuntoilua unohtamatta.
Viime aikoina olen ihmetellyt sitä, miten Jumala ihmeellisesti järjestää minulle tapaamisia junamatkoilleni. En usko, että sattuman perusteella olisin tavannut junissa niin monta tuttua ihmistä. Tämänpäiväinen junamatkani sopii hyvin esimerkiksi Jumalan johdatuksesta. Minua harmittaa se, että puhun nykyään englantia mielestäni aika huonosti, koska en ole joutunut käyttämään sitä. Huokailin Jumalalle joku aika sitten, että Hän voisi järjestää minulle tilaisuuksia puhua englantia. Tänään sain yhden rukousvastauksen, kun sain erään tutun ulkomaalaisen opiskelijan kanssa keskustella junamatkan ajan.
Eilisessä paikallislehdessä syntymäpäiväsankari, pyöräkauppias Vesa Rauttu kertoi siitä, miten kannattaa miettiä tarkasti, mitä rukoilee. Hän oli pienenä poikana rukoillut, että saisi oman pyöräkaupan, ja niin oli käynyt. Minäkin olen huomannut lukuisia kertoja sen, miten kannattaa aina harkita tarkkaan, mitä rukoilee. Tämän vuoden huvittavimmat rukousvastaukseni ovat liittyneet TV-esiintymisiin. Rukoilin jossakin vaiheessa, että pääsisin esiintymään telkkariin. (Osoitus rukousteni korkeasta tasosta!) Nyt olen ollut vajaan vuoden aikana neljissä eri TV-kuvauksissa.
Kummallista asiassa on se, etteivät TV-esiintymiseni liity mitenkään toisiinsa. Sen vuoksi en voi pitää niitä minään muuna kuin rukousvastauksina. Täysin toinen asia on sitten se, kuinka paljon kuvauksista on ollut minulle hyötyä. Vesa alkoi olla jo vähän kypsä elokuussa siihen, että TV-esiintymiseni tulevat kalliiksi, ja vievät kallisarvoista vapaa-aikaa. Myönnän sen! Tähän mennessä niistä on rahaa kertynyt yhteensä 7 euroa, kun taas menoja en uskalla edes ynnätä.
Toisaalta olen voinut kuittailla Vesalle siitä, että hänenkin hyvät harrastuksensa ovat aivan yhtä kalliita. Aviomieheni on hehkuttanut koko kesän sillä, miten perhe pysyy ruoassa hänen tuottavan maaplänttinsä ansiosta. Työtä on riittänyt peruna- ja kasvimaalla aivan valtavasti, ja välillä puutarhanhoito on mennyt jo stressin puolelle. Viime viikolla Vesa totesi, että perunasadon rahallinen arvo on noin 6 euroa, kun taas multa maksoi vain 500 euroa.
Tasoissa siis ollaan! Tärkeintä on se, että molemmilla on harrastukset, joiden parissa mieli rentoutuu. Toinen tykkää kasvattaa nauriita ja toinen paistatella julkisuudessa. Ja naurua riittää!
perjantaina, elokuuta 29, 2008
Kohtaa totuus ja vapaudu!
Viime keväänä lukemistani kirjoista ehdottomasti paras ja koskettavin oli Joyce Meyerin "Älä ole kaikille mieliksi -ymmärrä Jumalan Sanan opetus -vapaudu olemaan oma itsesi". Sitä lukiessa nyökyttelin itsekseni melkein joka sivulla; kirjassa käsiteltiin konkreettisesti niitä asioita, joita itse olen käynyt läpi yrittäessäni kasvaa kiltistä tytöstä hyväksi naiseksi. Prosessi on vielä kovasti keskeneräinen ja siksi tällaiset vanhempien naisten kirjoittamat kirjat ovat kullanarvoisia. Luulen kyllä, että kirjan perusajatukset sopivat hyvin myös monille miehille. Vääränlainen kiltteys ja miellyttämisen halu eivät kokemusteni mukaan ole pelkästään naisten ongelmia!
Tässä pieni lainaus kirjasta makupalaksi. Itse aion lukea kirjan pian uudestaan läpi. Luulen, että käytän sitä yhtenä materiaalina valmistellessani alustusta lokakuiseen Järvenpäässä järjestettävään Naisten kahvilaan, jonka teemana on "Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?"
Kohtaa totuus ja vapaudu!
"Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:32
Joyce Meyer kirjoittaa:
Vain yksi asia voi tehdä meidät vapaiksi, ja se on totuus. Totuutta on erittäin vaikea käsitellä ja kohdata. Muiden kohdalla totuuden kohtaaminen ei niinkään haittaa, mutta aivan eri asia on kohdata totuus omalla kohdallaan.
Maailmassa on mielestäni kahdenlaista kipua: muutokseen ja muutoksettomuuteen liittyvää. Olisin yhä sidottu, jos olisin kieltäytynyt kohtaamasta totuutta. Yrittäisin vieläkin miellyttää ihmisiä, olisin yhä hyväksymisriippuvainen -- Nyt olen kuitenkin vapaa. Tiedän, kuka olen Kristuksessa riippumatta siitä, mitä teen. Haluan miellyttää ihmisiä, mutta en ole murheen murtama, jos he eivät mielisty minuun. Riittää, että tiedän sydämenasenteeni olevan oikea. Jos teen parhaani, eikä se riitä ihmisille, heidän ajatuksensa minusta ovat Jumalan ja heidän välisiään.
Haluan hyväksyntää - eihän kukaan halua olla paheksuttu - mutta en ole siitä riippuvainen. Nautin siitä, mutta voin elää ilman sitä. Olen käynyt läpi totuuden kohtaamisen ja muutoksen tuskan, ja se on tuottanut minulle vapauden. Ainoa tie irti siteistä on käydä läpi se, mitä pitää käydä läpi.
Kehotan varomaan sitä, ettei mikään tule liian tärkeäksi. Pidä Jumala ykkösenä, jotta Hän voi siunata sinua muilla haluamillasi asioilla. Matteus toteaa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Matt. 6:33)
Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s.63-64
PS: Rakas ystävä, jolta lainasin kirjan. Jos tarvitset kirjaa, ilmoita siitä, jotta voin hankkia oman kappaleen!
Tässä pieni lainaus kirjasta makupalaksi. Itse aion lukea kirjan pian uudestaan läpi. Luulen, että käytän sitä yhtenä materiaalina valmistellessani alustusta lokakuiseen Järvenpäässä järjestettävään Naisten kahvilaan, jonka teemana on "Kiltti tyttö vai vaarallinen nainen?"
Kohtaa totuus ja vapaudu!
"Ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi." Joh. 8:32
Joyce Meyer kirjoittaa:
Vain yksi asia voi tehdä meidät vapaiksi, ja se on totuus. Totuutta on erittäin vaikea käsitellä ja kohdata. Muiden kohdalla totuuden kohtaaminen ei niinkään haittaa, mutta aivan eri asia on kohdata totuus omalla kohdallaan.
Maailmassa on mielestäni kahdenlaista kipua: muutokseen ja muutoksettomuuteen liittyvää. Olisin yhä sidottu, jos olisin kieltäytynyt kohtaamasta totuutta. Yrittäisin vieläkin miellyttää ihmisiä, olisin yhä hyväksymisriippuvainen -- Nyt olen kuitenkin vapaa. Tiedän, kuka olen Kristuksessa riippumatta siitä, mitä teen. Haluan miellyttää ihmisiä, mutta en ole murheen murtama, jos he eivät mielisty minuun. Riittää, että tiedän sydämenasenteeni olevan oikea. Jos teen parhaani, eikä se riitä ihmisille, heidän ajatuksensa minusta ovat Jumalan ja heidän välisiään.
Haluan hyväksyntää - eihän kukaan halua olla paheksuttu - mutta en ole siitä riippuvainen. Nautin siitä, mutta voin elää ilman sitä. Olen käynyt läpi totuuden kohtaamisen ja muutoksen tuskan, ja se on tuottanut minulle vapauden. Ainoa tie irti siteistä on käydä läpi se, mitä pitää käydä läpi.
Kehotan varomaan sitä, ettei mikään tule liian tärkeäksi. Pidä Jumala ykkösenä, jotta Hän voi siunata sinua muilla haluamillasi asioilla. Matteus toteaa: "Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin." (Matt. 6:33)
Joyce Meyer: Älä ole kaikille mieliksi, s.63-64
PS: Rakas ystävä, jolta lainasin kirjan. Jos tarvitset kirjaa, ilmoita siitä, jotta voin hankkia oman kappaleen!
sunnuntaina, elokuuta 24, 2008
Naisellisia runoja
Tässä muutama runo kirjasta "Kauniiksi kutsutaan neitoa". Kirja on Suomen Lähetysseuran tuotantoa, ja siinä on runojen lisäksi naisen elämään sopivia lauluja. Suosittelen lämpimästi!
Ansioluettelo
Jumala,
kun kuuntelin radiosta kesän hengellistä juhlaa,
jossa laulettiin "Käy yrttitarhasta polku",
jäin ihmettelemään omaa ylpeää elämääni.
Tajusin, että Sinä, Jumala,
kutsuit juuri silloin minua.
Haluan nyt antaa elämäni
Sinun käyttöösi.
Mitä tekisin?
Opeta ja ohjaa minua, Jumala.
Haluaisin olla muiden avuksi,
olen rohkea rajojen yli kulkija,
sosiaalinen yksilö.
Osaan paljon erilaisia asioita.
Tässä minun ansioluetteloni, Jumala.
Aamen.
Irja Aro-Heinilä
Virheitä tulee
Teen työtäni epävarmana ja
virheitä tulee.
Auta löytämään oikea suunta.
Anna Hengen tuulten puhaltaa.
Anna yhteys
erilaisten ihmisten keskelle.
Olen Sinun.
Aamen.
Irja Aro-Heinilä
Ansioluettelo
Jumala,
kun kuuntelin radiosta kesän hengellistä juhlaa,
jossa laulettiin "Käy yrttitarhasta polku",
jäin ihmettelemään omaa ylpeää elämääni.
Tajusin, että Sinä, Jumala,
kutsuit juuri silloin minua.
Haluan nyt antaa elämäni
Sinun käyttöösi.
Mitä tekisin?
Opeta ja ohjaa minua, Jumala.
Haluaisin olla muiden avuksi,
olen rohkea rajojen yli kulkija,
sosiaalinen yksilö.
Osaan paljon erilaisia asioita.
Tässä minun ansioluetteloni, Jumala.
Aamen.
Irja Aro-Heinilä
Virheitä tulee
Teen työtäni epävarmana ja
virheitä tulee.
Auta löytämään oikea suunta.
Anna Hengen tuulten puhaltaa.
Anna yhteys
erilaisten ihmisten keskelle.
Olen Sinun.
Aamen.
Irja Aro-Heinilä
keskiviikkona, elokuuta 20, 2008
Päivän sana
Seuraa minua
Kristityt väittelevät sellaisista asioista, joihin en usko että olemme saaneet vastauksia. On joitain kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta. Vaikka esittäisin ne, edes jossain paremmassa maailmassa, saattaisin saada saman vastauksen kuin eräs paljon suurempi kysyjä aikoinaan: "Mitä se sinua liikuttaa? Seuraa minua."
C.S.Lewis: Tätä on kristinusko, esipuhe
Kristityt väittelevät sellaisista asioista, joihin en usko että olemme saaneet vastauksia. On joitain kysymyksiä, joihin en ehkä koskaan saa vastausta. Vaikka esittäisin ne, edes jossain paremmassa maailmassa, saattaisin saada saman vastauksen kuin eräs paljon suurempi kysyjä aikoinaan: "Mitä se sinua liikuttaa? Seuraa minua."
C.S.Lewis: Tätä on kristinusko, esipuhe
sunnuntaina, elokuuta 17, 2008
Tulkaa lasten kaltaisiksi!
"Äiti, pääsenkö mä taivaaseen, jos mä en ole pyytänyt anteeksi jotakin syntiä?" kysyi seitsenvuotias Laura ennen iltarukousta. Vakuutin hänen pääsevän taivaaseen, jos hän uskoo Jeesukseen, tunnustamattomasta synnistä huolimatta. Hän kyseli vilpittömästi myös sitä, tapaammeko taivaassa. Vastasin meidän kyllä varmasti tapaavan taivaassa. Pientä ekaluokkalaista askarrutti myös se, olenko hänen äitinsä myös taivaassa. Siihen kysymykseen en osannut vastata.
Tänään kastetilaisuudessa minua puhutteli kummin lukeman lasten evankeliumin kohta: "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Muistan omasta lapsuudestani ja nuoruudestani sen vilpittömyyden, jolla suhtauduin uskonasioihin. Eräällä partioleirillä saimme isosiskoni kanssa viestin siitä, että mummomme oli kuollut edellisenä päivänä. Muistan silloin ajatelleeni, että rukoilin edellisenä iltana turhaa mummon paranemisen puolesta, koska hän olikin ollut iltarukouksen aikaan jo kuollut. Hassu ajatus, mutta kuvasi sitä, kuinka vilpittömästi uskoin rukouksen voimaan.
Nuoruudestani muistan sen, miten tunsin itseni hyvin syntiseksi ihmiseksi tajutessani riparilla tarvitsevani Jeesusta omana Vapahtajanani. Olin ymmärtänyt hyvää opetusta saatuani, etten pelastukaan vanhempieni uskolla, vaan minun täytyy itse ratkaista suhteeni Jumalaan. Niinpä lausuin konfirmaatiossa sydämestäni "Tahdon!" Matti-papin kysyessä tahdonko Jumalan armon avulla osoittaa elämässäni sen uskon, johon minut on kastettu.
Halusin vilpittömästi elää Jumalan tahdon mukaan. Niinpä aloin lukea Raamattua ahmimalla, yleensä monta lukua päivässä. Sain luettua Raamatun läpi yleensä kerran vuodessa koko nuoruusaikani, innokkaimpina aikoina luin sen kannesta kanteen kaksikin kertaa vuodessa. Sen jälkeen tahti on huolestuttavasti hiipunut, mutta päivittäisestä raamatunluvusta on tullut minulle siunattu tapa.
Samoihin aikoihin tajusin aikuisten maailman mädäntyneisyyden. Olin siihen asti elänyt lapsuuteni ihanassa pumpulissa kuvitellen aikuisten olevan viisaita, oikeudenmukaisia, reiluja ja hyväsydämisiä. Muutaman karun kokemuksen kautta aloin oivaltaa, että aikuisten maailma onkin itsekäs ja tyly. Viimeisten vuosien aikana käsitykseni on vain syventynyt ja vahvistunut; rakkaudettomuus, itsekkyys ja kateus ovat harvinaisen yleisiä raaka-aineita aikuisissa ihmiaiaaä. Pahinta tietysti on se, että nämä negatiiviset asiat mellastavat minunkin sisälläni rikkoen ihmissuhteita ja aiheuttaen pahaa mieltä.
Vastatessani illalla Lauran kysymykseen taivaaseen pääsystä mieleeni tuli heti Kalevi Lehtisen ajatus. "Me pääsemme kyllä taivaaseen Jeesuksen tähden, syntitaakastamme huolimatta. Sen sijaan elämä täällä maan päällä olisi paljon helpompaa, jos uskaltaisimme tunnustaa syntimme ja päästää niistä irti", kuului viisaan miehen ajatus vapaasti lainattuna. Olen lukenut monista kirjoista, että tunnustamattomat synnit voivat olla myös este Jumalan äänen kuulemiselle. Uskaltaisitko olla Jumalan edessä yhtä avoin kuin pieni lapsi rakastavan vanhemman sylissä ja jättää hänelle kaikki syntisi? Voisitko luottaa siihen, että hän ei hylkää sinua, vaikka sydämesi kaikki sopukat eivät olisikaan aivan edustuskunnossa?
"Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astutu tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi."
Jes. 43:1-3
Tänään kastetilaisuudessa minua puhutteli kummin lukeman lasten evankeliumin kohta: "Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse." Muistan omasta lapsuudestani ja nuoruudestani sen vilpittömyyden, jolla suhtauduin uskonasioihin. Eräällä partioleirillä saimme isosiskoni kanssa viestin siitä, että mummomme oli kuollut edellisenä päivänä. Muistan silloin ajatelleeni, että rukoilin edellisenä iltana turhaa mummon paranemisen puolesta, koska hän olikin ollut iltarukouksen aikaan jo kuollut. Hassu ajatus, mutta kuvasi sitä, kuinka vilpittömästi uskoin rukouksen voimaan.
Nuoruudestani muistan sen, miten tunsin itseni hyvin syntiseksi ihmiseksi tajutessani riparilla tarvitsevani Jeesusta omana Vapahtajanani. Olin ymmärtänyt hyvää opetusta saatuani, etten pelastukaan vanhempieni uskolla, vaan minun täytyy itse ratkaista suhteeni Jumalaan. Niinpä lausuin konfirmaatiossa sydämestäni "Tahdon!" Matti-papin kysyessä tahdonko Jumalan armon avulla osoittaa elämässäni sen uskon, johon minut on kastettu.
Halusin vilpittömästi elää Jumalan tahdon mukaan. Niinpä aloin lukea Raamattua ahmimalla, yleensä monta lukua päivässä. Sain luettua Raamatun läpi yleensä kerran vuodessa koko nuoruusaikani, innokkaimpina aikoina luin sen kannesta kanteen kaksikin kertaa vuodessa. Sen jälkeen tahti on huolestuttavasti hiipunut, mutta päivittäisestä raamatunluvusta on tullut minulle siunattu tapa.
Samoihin aikoihin tajusin aikuisten maailman mädäntyneisyyden. Olin siihen asti elänyt lapsuuteni ihanassa pumpulissa kuvitellen aikuisten olevan viisaita, oikeudenmukaisia, reiluja ja hyväsydämisiä. Muutaman karun kokemuksen kautta aloin oivaltaa, että aikuisten maailma onkin itsekäs ja tyly. Viimeisten vuosien aikana käsitykseni on vain syventynyt ja vahvistunut; rakkaudettomuus, itsekkyys ja kateus ovat harvinaisen yleisiä raaka-aineita aikuisissa ihmiaiaaä. Pahinta tietysti on se, että nämä negatiiviset asiat mellastavat minunkin sisälläni rikkoen ihmissuhteita ja aiheuttaen pahaa mieltä.
Vastatessani illalla Lauran kysymykseen taivaaseen pääsystä mieleeni tuli heti Kalevi Lehtisen ajatus. "Me pääsemme kyllä taivaaseen Jeesuksen tähden, syntitaakastamme huolimatta. Sen sijaan elämä täällä maan päällä olisi paljon helpompaa, jos uskaltaisimme tunnustaa syntimme ja päästää niistä irti", kuului viisaan miehen ajatus vapaasti lainattuna. Olen lukenut monista kirjoista, että tunnustamattomat synnit voivat olla myös este Jumalan äänen kuulemiselle. Uskaltaisitko olla Jumalan edessä yhtä avoin kuin pieni lapsi rakastavan vanhemman sylissä ja jättää hänelle kaikki syntisi? Voisitko luottaa siihen, että hän ei hylkää sinua, vaikka sydämesi kaikki sopukat eivät olisikaan aivan edustuskunnossa?
"Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut.
Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.
Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi,
kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
kun astutu tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta.
Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi."
Jes. 43:1-3
perjantaina, elokuuta 15, 2008
Vääränlainen nöyryys
Pieksämäen leirin Hengellisen ohjauksen -kurssilla tärkein oivallukseni liittyi rakkauden olemukseen. Ohjaajamme Stefan Forsén antoi rakkaudesta kaksi yksinkertaista määritelmää, joita olen mietiskellyt kurssin jälkeen. *Rakkaus lähimmäiseen on sitä, että on kiinnostunut toisesta ihmisestä, sitoutunut häneen ja on läsnä toisen elämässä sillä tavalla, että lähimmäinen voi kasvaa Jumalan suunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Määritelmän viereen olen raapustanut tikku-ukon, jonka ympärillä on iso ympyrä. Tikku-ukko kuvaa sitä, millainen ihminen on nyt. Ympyrä puolestaan kuvaa sitä, millaiset mahdollisuudet ihmisellä on kasvaa Jumalan luomissuunnitelman mukaiseksi ihmiseksi. Rakkaus Jumalaan oli Forsénin määritelmän mukaan sitä, että antaa Jumalalle elämässä sen paikan, jonka hän tarvitsee. Näissä määritelmissä minulla riittää pohdittavaa pitkäksi ajaksi!
Äsken luin kirjasta "365 päivää C.S.Lewisin seurassa katkelman, joka sopii mielestäni hienosti tähän aiheeseen. Se on alunperin kirjasta "Tätä on kristinusko" ja sen otsikkona on "Vääränlaista nöyryyttä".
Luulen, että monesta meistä, sen jälkeen, kun Kristus on auttanut meitä voittamaan muutaman synnin, joista on ollut selvää haittaa meille, alkaa tuntua (vaikkemme puekaan tunnettamme sanoiksi), että nyt olemme riittävän hyviä. Hän on tehnyt kaiken, minkä halusimmekin hänen tekevän, ja nyt olisimme hyvin tyytyväisiä, jos hän antaisi vain meidän olla. Kuten meillä on tapana todeta:" En koskaan odottanutkaan olevani mikään pyhimys, halusin vain olla tavallinen kunnon kaveri." Ja näin sanoessamme kuvittelemme olevamme nöyriä.
Tässä piilee kuitenkin kohtalokas erehdys. Emme tietenkään tahtoneet tai pyytäneet, että meistä tulisi sellaisia olentopja, joiksi hän aikoo meidät muuttaa. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, miksi tarkoitimme itsemme tulevan, vaan siitä, mitä hän luodessaan tarkoitti meidän olevan. Hän on keksijä ja me olemme pelkkiä koneita. Hän on maalaaja, me olemme vain maalauksia. Mistä me voisimme tietää, millaisiksi hän meidät tarkoitti? Hän on näet jo tehnyt meistä jotain aivan muuta kuin olimme ennen.
Kauan sitten, jo ennen kuin synnyimme, kun olimme äitiemme kohduissa, kävimme läpi useita vaiheita. Kerran muistutimme hyvin paljon vihanneksia ja kerran kaloja. Vasta myöhemmässä vaiheessa aloimme muistuttaa ihmislapsia. Ja jos olisimme olleet tietoisia itsestämme noina varhaisina vuosina, uskaltaisin väittää, että olisimme olleet hyvin tyttyväisiä vihannes- tai kalavaiheeseen emmekä olisi edes halunneet muuttua vauvoiksi.
Kaiken aikaa hän oli kuitenkin tietoinen suunnitelmastaan ja oli päättänyt viedä sen loppuun saakka. Jotain vastaavaa on nyt tapahtumassa korkeammalla tasolla. Saatamme tyytyä olemaan "tavallisia ihmisiä", kuten sanonta kuuluu, mutta hän on päättänyt toteuttaa aivan toisenlaisen suunnitelman. Tuosta suunnitelmasta pakeneminen ei ole nöyryyttä, se on laiskuutta ja pelkuruutta. Suunnitelmaan alistuminen ei ole omahyväisyyttä tai suuruudenhulluutta, se on kuuliaisuutta.
C.S. Lewis: Tätä on kristinusko
AAMEN!
* Määritelmä on oma käännökseni, joten laitan tähän alkuperäisen tekstin.
Kärlek= Engagerad och intresserad av den andra människan så att hon kan växa till sådan människa som Gud har planerat.
Äsken luin kirjasta "365 päivää C.S.Lewisin seurassa katkelman, joka sopii mielestäni hienosti tähän aiheeseen. Se on alunperin kirjasta "Tätä on kristinusko" ja sen otsikkona on "Vääränlaista nöyryyttä".
Luulen, että monesta meistä, sen jälkeen, kun Kristus on auttanut meitä voittamaan muutaman synnin, joista on ollut selvää haittaa meille, alkaa tuntua (vaikkemme puekaan tunnettamme sanoiksi), että nyt olemme riittävän hyviä. Hän on tehnyt kaiken, minkä halusimmekin hänen tekevän, ja nyt olisimme hyvin tyytyväisiä, jos hän antaisi vain meidän olla. Kuten meillä on tapana todeta:" En koskaan odottanutkaan olevani mikään pyhimys, halusin vain olla tavallinen kunnon kaveri." Ja näin sanoessamme kuvittelemme olevamme nöyriä.
Tässä piilee kuitenkin kohtalokas erehdys. Emme tietenkään tahtoneet tai pyytäneet, että meistä tulisi sellaisia olentopja, joiksi hän aikoo meidät muuttaa. Kysymys ei ole kuitenkaan siitä, miksi tarkoitimme itsemme tulevan, vaan siitä, mitä hän luodessaan tarkoitti meidän olevan. Hän on keksijä ja me olemme pelkkiä koneita. Hän on maalaaja, me olemme vain maalauksia. Mistä me voisimme tietää, millaisiksi hän meidät tarkoitti? Hän on näet jo tehnyt meistä jotain aivan muuta kuin olimme ennen.
Kauan sitten, jo ennen kuin synnyimme, kun olimme äitiemme kohduissa, kävimme läpi useita vaiheita. Kerran muistutimme hyvin paljon vihanneksia ja kerran kaloja. Vasta myöhemmässä vaiheessa aloimme muistuttaa ihmislapsia. Ja jos olisimme olleet tietoisia itsestämme noina varhaisina vuosina, uskaltaisin väittää, että olisimme olleet hyvin tyttyväisiä vihannes- tai kalavaiheeseen emmekä olisi edes halunneet muuttua vauvoiksi.
Kaiken aikaa hän oli kuitenkin tietoinen suunnitelmastaan ja oli päättänyt viedä sen loppuun saakka. Jotain vastaavaa on nyt tapahtumassa korkeammalla tasolla. Saatamme tyytyä olemaan "tavallisia ihmisiä", kuten sanonta kuuluu, mutta hän on päättänyt toteuttaa aivan toisenlaisen suunnitelman. Tuosta suunnitelmasta pakeneminen ei ole nöyryyttä, se on laiskuutta ja pelkuruutta. Suunnitelmaan alistuminen ei ole omahyväisyyttä tai suuruudenhulluutta, se on kuuliaisuutta.
C.S. Lewis: Tätä on kristinusko
AAMEN!
* Määritelmä on oma käännökseni, joten laitan tähän alkuperäisen tekstin.
Kärlek= Engagerad och intresserad av den andra människan så att hon kan växa till sådan människa som Gud har planerat.
torstaina, elokuuta 14, 2008
Lohdutuksen Jumala
Tämä Mirja Lassilan laulu kantoi minua aikoinaaan Luulajassa, monissa vaikeissa tilanteissa. Koko levy "Yön varjosta" sisältää upeita ja syvällisiä sanoituksia sekä kauniita ja koskettavia sävellyksiä.
LOHDUTUKSEN JUMALA
Kaiken lohdutuksen Jumala, kuule,
kun ahdistaa synti, tuomio.
Masentuneelle mielelle näytä, kuinka
Jeesus kaiken kärsi. Hyväksynnän
hankki, omakseen sai syntiset kaikki.
Vuoret väistyvät, kukkulatkin horjuu,
meret siirtyvät ärjyen paikoiltaan,
sinun armosi milloinkaan ei lopu,
käsivartesi eivät väsy.
Sinä lohdutuksen Jumala, auta, kun
sydän ei jaksa armoa omistaa.
Toivottomalle lapselle näytä, kuinka
suuri on Isän rakkaus ja vielä riittää,
Jeesuksen tähden ei hylkää. Vuoret...
Kaiken lohdutuksen Jumala, auta,
kun mennyt on rauha luottamuskin.
Epäilevälle vihdoinkin näytä, kuinka
Sana ei voi hävitä, syntistä pettää,
loppuun saakka se kestää. Vuoret...
Mimmu Lassila on liittänyt lauluun seuraavan raamatunkohdan:
"Korkea ja Ylhäinen, Hän, joka pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen." Jes. 57:15
LOHDUTUKSEN JUMALA
Kaiken lohdutuksen Jumala, kuule,
kun ahdistaa synti, tuomio.
Masentuneelle mielelle näytä, kuinka
Jeesus kaiken kärsi. Hyväksynnän
hankki, omakseen sai syntiset kaikki.
Vuoret väistyvät, kukkulatkin horjuu,
meret siirtyvät ärjyen paikoiltaan,
sinun armosi milloinkaan ei lopu,
käsivartesi eivät väsy.
Sinä lohdutuksen Jumala, auta, kun
sydän ei jaksa armoa omistaa.
Toivottomalle lapselle näytä, kuinka
suuri on Isän rakkaus ja vielä riittää,
Jeesuksen tähden ei hylkää. Vuoret...
Kaiken lohdutuksen Jumala, auta,
kun mennyt on rauha luottamuskin.
Epäilevälle vihdoinkin näytä, kuinka
Sana ei voi hävitä, syntistä pettää,
loppuun saakka se kestää. Vuoret...
Mimmu Lassila on liittänyt lauluun seuraavan raamatunkohdan:
"Korkea ja Ylhäinen, Hän, joka pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin:
Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä,
mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona.
Minä virvoitan murtuneiden hengen
ja herätän eloon nöyrien sydämen." Jes. 57:15
Yllätysten Jumala
Tänään olen ollut vähän allapäin. Osittain se on johtunut siitä, että olen vapaapäivän kunniaksi joutunut askaroimaan budjettien ja vihkipuheen kimpussa. Toisena syynä on ollut se, että koen epäonnistuvani monissa asioissa, vaikka pyrkimykseni ovat alunperin hyviä. Ei tunnu kivalta, kun aidosti yrittää tehdä hyvää ja saa kiitokseksi aikaan jotain pahaa. Alakulon keskellä olen kuitenkin kuunnellut ihanaa ylistysmusiikkia ja pyrkinyt olemaan Jumalan läsnäolossa.
Illalla Jumala osoitti olevansa kaiken ylistykseni arvoinen. Saimme Lauran kanssa ihanan lahjan Jumalalta, kun ystävämme antoi muotitietoiselle neidillemme pussillisen kauniita vaatteita. Nyt säästyy äidiltä monta pennosta, puhumattakaan hermoista ja kallisarvoisesta ajasta. Kiitos Rakas Ystävä ja kiitos Rakas Jumala!
Jumala,
sinä uskomattomien yllätysten Jumala:
On ihanaa ajatella,
että sinulla on suunnitelma jokaiselle meistä.
Kiitos, että tahdot minulle vain hyvää.
Minä olen sinun. Aamen.
Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa
Illalla Jumala osoitti olevansa kaiken ylistykseni arvoinen. Saimme Lauran kanssa ihanan lahjan Jumalalta, kun ystävämme antoi muotitietoiselle neidillemme pussillisen kauniita vaatteita. Nyt säästyy äidiltä monta pennosta, puhumattakaan hermoista ja kallisarvoisesta ajasta. Kiitos Rakas Ystävä ja kiitos Rakas Jumala!
Jumala,
sinä uskomattomien yllätysten Jumala:
On ihanaa ajatella,
että sinulla on suunnitelma jokaiselle meistä.
Kiitos, että tahdot minulle vain hyvää.
Minä olen sinun. Aamen.
Monica Vikström-Jokela: Kirkkovuosi lasten kanssa
keskiviikkona, elokuuta 13, 2008
Päivän rukous
Rakas Herra, anna meille viisautta ja oikeita ohjeita,
kun tulemme Sinun eteesi yksin ja yhdessä.
Anna meille armo siunata toisiamme,
että voimme laskea kätemme toinen toisemme ylle,
kun olemme nääntymässä synteihimme ja heikkouksiimme.
Herra, anna Pyhän Hengen kuiskata sismpäämme
juuri ne oikeat sanat, että ihminen vapautuu.
Kiitos, ettei taivas koskaan sano tien olevan tukossa.
Sekin on armoa, Herra, että joudumme paikalle,
josta emme pääse omin voimin minnekään
ja jossa tunnemme, ettemme kelpaa omin ansioin ja
omassa vanhurskaudessamme.
Kiitos tästä kipeästä armosta!
Kiitos, että Sinun alttarillasi veriruskeatkin synnit
tulevat lunta valkeammiksi.
Tästä lupauksesta pidämme kiinni Jeesuksen nimessä. Aamen.
Hilja Aaltonen: Rukouskirja
kun tulemme Sinun eteesi yksin ja yhdessä.
Anna meille armo siunata toisiamme,
että voimme laskea kätemme toinen toisemme ylle,
kun olemme nääntymässä synteihimme ja heikkouksiimme.
Herra, anna Pyhän Hengen kuiskata sismpäämme
juuri ne oikeat sanat, että ihminen vapautuu.
Kiitos, ettei taivas koskaan sano tien olevan tukossa.
Sekin on armoa, Herra, että joudumme paikalle,
josta emme pääse omin voimin minnekään
ja jossa tunnemme, ettemme kelpaa omin ansioin ja
omassa vanhurskaudessamme.
Kiitos tästä kipeästä armosta!
Kiitos, että Sinun alttarillasi veriruskeatkin synnit
tulevat lunta valkeammiksi.
Tästä lupauksesta pidämme kiinni Jeesuksen nimessä. Aamen.
Hilja Aaltonen: Rukouskirja
tiistaina, elokuuta 12, 2008
Seurakunnallista välineurheilua
Välillä tuntuu siltä, että nykyaikainen seurakuntatyö on melkoista välineurheilua, ainakin lapsityö. Vaasassa olin vahtimestareiden parissa tunnettu siitä, että minulla oli yleensä kädet täynnä erilaisia nyssyköitä ja pussukoita kun olin matkalla päiväkoteihin tai erilaisiin kerhoihin pitämään lauluhetkiä. Yliystävälliset vaxit saivat myös monesti hankkia mitä erilaisimpia tavaroita tenavakirkkoihin ja muihin lasten kirkkohetkiin puhumattakaan lapsityönohjaajien rekvisiittavarastoista. Välillä olen käyttänyt lapsityön metodeja myös mummotyössä (kaikella rakkaudella nimitys), ja saanut siitä hyvää palautetta. Oikeastaan jokaisessa hartaustilanteessa olisi hyvä olla puhutun sanan lisäksi jotain konkreettista katseltavaa tai kosketeltavaa. Keväällä saimme nuorilta aikuisilta hyvää palautetta siitä, että oppilaitospastori käytti Tilkkutäkkimessussa saarnan tukena PowerPoint -kuvia. Todella toimivaa!
Uusin seurakuntatyöhön hankkimani väline on palikkatalo nimeltään "Parisuhteen palikat", jonka ostin seurakuntaamme vihkikeskusteluja varten. Palikkatalon tarkoituksena on auttaa pariskuntia käsittelemään parisuhteeseen liittyviä asioita helpolla ja konkreettisella tavalla. "Parisuhteen palikat" -projektiin liittyy palikkatalon lisäksi parisuhdeiltoja, joiden ensi-ilta pidettiin toukokuussa Järvenpäässä vähän kuin varaslähtönä. En muista, kirjoitinko blogissani upeasta illasta, jossa Eija Vilpas ja Jarmo Mäkinen itkettivät ja naurattivat kirkkokansaa Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa parisuhdedraamassa.
Olen kokeillut "Parisuhteen palikoita" kahdessa vihkikeskustelussa, kahdella eri tavalla. Ensimmäisessä keskustelussa käsittelimme vihkiparin parisuhdetta valmiiksi nimettyjen palikoiden mukaan. Mietimme yhdessä, mitä heidän suhteessaan merkitsevät sitoutuminen, luottamus, teot, sanat, seksuaalisuus, rakkaus j.n.e. Olimme kaikki kolme hyvin tyytyväisiä siitä, että yksinkertaisten palikoiden avulla pääsimme puhumaan syvällisiä helpolla ja hauskalla tavalla. ´
Toisessa vihkikeskustelussa käytin mallia, jossa pariskunta saa itse valita, mitä asioita palikat symboloivat heidän suhteessaan. Toisin sanoen palikat kuvaavat asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Tämäkin malli toimi oikein hyvin. Olin taas kerran innoissani siitä, kuinka syvällisiä keskusteluja saan käydä fiksujen ihmisten kanssa elämän tärkeimmistä asioista.
Vihkikeskustelut ovat aina olleet minusta todella antoisia, mutta uskon, että uuden apuvälineen myötä ne paranevat entisestään. Toivon myös, että perusteellinen ja mielenkiintoinen vihkikeskustelu voi olla rohkaisemassa aviopareja hakeutumaan erilaisille parisuhdekursseille sekä pohtimaan arjen keskellä suhdettaan pintaa syvemmältä. Siispä kehotan kaikkia pappeja ja muita parisuhdetyötä tekeviä ottamaan yhteyttä Kirkkohallituksessa työskentelevään Minna Tuomiseen ja hankkimaan itselleen tai seurakunnalleen kauniin ja värikkään palikkatalon. Hinta, 50 euroa, ei päätä huimaa.
Uusin seurakuntatyöhön hankkimani väline on palikkatalo nimeltään "Parisuhteen palikat", jonka ostin seurakuntaamme vihkikeskusteluja varten. Palikkatalon tarkoituksena on auttaa pariskuntia käsittelemään parisuhteeseen liittyviä asioita helpolla ja konkreettisella tavalla. "Parisuhteen palikat" -projektiin liittyy palikkatalon lisäksi parisuhdeiltoja, joiden ensi-ilta pidettiin toukokuussa Järvenpäässä vähän kuin varaslähtönä. En muista, kirjoitinko blogissani upeasta illasta, jossa Eija Vilpas ja Jarmo Mäkinen itkettivät ja naurattivat kirkkokansaa Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamassa parisuhdedraamassa.
Olen kokeillut "Parisuhteen palikoita" kahdessa vihkikeskustelussa, kahdella eri tavalla. Ensimmäisessä keskustelussa käsittelimme vihkiparin parisuhdetta valmiiksi nimettyjen palikoiden mukaan. Mietimme yhdessä, mitä heidän suhteessaan merkitsevät sitoutuminen, luottamus, teot, sanat, seksuaalisuus, rakkaus j.n.e. Olimme kaikki kolme hyvin tyytyväisiä siitä, että yksinkertaisten palikoiden avulla pääsimme puhumaan syvällisiä helpolla ja hauskalla tavalla. ´
Toisessa vihkikeskustelussa käytin mallia, jossa pariskunta saa itse valita, mitä asioita palikat symboloivat heidän suhteessaan. Toisin sanoen palikat kuvaavat asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Tämäkin malli toimi oikein hyvin. Olin taas kerran innoissani siitä, kuinka syvällisiä keskusteluja saan käydä fiksujen ihmisten kanssa elämän tärkeimmistä asioista.
Vihkikeskustelut ovat aina olleet minusta todella antoisia, mutta uskon, että uuden apuvälineen myötä ne paranevat entisestään. Toivon myös, että perusteellinen ja mielenkiintoinen vihkikeskustelu voi olla rohkaisemassa aviopareja hakeutumaan erilaisille parisuhdekursseille sekä pohtimaan arjen keskellä suhdettaan pintaa syvemmältä. Siispä kehotan kaikkia pappeja ja muita parisuhdetyötä tekeviä ottamaan yhteyttä Kirkkohallituksessa työskentelevään Minna Tuomiseen ja hankkimaan itselleen tai seurakunnalleen kauniin ja värikkään palikkatalon. Hinta, 50 euroa, ei päätä huimaa.
sunnuntaina, elokuuta 10, 2008
Laura koulutielle
Olen ollut aina äidintyttö. Niinpä halusin elämäni ensimmäisenä koulupäivänä välttämättä äidin mukaani. Valinta ei ollut kovinkaan viisas, koska isän liukuvilla työajoilla kaikki olisi sujunut paljon helpommin. Isällä olisi ollut aikaa mennä minun kanssani kouluun ja olla siellä niin kauan kuin mahdollista. Sen sijaan äiti joutui käymään ilmeisesti ensin omalla koulullaan aamulla ja pyöräili sieltä ala-asteelle tai sitten hän vei ensin pikkuveljeni hoitoon.
Joka tapauksessa minä pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni Pellon kouluun isosiskoni kanssa. Matka meni hyvin, mutta koulun pihalla viidesluokkalainen kiirehti omien kavereidensa luokse ja jätti minut yksin. Mikä järkytys! En muista, mitä sitten tapahtui, mutta muistan pettymyksen siitä, että minun piti olla yksin. Oma syy, mutta kuitenkin.
Jollakin tavalla selvisin kuitenkin koulun jumppasaliin, jossa toimitettiin ekaluokkalaisten jako luokkiin. Siitä tapahtumasta minulle on jäänyt mieleeni toinen yksinäinen tyttö, josta tuli myöhemmin yksi kouluajan parhaimmista kavereistani. Hänen kutsumanimenään käytettiin toista nimeä. Niinpä hän ei ymmärtänyt mennä opettajan luokse, kun tämä käytti hänestä ensimmäistä nimeä. Onneksi paikalla oli naapurin reipas täti, joka sanoi kuuluvalla äänellään: "Häntä kutsutaan kyllä Maritaksi". Pienen tytön päivä oli pelastettu. Minunkin päiväni oli pelastettu, koska äiti saapui jossain vaiheessa aamua paikalle. Iloani lisäsi myös se, että samalle luokalle tuli monta tuttua tyttöä. Monet heistä ovat minulle vieläkin tärkeitä ihmisiä.
Huomenna on tyttäreni ensimmäinen koulupäivä. En lähde saattamaan häntä kouluun, koska minun on mentävä töihin. Onneksi Vesa on ottanut huomiseksi vapaapäivän ja pääsee suorittamaan tärkeää tehtävää. Minä sen sijaan olen yrittänyt tänään tehdä parhaani ekaluokkalaisen koulutien hyväksi. Äsken luin hänelle iltasaduksi "Mikko Mallikas menee kouluun". Kirjan sanoma on siinä, että kaikkia ekaluokkalaisia jännittää kamalasti, mutta opettajaa jännittää vielä enemmän. Uni ei tullut ihan heti silmään iltarukouksen jälkeen, mutta melko pian kuitenkin. Kaapin ovessa puolestaan roikkuu henkarissa ensimmäisen päivän kouluvaatteet, jotka oikein varta vasten silitin. Päädyimme lopulta kummien ostamiin vaaleanpunaisiin capri-housuihin ja pitkähihaiseen Eiffeltorni-paitaan, koska Järvenpäästä ei löytynyt sopivia uusia farkkuja. Ensi viikolla suuntaamme siis Jumboon.
Päivällä pidimme pienet juhlat teemalla "Laura koulutielle". Tuleva ekaluokkalainen suunnitteli itse ruokalistan sekä juhlien ohjelman. Iltamme huipentui Järvenpään kirkossa, jossa oli järjestetty ekaluokkalaisten siunaaminen. Joonas- ja Emma-nuket hauskuttivat lapsia miettimällä jälkkärin ja laiskanläksyn merkityksiä, tutut virret kaikuivat kauniisti ja äidit pyyhkivät silmäkulmiaan lasten ja aikuisten polvistuessa alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.
Koulun aloittaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi kuin vielä omassa lapsuudessani. Eskarissa Laura on saanut harjoitella monia taitoja, jotka minun ikäluokalleni opetettiin vasta koulussa. Lauran ryhmä on koko kevään käynyt kerran viikossa koululla syömässä, joten tarjottimen kanssa kikkailu on näille lapsille jo tuttua puuhaa. Lisäksi jumppahetket on pidetty koko eskarivuoden koulun salissa. Niinpä tämä äiti voi olla turvallisin mielin huomenna: tytär selviää koulupäivästä ainakin yhtä hyvin kuin äitinsä aikoinaan. Ainoa jännityksen aihe on siinä, kenestä tulee Lauran ope. Mutta se selviääkin vasta kahden viikon kulutua...
KUN KOULU ALKAA
Jumala, anna hyvä alku,
ja anna oppimisen ilon kestää
elämän loppuun saakka.
Aamen.
Joka tapauksessa minä pyöräilin ensimmäisenä koulupäivänäni Pellon kouluun isosiskoni kanssa. Matka meni hyvin, mutta koulun pihalla viidesluokkalainen kiirehti omien kavereidensa luokse ja jätti minut yksin. Mikä järkytys! En muista, mitä sitten tapahtui, mutta muistan pettymyksen siitä, että minun piti olla yksin. Oma syy, mutta kuitenkin.
Jollakin tavalla selvisin kuitenkin koulun jumppasaliin, jossa toimitettiin ekaluokkalaisten jako luokkiin. Siitä tapahtumasta minulle on jäänyt mieleeni toinen yksinäinen tyttö, josta tuli myöhemmin yksi kouluajan parhaimmista kavereistani. Hänen kutsumanimenään käytettiin toista nimeä. Niinpä hän ei ymmärtänyt mennä opettajan luokse, kun tämä käytti hänestä ensimmäistä nimeä. Onneksi paikalla oli naapurin reipas täti, joka sanoi kuuluvalla äänellään: "Häntä kutsutaan kyllä Maritaksi". Pienen tytön päivä oli pelastettu. Minunkin päiväni oli pelastettu, koska äiti saapui jossain vaiheessa aamua paikalle. Iloani lisäsi myös se, että samalle luokalle tuli monta tuttua tyttöä. Monet heistä ovat minulle vieläkin tärkeitä ihmisiä.
Huomenna on tyttäreni ensimmäinen koulupäivä. En lähde saattamaan häntä kouluun, koska minun on mentävä töihin. Onneksi Vesa on ottanut huomiseksi vapaapäivän ja pääsee suorittamaan tärkeää tehtävää. Minä sen sijaan olen yrittänyt tänään tehdä parhaani ekaluokkalaisen koulutien hyväksi. Äsken luin hänelle iltasaduksi "Mikko Mallikas menee kouluun". Kirjan sanoma on siinä, että kaikkia ekaluokkalaisia jännittää kamalasti, mutta opettajaa jännittää vielä enemmän. Uni ei tullut ihan heti silmään iltarukouksen jälkeen, mutta melko pian kuitenkin. Kaapin ovessa puolestaan roikkuu henkarissa ensimmäisen päivän kouluvaatteet, jotka oikein varta vasten silitin. Päädyimme lopulta kummien ostamiin vaaleanpunaisiin capri-housuihin ja pitkähihaiseen Eiffeltorni-paitaan, koska Järvenpäästä ei löytynyt sopivia uusia farkkuja. Ensi viikolla suuntaamme siis Jumboon.
Päivällä pidimme pienet juhlat teemalla "Laura koulutielle". Tuleva ekaluokkalainen suunnitteli itse ruokalistan sekä juhlien ohjelman. Iltamme huipentui Järvenpään kirkossa, jossa oli järjestetty ekaluokkalaisten siunaaminen. Joonas- ja Emma-nuket hauskuttivat lapsia miettimällä jälkkärin ja laiskanläksyn merkityksiä, tutut virret kaikuivat kauniisti ja äidit pyyhkivät silmäkulmiaan lasten ja aikuisten polvistuessa alttarille ottamaan vastaan Jumalan siunauksen.
Koulun aloittaminen on tehty nykyään paljon helpommaksi kuin vielä omassa lapsuudessani. Eskarissa Laura on saanut harjoitella monia taitoja, jotka minun ikäluokalleni opetettiin vasta koulussa. Lauran ryhmä on koko kevään käynyt kerran viikossa koululla syömässä, joten tarjottimen kanssa kikkailu on näille lapsille jo tuttua puuhaa. Lisäksi jumppahetket on pidetty koko eskarivuoden koulun salissa. Niinpä tämä äiti voi olla turvallisin mielin huomenna: tytär selviää koulupäivästä ainakin yhtä hyvin kuin äitinsä aikoinaan. Ainoa jännityksen aihe on siinä, kenestä tulee Lauran ope. Mutta se selviääkin vasta kahden viikon kulutua...
KUN KOULU ALKAA
Jumala, anna hyvä alku,
ja anna oppimisen ilon kestää
elämän loppuun saakka.
Aamen.
lauantaina, elokuuta 09, 2008
Kiihkeää menoa ja kielikylpyä
Lomani alkaa olla uhkaavasti lopussa. Neljä viikkoa on kulunut kuin siivillä. Leppoisan alkuloman jälkeen olen viettänyt melko nopeatempoista lomaelämää. Vesa aloittaessa työt suunnistimme lasten kanssa suomenruotsalaiselle perheleirille Piekämäelle, ja heti leiriltä kotiuduttuamme jätimme Anttonin kanssa muun perheen Sirpa-mummun huomaan ja lähdimme hurvittelemaan Tukholmaan. Sieltä palattuamme päivät ovat olleet melkein täydempiä kuin työaikoina, minkä vuoksi en ole ehtinyt edes kirjoittaa blogia.
Lähdin Pieksämäen leirille vähän skeptisin mielin. Mietin sitä, miten lapset selviytyvät ruotsinkielisellä leirillä. Epäilin etukäteen välillä omaa viihtymistänikin johtuen siitä, että minulla on hieman ristiriitainen suhde suomenruotsalaisuuteen. Pelkäsin myös kokevani itseni leirillä aivan ulkopuoliseksi. Niinpä pyysin Jumalalta rukouksessa konkreettista merkkiä saman päivän aikana, jos meidän oli syytä lähteä leirille. Sain kaksi selvää merkkiä eikä minun auttanut muuta kuin ilmoittaa porukka leirille.
Alkuleiri oli hieman raskas, koska lapset tarrautuivat vieraassa kieliympäristössä tiukasti minuun kiinni. Jaksoin kuitenkin hyvin, koska sain kaksi kertaa päivässä olla Hengellisen ohjauksen -kurssilla lasten ollessa samaan aikaan omilla kursseillaan. Kurssilla sain levätä Jumalan läsnäolossa ja oppia asioita, joista on varmasti hyötyä työssäni. Kirjoittelen niistä varmaan tulevaisuudessa blogissani, kunhan asiat ovat saaneet muhia rauhassa. Vapaa-ajalla lapset saivat nauttia äidin laatuajasta, kun leirillä saimme mennä viisi kertaa päivässä valmiseen ruokapöytään. Lisäksi vietimme leirillä aikaa vanhojen ystävien kanssa sekä tutustuimme uusiin ystäviin.
Loppuleiristä osallistuin kurssille, jonka teemana oli Hengen täyttämä elämä. Kurssilla haluttiin antaa tilaa Pyhän Hengen työlle. Niinpä lyhyen alustuksen jälkeen olimme aivan hiljaa Jumalan edessä ylistysmusiikin soidessa taustalla. Vajaan puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen siunasimme toisiammme kolmen hengen ryhmissä. Tälläkään kerralla sanoja ei käytetty lyhyttä rukousta lukuunottamatta. Kurssin tunnelma oli uskomattoman hieno: Jumala hoiti ihmisiä syvältä ja paransi haavoja. Hiljaisuus toimi siinä mielessäkin hyvin, ettei kukaan ihminen saanut rukouksista mitään kunniaa eikä kenelläkään ollut minkäänlaisia suorituspaineita. Saimme vain levätä Jumalan rakkaudessa ja läsnäolossa! Leiri oli kokonaisuudessaan minulle suurta Jumalan hoitoa ja hänen läsnäolonsa kokemista. Se näkyi siinä, että minua itketti paljon leirillä. Se ei ollut kuitenkaan pahaa itkua, vaan itkua, joka hoiti ja vapautti. Sain kerätä leirillä voimia tulevia ponnistuksia varten. Ja taas sain huomata sen, miten Isä tietää minua paremmin, mitä tarvitsen. Siispä yritän pitää tulevaisuudessakin korvat höröllä sekä silmät ja sydämen auki, jotta olisin avoin Jumalan johdatukselle.
Lähdin Pieksämäen leirille vähän skeptisin mielin. Mietin sitä, miten lapset selviytyvät ruotsinkielisellä leirillä. Epäilin etukäteen välillä omaa viihtymistänikin johtuen siitä, että minulla on hieman ristiriitainen suhde suomenruotsalaisuuteen. Pelkäsin myös kokevani itseni leirillä aivan ulkopuoliseksi. Niinpä pyysin Jumalalta rukouksessa konkreettista merkkiä saman päivän aikana, jos meidän oli syytä lähteä leirille. Sain kaksi selvää merkkiä eikä minun auttanut muuta kuin ilmoittaa porukka leirille.
