Pillifarkut ja lyhytlahkeiset housut

"Jokos sulla on pillifarkut? kysyi ystäväni.
"No ei, miten niin?" vastasin.
"Ko ne on nyt muodissa", sanoi ystäväni.
"Ei sovi vartalolleni. En kyllä varmasti osta!" sanoin päättäväisesti.
"Sanot vain! Kohta sulla on ne varmasti. Niinhän sie aina sanot kaikesta uudesta muodista, ettet yhtään tykkää. Ja sitten seuraavalla kerralla sulla onkin semmoset itellä. Kai sulla nyt on ainakin lyhytlahkeiset housut?"
"No ei ole!"

Vanhoissa ystävissä on se huono puoli, että he tuntevat minut aivan liian hyvin. Riikka on ollut ystäväni syntymästään asti, ja sen vuoksi hän tietää, miten yleensä toimin suhteessa muotiin. Kun uudet vaatteet tulevat muotiin, kauhistelen niiden tyylittömyyttä. Sitten kun silmäni tottuu uuteen tyyliin, alankin pitää siitä ja hankin uusia vaatteita myös itselleni. Riikka on nähnyt, miten näin on käynyt aikoinaan mm. pyöräily- ja hiihtohousujen, lantiofarkkujen sekä pitkävartisten saappaiden kanssa. Miksipä ei siis kävisi samalla tavalla myös pillifarkkujen ja lyhytlahkeisten housujen kanssa! Aika näyttää...

Kerran nuoruudessa kudoin koulussa neulontakoneella villapuseron, jossa oli mustia, valkoisia ja violetteja tasaraitoja. En ollut itse aivan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka koneen jälki oli tietysti kaunista ja tasaista. Kerran kuoroharjoituksissa Riikka tokaisi: "Onpa sulla ruma villapusero!" Saavuttuani kuoroharjoituksista kotiin laitoin puseron kaappiin enkä käyttänyt sitä enää ollenkaan. Monta kuukautta myöhemmin Riikka kysyi minulta, miksi en ole käyttänyt uutta villapuseroa. Vastasin, että hän oli itse sanonut sitä rumaksi. Silloin Riikka vastasi, että hän oli tarkoittanut sen vitsiksi.

Tytär ja äiti taitavat olla vaateasioissa vähän samanlaisia. "Tietää, keneen on tullut", tokaisi isäni, kun tuskailin joskus Lauran vaatekikkailuja. Tänään Laura oli tosi murheellinen ja kiukkuinen hoidosta tullessaan. Hän oli kertonut kavereilleen saaneensa uudet, mustat jumppatossut. Joku kaveri oli moittinut mustia tossuja rumiksi, vaikka ei ollut niitä edes nähnyt. Lauralla oli siitä tosi paha mieli. Tuntui, että koko päivä oli pilalla.

Minun vaatekikkailuni on näkynyt lähinnä siinä, että minun on ollut vaikea löytää itselleni vaatteita, joista pidän ja jotka sopivat minulle. Nuoruudessa saatoin kulkea ennemmin tosi kuluneissa farkuissa kuin ostaa uudet farkut, jotka eivät miellyttäneet minua. Yhdet Englannista kielikurssimatkalta ostetut merkkifarkut lähetin yhden käyttökerran jälkeen Venäjälle, kun ne mielestäni levensivät minua. Toivottavasti toivat enemmän iloa jollekin köyhälle nuorelle. Venäjälle on perheestämme päätynyt muutenkin välillä turhankin hyväkuntoisia vaatteita. Isoveljeni Juha oli tuonut uuden duffelitakkinsa Pelloon kesäsäilytykseen, mutta äiti lähetti sen epähuomiossa muiden vaatteiden mukana Venäjälle. Ja köyhä opiskelijapoika oli niin iloinen! Toisella kertaa äiti laittoi vaatekeräykseen oman paitansa, jota olin välillä lainannut, ja josta olin haaveillut pitkään.

Vesa ei ole tullut anoppiinsa vaatteiden kierrätyksessä. Vaatteiden läpikäyminen on yhtä tuskaa, kun kaikki vaatteet ovat sellaisia, että niitä voi joskus tarvita. Niinpä "lenkkivaatteita" on ollut mahdoton pino, samoin kuin "remontti- ja maalausvaatteita". Niitä varsinkin kannattaa olla paljon varastossa, kun olen uhannut ottaa yhteyttä vaasalaiseen aviomiespalveluun, kun ei tahdo omalla miehellä pysyä vasara tai pora kädessä. Tai ei ainakaan ole kiinnostusta remonttihommiin. Vesa ei ole kuitenkaan kommenteistani sisuuntunut tai loukkaanutunut. Sen sijaan hän oli kertonut kyseiselle aviomiespalvelu-yrittäjälle aikeistani. En ole kuulemma ainoa aviovaimo, joka uhkailee miestä yhteydenotolla yritykseen. Saa nähdä, löytyykö Järvenpäästä samanlaista palvelua. Ainakin sukulaismiehiä on lähempänä, jos kirkkoherra hautautuu töihinsä.
Elina