Free counter and web stats

perjantaina, maaliskuuta 16, 2012

Sukuvika: suksi ei luista

Istuimme isäni kanssa keittiössä ja katselimme ihmisiä, jotka nauttivat kauniista kevätpäivästä joella hiihdellen. "Sinusta ei tullut hiihtäjää", totesi isä. "Ei niin. Valitsit minulle väärän äidin", vastasin hänelle. En ollut intoutunut hiihtoladulle sinäkään keväänä, vaikka vietin paljon aikaa kotona lukuloman ja ylioppilaskirjoitusten vuoksi. Minulle ei ollut luontaista lähteä selvittämään päätäni tai purkamaaan paineita hiihtoladulle, vaan kävelin sen sijaan ahkerasti pitkin kylänraittia. Isäni puolestaan hiihtointoilijana otti kaiken ilon irti kauniista maaliskuun säistä ja suunnitteli työaikataulunsa niin, että pääsi nauttimaan keväthangista ihan päivittäin.

Isäni suvussa hiihto on ollut aina kova sana. Isä ja hänen veljensä kisailivat talvisin hiihdossa ja kesällä suunnistuksessa. Harrastukset siirtyivät myös seuraavalle sukupolvelle niin, että serkkupoikani edusti hiihtämällä sukua jopa nuorten MM-kisoissa. Serkkutyttöni puolestaan yhdistivät suvun jalot lajit ja kilpailivat hiihtosuunnistuksessa. Äidin puolelta on mielessä puolestaan muuten niin urheilullinen serkkuni, joka tuli alle kouluikäisenä mummin kanssa meille kylään ja lauloi koko reissun laulua: "Sukuvika on se, kun suksi ei luista". Niinpä minä ajattelin, että innottomuuteni hiihtämiseen täytyy tulla äidin geeneistä.

Opiskeluaikana poikaystäväni järjesti kaveriporukallemme kolme reissua Lappiin. Vannoutuneena hiihtäjänä hän ei millään suostunut lähtemään minun seurakseni laskettelurinteeseen. Niinpä vuorottelin lomilla laskettelua ja hiihtämistä, jotta sain viettää laatuaikaa rakkaan kanssa. Laskettelu oli minulle ehdottomasti mieluisampaa, koska se oli yksi lempiharrastuksistani nuoruudessa. Yläasteikäisenä olin niin innokas laskettelija, että välillä kävin rinteissä kuusikin kertaa viikossa. Valloitin myös Alpit viisitoistakesäisenä ja hurjastelin mm. naisten syöksylaskun maailmancup-rinteen poikien kanssa alas. Silloin ei paljon päätä huimannut!

Tänä vuonna en ole lasketellut kertaakaan. Hämmästyttävintä on se, etten ole edes kovinkaan innoissani siitä, että ensi viikolla pääsen laskettelurinteeseen. Sen sijaan odotan malttamattomana pääsyä Lapin hiihtoladuille. En ole laskenut, kuinka monta kilometriä olen tänä talvena hiihtänyt. Siitä huolimatta olen varma siitä, etten ole ikinä elämässäni hiihtänyt näin paljon. Olen jättänyt väliin monet zumbat ja muutamat kävelylenkitkin, jotta olen päässyt hiihtämään. Olen hiihtänyt lumi- ja vesisateessa, kovalla pakkasella ja suojakelillä. Olen nauttinut hyvästä luistosta, mutta iloinnut myös niistä lenkeistä, jolloin töitä on saanut tehdä hartiavoimin. Olen hiihtänyt lukemattomia lenkkejä poikien treenikaverina ja roikkunut muutaman kerran Miehen perässä. Eniten minua on kuitenkin hämmästyttänyt se, kuinka usein olen lähtenyt hiihtämään aivan yksin. Isäni oli väärässä. Minusta tulikin hiihtäjä, mutta vasta kypsässä iässä :).



2 kommenttia:

LS kirjoitti...

Kyllä se Hesari oli sitten oikeassa: keski-ikä lähestyy, kun huomaa viihtyvänsä hiihtoladulla. Niin siinä muutama viikko sitten kirjoitettiin ;-).

Elina Koivisto kirjoitti...

Niinpä :)