Alkuleiri oli hieman raskas, koska lapset tarrautuivat vieraassa kieliympäristössä tiukasti minuun kiinni. Jaksoin kuitenkin hyvin, koska sain kaksi kertaa päivässä olla Hengellisen ohjauksen -kurssilla lasten ollessa samaan aikaan omilla kursseillaan. Kurssilla sain levätä Jumalan läsnäolossa ja oppia asioita, joista on varmasti hyötyä työssäni. Kirjoittelen niistä varmaan tulevaisuudessa blogissani, kunhan asiat ovat saaneet muhia rauhassa. Vapaa-ajalla lapset saivat nauttia äidin laatuajasta, kun leirillä saimme mennä viisi kertaa päivässä valmiseen ruokapöytään. Lisäksi vietimme leirillä aikaa vanhojen ystävien kanssa sekä tutustuimme uusiin ystäviin.
Loppuleiristä osallistuin kurssille, jonka teemana oli Hengen täyttämä elämä. Kurssilla haluttiin antaa tilaa Pyhän Hengen työlle. Niinpä lyhyen alustuksen jälkeen olimme aivan hiljaa Jumalan edessä ylistysmusiikin soidessa taustalla. Vajaan puolen tunnin hiljaisuuden jälkeen siunasimme toisiammme kolmen hengen ryhmissä. Tälläkään kerralla sanoja ei käytetty lyhyttä rukousta lukuunottamatta. Kurssin tunnelma oli uskomattoman hieno: Jumala hoiti ihmisiä syvältä ja paransi haavoja. Hiljaisuus toimi siinä mielessäkin hyvin, ettei kukaan ihminen saanut rukouksista mitään kunniaa eikä kenelläkään ollut minkäänlaisia suorituspaineita. Saimme vain levätä Jumalan rakkaudessa ja läsnäolossa! Leiri oli kokonaisuudessaan minulle suurta Jumalan hoitoa ja hänen läsnäolonsa kokemista. Se näkyi siinä, että minua itketti paljon leirillä. Se ei ollut kuitenkaan pahaa itkua, vaan itkua, joka hoiti ja vapautti. Sain kerätä leirillä voimia tulevia ponnistuksia varten. Ja taas sain huomata sen, miten Isä tietää minua paremmin, mitä tarvitsen. Siispä yritän pitää tulevaisuudessakin korvat höröllä sekä silmät ja sydämen auki, jotta olisin avoin Jumalan johdatukselle.
sunnuntaina, heinäkuuta 27, 2008
ABC ja muita lomaelämyksiä
Kesälomani on nyt puolivälissä. Ensimmäinen osa on ollut kerrassaan loistava. Lomanviettoni on ollut kaikin puolin rentoa. Olen tavannut rakkaita ihmisiä, ja ollut tiiviisti perheen kanssa. Tätä aamua lukuunottamatta olen nukkunut joka aamu pitkään, mitä arvostan suuresti. Tänäänkin Vesa herätti minut vasta sitten, kun oli keittänyt perheelle aamupuuron ja tehnyt eväät veneretkeä varten. Elän luksuselämää :) !
Pellon lomalla kävimme perheen kesken myös Ylläksellä yhden yön vaelluksella, joka oli mieliinpainuva kokemus. Matkanjohtaja ei ottanut aina huomioon sitä, ettei hänen joukkueensa ollut ihan armeijatasoa. Oli melkoinen elämys olla koko perheellä kuusen alla sadetta pitämässä ja kuunnella salamointia jonkun matkan päässä. Lasten käsien kylmetessä aloin jo kädet ristissä miettiä, miten selviämme tunturista pois, jos ukkosilma ei menekään nopeasti ohi. Onneksi ilam parani iltaa kohti ja saimme viettää maastossa aivan kuivan yön. Toinen epätoivon hetki tuli minulle, kun lähdímme nousemaan telttapaikastamme kohti Ylläs-tunturia. Mikael heittäytyi melko pian jyrkän nousun alettua väsyneenä maahan ja ilmoitti, ettei hän enää jaksa. Siinä vaiheessa ei paljon naurattanut, koska matkaa oli jäljellä melkein kuusi kilometriä, ja siitä suuri osa nousua. Onneksi kuopuksemme vaihtaa äitinsä tavoin mieltään tuon tuosta. Niinpä hän hetken päästä taas kipusi tunturia ylös hymy suussa!
Vesan kanssa nauroimme sitä, että lasten kanssa ollessa valituksen määrä on ilmeisesti vakio. Lapsemme olivat vaelluksella ihan uskomattoman reippaita, vaikka olosuhteet olivat vähintäänkin vaativat. He eivät valittaneet yhtään enempää kuin kesäkuisella Suomenlinnan reissulla, jossa ei ollut yhtään sääskeä, ei sadetta ja matkakin oli murto-osa vaelluksesta. Niinpä lupasin vaelluksesta alias "Isän Isohupista" jokaiselle lapselle palkinnoksi 5 euroa. Rahojen käytön miettiminen onkin ollut todella tarkkaa puuhaa, melkeinpä yksi lomamatkamme kohokohdista.
Yksi perheemme lomareissun pääteemoista on ollut rakkaiden ihmisten lisäksi ABC-huoltoasemat. Mikael aloitti reissun toteamalla ensimmäisellä huoltoasemalla "Tämä se on vasta elämää". Sen jälkeen elämää on riittänyt huoltoasemilla ja niiden väluillä ABC-oppaiden parissa. Lapsemme sopisivat täydellisesti johonkin ABC-huoltoasemien mainoskampanjaan. He käyttivät valtaosan automatkoista tutkimalla ABC-oppaita ja vertailemalla eri huoltoasemia. He kertovat Sinulle mieluusti, kuinka monta terassipaikkaa on Riihimäen ABC:llä tai millaisia palveluja löytyy Rauman ABC:ltä. Automatkoilla olen myös oppinut, että Joensuussa on kolme ABC:tä, vaikka emme ole ikinä liikkuneet sielläpäinkään. Minä puolestani totesin Pirkkalan ABC:n lastenhoitohuoneessa, että olo on kuin kotona vessassa. Niin monta kertaa olemme siihen vessaan tunkeneet koko perheen voimin. Huomasin itsessäni myös yllättäviä keski-ikäistymisen piirteitä, kun valitsin kaksi kertaa päivän lounaan hampurilaisaterian asemesta. Alamäki on alkanut!´
Vesa on tänä kesänä kuvannut ahkerasti lapsiamme ja myös minua. Vesan kanssa vitsailemme usein eräällä dokumentilla olevan isän kuvauksen mukaan sitä, miten tuhat kuvaa todistavat, että lapsillamme on ollut onnellinen lapsuus. Niinpä minäkin hymyilen aurinkoisesti jokaisessa vaelluskuvassa, vaikka välillä annoinkin matkanjohtajalle kitkerää kommenttia sateen ja sääskien piirittämänä. Mutta jo nyt olen onnellinen siitä, että teimme tuollaisen perheen yhteisen jutun. Sitä elämysmatkaa voimme muistella vielä kiikkustuolissakin: "Kun se Miksukin 3-vuotiaana kiipesi melkein Ylläksen huipulle..."
Pellon lomalla kävimme perheen kesken myös Ylläksellä yhden yön vaelluksella, joka oli mieliinpainuva kokemus. Matkanjohtaja ei ottanut aina huomioon sitä, ettei hänen joukkueensa ollut ihan armeijatasoa. Oli melkoinen elämys olla koko perheellä kuusen alla sadetta pitämässä ja kuunnella salamointia jonkun matkan päässä. Lasten käsien kylmetessä aloin jo kädet ristissä miettiä, miten selviämme tunturista pois, jos ukkosilma ei menekään nopeasti ohi. Onneksi ilam parani iltaa kohti ja saimme viettää maastossa aivan kuivan yön. Toinen epätoivon hetki tuli minulle, kun lähdímme nousemaan telttapaikastamme kohti Ylläs-tunturia. Mikael heittäytyi melko pian jyrkän nousun alettua väsyneenä maahan ja ilmoitti, ettei hän enää jaksa. Siinä vaiheessa ei paljon naurattanut, koska matkaa oli jäljellä melkein kuusi kilometriä, ja siitä suuri osa nousua. Onneksi kuopuksemme vaihtaa äitinsä tavoin mieltään tuon tuosta. Niinpä hän hetken päästä taas kipusi tunturia ylös hymy suussa!
Vesan kanssa nauroimme sitä, että lasten kanssa ollessa valituksen määrä on ilmeisesti vakio. Lapsemme olivat vaelluksella ihan uskomattoman reippaita, vaikka olosuhteet olivat vähintäänkin vaativat. He eivät valittaneet yhtään enempää kuin kesäkuisella Suomenlinnan reissulla, jossa ei ollut yhtään sääskeä, ei sadetta ja matkakin oli murto-osa vaelluksesta. Niinpä lupasin vaelluksesta alias "Isän Isohupista" jokaiselle lapselle palkinnoksi 5 euroa. Rahojen käytön miettiminen onkin ollut todella tarkkaa puuhaa, melkeinpä yksi lomamatkamme kohokohdista.
Yksi perheemme lomareissun pääteemoista on ollut rakkaiden ihmisten lisäksi ABC-huoltoasemat. Mikael aloitti reissun toteamalla ensimmäisellä huoltoasemalla "Tämä se on vasta elämää". Sen jälkeen elämää on riittänyt huoltoasemilla ja niiden väluillä ABC-oppaiden parissa. Lapsemme sopisivat täydellisesti johonkin ABC-huoltoasemien mainoskampanjaan. He käyttivät valtaosan automatkoista tutkimalla ABC-oppaita ja vertailemalla eri huoltoasemia. He kertovat Sinulle mieluusti, kuinka monta terassipaikkaa on Riihimäen ABC:llä tai millaisia palveluja löytyy Rauman ABC:ltä. Automatkoilla olen myös oppinut, että Joensuussa on kolme ABC:tä, vaikka emme ole ikinä liikkuneet sielläpäinkään. Minä puolestani totesin Pirkkalan ABC:n lastenhoitohuoneessa, että olo on kuin kotona vessassa. Niin monta kertaa olemme siihen vessaan tunkeneet koko perheen voimin. Huomasin itsessäni myös yllättäviä keski-ikäistymisen piirteitä, kun valitsin kaksi kertaa päivän lounaan hampurilaisaterian asemesta. Alamäki on alkanut!´
Vesa on tänä kesänä kuvannut ahkerasti lapsiamme ja myös minua. Vesan kanssa vitsailemme usein eräällä dokumentilla olevan isän kuvauksen mukaan sitä, miten tuhat kuvaa todistavat, että lapsillamme on ollut onnellinen lapsuus. Niinpä minäkin hymyilen aurinkoisesti jokaisessa vaelluskuvassa, vaikka välillä annoinkin matkanjohtajalle kitkerää kommenttia sateen ja sääskien piirittämänä. Mutta jo nyt olen onnellinen siitä, että teimme tuollaisen perheen yhteisen jutun. Sitä elämysmatkaa voimme muistella vielä kiikkustuolissakin: "Kun se Miksukin 3-vuotiaana kiipesi melkein Ylläksen huipulle..."
perjantaina, heinäkuuta 18, 2008
Päivän sana
Rukous ja ylistys
Tiedän, että vain hartaassa rukouksessa ja sitä seuraavassa rauhallisessa luottamuksessa ihminen saa voiman ja rauhan. Sen vuoksi olen velvoittanut opetuslapseni rukoilemaan lakkaamatta, anomaan herkeämättä.
Älä koskaan väsy rukoukseen. Kun ihminen kerran huomaa, miten ihmeellisesti hänen rukoukseensa vastattiin, hän katuu syvästi, niin syvästi, että on rukoillut niin vähän.
Rukous muuttaa kaiken. Rukous luo uutta. Rukous on vastustamaton. Rukoile siis, kirjaimellisesti lakkaamatta.
Rukoile, kunnes melkein lopetat rukouksen sen vuoksi, että luottamus on kasvanut lujaksi kuin kallio, mutta jatka kuitenkin rukousta, sillä onhan nyt rukouksesta tullut tapa, jota et voi torjua.
Rukoile aina, kunnes rukous sulaa ylistykseen. Se on ainoa äänilaji, johon rukous saa päättyä. Rakkaus ja riemu olkoon asenteesi ihmistä kohtaan, rukous ja ylistys olkoon asenteesi Jumalan edessä.
A.Russell: Jumala puhuu, toukokuu 16
Tiedän, että vain hartaassa rukouksessa ja sitä seuraavassa rauhallisessa luottamuksessa ihminen saa voiman ja rauhan. Sen vuoksi olen velvoittanut opetuslapseni rukoilemaan lakkaamatta, anomaan herkeämättä.
Älä koskaan väsy rukoukseen. Kun ihminen kerran huomaa, miten ihmeellisesti hänen rukoukseensa vastattiin, hän katuu syvästi, niin syvästi, että on rukoillut niin vähän.
Rukous muuttaa kaiken. Rukous luo uutta. Rukous on vastustamaton. Rukoile siis, kirjaimellisesti lakkaamatta.
Rukoile, kunnes melkein lopetat rukouksen sen vuoksi, että luottamus on kasvanut lujaksi kuin kallio, mutta jatka kuitenkin rukousta, sillä onhan nyt rukouksesta tullut tapa, jota et voi torjua.
Rukoile aina, kunnes rukous sulaa ylistykseen. Se on ainoa äänilaji, johon rukous saa päättyä. Rakkaus ja riemu olkoon asenteesi ihmistä kohtaan, rukous ja ylistys olkoon asenteesi Jumalan edessä.
A.Russell: Jumala puhuu, toukokuu 16
torstaina, heinäkuuta 17, 2008
Ahdistunut Pappi
Ensimmäinen oikea kesätyöpaikkani mansikkapellon jälkeen oli Ylitornion seurakunnassa vuonna 1995. Sain kesäteologin pestin kolmeksi kuukaudeksi opiskeltuani teologiaa vaivaisen vuoden. Olin nuori, kokematon, mutta innokas työntekijä. Sinä kesänä sain olla mukana opettajana kolmessa täysin erilaisessa rippikoulussa: ankeassa päiväkoulussa, tavallisella leirillä sekä mukavalla vaelluksella, jossa yhteishenki oli loistava. Ylitorniolla pidin ensimmäiset saarnani ja ihastuin seurakuntatyön monipuolisuuteen.
Kesä oli kaikesta hyvästä ja opettavaisesta huolimatta minulle vähän raskas kokemus. Kaipasin kovasti silloista poikaystävääni, nykyistä miestäni, josta jouduin olemaan erossa kokonaiset kolme kuukautta. Se tuntui ikuisuudelta, koska olimme seurustelleetkin vasta puoli vuotta. Lisäksi Ylitorniolla tapahtui sinä kesänä paha autokolari, jossa kuoli kolme nuorta. En tuntenut nuorista ketään henkilökohtaisesti, mutta olin mukana suruprosessissa järjestämällä kirkkoon muistotilaisuutta yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa. Vaikka olin mukana vain suunnittelussa sekä lauluryhmässä, tuntui prosessi sekä paikkakunnalla vallinnut ilmapiiri ahdistavalta nuoresta tytöstä. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamaan läheltä, miltä tuntuu kuolema, joka ei ole millään tavalla luonnollinen.
Loman kunniaksi olen lukenut Hanne Orstavikin romaania "Pappi", joka kertoo nuoren naispapin alkutaipaleesta pohjoisessa saamelaiskylässä. Kirjassa kulkevat rinnakkain kertomukset Liv-papin kohtaamisista seurakuntalaisten kanssa, hänen oman elämänsä eräät vaikeat vaiheet sekä alueen historiassa tapahtuneet vääryydet. Kirjan kertomusten ydinkysymyksenä on se, miten ihmiset voisivat ja uskaltaisivat kohdata itsensä ja toisensa aidosti.
Kirja on melko moderni ja erikoinen sekä rakenteensa että sisällönsä puolesta; takakannessa kirjailijaa kuvataankin kunnianhimoiseksi ja analyyttiseksi ihmiseksi, joka ei sorru kompromisseihin. Kirjan teknistä lukemista vaikeutti se, ettei sitä ole jaettu lukuihin, eikä vuorosanoja ole merkitty normaaliin tapaan. Välillä oli myöskin vaikea seurata sitä, mihin kokonaisuuteen joku ajatus kuului. Onneksi teksti oli kuitenkin kokonaisuudessaan niin kiehtova, että se imaisi minut mukaansa.
Kirjan tarina ei sinänsä ole kovinkaan erikoinen eikä sykähdyttävä. Kirjan mielenkiintoisuus nousee enemmänkin kirjailijan filosofisista pohdinnoista liittyen kohtamisiin sekä sanoihin.
Kirjan päähenkilö on hyvin syvällinen nuori nainen, jolla on aito halu kohdata ihmisiä ja auttaa näitä. Kuitenkin hän joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään siihen, ettei hän osaa oikealla tavalla luoda yhteyttä seurakuntalaisiin eikä läheisiin ihmisiin. Kohtaamisen ongelma kulmoinoituukin siihen, ettei hän osaa kohdata itseään.
