Free counter and web stats

torstaina, huhtikuuta 05, 2007

100%:sen dementian yllättämänä

Viime viikonloppuna neljä vuotta vanhaan tietokoneeseemme iski 100%:nen dementia. Koneesta hajosi kovalevy aikalailla totaalisesti ja sen myötä katosi myös sieltä n. 25 Gt tietoa. Onneksi viime vuoden lopulla olin ottanut digikuvista varmuuskopiot, joten menetys ei ollut korvaamaton.

Tämän viikon alussa konetta alettiin sitten elvyttämään henkiin. Vanhasta kovalevystä koitettiin pelastaa se, mitä sieltä vielä sai talteen. Mm. kotisivujen koodi oli vielä saatavissa talteen. Sitteen koneeseen vaihdettiin uusi kovalevy ja näin alkoi koneen uusi elämä. Alkuviikko onkin kulunut sitten lataillessa koneeseen ohjelmia ja päivityksiä. Paljon on vielä matkaa siihen, että "uusiutunut" kone vastaa entistä tiedoiltaan. Se hyvä puoli tosin on, että uusi kovalevy on huomattavasti nopeampi. Edellinen kovalevy oli ilmeisesti jo pidempään hajoamassa ja hidasti tehokkaasti koneen toimintaa.

Tämä tapahtuma on opettanut muutamia tärkeitä asioita. Ensinnäkin sen, että ilman konettakin selviää, vaikka olo tuntuu kuin syrjäytyneellä kun ei pääse sähköpostiin, skypeen ja messengeriin käsiksi. Onneksi vanha luotettava koneemme vuodelta 1996 sentään toimii sen verran, että sillä pääsee hitaasti mutta varmasti nettiin. Toiseksi tämä tapahtuma opetti sen, miten haavoittuvaa nykytekniikka on. Jos ei ole ottanut varmuuskopioita tiedostoistaan, käy helposti niin, että voi menettää muutaman vuoden digikuvat kertaheitolla.

Onneksi ihmiselle ei tapahdu vastaavanlaisia yhtäkkisiä 100%:ia dementiakohtauksia. Ihminen edustaakin paljon korkeampaa suunnittelua kuin uusinkaan tietokone.
Vesa

Ei kommentteja: