Virtuaalimaailman pauloissa

Uusimmassa pappismatrikkelissa harrastusteni joukossa on ensimmäisenä mainittu Elinan blogi ja virtuaalimaailma. Perheenjäseneni ovat kanssani täysin samaa mieltä siitä, että sosiaalisissa medioissa seikkailu on harrastuksistani kaikkein tärkein tai ainakin aikaa vievin. Olen ollut kohta kaksi vuotta kotiäitinä. Elämäni olisi ollut täysin erilaista ilman Facebookia ja blogeja. Neljän seinän sisällä oleminen ei ole ahdistanut missään vaiheessa toisin kuin kolmella edellisellä kerralla, koska tarvittaessa olen voinut paeta hetkeksi lasten riitojen ja tekemättömien kotitöiden keskeltä aikuisten maailmaan.

Sukelsin virtuaalimaailmaan vähän vahingossa ja vastentahtoisestikin. Mieheni oli haaveillut jo pidemmän aikaa omista kotisivuista. Kirkkoherranvaalit saivat hänet tarttumaan tuumasta toimeen: hän teki perheelleemme kotisivut, joiden yhteyteen tuli myös blogi. Vähän ajan kuluttua huomasimme, että melkein kaikki blogitekstit olivat minun kirjoittamiani alkunihkeydestäni huolimatta. Niinpä mieheni loi minulle oman blogin, jolle nimesi vähän tylsästi ”Elinan blogiksi”.

Aluksi blogin pitäminen oli minulle lähinnä omaa terapia. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, lukiko kukaan tekstejäni. Jossain vaiheessa mieheni asensi blogiini laskurin.. Oli hienoa huomata, että kirjoituksillani olikin lukijoita. Myöhemmin iloitsin siitä, että tekstejäni alettiin myös kommentoida.

Muutamista uskollisista lukijoistani on tullut minulle hyviä tuttuja; olen saanut bloggaamisen kautta jopa ystäviä, joita olen tavannut kasvotustenkin. Eräälle ulkomailla asuvalle lukijalleni lähetin äitini kirjoittaman hartauskirjan hänen ollessaan vaikeassa elämäntilanteessa. Lisäksi olen harrastanut lähimmäisenrakkautta lähettelemällä nuotteja sinne ja tänne, kun jonkin laulun sanoja googlanneet ihmiset ovat päätyneet Elinan blogiin ja ottaneet yhteyttä .

Luen itse säännöllisesti pääasiassa suomenruotsalaisia blogeja, koska olen halunnut pitää yllä kielitaitoani. Miettiessäni tätä tekstiä huomasin, että suosikkiblogistini ovat kaikki papinlapsia tai -puolisoita. Hauska sattuma! Tai ehkä se kertoo enemmänkin siitä, miten samantapaisesta taustasta tulevien ajatusmaailmaa on helppo ymmärtää.

Virtuaalimaailma otti minut tiukkaan otteeseensa siinä vaiheessa, kun liityin Facebookiin. Olimme muuttaneet mieheni uuden työn perässä Järvenpäähän, jossa meillä ei vielä ollut ystäviä. Niinpä innostuin valtavasti naamakirjasta, jonka kautta pystyin seuraamaan helpolla tavalla monien eri paikkakunnilla ja eri maissakin asuvien ystävien elämää. Koin, että virtuaalinen kaveriverkosto oli kuin tehty uteliaalle ja seuralliselle luonteelleni!

Facebookista tuli minulle pian myös työväline. Siirtyessäni töihin Vaasasta Helsinkiin tajusin, miten paljon vaikeampaa tiedottaminen on pääkaupungissa johtuen valtavasta tapahtumien määrästä ja suurista ihmismassoista. Sen vuoksi aloin harrastaa täsmätiedotusta virtuaaliselle ystäväpiirilleni, johon kuuluu nykyään reilut 1100 kaveria.Yllätyin siitä, miten myönteisesti monet Facebook-kaverini suhtautuivat lukuisiin kutsuihini. Innokkaimpia tulijoita eivät suinkaan olleet ne ihmiset, joihin olin tutustunut hengellisissä kuvioissa, vaan seurakuntani tilaisuuksiin saapui paljon kotipaikkakunnaltani tuttuja ihmisiä. Välillä nuorten aikuisten tilaisuuksissamme oli ainakin 30% kotoisin Pellosta! Facebookin ja sähköpostin avulla saimme työtoverini kanssa kutsuttua helposti ja kätevästi aina uusiin tilaisuuksiin myös niitä ihmisiä, jotka olivat ainakin kerran uskaltautuneet paikalle.

Facebook on minulle pappina myös tärkeä sielunhoidollinen kohtauspaikka. Kirjoittaminen reaaliaikaisesti kotikoneella eli chattailu papin kanssa tuntuu olevan monille kirkon toiminnasta vieraantuneille luonnollisempi tapa puhua henkilökohtaisista ja vaikeista asioista kuin keskustelu kasvotusten seurakunnan tiloissa. Facebookiin liittymisen jälkeen olen käynyt selkeästi enemmän sielunhoitokeskusteluja kotikoneella kuin työpaikallani.

Olen halunnut olla naamakirjassa oma itseni. Kerron päivityksissäni pilke silmäkulmassa vauhdikkaasta kotielämästämme, harrastuksistani ja kaikesta siitä, mitä elämääni kuuluu. Vaihtelen usein profiilikuvaani, mistä voi huomata sen, että olen aavistuksen pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen pappi ja papinrouva, joka rakastaa poseraamista.

Kaiken kepeän vastapainona olen halunnut tuoda virtuaalimaailmassa esiin myös syvällisempää puolta itsestäni sekä kertoa eri tavoin Jumalan rakkaudesta. Usein sivullani on näkyvissä päivän teksti Jumala puhuu –hartauskirjasta. Aika usein yllätyn siitä, ketkä kavereistani ovat kokeneet hengellisen tekstin lukemisen niin hyvänä, että ovat sen kunniaksi painaneet tykkään-nappulaa.

Hartauskirjoitusten lisäksi kristillisyyteni tulee usein esille omissa päivityksissäni, lähettämissäni syntymäpäivätoivotuksissa sekä välillä myös kommenteissa, joita kirjoittelen melko ahkerasti ystävieni päivityksiin. Koen, että kavereiden päivityksistä tykkääminenkin on usein lähimmäisen rakastamista. Se viestii parhaimmillaan: sinä olet minulle tärkeä tai sinun kuulumisesi kiinnostavat minua.

Viime keväänä osallistuin spontaanisti Kansan Raamattuseuran Uskon-päivän FB-kampanjaan, jossa tarjouduttiin rukoilemaan niiden ihmisten puolesta, jotka painavat tykkään-nappulaa. Päivitykseni sai valtavan suosion: 172 ihmistä toivoi, että rukoilen heidän puolestaan. Niinpä minä otin papin tehtäväni tosissani ja rukoilin muutaman päivän ajan näiden ihmisten puolesta. Silloin kiitin Jumalaa sydämestäni siitä, miten hän toimii kaikkien erilaisten välineiden kautta. Facebook ja blogimaailma ovat valtavia mahdollisuuksia osoittaa lähimmäisenrakkautta lähellä ja kaukana oleville ihmisille!

Kirjoitus Pappilan Postia -lehdessä 1/2012