"Kuka minä olin? Minne tahansa meninkin, jotain tuhoutui, vääristyi. Miten minä olin kuvitellut, että matkustamalla maailman toiseen laitaan pääsisin oman itseni toiseen päähän? Siihen osaan minussa, joka oli hyvä ja lämmin ja rakastettava?" (Sivu 90)
Nuori pappi pohtii kirjassa sanojen ongelmaa. Hän kokee menettäneensä todellisen yhteyden kieleen. Sanat ovat menettäneet tietyllä tavalla merkityksensä, mutta hänellä ei ole myöskään taitoa luoda muulla tavalla yhteyttä.
"Mutta minä en ollut hiljattain saanut kieltä, minä olin kadottanut sen, olin kadottanut kaiken, siltä tuntui, enkä tiennyt mitä vastaan raivoaisin, kohdetta ei enää ollut niin kuin heillä oli ollut, he olivat voineet taistella ylivaltaa vastaan, sekä maallista että henkistä.
Ei, se mitä vastaan minun piti taistella oli minussa itsessäni, sisimpäni pimeydessä, solmu, reuna, olin kuilussa ja kadottanut soihtuni, siltä minusta tuntui, sisälläni oli niin pimeää." (sivu 92)
"Ennen Kristianen tapausta olin pystynyt käyttämään sanoja kuin hakkuina, kaivamaan niillä kuin jääkirveillä.
Nyt en saanut niistä otetta. Oliko jotain muuttunut sisällä, luoksepääsemättömäksi? Eikö sitä enää ollut? Eikö ollut enää taistelua taisteltavana? Olinko siinä tapauksessa voittanut, vai hävinnyt?
En tiennyt.
En pystynyt ajattelmaan sillä tavalla. ajattelemaan sanoilla, se ei onnistunut. Ihan kuin tätä ei voisi lähestyä sillä tavalla.
Mutta mitä tämä oikein oli?
En tiennyt. Mutta pelkäsin etten ollut siinä rehellinen, ettei se olisi totta." (s.232)
Kirjaa lukiessani mietin sitä, kuinka suuri voimavara minulla on siinä, että voin tukeutua Kaikkivaltiaaseen Jumalaan työssäni. Papin työ olisi äärimmisen raskasta, jos joutuisin kantamaan jokaista surevaa ja elämän murjomaa omilla olkapäilläni. Vuosien kuluessa olen yhä enemmän oppinut jättämään seurakuntalaisia ja heidän ongelmiaan Jumalan käsiin. Minä en voi heitä auttaa muuten kuin kuuntelemalla ja jakamalla heidän kanssaan elämää pienen kappaleen verran. Sen sijaan saan ohjata heitä Jumalan luokse, joka tuntee heidät aivan kokonaan. Jumalalta saan anoa myös viisautta ja taitoa kohtaamisiin. Rukous on kirjan päähenkilönkin apukeino, vaikka Jumala on kirjan sivuilla melko pienessä roolissa.
---Nousin ja kävelin portaat ylös. Olohuoneessa kävin itkäkseni lattialle, vihreät saappaat jalassa ja vaellustakki päällä. Ikkunan ääreen kirjoituspöydän eteen, vatsalleni, käsivarret suorana sivuilla.
Ehkä vartalo osaa rukoilla, ajattelin. Rukoile puolestani, vartalo, sanoin itsekseni. Rukoile että jotain avautuu, että pääsen sisään."
Jumalan avun lisäksi pidän tärkeänä sitä, että minulla on ollut lähellä monia ihmisiä joiden kanssa olen voinut keskustella syvällisiä ja kasvaa ihmisenä. Kirjan päähenkilö tuntuu olevan täysin yksin ajatustensa kanssa. Hän on tuon tuosta umpikujassa itsensä kanssa, koska hänellä ei ole todellista yhteyttä ihmisiin. Hän on yksinäinen susi, joka ei uskalla antaa itsestään kenellekään.
Olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta ihmisestä, joka on ollut viemässä eteenpäin kasvuani ihmisenä ja pappina. Eräs seurakuntalainen laittoi minulle tekstiviestin, jossa sanottiin:"Kaikki, mitä sinä teet, on tehty sinulle aikaisemmin." Viestin sanoma on mielestäni siinä, että pystyn antamaan toisille vain sen verran kuin olen itse saanut. Toivottavasti pystyn antamaan eteenpäin runsaasti sitä hyvää, mitä vanhempani, Vesa, ystäväni ja työtoverini ovat minulle antaneet vuosien varrella. Rakkaus, ilo ja myötätunto ovat niitä harvoja asioita, jotka lisääntyvät, kun niitä tuhlataan.
Kesä oli kaikesta hyvästä ja opettavaisesta huolimatta minulle vähän raskas kokemus. Kaipasin kovasti silloista poikaystävääni, nykyistä miestäni, josta jouduin olemaan erossa kokonaiset kolme kuukautta. Se tuntui ikuisuudelta, koska olimme seurustelleetkin vasta puoli vuotta. Lisäksi Ylitorniolla tapahtui sinä kesänä paha autokolari, jossa kuoli kolme nuorta. En tuntenut nuorista ketään henkilökohtaisesti, mutta olin mukana suruprosessissa järjestämällä kirkkoon muistotilaisuutta yhdessä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa. Vaikka olin mukana vain suunnittelussa sekä lauluryhmässä, tuntui prosessi sekä paikkakunnalla vallinnut ilmapiiri ahdistavalta nuoresta tytöstä. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni seuraamaan läheltä, miltä tuntuu kuolema, joka ei ole millään tavalla luonnollinen.
Loman kunniaksi olen lukenut Hanne Orstavikin romaania "Pappi", joka kertoo nuoren naispapin alkutaipaleesta pohjoisessa saamelaiskylässä. Kirjassa kulkevat rinnakkain kertomukset Liv-papin kohtaamisista seurakuntalaisten kanssa, hänen oman elämänsä eräät vaikeat vaiheet sekä alueen historiassa tapahtuneet vääryydet. Kirjan kertomusten ydinkysymyksenä on se, miten ihmiset voisivat ja uskaltaisivat kohdata itsensä ja toisensa aidosti.
Kirja on melko moderni ja erikoinen sekä rakenteensa että sisällönsä puolesta; takakannessa kirjailijaa kuvataankin kunnianhimoiseksi ja analyyttiseksi ihmiseksi, joka ei sorru kompromisseihin. Kirjan teknistä lukemista vaikeutti se, ettei sitä ole jaettu lukuihin, eikä vuorosanoja ole merkitty normaaliin tapaan. Välillä oli myöskin vaikea seurata sitä, mihin kokonaisuuteen joku ajatus kuului. Onneksi teksti oli kuitenkin kokonaisuudessaan niin kiehtova, että se imaisi minut mukaansa.
Kirjan tarina ei sinänsä ole kovinkaan erikoinen eikä sykähdyttävä. Kirjan mielenkiintoisuus nousee enemmänkin kirjailijan filosofisista pohdinnoista liittyen kohtamisiin sekä sanoihin.
Kirjan päähenkilö on hyvin syvällinen nuori nainen, jolla on aito halu kohdata ihmisiä ja auttaa näitä. Kuitenkin hän joutuu kerta toisensa jälkeen pettymään siihen, ettei hän osaa oikealla tavalla luoda yhteyttä seurakuntalaisiin eikä läheisiin ihmisiin. Kohtaamisen ongelma kulmoinoituukin siihen, ettei hän osaa kohdata itseään.
"Kuka minä olin? Minne tahansa meninkin, jotain tuhoutui, vääristyi. Miten minä olin kuvitellut, että matkustamalla maailman toiseen laitaan pääsisin oman itseni toiseen päähän? Siihen osaan minussa, joka oli hyvä ja lämmin ja rakastettava?" (Sivu 90)
Nuori pappi pohtii kirjassa sanojen ongelmaa. Hän kokee menettäneensä todellisen yhteyden kieleen. Sanat ovat menettäneet tietyllä tavalla merkityksensä, mutta hänellä ei ole myöskään taitoa luoda muulla tavalla yhteyttä.
"Mutta minä en ollut hiljattain saanut kieltä, minä olin kadottanut sen, olin kadottanut kaiken, siltä tuntui, enkä tiennyt mitä vastaan raivoaisin, kohdetta ei enää ollut niin kuin heillä oli ollut, he olivat voineet taistella ylivaltaa vastaan, sekä maallista että henkistä.
Ei, se mitä vastaan minun piti taistella oli minussa itsessäni, sisimpäni pimeydessä, solmu, reuna, olin kuilussa ja kadottanut soihtuni, siltä minusta tuntui, sisälläni oli niin pimeää." (sivu 92)
"Ennen Kristianen tapausta olin pystynyt käyttämään sanoja kuin hakkuina, kaivamaan niillä kuin jääkirveillä.
Nyt en saanut niistä otetta. Oliko jotain muuttunut sisällä, luoksepääsemättömäksi? Eikö sitä enää ollut? Eikö ollut enää taistelua taisteltavana? Olinko siinä tapauksessa voittanut, vai hävinnyt?
En tiennyt.
En pystynyt ajattelmaan sillä tavalla. ajattelemaan sanoilla, se ei onnistunut. Ihan kuin tätä ei voisi lähestyä sillä tavalla.
Mutta mitä tämä oikein oli?
En tiennyt. Mutta pelkäsin etten ollut siinä rehellinen, ettei se olisi totta." (s.232)
Kirjaa lukiessani mietin sitä, kuinka suuri voimavara minulla on siinä, että voin tukeutua Kaikkivaltiaaseen Jumalaan työssäni. Papin työ olisi äärimmisen raskasta, jos joutuisin kantamaan jokaista surevaa ja elämän murjomaa omilla olkapäilläni. Vuosien kuluessa olen yhä enemmän oppinut jättämään seurakuntalaisia ja heidän ongelmiaan Jumalan käsiin. Minä en voi heitä auttaa muuten kuin kuuntelemalla ja jakamalla heidän kanssaan elämää pienen kappaleen verran. Sen sijaan saan ohjata heitä Jumalan luokse, joka tuntee heidät aivan kokonaan. Jumalalta saan anoa myös viisautta ja taitoa kohtaamisiin. Rukous on kirjan päähenkilönkin apukeino, vaikka Jumala on kirjan sivuilla melko pienessä roolissa.
---Nousin ja kävelin portaat ylös. Olohuoneessa kävin itkäkseni lattialle, vihreät saappaat jalassa ja vaellustakki päällä. Ikkunan ääreen kirjoituspöydän eteen, vatsalleni, käsivarret suorana sivuilla.
Ehkä vartalo osaa rukoilla, ajattelin. Rukoile puolestani, vartalo, sanoin itsekseni. Rukoile että jotain avautuu, että pääsen sisään."
Jumalan avun lisäksi pidän tärkeänä sitä, että minulla on ollut lähellä monia ihmisiä joiden kanssa olen voinut keskustella syvällisiä ja kasvaa ihmisenä. Kirjan päähenkilö tuntuu olevan täysin yksin ajatustensa kanssa. Hän on tuon tuosta umpikujassa itsensä kanssa, koska hänellä ei ole todellista yhteyttä ihmisiin. Hän on yksinäinen susi, joka ei uskalla antaa itsestään kenellekään.
Olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta ihmisestä, joka on ollut viemässä eteenpäin kasvuani ihmisenä ja pappina. Eräs seurakuntalainen laittoi minulle tekstiviestin, jossa sanottiin:"Kaikki, mitä sinä teet, on tehty sinulle aikaisemmin." Viestin sanoma on mielestäni siinä, että pystyn antamaan toisille vain sen verran kuin olen itse saanut. Toivottavasti pystyn antamaan eteenpäin runsaasti sitä hyvää, mitä vanhempani, Vesa, ystäväni ja työtoverini ovat minulle antaneet vuosien varrella. Rakkaus, ilo ja myötätunto ovat niitä harvoja asioita, jotka lisääntyvät, kun niitä tuhlataan.
tiistaina, heinäkuuta 15, 2008
Loman tarpeessa
Olen ollut lapsesta asti ylitunnollinen. Kouluaikoina sairastuin aina muun perheen iloksi loman alkaessa. Työelämässäkin olen ollut aika huono olemaan poissa töistä. Viime viikolla olin aika huonossa kunnossa. Kummallinen flunssa aiheutti kipuja, mutta töissä oli pakko olla muiden pappien lomien vuoksi särkylääkkeiden voimalla. Kummalliset kipukohtaukset tekivät olon välillä aivan sietämättömäksi. Kroppa janosi lepoa, mutta työpäivät olivat luvattoman pitkiä. Niinpä tauti ei ottanut talttuakseen.
Taudin pitkittyessä aloin tehdä Vesan ja ystävien kanssa taudista erilaisia diagnooseja. Kolmoishermosärky, viisaudenhampaiden tulehtuminen ja korvatulehdus olivat diagnoosivaihtoehtomme. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja kuvittelin jo, miten koko hammaskalustoni menee surkeaan kuntoon tulehduksen edetessä. Ajatus korvatulehduksesta tuntui mukavammalta ja suunnistin päivystykseen näyttämään korviani. Mukava nuori lääkäri totesi korvani aivan siisteiksi. Niinpä olin varma, että syy löytyy viisaudenhampaista. Eilen menin näyttämään hammaskalustoani hammaslääkärille. Hampaissani ei ollut ihme kyllä mitään vikaa. Ainoa ongelma on kuulema siinä, että puren hampaitani liikaa. Hoito-ohjeeksi sain purkkakiellon sekä kehotuksen välttää hampaiden puremista. Henkilääkärini Anna antoi minulle stressi-diagnoosin ja hoito-ohjeeksi lepoa. Ja kumma kyllä jo eilen, ensimmäisenä lomapäivänä, oireet alkoivat vähentyä. Tänään en ole ottanut vielä yhtään särkylääkettä.
Ihmisen ruumis on harvinaisen viisas, koska se on Jumalan hyvä luomistyö. Tällaiselle energiselle touhottajalle tekee hyvää, että välillä ruumis sanoo "Ei!", jos mieli ei siihen kykene. Nyt en suunnittele mitään suuria lomasuorituksia, vaan nautin lomailusta. Teen juuri sitä, mikä sattuu huvittamaan. Eilen luin Ulla-Christina Sjömanin kirjan, joka sisälsi hänen loistavia raamattuaiheisia puheitaan. Ne virkistivät ihmeellisesti sieluani. Illan kruunasi ihana lukuhetki lämpimällä terassilla auringonpaisteessa. Tänään olen pimputellut pianoa ja lauleskellut Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen "Lauluja särkyneille." Sieltä löysin runon, joka sopii mainiosti väsyneelle lomalaiselle. Kiitos rakas Jumala lomasta!
KIITOS LOMASTA
Näit, miten väsynyt olin. Terveyteni horjui.
Kiire oli ajanut minut nurkkaan, josta en enää
nähnyt ulospääsytietä.
Kiitos loman ihanasta väljyydestä. Kiitos, että kellonikin
meni rikki kuin merkiksi siitä, ettei minun tarvitse elää
sen mukaan.
Kiitos ihanasta unesta, jonka syliin saan heittäytyä
vailla pelkoa sen väkivaltaisesta loppumisesta
herätyskellon pärinään.
Kiitos, että olet kattanut ympärilleni kesän
ehtymättömän juhlapöydän: peipposen livertelyn päivällä
ja satakielen kujertelun yöllä, tuoksuvat liljat ja hehkuvat
päivänkakkarat, tuulen lempeän hyväilyn,
auringon suloisen lämmön.
Kiitos uudesta elämästä, joka virtaa minunkin suoniini.
Anna-Mari Kaskinen
Taudin pitkittyessä aloin tehdä Vesan ja ystävien kanssa taudista erilaisia diagnooseja. Kolmoishermosärky, viisaudenhampaiden tulehtuminen ja korvatulehdus olivat diagnoosivaihtoehtomme. Mielikuvitukseni alkoi laukata ja kuvittelin jo, miten koko hammaskalustoni menee surkeaan kuntoon tulehduksen edetessä. Ajatus korvatulehduksesta tuntui mukavammalta ja suunnistin päivystykseen näyttämään korviani. Mukava nuori lääkäri totesi korvani aivan siisteiksi. Niinpä olin varma, että syy löytyy viisaudenhampaista. Eilen menin näyttämään hammaskalustoani hammaslääkärille. Hampaissani ei ollut ihme kyllä mitään vikaa. Ainoa ongelma on kuulema siinä, että puren hampaitani liikaa. Hoito-ohjeeksi sain purkkakiellon sekä kehotuksen välttää hampaiden puremista. Henkilääkärini Anna antoi minulle stressi-diagnoosin ja hoito-ohjeeksi lepoa. Ja kumma kyllä jo eilen, ensimmäisenä lomapäivänä, oireet alkoivat vähentyä. Tänään en ole ottanut vielä yhtään särkylääkettä.
Ihmisen ruumis on harvinaisen viisas, koska se on Jumalan hyvä luomistyö. Tällaiselle energiselle touhottajalle tekee hyvää, että välillä ruumis sanoo "Ei!", jos mieli ei siihen kykene. Nyt en suunnittele mitään suuria lomasuorituksia, vaan nautin lomailusta. Teen juuri sitä, mikä sattuu huvittamaan. Eilen luin Ulla-Christina Sjömanin kirjan, joka sisälsi hänen loistavia raamattuaiheisia puheitaan. Ne virkistivät ihmeellisesti sieluani. Illan kruunasi ihana lukuhetki lämpimällä terassilla auringonpaisteessa. Tänään olen pimputellut pianoa ja lauleskellut Anna-Mari Kaskisen ja Petri Laaksosen "Lauluja särkyneille." Sieltä löysin runon, joka sopii mainiosti väsyneelle lomalaiselle. Kiitos rakas Jumala lomasta!
