Kiwa, hauska ja pirteä, hyvä ope

Jääkaapin oveemme on ilmestynyt uusi lappu. Siinä lukee suurilla kirjaimilla ELINA ja ympäri ämpäri on eri väreillä kirjoitettu minusta kauniita kommentteja. Tällä kertaa niitä ei ole kirjoittanut Mies eikä edes Neiti. Kaikki nykyaikaisilla rippileireillä olleet kyllä arvaavat, mistä on kyse. Lappu on tietysti viimeisen illan tai tällä kertaa viimeisen päivän kehulappu, jonka kaikki leirillä olleet saavat mukaansa.

Kehulaput ovat mukavia muistoja rippileireiltä. Niiden lukeminen tuo mieleen vanhat rippikoululaiset, isoset ja vetäjäkaverit. Lappuihin on mukava palata myös silloin, jos alkaa masentaa. Ne toimivat myös hyvänä terapiana silloin kun tuntuu siltä, ettei osaa mitään.

Nuorten tyyli on aina yhtä aito ja ihana. "Olit kiva ja hauska, sopivasti sekaisin etkä ollu kalkkis", kirjoitti yksi Mäntsyn leiriläisistä. "Iloinen ja hyväntuulinen, mikä leviää myös muihin", kirjoitti toinen. "Onhan sun kanssas ihan kiva väitellä", kirjoitti kolmas. Rippileirien pitäjät ovat aika etuoikeutetussa asemassa, koska nuoret antavat oikeasti viimeisen illan tai päivän "leirihumalassa" ylistäviä arvioita näiden opetustaidoista, persoonasta ja erilaisista erikoistaidoista. Opettajat saavat varmasti harvemmin tällaista palautetta, vaikka taatusti ansaitsisivat sen, ja vielä paljon enemmänkin.

Kehulapun ja erilaisten fiiliskierrosten merkitys voi olla suunnattoman suuri myös rippikoululaisille ja isosille. Mäntsyn leirilläkin oli niin suloista kuunnella sitä, miten nuoret puhuivat kauniisti toisistaan. "Te ootte kaikki tosi mahtavii tyyppei", oli standardiarvio leiritovereista. Ja täytyy sanoa, että nuoret eivät liioitelleet ollenkaan. Neljäntoista nuoren ja kuuden isosen porukka oli harvinaisen fiksu ja filmaattinen.

"Suurin rikos" leirillä taisi olla, että muutama leiriläinen jutteli vähän yöllä väärässä huoneessa. Onneksi eivät tienneet, kuinka moneen tämä vetäjä aikoinaan jutteli kämppisten kanssa omalla leirillään. Leirillämme ei oikeasti ollut minkäänlaisia ongelmia. Ystävättäreni sanoi, että Facebook-statukseni kuulosti lähinnä siltä, että olin ollut viikon lomalla. Launataiaamun päänsärky kuitenkin todisti, että työtä se oli, vaikkakin todella ihanaa työtä.

Ystäväni kertoi toisella riparilla olleesta nuoresta, joka oli sanonut, ettei ennen riparia ollut saanut keneltäkään aikuiselta myönteistä palautetta. Ripariohjaajien positiiviset sanat olivat taatusti tarpeen ja ansaitut tämän nuoren kohdalla. Ehkä hänen elämänsä voi lähteä riparin jälkeen parempaan suuntaan tämän korjaavan kokemuksen jälkeen. Toivottavasti monet nuoret voisivat riparin jälkeen tuntea itsensä arvokkaiksi, ihaniksi ja rakkaiksi sekä toisten nuorten, aikuisten että Jumalan silmissä. Silloin Raamatun sana (Ps.139):"Minä olen ihme, suuri ihme" olisi saanut tulla todeksi riparilaisten ja isosten sydämissä.

Mäntsyn riparilla naureskelimme toisten vetäjien kanssa sitä, miten melkein kaikille ripareille sattuu tulemaan Suomen parhaat papit ja nuorisotyönohjaajat. Vihkimisiä tutkinut työtoveri totesi, että myöskin vihkipareille tuntui aina sattuneen "se tosi mukava ja rento pappi". Tosiasia on siis se, että suurin osa rippikoulujen vetäjistä ja vihkipapeista on todella loistavia ammatilaisia ja kivoja persoonia. Vanhojen mielikuvien muuttuminen tuntuu kuitenkin harvinaisen hitaalta prosessilta. Mutta mitäs siitä! Tärkeintä on, että riparilaiset ja vihkiparit ovat tyytyväisiä saamaansa palveluun. Ja onhan se kiva ajatella, että juuri meillä oli kaikkien aikojen ainutlaatuisin ripari tai vihkitoimitus!

PS. Terveisiä vielä Mäntsyn isosille, jos vielä luette "Elinan blogia". Ja kiitos kaikesta :0!