Mä en leiki sun kaa!

Puhelinmyyjät ovat ärsyttäviä. Heihin sopii mainiosti vanha totuus: "jos annat pahalle pikkurillin, se vie koko käden". Jos sorrut tilaamaan jonkin lehden supertarjouksella lyhyeksi jaksoksi, saat perääsi puhelinmyyjien legioonan ikiajoiksi. Periaatteessa suhtaudun hyvin myönteisesti kaiken maailman kaupustelijoihin ja keräysten toteuttajiin, koska olen lapsuuteni ja nuoruuteni kulkenut ovelta ovelle myymässä arpoja ja lehtiä. Tunnen myös pientä lukkarinrakkautta puhelinmyyjiin, koska olen tehnyt puhelinhaastatteluja, ja tiedän, ettei se ole helppoa. Siitä huolimatta olen ollut välillä kyllästynyt puhelinmyyjien ja erilaisten puhelintutkimusten jatkuviin soitteluihin. Niin kyllästynyt, että olen muutaman kerran ollut vähän epäkohtelias puhelimessa aivan muista syistä soitteleville luullessani heitä puhelinmyyjiksi. Tapoihini kun ei yleensä kuulu ilmoittaa esim. työhaastatteluun tai toimitukseen minua pyytävälle, että minulla on vain hetki aikaa. NOLOA!

Olen kuitenkin keksinyt hyvän tavan, jolla voin järkyttää puhelinmyyjien rauhaa. Ilmoitan, ettemme tarvitse lisää lehtiä, koska meille tulee jo niin paljon lehtiä, ettemme ehdi lukea kaikkia. Silloin puhelinmyyjä kyselee, mitä lehtiä meille tulee. Kun vastaan, että meille tulee hengellisiä lehtiä, jättävät puhelinmyyjät minut usein nopeasti rauhaan. Valitettavasti Suomessa hengellisistä asioista puhuminen on monesti tabu!

Ja kyllä meille niitä hengellisiä lehtiä tuleekin. Joka viikko postiluukusta kolahtaa kolme kristillistä lehtiä ja harvemmin ilmestyviä lehtiä tulee nopeasti laskettuna ainakin kahdeksan. Vesan kanssa käymme aina välillä neuvotteluja siitä, mitä jättäisimme pois. Mutta lopputulos on aina sama: kumpikaan ei ole valmis luopumaan omista suosikeistaan, ja vähemmän suositut lehdet saamme ilmaiseksi. Papin työssä on toisaalta suurta hyötyä siitä, että ainakin selaa läpi suuren määrän lehtiä. Uusia ideoita kun ei koskaan ole liikaa! Ainoa huono puoli on siinä, että lehtikori on pysyvästi ylikuormitettu, kun osaa lehdistä emme malta edes lukemisen jälkeen heittää pois.

Tämän päivän Uudesta Tiestä löysin erinomaisen kolumnin. Yleensä en välitä kovinkaan paljon kyseisen lehden kolumneista, koska ne ovat usein kyynisiä ja kirkkoa ylhäältäpäin arvostelevia. Inhoan erityisesti näsäviisaasti tarinanmuotoon kirjoitettuja kolumneja, joiden tarkoitus on olla muka hauskoja, mutta joiden todellinen tähtäyspiste on asettua toisinajattelevien yläpuolelle. Tästä kolumnilajista on tullut suorastaan tavaramerkki viime vuosina naispappeutta vastustavien järjestöjen lehdissä, valitettavasti.

Joka tapauksessa tänään Pekka Simojoki ruoti kolumnillaan samaa ongelmakenttää kirjoittaessaan "Pikkusielujen hiekkalaatikkoleikeistä". Hän kuvasi kolumnissaan sitä, miten huonosti monilla paikkakunnilla onnistuu eri järjestöjen ja seurakuntien yhteistyö. Hänen mukaansa pahimmillaan erilaiset näkemykset johtavat siihen, että seurakunta varoittaa kouluja päästämästä oppilaitaan Pekka Simojoen konserttiin, jos järjestäjänä on esim. Kansanlähetys. "Voi pyhä yksinkertaisuus! Tällaiseenko meillä on varaa tässä maassa? Kyse on lapsista ja heidän elämästään ja me jatkamme näitä "en leiki sinun kanssa" -hippasia!" kirjoitti Pekka.

Vitoslaiseksi körtiksi tunnustautuva ja kaikkien kanssa leikkeihin lupautuva Simojoki sivusi samaa aihepiiriä aikuisten maailmassa viitaten Koiviston savustamiseen ulos kirkosta ja naispappeuskärhämään: "Ihmiset eroavat kirkosta joukolla, jumalanpalvelushuoneet tyhjenevät ja me kristityt keskitymme ammuskelemaan toisiamme. Itse olen tähän kirkkoon kasvanut ja uskon vieläkin sen mahdollisuuksiin. Uskallan sanoa jopa rakastavani sitä. Suren kuitenkin sitä, mitä kaiken maailman byrokraatit ovat tekemässä kirkolle. AINOAT ASIAT, JOLLE OLEN ALLERGINEN, OVAT KYYNISYYS JA KIRKKOPOLITIIKKA. SE ON KUOLLETTAVA YHDISTELMÄ, AINAKIN RAKKAUDEN NÄKÖKULMASTA."

Ei Pekan kolumniin voi sanoa muuta kuin Amen! Itse saan usein kuulla toimituksissa ihmisten pitkiä sepustuksia siitä, miten he eivät voi ymmärtää naispappeuden vastustajia. Yritän aina tuoda sellaista näkökulmaa esille, että kaikilla on oikeus ajatella eri asioista omalla tavallaan. Kerron myös siitä, miten yhteistyö naispappeuden vastustajien kanssa on sujunut aivan hyvin. Peräänkuulutan kirkoltamme, sen työntekijöiltä ja seurakuntalaisilta suurempaa suvaitsevaisuutta. Miksi meidän aina täytyy olla jotakin vastaan ja odottaa, että kaikki ovat kaikista asioista samaa mieltä? Kenelläkään meistä ei ole jokaiseen asiaan oikeita vastauksia ja näkemyksiä. Tosin EO:ssa meille joku saarnaaja opetti, että evankeliset ovat muita yhden askeleen edellä, koska heillä on oikea oppi. Sama legendaarinen puhuja väitti, että pisarakin väärää oppia turmellee oikean opin samalla tavalla kuin pisara polttoöljyä värjää dieselin. Epäilen! Taivaan portilla ei varmasti kysytä, kannattaako forenssista vanhurskauttamisoppia. Sen sijaan voidaan kysyä, miten suhtauduit toisinajatteleviin.

Suvaitsemattomuus ei ole kuitenkaan vain konservatiivien ongelma. Ns. liberaalimmissa piireissä se tuntuu olevan vähintäänkin yhtä suuri ongelma. Raamatulla päähän lyöminen voi tarkoittaa nykyään myös sitä, että Raamattuun luottava ihminen asetetaan naurunalaiseksi. Tai suvaitsemattomuus voi olla sitä, että rukousvastauksiaan kertovaa ihmistä pidetään vähän tyhmempänä. Kyynisyys ja kriittisyys ovat vallanneet kirkossamme aivan liian paljon alaa. Perusongelma on sama molemmissa ääripäissä: "jos sä et ajattele kaikista asioista samalla tavalla kuin mä, mä en leiki sun kaa."
Elina