KIITOS LOMASTA
Näit, miten väsynyt olin. Terveyteni horjui.
Kiire oli ajanut minut nurkkaan, josta en enää
nähnyt ulospääsytietä.
Kiitos loman ihanasta väljyydestä. Kiitos, että kellonikin
meni rikki kuin merkiksi siitä, ettei minun tarvitse elää
sen mukaan.
Kiitos ihanasta unesta, jonka syliin saan heittäytyä
vailla pelkoa sen väkivaltaisesta loppumisesta
herätyskellon pärinään.
Kiitos, että olet kattanut ympärilleni kesän
ehtymättömän juhlapöydän: peipposen livertelyn päivällä
ja satakielen kujertelun yöllä, tuoksuvat liljat ja hehkuvat
päivänkakkarat, tuulen lempeän hyväilyn,
auringon suloisen lämmön.
Kiitos uudesta elämästä, joka virtaa minunkin suoniini.
Anna-Mari Kaskinen
perjantaina, heinäkuuta 11, 2008
Ihan lällyä?
Olen viettänyt kaksi ihanaa vapaapäivää perheen ja ystävien hyvässä seurassa. Mikä voikaan olla parempi yhdistelmä kuin kesä, vapaapäivä, läheiset ihmiset ja hyvä syötävä. Olen nauttinut täysin siemauksin vapaasta enkä ole välittänyt siitä, että lasten huoneet ovat kuin pommituksen jäljiltä. Muun talon sain siivottua tehokkaasti aamutuimaan; vieraiden tulo saa ihmeellisesti vauhtia vanhan siivojankin niveliin.
Torstai-iltana saimme olla koko perheellä mukana ystäviemme luona pihaseuroissa. Vesan kanssa viihdyimme hyvin lasten laulattajina ja leikittäjinä aikuisten nauttiessa vähän rauhallisemmasta ohjelmasta. Meillä meno oli sopivan menevää ja spontaania. Aina kun osallistujien joukosta kuului arvio "Ihan lällyä!" piti ottaa vähän rankempaa musaa tai nopeampia liikkeitä. Ehdoton hitti oli Simojoen taattu menobiisi "Milloinkaan en käänny mä pois". Lasten leikittäminen oli myöskin hyvin jännittävää puuhaa ikähaitarin ollessa vajaasta kahdesta vuodesta lähemmäs kahtatoista vuotta. Ihmeen hyvin viestit kulkivat "Rikkinäisessä puhelimessa", jota minun lapsuudessani taidettiin kutsua juoruksi.
Huomenna Vesa jatkaa samaa linjaa jalaulattaa lastemme kanssa lapsia ja lapsenmieleisiä Järvenpään torilla klo 10.00 Make Perttilän vastatessa säestyspuolesta. Minä suuntaan puolestani töihin Helsinkiin vielä täksi viikonlopuksi. Ja sitten alkaa loma ja pitkä, kuuma kesä!
Torstai-iltana saimme olla koko perheellä mukana ystäviemme luona pihaseuroissa. Vesan kanssa viihdyimme hyvin lasten laulattajina ja leikittäjinä aikuisten nauttiessa vähän rauhallisemmasta ohjelmasta. Meillä meno oli sopivan menevää ja spontaania. Aina kun osallistujien joukosta kuului arvio "Ihan lällyä!" piti ottaa vähän rankempaa musaa tai nopeampia liikkeitä. Ehdoton hitti oli Simojoen taattu menobiisi "Milloinkaan en käänny mä pois". Lasten leikittäminen oli myöskin hyvin jännittävää puuhaa ikähaitarin ollessa vajaasta kahdesta vuodesta lähemmäs kahtatoista vuotta. Ihmeen hyvin viestit kulkivat "Rikkinäisessä puhelimessa", jota minun lapsuudessani taidettiin kutsua juoruksi.
Huomenna Vesa jatkaa samaa linjaa jalaulattaa lastemme kanssa lapsia ja lapsenmieleisiä Järvenpään torilla klo 10.00 Make Perttilän vastatessa säestyspuolesta. Minä suuntaan puolestani töihin Helsinkiin vielä täksi viikonlopuksi. Ja sitten alkaa loma ja pitkä, kuuma kesä!
tiistaina, heinäkuuta 08, 2008
Serkkupoikien lääkärileikit
Kuulin tänään lääkärileikeistä, joita 3-vuotiaat serkukset olivat asiantuntevasti leikkineet hienon lääkärilaukun innoittamana. Tutkimuksiin kuului mm. vedenpaisumuksen mittaaminen. Nooan Arkki oli hyvin hallussa näillä lääkäreillä!
Pinkki pyörä pummittu!
Eilen töistä tullessani koin ikävän yllätyksen: suloinen, pinkki kaunottareni oli varastettu keskellä kirkasta päivää. Olin vähän ihmeissäni ja tutkailin pyörätelineitä useampaankin kertaan. Olin luottanut siihen, että lukittu pyörä on hyvässä tallessa päiväsaikaan, kun se on talvella sentään säilynyt aseman pyörätelineessä useamman yönkin peräjälkeen. Mutta ei, joku oli kokenut tarvitsevansa minun pyörääni enemmän kuin minä. Minun ei auttanut muuta kuin kävellä kiltisti kotiin ja samalla tutkailla läheisiä ojia, josko pyörä olisi vaikka kipattu sinne.
Ihme kyllä en ollut vihainen tapahtuneesta; ehkä minulla ei ollut kovinkaan syvää suhdetta pinkkiin Helkamaani. Lapsuudessa oman pyörän menetys olisi ollut varmaan paljon suurempi isku. Olen kyllä rukoillut, että pyörävaras tulisi synnintuntoon ja palauttaisi pyörän asemalle. Realistinen mieheni kyllä arveli pyörän jo menneen myyntiin. Ehdotin myös hänelle, että asiasta voisi laittaa ilmoituksen lehteen. Menin vähän sanoissa sekaisin ja luonnostelin vetävän ilmoituksen:"Kirkkoherran rouvan vaimo varastettiin..." Kaikki perheenjäsenet olivat sitä mieltä, että ilmoitus varmasti ylittäisi uutiskynnyksen.
Lomaileva mieheni on tehnyt ystävällisesti puörän katoamisesta rikosilmoituksen ja etsinyt minulle jo uutta pyörää. Tällä kertaa en lankea mihinkään kaunottareen, vaan tavoitteena on hankkia ruma käyttöpyörä, joka palvelee minua huristellessani kodin ja aseman väliä. Aina välillä mietin myös sitä, pitäisikö minun hankkia Helsingin päähän toinen asemapyörä, vieläkin rumempi. Ehkä silloin ei tarvitsisi laukkoa joka päivä asemalle henki hieverissä ja hiki päässä. Kiire taitaa kyllä johtua enemmän elämänasenteestani kuin kulkuneuvosta. Pieni jännitys piristää mukavasti päivää!
Ihme kyllä en ollut vihainen tapahtuneesta; ehkä minulla ei ollut kovinkaan syvää suhdetta pinkkiin Helkamaani. Lapsuudessa oman pyörän menetys olisi ollut varmaan paljon suurempi isku. Olen kyllä rukoillut, että pyörävaras tulisi synnintuntoon ja palauttaisi pyörän asemalle. Realistinen mieheni kyllä arveli pyörän jo menneen myyntiin. Ehdotin myös hänelle, että asiasta voisi laittaa ilmoituksen lehteen. Menin vähän sanoissa sekaisin ja luonnostelin vetävän ilmoituksen:"Kirkkoherran rouvan vaimo varastettiin..." Kaikki perheenjäsenet olivat sitä mieltä, että ilmoitus varmasti ylittäisi uutiskynnyksen.
Lomaileva mieheni on tehnyt ystävällisesti puörän katoamisesta rikosilmoituksen ja etsinyt minulle jo uutta pyörää. Tällä kertaa en lankea mihinkään kaunottareen, vaan tavoitteena on hankkia ruma käyttöpyörä, joka palvelee minua huristellessani kodin ja aseman väliä. Aina välillä mietin myös sitä, pitäisikö minun hankkia Helsingin päähän toinen asemapyörä, vieläkin rumempi. Ehkä silloin ei tarvitsisi laukkoa joka päivä asemalle henki hieverissä ja hiki päässä. Kiire taitaa kyllä johtua enemmän elämänasenteestani kuin kulkuneuvosta. Pieni jännitys piristää mukavasti päivää!
perjantaina, heinäkuuta 04, 2008
Home sweet home
Olen saapunut tänään onnellisesti rippileiriltä kotiin. Helleaalto yllätti juuri sopivasti vapaan viikonlopun kynnyksellä. Vastaanotto oli muutenkin ihanan lämmin. Erään papinrouvan kanssa olemme todenneet joskus osuvasti, että rippileiri vuodessa pitää avioliiton kunnossa. Niinpä! Lapsetkin olivat tyytyväisiä äidin kotiinpaluusta, ja kotikin huokaisi tyytyväisenä kodinhengettären palatessa reissuiltaan.
Rippileirillä oleminen oli melkein kuin lomaa minulle. Pieni ryhmä, uskomattoman hyvät ruoat, säännöllinen hartauselämä, suhteellisen pitkät yöunet ja upeat maisemat olivat lepoa sekä sielulle, ruumiille että hengelle. Iloitsin erityisesti siitä, että rippikoululaiset miettivät tosissaan uskonasioita. Tuntui uskomattoman hienolta, että useammat leiriläiset alkoivat spontaanisti kertoa toisten kuullen, miten heidän uskonsa on vahvistunut leirin aikana. KIITOS HERRALLE!
Hienosta leiristä huolimatta olen todella kiitollinen siitä, että tämä oli vuoden ainoa rippikoulu minulle. Yksi leiri erossa perheestä riittää vallan mainiosti tässä elämäntilanteessa. Vapaan viikonlopun jälkeen on vielä viikko töitä ennen kuin pääsen kesälomalle. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen päätökseeni pitää palkatonta vapaata tänä kesänä. Kohta voimme laulaa koko perheellä Mikko Salmen sanoin:"Töihin jätin PC:n, nyt mä maalaan puuceen...". Täytyypä laittaa laulu soimaan kesän ensimmäisen oikean hellepäivän kunniaksi!
Rippileirillä oleminen oli melkein kuin lomaa minulle. Pieni ryhmä, uskomattoman hyvät ruoat, säännöllinen hartauselämä, suhteellisen pitkät yöunet ja upeat maisemat olivat lepoa sekä sielulle, ruumiille että hengelle. Iloitsin erityisesti siitä, että rippikoululaiset miettivät tosissaan uskonasioita. Tuntui uskomattoman hienolta, että useammat leiriläiset alkoivat spontaanisti kertoa toisten kuullen, miten heidän uskonsa on vahvistunut leirin aikana. KIITOS HERRALLE!
Hienosta leiristä huolimatta olen todella kiitollinen siitä, että tämä oli vuoden ainoa rippikoulu minulle. Yksi leiri erossa perheestä riittää vallan mainiosti tässä elämäntilanteessa. Vapaan viikonlopun jälkeen on vielä viikko töitä ennen kuin pääsen kesälomalle. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen päätökseeni pitää palkatonta vapaata tänä kesänä. Kohta voimme laulaa koko perheellä Mikko Salmen sanoin:"Töihin jätin PC:n, nyt mä maalaan puuceen...". Täytyypä laittaa laulu soimaan kesän ensimmäisen oikean hellepäivän kunniaksi!
torstaina, kesäkuuta 26, 2008
Ripari kutsuu!
Kaksi vuotta sitten lähdin kahdeksan vuoden tauon jälkeen rippileirille. Silloin ahdisti suunnattomasti. Olin innostunut rippikoulusta, mutta perheen jättäminen viikoksi oman onnensa nojaan tuntui vaikealta. Olin niiden kahdeksan vuoden aikana ollut ehkä yhteensä neljä-viisi päivää erossa koko perheestä, aina muulloin yöllä kainalossa oli ollut vähintään yksi perheenjäsen. Kaiken lisäksi Mikael oli silloin vasta puolitoistavuotias. Leiri meni kuitenkin hyvin, ja kotona pärjättiin ilman äitiä vielä paremmin.
Kaksi vuotta saa ihmeitä aikaan perheessä. Viimeisen vuoden aikana olen ollut erossa perheestä enemmän kuin koskaan aikaisemmin vähäisistä lomistani johtuen. Vesa ja lapset ovat suunnanneet sekä jouluna että hiihtolomalla Pelloon minun painaessa töitä. Sysmän mummolassakin he ovat käyneet monet reissut ilman äitiä. Niinpä huominen riparille lähtö ei tunnu minusta enää yhtään hankalalta. Ei ole tietystikään hauskaa olla erossa perheestä kahdeksaa päivää, mutta nyt se tuntuu jo paljon helpommalta. Kaiken lisäksi Vesa ja lapset ovat luvanneet tulla katsomaan äitiä leirikeskukseen.
Rippileirille lähteminen on aivan kuin seikkailun aloittamista. Viikon ajan opiskelemme, leikimme, laulamme, syömme, rukoilemme ja nauramme yhdessä. Tärkeimmät opit ja muistot eivät yleensä synny oppituntien hikisessä tunnelmassa, vaan kohtaamisissa ruokapöydässä, pelikentällä, saunanlauteilla ja hartaushetkissä. Riparilla on mielestäni tärkeintä se, että olen omana itsenäni nuorten parissa. Nautin eniten pienistä arkisista keskusteluhetkistä, joissa saan jollain tavalla välittää nuorille Jumalan rakkautta olemalla läsnä sekä osoittamalla aitoa kiinnostusta heitä ja heidän elämäänsä kohtaan. Aina silloin tällöin sellaisissa tilanteissa saa puhua myös uskoon liittyvistä asioista. Mielenkiintoista on se, että saan riparilla seurata tässä asiassa Mestarini jalanjälkiä. Luulen, että Jeesuksen opetuslapset oppivat eniten asioita uskosta ja elämästä seuraamalla Jeesusta tavallisen arjen keskellä. Siinä on minullekin viikoksi haastetta!
PS: Luultavasti en pääse leirillä nettiin, joten pidän pientä blogipaastoa. Tekee hyvää aina välillä! Kiitoksia tässä vaiheessa kaikille lukijoille: teidän käyntinne blogissani pitävät kirjoittamiseni käynnissä.
Kaksi vuotta saa ihmeitä aikaan perheessä. Viimeisen vuoden aikana olen ollut erossa perheestä enemmän kuin koskaan aikaisemmin vähäisistä lomistani johtuen. Vesa ja lapset ovat suunnanneet sekä jouluna että hiihtolomalla Pelloon minun painaessa töitä. Sysmän mummolassakin he ovat käyneet monet reissut ilman äitiä. Niinpä huominen riparille lähtö ei tunnu minusta enää yhtään hankalalta. Ei ole tietystikään hauskaa olla erossa perheestä kahdeksaa päivää, mutta nyt se tuntuu jo paljon helpommalta. Kaiken lisäksi Vesa ja lapset ovat luvanneet tulla katsomaan äitiä leirikeskukseen.
Rippileirille lähteminen on aivan kuin seikkailun aloittamista. Viikon ajan opiskelemme, leikimme, laulamme, syömme, rukoilemme ja nauramme yhdessä. Tärkeimmät opit ja muistot eivät yleensä synny oppituntien hikisessä tunnelmassa, vaan kohtaamisissa ruokapöydässä, pelikentällä, saunanlauteilla ja hartaushetkissä. Riparilla on mielestäni tärkeintä se, että olen omana itsenäni nuorten parissa. Nautin eniten pienistä arkisista keskusteluhetkistä, joissa saan jollain tavalla välittää nuorille Jumalan rakkautta olemalla läsnä sekä osoittamalla aitoa kiinnostusta heitä ja heidän elämäänsä kohtaan. Aina silloin tällöin sellaisissa tilanteissa saa puhua myös uskoon liittyvistä asioista. Mielenkiintoista on se, että saan riparilla seurata tässä asiassa Mestarini jalanjälkiä. Luulen, että Jeesuksen opetuslapset oppivat eniten asioita uskosta ja elämästä seuraamalla Jeesusta tavallisen arjen keskellä. Siinä on minullekin viikoksi haastetta!
PS: Luultavasti en pääse leirillä nettiin, joten pidän pientä blogipaastoa. Tekee hyvää aina välillä! Kiitoksia tässä vaiheessa kaikille lukijoille: teidän käyntinne blogissani pitävät kirjoittamiseni käynnissä.
keskiviikkona, kesäkuuta 25, 2008
Sisarusrakkautta
Tänä kesänä olen ollut yllättynyt siitä, miten tärkeitä lapsemme ovat toisilleen. Antton on ollut kesän oikein leiri- ja reissupoikana. Hän on kiertänyt jalkapallo- ja yleisurheilukoulut, käynytc seurakunnan leirillä sekä osallistunut lähetysjuhlille Ouluun. Mikael alkaa aina jo samana päivänä, kun isoveli on lähtenyt kyselemään, koska tämä tulee takaisin. Laurakin kaipailee kovasti isoaveljeään; elämähän on tosi tylsää ilman tasavertaista riitapukaria!
