Tunteita, tunteita ja dramaattisia tilanteita!

Lasten kanssa elämä ei ole todellakaan tylsää. Tähänkin lauantaipäivään on mahtunut monenlaisia tunteita, ajatuksia ja tapahtumia, vaikka hereilläolotunteja on kasassa ehkä viisi. Aamulla pienimmät leikkivät telkkariohjelman innoittamina salapoliisia ja agenttia. He kulkivat kysymässä meidän nimiä ja muita tietoja ja sitten kirjoittivat kaiken tarkasti muistikirjoihinsa.

Tämä leikki sai tylyn lopun Kuopuksen rikottua vahingossa Neidin kaikkein rakkaimman ja ihanimman lukollisen päiväkirjan, jonka hän oli saanut kummitädiltään lahjaksi. Voi sitä parkua ja tuskaa! Pikkuveli pyyteli kyllä anteeksi, muttei isosiskon mielestä asian vaatimalla vakavuudella. Muutaman tunnin päästä tapahtuma sai kuitenkin yllättävän lopun: Neiti antoi päiväkirjan Kuopukselle omaksi!

Seuraava kriisinpaikka liittyi kauppaanlähtöön. Olimme kiireellä lähdössä ostamaan synttärilahjoja kolmelle sankarille, joita perheenjäsenemme tänään juhlistavat. Kuopus sai yhtäkkiä päähänsä, että hän tahtoo ostaa samalla reissulla jotain itselleen joululomalla papalta saaduilla "palkkarahoilla". Me muut odotimme jo ulkovaatteissa, että Kuopus tulisi alakertaan rahojensa kanssa. Siinä kiireessä hän ei tietystikään löytänyt lompakkoaan eikä näin ollen rahojaankaan. Elämä tuntui menevän kokonaan pikkumieheltä pipariksi. Itkusta ja valituksesta ei tuntunut tulevan loppua eivätkä äidin lohduttelut lompakon löytymisestä auttaneet yhtään. Loppujen lopuksi saimme isojen lasten kanssa houkuteltua Kuopuksen autoon, ja pääsimme matkaan.

Kauppareissumme meni pääasiassa mukavasti. Kukaan ei saanut suurempia raivareita, ja lahjoistakin pääsimme sopuun yllättävän helposti. Silti tähänkin reissuun sisältyi yksi dramaattinen käänne. Kirjakaupassa ollessamme annoin pienimmille tehtäväksi etsiä sopivia kortteja sillä aikaa, kun itse katselin lahjakirjoja. Vähän ajan kuluttua Neiti saapui luokseni kaverilleen valitsemansa kortin kanssa. Kyselin häneltä, minne Kuopus oli jäänyt, mutten saanut oikein kunnollista vastausta. En kuitenkaan huolestunut asiasta, koska kauppa on mielestäni aika pieni ja turvallinen.

Jonkin ajan kuluttua kuulin lapsen itkua, mutten reagoinut siihenkään. Se ei kuulostanut yhtään tutulta. Sitten näin erään lasten kaverin äidin, joka kaivoi kännykkäänsä. Katsoin vähän alemmas ja näin hänen käsipuolessaan itkuisen Kuopuksen, joka oli ollut eksyksissä. Hän oli alkanut itkeä, kun ei löytänyt meitä muita valittuaan sopivan kortin. Onneksi tuttu aikuinen oli törmännyt häneen heti, ja hetken päästä äitikin tuli paikalle. Ihmeen nopeasti pieni selvisi tilanteesta! Ensiapuna saattoi halauksen ja äidin läsnäolon lisäksi auttaa Hämähäkkimies-tehtävävihko, jonka ostin lohdutukseksi. Ikävä tapahtuma oli hyvä opetus siitä, miten viisivuotiastakaan ei vielä voi jättää kaupassa isojen sisarusten hoidon varaan.

Nyt täällä kotona on ihanan rauhallista. Neiti on mennyt kaverisynttäreille, ja pojat puuhastelevat yhdessä Hämähäkkimies-vihkon parissa. Lasten kanssa eläessä on hyvä muistaa se, miten nopeasti tilanteet ja mielialat vaihtuvat. Suuriltakin tuntuvat surut ovat hetkessä ohi eikä hyvän mielenkään pilaamiseen paljon tarvita. Aikuinen saa tehdä kaikkensa, että pysyy vauhdissa mukana. Täyttä elämää!