Isoveljen tunteet eivät ole olleet sen viileämpiä. Lähetysjuhlilta soittaessaan esikoisemme kertoi innoissaan hankkineensa pikkusisaruksille tuliaisia. Kotiin tullessa oli sitten vuorossa lahjojen jako. Voi sitä riemua, mikä loisti sekä antajan että saajien silmistä. Tuntui niin hienolta, että Antton oli halunnut pienestä rahamäärästään käyttää osan tuliaisten ostoon. Tuliaisten saaminen oli erityisen tärkeää Lauralle, jota harmitti suuresti reissun peruuntuminen. Lähetysjuhlista on tullut lapsillemme traditio; Anttonilla oli vuorossa jo neljännet peräkkäiset Lähetysjuhlat. Se on todella hienoa, koska kiersin itsekin lapsuuteni Lähetysjuhlia. Toivottavasti ensi vuonna Tampereelle pääsee taas suvun koko lapsikatras!
Isoveljen tunteet eivät ole olleet sen viileämpiä. Lähetysjuhlilta soittaessaan esikoisemme kertoi innoissaan hankkineensa pikkusisaruksille tuliaisia. Kotiin tullessa oli sitten vuorossa lahjojen jako. Voi sitä riemua, mikä loisti sekä antajan että saajien silmistä. Tuntui niin hienolta, että Antton oli halunnut pienestä rahamäärästään käyttää osan tuliaisten ostoon. Tuliaisten saaminen oli erityisen tärkeää Lauralle, jota harmitti suuresti reissun peruuntuminen. Lähetysjuhlista on tullut lapsillemme traditio; Anttonilla oli vuorossa jo neljännet peräkkäiset Lähetysjuhlat. Se on todella hienoa, koska kiersin itsekin lapsuuteni Lähetysjuhlia. Toivottavasti ensi vuonna Tampereelle pääsee taas suvun koko lapsikatras!
lauantaina, kesäkuuta 21, 2008
Jussia lasten ehdoilla
Juhannuksemme on sujunut oikein leppoisissa merkeissä. Olemme viettäneet keskikesän juhlaa oman perheen kanssa lasten ehdoilla. Arvoimme kauan aikaa sitä, mitä tekisimme juhannusaattona. Päädyimme Järvenpään seurakunnan juhannusjuhlaan Leiriniemeen, emmekä pettyneet. Se oli oikein täydellinen juhannuksen viettopaikka lapsiperheelle sateesta huolimatta. Lapset olivat innoissaan, kun paikalla oli tuttuja leikkikavereita päiväkodista. Lisäksi plussaa olivat tietysti upea kokko, maistuvat munkit ja karkit, lastenohjelma sekä rantakivillä taiteilu. Minä puolestani nautin suuresti yhteislaulusta, rennosta ilmapiiristä, hyvästä kahvista sekä mukavasta ohjelmasta.
Tänä aamuna kiiruhdimme juhannuspäivän jumikseen Paavalinkirkkoon. Maalaisina leikkasimme mukaan tuoksuvat juhannuskoivut kirkkoa koristamaan. Kirkossa oli väkeä vain kourallinen, mutta se ei haitannut menoa. Esitimme koko perheellä Toimivat kädet -laululeikin ja seurakuntakin oli laulussa hyvin mukana. Saarnassa puhuin Jumalan tekojen suuruudesta luonnossa, lapsen syntymässä sekä Johannes Kastajan elämässä. Sellainen perussaaarna uskollisille seurakuntalaisille, jotka jaksavat tulla kirkkoon juhannuspäivänä. Siksi oli mukava yllätys, että yksi seurakuntalaisista, jota en tuntenut, sanoi tulleensa kosketetuksi jumalanpalveluksessa. Se oli taas osoitus siitä, että asiat on suuremmissa käsissä; me työntekijät olemme vain Jumalan välikappaleita.
Työpäiväni jatkui sangen leppoisissa merkeissä Linnanmäellä, joka sijaitsee ihan lähellä työpaikkaani. Minulla ei ollut kyllä edes pantapaitaa päällä, joten sain keskittyä äidin virkaan. Lapset olivat lievästi sanottuna innoissaan Lintsistä. He juoksivat laitteesta toiseen pää kolmantena jalkana. Miksulle oli tosin kova paikka se, ettei hän päässyt moniinkaan kiinnostaviin laitteisiin. Välillä hän kulki suu mutrulla äidin käsipuolessa, kun isot sisarukset viilettivät jo seuraavaan paikkaan. Se tuntui erityisen katkeralta kalkilta sen vuoksi, ettei hän eilen myöskään saanut katsoa toisten kanssa Narnia-elokuvaa. Onneksi pienimies voi aina suunnitella suuria. "Kun mä tuun isoksi, mä katon Naaniaa ja ajan mopolla", totesi kolmevuotias autossa. Unelmat kantavat!
Tänä aamuna kiiruhdimme juhannuspäivän jumikseen Paavalinkirkkoon. Maalaisina leikkasimme mukaan tuoksuvat juhannuskoivut kirkkoa koristamaan. Kirkossa oli väkeä vain kourallinen, mutta se ei haitannut menoa. Esitimme koko perheellä Toimivat kädet -laululeikin ja seurakuntakin oli laulussa hyvin mukana. Saarnassa puhuin Jumalan tekojen suuruudesta luonnossa, lapsen syntymässä sekä Johannes Kastajan elämässä. Sellainen perussaaarna uskollisille seurakuntalaisille, jotka jaksavat tulla kirkkoon juhannuspäivänä. Siksi oli mukava yllätys, että yksi seurakuntalaisista, jota en tuntenut, sanoi tulleensa kosketetuksi jumalanpalveluksessa. Se oli taas osoitus siitä, että asiat on suuremmissa käsissä; me työntekijät olemme vain Jumalan välikappaleita.
Työpäiväni jatkui sangen leppoisissa merkeissä Linnanmäellä, joka sijaitsee ihan lähellä työpaikkaani. Minulla ei ollut kyllä edes pantapaitaa päällä, joten sain keskittyä äidin virkaan. Lapset olivat lievästi sanottuna innoissaan Lintsistä. He juoksivat laitteesta toiseen pää kolmantena jalkana. Miksulle oli tosin kova paikka se, ettei hän päässyt moniinkaan kiinnostaviin laitteisiin. Välillä hän kulki suu mutrulla äidin käsipuolessa, kun isot sisarukset viilettivät jo seuraavaan paikkaan. Se tuntui erityisen katkeralta kalkilta sen vuoksi, ettei hän eilen myöskään saanut katsoa toisten kanssa Narnia-elokuvaa. Onneksi pienimies voi aina suunnitella suuria. "Kun mä tuun isoksi, mä katon Naaniaa ja ajan mopolla", totesi kolmevuotias autossa. Unelmat kantavat!
maanantaina, kesäkuuta 16, 2008
Merten taa
Maailma on muuttunut koko ajan pienemmäksi ja pienemmäksi. Sen huomaa esimerkiksi siitä, että minun raapustelujani ovat lukeneet suomalaiset ainakin viidellä mantereella. Ystäväpiirissämme on myös meneillä monia matkasuunnitelmien tekoja. Sen vuoksi minua kosketti suuresti Anna-Mari Kaskisen lempipsalmiini liittämä teksti, joka oli päivätty 11.6. Kodin arkihetken Raamattuun. Jumala on lähellä meitä joka paikassa ja rukouksen silta yhdistää ystäviä eri puolilla maailmaa!
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi. Ps. 139:9-10
Vaikka oven takanani sulkisin,
vaikka miten kauas täällä kulkisin,
sinä minut näet, hyvä Jumala.
Kädelläsi ohjaat, olet suojana.
Vaikka suurten merten taakse lentäisin,
vaikka maailmojen ääriin saakka entäisin,
siellä minut näet, hyvä Jumala.
Kädelläsi ohjaat, olen turvassa.
A-M.Kaskinen
Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin
tai muuttaisin merten taa,
sielläkin sinä minua ohjaat,
talutat väkevällä kädelläsi. Ps. 139:9-10
Vaikka oven takanani sulkisin,
vaikka miten kauas täällä kulkisin,
sinä minut näet, hyvä Jumala.
Kädelläsi ohjaat, olet suojana.
Vaikka suurten merten taakse lentäisin,
vaikka maailmojen ääriin saakka entäisin,
siellä minut näet, hyvä Jumala.
Kädelläsi ohjaat, olen turvassa.
A-M.Kaskinen
sunnuntaina, kesäkuuta 15, 2008
Ihanaa kesäelämää!
Olen nauttinut viime aikoina suunnattomasti kesästä, vaikka loman alkuun on vielä kuukausi eivätkä ilmatkaan ole olleet parhaat mahdolliset. Kesällä elämä on vain jotenkin niin paljon leppoisampaa. Tänä viikonloppuna tein tämän vuoden toimitusennätyksen, mutta siitä huolimatta minua ei väsytä yhtään. Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset ovat kesällä toimituksissakin jotenkin niin iloisia ja mukavia.
Kesäelämässä on loistavaa myös se, että töistä tullessa ehtii vielä tehdä jotain kotonakin, kun yllä ei ole synkkä kaamos. Lasten harrastusrumban loppuminen puolestaan rauhoittaa mukavasti elämää. Lapset eivät myöskään pyöri kesäisin äidin ympärillä valittamassa tekemisen puutetta tai kinuamassa videoita, koska ulkona on koko ajan kavereita ja hauskaa tekemistä. Kujamme elämä on sangen erilaista talvisin ja kesäisin. Talvella voi mennä viikkokausia, ettei näe joitakin naapureita. Kesäisin kujamme on täynnä elämää, kun kaikki lapset kulkevat leikkimässä toistensa pihoilla ja aikuiset juttelevat leppoisasti kaduilla ja pihoilla.
Kesäisin on myös ihanaa tehdä retkiä ja liikkua ulkona. Tämän kesän kohokohta minulle on ollut perheemme retki Suomenlinnaan, jossa kävimme Vesan kanssa näyttämässä lapsille paikkoja, joissa tapasimme ensimmäistä kertaa. Kyllä olikin romanttista! Antton otti meistä oikein kuvankin Suomenlinnan kirkossa, jossa Vesa bongasi minut aikoinaan kuorosta. Lapsista parasta retkessä oli tietysti se, että kaikille ostettiin paikallisesta kaupasta karkkipussit. No, en kyllä voi väittää, että olisin itsekään lapsuudessani arvostanut kulttuurihistoriallisia paikkoja. Tärkeintä joka tapauksessa, että välillä ollaan reissussa koko perheellä. Se on jo juhlaa!
T'änä kesänä minuun on taas iskenyt juoksukärpänen. Olen tosi onnellinen siitä, että olen pystynyt käymään jo kolmella juoksulenkillä ilman. Luulin nimittäin pitkään, etten voi enää koskaan juosta vaelluksella kipeytyneen polven vuoksi. Jos juoksulenkkini jatkuvat yhtä menestyksekkäästi, voin olla syksyn tullessa jo aivan hyvässä kunnossa. Kyllä tämä kesäelämä on niin mukavaa!
Kesäelämässä on loistavaa myös se, että töistä tullessa ehtii vielä tehdä jotain kotonakin, kun yllä ei ole synkkä kaamos. Lasten harrastusrumban loppuminen puolestaan rauhoittaa mukavasti elämää. Lapset eivät myöskään pyöri kesäisin äidin ympärillä valittamassa tekemisen puutetta tai kinuamassa videoita, koska ulkona on koko ajan kavereita ja hauskaa tekemistä. Kujamme elämä on sangen erilaista talvisin ja kesäisin. Talvella voi mennä viikkokausia, ettei näe joitakin naapureita. Kesäisin kujamme on täynnä elämää, kun kaikki lapset kulkevat leikkimässä toistensa pihoilla ja aikuiset juttelevat leppoisasti kaduilla ja pihoilla.
Kesäisin on myös ihanaa tehdä retkiä ja liikkua ulkona. Tämän kesän kohokohta minulle on ollut perheemme retki Suomenlinnaan, jossa kävimme Vesan kanssa näyttämässä lapsille paikkoja, joissa tapasimme ensimmäistä kertaa. Kyllä olikin romanttista! Antton otti meistä oikein kuvankin Suomenlinnan kirkossa, jossa Vesa bongasi minut aikoinaan kuorosta. Lapsista parasta retkessä oli tietysti se, että kaikille ostettiin paikallisesta kaupasta karkkipussit. No, en kyllä voi väittää, että olisin itsekään lapsuudessani arvostanut kulttuurihistoriallisia paikkoja. Tärkeintä joka tapauksessa, että välillä ollaan reissussa koko perheellä. Se on jo juhlaa!
T'änä kesänä minuun on taas iskenyt juoksukärpänen. Olen tosi onnellinen siitä, että olen pystynyt käymään jo kolmella juoksulenkillä ilman. Luulin nimittäin pitkään, etten voi enää koskaan juosta vaelluksella kipeytyneen polven vuoksi. Jos juoksulenkkini jatkuvat yhtä menestyksekkäästi, voin olla syksyn tullessa jo aivan hyvässä kunnossa. Kyllä tämä kesäelämä on niin mukavaa!
lauantaina, kesäkuuta 14, 2008
Eläköön netti!
Viime aikoina olen miettinyt sitä, miten uskomattoman hieno keksintö internet on. Siitä on apua niin monessa asiassa. Enää ei tarvitse mennä matkatoimistoon hakemaan valtaisaa pinoa matkaesitteitä, vaan voi surffailla lasten nukkumaanmenon jälkeen nettisivuilla. Yhdellä hakusanalla googlessa selviää yleensä jo paljon asioita.
Netistä on hyötyä myös kaupunkisuunnistuksessa. Olen nykyään aina silloin tällöin pulassa, kun en tunne kunnolla Helsingin yleisten kulkuneuvojen reittejä. Mutta ei hätää! Joku viikko sitten löysin HKL:N sivuilta palvelun, joka etsii minulle reitit ja aikataulut valmiiksi. Minuutissa sain printattuna ohjeet siitä, miten pääsen Malmin hautausmaalta nopeiten Puotilan kappeliin. Kyllä olin onnellinen!
Googlesta on paljon apua myös vanhemmille, joiden lapset tekevät liian vaikeita kysymyksiä. Pohtiessamme Anttonin kanssa maailman ihmeellisyyksiä minun on tapana kehottaa häntä laittamaan hakusana googleen, jotta saa tarkempaa tietoa asiasta. Äidin vastaukset kun tahtovat olla vähän sinne päin. Kyllä on kätevää, ettei tarvitse enää aina mennä kirjastoon tutkimaan painavia ja monesti jo vanhentuneita tietosanakirjoja.
Netissä on hauska tutkia mitä erilaisimpia asioita. Odotellessani iltaisin väsyneenä ja/tai tylsistyneenä miestäni töidne parista iltateelle on yksi hauska harrastukseni kokeilla, mitä googlessa löytyy omalla nimelläni tai kavereiden nimillä. Nettihakujen perusteella olen huomannut, ettei nimeni ole kovin yksilöllinen. Se ei kyllä ollut minulle mikään yllätys. Riihimäellä asuessamme kuulin, että kaupungissa asui kaimojani peräti kolme. Pappisvihkimyksessänikin oli pettynyttä väkeä, kun jotkut olivat tulleet katsomaan julkkispappi Markku Koiviston vaimon vihkimystä. Ei minua silti harmita, etten aikoinaan ottanut kaksoisnimeä tai säilyttänyt tyttönimeäni. On mukavaa olla tällainen suomalainen tavis!
Netistä on hyötyä myös kaupunkisuunnistuksessa. Olen nykyään aina silloin tällöin pulassa, kun en tunne kunnolla Helsingin yleisten kulkuneuvojen reittejä. Mutta ei hätää! Joku viikko sitten löysin HKL:N sivuilta palvelun, joka etsii minulle reitit ja aikataulut valmiiksi. Minuutissa sain printattuna ohjeet siitä, miten pääsen Malmin hautausmaalta nopeiten Puotilan kappeliin. Kyllä olin onnellinen!
Googlesta on paljon apua myös vanhemmille, joiden lapset tekevät liian vaikeita kysymyksiä. Pohtiessamme Anttonin kanssa maailman ihmeellisyyksiä minun on tapana kehottaa häntä laittamaan hakusana googleen, jotta saa tarkempaa tietoa asiasta. Äidin vastaukset kun tahtovat olla vähän sinne päin. Kyllä on kätevää, ettei tarvitse enää aina mennä kirjastoon tutkimaan painavia ja monesti jo vanhentuneita tietosanakirjoja.
Netissä on hauska tutkia mitä erilaisimpia asioita. Odotellessani iltaisin väsyneenä ja/tai tylsistyneenä miestäni töidne parista iltateelle on yksi hauska harrastukseni kokeilla, mitä googlessa löytyy omalla nimelläni tai kavereiden nimillä. Nettihakujen perusteella olen huomannut, ettei nimeni ole kovin yksilöllinen. Se ei kyllä ollut minulle mikään yllätys. Riihimäellä asuessamme kuulin, että kaupungissa asui kaimojani peräti kolme. Pappisvihkimyksessänikin oli pettynyttä väkeä, kun jotkut olivat tulleet katsomaan julkkispappi Markku Koiviston vaimon vihkimystä. Ei minua silti harmita, etten aikoinaan ottanut kaksoisnimeä tai säilyttänyt tyttönimeäni. On mukavaa olla tällainen suomalainen tavis!
perjantaina, kesäkuuta 13, 2008
Päivän sana
"Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut,
hän sitoo hiedän haavansa." Ps. 147:3
Kiitos, että sinä näet
murheellisen sydämen.
Kiitos, että sinä autat
silloinkin, kun osaa en.
Kiitos, että sinä sidot
haavan aran, kipeän.
Taivaan Isä, sinä hoidat
meitä läpi elämän.
Anna-Mari Kaskinen
hän sitoo hiedän haavansa." Ps. 147:3
Kiitos, että sinä näet
murheellisen sydämen.
Kiitos, että sinä autat
silloinkin, kun osaa en.
Kiitos, että sinä sidot
haavan aran, kipeän.
Taivaan Isä, sinä hoidat
meitä läpi elämän.
Anna-Mari Kaskinen
maanantaina, kesäkuuta 09, 2008
Rasittavan hyvä muisti
Isälläni on aivan ilmiömäinen muisti. Hän tietää kaikkien pellolaisten asiat hyvin tarkasti. Hän hätkähdyttää pellolaisia kerta toisensa jälkeen kertomalla, minä päivänä tämä on kastettu, vihitty tai milloin jonkin läheisen hautaus on toimitettu. Hän osaa kertoa myös muita yksityiskohtia, esimerkiksi sen, millainen oli päivän sää.
Valitettavasti en ole perinyt isäni muistia. Minun on vaikea muistaa edes edellisellä viikolla kastamieni lasten nimiä, päivämääristä puhumattakaan. Sen sijaan minulle jää hyvin mieleen hyvin tapaamani ihmiset kasvoilta; muistan myös yleensä hyvin asioita, joista olemme keskustelleet. Nimien unohtelua selittelen sillä, että yhdessä kasteessakin on niin monta eri nimeä. Vanhempien nimet, kummien nimet, lapsen etunimet ja sukunimi. Jos toimisin pappina Pellossa (onneksi EN!), muistaisin varmaan nimet paremmin. Pienellä paikkakunnalla ihmiset liittyvät toisiinsa eri tavoin sukujen sekä lasten koulujen ja harrastusten kautta. Suuressa kaupungissa ihmiset tulevat ja menevät enkä tiedä, tulenko tapaamaan tätä kummia tai vieraalla paikkakunnalla tai toisessa maassa asuvaa surevaa omaista enää koskaan.
Selitykseni ovat sangen huonoja. Perheessämme on nimittäin yksi henkilö, joka on perinyt isäni muistin. Saamme olla nykyään Vesan kanssa tosi tarkkoina siitä, mitä puhumme kotona. Lauralla on ilmeisesti korvia joka puolella taloamme sekä ilmiömäinen muisti. Hän esimerkiksi muistaa vieläkin melkein kaikkien viimevuotisten rippikoululaisteni ja isosteni nimet, koska heidän kuvansa kaunistivat pitkään jääkaappimme ovea. Hän tietää päiväkodien tätien elämästä enemmän kuin tädit itse, ainakin hän on udellut kaiken. Anttonin koulukavereiden asiat ovat myöskin tulevalla ekaluokkalaisella hyvin hanskassa. Muistissa on niin kolme vuotta sittten esitettyjen nukketeattereiden repliikit kuin 2-vuotiaana koetut vääryydet. Hyvä muisti on varmasti Lauralle suureksi avuksi ja iloksi elämässä. Näin äidin näkökulmasta noin hyvä muisti on vähän armoton. Äiti saa pyytää anteeksi vielä monta kertaa...
Valitettavasti en ole perinyt isäni muistia. Minun on vaikea muistaa edes edellisellä viikolla kastamieni lasten nimiä, päivämääristä puhumattakaan. Sen sijaan minulle jää hyvin mieleen hyvin tapaamani ihmiset kasvoilta; muistan myös yleensä hyvin asioita, joista olemme keskustelleet. Nimien unohtelua selittelen sillä, että yhdessä kasteessakin on niin monta eri nimeä. Vanhempien nimet, kummien nimet, lapsen etunimet ja sukunimi. Jos toimisin pappina Pellossa (onneksi EN!), muistaisin varmaan nimet paremmin. Pienellä paikkakunnalla ihmiset liittyvät toisiinsa eri tavoin sukujen sekä lasten koulujen ja harrastusten kautta. Suuressa kaupungissa ihmiset tulevat ja menevät enkä tiedä, tulenko tapaamaan tätä kummia tai vieraalla paikkakunnalla tai toisessa maassa asuvaa surevaa omaista enää koskaan.
Selitykseni ovat sangen huonoja. Perheessämme on nimittäin yksi henkilö, joka on perinyt isäni muistin. Saamme olla nykyään Vesan kanssa tosi tarkkoina siitä, mitä puhumme kotona. Lauralla on ilmeisesti korvia joka puolella taloamme sekä ilmiömäinen muisti. Hän esimerkiksi muistaa vieläkin melkein kaikkien viimevuotisten rippikoululaisteni ja isosteni nimet, koska heidän kuvansa kaunistivat pitkään jääkaappimme ovea. Hän tietää päiväkodien tätien elämästä enemmän kuin tädit itse, ainakin hän on udellut kaiken. Anttonin koulukavereiden asiat ovat myöskin tulevalla ekaluokkalaisella hyvin hanskassa. Muistissa on niin kolme vuotta sittten esitettyjen nukketeattereiden repliikit kuin 2-vuotiaana koetut vääryydet. Hyvä muisti on varmasti Lauralle suureksi avuksi ja iloksi elämässä. Näin äidin näkökulmasta noin hyvä muisti on vähän armoton. Äiti saa pyytää anteeksi vielä monta kertaa...
sunnuntaina, kesäkuuta 08, 2008
Tunnelmallinen puistokirkko
Olen suvusta, jossa historiaa on arvostettu suuresti. Isäni ja hänen veljensä osaavat kotiseutunsa ja sukujensa historian valehtelematta etu- ja takaperin. Tätini taas teki suurtyön kirjoittaessaan puhuttelevan muistelma- ja historiateoksen äidistään eli mummostani. Minä en ole vielä saanut historiaherätystä, mutta aina välillä on mukava tuntea historian havinaa. Tänään sain kokea sitä puistokirkossa, jota vietimme Helsingin ensimmäisen kirkon paikalla. Aikaa ensimmäisen jumalanpalveluksen ja tämänpäiväisen välillä oli montasataa vuotta, muistaakseni 451 vuotta.
Puistokirkkomme oli tunnelmallinen ja mukava. Vahtimestarimme olivat luoneet kauniit puitteet ihanan luonnon keskelle. Väkeä oli paikalla mukava määrä, varmaan vähän enemmän kuin tavallisina kesäpyhinä kirkossamme. Ilma oli aurinkoinen, lämmin ja tuuli sopivasti. Oli aika metka tunne toimia liturgina, kun välillä laulua tai puhetta aloitellessani huomasin tuulen tuivertaneen puunlehden suuhuni. No, ei se mitään haitannut. Jakaessani ehtoollista dippaamalla huomasin yhtäkkiä, että leivän päällä oli vihreä ötökkä. Eipä auttanut muuta kuin laittaa leipä sivuun ja ottaa uusi tilalle.
Luulen, että puistokirkkomme oli lähempänä alkuperäistä jumalanpalveluksen ideaa kuin tavalliset jumalanpalveluksemme. Tunnelma oli rento, kun ihmiset istuskelivat istuinalustoillaan nurmikolla tai mukanaan tuomilla tuoleilla. Jumalan läsnäolo tuntui jotenkin luonnolliselta kauniin luonnon keskellä. Hyvältä tuntui myös se, että paikalla oli kuoron lisäksi muita maallikkoavustajia.
Jumalanpalvelus oli mukavan spontaani. Kun saarnan jälkeen laulatin Tuhlaajapoika-saarnaani sopivan laululeikin ilman etukäteissuunnittelua, ei mainio urkurimme ollut moksiskaan. Hän antoi minulle sopivan alkuäänen ja alkoi komppaamaan mukana. Aikuis- ja vanhusvoittoinen seurakuntakaan ei katsonut karsaasti laululeikkiäni, vaan lauloi ja leikki innokkaasti mukana.
Lapsenmieltä vaati myös saarnani, jonka esitin nukkeversiona. Erityisenä rukousvastauksena pidin eilen illalla tuhlaajapojan bilevaatteiden etsimistä. Löysin Anttonin unkarilaisen Czaba-nuken päältä ylisöpön aasi-kauluspaidan, jonka pikkuveljeni on aikoinaan saanut Amerikasta kummiltaan. Siitä tuli mieleeni Havaiji-paidat, ja sen vuoksi se sopi niin mainiosti tuhlaajapojan bailauspaidaksi. Ei siitä varmaan seurakuntalaisille kummempaa iloa ollut, mutta sen löytäminen toi minun päivääni riemua ja löytämisen iloa.
"Kiitos, Pyhä Henki Luoja!
Kiitos päivänliljoista,
kiitos päivän kestävistä kukista.
Kiitos, että olet luonut meidät
hetken lapsiksi.
Kiitos tuoksuista, joita emme voi tallettaa,
mutta joissa olet kokonaan läsnä.
Kiitos, että sinun ikuisuutesi on hetken
haihtuvassa tuoksussa."
Puistokirkkomme oli tunnelmallinen ja mukava. Vahtimestarimme olivat luoneet kauniit puitteet ihanan luonnon keskelle. Väkeä oli paikalla mukava määrä, varmaan vähän enemmän kuin tavallisina kesäpyhinä kirkossamme. Ilma oli aurinkoinen, lämmin ja tuuli sopivasti. Oli aika metka tunne toimia liturgina, kun välillä laulua tai puhetta aloitellessani huomasin tuulen tuivertaneen puunlehden suuhuni. No, ei se mitään haitannut. Jakaessani ehtoollista dippaamalla huomasin yhtäkkiä, että leivän päällä oli vihreä ötökkä. Eipä auttanut muuta kuin laittaa leipä sivuun ja ottaa uusi tilalle.
Luulen, että puistokirkkomme oli lähempänä alkuperäistä jumalanpalveluksen ideaa kuin tavalliset jumalanpalveluksemme. Tunnelma oli rento, kun ihmiset istuskelivat istuinalustoillaan nurmikolla tai mukanaan tuomilla tuoleilla. Jumalan läsnäolo tuntui jotenkin luonnolliselta kauniin luonnon keskellä. Hyvältä tuntui myös se, että paikalla oli kuoron lisäksi muita maallikkoavustajia.
Jumalanpalvelus oli mukavan spontaani. Kun saarnan jälkeen laulatin Tuhlaajapoika-saarnaani sopivan laululeikin ilman etukäteissuunnittelua, ei mainio urkurimme ollut moksiskaan. Hän antoi minulle sopivan alkuäänen ja alkoi komppaamaan mukana. Aikuis- ja vanhusvoittoinen seurakuntakaan ei katsonut karsaasti laululeikkiäni, vaan lauloi ja leikki innokkaasti mukana.
Lapsenmieltä vaati myös saarnani, jonka esitin nukkeversiona. Erityisenä rukousvastauksena pidin eilen illalla tuhlaajapojan bilevaatteiden etsimistä. Löysin Anttonin unkarilaisen Czaba-nuken päältä ylisöpön aasi-kauluspaidan, jonka pikkuveljeni on aikoinaan saanut Amerikasta kummiltaan. Siitä tuli mieleeni Havaiji-paidat, ja sen vuoksi se sopi niin mainiosti tuhlaajapojan bailauspaidaksi. Ei siitä varmaan seurakuntalaisille kummempaa iloa ollut, mutta sen löytäminen toi minun päivääni riemua ja löytämisen iloa.
"Kiitos, Pyhä Henki Luoja!
Kiitos päivänliljoista,
kiitos päivän kestävistä kukista.
Kiitos, että olet luonut meidät
hetken lapsiksi.
Kiitos tuoksuista, joita emme voi tallettaa,
mutta joissa olet kokonaan läsnä.
Kiitos, että sinun ikuisuutesi on hetken
haihtuvassa tuoksussa."
torstaina, kesäkuuta 05, 2008
Päivän sana
"Onnellinen se, joka pelkää Herraa,
se, joka vaeltaa hänen teitään." Ps. 128:1
Herra, sinun poluillasi
onni kaikkein suurin on.
Sinulla on viisautta,
voima suuri, pohjaton.
Herra, sinun poluillasi
tahdon aina vaeltaa.
Anna hyvän enkelisi
kulkuani johdattaa.
Anna-Mari Kaskinen, joka on valittu vasta Kotimaa-lehden kyselyssä Suomen kirkon merkittävimpien älykköjen joukkoon. Oiva valinta!
se, joka vaeltaa hänen teitään." Ps. 128:1
Herra, sinun poluillasi
onni kaikkein suurin on.
Sinulla on viisautta,
voima suuri, pohjaton.
Herra, sinun poluillasi
tahdon aina vaeltaa.
Anna hyvän enkelisi
kulkuani johdattaa.
Anna-Mari Kaskinen, joka on valittu vasta Kotimaa-lehden kyselyssä Suomen kirkon merkittävimpien älykköjen joukkoon. Oiva valinta!
tiistaina, kesäkuuta 03, 2008
Melkein viherpeukalo
En ole ikinä ollut mikään kukkien ystävä. Yksi ensimmäisistä asioista, mitä sisareni kertoi minusta tulevalle puutarhurimiehelleen oli se, kuinka onneton kukkien hoitaja olen. En ole myöskään ikinä voinut ymmärtää ihmisiä, jotka hullaantuvat mullan mylläämisestä ja muusta puutarhanhoidosta. Nuoruudessa tein ulkotöitä juuri sen verran kuin oli pakko. Kitkimme sisareni kanssa pensasaitaa markan metrihintaan. Aivan liian monta metriä sitä pensasaitaa olikin. Minä kun odottelin pääseväni mieliharrastukseni pariin lukemaan kirjoja.
Vielä neljä vuotta sitten ahdistuin suuresti katsellessani upeaa omakotitonttia, johon ystäväperheemme toivoi meidän rakentavan talon. Omakotitalon rakentaminen ja pihan hoitaminen tuntuivat minusta suurelta painajaiselta. Niiden sijasta haaveilin helposta kerrostaloelämästä. Suunnittelin, miten voisin lukea kirjoja auringonpaisteessa parvekkeella tai puistonpenkillä vahtiessani samalla lasten leikkejä.
Tämä kesä on ensimmäinen, jonka vietämme kokonaan omakotitalon omistajina. Vesa on ollut keväästä lähtien aivan innoissaan puutarhanhoidosta. Hän on viljellyt ja varjellut antaumuksella pihaamme. Hän on vain harmitellut sitä, että työt rajoittavat mukavaa harrastusta. Minä olen pääasiassa pysynyt sisähommissa, koska niitäkin on riittänyt ihan kotitarpeiksi.
Viime viikonloppuna olin kuitenkin vapaapäivillä ja aloin kauniin sään kunniaksi Vesalle avuksi pihatöihin. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut itse suunnitella mitään. Sain olla pikkuapulainen, joka otti tehtäviä vastaan puutarhurilta. Pensasaidan kitkeminen ja kuorikkeen lapioiminen ihanassa auringonpaisteessa olivat juuri sopivan aivottomia ja virkistäviä työtehtäviä minulle . Lapsetkin menivät hyvin siinä sivussa välillä "auttaen" kuorikkeen levittämisessä ja rikkaruohojen kitkemisessä. Ja meillä oli oikeasti tosi mukavaa, kun laitoimme yhdessä kukat laatikoihin. Olimme kuin parhaatkin viherpeukalot. Eipä olisi minustakaan uskonut!
Vielä neljä vuotta sitten ahdistuin suuresti katsellessani upeaa omakotitonttia, johon ystäväperheemme toivoi meidän rakentavan talon. Omakotitalon rakentaminen ja pihan hoitaminen tuntuivat minusta suurelta painajaiselta. Niiden sijasta haaveilin helposta kerrostaloelämästä. Suunnittelin, miten voisin lukea kirjoja auringonpaisteessa parvekkeella tai puistonpenkillä vahtiessani samalla lasten leikkejä.
Tämä kesä on ensimmäinen, jonka vietämme kokonaan omakotitalon omistajina. Vesa on ollut keväästä lähtien aivan innoissaan puutarhanhoidosta. Hän on viljellyt ja varjellut antaumuksella pihaamme. Hän on vain harmitellut sitä, että työt rajoittavat mukavaa harrastusta. Minä olen pääasiassa pysynyt sisähommissa, koska niitäkin on riittänyt ihan kotitarpeiksi.
Viime viikonloppuna olin kuitenkin vapaapäivillä ja aloin kauniin sään kunniaksi Vesalle avuksi pihatöihin. Oli ihanaa, kun ei tarvinnut itse suunnitella mitään. Sain olla pikkuapulainen, joka otti tehtäviä vastaan puutarhurilta. Pensasaidan kitkeminen ja kuorikkeen lapioiminen ihanassa auringonpaisteessa olivat juuri sopivan aivottomia ja virkistäviä työtehtäviä minulle . Lapsetkin menivät hyvin siinä sivussa välillä "auttaen" kuorikkeen levittämisessä ja rikkaruohojen kitkemisessä. Ja meillä oli oikeasti tosi mukavaa, kun laitoimme yhdessä kukat laatikoihin. Olimme kuin parhaatkin viherpeukalot. Eipä olisi minustakaan uskonut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)